Lue keskustelun säännöt.
Äiti kirjoittaa Hesarissa sekaantuvista isovanhemmista
25.09.2019 |
Ja eikös siellä heti kaksi miestä kirjoita miten isovanhemmat tietää paremmin ja miten vanhemman pitää argumentoida isovanhemmille tekemisiään.
Kun ongelma on se ertä isovanhemmat ei todellakaan tiedä paremmin ja että ihmisen ei tarvitse olla tekemisistään tilivelvollinen ja erikseen perustella päätöksiään.
Miten tää voikn olla noin vaikea käsittää?
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli ristiriitainen olo. Älä tunge , joo ihan ok ei tietenkään mennä soittelee ovikelloa 5.30 ja aleta lapsi kainalossa siivoamaan komeroita.
Nyt mummo meille ensi vkl:na kun mennään kylpylään. Juu en tule , kysy sopiiko ennenkuin varaat sen ja en välttämättä halua, selviä yli yön pienten tai suurempienkaan lasten kanssa. Pari tuntia voin niitä rusinoita noukkia.
Jos lapsi minusta muistuttaa isosetäänsä niin tod.näk sanon sen, yleensä lapsesta on löydettävissä molempien suvun piirteitä. Sanojasta riippuen hän näkee sen omansa. Objektiivisesti lapsi ei muistuta ketään.
Anna arvostella, ihan sama. En ole ikinä törmännyt ventovieraaseen , joka olisi kommentoinut tapaani kantaa lasta, pukea hänet, syöttää jne. mutta maailma on ilmeisesti muuttunut kuten kirjoittaja toteaa.
Tyrkytän neuvoja, todennäköisesti . Eihän sinun tarvitse niitä noudattaa tai niiden mukaan elää .
Mobiililaitteista -no comments
Siivouksesta, uupumuksesta voin tulla auttamaan , jos pyydät ja saan tulla.
Ihan yleisesti älkää olko niin älyttömän herkkänahkaisia ja avatkaa suunne.
Anoppi ilmoitti minulle aikoinaan, että nyt mennään mustikkaan. Minä ilmoitin , että hankin mustikkani Hakaniemen torilta, jos koen niitä tarvitsevani.
Hyvin tultiin toimeen.Minä en tajua mikä estää käyttäytymästä hyvin ja asiallisesti sukulaiselle?
Vai oletko samanlainen moukka esim työpaikallasi?
Olen jos oman mielipiteen sanominen asiasta x on moukkamaista.
Sillä ei ole väliä perustuuko mielipiteeni faktaan vai mutuun.
Jos pitää aina ajatella mitä se toinen nyt ajattelee ja kokee sen mitä aion sanoa niin elämästä tulee todella ahdistavaa.
Toisin tod.näk luulet, en arvostele ääneen ja päin naamaa toisten ulkonäköä, kotia , kasvatusta, ystäviä jne.mutta en myöskään kohtele ihmisiä silkkihansikkain, joillei siihen ole erityistä syytä.Eli olet huonotapainen sivistymätön moukka. Miksi?
Saako sinulle laukoa mitä vaan päin naamaa myös?
Tietenkin saa ! Yleensä ongelmat selviävät suoraan puhumalla huomattavasti paremmin kuin tulkitsemalla jotain piilomerkityksiä rivien välistä.
Huonotapainen moukka olen yo.syystä. Arvostan suoraa puhetta, suoria kysymyksiä, suoria vastauksia. Sivistymätön, hm en tiedä ehkä sitten.
Suorapuheisten ihmisten luulisi arvostavan sitä, että kaikki eivät halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.
Tämä on näiden ihmisten mielipide ja heillä on siihen yhtä suuri oukeus kuin suorapuheisella suorapuheisuuteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli ristiriitainen olo. Älä tunge , joo ihan ok ei tietenkään mennä soittelee ovikelloa 5.30 ja aleta lapsi kainalossa siivoamaan komeroita.
Nyt mummo meille ensi vkl:na kun mennään kylpylään. Juu en tule , kysy sopiiko ennenkuin varaat sen ja en välttämättä halua, selviä yli yön pienten tai suurempienkaan lasten kanssa. Pari tuntia voin niitä rusinoita noukkia.
Jos lapsi minusta muistuttaa isosetäänsä niin tod.näk sanon sen, yleensä lapsesta on löydettävissä molempien suvun piirteitä. Sanojasta riippuen hän näkee sen omansa. Objektiivisesti lapsi ei muistuta ketään.
Anna arvostella, ihan sama. En ole ikinä törmännyt ventovieraaseen , joka olisi kommentoinut tapaani kantaa lasta, pukea hänet, syöttää jne. mutta maailma on ilmeisesti muuttunut kuten kirjoittaja toteaa.
Tyrkytän neuvoja, todennäköisesti . Eihän sinun tarvitse niitä noudattaa tai niiden mukaan elää .
Mobiililaitteista -no comments
Siivouksesta, uupumuksesta voin tulla auttamaan , jos pyydät ja saan tulla.
Ihan yleisesti älkää olko niin älyttömän herkkänahkaisia ja avatkaa suunne.
Anoppi ilmoitti minulle aikoinaan, että nyt mennään mustikkaan. Minä ilmoitin , että hankin mustikkani Hakaniemen torilta, jos koen niitä tarvitsevani.
Hyvin tultiin toimeen.Minä en tajua mikä estää käyttäytymästä hyvin ja asiallisesti sukulaiselle?
Vai oletko samanlainen moukka esim työpaikallasi?
Olen jos oman mielipiteen sanominen asiasta x on moukkamaista.
Sillä ei ole väliä perustuuko mielipiteeni faktaan vai mutuun.
Jos pitää aina ajatella mitä se toinen nyt ajattelee ja kokee sen mitä aion sanoa niin elämästä tulee todella ahdistavaa.
Toisin tod.näk luulet, en arvostele ääneen ja päin naamaa toisten ulkonäköä, kotia , kasvatusta, ystäviä jne.mutta en myöskään kohtele ihmisiä silkkihansikkain, joillei siihen ole erityistä syytä.Etkö ymmärrä, tuoreita vanhempia, erityisesti synnyttänyttä äitiä kohdellaan se pieni hetki lapsen ensitapaamiselle silkkihansikkain. Siihen on erityinen syy.
Pääsääntöisesti hyvät käytöstavat edellyttävät nykyään empatiaa, kun ei ole etikettiä niin kuin menneinä vuosina. Joten tällaista tämä on joidenkin kohdalla, minkäs tekee.
Mikäs tää syy on?
Oikeastiko synnyttäneet ihmiset luulevat nykyään olevansa oikeasti jotain kunnniakanssalaisia? Että se että on tehty se sama asia minkä tekee suurin osa muistakin naisista pallon päällä, oikeuttaa heidän kohdallaan johonkin erityisyyteen? Voi sissussiesus. Koko ketju täynä näitä :D Odottakaahan se 15-20 vuotta, niin elämä aukeaa hieman erilaisena. Ehkä.
Joo, ei tarvi kohdella kuin kunniakansalaista. Mutta jos minulla olisi appivanhemmat tai omat vanhemmat, joilla on tapana arvostella ja haukkua minua, saisivat tulla katsomaan lasta vasta, kun olemme kotiutuneet ja asettuneet. En ottaisi synnärille kun tiedän, että olisin väsynyt ja herkässä tilassa. Minusta kohtelun pitää olla tasapuolista: jos toisilla on oikeus olla tökeröitä minulle myös minulla on oikeus kontrolloida sitä, milloin otan sitä paskaa vastaan. Kannustan tällaiseen rajanvetoon muitakin. Ei se voi niinkään mennä, että vain toinen osapuoli joustaa "kaikkien parhaaksi ".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisin isovanhempi, kun miniä ei koskaan ole käynyt meillä kyläassä ei yksin ei perheen kanssa. Poika joskus piipahtaa yksin. Lapsia ei saa ottaa mukaansa. Miniä ei ole antanut lupaa ottaa heitä mukaan.Miniä ei ole koskaan halunnut tutustua meihin. On ollut mahdotonta luoda suhdetta häneen. Olemme toki tavanneet hänet ja kylmää suihkua lasketti heti yllemme. Hiukan ihmettelimme, kun sanoi ettemme ole tarpeeksi hyvväluonteisia hänen lapsilleen. Myöskin olimme liian rahvaita sekä puhumme liikaa asioista joita ei lastenkorvat kestä? Lapsenlapsia emme tapaile lainkaan. Nyt kouluiässä ollessaan he varmaan ovat meistä kyllä tietoisia. Aikaa on mennyt jo kymmenenvuotta ja avioeroa ovat hakeneet. Uskon asioiden olevan arvomaailmassa aivan toisenlaiset, niin meillä kuin miniälläkin.
Emme tunne miniää emme lapsenlapsiakaan. Omaa ihmisarvomme isovanhemmattomuus ei ole vaikuttanut kielteisesti, kun sitä ei ole meille sallittukkaan. Ajattelemme, että elämä on liian arvokasta tuhlata asiasta suremiseen, johon emme ole pystyneet vaikuttamaan.
Miniällä on oikeus arvioida teidät ja päättää näin.
On oikeus ja on oikeus... just joo.
Niin on. On oikeus. On velvollisuus.
Huimaa että moni vastaaja - varsinkin jos on hyvä ja lämmin suku - luulee ja olettaa että kaikilla muillakin on asiat likimain samoin ja että kaikki isovanhemmat käyttäytyvät keskiverrosti suunnilleen samoin.
Näinhän se ei ole. Nämä kuviot menee aina suvuttain ja sukujen pitkä perinne saa ihmiset toimimaan välillä ihan oudosti.
Esim omassa suvussa molemmat linjat ovat häiriintyneitä. Miehen puolella perinne on settä vain tyttären lapsille ollaan mummoja ja poikien lapset ei ole edes oikeita lapsenlapsia. Anoppi sanoi jo raskausaikana että turha odottaa häneltä yhtään mitään osallistumista, heidän suvun perinne on että vain tyttäriä autetaan ja kaikki panostus laitetaan tyttären perheeseen. Ja näin on tosiaan käynyt, pijan lasten ristiäisiin ei edes tultu.
Oma sukuni on taas perinteistä suomalaista pienikin riita=välirikko -tyyliä. Mun vanhemmat (ja muu suku) AINA laittaa välit poikki jos pienikin riita ja erimielisyys esiintyy. Ei osata joustaa, neuvotella tai tehdä kompromissia. Vaan samantien välit poikki jos oma tahto ei nyt toteutunut. Suvun kanssa on vaikea muistaa kellä on välit kenenkin kanssa poikki. Yleensä kaikilla on liki kaikkien kanssa välit poikki.
Mullakin on vanhempieni kanssa välirikko jonka he suurieleisesti ja kovaan ääneen tekivät syystä kun en ”totellut” heidän käskyjään lastenhoitoon liittyen.
Tiedän että normaaleita lämpimiä sukuja on suomessa eikä kaikilla ole hulluka vanhempi. Mutta tiedän myös sen että sekopäisiä ja häiriintyneitä sukuja - ja uskomatonta julmuutta ja tunnelylmyyttä - esiintyy suomessa vähintään yhtä paljon. Sellaisessa suvussa on kova paine jatkaa totuttua mallia eteenpäin ja jos toimit toisin, sinut kostoksi suljetaan ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Oli vanhemmat omasta mielestään miten hyviä tahansa, niin kyllä heidän lapsenhoitoa ja kasvatusta pitäisi saada kyseenalaistaa, jos muut näkevät siinä ristiriitaisuksia.
Suurin kärsijä siinä on puolustuskyvytön lapsi.
Ja tulokset jo on kaikkien nähtävillä, kun lapset ja nuorten pahoinvointi ja mielenterv.ongelmat on lisääntyneet.
Ja joka kolmas lapsi on ylipainoinen ja taustalla on usein pahaolo ja tunnetilat.
Kyllä saa kyseenalaistaa, jos oikeastikin olisi lastensuojeluilmoutuksen paikka tai tavat ovat tutkitusti haitallisia lapselle. Osa isovanhemmista vaan käyttää tuota argumenttia täysin väärin ja väärässä paikassa eli kun vanhemmilla on pelkästään erilaiset tavat lastenhoidossa kuin heillä . "Lapsi kärsii" kun ei saa 1-vuotiaana synttärikakkua, "Lapsi kärsii" kun pikkuvauva ei saa jäädä isovanhemmille yöksi. "Lapsi kärsii" kun vanhemmat eivät syötä pottua ja ruskeskastiketta vaan "eksottisia ruokia", "lapsi kärsii" kun äiti imettää vielä 1-vuotiasta, "Lapsi kärsii kun on liikaa kiinni äidissään" jne. Ei tuollaista napinaa jaksa kukaan täysjärkinen loputtomiin kuunnella eikä todellakaan tarvitse tuollaisissa asioissa tehdä myönnytyksiä isovanhempien pillin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli vanhemmat omasta mielestään miten hyviä tahansa, niin kyllä heidän lapsenhoitoa ja kasvatusta pitäisi saada kyseenalaistaa, jos muut näkevät siinä ristiriitaisuksia.
Suurin kärsijä siinä on puolustuskyvytön lapsi.
Ja tulokset jo on kaikkien nähtävillä, kun lapset ja nuorten pahoinvointi ja mielenterv.ongelmat on lisääntyneet.
Ja joka kolmas lapsi on ylipainoinen ja taustalla on usein pahaolo ja tunnetilat.Ketjussa on jo todettu että nimenomaan sodan kokenut sukupolvi tunnesyöttää lapsia. Ei vanhemnat.
Ja tutkimusten mukaan lapset lihoo isovanhempien hoidossa.😂
Eikä ne isovanhempien neuvot pyyteettömiä ole tai lasta siinä ajatella. Ihan omista tarpeista lähtevät.
Missä nämä äidit ovat lihoneet? Äitien ylipaino on suuri ongelma, erityisesti 30-40v ikäryhmässä ja eikä ole lainkaan harvinaista, kuinka nämä naiset painavat 80-110kg ja puhutaan jo sairaalloinen lihavuus. Samoin he ovat makeisten suurkuluttajia.
Ja jos lapsi lihoo isovanhemmilla, niin se tarkoittaa käytännössä vierailujen kestävän useamman tunnin ja niitä on usein.
Painoon kun ei tilapäiset herkuttelut millään tavalla vaikuta vierailujen aikana, jos lapsen kotona on säännölliset ateriat.Vai onko isovanhemmat hoitoautomaatteja ja vastaavat lapsen ravinnontarpeesta?
Samalla tavalla ne isovanhemmat on nykyään lihavia kuin lapsensakin, jotrn turha yrittää luoda jotain harhakuvaa ravimtotietoisista fitnessmummoista. :D
Huonossa äidissä kirjoitettiin ihan hiljattain perheestä, jonka isovanhemman uusi puoliso on rajannut täysin ulkopuolelle. Siinä kerrottiin myös isovanhemman raivoavan vanhemmille, kuinka lapset eivät puhu hänelle jne. Eli taas jos isovanhempi näin itsensä ulkoistaa tyyliin "Meillä ei saa käydä emmekä mekään käy teillä koska täytyy pestä juuri nyt pyykkiä, me emme teidän lapsianne hoida" niin niinhän siinä sitten käy ja siitä on oikeasti turha syyllistää enää muita kuin itseään.
Ja sekaantuvia isovanhempia, kyllä heitä todellakin on olemassa. Meillä anoppi on esimerkiksi koettanut puuttua lapsilukuummekin ja kommentoinut sitä useampaan kertaan myös lapsillemme. Lapsilukuamme on myös kyselty lapsiltamme. Lienee miniän vika, kun oikein normaalilta keskustelulta tämä ei vaikuta 7-vuotiaan lapsenlapsen ja isovanhemman välillä - oikein muidenkaan kuin miniän mielestä siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huonossa äidissä kirjoitettiin ihan hiljattain perheestä, jonka isovanhemman uusi puoliso on rajannut täysin ulkopuolelle. Siinä kerrottiin myös isovanhemman raivoavan vanhemmille, kuinka lapset eivät puhu hänelle jne. Eli taas jos isovanhempi näin itsensä ulkoistaa tyyliin "Meillä ei saa käydä emmekä mekään käy teillä koska täytyy pestä juuri nyt pyykkiä, me emme teidän lapsianne hoida" niin niinhän siinä sitten käy ja siitä on oikeasti turha syyllistää enää muita kuin itseään.
Ja sekaantuvia isovanhempia, kyllä heitä todellakin on olemassa. Meillä anoppi on esimerkiksi koettanut puuttua lapsilukuummekin ja kommentoinut sitä useampaan kertaan myös lapsillemme. Lapsilukuamme on myös kyselty lapsiltamme. Lienee miniän vika, kun oikein normaalilta keskustelulta tämä ei vaikuta 7-vuotiaan lapsenlapsen ja isovanhemman välillä - oikein muidenkaan kuin miniän mielestä siis.
Meillä on puututtu myös korkeaan lapsilukuumme eli kahteen lapseen. Kerrottu ympäriinsä miten laimnlyömme esikoista hsnkittuamme toisen lapsen.
Sitten loukkaannuttu kun yhteydenpitomme väheni. Kumma juttu.
Ja se että itse omalla käytöksellä vieraannutetaan se ”laiminluöty esikoinen” (jonka kyläilystä minä sovin) on sekin taas minun syyni.
Eivätpä puuttu, kun välimatkaa on satoja kilometrejä ja käydään katsomassa lähinnä kesälomien aikaan, ehkä jouluna pikavisiitti. Isovanhemmat ovat kyllä olleet tyttärelleni rakkaat, mutta aikaa ei ole vain ollut. Emmekä ole kouluttautuneina vanhempina voineet jäädä johonkin maaseutukaupunkiin odottamaan lottovoittoa tai hyvää työpaikkaa, vaan leivän perässä on matkustettu pk-seudulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huimaa että moni vastaaja - varsinkin jos on hyvä ja lämmin suku - luulee ja olettaa että kaikilla muillakin on asiat likimain samoin ja että kaikki isovanhemmat käyttäytyvät keskiverrosti suunnilleen samoin.
Näinhän se ei ole. Nämä kuviot menee aina suvuttain ja sukujen pitkä perinne saa ihmiset toimimaan välillä ihan oudosti.
Esim omassa suvussa molemmat linjat ovat häiriintyneitä. Miehen puolella perinne on settä vain tyttären lapsille ollaan mummoja ja poikien lapset ei ole edes oikeita lapsenlapsia. Anoppi sanoi jo raskausaikana että turha odottaa häneltä yhtään mitään osallistumista, heidän suvun perinne on että vain tyttäriä autetaan ja kaikki panostus laitetaan tyttären perheeseen. Ja näin on tosiaan käynyt, pijan lasten ristiäisiin ei edes tultu.
Oma sukuni on taas perinteistä suomalaista pienikin riita=välirikko -tyyliä. Mun vanhemmat (ja muu suku) AINA laittaa välit poikki jos pienikin riita ja erimielisyys esiintyy. Ei osata joustaa, neuvotella tai tehdä kompromissia. Vaan samantien välit poikki jos oma tahto ei nyt toteutunut. Suvun kanssa on vaikea muistaa kellä on välit kenenkin kanssa poikki. Yleensä kaikilla on liki kaikkien kanssa välit poikki.
Mullakin on vanhempieni kanssa välirikko jonka he suurieleisesti ja kovaan ääneen tekivät syystä kun en ”totellut” heidän käskyjään lastenhoitoon liittyen.
Tiedän että normaaleita lämpimiä sukuja on suomessa eikä kaikilla ole hulluka vanhempi. Mutta tiedän myös sen että sekopäisiä ja häiriintyneitä sukuja - ja uskomatonta julmuutta ja tunnelylmyyttä - esiintyy suomessa vähintään yhtä paljon. Sellaisessa suvussa on kova paine jatkaa totuttua mallia eteenpäin ja jos toimit toisin, sinut kostoksi suljetaan ulkopuolelle.
Jos itsellä ei ole tällaisista hankalista, suorastaan painajaismaisista (appi)vanhemmista kokemusta, niin ei niitä juttuja välttämättä edes usko todeksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten olisin isovanhempi, kun miniä ei koskaan ole käynyt meillä kyläassä ei yksin ei perheen kanssa. Poika joskus piipahtaa yksin. Lapsia ei saa ottaa mukaansa. Miniä ei ole antanut lupaa ottaa heitä mukaan.Miniä ei ole koskaan halunnut tutustua meihin. On ollut mahdotonta luoda suhdetta häneen. Olemme toki tavanneet hänet ja kylmää suihkua lasketti heti yllemme. Hiukan ihmettelimme, kun sanoi ettemme ole tarpeeksi hyvväluonteisia hänen lapsilleen. Myöskin olimme liian rahvaita sekä puhumme liikaa asioista joita ei lastenkorvat kestä? Lapsenlapsia emme tapaile lainkaan. Nyt kouluiässä ollessaan he varmaan ovat meistä kyllä tietoisia. Aikaa on mennyt jo kymmenenvuotta ja avioeroa ovat hakeneet. Uskon asioiden olevan arvomaailmassa aivan toisenlaiset, niin meillä kuin miniälläkin.
Emme tunne miniää emme lapsenlapsiakaan. Omaa ihmisarvomme isovanhemmattomuus ei ole vaikuttanut kielteisesti, kun sitä ei ole meille sallittukkaan. Ajattelemme, että elämä on liian arvokasta tuhlata asiasta suremiseen, johon emme ole pystyneet vaikuttamaan.
No ilmeisesti poikanne ei tuosta valita, joten eiköhän ole yhteinen päätös ettette ole osa lapsenlapsen elämää. Surullista toki teidän kannalta.
Ehkä ainakin hetki kannattaa miettiä, millaisia vanhempia itse olitte. Tämän pohdinnan jälkeen kysyä ihan suoraan pojalta, miksi eivät halua olla tekemisissä?
Koska ainakin minun mieheni on kertonut sellaisia juttuja lapsuudestaan, että en ikinä tule jättämään lapsia anopilleni hoitoon enkö rehellisesti sanottuna toivo lapsilleni kovin läheistä suhdetta tähän henkilöön. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, mutta sitten on sellaisia virheitä jotka eivät ole mitään pikkujuttuja. Puhumattakaan siitä jos toinen pitää itseään silti maailman parhaana äitinä.. Mies on ihan samaa mieltä kanssani. Meillä on erona kuitenkin se, että minä en halua jättää edes lastamme kahdestaan samaan huoneeseen anopin kanssa, koska anoppi puhuu niin outoja asioita lapsellemme. Viimeksi selitti omia vessa-asioitaan 4-vuotiaallemme...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelle tämän päivän mummoikäiselle oli ihan tavallista, että joko äiti tai anoppi tai molemmat puuttuivat enemmän tai vähemmän asioihin. Ja kyllä, se otti päähän myös meidän sukupolveamme. Toisaalta meidän nuoruudessamme oli myös varsin tavallista, että isovanhemmilta tarvittiin monenlaista apua ihan kodin- ja lastenhoidosta asuntolainan takaamiseen. Kun saimme lapsemme aikuisiksi, osasimme kuitenkin arvostaa apua, jota olimme saaneet. Jälkeenpäin ajateltuna ärsyyntyminen pyytämättömistä neuvoista yms oli merkitykseltään vähäisempi kuin saatu apu.
On meissä silti niitäkin, joiden asioihin ei puututtu, joille ei annettu apua ja joiden asuntolainan takaajiksi vanhemmat/appivanhemmat eivät suostuneet. Ihan hyvin pärjättiin silti. Lapset kasvoivat ihan tasapainoisiksi aikuisiksi hekin. Saatettiin olla jopa varsin tyytyväisiä, että isovanhemmat olivat etäisiä. Käytiin pari kertaa vuodessa vastavuoroisesti kylässä ja se riitti oikein hyvin. Enempää ei olisi edes haluttu.
Nuo molemmat tavat ovat ihan normaaleja. Normaalimpia sille, joka on sen itse kokenut ja hyväksi havainnut. Poikkeuksena tietysti ne suvut, joissa on ihan oikeasti ollut mt-ongelmia, rajatonta käytöstä, päihdeongelmia ja/tai väkivaltaa.
Ongelma syntyy, kun kahdesta erilaisesta taustasta lähtöisin olevat saavat yhteisen lapsen. Etäisen isovanhemmuuden lapsi voi kokea läheisen isovanhemmuuden liian tyrkkynä, ahdistavana tunkeiluna. Läheisen isovanhemmuuden lapsi taas voi kokea etäisen isovanhemmuuden siten, että isovanhemmat eivät välitä. Vaikka tosiasiassa he kyllä välittävät, mutta pari kertaa vuodessa kyläilyä riittää heille oikein hyvin aivan kuten riitti silloinkin, kun heidän lapsensa olivat pieniä. Jos omolemmilla vanhemmilla on ollut etäiset isovanhemmat tai molemmilla läheiset isovanhemmat, ongelmia todennäköisesti ei edes synny kuin tapauksissa, jotka edellisessä kappaleessa kerroin poikkeuksina.
Äidin puolen isovanhempani olivat läheisiä, isän puolen etäisiä. Mulle molemmat isovanhemmat olivat ihan normaaleja. Miehen suvussa taas on ollut vain etäisiä isovanhempia, mutta miehelläni ei kuitenkaan ollut mitään sitä vastaan, että omat vanhempani olivat läheisiä, auttoivat paljon jne. Toisaalta 30 vuotta sitten oli vielä aika tavallista, että perheessä äiti oli se, joka tarvitsi kodin- tai lastenhoitoapua. Isät harvemmin tarvitsivat. Omilla lapsillanikin on siis ollut läheiset välit mun vanhempiini ja etäiset välit isänsä vanhempiin.
Mun mun mielestä sekä isovanhempien että vanhempien olisi hyvä koittaa ymmärtää erilaisia tapoja. Ymmärtäminenhän on eri asia kuin hyväksyä sama tapa omaan perheeseensä. Etäiset isovanhemmat ovat ihan yhtä normaaleja kuin läheisetkin isovanhemmat. Jos on omalla kohdallaan todennut, että etäisempi suhde on oikein hyvä, ei ole mitään syytä muuttaa tilannetta. Ei ehjää tarvitse korjata. Yleensä on myös hyvä, jos isovanhempien liiasta innokkuudesta, puuttumisesta asioihin yms sanoisi heille heidän oma lapsensa eikä miniä tai vävy. Hän kun tuntee sekä omat vanhempansa että puolisonsa toiveet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisin isovanhempi, kun miniä ei koskaan ole käynyt meillä kyläassä ei yksin ei perheen kanssa. Poika joskus piipahtaa yksin. Lapsia ei saa ottaa mukaansa. Miniä ei ole antanut lupaa ottaa heitä mukaan.Miniä ei ole koskaan halunnut tutustua meihin. On ollut mahdotonta luoda suhdetta häneen. Olemme toki tavanneet hänet ja kylmää suihkua lasketti heti yllemme. Hiukan ihmettelimme, kun sanoi ettemme ole tarpeeksi hyvväluonteisia hänen lapsilleen. Myöskin olimme liian rahvaita sekä puhumme liikaa asioista joita ei lastenkorvat kestä? Lapsenlapsia emme tapaile lainkaan. Nyt kouluiässä ollessaan he varmaan ovat meistä kyllä tietoisia. Aikaa on mennyt jo kymmenenvuotta ja avioeroa ovat hakeneet. Uskon asioiden olevan arvomaailmassa aivan toisenlaiset, niin meillä kuin miniälläkin.
Emme tunne miniää emme lapsenlapsiakaan. Omaa ihmisarvomme isovanhemmattomuus ei ole vaikuttanut kielteisesti, kun sitä ei ole meille sallittukkaan. Ajattelemme, että elämä on liian arvokasta tuhlata asiasta suremiseen, johon emme ole pystyneet vaikuttamaan.
No ilmeisesti poikanne ei tuosta valita, joten eiköhän ole yhteinen päätös ettette ole osa lapsenlapsen elämää. Surullista toki teidän kannalta.
Ehkä ainakin hetki kannattaa miettiä, millaisia vanhempia itse olitte. Tämän pohdinnan jälkeen kysyä ihan suoraan pojalta, miksi eivät halua olla tekemisissä?
Koska ainakin minun mieheni on kertonut sellaisia juttuja lapsuudestaan, että en ikinä tule jättämään lapsia anopilleni hoitoon enkö rehellisesti sanottuna toivo lapsilleni kovin läheistä suhdetta tähän henkilöön. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, mutta sitten on sellaisia virheitä jotka eivät ole mitään pikkujuttuja. Puhumattakaan siitä jos toinen pitää itseään silti maailman parhaana äitinä.. Mies on ihan samaa mieltä kanssani. Meillä on erona kuitenkin se, että minä en halua jättää edes lastamme kahdestaan samaan huoneeseen anopin kanssa, koska anoppi puhuu niin outoja asioita lapsellemme. Viimeksi selitti omia vessa-asioitaan 4-vuotiaallemme...
Meillä anoppi itse on kertonut sellasia asioita, että mietin jo niistä, että uskaltaakohan lapsia ikinä jättää hoitoon. Lopullinen sysäys siihen päätökseen että lapsia en jätä hoitoon tuli kun miehen sisarus sanoi, ettei ikinä uskaltaisi antaa omia lapsiaan äidilleen hoitoon.
Sen päätöksen jälkeen onkin ollut muutamia vähintäänkin inhottavia yhteenottoja mummon kanssa, joista olen saanut kyllä vahvistuksen, että päätös oli oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonossa äidissä kirjoitettiin ihan hiljattain perheestä, jonka isovanhemman uusi puoliso on rajannut täysin ulkopuolelle. Siinä kerrottiin myös isovanhemman raivoavan vanhemmille, kuinka lapset eivät puhu hänelle jne. Eli taas jos isovanhempi näin itsensä ulkoistaa tyyliin "Meillä ei saa käydä emmekä mekään käy teillä koska täytyy pestä juuri nyt pyykkiä, me emme teidän lapsianne hoida" niin niinhän siinä sitten käy ja siitä on oikeasti turha syyllistää enää muita kuin itseään.
Ja sekaantuvia isovanhempia, kyllä heitä todellakin on olemassa. Meillä anoppi on esimerkiksi koettanut puuttua lapsilukuummekin ja kommentoinut sitä useampaan kertaan myös lapsillemme. Lapsilukuamme on myös kyselty lapsiltamme. Lienee miniän vika, kun oikein normaalilta keskustelulta tämä ei vaikuta 7-vuotiaan lapsenlapsen ja isovanhemman välillä - oikein muidenkaan kuin miniän mielestä siis.
Meillä on puututtu myös korkeaan lapsilukuumme eli kahteen lapseen. Kerrottu ympäriinsä miten laimnlyömme esikoista hsnkittuamme toisen lapsen.
Sitten loukkaannuttu kun yhteydenpitomme väheni. Kumma juttu.
Ja se että itse omalla käytöksellä vieraannutetaan se ”laiminluöty esikoinen” (jonka kyläilystä minä sovin) on sekin taas minun syyni.
Meillä myös, melko samoilla perusteilla. Kun esikoinen oli "täydellinen" = kopio isästään, niin miksi tehdä toista lasta? Lapsillani on pieni ikäero, alle 1,5 vuotta. Kun kuopus saapui, niin anoppi yritti väkisin ottaa hoitovastuuta meidän esikoisesta, vaikka mulla ei ollut pienintäkään hätää selvitä kahden pienen kanssa. Vieläkin suosii esikoista, räikeimmin tämä näkyy jouluna ja syntymäpäivinä. Kun soittaa mun miehelle, niin ei ikinä pyydä ottamaan mukaan meidän lapsia, vaan ainoastaan sen vanhemman. Mies harvoin ottaa kumpaakaan lapsista mukaan. KAtegorisesti kieltäytyy kutsumaan minua äidiksi ja miestäni isäksi, kun puhuu meistä lapsilleni. Mummu-titteli kyllä kelpaa anopille oikein hyvin.
Mua ei haittaisi vaikka katkaistaisiin välit kokonaan, valitettavasti mies ei ole siihen valmis. Ei tajua kuinka paljon pahaa äitinsä on meidän perheelle, varsinkin minulle aiheuttanut, kun miehen mielestä äitinsä henkistä väkivaltaa ei kannata ottaa tosissaan, kun hän on aina ollut "hankala". Juu, ollaan oltu eron partaalla tämän vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisin isovanhempi, kun miniä ei koskaan ole käynyt meillä kyläassä ei yksin ei perheen kanssa. Poika joskus piipahtaa yksin. Lapsia ei saa ottaa mukaansa. Miniä ei ole antanut lupaa ottaa heitä mukaan.Miniä ei ole koskaan halunnut tutustua meihin. On ollut mahdotonta luoda suhdetta häneen. Olemme toki tavanneet hänet ja kylmää suihkua lasketti heti yllemme. Hiukan ihmettelimme, kun sanoi ettemme ole tarpeeksi hyvväluonteisia hänen lapsilleen. Myöskin olimme liian rahvaita sekä puhumme liikaa asioista joita ei lastenkorvat kestä? Lapsenlapsia emme tapaile lainkaan. Nyt kouluiässä ollessaan he varmaan ovat meistä kyllä tietoisia. Aikaa on mennyt jo kymmenenvuotta ja avioeroa ovat hakeneet. Uskon asioiden olevan arvomaailmassa aivan toisenlaiset, niin meillä kuin miniälläkin.
Emme tunne miniää emme lapsenlapsiakaan. Omaa ihmisarvomme isovanhemmattomuus ei ole vaikuttanut kielteisesti, kun sitä ei ole meille sallittukkaan. Ajattelemme, että elämä on liian arvokasta tuhlata asiasta suremiseen, johon emme ole pystyneet vaikuttamaan.
No ilmeisesti poikanne ei tuosta valita, joten eiköhän ole yhteinen päätös ettette ole osa lapsenlapsen elämää. Surullista toki teidän kannalta.
Ehkä ainakin hetki kannattaa miettiä, millaisia vanhempia itse olitte. Tämän pohdinnan jälkeen kysyä ihan suoraan pojalta, miksi eivät halua olla tekemisissä?
Koska ainakin minun mieheni on kertonut sellaisia juttuja lapsuudestaan, että en ikinä tule jättämään lapsia anopilleni hoitoon enkö rehellisesti sanottuna toivo lapsilleni kovin läheistä suhdetta tähän henkilöön. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä, mutta sitten on sellaisia virheitä jotka eivät ole mitään pikkujuttuja. Puhumattakaan siitä jos toinen pitää itseään silti maailman parhaana äitinä.. Mies on ihan samaa mieltä kanssani. Meillä on erona kuitenkin se, että minä en halua jättää edes lastamme kahdestaan samaan huoneeseen anopin kanssa, koska anoppi puhuu niin outoja asioita lapsellemme. Viimeksi selitti omia vessa-asioitaan 4-vuotiaallemme...
Meillä anoppi itse on kertonut sellasia asioita, että mietin jo niistä, että uskaltaakohan lapsia ikinä jättää hoitoon. Lopullinen sysäys siihen päätökseen että lapsia en jätä hoitoon tuli kun miehen sisarus sanoi, ettei ikinä uskaltaisi antaa omia lapsiaan äidilleen hoitoon.
Sen päätöksen jälkeen onkin ollut muutamia vähintäänkin inhottavia yhteenottoja mummon kanssa, joista olen saanut kyllä vahvistuksen, että päätös oli oikea.
Mä olen joskus jättänyt lapseni anopille hoidettavaksi, kun on ollut hammaslääkäri tms. Kovasti ollut tohkeissaan, mutta eipä sitten ole hirveästi hoito kiinnostanut. Mummeli on keittiön puolella juoruamassa puhelimessa kutomastaan matosta (ei kuullut kun tulin kotiin, joten kuulin mitä puhui), lapset 0v ja 2v keskenään olohuoneessa, jonne ei siitä näe, missä anoppi istui. Toisella ollut vaippa varsin täynnä jo hetken. Mä tietysti kävin heti vaihtamassa vaipan, ja anoppi vaan kaakatti, että ihan minuutti sitten oli katsonut, ja silloin ei ollut kakkaa. Joo, koko talo lemusi, ja kyllähän sen näki, ettei ihan tuoretta lannoitetta ollut vaipassa. Kehuu vielä, kuinka hänellä on koko Suomen paras hajuaisti, monien muiden varsin loisteliaiden ominaisuuksien lisäksi.
Anoppi on kuitenkin hurjan kateellinen siitä, että mun vanhemmat saavat lapsia hoitoon säännöllisesti, vaikka eivät kovin usein näe, kun välimatkaa on runsaasti. No, he ensinnäkin kuuntelevat mitä rajoituksia lapsilla on syömisissä, nukkumisessa jne ja kunnioittavat meidän perheen tapoja, vaikka eivät ihan kaikessa olekaan samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Monelle tämän päivän mummoikäiselle oli ihan tavallista, että joko äiti tai anoppi tai molemmat puuttuivat enemmän tai vähemmän asioihin. Ja kyllä, se otti päähän myös meidän sukupolveamme. Toisaalta meidän nuoruudessamme oli myös varsin tavallista, että isovanhemmilta tarvittiin monenlaista apua ihan kodin- ja lastenhoidosta asuntolainan takaamiseen. Kun saimme lapsemme aikuisiksi, osasimme kuitenkin arvostaa apua, jota olimme saaneet. Jälkeenpäin ajateltuna ärsyyntyminen pyytämättömistä neuvoista yms oli merkitykseltään vähäisempi kuin saatu apu.
On meissä silti niitäkin, joiden asioihin ei puututtu, joille ei annettu apua ja joiden asuntolainan takaajiksi vanhemmat/appivanhemmat eivät suostuneet. Ihan hyvin pärjättiin silti. Lapset kasvoivat ihan tasapainoisiksi aikuisiksi hekin. Saatettiin olla jopa varsin tyytyväisiä, että isovanhemmat olivat etäisiä. Käytiin pari kertaa vuodessa vastavuoroisesti kylässä ja se riitti oikein hyvin. Enempää ei olisi edes haluttu.
Nuo molemmat tavat ovat ihan normaaleja. Normaalimpia sille, joka on sen itse kokenut ja hyväksi havainnut. Poikkeuksena tietysti ne suvut, joissa on ihan oikeasti ollut mt-ongelmia, rajatonta käytöstä, päihdeongelmia ja/tai väkivaltaa.
Ongelma syntyy, kun kahdesta erilaisesta taustasta lähtöisin olevat saavat yhteisen lapsen. Etäisen isovanhemmuuden lapsi voi kokea läheisen isovanhemmuuden liian tyrkkynä, ahdistavana tunkeiluna. Läheisen isovanhemmuuden lapsi taas voi kokea etäisen isovanhemmuuden siten, että isovanhemmat eivät välitä. Vaikka tosiasiassa he kyllä välittävät, mutta pari kertaa vuodessa kyläilyä riittää heille oikein hyvin aivan kuten riitti silloinkin, kun heidän lapsensa olivat pieniä. Jos omolemmilla vanhemmilla on ollut etäiset isovanhemmat tai molemmilla läheiset isovanhemmat, ongelmia todennäköisesti ei edes synny kuin tapauksissa, jotka edellisessä kappaleessa kerroin poikkeuksina.
Äidin puolen isovanhempani olivat läheisiä, isän puolen etäisiä. Mulle molemmat isovanhemmat olivat ihan normaaleja. Miehen suvussa taas on ollut vain etäisiä isovanhempia, mutta miehelläni ei kuitenkaan ollut mitään sitä vastaan, että omat vanhempani olivat läheisiä, auttoivat paljon jne. Toisaalta 30 vuotta sitten oli vielä aika tavallista, että perheessä äiti oli se, joka tarvitsi kodin- tai lastenhoitoapua. Isät harvemmin tarvitsivat. Omilla lapsillanikin on siis ollut läheiset välit mun vanhempiini ja etäiset välit isänsä vanhempiin.
Mun mun mielestä sekä isovanhempien että vanhempien olisi hyvä koittaa ymmärtää erilaisia tapoja. Ymmärtäminenhän on eri asia kuin hyväksyä sama tapa omaan perheeseensä. Etäiset isovanhemmat ovat ihan yhtä normaaleja kuin läheisetkin isovanhemmat. Jos on omalla kohdallaan todennut, että etäisempi suhde on oikein hyvä, ei ole mitään syytä muuttaa tilannetta. Ei ehjää tarvitse korjata. Yleensä on myös hyvä, jos isovanhempien liiasta innokkuudesta, puuttumisesta asioihin yms sanoisi heille heidän oma lapsensa eikä miniä tai vävy. Hän kun tuntee sekä omat vanhempansa että puolisonsa toiveet.
Perheen rajat on silti aina perheen rajat. Hyvät käytöstavat on hyvät käytöstavat.
Ei tarvitse ymmärtää yhtikäs mitään muuta. Nuo kun muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle tämän päivän mummoikäiselle oli ihan tavallista, että joko äiti tai anoppi tai molemmat puuttuivat enemmän tai vähemmän asioihin. Ja kyllä, se otti päähän myös meidän sukupolveamme. Toisaalta meidän nuoruudessamme oli myös varsin tavallista, että isovanhemmilta tarvittiin monenlaista apua ihan kodin- ja lastenhoidosta asuntolainan takaamiseen. Kun saimme lapsemme aikuisiksi, osasimme kuitenkin arvostaa apua, jota olimme saaneet. Jälkeenpäin ajateltuna ärsyyntyminen pyytämättömistä neuvoista yms oli merkitykseltään vähäisempi kuin saatu apu.
On meissä silti niitäkin, joiden asioihin ei puututtu, joille ei annettu apua ja joiden asuntolainan takaajiksi vanhemmat/appivanhemmat eivät suostuneet. Ihan hyvin pärjättiin silti. Lapset kasvoivat ihan tasapainoisiksi aikuisiksi hekin. Saatettiin olla jopa varsin tyytyväisiä, että isovanhemmat olivat etäisiä. Käytiin pari kertaa vuodessa vastavuoroisesti kylässä ja se riitti oikein hyvin. Enempää ei olisi edes haluttu.
Nuo molemmat tavat ovat ihan normaaleja. Normaalimpia sille, joka on sen itse kokenut ja hyväksi havainnut. Poikkeuksena tietysti ne suvut, joissa on ihan oikeasti ollut mt-ongelmia, rajatonta käytöstä, päihdeongelmia ja/tai väkivaltaa.
Ongelma syntyy, kun kahdesta erilaisesta taustasta lähtöisin olevat saavat yhteisen lapsen. Etäisen isovanhemmuuden lapsi voi kokea läheisen isovanhemmuuden liian tyrkkynä, ahdistavana tunkeiluna. Läheisen isovanhemmuuden lapsi taas voi kokea etäisen isovanhemmuuden siten, että isovanhemmat eivät välitä. Vaikka tosiasiassa he kyllä välittävät, mutta pari kertaa vuodessa kyläilyä riittää heille oikein hyvin aivan kuten riitti silloinkin, kun heidän lapsensa olivat pieniä. Jos omolemmilla vanhemmilla on ollut etäiset isovanhemmat tai molemmilla läheiset isovanhemmat, ongelmia todennäköisesti ei edes synny kuin tapauksissa, jotka edellisessä kappaleessa kerroin poikkeuksina.
Äidin puolen isovanhempani olivat läheisiä, isän puolen etäisiä. Mulle molemmat isovanhemmat olivat ihan normaaleja. Miehen suvussa taas on ollut vain etäisiä isovanhempia, mutta miehelläni ei kuitenkaan ollut mitään sitä vastaan, että omat vanhempani olivat läheisiä, auttoivat paljon jne. Toisaalta 30 vuotta sitten oli vielä aika tavallista, että perheessä äiti oli se, joka tarvitsi kodin- tai lastenhoitoapua. Isät harvemmin tarvitsivat. Omilla lapsillanikin on siis ollut läheiset välit mun vanhempiini ja etäiset välit isänsä vanhempiin.
Mun mun mielestä sekä isovanhempien että vanhempien olisi hyvä koittaa ymmärtää erilaisia tapoja. Ymmärtäminenhän on eri asia kuin hyväksyä sama tapa omaan perheeseensä. Etäiset isovanhemmat ovat ihan yhtä normaaleja kuin läheisetkin isovanhemmat. Jos on omalla kohdallaan todennut, että etäisempi suhde on oikein hyvä, ei ole mitään syytä muuttaa tilannetta. Ei ehjää tarvitse korjata. Yleensä on myös hyvä, jos isovanhempien liiasta innokkuudesta, puuttumisesta asioihin yms sanoisi heille heidän oma lapsensa eikä miniä tai vävy. Hän kun tuntee sekä omat vanhempansa että puolisonsa toiveet.
Perheen rajat on silti aina perheen rajat. Hyvät käytöstavat on hyvät käytöstavat.
Ei tarvitse ymmärtää yhtikäs mitään muuta. Nuo kun muistaa.
Tietenkin perheen rajat on perheen rajat. Niinhän mä just edellisessä kirjoitinkin, että ymmärtäminen ei tarkoita saman tavan hyväksymistä omaan perheeseensä. Ja vastaavasti isovanhemmilla taas on omat rajansa. Jos isovanhemmat ovat aikoinaan kokeneet, että etäinen isovanhemmus on just hyvä ja haluavat itsekin olla etäisiä isovanhempia, ei siinä auta muuta kuin ymmärtää asia. Ja tosiaan riittää, että molemmin puolin on hyvät käytöstavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonossa äidissä kirjoitettiin ihan hiljattain perheestä, jonka isovanhemman uusi puoliso on rajannut täysin ulkopuolelle. Siinä kerrottiin myös isovanhemman raivoavan vanhemmille, kuinka lapset eivät puhu hänelle jne. Eli taas jos isovanhempi näin itsensä ulkoistaa tyyliin "Meillä ei saa käydä emmekä mekään käy teillä koska täytyy pestä juuri nyt pyykkiä, me emme teidän lapsianne hoida" niin niinhän siinä sitten käy ja siitä on oikeasti turha syyllistää enää muita kuin itseään.
Ja sekaantuvia isovanhempia, kyllä heitä todellakin on olemassa. Meillä anoppi on esimerkiksi koettanut puuttua lapsilukuummekin ja kommentoinut sitä useampaan kertaan myös lapsillemme. Lapsilukuamme on myös kyselty lapsiltamme. Lienee miniän vika, kun oikein normaalilta keskustelulta tämä ei vaikuta 7-vuotiaan lapsenlapsen ja isovanhemman välillä - oikein muidenkaan kuin miniän mielestä siis.
Meillä on puututtu myös korkeaan lapsilukuumme eli kahteen lapseen. Kerrottu ympäriinsä miten laimnlyömme esikoista hsnkittuamme toisen lapsen.
Sitten loukkaannuttu kun yhteydenpitomme väheni. Kumma juttu.
Ja se että itse omalla käytöksellä vieraannutetaan se ”laiminluöty esikoinen” (jonka kyläilystä minä sovin) on sekin taas minun syyni.
Meillä myös, melko samoilla perusteilla. Kun esikoinen oli "täydellinen" = kopio isästään, niin miksi tehdä toista lasta? Lapsillani on pieni ikäero, alle 1,5 vuotta. Kun kuopus saapui, niin anoppi yritti väkisin ottaa hoitovastuuta meidän esikoisesta, vaikka mulla ei ollut pienintäkään hätää selvitä kahden pienen kanssa. Vieläkin suosii esikoista, räikeimmin tämä näkyy jouluna ja syntymäpäivinä. Kun soittaa mun miehelle, niin ei ikinä pyydä ottamaan mukaan meidän lapsia, vaan ainoastaan sen vanhemman. Mies harvoin ottaa kumpaakaan lapsista mukaan. KAtegorisesti kieltäytyy kutsumaan minua äidiksi ja miestäni isäksi, kun puhuu meistä lapsilleni. Mummu-titteli kyllä kelpaa anopille oikein hyvin.
Mua ei haittaisi vaikka katkaistaisiin välit kokonaan, valitettavasti mies ei ole siihen valmis. Ei tajua kuinka paljon pahaa äitinsä on meidän perheelle, varsinkin minulle aiheuttanut, kun miehen mielestä äitinsä henkistä väkivaltaa ei kannata ottaa tosissaan, kun hän on aina ollut "hankala". Juu, ollaan oltu eron partaalla tämän vuoksi.
Samantyyppinen tilanne täällä. Mies on tosin kasvattanut itselleen selkärangan ja asettanut jämäkästi, mutta rauhanomaisesti rajat sille, miten meitä kohtaan käyttäydytään. Siihen käytökseen ei siis saisi kuulua kenenkään lapsen suosimista, ei myöskään lapsille ilkeilyä yhtään mistään asiasta. Ei meidän vanhempien haukkumista (tyyliin laitellaan omalle lapselle viestiä ja haukutaan tämän puolisoa) eikä meidän elämään puuttumista.
Jos saisimmekin ohjeita johonkin normaaliin, niin olisi ihan ok - mutta jos toinen yrittää määritellä, mihin firmaan pitää työllistyä, mitä lasten pitää tai ei pidä harrastaa, pitääkö lasten saada katsoa vaikkapa Salkkareita (ei siis olla vaadittu isovanhempia toimimaan näin, kyse on puhtaasti siitä, kuinka meidän kotona toimitaan) niin on jo aivan ylimalkaista. Samaan aikaan lapset kertovat kotona itkien, että mummolassa on katsottu jotain leffaa, missä on tapettu ihmisiä ja nyt pelottaa mennä nukkumaan.
Kun emme tee, kuten halutaan, tulee haukkumista, panostusta, pommitusta puhelimitse.
Ollaan hyvin vahvasti sitä mieltä, että jos tämä jatkuu, isovanhempi saa jatkaa elämäänsä ilman meitä. Kummankin (Siis sekä miehen että minun) ystävällisyys, kärsivällisyys ja joustavuus alkaa tässä asiassa olla loppuun käytetty.
Että hyvä isovanhempi, jos sinä tunnista itsesi tästä, niin lopeta. Sun aikuinen lapsesikaan ei ole mikään kone ilman tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle tämän päivän mummoikäiselle oli ihan tavallista, että joko äiti tai anoppi tai molemmat puuttuivat enemmän tai vähemmän asioihin. Ja kyllä, se otti päähän myös meidän sukupolveamme. Toisaalta meidän nuoruudessamme oli myös varsin tavallista, että isovanhemmilta tarvittiin monenlaista apua ihan kodin- ja lastenhoidosta asuntolainan takaamiseen. Kun saimme lapsemme aikuisiksi, osasimme kuitenkin arvostaa apua, jota olimme saaneet. Jälkeenpäin ajateltuna ärsyyntyminen pyytämättömistä neuvoista yms oli merkitykseltään vähäisempi kuin saatu apu.
On meissä silti niitäkin, joiden asioihin ei puututtu, joille ei annettu apua ja joiden asuntolainan takaajiksi vanhemmat/appivanhemmat eivät suostuneet. Ihan hyvin pärjättiin silti. Lapset kasvoivat ihan tasapainoisiksi aikuisiksi hekin. Saatettiin olla jopa varsin tyytyväisiä, että isovanhemmat olivat etäisiä. Käytiin pari kertaa vuodessa vastavuoroisesti kylässä ja se riitti oikein hyvin. Enempää ei olisi edes haluttu.
Nuo molemmat tavat ovat ihan normaaleja. Normaalimpia sille, joka on sen itse kokenut ja hyväksi havainnut. Poikkeuksena tietysti ne suvut, joissa on ihan oikeasti ollut mt-ongelmia, rajatonta käytöstä, päihdeongelmia ja/tai väkivaltaa.
Ongelma syntyy, kun kahdesta erilaisesta taustasta lähtöisin olevat saavat yhteisen lapsen. Etäisen isovanhemmuuden lapsi voi kokea läheisen isovanhemmuuden liian tyrkkynä, ahdistavana tunkeiluna. Läheisen isovanhemmuuden lapsi taas voi kokea etäisen isovanhemmuuden siten, että isovanhemmat eivät välitä. Vaikka tosiasiassa he kyllä välittävät, mutta pari kertaa vuodessa kyläilyä riittää heille oikein hyvin aivan kuten riitti silloinkin, kun heidän lapsensa olivat pieniä. Jos omolemmilla vanhemmilla on ollut etäiset isovanhemmat tai molemmilla läheiset isovanhemmat, ongelmia todennäköisesti ei edes synny kuin tapauksissa, jotka edellisessä kappaleessa kerroin poikkeuksina.
Äidin puolen isovanhempani olivat läheisiä, isän puolen etäisiä. Mulle molemmat isovanhemmat olivat ihan normaaleja. Miehen suvussa taas on ollut vain etäisiä isovanhempia, mutta miehelläni ei kuitenkaan ollut mitään sitä vastaan, että omat vanhempani olivat läheisiä, auttoivat paljon jne. Toisaalta 30 vuotta sitten oli vielä aika tavallista, että perheessä äiti oli se, joka tarvitsi kodin- tai lastenhoitoapua. Isät harvemmin tarvitsivat. Omilla lapsillanikin on siis ollut läheiset välit mun vanhempiini ja etäiset välit isänsä vanhempiin.
Mun mun mielestä sekä isovanhempien että vanhempien olisi hyvä koittaa ymmärtää erilaisia tapoja. Ymmärtäminenhän on eri asia kuin hyväksyä sama tapa omaan perheeseensä. Etäiset isovanhemmat ovat ihan yhtä normaaleja kuin läheisetkin isovanhemmat. Jos on omalla kohdallaan todennut, että etäisempi suhde on oikein hyvä, ei ole mitään syytä muuttaa tilannetta. Ei ehjää tarvitse korjata. Yleensä on myös hyvä, jos isovanhempien liiasta innokkuudesta, puuttumisesta asioihin yms sanoisi heille heidän oma lapsensa eikä miniä tai vävy. Hän kun tuntee sekä omat vanhempansa että puolisonsa toiveet.
Perheen rajat on silti aina perheen rajat. Hyvät käytöstavat on hyvät käytöstavat.
Ei tarvitse ymmärtää yhtikäs mitään muuta. Nuo kun muistaa.
Tietenkin perheen rajat on perheen rajat. Niinhän mä just edellisessä kirjoitinkin, että ymmärtäminen ei tarkoita saman tavan hyväksymistä omaan perheeseensä. Ja vastaavasti isovanhemmilla taas on omat rajansa. Jos isovanhemmat ovat aikoinaan kokeneet, että etäinen isovanhemmus on just hyvä ja haluavat itsekin olla etäisiä isovanhempia, ei siinä auta muuta kuin ymmärtää asia. Ja tosiaan riittää, että molemmin puolin on hyvät käytöstavat.
Ei täällä etäisistä kukaan ole valittanut.
Omat appivanhempani sekaantuivat aivan kaikkeen mutta olivat samalla myös etäisiä. Eli heidän olisi pitänyt saada olla iholla koko ajan mutta esim syntymäpäiviä tms eivät muistaneet.
Ja se mikä loukkasi todella oli se kälyjeni täysin törkeä suosiminen. Ja sellainen todella yököttävä tapa pyrkiä hyötymään meistä.
Suoraan puhumiselle ja oman mielipiteen sanomiselle on paikkansa, mutta on myös niitä tilanteita, joissa se oman subjektiivisen näkemyksen esille tuominen on ihan turhaa, eikä sillä saavuta mitään muuta kuin sen, että loukkaa toista. Jos joku hehkuttaa, miten söpö hänen lapsensa omasta mielestään on, ei siihen ole mitään järkevää syytä vastata "Ei! Sinun lapsesi on ruma ja nuo sen vaatteet on ihan per+eestä!", vaikka tämä olisi vastaajan mielipide.