Kuinka pitkä parisuhde ”pitäisi” olla takana, ennen kun aletaan yrittää vauvaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias nainen ja sinkku ja surettaa, että jos löydän miehen, ei voida viettää vuosikausia aikaa vain kahdestaan ennen kuin voi alkaa yrittää lasta. Hyvähän sitä on sanoa, että vähintään viisi vuotta pitää olla seurusteltu ja yhdessä asuttu vähintään 3, jos on puolison löytänyt viimeistään 25-vuotiaana. Vai pitäisikö kaikkien vanhempana pariutuneiden jättä lapset tekemättä?

Ihmiset nyt kehittyvät vuosien myötä ja tuntevat itsensä paremmin. Tuskin sinäkään olet samanlainen mitä olit 18-vuotiaana. Itse tapasin tulevan puolisoni 18-vuotiaana ja ehdimme olla yhdessä yli 7 vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Jos me oltaisiin tavattu myöhemmin, niin vauhti olisi voinut olla nopeampikin. Ainakin itse muutuin todella paljon noiden seitsemän vuoden aikana, ehkä joskus kolmekymppisenä aloin olla "valmis".

Yksilöllistä. Ehkä hyvä aika sit kun on jo jonkin aikaa asuttu yhdessä ja huomattu, että arki toimii niin hyvin että teillä voisi olla lapsikin ja molemmat haluavat perheen.

Vierailija kirjoitti:

5 vuotta yhteistä asumista ja ikää 30-35 minimissään

Tämä saikin jo alapeukutuksia, mutta näissä ohjeissa on se ongelma, että ne oletetaan, että se suhde, jossa ihminen on 30 - 35 on sitten se lopullinen. 

En lähtisi mitään tarkkoja vuosirajoja asettamaan, mutta jos molemmilla on ikää jo yli 30 ja perhe on unelmissa, niin etenisin kuitenkin aika nopeasti. Näillä 5 vuoden säännöillä kun helposti käy niin, että lapset jää hankimatta kokonaan. 

Vierailija kirjoitti:

5 vuotta yhteistä asumista ja ikää 30-35 minimissään

Entä biologia?

Minä kyllä heittäisin sen neljä vuotta, ja mielellään niin että tuostakin suurin osa olisi asuttu yhdessä.

Sitten jos sen kumppanin löytää vasta vanhemmalla iällä, niin on aika ymmärrettävää aloittaa yritys aiemmin. Silloin on kuitenkin ihan eri tavalla otettava huomioon se, ettei parisuhde kestäkään vauvaa.

Paras tapa arvioida, millaisia mahdollisia ongelmia tulee lasten myötä parisuhteeseen, on tutkia ilman ruusunpunaisia laseja sekä omaa että puolison lapsuuden perhettä. Ne ongelmat nimittäin mitä lapsi tuo vanhemmalle, ovat monisukupolvisia.

Kyllä se odottelu ikäkysymys on, mikäli mennään yhteen nelikymppisinä.

Ystävättäreni tapasi miehensä marraskuussa ollessaan 39-vuotias.

Jouluna menivät kihloihin ja nainen oli tamikuun lopussa raskaana.

Naimisiin menivät, kun esikoinen täytti vuoden.

Saivat kaksi nyt jo aikuista poikaa ihan peräjälkeen, n. vuoden ikäerolla.

Rakkaus kukoistaa edelleen täysillä yli kahdenkymmenen vuoden yhteiselon jälkeen.

Jotenkin ajattelisin että 2 vuotta olisi ehdoton minimi. Itse en voisi tehdä todellakaan vielä siinäkään vaiheessa. Mutta oman kokemuksen mukaan, ja joskus luin myös tutkimuksesta jossa sanottiin että noin kaksi vuotta ihmisen on mahdollista piilotella todellista luonnettaan ja sitten se tulee esiin. Eli en ainakaan ennen sitä alkaisi lapsentekopuuhiin.

Tätä näkökulmaa en havainnut ketjussa: mitäpä jos haluaa lapsen eikä kovin tarkkaan mieti kenen kanssa?

Ei siis halua miestä vaivoikseen, vaan lähinnä sen lapsen.

Minä olen tällainen yh.

Sain lapseni ollessani 35-vuotias.

Lapsi täytti juuri 15.

En ole paljon parjattu yh, joka tehtailee lapsia tukien toivossa.

Ihan olen itse lapseni elättänyt työtä tekemällä enkä voi sille mitään, että lapsilisä tulee tilille, kuten elastustukikin.

Elatustuesta tietenkin voisin kieltäytyä, mutta miksipä sen tekisin, koska se kuuluu lapselleni.

Olen kuullut jopa muutaman viikon suhteista.

Ei kai tähän ole mitään absoluuttista ohjetta. Ihan on pariskunnasta ja siinä olevista yksilöistä ja muista elämäntilanteista kiinni. Olen nähnyt onnistuneita perheitä niin pitkän yhdessäolon, kuin hyvin yllättäen pian tapaamisen jälkeen ilmaantuneiden pienokaistenkin ympärillä ❤️

Ekasta meni 9v, ero tuli 3v tästä. Tokassa 3v. ja yhdessä edelleen 22v.

3 vuoden kriisi kun ylitetty, niin sitten. Muutenkin 3 vuodessa ehtii oppia oikeasti tuntemaan toisen.

Yhdessä oltu. Mut entä jos on tunnettu/tiedetty toinen jo pidemmän aikaa.

Ekan miehen kanssa odotin 5 vuotta. Luulin että valitsin hyvin ja huolellisesti, v*tuiksi meni. :) 

Haluaisin vielä yhden lapsen lisää, jos löydän hyvältä vaikuttavan miehen ja ehdin. Mutta nyt ikää on minulla jo 31v, eli sanoisin että tässä kohtaa voisin vauvapuuhiin ryhtyä n. yhden yhdessäolovuoden jälkeen. 

Ikä vaikuttaa siinä mielessä, että ihminen tutustuu itseensäkin kunnolla vasta oikeasti aikuisena, alkaa paremmin hahmottaa omia arvojaan, tulla itsenäisemmäksi ja tietää mitä elämältään haluaa.

Harvojen ihmisten parisuhteet ja perheyritelmät kestävät, jos ne on aloitettu 17-vuotiaina. Eli nuorille (alle 25 v) suosittelisin vähintään useiden vuosien seurustelua, yhdessä asumista jne ennen vauvan hankkimista. Yli kolmekymppisenä tietää yleensä jo paremmin, mitä elämältään haluaa ja onko kumppaniehdokas sopiva. En silloinkaan kiirehtisi vaan miettisin realistisesti omia valmiuksia ja miltä se kumppani näyttää sitten kun alkuhuuma on loppunut.

Jos oma seurustelukumppani olisi ehdottanut vauvan tekemistä ennen kuin oltiin oltu vähintään vuosi yhdessä, olisin juossut karkuun ja lujaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ajattelisin että 2 vuotta olisi ehdoton minimi. Itse en voisi tehdä todellakaan vielä siinäkään vaiheessa. Mutta oman kokemuksen mukaan, ja joskus luin myös tutkimuksesta jossa sanottiin että noin kaksi vuotta ihmisen on mahdollista piilotella todellista luonnettaan ja sitten se tulee esiin. Eli en ainakaan ennen sitä alkaisi lapsentekopuuhiin.

Minä taas luulen ettei useinkaan ole kyse siitä että toinen olisi jotenkin huijannut tai piilotellut todellista luonnettaan. Vaan ihan yksinkertaisesti siitä että ihmiset muuttuu vuosien saatossa. 20v minä ei ole sama kuin 30v minä. Siinä mielessä tuollainen 2 vuotta on täysin yhdentekevä. Toisaalta vuosien saatossa suhteeseen voi syntyä painolastia esim. huonosta kommunikointitavasta yms, jota ei aina tiedosteta kuin vasta liian myöhään. 

Parikymppisillä on aikaa odottaa se 2-3 vuotta. Varttuneemmat voivat edetä nopeamminkin. Meillä raskaus alkoi kahden kuukauden päästä ensitapaamisesta. Nyt kaksi lasta ja puoli vuosikymmentä takana. Joskus pitää vain olla rohkea ja elää, antaa mennä. Oman talouden pitää toki silloin olla kunnossa, jos toinen osapuoli ei pysykään kuvioissa mukana.

Riippuu elämäntilasteesta.

Aloita lapsen teko ennen 30v. koska hedelmöitymisen riskit ja viivästykset ovat todellisia riskejä siinä missä asuntohintojen kehitys, ilmaston muutos tai työpaikan pysyvyys ymv ymv. Elämä on yksi iso riski. Ilman lapsia jääminen on myös iso riski, vaikkei se alle 30:stä "jolla on kaikki maailman aika edessä" hetkautakaan. Yli 30:senä kumppaanin löytyminen vaikeutuu koko ajan, kun ei oma sopivan demografinen ikäluokka enää ole missään läsnä. Ja vaikka löydätkin lupaavan kandidaatin, on hänellä jo omia lapsia aiemmasta jne. jolloin perheyhtälö on taas mahtavasti vaikeampi aiempien siippojen ollessa "firmassasi osakkaana". Mutta kuten yllä todettiin, asukaa yhdessä ainakin pari vuotta. Selkiintyy työnjako ja haluukkuus vastuunkantoon yhteisistä asioista: että kyseessä on kahden aikuisen välinen pitkä tulevaisuuden hanke. Molempien osapuolten kyky ja halu kantaa kortta kekoon, eli elatuskyky yli vain oman itsensä, on olennaista myös käytännössä.

Ylipäätään pitäisi tuntea toisensa riittävän hyvin, ennen kuin aletaan lapsia tekemään. Näkyyhän se tälläkin palstalla tosi usein,  että ei ole tunnettu toista, kun lapsi syntyy ja muutaman vuoden kuluttua alkaa valitukset ettei mies ( yleensä mies) tee sitä tai tätä ja parikin lasta pyörii jo mukana. Alkaa kurkkaaminen aidan toiselle puolen, olisko siellä vihreempää ja parempi mies näkösällä.

Perusasiat pitää olla selvillä ennen perheen perustamista ja ainakin lasten tekoa. Talous kunnossa, nähty miten molemmat käyttävät rahaa, luonne tullut selväksi, onko taipumusta agressioihin, miten hoitaa konfliktit, miten käyttäytyy kotona ja muualla, onko luotettava kaikin puolin eli sanaan ja tekoihin voi luottaa. Mitä on puhuttu ja sovittu tulevaisuudesta, parisuhteen hoitamisesta, voiko luottaa yhteiseen tulevaisuuteen ja vakauteen kaikessa jne...