"Estonialta selvinnyt Marge Rull. 'Piti olla itsekäs' "
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c4b28d75-c224-47c6-9afb-c5dfdd5e0ba5
Mitä ajatuksia juttu herättää? Itselläni hyvin ristiriitaisia tunteita. Tavallaan ymmärrän että piti huolehtia omasta selviämisestään, tavallaan kuitenkin jutussakin tulee ilmi miten hän itse pyysi apua ja sai apua monesti. Kuitenkin itse hän ei ollut valmis auttamaan ketään. Todella ristiriitaiset fiilikset. Hienoa kuitenkin tietysti että hän oli yksi selvinneistä, jokainen niistä kuolemista oli turha.
Kommentit (2848)
Luulen myös ettei Niinistö viihdy Mäntyniemessä synkistä syistä. Liian paljon meri lähellä. Myös Puputti hukkui sen läheisyydessä.
En vielä lukenut juttua, mutta muistan sen yhdenkin partaukon Peter jotain..hänen pelastautumiskertomuksensa. Tuossa turmassa pelastautuivat vain ne, jotka olivat paremmilla paikoilla, eli vielä valveilla ja ylemmissä kerroksissa. Kolaus oli niin suuri, että suurin osa ihmisistä tippui esim sängystään lattialle, kuten tämä mies. Lähti välittömästi kalsareissaan juoksemaan käytävälle ja laiva alkoi hyvin pian kallistumaan.
Vain voimakkaimmat käsivarsistaan saivat jostain kaiteista kiinne ja hyvällä onnella sitten pääsivät ulos kannelle. Siitä vain hetki ja laiva olikin jo uppoamassa. Eikä sekään pelastanut, koska hypotermmia ja aallot tekivät selvää mereen selvinneistä. Itsekkyys tuollaisessa tilanteessa voi ihan hyvin tulla itsesuojeluvaistona selviämiseksi, ellei ole sitten jotain tuttuja ympärillä. Suurin osa ihmisistä oli kuitenkin hyteissään, eivätkä sieltä lähteneet ajatellen, että eihän tässä muusta ole kyse kuin isosta myrskystä, ja alle puoli tuntia niin laiva oli jo pinnan alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on peto vain jos valitsee olla peto, ihminen voi olla enkeli jos valitsee olla enkeli.
Tämä. Ja jos etukäteen jo päättää että pahassa tilanteessa minä olen peto, niin tottakai sen mukaisesti sitten käyttäytyykin. Yleensä tämän piirteen kykenee näkemään ihmisistä jo ennakkoon arjen pienissäkin asioissa.
Liikenteessä sen näkee helposti. Esimerkki:
Muut autot jonottaa liittymässä, jossa autot liikkuvat hitaasti satojen metrien jonossa. Vasemmalta tulee joitain autoja koko jonon ohi ja kiilaa jonon kärkeen, muiden eteen.
Sanoisin, että on helppo arvostella tilanteesta ulkopuolisena toisen tekemiä hätätilanteen ratkaisuja. Toisille oma kuolemanpelko on niin hallitseva, että se ajaa kaiken muun ylitse, eikä sitä voi hallita. Toisilla taas on sisäisesti voimakkaampi tarve pelastaa muita, vaikka oma henki vaarantuisi tai jopa menisi. En tiedä edes itse kumpaan kategoriaan putoaisin. On helppoa väittää, että kyllähän minä toki auttaisin muita, mutta mitä sitten kun se henkeä uhkaava tilanne on oikeasti päällä? Uhrautuisinko? Auttaisinko? Vai pelastaisinko vain itseni mistään muusta välittämättä? En rehellisesti sanottuna tiedä, kun minulla ei tällaisista tilanteista kokemusta ole. Luulen, että voisin auttaa muitakin, koska en niin pelkää kuoleman lopullisuutta. En tuomitse Margen ratkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tässä ei ole muuta kyseenalaista kun se että on jo itse päässyt melko turvaan (pelastuslauttaan) ja kuulee ystävänsä avunpyynnöt eikä reagoi niihin mitenkään.
On helppoa tuomita kun istuu mukavasti kotisohvalla, mutta pilkkopimeässä, hypotermian kourissa myrskyävällä merellä ei niin vaan pelasteta muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan varma, että täällä äänekkäimmin jeesustelevat olisivat hätätilanteessa ensimmäisinä tuuppimassa muita, etuilemassa ja takertumassa :D Moralisointi kun on oleellinen osa itsekästä ja tekopyhää persoonaa.
Puhumattakaan heistä, jotka äänekkäimmin puolustelevat itsekästä selviytymistä. He eivät ainakaan auta ketään muuta kuin itseään.
Eivätkä muuta omaa egoaan hivelläkseen esitäkkään.
He ovat myös arjessa niitä, jotka eivät muista välitä, vaan omasta edustaan.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tässä ei ole muuta kyseenalaista kun se että on jo itse päässyt melko turvaan (pelastuslauttaan) ja kuulee ystävänsä avunpyynnöt eikä reagoi niihin mitenkään.
Samoin heti ekana kopteriin änkeäminen pisti silmään. Minäminäminä. Malttoiko edes katsoa oliko joku häntä kipeämmin avun tarpeessa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tässä ei ole muuta kyseenalaista kun se että on jo itse päässyt melko turvaan (pelastuslauttaan) ja kuulee ystävänsä avunpyynnöt eikä reagoi niihin mitenkään.
Mitä sä voit enää siellä pelastuslautassa tehdä vaikka kuka huutaisi apua?? Kerro jooko? Mieti missä shokissa ne kaikki oli siellä? Olisiko pitänyt hypätä takas mereen ha lähteä uimalla etsimään missä se ystävä huutaa apua???????
Vierailija kirjoitti:
Timo T A Mikkonen vertaa Rytiin turvautumiseen EU hanketta. Tämäkin paljastaa.
Eli on pakko osallistua paskaan että Suomi saatiin Eu hun, Vaikka.
Niinistö tietää miksi Estonia upposi. Käsitykseni tämä.
Lisäksi Nato harkkasi ns lähellä. Asia on päivänselvä miten Estonia meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin niin ymmärrän senkin puolen että on pitänyt olla itsekäs pelastuakseen. Silti tuntuu karmealta ajatella että mitä jos tämä häneen tarttunut on ollut vaikkapa pieni lapsi joka yrittänyt saada apua? Potkinut hänet pois vaikka samaan aikaan itse roikkunut toisessa joka yrittänyt huolehtia omasta pelastautumisestaan. Onhan se äärettömän surullinen ajatus vaikka kuinka ottaisi huomioon tilanteen hektisyyden ja kaaoksen.
En minäkään tiedä miten olisin ko. tilanteessa toiminut tai olisinko selviytynyt, en tässä halua syyllistää tätä selviytynyttä. Kunhan vain pohdiskelen ja yritän ymmärtää asiaa mikä näin ulkopuolisena on todella vaikea kuvitella omalle kohdalleen.Ap
Nuorimmat Estonialta pelastuneet olivat 14-vuotias norjalainen ja 16-vuotias venäläinen poika.
Sieltä ei pelastunut yhtään pikkulasta ihan siksi että turma tapahtui yöllä jolloin pikkulapset olivat hyteissään nukkumassa. Laivan kallistumassa pikkulasten kannelle pääseminen olisi ollut myös fyysisesti mahdotonta. Yhdenkään pelastuneen kertomuksissa ei puhuta sanaakaan pikkulapsista. Niin että se ei takuulla ollut pikkulapsi joka Marge Rullin jalassa roikkui. Emme me tiedä oliko se edes ihminen vai joku naru tms.
Ap:lle sanoisin että mene itse kokeilemaan vaikka pelastusliivit päälle ylöspääsyä jääkylmästä myrskyävästä merestä pilkkopimeässä. Taatusti sinäkin potkit jaloistasi irti kaiken mikä siinä lähellä on.
En kerkeä lukea kaikkia kommentteja kun aihe on herättänyt paljon keskustelua, mutta haluan kommentoida tämän siltä varalta että minut (Ap) on täällä teilattu; minä EN sano että tämä itsensä pelastanut on tehnyt väärin. En missään nimessä. Voi olla että olisin itse toiminut samoin! Sanon VAIN että ajatus on karmea ja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Tietysti aiheuttaa, kun empaattisia ja ajattelevia ihmisiä täällä suurin osa ollaan.
Jos olisi vaikka tilanne missä minun lapseni ja vieras lapsi olisivat loukussa tulipalossa ja voisin pelastaa vain toisen niin tietysti pelastaisin omani. Silti olisi kamalaa että toinen lapsi kuolisi, vaikka tekisinkin oikein ja saman mitä valtaosa tekisi. Selvensikö?
Aaronin pappeus ei tule turhaan illuilta.
Itsesuojeluvaisto on hyvin voimakas tunnetila. Aikas voimakas tahtoinen ja sinut kuoleman kanssa ihminen saa olla että tuon itsesuojeluvaiston pystyy heittämään sivuun. Varsinkin kun olet vielä shokissa niin harva ihan objektiivisesti pystyy toimimaan.
Turha on kenenkään Estonialta selvinneitä syyttää, koska suurimman osan on erittäin vaikea tietää kuinka itse toimisi vastaavassa tilanteessa. Ajatella voi vaikka mitä etukäteen mutta vasta tositilanteessa ihminen ottaa mittaa itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Aaronin pappeus ei tule turhaan illuilta.
Vain hyvin ansioitunut saa Aaaronin papeuden ja se vaatii uhrauksia esim isojen rahakirstujen vartijana ja muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni tässä ei ole muuta kyseenalaista kun se että on jo itse päässyt melko turvaan (pelastuslauttaan) ja kuulee ystävänsä avunpyynnöt eikä reagoi niihin mitenkään.
Samoin heti ekana kopteriin änkeäminen pisti silmään. Minäminäminä. Malttoiko edes katsoa oliko joku häntä kipeämmin avun tarpeessa.
Jos on 50 kiloisena naisena puolta isompien miesten kanssa selviytymistilantessa on selviytymisen kannalta aivan välttämätöntä olla se nopein. Tietenkin lautalla ei enää ollut akuutti vaihe päällä, mutta joku menee aina ensimmäisenä, joten miksi se ensimmäinen ei saanut olla Rull?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan varma, että täällä äänekkäimmin jeesustelevat olisivat hätätilanteessa ensimmäisinä tuuppimassa muita, etuilemassa ja takertumassa :D Moralisointi kun on oleellinen osa itsekästä ja tekopyhää persoonaa.
Puhumattakaan heistä, jotka äänekkäimmin puolustelevat itsekästä selviytymistä. He eivät ainakaan auta ketään muuta kuin itseään.
Eivätkä muuta omaa egoaan hivelläkseen esitäkkään.
He ovat myös arjessa niitä, jotka eivät muista välitä, vaan omasta edustaan.
Ei välttämättä. Eivät he lähtökohtaisesti ole itsekkäitä, vaan realisteja.
Itse lähden siitä, etten voi täydellä varmuudella tietää, miten käyttäytyisin uppoavalla Estonialla. Kysymys on niin poikkeuksellisesta ääritilanteesta.
Jos seurassani olisi lapsiani, pyrkisin ensisijaisesti pelastamaan heidät. Ellei se olisi mahdollista, jäisin lasteni kanssa hukkumaan. Olisin kuollut elävä, jos olisin heidät jättänyt painumaan veden alle.
Kauheaa ajatellakin tuollaista!
Lauma saatiin keskustelemaan naisen johdattamana ihan muista kuin estonian upottamissyistä ja vain 1 % tajuaa että koko juttu on mielenhallinnan vuoksi muokattu noin muka "rehelliseksi".
Muistakaahna nyt kuitenkin miten Zubier Turun pelastajamiehenä sai myös Niinistöltä palkinnon- ja äijä ei edes ollut pelastusalan ammattilainen vaan Briteistä Ruotsin kautta tilattu äijä.
Avatkaahan silmät nyt jo. Eivät kaikki pelastusmiehet ole pelastajia vaan ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan varma, että täällä äänekkäimmin jeesustelevat olisivat hätätilanteessa ensimmäisinä tuuppimassa muita, etuilemassa ja takertumassa :D Moralisointi kun on oleellinen osa itsekästä ja tekopyhää persoonaa.
uskon samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, kun vertaa Titaniciin. Siellähän miesten velvollisuus oli yrittää pelastaa niin monta naista kun mahdollista ja olisi ollut raukkamaista olla nuori, hyväkuntoinen mies ja pelastua itsenäisesti. Estoniassa taas jokainen vastasi itsestään, eikä kai hirveästi esim öelastuslauttalähtöjärjestuksissä mietitty naiset ensin-juttuja.
Eikös jo sulle ole kerrottu, miten eri tavalla laivat upposi? Jos Titanicilla olisi ollut samanlaiset olot, ei sieltä olisi pelastunut naisia ja lapsia.
Titanicia parempi esimerkki olisikin LUSITANIA jonka saksalaiset torpedoivat kolme vuotta myöhemmin 7.5.1915 ja joka upposi 18:ssa minuutissa. Siellä pelastuivat miehet j a naiset ikäryhmässä 16-35.
Erikoista on, että Lusitanialta pelastui kuitenkin yli 700 henkeä kun Estonialta vain pari sataa. Vaikuttaneeko että Lusitania upposi keskellä päivää?
https://www.thoughtco.com/thmb/Jrk0ZOwo3-97OwnyVgXEEgQAY0M=/768x0/filte…():max_bytes(150000):strip_icc()/sinking-of-lusitania-large-56a61c0e3df78cf7728b6312.jpg
Mitä todennäköisimmin olisit itse toiminut aivan samalla tavalla tuossa tilanteessa.