Lue keskustelun säännöt.
HS: Vain joka neljäs yli 30-vuotias suomalainen on enää normaalipainoinen
25.09.2019 |
Järkyttävää. Ja samaan aikaan lihavuuspositiivisuus on vain lisääntynyt. Lihavuus on sairaus ja sellaisena siihen pitäisi suhtautua.
Kommentit (649)
Vierailija kirjoitti:
Itse olin kerran seurueen ainoa hoikka, muut naiset olivat reilusti ylipainoisia. Kun miesseurue lähestyi meitä, alkoivat nämä muut naiset keskustelemaan keskenään miesten kuullen "kuinka tiukkoja heidän p*llunsa on kun on lihaa ympärillä verrattuna jos olisi kukkakeppi". Tilanne oli hyvin kiusallinen ja koulukiusaamistyyppinen ja selkeästi minuun kohdistettu. Kehopositiivisuuden alla taisi sittenkin olla kasa epävarmuutta ja kateutta, vaikka ulos päin muuta annettaisiin ymmärtää. Eli kiusaamista ja haukkumista tapahtuu kyllä ihan puolin ja toisin lihavien ja normaalipainoisten välillä.
Jaahas. Kuulostaa todella uskottavalta tarinalta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kehopositiivisuus, ei lihavuus positiivisuus.
Kehopositiivisuus on tarkoitettu kaikille, lihaville, laihoille, normaalipainoisille, pitkille, lyhyille, vammaisille, vammattomille.Minuun on tämä valloillaan oleva lihavien haukkuminen vaikuttanut sillä tavalla, että ei enää kiinnosta painonhallinta lainkaan. Syön mitä halua silloin kun haluan, enkä käy millään "huono omatunto syömisestä"-lenkillä.
Koko elämäni olen kytännyt painoa ja vartalonmuotoa, enkä koskaan ole ollut tyytyväinen. Aina on jotain vikaa ollut.
En todellakaan suostu enää elämään terveysterroristien vänkytyksen mukaan.Sinulta itseltäsi ja ehkä läheisiltäsi se on pois. Et sinä kellekään muulle kosta.
Sekin on iso ongelma, jos kuvittelee ylipainokeskustelun johtuvan vain siitä, että normaalit pääsisivät haukkumaan ja syyllistämään ylipainoisia. Pidän tällaisen asenteen omaavia valmiiksi menetettyinä tapauksina. Mutta jos valistus ja tietous auttaa yhtäkin normaalipainoista säilymään mitoissaan, se on arvokasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikänsä normaalipainoiset eivät voi jaella laihdutusvinkkejä. Pysyvästi laihduttaminen on todella vaikeaa ja lähes mahdotonta. Usein johtaa vain siihen että ihminen lihoo vain lisää laihtumisen jälkeen, yli aloituspainon. Tämä on ihmisen biologiassa. Painonhallinta, eli samassa painossa pysyminen voisi olla kestävämpi ratkaisu. Sekin on vaikeaa, koska ihmisen keho on koodattu syömään liikaa energiapitoista ruokaa ja sitä tämä yhteiskunta on täynnä.
Kehopositiivisuus on hyvä asia. Jos kehoaan vihaa, sitä kohtelee kaltoin. Jos kehoaan rakastaa, sitä kohtelee hyvin.
Heti ensimmäisistä lauseista arvasin, että jotain "kehopositiivisuus" -julistusta tulee. Ei sillä, etteikö kehopositiivisuus olisi hyvä juttu - se on ehdottomasti sitä silloin kun se on oikea positiivisuutta jonka päämäärä on hyväksyä oma kehonsa ja oppia kohtelemaan sitä hyvin, eikä demonisoida laihdutusta ja normalisoida lihavuutta kuten teillä julistajilla on tapana. Pysyvä painonpudotus ei ole ollenkaan mahdotonta, eikä etenkään biologisesti haastavaa, ne haasteet ovat henkisellä puolella ja nekään eivät mikään elinikäinen tuomio ole vaan niistä vanhoista menettelytavoista ja mekanismeista voi opetella eroon. Sitä en sano etteikö se vaikeaa olisi, mutta niin on moni muukin tavoittelemisen arvoinen asia elämässä.
Minä rakastan kehoani ja kohtelen sitä hyvin. Sen takia syön järkevästi suurimman osan aikaa ja harrastan sekä aerobista liikuntaa että lihasharjoittelua. Minun ruumiini ei ole minulle enää jätemylly jota voin kaltoinkohdella jokaisen ruokaan liittyvän mielihaluni mukaan, sen sijaan se on vahva, terve, ja pystyy asioihin joita en olisi voinut kuvitellakaan 20-30 kiloa painavampana.
Teissä "kehopositiivisuus" -tyypeissä ihmetyttää eniten se tarve julistaa, kuinka muka mihinkään ei pysty ja ihan mahdotonta on - se on todella huono tekosyy olla edes yrittämättä. Etenkin aikana kun ylipaino-ongelma on oikeasti räjähtänyt käsiin. Eikö ollenkaan hirvitä nuo luvut, että kolme neljäsosaa yli kolmekymppisistä jo tässäkin maassa ylipainoisia?
Ja käytän lainausmerkkejä "kehopositiivisuudesta" puhuessani tarkoituksellisesti. Tietenkin kannatan alkuperäistä ajatusta siitä että oma kehonsa kannattaa opetella hyväksymään ja kunnioittamaan sitä, sekä luonnollisesti myös hyväksymään muut sellaisena kuin ovat. Koko aatteesta vaan on tullut leikkikenttä lihaville joita ei huvita tehdä mitään itsensä eteen ja jotka käyttävät noita mantroja keppihevosena sille, ettei oikeastaan kenenkään muunkaan kannattaisi.
Eli sä olet sitä mieltä, että vaikka mä olen kiloni laihduttanut jo useamman kerran pois ja taas lihonnut entistäkin isommaksi niin ehdottomasti mun nyt kannattaisi aloittaa uusi elämäntapa, uusi laihdutus? Todennäköisyydet ei ole mun puolella, joten todennäköisesti laihtuisin ja sitten taas kilot tulisi korkojen kanssa takaisin. Niin vaan käy lähes kaikille, syytä minä en tiedä eikä ilmeisesti kukaan muukaan.
Syön jo terveellisesti ja harrastan liikuntaa, vaikka sitähän ei lihavat voi ilmeisesti tehdä. Syön vaan liikaa. Mitä järkeä mun on nyt sekoittaa pääni ja alkaa taas laihduttaa, kun se selvästi vaan tuhoaa minua ja terveyttäni ENEMMÄN? Miksi en voi elää onnellista ja mukavaa elämää ylipainoisena? En minä eikä kukaan muukaan ihannoi ylipainoa. En myöskään halua olla ylipainoinen, mutta olen mielummin ylipainoinen ja elän elämääni näin kun tuhoan henkistä sekä fyysistä terveyttäni jojoilemalla vuodesta toiseen ja ajattelemalla pelkkää ruokaa, laihdutusta jne.
Kaikella kunnioituksella: Jos elämäntapasi ovat muutoin kunnossa, mutta syöt vain liikaa, eikö ratkaisu terveemmän painon saavuttamiseen ole aika helppo? Tuossa tilanteessa ei tarvitsisi kuin pienentää aavistuksen verran annoskokojaan tai vaihtaa joitain ruoka-aineita kevyempiin. Muutoksen ei aina tarvitse ole järisyttävän suuri. Valinta on tietenkin sinun, pohdiskelin vain miksi viestistäsi saa sellaisen vaikutelman ettei mitään ole tehtävissä. Kärsitkö syömishäiriöstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olin kerran seurueen ainoa hoikka, muut naiset olivat reilusti ylipainoisia. Kun miesseurue lähestyi meitä, alkoivat nämä muut naiset keskustelemaan keskenään miesten kuullen "kuinka tiukkoja heidän p*llunsa on kun on lihaa ympärillä verrattuna jos olisi kukkakeppi". Tilanne oli hyvin kiusallinen ja koulukiusaamistyyppinen ja selkeästi minuun kohdistettu. Kehopositiivisuuden alla taisi sittenkin olla kasa epävarmuutta ja kateutta, vaikka ulos päin muuta annettaisiin ymmärtää. Eli kiusaamista ja haukkumista tapahtuu kyllä ihan puolin ja toisin lihavien ja normaalipainoisten välillä.
Jaahas. Kuulostaa todella uskottavalta tarinalta :D
Miksei olisi? Tuskin tämä muuten olisi jäänyt mieleen ellei olisi ollut niin pöyristyttävä tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nuoret saataisiin nukkumaan riittävästi, saattaisi ylipainoisuus vähentyä huomattavastikin. Yöunien yhteys painoindeksiin oli tulosten perusteella voimakkain nuorilla, joille oli jo kertynyt runsaasti liikakiloja.
Kuulostaa älyttömältä väitteeltä. Eli kymmenien kilojen ylipaino häviäisi jos nukkuu enemmän? No tietysti sitten, jos nukkuu niin paljon että ei ehdi syödä. Mutta "yhteys" ei ole sama kuin "syy".
Veikkaan että syynä on vain ja ainoastaan liika syöminen ja huono ruoka. Olin aivan tyrmistynyt, kun kuulin töissä että työkaverit vievät pieniä lapsiaan mäkkäriin. Kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Minusta sinne ei pitäisi päästää ketään alle 15-vuotiasta. Enkä edes ole mikään terveysintoilija.
Nukkumisella on tutkitusti myös aineenvaihdunnan kannalta tärkeä merkitys, ei se ole mistään tuulesta temmattu.
Nukkuminen vapauttaa rasvan palamista. Jos on kaksi henkilöä jotka kuluttavat ja syövät saman verran, toinen nukkuu yli 7 tuntia ja toinen alle 7 tuntia vuorokaudessa. Tämä yli 7 tuntia nukkuva laihtuu nopeammin verrattuna huonosti nukkuvaan. Tästä löytyy tutkimuksia. Pyhä kolmio on aina ruoka, liikunta, lepo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 169 cm ja painan jotain 63 kg ja saan töissä kuulla työkavereiltani (lihavilta toimistotädeiltä), että voi että, syö nyt, ota herkkua, vai tarkkailetko painoa jne. Vaikka olen täysin normaalipainoinen, en edes koe olevani hoikka. Hoikka olin vielä lukiossa, kun painoin jotain 55 kg. Todella ärsyttävää, kuinka sokeita he ovat, kun minä olen se normaalipainoinen ja he niitä ylipainoisia.
Onko tuommoisia ihmisiä oikeasti?
Teini-ikäiset lapseni ovat hyvin pitkiä ja hoikkia, sairauden takia. Ovat 185-195 cm pitkiä ja painavat 50-60 kg.
Heille ei kukaan ole puhunut ikävästi painosta. Ovat saaneet vain myönteisiä kommentteja.
Kerran, yhden lapsen kohdau on koulun terveydenhoitaja soittanut kotiin ja kysynyt syökö lapsi kunnolla vai laihduttaako hän. Tämä tapahtui ennen kuin sairaudesta oli tietoa.
Kaikki teinit syövät kunnolla, mutta eivät liho vaikka mitä tekisivät. Jotkut ko sairautta sairastavat syövät 5000 kcal päivässä eikä painonsa nouse edes 60 kiloon. (Espanjalainen näyttelijä Javier Botet kärsii samasta sairaudesta, Googlella löytyy kuvia jos kiinnostaa)
Hauska juttu sinänsä on se, että miehen suvussa on monella sama sairaus (periytyy dominoivasti). Nämä ihmiset ovat aina olleet erittäin ylpeitä ulkonäöstään ja puhuvat ylipainoisista todella ilkeästi. Luulevat, että ylipainoiset syövät kaksin käsin suklaata jatkuvasti ja juovat pelkkää limsaa. He eivät voi ymmärtää miten joku voi lihoa, sillä itse eivät liho vaikka mitä tekisivät.
Sairauden löytyminen oli heille suuri järkytys, mutta toi vähän ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan.
Meillä kaikilla pitäisi olla ymmärtämystä ja hyväksyntää erilaisuutta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikänsä normaalipainoiset eivät voi jaella laihdutusvinkkejä. Pysyvästi laihduttaminen on todella vaikeaa ja lähes mahdotonta. Usein johtaa vain siihen että ihminen lihoo vain lisää laihtumisen jälkeen, yli aloituspainon. Tämä on ihmisen biologiassa. Painonhallinta, eli samassa painossa pysyminen voisi olla kestävämpi ratkaisu. Sekin on vaikeaa, koska ihmisen keho on koodattu syömään liikaa energiapitoista ruokaa ja sitä tämä yhteiskunta on täynnä.
Kehopositiivisuus on hyvä asia. Jos kehoaan vihaa, sitä kohtelee kaltoin. Jos kehoaan rakastaa, sitä kohtelee hyvin.
Heti ensimmäisistä lauseista arvasin, että jotain "kehopositiivisuus" -julistusta tulee. Ei sillä, etteikö kehopositiivisuus olisi hyvä juttu - se on ehdottomasti sitä silloin kun se on oikea positiivisuutta jonka päämäärä on hyväksyä oma kehonsa ja oppia kohtelemaan sitä hyvin, eikä demonisoida laihdutusta ja normalisoida lihavuutta kuten teillä julistajilla on tapana. Pysyvä painonpudotus ei ole ollenkaan mahdotonta, eikä etenkään biologisesti haastavaa, ne haasteet ovat henkisellä puolella ja nekään eivät mikään elinikäinen tuomio ole vaan niistä vanhoista menettelytavoista ja mekanismeista voi opetella eroon. Sitä en sano etteikö se vaikeaa olisi, mutta niin on moni muukin tavoittelemisen arvoinen asia elämässä.
Minä rakastan kehoani ja kohtelen sitä hyvin. Sen takia syön järkevästi suurimman osan aikaa ja harrastan sekä aerobista liikuntaa että lihasharjoittelua. Minun ruumiini ei ole minulle enää jätemylly jota voin kaltoinkohdella jokaisen ruokaan liittyvän mielihaluni mukaan, sen sijaan se on vahva, terve, ja pystyy asioihin joita en olisi voinut kuvitellakaan 20-30 kiloa painavampana.
Teissä "kehopositiivisuus" -tyypeissä ihmetyttää eniten se tarve julistaa, kuinka muka mihinkään ei pysty ja ihan mahdotonta on - se on todella huono tekosyy olla edes yrittämättä. Etenkin aikana kun ylipaino-ongelma on oikeasti räjähtänyt käsiin. Eikö ollenkaan hirvitä nuo luvut, että kolme neljäsosaa yli kolmekymppisistä jo tässäkin maassa ylipainoisia?
Ja käytän lainausmerkkejä "kehopositiivisuudesta" puhuessani tarkoituksellisesti. Tietenkin kannatan alkuperäistä ajatusta siitä että oma kehonsa kannattaa opetella hyväksymään ja kunnioittamaan sitä, sekä luonnollisesti myös hyväksymään muut sellaisena kuin ovat. Koko aatteesta vaan on tullut leikkikenttä lihaville joita ei huvita tehdä mitään itsensä eteen ja jotka käyttävät noita mantroja keppihevosena sille, ettei oikeastaan kenenkään muunkaan kannattaisi.
Eli sä olet sitä mieltä, että vaikka mä olen kiloni laihduttanut jo useamman kerran pois ja taas lihonnut entistäkin isommaksi niin ehdottomasti mun nyt kannattaisi aloittaa uusi elämäntapa, uusi laihdutus? Todennäköisyydet ei ole mun puolella, joten todennäköisesti laihtuisin ja sitten taas kilot tulisi korkojen kanssa takaisin. Niin vaan käy lähes kaikille, syytä minä en tiedä eikä ilmeisesti kukaan muukaan.
Syön jo terveellisesti ja harrastan liikuntaa, vaikka sitähän ei lihavat voi ilmeisesti tehdä. Syön vaan liikaa. Mitä järkeä mun on nyt sekoittaa pääni ja alkaa taas laihduttaa, kun se selvästi vaan tuhoaa minua ja terveyttäni ENEMMÄN? Miksi en voi elää onnellista ja mukavaa elämää ylipainoisena? En minä eikä kukaan muukaan ihannoi ylipainoa. En myöskään halua olla ylipainoinen, mutta olen mielummin ylipainoinen ja elän elämääni näin kun tuhoan henkistä sekä fyysistä terveyttäni jojoilemalla vuodesta toiseen ja ajattelemalla pelkkää ruokaa, laihdutusta jne.
Kaikella kunnioituksella: Jos elämäntapasi ovat muutoin kunnossa, mutta syöt vain liikaa, eikö ratkaisu terveemmän painon saavuttamiseen ole aika helppo? Tuossa tilanteessa ei tarvitsisi kuin pienentää aavistuksen verran annoskokojaan tai vaihtaa joitain ruoka-aineita kevyempiin. Muutoksen ei aina tarvitse ole järisyttävän suuri. Valinta on tietenkin sinun, pohdiskelin vain miksi viestistäsi saa sellaisen vaikutelman ettei mitään ole tehtävissä. Kärsitkö syömishäiriöstä?
Kyllä kärsin syömishäiriöistä, nuorempana bulimiasta ja nykyään ”vain” ahmin. En kovin usein enää, mutta kuitenkin välillä se vaihe vaan menee päälle eikä siinä auta syyllistämiset ja itseinho. Pikemminkin päinvastoin. Se voi näyttää valinnalta kuten vaikka anoreksia (aikaisemminhan anoreksiaakaan ei pidetty oikeana sairautena), mutta käytännössä en pysty sitä tunnetta vastustamaan vaikka kuinka haluaisin. Jos ei ole kokenut sitä tunnetta niin on varmaan vaikea ymmärtää minkälainen pakottava tarve se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kehopositiivisuus, ei lihavuus positiivisuus.
Kehopositiivisuus on tarkoitettu kaikille, lihaville, laihoille, normaalipainoisille, pitkille, lyhyille, vammaisille, vammattomille.Minuun on tämä valloillaan oleva lihavien haukkuminen vaikuttanut sillä tavalla, että ei enää kiinnosta painonhallinta lainkaan. Syön mitä halua silloin kun haluan, enkä käy millään "huono omatunto syömisestä"-lenkillä.
Koko elämäni olen kytännyt painoa ja vartalonmuotoa, enkä koskaan ole ollut tyytyväinen. Aina on jotain vikaa ollut.
En todellakaan suostu enää elämään terveysterroristien vänkytyksen mukaan.Sinulta itseltäsi ja ehkä läheisiltäsi se on pois. Et sinä kellekään muulle kosta.
Kuka sanoo, että kostaisin?
Oikeasti nyt arvostan kehoani ja kohtelen sitä paremmin. Ei se ole kostamista.
Nykyään voin paremmin ja näytänkin paremmalta.
Olen elämääni ja itseeni tyytyväinen, enkä kärsi enää itseinhosta enkä tunteesta, että pitäisi olla parempi, hoikempi, kauniimpi.
Hassuinta tässä on se, että en ole edes lihonut. Lisäksi näytän terveemmältä kuin silloin söin kurinalaisesti oikein ja liikuin paljon.
En usko läheisteni hirveästi kärsivän siitä, että olen tyytyväinen elämääni ja viihdyn kehossani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
(jatkuu)
Glukoosi-fruktoosisiirappi näyttää aiheuttavan myös riippuvuutta.Ruokailun aiheuttamat hormonivasteet, mm. leptiinin ja insuliinin eritys tuovat luontaisen kylläisyyden tunteen ja näin ilmoittavat, että on aika lopettaa syöminen. Glukoosi-fruktoosisiirappi häiritsee elimistön kylläisyysmekanismeja vähentäen aterian aiheuttamaa kylläisyyshormoni leptiinin sekä insuliinin tuotantoa. Elintarviketeollisuus on luonnollisesti enemmän kuin innostunut tällaisesta tuotteesta! Aine kun lisää elintarvikkeiden käyttömääriä!!” * Ruokaan tulee siis oikea himo ja sitä syödään paljon enmmän kuin tarpeeseen olisi. Miksi tälläisen ainesosan käyttö on sallittua ruokateollisuudelta? Minusta väestön pullistumisesta ei voida pelkästään syyttää lihavia yksilöitä kun ruokaan (jota ilman emme voi elää) lisätään tälläistä ainetta joka kaikin puolin on epäterveellinen ja lihottava. Itse olen tehnyt sen päätöksen että tarkistan aina kaupassa tuotteen sisällön ja en osta niitä tuotteita joisssa tätä siirappia on. Koska terveysviranomaiset eivät asiaan puutu niin ainoa keino on se että kuluttajia valistetaan asiasta jotta he voivat jättää tuollaisen myrkkyä sisältävän tuotteen kauppaan niin halutessaan.*http://medianvahtikoira.blogspot.com/2012/02/glukoosi-fruktoosisiirappi…
Lopuksi haluaisin myös vastauksen siihen että mikä on ruokateollisuuden vastuu siinä että esimerkiksi karkkipussien koot ovat paisuneet 100g—>400g. Eli annoskoot ovat nelikertaistuneet! Yhdistettynä edellä kertommani glukoos-fruktoosin aiheuttamaan himoon, on hyvin todennäköistä että koko karkkipussi syödään yhdeltä seisomalta.
Kun ihmisten omat aivot eivät selvästikään riitä ymmärtämään omaa parastaan, ruokasisältöä ja järjettömiä pakkauskokoja voitaisiin säädellä valtiovallan toimesta määräämällä haittaveroja. Ja sama pätee alkoholiin. Onhan se nyt v*ttu, ettei yksittäistä olutpulloa kaupasta saa ostettua muuten kuin repimällä paketteja rikki. Haittaveroa kehiin. Me emme osta periaatteesta mitään megapusseja, vaikka käytännössä pienet koot tulevat lompakolle kalliimmiksi.
Ja suuret koot tulevat terveydelle haitaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon mun kannattaisi laihtua vielä? Oon 62/158. Oon vahvarakenteinen tiimalasi, eli tosi leveät hartiat ja lantio, suht pitkät käsivarret. En siis ole siro rakenteinen. Mulle on tullut lihasta jonkun verran kun on nyt harrastanut juoksemista. Talvella olisi tarkoitus mennä myös salille.
Miksihän tätä alapeukutettiin, kun oikeasti olisin halunnut saada kuulla neuvoja/mielipiteitä..
30 sivua kaikkien muiden ja yhteiskunnan syyttelyä.
ihminen tykkää laiskotella ja herkutella, ja nykyään se on helpompaa ja halvempaa kuin koskaan ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nuoret saataisiin nukkumaan riittävästi, saattaisi ylipainoisuus vähentyä huomattavastikin. Yöunien yhteys painoindeksiin oli tulosten perusteella voimakkain nuorilla, joille oli jo kertynyt runsaasti liikakiloja.
Kuulostaa älyttömältä väitteeltä. Eli kymmenien kilojen ylipaino häviäisi jos nukkuu enemmän? No tietysti sitten, jos nukkuu niin paljon että ei ehdi syödä. Mutta "yhteys" ei ole sama kuin "syy".
Veikkaan että syynä on vain ja ainoastaan liika syöminen ja huono ruoka. Olin aivan tyrmistynyt, kun kuulin töissä että työkaverit vievät pieniä lapsiaan mäkkäriin. Kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Minusta sinne ei pitäisi päästää ketään alle 15-vuotiasta. Enkä edes ole mikään terveysintoilija.
Nukkumisella on tutkitusti myös aineenvaihdunnan kannalta tärkeä merkitys, ei se ole mistään tuulesta temmattu.
Nukkuminen vapauttaa rasvan palamista. Jos on kaksi henkilöä jotka kuluttavat ja syövät saman verran, toinen nukkuu yli 7 tuntia ja toinen alle 7 tuntia vuorokaudessa. Tämä yli 7 tuntia nukkuva laihtuu nopeammin verrattuna huonosti nukkuvaan. Tästä löytyy tutkimuksia. Pyhä kolmio on aina ruoka, liikunta, lepo.
ihan kokemuksesta sanon että jos ihminen oikeasti nukkuu liian vähän niin se vaikuttaa stressitasoihin mikä taas voi estää laihdutuksen kokonaan ja kerryttää kiloja. Nimittäin itse kärsin unettomuudesta pitkään ja vaikka rääkkäsin itseäni liikunnalla ja söin miinuskaloereilla niin eipä läskit mihinkään menny. Läskit lähti kyllä sitten kun rupesin taas nukkumaan 7h yössä. Että sanoisin jos ihmisistä tuntuu ettei ne läskit minnekkään mene niin ruokavalion lisäksi katsoisin miten nukun. Liikuntakin on tärkeä tietty, varsinkin jos ihminen ei tee muuta kuin kävelee auton ja jääkaapin väliä.
Suuri ylipaino ei pitäisi olla milläänlailla terveen ihmisen normaalitila minkä takia en hirveesti perusta tästä kehopositiivisuudesta. Tietty on hyvä olla tyytyväinen itseensä ja olemukseensa oli minkä muotoinen vain, mutta onhan se järkyttävää kun ylipainoinen ihminen (kuten nämä oikeasti pluskoon mallit) levittää ylpeänä sanomaa kuinka kaikki kehot ja ihmiset on kauniita. Kauniita kuka vai voi olla mutta hyvä luoja, ei ylipaino ole terveellistä ja siitä pitäisi pyrkiä laihduttamaan! Kyllä silloin on jokin hormonaalinen ongelma tai yksinkertaisesti syö liikaa tai vääränlaista ruokaa... mutta ylipainoa ei pitäisi millään tasolla normalisoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikänsä normaalipainoiset eivät voi jaella laihdutusvinkkejä. Pysyvästi laihduttaminen on todella vaikeaa ja lähes mahdotonta. Usein johtaa vain siihen että ihminen lihoo vain lisää laihtumisen jälkeen, yli aloituspainon. Tämä on ihmisen biologiassa. Painonhallinta, eli samassa painossa pysyminen voisi olla kestävämpi ratkaisu. Sekin on vaikeaa, koska ihmisen keho on koodattu syömään liikaa energiapitoista ruokaa ja sitä tämä yhteiskunta on täynnä.
Kehopositiivisuus on hyvä asia. Jos kehoaan vihaa, sitä kohtelee kaltoin. Jos kehoaan rakastaa, sitä kohtelee hyvin.
Heti ensimmäisistä lauseista arvasin, että jotain "kehopositiivisuus" -julistusta tulee. Ei sillä, etteikö kehopositiivisuus olisi hyvä juttu - se on ehdottomasti sitä silloin kun se on oikea positiivisuutta jonka päämäärä on hyväksyä oma kehonsa ja oppia kohtelemaan sitä hyvin, eikä demonisoida laihdutusta ja normalisoida lihavuutta kuten teillä julistajilla on tapana. Pysyvä painonpudotus ei ole ollenkaan mahdotonta, eikä etenkään biologisesti haastavaa, ne haasteet ovat henkisellä puolella ja nekään eivät mikään elinikäinen tuomio ole vaan niistä vanhoista menettelytavoista ja mekanismeista voi opetella eroon. Sitä en sano etteikö se vaikeaa olisi, mutta niin on moni muukin tavoittelemisen arvoinen asia elämässä.
Minä rakastan kehoani ja kohtelen sitä hyvin. Sen takia syön järkevästi suurimman osan aikaa ja harrastan sekä aerobista liikuntaa että lihasharjoittelua. Minun ruumiini ei ole minulle enää jätemylly jota voin kaltoinkohdella jokaisen ruokaan liittyvän mielihaluni mukaan, sen sijaan se on vahva, terve, ja pystyy asioihin joita en olisi voinut kuvitellakaan 20-30 kiloa painavampana.
Teissä "kehopositiivisuus" -tyypeissä ihmetyttää eniten se tarve julistaa, kuinka muka mihinkään ei pysty ja ihan mahdotonta on - se on todella huono tekosyy olla edes yrittämättä. Etenkin aikana kun ylipaino-ongelma on oikeasti räjähtänyt käsiin. Eikö ollenkaan hirvitä nuo luvut, että kolme neljäsosaa yli kolmekymppisistä jo tässäkin maassa ylipainoisia?
Ja käytän lainausmerkkejä "kehopositiivisuudesta" puhuessani tarkoituksellisesti. Tietenkin kannatan alkuperäistä ajatusta siitä että oma kehonsa kannattaa opetella hyväksymään ja kunnioittamaan sitä, sekä luonnollisesti myös hyväksymään muut sellaisena kuin ovat. Koko aatteesta vaan on tullut leikkikenttä lihaville joita ei huvita tehdä mitään itsensä eteen ja jotka käyttävät noita mantroja keppihevosena sille, ettei oikeastaan kenenkään muunkaan kannattaisi.
Eli sä olet sitä mieltä, että vaikka mä olen kiloni laihduttanut jo useamman kerran pois ja taas lihonnut entistäkin isommaksi niin ehdottomasti mun nyt kannattaisi aloittaa uusi elämäntapa, uusi laihdutus? Todennäköisyydet ei ole mun puolella, joten todennäköisesti laihtuisin ja sitten taas kilot tulisi korkojen kanssa takaisin. Niin vaan käy lähes kaikille, syytä minä en tiedä eikä ilmeisesti kukaan muukaan.
Syön jo terveellisesti ja harrastan liikuntaa, vaikka sitähän ei lihavat voi ilmeisesti tehdä. Syön vaan liikaa. Mitä järkeä mun on nyt sekoittaa pääni ja alkaa taas laihduttaa, kun se selvästi vaan tuhoaa minua ja terveyttäni ENEMMÄN? Miksi en voi elää onnellista ja mukavaa elämää ylipainoisena? En minä eikä kukaan muukaan ihannoi ylipainoa. En myöskään halua olla ylipainoinen, mutta olen mielummin ylipainoinen ja elän elämääni näin kun tuhoan henkistä sekä fyysistä terveyttäni jojoilemalla vuodesta toiseen ja ajattelemalla pelkkää ruokaa, laihdutusta jne.
Kaikella kunnioituksella: Jos elämäntapasi ovat muutoin kunnossa, mutta syöt vain liikaa, eikö ratkaisu terveemmän painon saavuttamiseen ole aika helppo? Tuossa tilanteessa ei tarvitsisi kuin pienentää aavistuksen verran annoskokojaan tai vaihtaa joitain ruoka-aineita kevyempiin. Muutoksen ei aina tarvitse ole järisyttävän suuri. Valinta on tietenkin sinun, pohdiskelin vain miksi viestistäsi saa sellaisen vaikutelman ettei mitään ole tehtävissä. Kärsitkö syömishäiriöstä?
Kyllä kärsin syömishäiriöistä, nuorempana bulimiasta ja nykyään ”vain” ahmin. En kovin usein enää, mutta kuitenkin välillä se vaihe vaan menee päälle eikä siinä auta syyllistämiset ja itseinho. Pikemminkin päinvastoin. Se voi näyttää valinnalta kuten vaikka anoreksia (aikaisemminhan anoreksiaakaan ei pidetty oikeana sairautena), mutta käytännössä en pysty sitä tunnetta vastustamaan vaikka kuinka haluaisin. Jos ei ole kokenut sitä tunnetta niin on varmaan vaikea ymmärtää minkälainen pakottava tarve se on.
Ymmärrän tunteen itsekin nuoruudessani bulimian sairastaneena. Selvästikin nykyinen toimintamallisi on tuossa tilanteessa sinulle optimaalinen, sillä kaikki muu johtaisi katastrofiin. Toivoisin kuitenkin pientä ymmärrystä sen suhteen että vaikka sinulle huomion keskittäminen painoon ei missään nimessä ole hyvä ratkaisu, suurin osa ylipainoisista tuskin on kanssasi yhtä äärimmäisessä tilanteessa. Elämäntapojen korjaus (joka johtaa laihtumiseen) on suurimmalle osalle ylipainoisista myönteinen ratkaisu kokonaisvaltaista terveyttä ajatellen. On olemassa lihavia, joiden elämäntaparemonttia ei seuraa syöksykierre syömishäiriöön vaan oikeasti laadukkaampi ja terveempi loppuelämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 169 cm ja painan jotain 63 kg ja saan töissä kuulla työkavereiltani (lihavilta toimistotädeiltä), että voi että, syö nyt, ota herkkua, vai tarkkailetko painoa jne. Vaikka olen täysin normaalipainoinen, en edes koe olevani hoikka. Hoikka olin vielä lukiossa, kun painoin jotain 55 kg. Todella ärsyttävää, kuinka sokeita he ovat, kun minä olen se normaalipainoinen ja he niitä ylipainoisia.
Mä olen 158 cm ja painan suunnilleen 58 kg. Jos en yhtään vahtisi syömisiäni eli mättäisin irtokarkkia, sipsiä ja muita ns. herkkuja, paino nousisi helposti yli 60 kg.
Olen jo 5-kymppinen ja nyt kuulen, että minulla on poikkeuksellisen hyvät geenit, kun olen terve ja normaalipainoinen. Lihavilla tuttavilla on 2.tyypin diabetesta, nivelrikkoa (jonka vuoksi ei pysty liikkumaan/tulee sairauspoissaoloja), uniapneaa, kilpirauhasongelmia, maksa-arvot koholla ja vaikka mitä muuta. Moni heistä on ns. kulttuuri-ihminen, eivätkä he ole koskaan harrastaneet liikuntaa. Harrastusseuraa olen näistä kavereista saanut leffaan, teatteriin tai baariin (siis he ovat pyytäneet), mutta luontoon kävelemään, retkelle tai vaikka joogaan/pilatekseen ei kukaan ole kanssani lähtenyt yli 10 vuoteen.
Summaan tähän kokemukseni omien valintojen merkitystä.
Lapsena olin laiha, parikymppisenä lihoin. Se johtui ainoastaan ruokamäärän lisäämisestä ja liikunnan vähenemisestä. Lihavana olin väsynyt, jatkuvasti nälkäinen, niveliin koski ja turvotus tuntui pahalta jaloissa. Liikkuminen oli tuskaista, kuin vastatuuleen puskemista.
Pudotin painostani viidesosan yhden kesän aikana ruumiillisella työllä. Vararavinnon kulutettuani piti alkaa syödä enemmän, että jaksaisin tehdä työtäni. 160-senttisen naisen kohdalla tämä tarkoitti 4000 kcal päivässä. Laskin tuon energiantarpeen kerran siksi, että työtön vegaaniystäväni ei voinut ymmärtää, miksi minäkin en voisi elää kasviskeitolla.
Kun pääsin/jouduin istumatöihin, painoa kertyi muutamassa kuukaudessa 10 kg jatkaessani syömistä vanhaan tapaan. Aloin kävellä vapaa-ajalla ja vähensin ruuan määrää kaloreita laskematta. Näin pääsin takaisin siihen 54 kiloon, joka näyttää ja tuntuu mielestäni hyvältä. Tuossa painossa minulla ei ole kipuja, turvotusta eikä mielitekoja. Myös vuosittaiset työpaikan sponssaamat kehonkoostumusmittaukset tukevat käsitystäni siitä, että minulla on lihasmassaa ja rasvaa terveessä suhteessa esim. hormonitoiminnan kannalta - ei liikaa muttei myöskään liian vähän.
Hoikkuuteni on ollut ongelma minua painavammille naisille niin suvussa kuin työpaikoilla. Lihavana sain olla rauhassa painon kommentoinnilta. Hoikkana kuulen olevani pikkuinen tikku, lapsen koossa, eläväni liian ankeasti jne. Itse en ole koskaan kommentoinut kenenkään painoa, joten tuo tuntuu epäreilulta.
Olen nyt lukenut koko ketjun tässä muutaman päivän aikana. Osasta kommentteja paistaa selvästi, ettei ole koskaan kunnolla edes keskustellut kenenkään lihavan kanssa hänen syömisistään tai muustakaan elämästä. Huh, miten yksipuolisia näkemyksiä, mutta ketäpä ne toisaalta vahingoittavat, kun pysyvät vaan täällä palstan myrkkynä.
Eivätköhän kaikki liene yhtä mieltä siitä, ettei ulkonäöstä huomauttelu negatiivisesti ole sopivaa yhtään kenestäkään, ainakin noin periaatteena. Monikin hoikka on täällä kertonut, että jos hän niille lihaville mammoille sanoisi yhtä ilkeästi heidän läskeistään, tulisi hirveä riita. No, miksi sitten nielette hoikkuudesta huomauttelut hiljaa ja mitään sanomatta? Lihavalle ei välttämättä tule mieleenkään, että hoikka ottaisi sanat itseensä (no siis "tikuttelut" ja "kuivakkuudet" pois lukien), vaan ajattelee tämän tietenkin tietävän olevansa täydellisessä painossa ja suorastaan jopa olevan tyytyväinen kiusoittelusta. Nostakaa meteli! Totean vielä, etten ole koskaan nähnyt huomauttelua, en hoikille, enkä lihaville (kouluaikaa ei lasketa, siellä nyt kiusattiin vähän kaikkia milloin mistäkin). Mutta kaipa se on uskottava, että niinkin moukkamaista käytöstä esiintyy.
Mitä itse aiheeseen tulee, niin ymmärrän kyllä, että lihavuutta on vaikea ymmärtää, jos ei oma syöminen ole koskaan ollut ongelma. Raskaana minulla oli 4 kuukauden vaihe, jolloin ei tehnyt mieli syödä yhtään herkkuja, ei vaikka niitä olisi kannettu kahmalokaupalla eteen, ja silloin hoksasin, kuinka outoa sellaiseksi syntyneestä ihmisestä on epäterveellisyyksien syönti. Tai kuinka ihmisestä, jolla luontainen nälänsääntely toimii ongelmitta, mahtaa olla käsittämätöntä, että kukaan edes pystyy syömään liikaa. Käsittämätöntä! Pakkohan niissä tyypeissä on olla jotain sairasta. Jotain perustavanlaatuisesti pielessä.
Mistäs minä tiedän, ehkä onkin. Mutta lihavuus alkaa olla yhteiskunnassamme näinkin suurella osuudella ongelma, sitä väkisin pohtii, voiko niin suuri osa ihmisistä vaan olla huonoa ainesta. Etenkin kun todistetusti pikkasen ja jopa isommin (uskokaa pois!) pläskeillä on todistetusti muita kykyjä, jotka tekevät heistä hyviä yhteiskunnan jäseniä. Ketjun perusteella osalle tulee ilmeisesti yllätyksenä, että jokainen lihava ei olekaan sohvan pohjalla makaava munkinmättäjä, vaikka toki kirjavaan joukkoon mahtunee jokunen niitäkin. Saattaapa olla, ettei myöskään hoikkuus tee automaattisesti ihmisestä taitavaa ja hyvää tyyppiä, mene tiedä.
Lihavuuden syy? On ehdotettu venyviä, vaatteita, ruokatarjontaa, älypuhelimia, myytävän ruuan laatua, kapitalismia, heikkoa luonnetta ja huonoja laihdutusohjeita. Itse kallistuisin pitämään viimeistä suurimpana syynä.
Joku kirjoitti, miten vaatekoon muuttuessa ämmästä ällään pitäisi hälytysmerkit huomata, ja alkaa tehdä asialle jotain. Mitäpä luulette, onko juurikaan naista (miksei miestäkin), joka ei asiaintilan huomatessaan juurikin yrittäisi "tehdä asialle jotain"? Poislukien sairauden tai muun kuormittavan elämäntilanteen myötä lihovat, jolla ei ole mahdollisuutta tässä kohtaa tehdä kohtalokasta virhettä.
Kyllä, kohtalokasta virhettä! Jos kuulut siihen noin 5 %, joka voi huoletta rukata päivän energiansaantia alaspäin, laihdutella viitisen kiloa, ellei enemmänkin, ja hallita sen jälkeen painoaan suht vähäisin ponnistuksin, taputa itseäsi selkään ja vaikka kehaise kaverille. Me muut kärsimme seurauksista, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä lihomme laihdutetut kilot takaisin ja vielä vähän (paljon) päälle.
Sitähän sitä kaikkia ohjeistetaan: Syö vähemmän, kuluta enemmän. Nykyään onneksi myös kehotetaan satsaamaan laatuun, mutta harvassa ovat ne ohjeet, jotka eivät kehottaisi myös syömään vähemmän.
Ihmiskeho kun ei ole mikään kone! Et voi äkkiä katkaista polttoainevirtaa, tai välttämättä edes vähentää sitä aiheuttamatta väkisinkin pahoja lievevaikutuksia. Nälkä tuntuu aluksi pienenä, ja laihdutuspäivien kertyessä suurenee ja suurenee, mieliteot (eli nälkä) kasvavat hallitsemattomiksi ja lopulta ihminen "repsahtaa". Osalle tämänkaltainen laihduttaminen onnistuu maltillisella kalorivajeella, eivätkä lieveilmiöt ole niin suuria, mutta pokkana väitän, että suurimmalle osalle, varsinkin nuoruusvuodet ohittaneelle (30 --->), vähäinenkin kalorivaje on kohtalokas.
Sitten kun soppaan lisätään vielä nämä perinteiset ongelmat liian monista muutoksista liian nopeasti, ja entisiin tapoihin päätymistä esimerkiksi kovan flunssan myötä, niin laihtuminen on monelle lähes mahdotonta, ainakin nykyisin tarjolla olevin keinoin.
Jos olet eri mieltä, "pitää vaan syödä vähemmän kuin kuluttaa", niin minulla on sinulle iloisia uutisia. On miljoonabisnes tarjolla. Praktiikka pystyyn, ja senkus alat laihduttamaan kaikkia yksinkertaisia lihavaparkoja, kun se on lopulta niin helppoa, senkus vaan kerrot muutaman totuuden. Rahantuloa ei voi estää, ja olet vielä hyväntekijäkin, kun ratkaiset yhteiskuntamme lihavuusongelman.
Kaikille teille kohtalotovereille, jotka olette vuosia yrittäneet milloin minkäkin keinon avulla pudottaa ylimääräiset kilot, sanon, että lopettakaa kalorien kyttäys, vaa'alla ravaus ja ylipäätään syömisen vahtiminen. En tarkoita, että seuraavaksi syömään kaikkea epäterveellistä (tuskin meistä moni edes syö), vaan syökää lopultakin tarpeeksi. Oli se sitten kerran päivässä tai 7 kertaa, mikä kenellekin sopii. Kasviksia, proteiinia ja rasvaa riittävästi. Moni meistä on iso, eikä tasan tule toimeen pienemmän ihmisen annoksilla, turha siis vilkuilla muiden lautasille.
Sitten kun noin puolen vuoden kuluttua se loputon ruuanhimo ja nälkä alkaa hellittää, voi alkaa miettiä, mitä liikuntaa olisi kiva lisätä. Siinäkin kulutetut kalorit on muistettava syödä takaisin ruualla, muuten uusi kierre on valmis. Sitten elää niin. Syö nälän mukaan. Liikkuu, koska se tekee hyvää, ei laihtumisen takia. Jos ei mikään liikunta maistu, tuskin on kovin suuri nälkäkään enää.
Mielitekokin on yleensä nälkää, joko huonon syömisen jäljiltä, tai orastavaa seuraavan aterian kaipuuta. Ja sitten, jos nyt tähtien asennot ovat oikein, eikä lähde kikkailemaan laihdutuskuureilla, saattaa ehkä hitusen ja hitaasti alkaa laihtumaan, mutta aikaa siihen menee, luultavasti vuosia. Sitä odotellessa voi todennäköisesti paremmin, eikä ainakaan liho enempää.
Ei se tietenkään noinkaan yksinkertaista ole. Mutta sitten kun oma keho ei ole enää sekaisin jatkuvasta kalorivajeesta ja sitä seuraavista liian syömisen kausista, on mahdollista huomata muita tekijöitä, jotka vaikuttavat. Jos ei vaikka joku ruoka-aine tunnu sopivan. Jos pitäisi vaikka nukkua paremmin.
Oma tulkintani kehopositiivisuudesta on, että tämä monivuotinen, hidas ja mahdollisesti jopa mahdoton prosessi on paljon mukavampi käydä läpi, kun keskittyy pitämään itsestään kiloista huolimatta, sen sijaan, että aloittaa aamut peilin edessä tervehtimällä: "Huomenta, v***n läski, aina yhtä kamalana tähänkin päivään." Jos se jonkun mielestä on jotenkin rakentava lähtökohta, niin suosittelen jälleen vastaanoton perustamista, ties vaikka olet oikeassa.
Lopuksi vielä totean, että BMI on hatara ja huono työkalu, eikä 10 kilon ylipainosta voi puhua samana päivänäkään esim. 40 kilon liikapainon kanssa. On olemassa muitakin keinoja mitata terveyttään, kuten vaikka esimerkiksi Iltalehden vastikään listaamat vyötärönympärys, leposyke, perusaineenvaihdunta jne.
Sinulta itseltäsi ja ehkä läheisiltäsi se on pois. Et sinä kellekään muulle kosta.