Miksi isovanhemmat ilkkuvat siitä, ettei meillä ole tukiverkostoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on jukoliste noin että täysin pskat saamattomat isovanhemmat jos YHTÄ KERTAA ELÄMÄSSÄ eivät omaa lastaan auta. Todellakin kostan tän kun ovat vanhoja.

Kuulostaa siltä, että on autettu vähän liikaakin ja sitten tehty se mikä pitääkin: eli laitettu tuhlaajalapsoselta hanat kiinni. Ei taida "kostot" paljoa kiinnostaa, vaikuttaa siltä että nämä parjatut isovanhemmat ovat nähneet lapsosensa todellisen karvan jo riittävän moneen kertaan eivätkä oletakaan saavansa tältä muuta kuin vaatimuksia, haukkuja ja marttyrointia.

Keskimäärin näissä on takana sellaisia luonteita, että omat "vaikeudet" nähdään jotenkin ylimaallisen suurina ja tärkeinä, kiljutaan apua ja tukea, imetään muista irti kaikki mikä lähtee eikä koskaan, vahingossakaan, kiitetä eikä auteta takaisin. Kuka sellaisia valittavia loisia jaksaa loputtomiin katsella. Jos ei laita rajoja, tällaiset valittajamarttyyrit vievät vaikka tuhkatkin pesästä ja valittavat vielä mennessää, että onpas huonot isovanhemmat kun ei ole tämän enempää mistä repiä.

Kyllä selvästi huomaa että olet hyväosainen ja lellitty. Mun alkkisvanhemmat heitti jokaisen lapsensa pihalle 18v iässä, ja kaikki auttaminen loppui seinään. Itse piti maksaa lukio loppuun, tehdä kahta työtä jotta sai vuokran maksettua ja koko aikuiselämä piti selvitä yksin. Kotoa sai mukaan repullisen vaatetta, ei yhtään huonekalua, astiaa tai rahaa. 18v lapsi vaan työnnettiin ulos ja sanottiin että heippa, heidän vastuu on päättynyt.

Mutta elä sinä luuloissasi, että olen lellitty kiukutteleva lapsi. Sinä jos olisit elänyt minun lapsuuteni, et olisi edes järjissäsi tai vältämättä elossa edes. Mutta tokihan sinä tiedät parhaiten ja olet pätevä neuvomaan muita.

Onhan se ihan tutkittu juttu että hyväosaisimmat ovat itsekkäimpiä ja omahyväisimpoä. Sinähän sen näytit toteen taas kerran.

Minä olen lähtöisin köyhästä suurperheestä. Meille lapsille oli itsestään selvää, että nuorena ei kotoa kerta kaikkiaan ole mahdollista saada mitään apua, vaan piti itse alkaa rakentamaan elämää eteenpäin. Emme ole siitä katkeria ja vanhempiamme emme pidä "paskoina" ja ilkeinä. 

Ei sun vanhemmat ole paskoja jos eivät ole sua hylänneet ja jättäneet välinpitämättömästi tyystin huomiotta vuosikymmeniksi. Nää hylkääjäpaskat tässä on haukuttu.

T. Vanhempien kanssa viimeksi 15v sitten puhunut

Tässä ketjussa huonojen vanhempien lapset ja rakastavan kodin lapset puhuu ristiin. Kyse ei ole absoluuttisesti hoitamisesta tai rahasta tai ajasta ollenkaan. Vaan välittämisestä, sen puutteesta.

Mulle on todella kova paikka että olen huonojen luonnevikaisten vanhempien lapsi ja elän ilman yhteyttä lapsuudenkotiin. Esim sain juuri lapsen, suloisen vauvan, ja raskaudesta ei vanhempani tiedä mitään eikä lapsen syntymästäkään. Ei ole mitään välejä. Ristiäisiin eivät tule vaikka kutsuisi. Varmaan laitan kortin tai tekstarin kun nimi on annettu, siihen vastataan että ”jaa” tai ”aha”.

Mulle ainakin on elämänmittainen suru että en kelvannut lapsena, enkä aikuisena. Että en ollut rakkauden arvoinen koskaan.

Tällaisessa kontekstissa satuttaa kovasti kun joku anonyymi palstailija tulee pätemään että ”olet varmaan kauhea ihminen, mitään muita syytä ei voi olla sille että vanhempasi ei pidä yhteyttä”.

Niinpä niin. Lyö lyötyä.

Kyllä taustalla on varmaan joku muu asia, joka on rikkonut välit jo aiemmin, mutta ap ei vain mainitse sitä. Esimerkiksi väärin valittu puoliso.

Meillä myös isovanhemmat eivät hoida lapsia..tavataan kyllä välillä ja voi sitä huokailua ja ylistystä kun jos joku lapsista vaikka kiukkuaa niin heti tulee kommentti, että onneksi meidän ei enää tarvii hoitaa ja onneksi saadaan rauhassa olla yms. Tai jos oon joskus sattunut haukottelemaan niin tulee piikki, että kannattiko hankkia lapsia kun oot noin väsyny🤦‍♀️ Ollaan siitä onnekkaita, että meillä on varaa palkata lapsille hoitaja, käy kerran kuussa yön yli ja pari iltaa kuussa. Tästäkin on toki saatu kommenttia, että kannattiko lapsia hankkia jos ei ite jaksa ja pitää hoitajakin palkata..

Onneksi seuraavilla sukupolvilla on helpompaa, kun av-mammat tulee isovanhemmiksi. Osa varmaan alkuperäisistä av-mammoista on jo mummuja. He hoitavat lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja auttavat nuoria pareja, vaikka joskus väsyneinä kirjoittivat, että odottavat sitä päivää, kun lapset kasvaa isoiksi, että saa levätä ja omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös isovanhemmat eivät hoida lapsia..tavataan kyllä välillä ja voi sitä huokailua ja ylistystä kun jos joku lapsista vaikka kiukkuaa niin heti tulee kommentti, että onneksi meidän ei enää tarvii hoitaa ja onneksi saadaan rauhassa olla yms. Tai jos oon joskus sattunut haukottelemaan niin tulee piikki, että kannattiko hankkia lapsia kun oot noin väsyny🤦‍♀️ Ollaan siitä onnekkaita, että meillä on varaa palkata lapsille hoitaja, käy kerran kuussa yön yli ja pari iltaa kuussa. Tästäkin on toki saatu kommenttia, että kannattiko lapsia hankkia jos ei ite jaksa ja pitää hoitajakin palkata..

Tässä tukiverkoton, kiinnostaisi mistä saat yön yli hoitajan? Meillä maakuntakaupungissa ei ole tahoa joka hoitaisi yön, mll ei hoida täällä yön yli ja muutama hoivapalvelufirma on muös mutta nekään ei hoida öisin (kun vähät resurssit yöllä menee vanhusten yksityisen kotipalvelun yökäynteihin). Tän hoitajaongelman takia emme ole olleet missään kaksin 10 vuoteen, lukuunottamatta sitä että joskus käyty pikaiseen syömässä kahdestaan (sen pari tuntia mll teinit jaksaa keskittyä).

Vierailija kirjoitti:

Onneksi seuraavilla sukupolvilla on helpompaa, kun av-mammat tulee isovanhemmiksi. Osa varmaan alkuperäisistä av-mammoista on jo mummuja. He hoitavat lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja auttavat nuoria pareja, vaikka joskus väsyneinä kirjoittivat, että odottavat sitä päivää, kun lapset kasvaa isoiksi, että saa levätä ja omaa aikaa.

Mä aion auttaa omia lapsiani ja omistan koko eläkeikäni lasteni auttamiseen. Itse olen kamppaillut koko aikuisikäni yksin maailmassa, ja olen myös tällainen vanhempieni hylkäämä. Tiedän miten raskasta on yksin ilman apua ja tukea, ja ilman mitään henkistä tukea (kun ei voi soittaa esim vanhemmille).

En halua lapsilleni samaa, joten autan ja tuen heitä kaikessa. Mun elämä on sitä että autan ja tuen ja palvelen, jotta sukuni väärä perintö (väkivalta, kaltoinkohtelu, kylmyys) katkeaa nyt minuun ja seuraavilla sukupolvilla on jo paremmat perinteet siitä miten pyuteettömästi autetaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös isovanhemmat eivät hoida lapsia..tavataan kyllä välillä ja voi sitä huokailua ja ylistystä kun jos joku lapsista vaikka kiukkuaa niin heti tulee kommentti, että onneksi meidän ei enää tarvii hoitaa ja onneksi saadaan rauhassa olla yms. Tai jos oon joskus sattunut haukottelemaan niin tulee piikki, että kannattiko hankkia lapsia kun oot noin väsyny🤦‍♀️ Ollaan siitä onnekkaita, että meillä on varaa palkata lapsille hoitaja, käy kerran kuussa yön yli ja pari iltaa kuussa. Tästäkin on toki saatu kommenttia, että kannattiko lapsia hankkia jos ei ite jaksa ja pitää hoitajakin palkata..

Ihan sillkaa ilkeilyä. Kannattko noiden kanssa oll tekemisissä?

Tää varmaan saa alapeukkuja, mut sanon kuitenkin. Kun menin synnyttämään nuorempaa lasta, mieheni oli vanhemman lapsen kanssa kotona. Sitten kun hän tuli sairaalaan ekan kerran katsomaan, niin vei isosiskon mummolaan. Ihan hyvä ja turvallinen olo oli synnyttää kätilön kanssa. Ja isän suhde uuteen vauvaan heti lämmin ja läheinen, samoin kuin esikoiseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Tää varmaan saa alapeukkuja, mut sanon kuitenkin. Kun menin synnyttämään nuorempaa lasta, mieheni oli vanhemman lapsen kanssa kotona. Sitten kun hän tuli sairaalaan ekan kerran katsomaan, niin vei isosiskon mummolaan. Ihan hyvä ja turvallinen olo oli synnyttää kätilön kanssa. Ja isän suhde uuteen vauvaan heti lämmin ja läheinen, samoin kuin esikoiseenkin.

Joo, kyllähän siellä sairaaöassa turvassa sinällään on, mutta mulla oli ekassa synnytyksessa todella paha komplikaatio ja meinasi lähteä henki äidiltä ja vauvalta (ja vaurioiduin melko pahasti). Tän jälkeen oikeasti pelotti synnyttää yksin ja olisin antanut mitä vaan jos olisin saanut miehen mukaani. Mutta seuraavista selvittiin, eikä olleet niin pahoja synnytyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taustalla on varmaan joku muu asia, joka on rikkonut välit jo aiemmin, mutta ap ei vain mainitse sitä. Esimerkiksi väärin valittu puoliso.

Tämä ap kertoo muuttaneensa usein ja lapsiakin on useita. Lienee taas näitä äitejä, joilla on joka lapsella eri isä, kaikkia kohtaan loputtomat vaatimukset ja elämänasenteena marttyyrikiukuttelu, kun kukaan ei oikein jaksa ymmärtää hänen hirvittävän erityistä ja vaikeaa elämäänsä, jossa on selvitty kuin sankari ikään mutta silti pitäisi kaikkien olla vähän koko ajan auttamassa.

Tosiaan, ap:n sävy on sellainen että en ihmettele, jos ei ole lastenhoitoapua oikein löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi seuraavilla sukupolvilla on helpompaa, kun av-mammat tulee isovanhemmiksi. Osa varmaan alkuperäisistä av-mammoista on jo mummuja. He hoitavat lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja auttavat nuoria pareja, vaikka joskus väsyneinä kirjoittivat, että odottavat sitä päivää, kun lapset kasvaa isoiksi, että saa levätä ja omaa aikaa.

Mä aion auttaa omia lapsiani ja omistan koko eläkeikäni lasteni auttamiseen. Itse olen kamppaillut koko aikuisikäni yksin maailmassa, ja olen myös tällainen vanhempieni hylkäämä. Tiedän miten raskasta on yksin ilman apua ja tukea, ja ilman mitään henkistä tukea (kun ei voi soittaa esim vanhemmille).

En halua lapsilleni samaa, joten autan ja tuen heitä kaikessa. Mun elämä on sitä että autan ja tuen ja palvelen, jotta sukuni väärä perintö (väkivalta, kaltoinkohtelu, kylmyys) katkeaa nyt minuun ja seuraavilla sukupolvilla on jo paremmat perinteet siitä miten pyuteettömästi autetaan.

Minä taas en aio omistaa eläkepäiviäni lastenlasten hoitoon. Olen hoitanut nuorena pikkusisaruksia, sitten omat lapseni, sitten vanhempani ja anopin ja apen. Aion kyllä joskus elää itsellenikin. Toki autan, jos apua tarvitsevat, mutta en aio omistautua.

Omistautumisesta tulee mieleen sukulaiseni, joka on omistautunut lastenlasten hoitoon. Tulee mieleen sanalasku, sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Minua ainakin ahdistaa katsoa, kuinka sekaantuu nuorenparin elämään, kun on auttamisellaan tehnyt heistä uusavuttomia. Joskus miettinyt, että miten tämä pari pärjäisi, jos isovanhempi yhtäkkiä kuolisi. Heillä itsellään ei ole mistään vastuuta, kun isoäiti ja isoisä hoitaa kaiken ja maksaa kaiken ja tukee kaikessa ja hoitaa lapset.

Minä olen sitten varmaan ollut aika ihmeellinen tapaus, kun olen ollut tyytyväinen, kun anoppi ja omat vanhempani eivät sekaantuneet meidän elämään. En kyllä apuja tarvinnutkaan, mutta en olisi kyllä tykännytkään, jos olisivat sekaantuneet elämäämme.

Minulle sopi, että elivät omaa elämäänsä ja me elimme omaamme. Hyvissä väleissä olimme, mutta en kaivannut ketään elämäämme säheltämään.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi seuraavilla sukupolvilla on helpompaa, kun av-mammat tulee isovanhemmiksi. Osa varmaan alkuperäisistä av-mammoista on jo mummuja. He hoitavat lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja auttavat nuoria pareja, vaikka joskus väsyneinä kirjoittivat, että odottavat sitä päivää, kun lapset kasvaa isoiksi, että saa levätä ja omaa aikaa.

Takuulla autan lapsiani niin kauan ja niin paljon kuin ikinä pystyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi seuraavilla sukupolvilla on helpompaa, kun av-mammat tulee isovanhemmiksi. Osa varmaan alkuperäisistä av-mammoista on jo mummuja. He hoitavat lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja auttavat nuoria pareja, vaikka joskus väsyneinä kirjoittivat, että odottavat sitä päivää, kun lapset kasvaa isoiksi, että saa levätä ja omaa aikaa.

Mä aion auttaa omia lapsiani ja omistan koko eläkeikäni lasteni auttamiseen. Itse olen kamppaillut koko aikuisikäni yksin maailmassa, ja olen myös tällainen vanhempieni hylkäämä. Tiedän miten raskasta on yksin ilman apua ja tukea, ja ilman mitään henkistä tukea (kun ei voi soittaa esim vanhemmille).

En halua lapsilleni samaa, joten autan ja tuen heitä kaikessa. Mun elämä on sitä että autan ja tuen ja palvelen, jotta sukuni väärä perintö (väkivalta, kaltoinkohtelu, kylmyys) katkeaa nyt minuun ja seuraavilla sukupolvilla on jo paremmat perinteet siitä miten pyuteettömästi autetaan.

Minä taas en aio omistaa eläkepäiviäni lastenlasten hoitoon. Olen hoitanut nuorena pikkusisaruksia, sitten omat lapseni, sitten vanhempani ja anopin ja apen. Aion kyllä joskus elää itsellenikin. Toki autan, jos apua tarvitsevat, mutta en aio omistautua.

Omistautumisesta tulee mieleen sukulaiseni, joka on omistautunut lastenlasten hoitoon. Tulee mieleen sanalasku, sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Minua ainakin ahdistaa katsoa, kuinka sekaantuu nuorenparin elämään, kun on auttamisellaan tehnyt heistä uusavuttomia. Joskus miettinyt, että miten tämä pari pärjäisi, jos isovanhempi yhtäkkiä kuolisi. Heillä itsellään ei ole mistään vastuuta, kun isoäiti ja isoisä hoitaa kaiken ja maksaa kaiken ja tukee kaikessa ja hoitaa lapset.

Tuohan ei ole auttamista. Päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taustalla on varmaan joku muu asia, joka on rikkonut välit jo aiemmin, mutta ap ei vain mainitse sitä. Esimerkiksi väärin valittu puoliso.

Tämä ap kertoo muuttaneensa usein ja lapsiakin on useita. Lienee taas näitä äitejä, joilla on joka lapsella eri isä, kaikkia kohtaan loputtomat vaatimukset ja elämänasenteena marttyyrikiukuttelu, kun kukaan ei oikein jaksa ymmärtää hänen hirvittävän erityistä ja vaikeaa elämäänsä, jossa on selvitty kuin sankari ikään mutta silti pitäisi kaikkien olla vähän koko ajan auttamassa.

Tosiaan, ap:n sävy on sellainen että en ihmettele, jos ei ole lastenhoitoapua oikein löytynyt.

No nyt menee kirjoittajat aika pahasti sekaisin. En ole muuttanut usein, lapsia on kaksi ja heillä on sama isä, jonka vanhemmat ovat tämän aloituksen aiheena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taustalla on varmaan joku muu asia, joka on rikkonut välit jo aiemmin, mutta ap ei vain mainitse sitä. Esimerkiksi väärin valittu puoliso.

Tämä ap kertoo muuttaneensa usein ja lapsiakin on useita. Lienee taas näitä äitejä, joilla on joka lapsella eri isä, kaikkia kohtaan loputtomat vaatimukset ja elämänasenteena marttyyrikiukuttelu, kun kukaan ei oikein jaksa ymmärtää hänen hirvittävän erityistä ja vaikeaa elämäänsä, jossa on selvitty kuin sankari ikään mutta silti pitäisi kaikkien olla vähän koko ajan auttamassa.

Tosiaan, ap:n sävy on sellainen että en ihmettele, jos ei ole lastenhoitoapua oikein löytynyt.

Sama ilkeilijä iski taas. Et edes viitsi lukea viestejä vaan keksit soopaa omasta päästä. Ap ja miehensä olivat akateemisia ja akateemisten työöarkkinat ovat sellaiset että välillä pitää muuttaa. Ap vaikutti fiksulta. Sinä vain pahansuovalta.

Mua oikeesti kiinnostaa mikä on ihmisen motiivi sepitellä toisesta kesittyjä seikkoja ja värittää tarinaa vain siksi että pääsee nälvimään.

Olen pahoillani puolestasi että elämäsi sisältö on tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi seuraavilla sukupolvilla on helpompaa, kun av-mammat tulee isovanhemmiksi. Osa varmaan alkuperäisistä av-mammoista on jo mummuja. He hoitavat lapsenlapsiaan pyyteettömästi ja auttavat nuoria pareja, vaikka joskus väsyneinä kirjoittivat, että odottavat sitä päivää, kun lapset kasvaa isoiksi, että saa levätä ja omaa aikaa.

Mä aion auttaa omia lapsiani ja omistan koko eläkeikäni lasteni auttamiseen. Itse olen kamppaillut koko aikuisikäni yksin maailmassa, ja olen myös tällainen vanhempieni hylkäämä. Tiedän miten raskasta on yksin ilman apua ja tukea, ja ilman mitään henkistä tukea (kun ei voi soittaa esim vanhemmille).

En halua lapsilleni samaa, joten autan ja tuen heitä kaikessa. Mun elämä on sitä että autan ja tuen ja palvelen, jotta sukuni väärä perintö (väkivalta, kaltoinkohtelu, kylmyys) katkeaa nyt minuun ja seuraavilla sukupolvilla on jo paremmat perinteet siitä miten pyuteettömästi autetaan.

Minä taas en aio omistaa eläkepäiviäni lastenlasten hoitoon. Olen hoitanut nuorena pikkusisaruksia, sitten omat lapseni, sitten vanhempani ja anopin ja apen. Aion kyllä joskus elää itsellenikin. Toki autan, jos apua tarvitsevat, mutta en aio omistautua.

Omistautumisesta tulee mieleen sukulaiseni, joka on omistautunut lastenlasten hoitoon. Tulee mieleen sanalasku, sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Minua ainakin ahdistaa katsoa, kuinka sekaantuu nuorenparin elämään, kun on auttamisellaan tehnyt heistä uusavuttomia. Joskus miettinyt, että miten tämä pari pärjäisi, jos isovanhempi yhtäkkiä kuolisi. Heillä itsellään ei ole mistään vastuuta, kun isoäiti ja isoisä hoitaa kaiken ja maksaa kaiken ja tukee kaikessa ja hoitaa lapset.

Tuohan ei ole auttamista. Päinvastoin.

Se on vain sinun mielipiteesi. Minä aion tehdö kaikkeni että lapsillani on asiat toisin kuin mitä itselläni tunnevammaisten vanhempieni takia.

Huomaatteko että kaikki ilkeilijät (laskujeni mukaan 2-3) jotka tässä arvostelee ja haukkuu ovat itse niitä joilla on tukiverkko ja saavat apua.

Kyllä minusta paskaa vanhemmuutta on myös liian suuri lapsiluku ja siitä seuraava köyhyys.