Äiti kirjoittaa Hesarissa sekaantuvista isovanhemmista

Vierailija kirjoitti:

En lukenut kirjoitusta enkä tätä ketjuakaan kokonaan. Mun mielestä vanhemmat päättävät, millaiset isovanhemmat haluavat omille lapsilleen. Isovanhemmat taas päättävät, millaisia isovanhempia haluavat olla lapsenlapsilleen. Aina nämä eivät osu yksiin ja silloin vanhempien pitää hankkia isovanhempien rooliin sopivat jostain muualta ja isovanhemmat taas voivat halutessaan ryhtyä tuki-isovanhemmiksi jollekin lapselle, jonka vanhemmille taas heidän tapansa olla isovanhempi sopii.

Mahdoton uskoa että joku ottaisi rajattoman sekaantujan riesakseen jos ei tää ole edes sukua...😂

Vierailija kirjoitti:

Mä en käsitä teitä. Omassa ystäväpiirissä kenelläkään ei ole ongelmia isovanhempien kanssa. Ei edes sillä, joka jätti rumasti ryyppäävän poikansa ja vanhemmat voivottelivat kovin eroa, kun tiesivät poikansa ongelmat ja heistä kaverini olisi pitänyt vaan jaksaa tukea. Tottakai isovanhemmat on joskus vähän persoonallisia, heillä voi olla voimakkaitakin mielipiteitä, mutta aikuinen ihminen antaa toisille tilaa horjumatta siitä itse. Jos meillä mummu vouhottaa tumppujen perään, niin antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitä siitä tappelemaan lähtee. Me teemme omalla tavallamme, isovanhemmat ovat omanlaisiaan ja heillä on vanhempina ja isovanhempina puheoikeus, vaikkeivat olekaan päätöksentekijöitä. Hyväähän nuo tarkoittaa.

Väitän, että suurin syy noihin riitoihin on epävarmat ihmiset, sairaalloisen mustasukkaiset ja vallanhaluiset. Oli sitten anoppeja tai miniöitä, niin on ongelmia itsensä kanssa, kun alkaa nähdä joka asiasta vaivaa ja kiusata toista. En mä koe, että mun anoppi vie multa mitään, vaikka on miehelle rakas ja lapsellekin. Ei mun äitiys siitä vähene, jos anoppikin saa rakastaa omalla tavallaan. Samalla tavalla anoppi ei kuvittele, että olemme kilpailijoita.

Vähän sinä mistään ymmärrät, jos kuvittelet, että kaikki anopit ja apet ovat niin valtavan hyviä. Kertoo elämänkokemuksen puutteesta. Anopit ovat yhtä erilaisia luonnollisesti kuin ihmiset yleensä. Ja meitä on moneen junaan. Äiti Theresasta murhaajiin ja kaikki siltä väliltä. Se mikä on sulle totta, ei ole sitä kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi puuttui jokaiseen asiaan perheessämme koska keksi alkaa vertailla toisen poikansa perheeseen. Joka välissä verrattiin siihen miten vauvamme serkkuvauva toimii, pärjää, miten syö, hoidetaan jne. Lopetti vasta kun rautalangasta piti vääntää että jokainen oma yksilönsä, myös lapset, ja että meillä erityislapsi diagnooseineen joten arki hyvin erilaista ja toimimme potilasohjeistusten mukaan. Pyyteli lopulta anteeksi kun tajusi että sairaalaravausta tarvitseva vauva ei yhtä helppohoitoinen ja arki samanlaista kuin terveen vauvan kanssa

Taas kirjoitus, joka osoittaa, ettei osata keskustella perheen sisällä. "Anoppi keksi alkaa vertailla toisen poikansa perheeseen" - no, kyllähän sitä normaalissa keskustelussa vaihdetaan tietoja siitä, mitä muiden perheenjäsenten elämään kuuluu.  Anoppi olettaa, että kun teillä on pieni lapsi, teitä luulisi kiinnostavan lapsen serkkukin, ja vaihdetuista tiedoista voi hyvällä tuurilla löytää joskus jonkun tiedonjyväsenkin: kas, noinkin voi tehdä, kokeilenpa myös meillä. Mutta joo ei, anoppi tekee tämän kiusallaan, eikä ymmärrä, ennen kuin hieromalla naamaan erikoislapsidiagnoosia.  

Kun kyseessä on serkukset, niin se tarkoittaa, että sisarukset ovat saaneet lapsen. Eiköhän tuossa tilanteessa ole luontevampaa jutella sen oman sisaruksen kanssa mitä äidin/anopin. Minä, sisarukseni sekä moni serkkuni äidin puolelta synnyttiin muutaman vuoden sisään. Äidin suvussa meitä serkkuja vertailtiin toisiimme usein ja meidän kuullen eikä se ollut mukavaa kuultavaa. Se vaikuttaa itsetuntoon vieläkin.

Usein suvun tiedonvälittäjänä toimii isoäiti.  Sisarukset saattavat soitella toisilleen tuskin koskaan, vaikka olisivat samassa elämäntilanteessakin, etenkin jos kyseessä on veli ja sisar. Anoppi - miniäsuhde ei välttämättä sanottavasti poikkea kälyksien suhteesta. Mutta joo, ihmiset on erilaisia. 

Kälyni on lastentarhanopettaja ja luokanopettaja koulutukseltaan. Vanhin lapsin on 10 ja nuorin 3, eli on edelleen se "tatsi" vauva- ja pikkulapsiaikaan. Ihan kaikessa rehellisyydessäni täytyy sanoa, että jos tarvitsen neuvoja soitan paljon mieluummin hänelle kuin äidilleni tai anopille, jotka kaikella rakkaudella ovat olleet korkeintaan keskinkertaisia kasvattajia. (Itsepä mieheni kanssa olemme lapsuuksiemme "asiantuntijoita")

Ja muutenkin, jos esim. vauvalla on koliikki, mietin onko tulossa kipeäksi, tai uhmaikäinen on ihan mahdoton, niin kyllä minä ainakin soitan mieluiten ystäville, joiden lapsilla on juuri ollut sama ikävaihe päällä. Saa ajankohtaista ja todennäköisimmin oikeaan tietoon perustuvaa vinkkiä ilman että mopo karkaa käsistä - niin kuin pikkulapsiajasta haaveilevalla mummolla saattaa käydä. Varmaan muutenkin se kaverini, jonka lapsi sairasti enteron viime syksynä, osaa paremmin siihen neuvoa antaa kuin äitini, jonka lapsi sairasti sen 30 vuotta sitten. Aika kovat oletukset teillä on muutenkin ihmis n muistikykyä kohtaan. Se on se ja sama onko kasvattanut vaikka neljä lasta, jos siitä pikkulapsiajasta on 30 vuotta aikaa.

On varmaan monille vaikeaa myöntää, mutta tosiasiassa monet mummot ja papat kipuilevat oman vanhenemisen ja "tarpeettomuuden" kriisissä ja näkevät lapsenlapsen ikään kuin oikotienä takaisin pilkulapsiaikaan ja siihen kuinka on ollut lapsille koko maailma. Isovanhemman rooli tuntuu vaikealta löytää, koska se ei olekaan isän/äidin eli sen lapsen tärkeimmän henkilön rooli. Ei tietysti kaikilla näin, mutta osalla aivan varmasti.

Ihan v..n vaikeeta liittää ko. jutun linkki aloitukseen?😫

Linkki on jo aiemmin keskustelussa. Selaa taaksepäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan asiallisia kommenttejahan nuo ovat (tosin toi viittaus uskonsotiin tässä yhteydessä jäi kyllä vähän hämäräksi). Aika paljon minusta tosiaan vaadittu, että vanhemmat täysin määrittelevät isovanhempien roolin, eikähän se kuitenkin kompromissi aikuistne ihmisten kesken ole? Oma appiukko auttoi aina kun pystyi, pystyminen oli kiinni siitä, mikä vaihe ryyppyputkesta miloinkin oli meneillään. Ei siinä meikäläisen päätökset "vaarin roolista perheessä" olisi paljoa auttaneet. Ja mitä tulee neuvoihin: esikoisella oli ihottumaa pitkin naamaa ja jalkoja, neuvolan mielestä oli ihan tavallista "kuivaihoisuutta, rasvaa perusrasvalla ja kortisonilla jos iho on rikki", poika oli 3kk. Sitten käytiin moikkaamassa isomummoa, siis mun mummoa ja hänen ekat sanansa olivat, että "voi miten paha maitorupi hällä on, mahtaa olla ikävän tuntuista?"  siltä istumalta varasin yksityisen ihotautilääkärin ja katos ketaletta, ei maito, mutta 4-5 muuta ruoka-aineallergiaa löytyi samantien, jotka minä olin imettämällä hänelle siirtänyt. että kyllä niitä neuvojakin joskus kannattaa kuunnella, oman väsymyksen keskellä ei välttämättä ole itse aina kaikista skarpeimmillaan. Ja ei, en ole isovanhempi, enkä tule olemaan vielä moneen vuoteen, esikoinen on nyt 11v.

Olen samaa mieltä. Neuvoja kannattaa kuunnella. On ihan turhaa ylpeyttä ja itsepäisyyttä jos ei kykene ottamaan vastaan vanhemman sukupolven neuvoja. 

Samalla tavalla se vanhempi sukupolvi voisi ottaa huomioon, että osa niistä neuvoista ja entisistä toimintatavoista on tänä päivänä vanhentuneita ja tieteellisen tutkimuksen valossa jopa haitallisia lapselle (vrt. esim yllä oleva hammaskaries esimerkki ja vaikkapa pienen vauvan vatsallaan nukuttaminen). Jos vanhemmat haluavat noudattaa uusinta tietoa, kyllä isovanhemmillakin pitäisi olla valmiudet toimia sen mukaan.

Veikkaan, että 95 % vanhemmasta sukupolvesta ottaakin huomioon. 

Kariesasia on ollut tutkittua tietoa jo yli 30 vuotta ja perhepedin sekä nukkuma-asennon vaikutus mm. kätkytkuoleman mahdollisuuteen on vähän tuoreempaa. Näistä ja kaikista muistakin on oiva tilaisuus keskustella. Mutta ei, mieluummin sitä miniä läiskii lakikirjalla anoppia poskelle ja päin vastoin. 

Ja siltikin tuo kariesasia tuntuu olevan monelle hankala noudattaa. Kuten myös se, että vanhemmat toivovat, että 1-vuotiaalle ei anneta karkkia tai kakkua jne.

Samaten se että kaikki tunteet ja tuntemukset yritetään hoidella ruoalla. Jos lapsi on kipeä, tuputetaan herkkuja, jos surullinen niin herkkuja, jos väsynyt niin herkkuja, jos iloien niin herkkuja.

Aina liikaa ja aina epäterveellistä.

Taustalla voi vaikuttaa isovanhemman oma elämä. Jos on vaikka elänyt sota-aikaan ja kokenut puutetta, tai muuten vaan oppinut nuukaksi, herkut ovat parasta mitä he voivat mielestään tarjota. 

Tottakai voi olla vaikka minkälaisia syitä taustalla, mutta silti minusta on outoa, että isovanhemmat loukkaantuvat, kun tämän heiltä kieltää ihan asiallisesti (tyyliin, "ollaan sovittu, että Pertti ei syö karkkis ennen kuin täyttää 2-v")ja usein myös systemaattisesti toimivat tuon periaatteen vastaisesti lapsen vanhempien pyynnöistä huolimatta. Koska tuollaista pyyntöä on kuitenkin helppo noudattaa, eikä se vaadi isovanhemmalta ylimääräistä vaivannäköä.

Siinä saattaa tulla tölväisseeksi isovanhempaa, joka on mielestään ajatellut pelkkää hyvää. Riippuu ihan sanavalinnoista ja äänensävystä ja kehonkielestä, ja vastaanottajan tyypistä, miten käy.  Minäkin olen kerran katkaissut kesken erään jouluvierailun vanhempieni luona, kun tuli erimielisyyttä siitä, milloin lapset voivat saada makeita välipaloja.  Hirveessä lumituiskussa ajettiin kotiin itku silmässä. Ei ollut kivaa.

Voisit sinäkin höllentää sitä äiti-pipoasi. Eikö joskus voi isovanhemmilla tehdä pikku poikkeusta - ja jouluna varsinkin? Minä yritän katsoa sormieni läpi isovanhempien juttuja ja lapsen ihmetellessä sääntöjen erilaisuutta selitän, että isovanhemmilla on omat säännöt ja kotona omat.

Tosi kiva muisto jäi joulusta lapsellesi. Ja isovanhemmille myös. Mitä jos se olisi ollut viimeinen joulu jollekin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan asiallisia kommenttejahan nuo ovat (tosin toi viittaus uskonsotiin tässä yhteydessä jäi kyllä vähän hämäräksi). Aika paljon minusta tosiaan vaadittu, että vanhemmat täysin määrittelevät isovanhempien roolin, eikähän se kuitenkin kompromissi aikuistne ihmisten kesken ole? Oma appiukko auttoi aina kun pystyi, pystyminen oli kiinni siitä, mikä vaihe ryyppyputkesta miloinkin oli meneillään. Ei siinä meikäläisen päätökset "vaarin roolista perheessä" olisi paljoa auttaneet. Ja mitä tulee neuvoihin: esikoisella oli ihottumaa pitkin naamaa ja jalkoja, neuvolan mielestä oli ihan tavallista "kuivaihoisuutta, rasvaa perusrasvalla ja kortisonilla jos iho on rikki", poika oli 3kk. Sitten käytiin moikkaamassa isomummoa, siis mun mummoa ja hänen ekat sanansa olivat, että "voi miten paha maitorupi hällä on, mahtaa olla ikävän tuntuista?"  siltä istumalta varasin yksityisen ihotautilääkärin ja katos ketaletta, ei maito, mutta 4-5 muuta ruoka-aineallergiaa löytyi samantien, jotka minä olin imettämällä hänelle siirtänyt. että kyllä niitä neuvojakin joskus kannattaa kuunnella, oman väsymyksen keskellä ei välttämättä ole itse aina kaikista skarpeimmillaan. Ja ei, en ole isovanhempi, enkä tule olemaan vielä moneen vuoteen, esikoinen on nyt 11v.

Olen samaa mieltä. Neuvoja kannattaa kuunnella. On ihan turhaa ylpeyttä ja itsepäisyyttä jos ei kykene ottamaan vastaan vanhemman sukupolven neuvoja. 

Samalla tavalla se vanhempi sukupolvi voisi ottaa huomioon, että osa niistä neuvoista ja entisistä toimintatavoista on tänä päivänä vanhentuneita ja tieteellisen tutkimuksen valossa jopa haitallisia lapselle (vrt. esim yllä oleva hammaskaries esimerkki ja vaikkapa pienen vauvan vatsallaan nukuttaminen). Jos vanhemmat haluavat noudattaa uusinta tietoa, kyllä isovanhemmillakin pitäisi olla valmiudet toimia sen mukaan.

Veikkaan, että 95 % vanhemmasta sukupolvesta ottaakin huomioon. 

Kariesasia on ollut tutkittua tietoa jo yli 30 vuotta ja perhepedin sekä nukkuma-asennon vaikutus mm. kätkytkuoleman mahdollisuuteen on vähän tuoreempaa. Näistä ja kaikista muistakin on oiva tilaisuus keskustella. Mutta ei, mieluummin sitä miniä läiskii lakikirjalla anoppia poskelle ja päin vastoin. 

Ja siltikin tuo kariesasia tuntuu olevan monelle hankala noudattaa. Kuten myös se, että vanhemmat toivovat, että 1-vuotiaalle ei anneta karkkia tai kakkua jne.

Samaten se että kaikki tunteet ja tuntemukset yritetään hoidella ruoalla. Jos lapsi on kipeä, tuputetaan herkkuja, jos surullinen niin herkkuja, jos väsynyt niin herkkuja, jos iloien niin herkkuja.

Aina liikaa ja aina epäterveellistä.

Taustalla voi vaikuttaa isovanhemman oma elämä. Jos on vaikka elänyt sota-aikaan ja kokenut puutetta, tai muuten vaan oppinut nuukaksi, herkut ovat parasta mitä he voivat mielestään tarjota. 

Tottakai voi olla vaikka minkälaisia syitä taustalla, mutta silti minusta on outoa, että isovanhemmat loukkaantuvat, kun tämän heiltä kieltää ihan asiallisesti (tyyliin, "ollaan sovittu, että Pertti ei syö karkkis ennen kuin täyttää 2-v")ja usein myös systemaattisesti toimivat tuon periaatteen vastaisesti lapsen vanhempien pyynnöistä huolimatta. Koska tuollaista pyyntöä on kuitenkin helppo noudattaa, eikä se vaadi isovanhemmalta ylimääräistä vaivannäköä.

Siinä saattaa tulla tölväisseeksi isovanhempaa, joka on mielestään ajatellut pelkkää hyvää. Riippuu ihan sanavalinnoista ja äänensävystä ja kehonkielestä, ja vastaanottajan tyypistä, miten käy.  Minäkin olen kerran katkaissut kesken erään jouluvierailun vanhempieni luona, kun tuli erimielisyyttä siitä, milloin lapset voivat saada makeita välipaloja.  Hirveessä lumituiskussa ajettiin kotiin itku silmässä. Ei ollut kivaa.

Voisit sinäkin höllentää sitä äiti-pipoasi. Eikö joskus voi isovanhemmilla tehdä pikku poikkeusta - ja jouluna varsinkin? Minä yritän katsoa sormieni läpi isovanhempien juttuja ja lapsen ihmetellessä sääntöjen erilaisuutta selitän, että isovanhemmilla on omat säännöt ja kotona omat.

Tosi kiva muisto jäi joulusta lapsellesi. Ja isovanhemmille myös. Mitä jos se olisi ollut viimeinen joulu jollekin?

Jos sokerittomuus on jollekin tärkeä asia niin, ei silloin ei todella tarvitse joustaa omista periaatteista, varsinkaan tuollaisessa asiassa mikä ei ole muuta kuin turha epäterveellinen lisä lapselle.

Jos vanhemmat on kasvattamassa lasta vegenä niin sitten on, ei silloinkaan jousteta, että joo kinkkua nassun kun mummo haluaa. Tai jos lapset kuuluu uskontoon jossa rajoitteita niin ei sitä papan mieliksi vedetä possupihviä.

Jos halutaan aina käyttää kypärää/turvaistuinta/kellukkeita niin ei sellaisista periaatteista ei jousteta.

Tai ei haluta tartuttaa kariesta edes vähän joulun kunniaksi.

Se on sen perheen ulkopuolisen asia joustaa niin, että on tuputtamatta omia näkemyksiään. Varsinkin isovanhemmat on jo saaneet tehdä niinkuin tykkäsivät omien lastensa kanssa, se riittää.

Tässä keskustelussa tuntuu menevän iloisesti sekaisin 90 %:lta löytyvät tavalliset appivanhemmat ja 10 %:n hirviömäiset narsistivanhemmat. Alkuperäinen Hesarin kirjoittaja ei ainakaan sanonut, että kyse olisi luonnehäiriöisistä sukulaisista. Osa hänen neuvoistaan oli ihan järkeviä, osa kuulosti siltä, että vauvavuosi on herkistänyt naisen vähän ylidramaattiseksi.

Kirjoittaja ei ehkä hiffannut, että on tilanteita, joissa ulkopuolisen kannattaakin puuttua perheen toimintaan. Esim. kotiinsa erakoituvaa vanhempaa kannattaa lempeästi patistaa ihmisten ilmoille. Osa vanhemmista ei myöskään uskalla jättää lastaan hoitoon vielä vauvavuotena, jolloin kirjoittajan peräämät treffit ja parisuhdeaikakaan eivät onnistu... jollei joku lempeästi kannusta siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan asiallisia kommenttejahan nuo ovat (tosin toi viittaus uskonsotiin tässä yhteydessä jäi kyllä vähän hämäräksi). Aika paljon minusta tosiaan vaadittu, että vanhemmat täysin määrittelevät isovanhempien roolin, eikähän se kuitenkin kompromissi aikuistne ihmisten kesken ole? Oma appiukko auttoi aina kun pystyi, pystyminen oli kiinni siitä, mikä vaihe ryyppyputkesta miloinkin oli meneillään. Ei siinä meikäläisen päätökset "vaarin roolista perheessä" olisi paljoa auttaneet. Ja mitä tulee neuvoihin: esikoisella oli ihottumaa pitkin naamaa ja jalkoja, neuvolan mielestä oli ihan tavallista "kuivaihoisuutta, rasvaa perusrasvalla ja kortisonilla jos iho on rikki", poika oli 3kk. Sitten käytiin moikkaamassa isomummoa, siis mun mummoa ja hänen ekat sanansa olivat, että "voi miten paha maitorupi hällä on, mahtaa olla ikävän tuntuista?"  siltä istumalta varasin yksityisen ihotautilääkärin ja katos ketaletta, ei maito, mutta 4-5 muuta ruoka-aineallergiaa löytyi samantien, jotka minä olin imettämällä hänelle siirtänyt. että kyllä niitä neuvojakin joskus kannattaa kuunnella, oman väsymyksen keskellä ei välttämättä ole itse aina kaikista skarpeimmillaan. Ja ei, en ole isovanhempi, enkä tule olemaan vielä moneen vuoteen, esikoinen on nyt 11v.

Olen samaa mieltä. Neuvoja kannattaa kuunnella. On ihan turhaa ylpeyttä ja itsepäisyyttä jos ei kykene ottamaan vastaan vanhemman sukupolven neuvoja. 

Samalla tavalla se vanhempi sukupolvi voisi ottaa huomioon, että osa niistä neuvoista ja entisistä toimintatavoista on tänä päivänä vanhentuneita ja tieteellisen tutkimuksen valossa jopa haitallisia lapselle (vrt. esim yllä oleva hammaskaries esimerkki ja vaikkapa pienen vauvan vatsallaan nukuttaminen). Jos vanhemmat haluavat noudattaa uusinta tietoa, kyllä isovanhemmillakin pitäisi olla valmiudet toimia sen mukaan.

Veikkaan, että 95 % vanhemmasta sukupolvesta ottaakin huomioon. 

Kariesasia on ollut tutkittua tietoa jo yli 30 vuotta ja perhepedin sekä nukkuma-asennon vaikutus mm. kätkytkuoleman mahdollisuuteen on vähän tuoreempaa. Näistä ja kaikista muistakin on oiva tilaisuus keskustella. Mutta ei, mieluummin sitä miniä läiskii lakikirjalla anoppia poskelle ja päin vastoin. 

Ja siltikin tuo kariesasia tuntuu olevan monelle hankala noudattaa. Kuten myös se, että vanhemmat toivovat, että 1-vuotiaalle ei anneta karkkia tai kakkua jne.

Samaten se että kaikki tunteet ja tuntemukset yritetään hoidella ruoalla. Jos lapsi on kipeä, tuputetaan herkkuja, jos surullinen niin herkkuja, jos väsynyt niin herkkuja, jos iloien niin herkkuja.

Aina liikaa ja aina epäterveellistä.

Taustalla voi vaikuttaa isovanhemman oma elämä. Jos on vaikka elänyt sota-aikaan ja kokenut puutetta, tai muuten vaan oppinut nuukaksi, herkut ovat parasta mitä he voivat mielestään tarjota. 

Tottakai voi olla vaikka minkälaisia syitä taustalla, mutta silti minusta on outoa, että isovanhemmat loukkaantuvat, kun tämän heiltä kieltää ihan asiallisesti (tyyliin, "ollaan sovittu, että Pertti ei syö karkkis ennen kuin täyttää 2-v")ja usein myös systemaattisesti toimivat tuon periaatteen vastaisesti lapsen vanhempien pyynnöistä huolimatta. Koska tuollaista pyyntöä on kuitenkin helppo noudattaa, eikä se vaadi isovanhemmalta ylimääräistä vaivannäköä.

Siinä saattaa tulla tölväisseeksi isovanhempaa, joka on mielestään ajatellut pelkkää hyvää. Riippuu ihan sanavalinnoista ja äänensävystä ja kehonkielestä, ja vastaanottajan tyypistä, miten käy.  Minäkin olen kerran katkaissut kesken erään jouluvierailun vanhempieni luona, kun tuli erimielisyyttä siitä, milloin lapset voivat saada makeita välipaloja.  Hirveessä lumituiskussa ajettiin kotiin itku silmässä. Ei ollut kivaa.

Voisit sinäkin höllentää sitä äiti-pipoasi. Eikö joskus voi isovanhemmilla tehdä pikku poikkeusta - ja jouluna varsinkin? Minä yritän katsoa sormieni läpi isovanhempien juttuja ja lapsen ihmetellessä sääntöjen erilaisuutta selitän, että isovanhemmilla on omat säännöt ja kotona omat.

Tosi kiva muisto jäi joulusta lapsellesi. Ja isovanhemmille myös. Mitä jos se olisi ollut viimeinen joulu jollekin?

Ei isovanhemmilla ole mitään oikeutta terrorisoida lastensa perheitä, vaikka kuinka voisi olla heille viimeinen joulu.

Emme voi tietää milloin kenellekin on viimeinen joulu. Isälleni se oli kolmekymppisenä ja serkulleni 2-vuotiaana.

Ja isovanhemmat kyykyttivät lastensa perheitä 20 vuotta, ihan vaan siksi kun heillä voi (taas jälleen kerran) viimeinen joulu ja siksi joulun piti olla heidän toiveidensa mukainen.

Oikeasti isovanhemmilla pitäisi olla elämänkokemuksen tuomaa viisautta ja empatiaa niin paljon, että ymmärtäisivät myös muiden ihmisten toiveiden tärkeyden.

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa tuntuu menevän iloisesti sekaisin 90 %:lta löytyvät tavalliset appivanhemmat ja 10 %:n hirviömäiset narsistivanhemmat. Alkuperäinen Hesarin kirjoittaja ei ainakaan sanonut, että kyse olisi luonnehäiriöisistä sukulaisista. Osa hänen neuvoistaan oli ihan järkeviä, osa kuulosti siltä, että vauvavuosi on herkistänyt naisen vähän ylidramaattiseksi.

Kirjoittaja ei ehkä hiffannut, että on tilanteita, joissa ulkopuolisen kannattaakin puuttua perheen toimintaan. Esim. kotiinsa erakoituvaa vanhempaa kannattaa lempeästi patistaa ihmisten ilmoille. Osa vanhemmista ei myöskään uskalla jättää lastaan hoitoon vielä vauvavuotena, jolloin kirjoittajan peräämät treffit ja parisuhdeaikakaan eivät onnistu... jollei joku lempeästi kannusta siihen.

Ei ole asiallista sekaantua tuolla lailla.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmähän sellainen vanhempi on, joka ei ota neuvoja vastaan. On itsestäänselvää täysjärkisten aikuisten kesken, että se jolla on muutaman kymmenen vuoden kokemus vanhemmuudesta ihan varmasti tietää asiasta enemmän kuin kokematon vanhempi. Itse olen äitinä aina kuunnellut vanhempien neuvot. Ei niitä aina tarvitse noudattaa eikä kaikki ihmiset osaa nähdä oman kokemuksensa ulkopuolelle, mutta tieto on aina lähtökohtaisesti arvokasta, ja monesti myös asenne. Ilman kokeneempien rauhoittelua ja tyyntä asennetta olisin itse esim. vanhempana stressannut ihan turhaan monesta asiasta lasten ollessa pieniä.

Itselläni on vain poikalapsia, joten toivon, ettei minun tarvitse heitä hirveästi lapsenhoidossa neuvoa. Toisaalta olisi kamalaa jos tekisivät lapsia jonkun harhaisen special snow flaken kanssa, joka ei osaa keskustella.

Ikä eikä vamhemmuus ikävä kyllä tuo lähellekään kaikille viisautta monesti päin vastoin eli jokaisen kannattaa olla varovainen ketä tai miten auttaa neuvoilla yms.

Oma äitini on omasta mielestään viisas ja antanut ns neuvoja jotka ovat täysin pöljiä ja anoppi oli tyhmä kuin kumisaapas.

Omien nyt aikuisten lasten kanssa olen tarkka että en anna neuvoja kysymättä vaan kunnioitan viimeiseen asti lasten ja heidän perheidensä yksityisyyttå ja itsemääräänisoikeutta.

Ai ajattelet että poikiasi ei tarvitse neuvoa lastenhoidossa koska lastenhoito on naisen tehtävä? Voi luoja joka tuollaisen 'saa' anopikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan asiallisia kommenttejahan nuo ovat (tosin toi viittaus uskonsotiin tässä yhteydessä jäi kyllä vähän hämäräksi). Aika paljon minusta tosiaan vaadittu, että vanhemmat täysin määrittelevät isovanhempien roolin, eikähän se kuitenkin kompromissi aikuistne ihmisten kesken ole? Oma appiukko auttoi aina kun pystyi, pystyminen oli kiinni siitä, mikä vaihe ryyppyputkesta miloinkin oli meneillään. Ei siinä meikäläisen päätökset "vaarin roolista perheessä" olisi paljoa auttaneet. Ja mitä tulee neuvoihin: esikoisella oli ihottumaa pitkin naamaa ja jalkoja, neuvolan mielestä oli ihan tavallista "kuivaihoisuutta, rasvaa perusrasvalla ja kortisonilla jos iho on rikki", poika oli 3kk. Sitten käytiin moikkaamassa isomummoa, siis mun mummoa ja hänen ekat sanansa olivat, että "voi miten paha maitorupi hällä on, mahtaa olla ikävän tuntuista?"  siltä istumalta varasin yksityisen ihotautilääkärin ja katos ketaletta, ei maito, mutta 4-5 muuta ruoka-aineallergiaa löytyi samantien, jotka minä olin imettämällä hänelle siirtänyt. että kyllä niitä neuvojakin joskus kannattaa kuunnella, oman väsymyksen keskellä ei välttämättä ole itse aina kaikista skarpeimmillaan. Ja ei, en ole isovanhempi, enkä tule olemaan vielä moneen vuoteen, esikoinen on nyt 11v.

Olen samaa mieltä. Neuvoja kannattaa kuunnella. On ihan turhaa ylpeyttä ja itsepäisyyttä jos ei kykene ottamaan vastaan vanhemman sukupolven neuvoja. 

Samalla tavalla se vanhempi sukupolvi voisi ottaa huomioon, että osa niistä neuvoista ja entisistä toimintatavoista on tänä päivänä vanhentuneita ja tieteellisen tutkimuksen valossa jopa haitallisia lapselle (vrt. esim yllä oleva hammaskaries esimerkki ja vaikkapa pienen vauvan vatsallaan nukuttaminen). Jos vanhemmat haluavat noudattaa uusinta tietoa, kyllä isovanhemmillakin pitäisi olla valmiudet toimia sen mukaan.

Veikkaan, että 95 % vanhemmasta sukupolvesta ottaakin huomioon. 

Kariesasia on ollut tutkittua tietoa jo yli 30 vuotta ja perhepedin sekä nukkuma-asennon vaikutus mm. kätkytkuoleman mahdollisuuteen on vähän tuoreempaa. Näistä ja kaikista muistakin on oiva tilaisuus keskustella. Mutta ei, mieluummin sitä miniä läiskii lakikirjalla anoppia poskelle ja päin vastoin. 

Ja siltikin tuo kariesasia tuntuu olevan monelle hankala noudattaa. Kuten myös se, että vanhemmat toivovat, että 1-vuotiaalle ei anneta karkkia tai kakkua jne.

Samaten se että kaikki tunteet ja tuntemukset yritetään hoidella ruoalla. Jos lapsi on kipeä, tuputetaan herkkuja, jos surullinen niin herkkuja, jos väsynyt niin herkkuja, jos iloien niin herkkuja.

Aina liikaa ja aina epäterveellistä.

Taustalla voi vaikuttaa isovanhemman oma elämä. Jos on vaikka elänyt sota-aikaan ja kokenut puutetta, tai muuten vaan oppinut nuukaksi, herkut ovat parasta mitä he voivat mielestään tarjota. 

Ai niinkuin nykyään oliis pikkulapsia, joiden isovanhemmat olisi olleet lapsia sota-aikaan? Sodan loppumisesta on 74 vuotta.

Ja kai sitä voi ihminen 74 vuodessa kehittyä? Tai ainakin tajuta että maailma muuttuu 74 vuodessa, jolloin ne omat lapsuudenkokemukset ei päde enää.

Kyllä mun äiti ainakin kovin innokkaasti vetää sodan aina esiin. Että kuinka sodan aikana oli sitä ja tätä. Antaa ymmärtää että muistaa itse sen ajan. Oikeasti äitini oli 3kk ikäinen kun sota loppui. Hänellä ei ole siitä ajasta mitään muistikuvaa, kaikki on kerrottu hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi puuttui jokaiseen asiaan perheessämme koska keksi alkaa vertailla toisen poikansa perheeseen. Joka välissä verrattiin siihen miten vauvamme serkkuvauva toimii, pärjää, miten syö, hoidetaan jne. Lopetti vasta kun rautalangasta piti vääntää että jokainen oma yksilönsä, myös lapset, ja että meillä erityislapsi diagnooseineen joten arki hyvin erilaista ja toimimme potilasohjeistusten mukaan. Pyyteli lopulta anteeksi kun tajusi että sairaalaravausta tarvitseva vauva ei yhtä helppohoitoinen ja arki samanlaista kuin terveen vauvan kanssa

Taas kirjoitus, joka osoittaa, ettei osata keskustella perheen sisällä. "Anoppi keksi alkaa vertailla toisen poikansa perheeseen" - no, kyllähän sitä normaalissa keskustelussa vaihdetaan tietoja siitä, mitä muiden perheenjäsenten elämään kuuluu.  Anoppi olettaa, että kun teillä on pieni lapsi, teitä luulisi kiinnostavan lapsen serkkukin, ja vaihdetuista tiedoista voi hyvällä tuurilla löytää joskus jonkun tiedonjyväsenkin: kas, noinkin voi tehdä, kokeilenpa myös meillä. Mutta joo ei, anoppi tekee tämän kiusallaan, eikä ymmärrä, ennen kuin hieromalla naamaan erikoislapsidiagnoosia.  

Moni ei halua niitä vinkkejä ja sanovat sen suoraan. Itse lukeudun niihin että kuuntelen mutten noudata jollei hyvältä kuulosta. Esim. se kun anoppi halusi vastasyntynyttä nukutettavan kovallakin pakkasella ulkona jättäen yksin parvekkeelle. Koska hän itse teki niin omalle lapselleen kolkytä vuotta sitten. Oli kuulemma miehelläni toistuvasti korvatulehduksia sylivauvaikäisenä

Tuli ristiriitainen olo. Älä tunge , joo ihan ok ei tietenkään mennä soittelee ovikelloa 5.30 ja aleta lapsi kainalossa siivoamaan komeroita.

Nyt mummo meille ensi vkl:na kun mennään kylpylään. Juu en tule , kysy sopiiko ennenkuin varaat sen ja en välttämättä halua, selviä yli yön pienten tai suurempienkaan lasten kanssa. Pari tuntia voin niitä rusinoita noukkia.

Jos lapsi minusta muistuttaa isosetäänsä niin tod.näk sanon sen, yleensä lapsesta on löydettävissä molempien suvun piirteitä. Sanojasta riippuen hän näkee sen omansa. Objektiivisesti lapsi ei muistuta ketään.

Anna arvostella, ihan sama. En ole ikinä törmännyt ventovieraaseen , joka olisi kommentoinut tapaani kantaa lasta, pukea hänet, syöttää jne. mutta maailma on ilmeisesti muuttunut kuten kirjoittaja toteaa.

Tyrkytän neuvoja, todennäköisesti . Eihän sinun tarvitse niitä noudattaa tai niiden mukaan elää .

Mobiililaitteista -no comments

Siivouksesta, uupumuksesta voin tulla auttamaan , jos pyydät ja saan tulla.

Ihan yleisesti älkää olko niin älyttömän herkkänahkaisia ja avatkaa suunne.

Anoppi ilmoitti minulle aikoinaan, että nyt mennään mustikkaan. Minä ilmoitin , että hankin mustikkani Hakaniemen torilta, jos koen niitä tarvitsevani.

Hyvin tultiin toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Tuli ristiriitainen olo. Älä tunge , joo ihan ok ei tietenkään mennä soittelee ovikelloa 5.30 ja aleta lapsi kainalossa siivoamaan komeroita.

Nyt mummo meille ensi vkl:na kun mennään kylpylään. Juu en tule , kysy sopiiko ennenkuin varaat sen ja en välttämättä halua, selviä yli yön pienten tai suurempienkaan lasten kanssa. Pari tuntia voin niitä rusinoita noukkia.

Jos lapsi minusta muistuttaa isosetäänsä niin tod.näk sanon sen, yleensä lapsesta on löydettävissä molempien suvun piirteitä. Sanojasta riippuen hän näkee sen omansa. Objektiivisesti lapsi ei muistuta ketään.

Anna arvostella, ihan sama. En ole ikinä törmännyt ventovieraaseen , joka olisi kommentoinut tapaani kantaa lasta, pukea hänet, syöttää jne. mutta maailma on ilmeisesti muuttunut kuten kirjoittaja toteaa.

Tyrkytän neuvoja, todennäköisesti . Eihän sinun tarvitse niitä noudattaa tai niiden mukaan elää .

Mobiililaitteista -no comments

Siivouksesta, uupumuksesta voin tulla auttamaan , jos pyydät ja saan tulla.

Ihan yleisesti älkää olko niin älyttömän herkkänahkaisia ja avatkaa suunne.

Anoppi ilmoitti minulle aikoinaan, että nyt mennään mustikkaan. Minä ilmoitin , että hankin mustikkani Hakaniemen torilta, jos koen niitä tarvitsevani.

Hyvin tultiin toimeen.

Minä en tajua mikä estää käyttäytymästä hyvin ja asiallisesti sukulaiselle?

Vai oletko samanlainen moukka esim työpaikallasi?

Vierailija kirjoitti:

Tuli ristiriitainen olo. Älä tunge , joo ihan ok ei tietenkään mennä soittelee ovikelloa 5.30 ja aleta lapsi kainalossa siivoamaan komeroita.

Nyt mummo meille ensi vkl:na kun mennään kylpylään. Juu en tule , kysy sopiiko ennenkuin varaat sen ja en välttämättä halua, selviä yli yön pienten tai suurempienkaan lasten kanssa. Pari tuntia voin niitä rusinoita noukkia.

Jos lapsi minusta muistuttaa isosetäänsä niin tod.näk sanon sen, yleensä lapsesta on löydettävissä molempien suvun piirteitä. Sanojasta riippuen hän näkee sen omansa. Objektiivisesti lapsi ei muistuta ketään.

Anna arvostella, ihan sama. En ole ikinä törmännyt ventovieraaseen , joka olisi kommentoinut tapaani kantaa lasta, pukea hänet, syöttää jne. mutta maailma on ilmeisesti muuttunut kuten kirjoittaja toteaa.

Tyrkytän neuvoja, todennäköisesti . Eihän sinun tarvitse niitä noudattaa tai niiden mukaan elää .

Mobiililaitteista -no comments

Siivouksesta, uupumuksesta voin tulla auttamaan , jos pyydät ja saan tulla.

Ihan yleisesti älkää olko niin älyttömän herkkänahkaisia ja avatkaa suunne.

Anoppi ilmoitti minulle aikoinaan, että nyt mennään mustikkaan. Minä ilmoitin , että hankin mustikkani Hakaniemen torilta, jos koen niitä tarvitsevani.

Hyvin tultiin toimeen.

Kaikella todennäköisyydellä lapsi muistuttaa äitiään ja isäänsä, sen voi todellakin sanoa, jos yhtään halua olla mukava tuoreille vanhemmille.

Mä en ymmärrä tällaisia ihmisiä. Kun tulin ensimmäistä kertaa tädiksi 16-vuotiaana(!) niin mielessäni kyllä heti näin vauvassa minun, veljeni kumminkaiman ym. näköä. Tosiasiassahan vauva näytti tuolloin aikalailla vain vauvalta muutamilla erityispiirteillä, ja nyt kasvaessaan näkyy molempien vanhempien piirteitä. Pointtini on, että kun ensi kertaa näin tämän rakkaan veljenpoikani, niin sanoin heti että äidin silmät ja isän suu. Näin olikin, niin kuin on lähes 99% lapsista jokin mainittava näköisyys vanhempansa kanssa (molempien).

Siis jopa minä teini-ikäinen ja lapsista täysin kokematon teini tajusin, kuinka iso asia on että sanotaan tuoreille vanhemmille jotain vanhempien ulkonäköön liittyen, jotta kokevat vauvan "omakseen". En voi uskoa että tuollainen käytöstavattomuus on isovanhempien polvessa noin yleistä. Hyvät käytöstavat tarkoittavat sitä että erityisissä tilanteissa otetaan huomioon asianosaisten tunteet. Näin on, kun kohtaat vastasyntyneen ensi kertaa ylpeiden vanhempiensa kanssa.

En voisi esim. ikinä kuvitella oman äitini, äidinäitini tai isänäitini hehkuttavat tuoreen vauvan vain isän/äidinpuoleisia piirteitä. Sellainen on ihan yksiselitteisesti huonoa käytöstapaa mielestäni. Ja minä olen lapseton, ei ole omaa kokemusta äidiksi tulosta.

Vierailija kirjoitti:

Äidin kirjoitus oli todella asiallinen. Vaikea ymmärtää miten joku voisi olla eri mieltä siitä, että

-neuvoja ei pidä antaa pyytämättä

-tuoreiden vanhempien tunteita pitää kunnioittaa

-vanhemmat päättävät lapsestaan ja ydinperheensä asioista. Isovanhemmat eivät ole neuvotteluosapuoli lastensa perheen asioissa.

En lue hesarin nettikommentteja koska ne ovat yleensä kamalaa kuraa ja niin näköjään tälläkin kertaa. Isovanhemmilla on toki aikaa siellä kommentoida, mikä selittääkin paljon...

Se on käsittämätöntä, että niin moni vielä luulee, että pyytämättä neuvojen antaminen on ihan ok. Ei ole, se on huonoa käytöstä.

Miski neuvojen antajan pitäisi odottaa, että niitä pyydetään? Niitähän annetaan juuri siksi, ettei toisella ole aavistustakaan olevansa niiden tarpeessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin kirjoitus oli todella asiallinen. Vaikea ymmärtää miten joku voisi olla eri mieltä siitä, että

-neuvoja ei pidä antaa pyytämättä

-tuoreiden vanhempien tunteita pitää kunnioittaa

-vanhemmat päättävät lapsestaan ja ydinperheensä asioista. Isovanhemmat eivät ole neuvotteluosapuoli lastensa perheen asioissa.

En lue hesarin nettikommentteja koska ne ovat yleensä kamalaa kuraa ja niin näköjään tälläkin kertaa. Isovanhemmilla on toki aikaa siellä kommentoida, mikä selittääkin paljon...

Se on käsittämätöntä, että niin moni vielä luulee, että pyytämättä neuvojen antaminen on ihan ok. Ei ole, se on huonoa käytöstä.

Miski neuvojen antajan pitäisi odottaa, että niitä pyydetään? Niitähän annetaan juuri siksi, ettei toisella ole aavistustakaan olevansa niiden tarpeessa. 

Miksi niitä pitää antaa jos toinen ei halua niitä?

"Se Hesarin kirjoitus on varmaan provo. Mä en ihan oikeasti usko, että Suomessa on liian tuppautuvia ihmisiä olemassakaan. Edes niitä isovanhempia.

Meillä kun on kulttuurisesti ollut jo pitkään tapana pitää tosi etäisiä välejä kaikkiin. Jopa omiin lapsiin, niin en mä usko, että vanhemmat isovanhemmiksi tultuaan olisi yhtäkkiä riesaksi asti tuppautumassa. En vaan usko. En ole livenä tavannut sellaisia ikinä.

Kun kaikki kaikissa ikäryhmissä valittaa yksinäisyyttä ja kaverin puutetta, niin tuollainen ei vaan ole mahdollista."

Juu, en mäkään uskonut ennen kuin meille syntyi vauva. Suht normaaleista appivanhemmista tuli oikein kunnon riesa. Pappa kävi jopa 4 kertaa päivässä kylässä, mummo" vain" 4 kertaa viikossa. Vauva oli kuukauden ikäinen kun minulle kerrottiin, että ennenkin on isovanhemmat hoitaneet vauvat, joten he ottavat nyt vastuun vauvasta. En suostunut ja yrittivät samaa vielä pari kertaa uudelleen, yhtä huonoin tuloksin. Eivät välittäneet vauvan turvallisuudesta, koska "ennenkin on näin tehty". Näistä syistä johtuen emme nykyään näe usein ja lapset eivät ole heillä hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli ristiriitainen olo. Älä tunge , joo ihan ok ei tietenkään mennä soittelee ovikelloa 5.30 ja aleta lapsi kainalossa siivoamaan komeroita.

Nyt mummo meille ensi vkl:na kun mennään kylpylään. Juu en tule , kysy sopiiko ennenkuin varaat sen ja en välttämättä halua, selviä yli yön pienten tai suurempienkaan lasten kanssa. Pari tuntia voin niitä rusinoita noukkia.

Jos lapsi minusta muistuttaa isosetäänsä niin tod.näk sanon sen, yleensä lapsesta on löydettävissä molempien suvun piirteitä. Sanojasta riippuen hän näkee sen omansa. Objektiivisesti lapsi ei muistuta ketään.

Anna arvostella, ihan sama. En ole ikinä törmännyt ventovieraaseen , joka olisi kommentoinut tapaani kantaa lasta, pukea hänet, syöttää jne. mutta maailma on ilmeisesti muuttunut kuten kirjoittaja toteaa.

Tyrkytän neuvoja, todennäköisesti . Eihän sinun tarvitse niitä noudattaa tai niiden mukaan elää .

Mobiililaitteista -no comments

Siivouksesta, uupumuksesta voin tulla auttamaan , jos pyydät ja saan tulla.

Ihan yleisesti älkää olko niin älyttömän herkkänahkaisia ja avatkaa suunne.

Anoppi ilmoitti minulle aikoinaan, että nyt mennään mustikkaan. Minä ilmoitin , että hankin mustikkani Hakaniemen torilta, jos koen niitä tarvitsevani.

Hyvin tultiin toimeen.

Minä en tajua mikä estää käyttäytymästä hyvin ja asiallisesti sukulaiselle?

Vai oletko samanlainen moukka esim työpaikallasi?

Olen jos oman mielipiteen sanominen asiasta x on moukkamaista.

Sillä ei ole väliä perustuuko mielipiteeni faktaan vai mutuun.

Jos pitää aina ajatella mitä se toinen nyt ajattelee ja kokee sen mitä aion sanoa niin elämästä tulee todella ahdistavaa.

Toisin tod.näk luulet, en arvostele ääneen ja päin naamaa toisten ulkonäköä, kotia , kasvatusta, ystäviä jne.mutta en myöskään kohtele ihmisiä silkkihansikkain, joillei siihen ole erityistä syytä.