Lue keskustelun säännöt.
Äiti kirjoittaa Hesarissa sekaantuvista isovanhemmista
25.09.2019 |
Ja eikös siellä heti kaksi miestä kirjoita miten isovanhemmat tietää paremmin ja miten vanhemman pitää argumentoida isovanhemmille tekemisiään.
Kun ongelma on se ertä isovanhemmat ei todellakaan tiedä paremmin ja että ihmisen ei tarvitse olla tekemisistään tilivelvollinen ja erikseen perustella päätöksiään.
Miten tää voikn olla noin vaikea käsittää?
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en käsitä teitä. Omassa ystäväpiirissä kenelläkään ei ole ongelmia isovanhempien kanssa. Ei edes sillä, joka jätti rumasti ryyppäävän poikansa ja vanhemmat voivottelivat kovin eroa, kun tiesivät poikansa ongelmat ja heistä kaverini olisi pitänyt vaan jaksaa tukea. Tottakai isovanhemmat on joskus vähän persoonallisia, heillä voi olla voimakkaitakin mielipiteitä, mutta aikuinen ihminen antaa toisille tilaa horjumatta siitä itse. Jos meillä mummu vouhottaa tumppujen perään, niin antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitä siitä tappelemaan lähtee. Me teemme omalla tavallamme, isovanhemmat ovat omanlaisiaan ja heillä on vanhempina ja isovanhempina puheoikeus, vaikkeivat olekaan päätöksentekijöitä. Hyväähän nuo tarkoittaa.
Väitän, että suurin syy noihin riitoihin on epävarmat ihmiset, sairaalloisen mustasukkaiset ja vallanhaluiset. Oli sitten anoppeja tai miniöitä, niin on ongelmia itsensä kanssa, kun alkaa nähdä joka asiasta vaivaa ja kiusata toista. En mä koe, että mun anoppi vie multa mitään, vaikka on miehelle rakas ja lapsellekin. Ei mun äitiys siitä vähene, jos anoppikin saa rakastaa omalla tavallaan. Samalla tavalla anoppi ei kuvittele, että olemme kilpailijoita.
Sulla on varmaan ns. normaalit vanhemmat ja anoppi ja appi. Niin minullakin on, luotan heidän lastenhoitotaitoihinsa. Silti ymmärtän hyvin, että on myös niitä "epänormaaleita", joiden kanssa ei todennäköisesti auta muu kuin tiukka rajojen asettaminen tai jopa välien viilentäminen. En pidä normaalina esimerkiksi sitä tälläkin palstalla esiin tullutta esimerkkiä, jossa anoppi kutsuu itseään systemaattisesti lapsenlapsena äidiksi jatkuvista lopetuspyynnöistä huolimatta ja yrittää muutenkin horjuttaa lapsensa ja miniänsä vanhemmuutta. Minusta tuollaisessa tilanteessa niitä "syitä" tulehtuneeseen tilanteeseen ei tarvitse etsiä kummastakin vaan siitä anopista.
Ihan varmasti tuollainen isovanhempi on poikkeus. Ihan niin kuin erityislapset ja syntymästä sairaatkin ovat poikkeuksia. Suurin osa ihmisistä ja lapsista on kuitenkin ihan suhtkoht normaaleita, ei mitään automaattinarsisseja, lumihiutaleita, sateenkaaria tai yksisarvisia.
Saisiko lähteen tälle väitteelle?
Nimittäin esimerkiksi se että ei ole kuullut ystäviensä puhuvan tällaisista ongelmista ei tarkoita etteikö heillä voisi niitä olla. Näistä kun ei halua oikeasti kertoa, osin mm siksi että osa ihmisistä syyllistää uhrin.
Sukuaan myös usein oppii häpeämään ja peittelemään jo lapsena. Me ollaan oltu naimisissa 20 vuotta ja vasta nyt kun appikin kuoli, mies on vapautunut puhumaan appivanhemmista. Aiemmin hänkin kulki pussi päässä ja selitti vain, että samanlaistahan se varmaan kaikilla on. Ei ole.
Tämä juuri. Itse salaan viimeiseen asti ongelmat isovanhempien kanssa, lähinnä ongelma on se että he eivät välitä yhtään perheestäni tai minista eivätkä halua tavata tai kuulla mitn lapsenlapsista. Ne pari kertaa kun olen erehtynyt avautumaan asiasta kääntyivät minun syyksi. Vastapuoli taivasteli että olen varmaan hirveä lapsi tai rehnyt jotain hirveää ja paskonut välit vanhempiini, koska muutenhab tuo on mahdotonta, ainahan vanhempi rakastaa lastaan!! (Paitsi ettei aina rakasta). Jos olen sanonut olevani tukiverkoton, äitikerhossa mut on hylätty saman tien.
Tämä on täysin tabu ja jokainen yrittää piilottaa asian koska tuntee siitä häpeää ja tulee itse syytetyksi siitä. Minä siis ihan reilusti aina valehtelen, neuvolassa esim, että joo isovanhemmat tykkää ja osallistuu! Edellinen neuvolantäti meinasi tehdä kerran lasun siitä että elämme ilman yhteyksiä kumpiinkaan isovanhempiin. Ihan kuin ss olisi meidän vika tai valinta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ole lapsellista kantaa henkulökohtaisia ongelmiaan lehtien palstoille, kun kyseessä oleva riitapari ei voi kommentoida tilannetta ja lukija ei näin ollen voi tehdä kokonaiskuvaa muodostaakseen mielipidettä.
Hänhän kirjoitti nimimerkillä. Ja kirjoituksessa oli ihan hyviä neuvoja kaikille isovanhemmille. Esimerkiksi vähän itsekeskeisempi mummo tai vaari ei välttämättä tule ajatelleeksi, että vastasyntyneen äidistä tuntuu pahalta, jos hänelle toitotetaan että vauva on täsmälleen isänsä suvun näköinen, eikä lainkaan äidin näköinen. Jos isovanhemmat tajuavat välttää tällaisia kommentteja niin suhde miniään ja lapsenlapsiin voi muodostua paljon paremmaksi. Kaikki voittavat, vai?
On yliherkkyyttä pahoittaa mielensä esim. tuollaisesta kommentista. On lisäksi fakta, että vauvat muistuttavat lähes aina isäänsä. Tämä on evoluution tapa sitouttaa lapsen isä lapsen hoitoon, koska tällöin hän tietää lapsen olevan hänen.
Kukaan ei voi sanoa toiselle että hänen tunteensa ovat yliherkkyyttä.
Toisekseen synnytyksen jälkeen ihminen on tyypillisesti aika herkillä, ja luulisi, että normaali hyväntahtoinen ihminen haluaa välttää pahoittamasta tuoreen äidin mieltä? Ja jos isovanhemmat eivät tajua että tuo voi loukata niin hyvähän se on että joku neuvoo heitä asiassa? Eikö isovanhemmat yleensä halua olla ystävällisiä lapsilleen ja näiden puolisoille? Ei kai heidän ole PAKKO päästä sanomaan tuollaista kommenttia synnytyssairaalassa?
Nyt ymmärrän miksi suomalaiset ovat usein niin kiusallisen hiljaisia. Eihän täällä uskalla suutaan avata kun aina joku pahoittaa mielensä.
Tuota...vastasynnyttäneelle äidille ei pidä korostaa, että vauva ei näytä lainkaan häneltä = mitään ei saa koskaan sanoa?
Pikemminkin vaikuttaa siltä, että aina pitäisi olla oikeus sanoa mitä tahansa, koska MULLA ON OIKEUS, tai pahoitetaan mieli niin ettei sanota koskaan mitään eikä tavata lapsenlapsiakaan enää ikinä.
IHan rehellisesti mä en kyllä mitenkään osaisi loukkaantua moisesta. Vauvathan on lähes aina rumia ruttunaamoja, eikä oikein kenenkään näköisiä. Jos joku olisi sanonut, että mun esikoinen ( sillä oli nenä syntymän jälkeen kuin possulla, ja muutenkin ruman äijänkäppänän näköinen) on mun näköinen heti syntymän jälkeen, olisin varmaan tinttassut : D
Kait sitä jokainen voi vähän itseensä välillä mennä. Synnytyksen jälkeen on herkillä joo, mutta silti. Kun ei tuollaista asiaa varmasti kukaan tahallaan sano, enkä usko että kukaan sanoisi että vauva on VAIN isän näköinen, ei yhtään äidin näköinen. Eiköhän sitä yleensä haeta niitä yhdennäköisyyksiä, eikä sitä, että eipä näytä yhtään äidiltä/sisaruksilta/naapurin peralta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi puuttui jokaiseen asiaan perheessämme koska keksi alkaa vertailla toisen poikansa perheeseen. Joka välissä verrattiin siihen miten vauvamme serkkuvauva toimii, pärjää, miten syö, hoidetaan jne. Lopetti vasta kun rautalangasta piti vääntää että jokainen oma yksilönsä, myös lapset, ja että meillä erityislapsi diagnooseineen joten arki hyvin erilaista ja toimimme potilasohjeistusten mukaan. Pyyteli lopulta anteeksi kun tajusi että sairaalaravausta tarvitseva vauva ei yhtä helppohoitoinen ja arki samanlaista kuin terveen vauvan kanssa
Taas kirjoitus, joka osoittaa, ettei osata keskustella perheen sisällä. "Anoppi keksi alkaa vertailla toisen poikansa perheeseen" - no, kyllähän sitä normaalissa keskustelussa vaihdetaan tietoja siitä, mitä muiden perheenjäsenten elämään kuuluu. Anoppi olettaa, että kun teillä on pieni lapsi, teitä luulisi kiinnostavan lapsen serkkukin, ja vaihdetuista tiedoista voi hyvällä tuurilla löytää joskus jonkun tiedonjyväsenkin: kas, noinkin voi tehdä, kokeilenpa myös meillä. Mutta joo ei, anoppi tekee tämän kiusallaan, eikä ymmärrä, ennen kuin hieromalla naamaan erikoislapsidiagnoosia.
Kun kyseessä on serkukset, niin se tarkoittaa, että sisarukset ovat saaneet lapsen. Eiköhän tuossa tilanteessa ole luontevampaa jutella sen oman sisaruksen kanssa mitä äidin/anopin. Minä, sisarukseni sekä moni serkkuni äidin puolelta synnyttiin muutaman vuoden sisään. Äidin suvussa meitä serkkuja vertailtiin toisiimme usein ja meidän kuullen eikä se ollut mukavaa kuultavaa. Se vaikuttaa itsetuntoon vieläkin.
Usein suvun tiedonvälittäjänä toimii isoäiti. Sisarukset saattavat soitella toisilleen tuskin koskaan, vaikka olisivat samassa elämäntilanteessakin, etenkin jos kyseessä on veli ja sisar. Anoppi - miniäsuhde ei välttämättä sanottavasti poikkea kälyksien suhteesta. Mutta joo, ihmiset on erilaisia.
Se isoäidin tiedonvälityskin voi olla sellaista, kun Pertti oppii kävelemään, kertoo isoäiti miten Vertti oppi tuonkin aikaisemmin. Teki Pertti mitä tahansa, on Vertti ollut aina pikkuisen nopeammin oppiva tai parempi. Jos sisarukset eivät ole kunnolla puheväleissä, niin tietääkö isoäiti tismalleen, miten toisessa perheessä on toimittu? Asiat muuttavat muotoaan, kun ne kulkevat välikäden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ole lapsellista kantaa henkulökohtaisia ongelmiaan lehtien palstoille, kun kyseessä oleva riitapari ei voi kommentoida tilannetta ja lukija ei näin ollen voi tehdä kokonaiskuvaa muodostaakseen mielipidettä.
Hänhän kirjoitti nimimerkillä. Ja kirjoituksessa oli ihan hyviä neuvoja kaikille isovanhemmille. Esimerkiksi vähän itsekeskeisempi mummo tai vaari ei välttämättä tule ajatelleeksi, että vastasyntyneen äidistä tuntuu pahalta, jos hänelle toitotetaan että vauva on täsmälleen isänsä suvun näköinen, eikä lainkaan äidin näköinen. Jos isovanhemmat tajuavat välttää tällaisia kommentteja niin suhde miniään ja lapsenlapsiin voi muodostua paljon paremmaksi. Kaikki voittavat, vai?
On yliherkkyyttä pahoittaa mielensä esim. tuollaisesta kommentista. On lisäksi fakta, että vauvat muistuttavat lähes aina isäänsä. Tämä on evoluution tapa sitouttaa lapsen isä lapsen hoitoon, koska tällöin hän tietää lapsen olevan hänen.
Kukaan ei voi sanoa toiselle että hänen tunteensa ovat yliherkkyyttä.
Toisekseen synnytyksen jälkeen ihminen on tyypillisesti aika herkillä, ja luulisi, että normaali hyväntahtoinen ihminen haluaa välttää pahoittamasta tuoreen äidin mieltä? Ja jos isovanhemmat eivät tajua että tuo voi loukata niin hyvähän se on että joku neuvoo heitä asiassa? Eikö isovanhemmat yleensä halua olla ystävällisiä lapsilleen ja näiden puolisoille? Ei kai heidän ole PAKKO päästä sanomaan tuollaista kommenttia synnytyssairaalassa?
Nyt ymmärrän miksi suomalaiset ovat usein niin kiusallisen hiljaisia. Eihän täällä uskalla suutaan avata kun aina joku pahoittaa mielensä.
Tuota...vastasynnyttäneelle äidille ei pidä korostaa, että vauva ei näytä lainkaan häneltä = mitään ei saa koskaan sanoa?
Pikemminkin vaikuttaa siltä, että aina pitäisi olla oikeus sanoa mitä tahansa, koska MULLA ON OIKEUS, tai pahoitetaan mieli niin ettei sanota koskaan mitään eikä tavata lapsenlapsiakaan enää ikinä.
IHan rehellisesti mä en kyllä mitenkään osaisi loukkaantua moisesta. Vauvathan on lähes aina rumia ruttunaamoja, eikä oikein kenenkään näköisiä. Jos joku olisi sanonut, että mun esikoinen ( sillä oli nenä syntymän jälkeen kuin possulla, ja muutenkin ruman äijänkäppänän näköinen) on mun näköinen heti syntymän jälkeen, olisin varmaan tinttassut : D
Kait sitä jokainen voi vähän itseensä välillä mennä. Synnytyksen jälkeen on herkillä joo, mutta silti. Kun ei tuollaista asiaa varmasti kukaan tahallaan sano, enkä usko että kukaan sanoisi että vauva on VAIN isän näköinen, ei yhtään äidin näköinen. Eiköhän sitä yleensä haeta niitä yhdennäköisyyksiä, eikä sitä, että eipä näytä yhtään äidiltä/sisaruksilta/naapurin peralta.
Varmaan näissäkään ei usein ole kyse vain tuosta yhdestä asiasta, tyyliin "anoppi kerran erehtyi sanomaan näin ja niin minä mieleni pahoitin", vaan että noita samanlaisia juttuja on kertynyt jo ennen lapsenlapsen syntymää ja ne vain lisääntyvät syntymän jäljeen, kun aletaan arvioimaan toisen vanhemmuutta. Tyyliin asenne on aina ollut oman lapsen puolisoa vähättelevä ja kaikki alkaa kuulostaa v×ttuilulta (ja osa sitä onkin). Jossain vaiheessa sitten kaikesta pienestä nälvimisestäkin menee kuppi nurin.
En itsekään osaa kuvitella suuttuvani pelkästään siitä, että joku sanoo, että lapsi on tullut isän sukuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ole lapsellista kantaa henkulökohtaisia ongelmiaan lehtien palstoille, kun kyseessä oleva riitapari ei voi kommentoida tilannetta ja lukija ei näin ollen voi tehdä kokonaiskuvaa muodostaakseen mielipidettä.
Hänhän kirjoitti nimimerkillä. Ja kirjoituksessa oli ihan hyviä neuvoja kaikille isovanhemmille. Esimerkiksi vähän itsekeskeisempi mummo tai vaari ei välttämättä tule ajatelleeksi, että vastasyntyneen äidistä tuntuu pahalta, jos hänelle toitotetaan että vauva on täsmälleen isänsä suvun näköinen, eikä lainkaan äidin näköinen. Jos isovanhemmat tajuavat välttää tällaisia kommentteja niin suhde miniään ja lapsenlapsiin voi muodostua paljon paremmaksi. Kaikki voittavat, vai?
On yliherkkyyttä pahoittaa mielensä esim. tuollaisesta kommentista. On lisäksi fakta, että vauvat muistuttavat lähes aina isäänsä. Tämä on evoluution tapa sitouttaa lapsen isä lapsen hoitoon, koska tällöin hän tietää lapsen olevan hänen.
Kukaan ei voi sanoa toiselle että hänen tunteensa ovat yliherkkyyttä.
Toisekseen synnytyksen jälkeen ihminen on tyypillisesti aika herkillä, ja luulisi, että normaali hyväntahtoinen ihminen haluaa välttää pahoittamasta tuoreen äidin mieltä? Ja jos isovanhemmat eivät tajua että tuo voi loukata niin hyvähän se on että joku neuvoo heitä asiassa? Eikö isovanhemmat yleensä halua olla ystävällisiä lapsilleen ja näiden puolisoille? Ei kai heidän ole PAKKO päästä sanomaan tuollaista kommenttia synnytyssairaalassa?
Nyt ymmärrän miksi suomalaiset ovat usein niin kiusallisen hiljaisia. Eihän täällä uskalla suutaan avata kun aina joku pahoittaa mielensä.
Tuota...vastasynnyttäneelle äidille ei pidä korostaa, että vauva ei näytä lainkaan häneltä = mitään ei saa koskaan sanoa?
Pikemminkin vaikuttaa siltä, että aina pitäisi olla oikeus sanoa mitä tahansa, koska MULLA ON OIKEUS, tai pahoitetaan mieli niin ettei sanota koskaan mitään eikä tavata lapsenlapsiakaan enää ikinä.
IHan rehellisesti mä en kyllä mitenkään osaisi loukkaantua moisesta. Vauvathan on lähes aina rumia ruttunaamoja, eikä oikein kenenkään näköisiä. Jos joku olisi sanonut, että mun esikoinen ( sillä oli nenä syntymän jälkeen kuin possulla, ja muutenkin ruman äijänkäppänän näköinen) on mun näköinen heti syntymän jälkeen, olisin varmaan tinttassut : D
Kait sitä jokainen voi vähän itseensä välillä mennä. Synnytyksen jälkeen on herkillä joo, mutta silti. Kun ei tuollaista asiaa varmasti kukaan tahallaan sano, enkä usko että kukaan sanoisi että vauva on VAIN isän näköinen, ei yhtään äidin näköinen. Eiköhän sitä yleensä haeta niitä yhdennäköisyyksiä, eikä sitä, että eipä näytä yhtään äidiltä/sisaruksilta/naapurin peralta.
No jos siellä pohjalla on esim seuraavanlaisia tölväisyjä:
Anoppi häissämme: ”Sä et näytä yhtään itseltäsi, sähän oot suorastaan kaunis” tai ”Se sun siskoshan oli ihan mukava, vaikka odotin että sukus on kamala” jne niin sitä ehkä on vähän väsynyt noihin anopin lausuntoihin, kun noita vastaavia on kuunnellut vuosia ja aina niinä ainutlaatuisina hetkinä ne kiihtyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan naurettava tuo isovanhempi joka väittää että nykyvanhemmat ovat ainuita jotka vaatisivat jotain seksilomaa. Kyllä meidät nykyään kolmekymppisetkin on saatettu laittaa sukulaisten nurkkiin jopa viikkokausiksi. Minäkin olin joskus yli viikon mummolassa (äitini anopin luona) kun vanhemmat lähtivät kahdestaan etelään. Se että jos nykyvanhemmat haluaa hoitajan yhdeksi illaksi kerran kuussa että pääsevät kahdestaan leffaan niin onpa hirveää.
Onneksi niitä hoitajia pystyy palkkaamaan vaikkapa mannerheimin lastensuojeluliitosta jos isovanhempia ei omat lapsenlapset kiinnosta edes tuon vertaa. Toki kaikki isovanhemmat eivät myöskään ole edes siinä määrin luotettavia jotta voisi jättää vahtimatta lasten kanssa keskenänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo ole lapsellista kantaa henkulökohtaisia ongelmiaan lehtien palstoille, kun kyseessä oleva riitapari ei voi kommentoida tilannetta ja lukija ei näin ollen voi tehdä kokonaiskuvaa muodostaakseen mielipidettä.
Hänhän kirjoitti nimimerkillä. Ja kirjoituksessa oli ihan hyviä neuvoja kaikille isovanhemmille. Esimerkiksi vähän itsekeskeisempi mummo tai vaari ei välttämättä tule ajatelleeksi, että vastasyntyneen äidistä tuntuu pahalta, jos hänelle toitotetaan että vauva on täsmälleen isänsä suvun näköinen, eikä lainkaan äidin näköinen. Jos isovanhemmat tajuavat välttää tällaisia kommentteja niin suhde miniään ja lapsenlapsiin voi muodostua paljon paremmaksi. Kaikki voittavat, vai?
On yliherkkyyttä pahoittaa mielensä esim. tuollaisesta kommentista. On lisäksi fakta, että vauvat muistuttavat lähes aina isäänsä. Tämä on evoluution tapa sitouttaa lapsen isä lapsen hoitoon, koska tällöin hän tietää lapsen olevan hänen.
Kukaan ei voi sanoa toiselle että hänen tunteensa ovat yliherkkyyttä.
Toisekseen synnytyksen jälkeen ihminen on tyypillisesti aika herkillä, ja luulisi, että normaali hyväntahtoinen ihminen haluaa välttää pahoittamasta tuoreen äidin mieltä? Ja jos isovanhemmat eivät tajua että tuo voi loukata niin hyvähän se on että joku neuvoo heitä asiassa? Eikö isovanhemmat yleensä halua olla ystävällisiä lapsilleen ja näiden puolisoille? Ei kai heidän ole PAKKO päästä sanomaan tuollaista kommenttia synnytyssairaalassa?
Nyt ymmärrän miksi suomalaiset ovat usein niin kiusallisen hiljaisia. Eihän täällä uskalla suutaan avata kun aina joku pahoittaa mielensä.
Tuota...vastasynnyttäneelle äidille ei pidä korostaa, että vauva ei näytä lainkaan häneltä = mitään ei saa koskaan sanoa?
Pikemminkin vaikuttaa siltä, että aina pitäisi olla oikeus sanoa mitä tahansa, koska MULLA ON OIKEUS, tai pahoitetaan mieli niin ettei sanota koskaan mitään eikä tavata lapsenlapsiakaan enää ikinä.
IHan rehellisesti mä en kyllä mitenkään osaisi loukkaantua moisesta. Vauvathan on lähes aina rumia ruttunaamoja, eikä oikein kenenkään näköisiä. Jos joku olisi sanonut, että mun esikoinen ( sillä oli nenä syntymän jälkeen kuin possulla, ja muutenkin ruman äijänkäppänän näköinen) on mun näköinen heti syntymän jälkeen, olisin varmaan tinttassut : D
Kait sitä jokainen voi vähän itseensä välillä mennä. Synnytyksen jälkeen on herkillä joo, mutta silti. Kun ei tuollaista asiaa varmasti kukaan tahallaan sano, enkä usko että kukaan sanoisi että vauva on VAIN isän näköinen, ei yhtään äidin näköinen. Eiköhän sitä yleensä haeta niitä yhdennäköisyyksiä, eikä sitä, että eipä näytä yhtään äidiltä/sisaruksilta/naapurin peralta.
Varmaan näissäkään ei usein ole kyse vain tuosta yhdestä asiasta, tyyliin "anoppi kerran erehtyi sanomaan näin ja niin minä mieleni pahoitin", vaan että noita samanlaisia juttuja on kertynyt jo ennen lapsenlapsen syntymää ja ne vain lisääntyvät syntymän jäljeen, kun aletaan arvioimaan toisen vanhemmuutta. Tyyliin asenne on aina ollut oman lapsen puolisoa vähättelevä ja kaikki alkaa kuulostaa v×ttuilulta (ja osa sitä onkin). Jossain vaiheessa sitten kaikesta pienestä nälvimisestäkin menee kuppi nurin.
En itsekään osaa kuvitella suuttuvani pelkästään siitä, että joku sanoo, että lapsi on tullut isän sukuun.
Lisään vielä, että tämän on aika tyypillinen kaava sukuriidoille ja niiden kerronnalle. Kerrotaan, että "Sirkka katkaisi kokonaan välinsä Pekkaan, kun Pekka lainasi Sirkan haravaansa lupaa kysymättä." Yleensä joku pieni, sellaisenaan mitättömältä ja täysin typerältä tuntuva asia laukaisee välien katkaisemisen, vaikka oikeasti tilanteessa ei ole kyse siitä yksittäisestä tapahtumasta vaan vuosikausien jännitteistä ja välien kiristymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ainakin olin ensimmäisen lapsen synnyttyä, täysin kokematon ja tietämätön ja vielä toisenkin kanssa ja vasta kolmannen lapsen kanssa tuli varmuutta lastenhoitoon.
Anoppini oli suuri tuki ja ei tarvinnut kuin pirauttaa ja kysyä neuvoa jos tuli ongelmia ja hän tiesi "kaiken" olihan hänellä yli 40v lastenlääkärinä. Ja ikuisti olen kiitollinen.
Usein noilla isovanhemmilla on useampi lapsi ja elämänkokemusta, kun se lapsen synnyttäminen ei tee kenestäkään vielä hyvää vanhempaa, vaikka kuinka itse haluaisi tai kuvittelisi.
Ja toisaalta se, että on saanut esim. kaksi lasta pidettyä hengissä aikuksiksi asti, ei tee kenestäkään lastenkasvatuksen eksperttiä.
Tai sitten tekee. Tai ei tee. Turha vähätellä ketään.
No joo, ehkä siinä mielessä voi tehdä, että ymmärtää ja tietää jokaisen lapsen olevan yksilö ja ettei jokainen lapsi ole kuin se oma esikoinen. On oppinut että kaikki samat jutut ei vaan kaikilla toimi.
Vierailija kirjoitti:
Äidin kirjoitus oli todella asiallinen. Vaikea ymmärtää miten joku voisi olla eri mieltä siitä, että
-neuvoja ei pidä antaa pyytämättä
-tuoreiden vanhempien tunteita pitää kunnioittaa
-vanhemmat päättävät lapsestaan ja ydinperheensä asioista. Isovanhemmat eivät ole neuvotteluosapuoli lastensa perheen asioissa.En lue hesarin nettikommentteja koska ne ovat yleensä kamalaa kuraa ja niin näköjään tälläkin kertaa. Isovanhemmilla on toki aikaa siellä kommentoida, mikä selittääkin paljon...
Se on käsittämätöntä, että niin moni vielä luulee, että pyytämättä neuvojen antaminen on ihan ok. Ei ole, se on huonoa käytöstä.
Mutta hoitoapu kelpaa, jos muistaa lukea lasten käyttöohjeet.
Milloin näistä nykyäityleistä tuli niin kaikkivoipia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin kirjoitus oli todella asiallinen. Vaikea ymmärtää miten joku voisi olla eri mieltä siitä, että
-neuvoja ei pidä antaa pyytämättä
-tuoreiden vanhempien tunteita pitää kunnioittaa
-vanhemmat päättävät lapsestaan ja ydinperheensä asioista. Isovanhemmat eivät ole neuvotteluosapuoli lastensa perheen asioissa.En lue hesarin nettikommentteja koska ne ovat yleensä kamalaa kuraa ja niin näköjään tälläkin kertaa. Isovanhemmilla on toki aikaa siellä kommentoida, mikä selittääkin paljon...
Se on käsittämätöntä, että niin moni vielä luulee, että pyytämättä neuvojen antaminen on ihan ok. Ei ole, se on huonoa käytöstä.
Mutta hoitoapu kelpaa, jos muistaa lukea lasten käyttöohjeet.
Milloin näistä nykyäityleistä tuli niin kaikkivoipia?
Ne käyttöohjeet tulee yhteiskunnalta. Ei äidit niitä keksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiallisia kommenttejahan nuo ovat (tosin toi viittaus uskonsotiin tässä yhteydessä jäi kyllä vähän hämäräksi). Aika paljon minusta tosiaan vaadittu, että vanhemmat täysin määrittelevät isovanhempien roolin, eikähän se kuitenkin kompromissi aikuistne ihmisten kesken ole? Oma appiukko auttoi aina kun pystyi, pystyminen oli kiinni siitä, mikä vaihe ryyppyputkesta miloinkin oli meneillään. Ei siinä meikäläisen päätökset "vaarin roolista perheessä" olisi paljoa auttaneet. Ja mitä tulee neuvoihin: esikoisella oli ihottumaa pitkin naamaa ja jalkoja, neuvolan mielestä oli ihan tavallista "kuivaihoisuutta, rasvaa perusrasvalla ja kortisonilla jos iho on rikki", poika oli 3kk. Sitten käytiin moikkaamassa isomummoa, siis mun mummoa ja hänen ekat sanansa olivat, että "voi miten paha maitorupi hällä on, mahtaa olla ikävän tuntuista?" siltä istumalta varasin yksityisen ihotautilääkärin ja katos ketaletta, ei maito, mutta 4-5 muuta ruoka-aineallergiaa löytyi samantien, jotka minä olin imettämällä hänelle siirtänyt. että kyllä niitä neuvojakin joskus kannattaa kuunnella, oman väsymyksen keskellä ei välttämättä ole itse aina kaikista skarpeimmillaan. Ja ei, en ole isovanhempi, enkä tule olemaan vielä moneen vuoteen, esikoinen on nyt 11v.
Olen samaa mieltä. Neuvoja kannattaa kuunnella. On ihan turhaa ylpeyttä ja itsepäisyyttä jos ei kykene ottamaan vastaan vanhemman sukupolven neuvoja.
Samalla tavalla se vanhempi sukupolvi voisi ottaa huomioon, että osa niistä neuvoista ja entisistä toimintatavoista on tänä päivänä vanhentuneita ja tieteellisen tutkimuksen valossa jopa haitallisia lapselle (vrt. esim yllä oleva hammaskaries esimerkki ja vaikkapa pienen vauvan vatsallaan nukuttaminen). Jos vanhemmat haluavat noudattaa uusinta tietoa, kyllä isovanhemmillakin pitäisi olla valmiudet toimia sen mukaan.
Veikkaan, että 95 % vanhemmasta sukupolvesta ottaakin huomioon.
Kariesasia on ollut tutkittua tietoa jo yli 30 vuotta ja perhepedin sekä nukkuma-asennon vaikutus mm. kätkytkuoleman mahdollisuuteen on vähän tuoreempaa. Näistä ja kaikista muistakin on oiva tilaisuus keskustella. Mutta ei, mieluummin sitä miniä läiskii lakikirjalla anoppia poskelle ja päin vastoin.
Ja siltikin tuo kariesasia tuntuu olevan monelle hankala noudattaa. Kuten myös se, että vanhemmat toivovat, että 1-vuotiaalle ei anneta karkkia tai kakkua jne.
Samaten se että kaikki tunteet ja tuntemukset yritetään hoidella ruoalla. Jos lapsi on kipeä, tuputetaan herkkuja, jos surullinen niin herkkuja, jos väsynyt niin herkkuja, jos iloien niin herkkuja.
Aina liikaa ja aina epäterveellistä.
Taustalla voi vaikuttaa isovanhemman oma elämä. Jos on vaikka elänyt sota-aikaan ja kokenut puutetta, tai muuten vaan oppinut nuukaksi, herkut ovat parasta mitä he voivat mielestään tarjota.
Ai niinkuin nykyään oliis pikkulapsia, joiden isovanhemmat olisi olleet lapsia sota-aikaan? Sodan loppumisesta on 74 vuotta.
Ja kai sitä voi ihminen 74 vuodessa kehittyä? Tai ainakin tajuta että maailma muuttuu 74 vuodessa, jolloin ne omat lapsuudenkokemukset ei päde enää.
Ihan ohiksena, kyllä sota-ajan lapsilla voi hyvin olla pieniä lastenlapsia vielä nykyään. Mun vanhemmat esim. on 76 ja 80. Mun lapset on 5 ja 1.
Ei tuo tavllista ole. Onko miehesi 50?
76 v naisella voi olla alle 40 v lapsi! Paljon saivat ennenvanhaan yli 40 v lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiallisia kommenttejahan nuo ovat (tosin toi viittaus uskonsotiin tässä yhteydessä jäi kyllä vähän hämäräksi). Aika paljon minusta tosiaan vaadittu, että vanhemmat täysin määrittelevät isovanhempien roolin, eikähän se kuitenkin kompromissi aikuistne ihmisten kesken ole? Oma appiukko auttoi aina kun pystyi, pystyminen oli kiinni siitä, mikä vaihe ryyppyputkesta miloinkin oli meneillään. Ei siinä meikäläisen päätökset "vaarin roolista perheessä" olisi paljoa auttaneet. Ja mitä tulee neuvoihin: esikoisella oli ihottumaa pitkin naamaa ja jalkoja, neuvolan mielestä oli ihan tavallista "kuivaihoisuutta, rasvaa perusrasvalla ja kortisonilla jos iho on rikki", poika oli 3kk. Sitten käytiin moikkaamassa isomummoa, siis mun mummoa ja hänen ekat sanansa olivat, että "voi miten paha maitorupi hällä on, mahtaa olla ikävän tuntuista?" siltä istumalta varasin yksityisen ihotautilääkärin ja katos ketaletta, ei maito, mutta 4-5 muuta ruoka-aineallergiaa löytyi samantien, jotka minä olin imettämällä hänelle siirtänyt. että kyllä niitä neuvojakin joskus kannattaa kuunnella, oman väsymyksen keskellä ei välttämättä ole itse aina kaikista skarpeimmillaan. Ja ei, en ole isovanhempi, enkä tule olemaan vielä moneen vuoteen, esikoinen on nyt 11v.
No onhan se maitorupi ikävä jos sitä ei hoida. Sinkkivoidetta tai apteekista saatavaa rasvaista voidetta niin useimmiten paranee. Allergioita ja herkkyyksiä pienillä lapsilla on paljon ja niitä ei tarvitse säikähtää, vaan siedättää. Se on nykyajan ajatus, papat ja mammat taas haluaisi poistaa allergiaa aiheuttavat asiat, mutta se taas voi johtaa siihen, että allergia pahenee. Oikeassa oli maitoruvesta, mutta heidän keinonsa hoitaa sitä on väärä.
Ei ollu mun v. -25 syntyneellä isomummulla muuta hoito-ohjetta kuin, että "pitäisiköhän tuota näyttää lääkärille?" Jonka siis tein, jonka seurauksena me ruoka-aineallergiat löytyi ja lapsi siirtyi pullomaidolle. "Maitorupi" hävisi kahdessa viikossa. Allergiat löuikään tultaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiallisia kommenttejahan nuo ovat (tosin toi viittaus uskonsotiin tässä yhteydessä jäi kyllä vähän hämäräksi). Aika paljon minusta tosiaan vaadittu, että vanhemmat täysin määrittelevät isovanhempien roolin, eikähän se kuitenkin kompromissi aikuistne ihmisten kesken ole? Oma appiukko auttoi aina kun pystyi, pystyminen oli kiinni siitä, mikä vaihe ryyppyputkesta miloinkin oli meneillään. Ei siinä meikäläisen päätökset "vaarin roolista perheessä" olisi paljoa auttaneet. Ja mitä tulee neuvoihin: esikoisella oli ihottumaa pitkin naamaa ja jalkoja, neuvolan mielestä oli ihan tavallista "kuivaihoisuutta, rasvaa perusrasvalla ja kortisonilla jos iho on rikki", poika oli 3kk. Sitten käytiin moikkaamassa isomummoa, siis mun mummoa ja hänen ekat sanansa olivat, että "voi miten paha maitorupi hällä on, mahtaa olla ikävän tuntuista?" siltä istumalta varasin yksityisen ihotautilääkärin ja katos ketaletta, ei maito, mutta 4-5 muuta ruoka-aineallergiaa löytyi samantien, jotka minä olin imettämällä hänelle siirtänyt. että kyllä niitä neuvojakin joskus kannattaa kuunnella, oman väsymyksen keskellä ei välttämättä ole itse aina kaikista skarpeimmillaan. Ja ei, en ole isovanhempi, enkä tule olemaan vielä moneen vuoteen, esikoinen on nyt 11v.
Olen samaa mieltä. Neuvoja kannattaa kuunnella. On ihan turhaa ylpeyttä ja itsepäisyyttä jos ei kykene ottamaan vastaan vanhemman sukupolven neuvoja.
Samalla tavalla se vanhempi sukupolvi voisi ottaa huomioon, että osa niistä neuvoista ja entisistä toimintatavoista on tänä päivänä vanhentuneita ja tieteellisen tutkimuksen valossa jopa haitallisia lapselle (vrt. esim yllä oleva hammaskaries esimerkki ja vaikkapa pienen vauvan vatsallaan nukuttaminen). Jos vanhemmat haluavat noudattaa uusinta tietoa, kyllä isovanhemmillakin pitäisi olla valmiudet toimia sen mukaan.
Veikkaan, että 95 % vanhemmasta sukupolvesta ottaakin huomioon.
Kariesasia on ollut tutkittua tietoa jo yli 30 vuotta ja perhepedin sekä nukkuma-asennon vaikutus mm. kätkytkuoleman mahdollisuuteen on vähän tuoreempaa. Näistä ja kaikista muistakin on oiva tilaisuus keskustella. Mutta ei, mieluummin sitä miniä läiskii lakikirjalla anoppia poskelle ja päin vastoin.
Ja siltikin tuo kariesasia tuntuu olevan monelle hankala noudattaa. Kuten myös se, että vanhemmat toivovat, että 1-vuotiaalle ei anneta karkkia tai kakkua jne.
Samaten se että kaikki tunteet ja tuntemukset yritetään hoidella ruoalla. Jos lapsi on kipeä, tuputetaan herkkuja, jos surullinen niin herkkuja, jos väsynyt niin herkkuja, jos iloien niin herkkuja.
Aina liikaa ja aina epäterveellistä.
Taustalla voi vaikuttaa isovanhemman oma elämä. Jos on vaikka elänyt sota-aikaan ja kokenut puutetta, tai muuten vaan oppinut nuukaksi, herkut ovat parasta mitä he voivat mielestään tarjota.
Ai niinkuin nykyään oliis pikkulapsia, joiden isovanhemmat olisi olleet lapsia sota-aikaan? Sodan loppumisesta on 74 vuotta.
Ja kai sitä voi ihminen 74 vuodessa kehittyä? Tai ainakin tajuta että maailma muuttuu 74 vuodessa, jolloin ne omat lapsuudenkokemukset ei päde enää.
Ihan ohiksena, kyllä sota-ajan lapsilla voi hyvin olla pieniä lastenlapsia vielä nykyään. Mun vanhemmat esim. on 76 ja 80. Mun lapset on 5 ja 1.
Ei tuo tavllista ole. Onko miehesi 50?
76 v naisella voi olla alle 40 v lapsi! Paljon saivat ennenvanhaan yli 40 v lapsia.
Ei 70-luvun loppu tai 80-luvun alku ole mitään muinaishistoriaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat todellakin määrittelevät rajat oman perheensä suhteen.
Isovanhemmat voivat omalta osaltaan miettiä, millaisia isovanhempia haluaisivat olla. Juridisesti heillä ei kuitenkaan ole mitään oikeutta lapsenlapsiinsa ja hyvä niin - hullulta tuntuisi, että joku ulkopuolinen taho määräisi olemaan isovanhempien kanssa tekemisissä vaikka välit olisivat millaiset.
Normaalissa ihmissuhteessa asioista voidaan jutella, niistä voidaan sanoa oma mielipide ja käyttää myös "ei"- sanaa. Normaalisti kenenkään perheen ulkopuolisen ei kuulu arvostella perheen tapoja tai sen jäseniä; normaalisti siis kun kunnioitus pelaa kumpaankin suuntaan, ei mitään erillisiä rajoja tarvi alkaa luoda.
Joskus kuitenkin isovanhempi voi koettaa hallita aikuisen lapsensa perheen elämää siinä määrin, että tätä rajaamista tarvitaan.
Mitä tulee lapsilla kiristämiseen, sitä ei ole esim. Oikeasti huonon käytöksen hyväksymisen lopettaminen ja sanominen, että kerran tämä ei lopu, otamme nyt etäisyyttä. Huono käytös = haukkumista, jatkuvaa rajojen loukkaamista ym. minkä nyt jokainen normaalijärkinen ymmärtänee.
Ja ei: emme kaipaa rahaa tai edes hoitoapua. Suhteen lapsen lapsiin isovanhempi voi luoda halutessaan muutenkin. Toki saa lapset luokseen, jos haluaa. Kunhan aika ei mene kummankaan vanhemman ruotimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidin kirjoitus oli todella asiallinen. Vaikea ymmärtää miten joku voisi olla eri mieltä siitä, että
-neuvoja ei pidä antaa pyytämättä
-tuoreiden vanhempien tunteita pitää kunnioittaa
-vanhemmat päättävät lapsestaan ja ydinperheensä asioista. Isovanhemmat eivät ole neuvotteluosapuoli lastensa perheen asioissa.En lue hesarin nettikommentteja koska ne ovat yleensä kamalaa kuraa ja niin näköjään tälläkin kertaa. Isovanhemmilla on toki aikaa siellä kommentoida, mikä selittääkin paljon...
Se on käsittämätöntä, että niin moni vielä luulee, että pyytämättä neuvojen antaminen on ihan ok. Ei ole, se on huonoa käytöstä.
Samaa mieltä paitsi ensimmäisestä kohdasta.
Minusta "neuvoja" voi antaa pyytämättäkin, jos näkee jotain itselle aivan selvää. Toki pitää olla mahdollisimman hienotunteinen eikä päsmäröivä.
Usein kuitenkin isovanhemmalla ihan oikeasti voi olla kokemusta pulmatilanteista ja ratkaisuja niihin. Aina ei tuore isä tai äiti osaa kysyä, kun ei edes tiedosta ongelmaa. Mutta tosi delikaattia touhua tämä ja jos ei ole varma, niin mieluummin hiljaa.
Ei voi. Se on loukkaavaa. Huonoa käytöstä.
Ja 99-prosenttisesti ne isovanhempien neuvot on vanhentuneita tai outoja.
Juuri siksi en neuvo. Annan lapsen kärsiä mieluummin kuin puutun siihen, että ulosteinen vaippa hautoo takamusta. Vanhemmat saavat määrittää hoidon tason, isovanhemmilla ei ole mitään lupaa sanoa, että nyt tee noin tai näin.
Ja tuo on se viisauden helmi joka sulla on antaa? 😂😂😂😂
Nykyvanhemmille opetetaan vaipanvaihto, joten voit olla ihan huoleti. Ja aikanasi peppusi voi rauhassa hautua hoitokodissa.
Miksi sitten ulsoteelta haisevia vauvoja hyssytellään kahviloissa? Jos vaipanvaihto osataan, niin miksi laitetaan muut kärsimään siitä kakanhajusta. Neuvoja ei saa antaa, pitää vain hyväksyä se, että nykyvanhemmat ei osaa eikä välitä.
Sulle ei siis riitä se että neuvot omia lapsiasi. Sä puutut täysin tuntemattomienkin lastenhoitoon huomauttelemalla vaipanvaihdosta kahviloissa. Koska pitäähän sitä neuvoa kun sitä tietoa on niin paljon. Ja kun vanhemmat on ihan hukassa. Suutut kun neuvoja ei oteta vastaan ja sua pidetään epäkohteliaana törppönä.
Äitini on kasvattanut pikkusiskoni täysin avuttomaksi ja epävarmaksi urveloksi.
Inhoan sitä yliauttamista yms. Äiti esim voiteli leivät vielä kolmekymppiselle! Kaikki tehtiin puolesta ja siloiteltiin.
Näin punaista kun tällä tyylillä yritettiin vetää meidän lasten kanssa. Siis koko ajan puolesta tehden ja antaen lapsen ymmärtää ettei hän itse mitenkään osaa eikä voi edes yrittää. Siis sellaista käänteistä lyttäämistä.
Toinen tapa mitä inhosin omi se että lapsille koko ajan vesitettiin meidän vanhempien auktoriteetti. Jos käskin lasten kerätä lelut, mummo riensi keräämään tai sanoi lapsille, ettei tarvitse kerätä. Koko ajan tällaista. Mummo hyvis, äiti pahis.
WTF.
Vierailija kirjoitti:
Linkki?
En lukenut kirjoitusta enkä tätä ketjuakaan kokonaan. Mun mielestä vanhemmat päättävät, millaiset isovanhemmat haluavat omille lapsilleen. Isovanhemmat taas päättävät, millaisia isovanhempia haluavat olla lapsenlapsilleen. Aina nämä eivät osu yksiin ja silloin vanhempien pitää hankkia isovanhempien rooliin sopivat jostain muualta ja isovanhemmat taas voivat halutessaan ryhtyä tuki-isovanhemmiksi jollekin lapselle, jonka vanhemmille taas heidän tapansa olla isovanhempi sopii.
Saisiko lähteen tälle väitteelle?
Nimittäin esimerkiksi se että ei ole kuullut ystäviensä puhuvan tällaisista ongelmista ei tarkoita etteikö heillä voisi niitä olla. Näistä kun ei halua oikeasti kertoa, osin mm siksi että osa ihmisistä syyllistää uhrin.
Sukuaan myös usein oppii häpeämään ja peittelemään jo lapsena. Me ollaan oltu naimisissa 20 vuotta ja vasta nyt kun appikin kuoli, mies on vapautunut puhumaan appivanhemmista. Aiemmin hänkin kulki pussi päässä ja selitti vain, että samanlaistahan se varmaan kaikilla on. Ei ole.