Vela ja raskaana, apua

Et stten ole tajunnut että useimmiten heteroseksissä piilee se raskautumisen riski. 

Vahvistaa kyllä ajatukseni siitä, etteivät velat ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidä lapsi. Selvästi joku ääni sisälläsi käskee tekemään niin koska muutenhan tämä olisi sinulle velana ollut helppo ja yksinkertainen päätös joka hoidetaan heti alta pois.

Totta, mutta ei sinne lääkäriinkään ihan saman tien pääse. Ehtii muutamassa päivässä jo pohtia asiaa toiseltakin kantilta... Velojen kertomuksista olen lukenut, että elämä sisällä jopa etoo, minua ei. Ei kyllä herätä myöskään muita tunteita, tyhjä olo. Muutama päivä olisi enää aikaa...

-Vela-85

Keskeytä vaan raskaus. Ei kannata ruveta äidiksi koska on käynyt vahinko. Olet päättänyt aiemmin, että et halua lapsia ja nytkään et ehdottomasti lasta halua vaan epäröit. 18 vuotta on aika pitkä aika katua päätöstä ja potea huonoa omatuntoa siitä, että et ole iloinen elämästäsi äitinä ja lapsi arjessa.

18 vuotta?

Ja sitten irtisanoudut äitiydestä?

Vierailija kirjoitti:

Minulla yksi 1,5v lapsi

Plussia

+rakkaus lasta kohtaan tuntuu välillä todella voimakkaalta ja kuplivan ihanalta

+lapsi alkaa saada koko ajan enemmän omaa persoonaa, kehitystä mukava seurata

+uusia ihmissuhteita tulee lapsen mukana ja esim. suhde omaan äitiini on muuttunut läheisemmäksi

+breikki työelämästä tuntuu ihanalta

+tulevaisuus isomman lapsen kanssa tuntuu mielenkiintoiselta ja sitä odottaa innolla

Miinuksia

-raskaus ja synnytys oli rasittavaa

-työn määrä pikkulapsen kanssa on lähes loputon, koti on työleiri

-vapautta ei enää ole, harrastaa ei juuri ehdi

-parisuhde kärsi etenkin valvottavan vauvan kanssa

-unen puute meinasi tehdä hulluksi

-taaperon kanssa puuhastelu on välillä todella puuduttavaa

-ystäviä ei ehdi nähdä yhtä paljon kuin ennen

Sanoisin, että ne hyvät puolet liittyy nimenomaan siihen, että se lapsi on ihana. Jos siis et velana lähtökohtaisesti pidä lainkaan lapsista, miettisin kyllä tarkkaan, kannattaako luopua vapaudesta.

Vaikka on vela ei tarkoita ettei pidä lapsista. Joku ei pidä, mutta jotkut pitävät. Esimerkiksi minun miesystäväni pitää lapsista, mutta ei halua toimia kenellekään lapsenvahtina eikä halua omia lapsia. Kuitenkin tykkää viettää lastenkin kanssa aikaa, kun saa itse päättää kuinka paljon ja milloin. Minun lapset on aika isoja koululaisia kaikki ja heidän läsnäolo ei ole ongelma, mutta ei joka päivä keksi jotain tekemistä heidän kanssaan ja minä olen vastuussa lasten hommista.

Ajattelin itse, että en koskaan halua lapsia, mutta mies sai pääni käännettyä. Ja nyt lapsia on kolme, vanhimmat jo aikuisia ja omillaan.

Omalla kohdallani pääsin helpolla, ei ollut koliikkia eikä muitakaan ongelmia. Toki vauvat jonkin verran valvoivat öisin, mutta se aika on loppujen lopuksi tosi lyhyt. Muistan kun joku vela täällä sanoi, että se pari vuotta on pitkä aika unohtaa itsensä, mutta itse näen että sen parin vuoden vuoksi saan loppuelämäkseni eli toivottavasti vielä kymmeniksi vuosiksi ihanan ihmissuhteen.

Totta kai voi mennä huonosti, lapsi on vaikka vakavasti sairas tai alkaa huumeidenkäyttäjä rikolliseksi, vihaa sinua enemmän kuin kukaan jne. Mutta mikä täällä elämässä on varmaa? Voit sairastua huomenna ja kuolla viikon päästä. Ja ihan varmasti jokainen katuu jotain valintaansa.

Toivon sinulle voimia kestää valinta, mikä se sitten onkaan ja elämäsi ei enää koskaan ole samanlaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidä lapsi. Selvästi joku ääni sisälläsi käskee tekemään niin koska muutenhan tämä olisi sinulle velana ollut helppo ja yksinkertainen päätös joka hoidetaan heti alta pois.

Totta, mutta ei sinne lääkäriinkään ihan saman tien pääse. Ehtii muutamassa päivässä jo pohtia asiaa toiseltakin kantilta... Velojen kertomuksista olen lukenut, että elämä sisällä jopa etoo, minua ei. Ei kyllä herätä myöskään muita tunteita, tyhjä olo. Muutama päivä olisi enää aikaa...

-Vela-85

Keskeytä vaan raskaus. Ei kannata ruveta äidiksi koska on käynyt vahinko. Olet päättänyt aiemmin, että et halua lapsia ja nytkään et ehdottomasti lasta halua vaan epäröit. 18 vuotta on aika pitkä aika katua päätöstä ja potea huonoa omatuntoa siitä, että et ole iloinen elämästäsi äitinä ja lapsi arjessa.

18 vuotta?

Ja sitten irtisanoudut äitiydestä?

En. Siinä paikkeilla kuitenkin vastuu itsestään siirtyy lapselle itselleen eikä ole enää holhottava. Jos on niin jotain on mennyt pieleen tai ollut pielessä jo syntyjään.

Täysin eriasia ylläpitää suhdetta aikuiseen ihmiseen kuin olla vastuussa toisesta ihmisestä, elättää ja huolehtia kaikki asiat.

Vierailija kirjoitti:

Et stten ole tajunnut että useimmiten heteroseksissä piilee se raskautumisen riski. 

Vahvistaa kyllä ajatukseni siitä, etteivät velat ole niitä penaalin terävimpiä kyniä. 

;D Sinä se tyhmä olet jos oikeasti kuvittelet ihmisen olevan jotenkin vähemmän älykäs, koska ei halua lapsia.

Olen saman ikäinen ja tilanteeni lasten tekemiselle olisi myös ihan ok, mutta päädyin silti raskaudenkeskeytykseen ihan tässä vähän aikaa sitten. Ehkäisy meillä oli kunnossa (yhdistelmäpillerit), mutta mikään ei ole 100% varmaa.

Harkitsimme miehen kanssa asiaa viikonlopun yli ja kumpikin tuli samaan tulokseen, vaikka loppujen lopuksi ristiriitatilanteessa päätös olisikin ollut minun ja tämän mies ymmärsi.

Päätös ei missään nimessä ollut helppo ja vieläkin mielen valtaa välillä suunnaton suru, vaikka rationaalisesti ajateltuna tein oikean ja järkevän päätöksen. Kaikenlaiset "mitä jos?" -ajatukset pyörivät mielessä ja tulevat ehkä pyörimään lopun ikää, vaikka negatiiviset tunteet varmasti helpottavatkin ajan myötä. En silti missään nimessä tekisi toisin, jos voisin palata ajassa taaksepäin.

Miksi päädyin keskeytykseen:

-Vapaus matkustaa ja viettää aikaa oman mielen mukaan

-Vastuun ottaminen lapsesta tuntuu liian suurelta tehtävältä

-Miehellä ADHD ja itselläni ollut erinäisiä mielenterveydellisiä ongelmia menneisyydessä

-Miehellä valtavan pitkät työpäivät ja raskas työ, josta huolimatta minä tienaan yli 3x enemmän, toimeentulo äitiysloman aikana vaikeaa

-Työni luonne saattaisi aiheuttaa lapselle turvallisuusriskin, mikäli jatkaisin ammatissani lapsen synnyttyä

-Oma mukavuudenhalu, puran työn luomaa stressiä esimerkiksi pelaamalla, josta varmaankin joutuisin lapsen myötä luopumaan

-Puhdas itsekkyys

Päädyit sitten mihin tahansa, se on varmasti oikea päätös sinulle.

Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen saman ikäinen ja tilanteeni lasten tekemiselle olisi myös ihan ok, mutta päädyin silti raskaudenkeskeytykseen ihan tässä vähän aikaa sitten. Ehkäisy meillä oli kunnossa (yhdistelmäpillerit), mutta mikään ei ole 100% varmaa.

Harkitsimme miehen kanssa asiaa viikonlopun yli ja kumpikin tuli samaan tulokseen, vaikka loppujen lopuksi ristiriitatilanteessa päätös olisikin ollut minun ja tämän mies ymmärsi.

Päätös ei missään nimessä ollut helppo ja vieläkin mielen valtaa välillä suunnaton suru, vaikka rationaalisesti ajateltuna tein oikean ja järkevän päätöksen. Kaikenlaiset "mitä jos?" -ajatukset pyörivät mielessä ja tulevat ehkä pyörimään lopun ikää, vaikka negatiiviset tunteet varmasti helpottavatkin ajan myötä. En silti missään nimessä tekisi toisin, jos voisin palata ajassa taaksepäin.

Miksi päädyin keskeytykseen:

-Vapaus matkustaa ja viettää aikaa oman mielen mukaan

-Vastuun ottaminen lapsesta tuntuu liian suurelta tehtävältä

-Miehellä ADHD ja itselläni ollut erinäisiä mielenterveydellisiä ongelmia menneisyydessä

-Miehellä valtavan pitkät työpäivät ja raskas työ, josta huolimatta minä tienaan yli 3x enemmän, toimeentulo äitiysloman aikana vaikeaa

-Työni luonne saattaisi aiheuttaa lapselle turvallisuusriskin, mikäli jatkaisin ammatissani lapsen synnyttyä

-Oma mukavuudenhalu, puran työn luomaa stressiä esimerkiksi pelaamalla, josta varmaankin joutuisin lapsen myötä luopumaan

-Puhdas itsekkyys

Päädyit sitten mihin tahansa, se on varmasti oikea päätös sinulle.

Tsemppiä.

En ymmärrä alapeukkua tässä. Monta hyvää perustelua valinnalleen. Miksi jotain ulkopuolista häiritsee, että jotkut ei halua lapsia?

Minulla on yksi 3-vuotias lapsi. Olin aina ajatellut, etten halua lapsia, mutta nykyisen mieheni kanssa päädyin kuitenkin tekemään yhden. Tähän vaikutti vahvasti se, että näin, miten hyvä isä miehestä tulisi ja tiesin että hän hoitaisi oman tonttinsa enkä jäisi yksin vanhemmuuden kanssa. Ja niin onkin hoitanut. En erityisemmin nauttinut raskaudesta, ja vauvan ensikuukaudet olivat melko kamalia, koska sektiossa oli komplikaatioita ja imetyksen kanssa oli hankaluuksia ja nukuttiinkin huonosti. Alun hirveyden jälkeen vauvavuosi oli kuitenkin aika leppoisa, ja lapsen ollessa vuoden ikäinen palasin töihin ja mies jäi vuodeksi hoitovapaalle. Vanhemmuus on muuttunut koko ajan paremmaksi, kun lapsi on kasvanut, saanut luonnetta ja alkanut kommunikoida. Lapsi on söpö ja mahtava tyyppi ja olen hänestä tosi ylpeä ja siitäkin, että vaikka en edelleenkään tunne itseäni kovin äidilliseksi persoonaksi niin olen kuitenkin hoitanut tonttini ihan hyvin. Elämä on kyllä muuttunut peruuttamattomasti, mutta ei se ole pelkästään negatiivista. Prioriteetit ja halut muuttuu, meillä on hyvät tukiverkot ja saataisiin kyllä lapsi hoitoon useamminkin kuin itse asiassa halutaan. Ja kohtahan tuo jo juoksee omissa menoissaan eikä meidän seura edes kiinnosta enää, nyt jo kyläilee sujuvasti kavereiden luona ilman meitä. 

Toista lasta en kuitenkaan halua. Tämä yksi on just sopivasti.

Ainoa lapseni lukee juuri syksyn yo-kirjoituksiin. On ollut hänen lukioaikanaan mukava keskustella isoista, filosofisista kysymyksistä ja kaikenlaisesta politiikkaan ja maailmanmenoon liittyvästä. Mielenkiinnolla seuraan, mihin hän elämässään suuntaa - ja yritän kannustaa häntä löytämään oman tiensä.

Alku oli vaikea, yllätysraskaus lapsettomalle keski-ikäiselle pariskunnalle. Olin jo valmis aborttiin, kun viime hetkellä muutin mieleni.

Pikkulapsivuodet olivat keski-ikäiselle fyysisesti rankat ja henkisestikin yllätyksiä täynnä. Olin niin tottunut minä-keskeiseen elämään, että lapsen kiintymyskin jotenkin yllätti, siis se, miten tärkeitä ja rakkaita me vanhemmat olimme lapsellemme.

Nyt varhaislapsuus tuntuu jo aika kaukaiselta ja lyhyeltä ajanjaksolta, ja siltä ajalta on jatkuvan väsymyksen lisäksi mukaviakin muistoja. Sen jälkeen on ollut kuitenkin helpompaa paria rajua teinivuotta lukuunottamatta. Kapina vanhempia kohtaan kuuluu nuoren normaaliin kehitykseen, mutta puolisolleni eli lapsen isälle se oli vaikeaa aikaa. Provosoitui ja meni mukaan tunnemyrskyihin. Välillä tuntui, että talossa asuu kaksi murrosikäistä. Melkein sain tarpeekseni ja olin jo kahden vaiheilla, että laitan eron vireille.

Mutta tässä nyt ollaan. Pahimmat myrskyt ovat takana, ja lähitulevaisuudessa siintää jo aika, kun lapsi muuttaa omilleen. Tässä vaiheessa tuntuu, että aika ison palan olisin elämästä menettänyt, jos en olisi lasta pitänyt.

Työelämässä on urapolkuni ollut tasainen enkä koe, että sillä rintamalla olisin lapsen takia mitään menettänyt. Itse asiassa monet yt-kierrokset läheltä seuranneena olen mielessäni ajatellut, että toivottavasti kukaan ei ole tehnyt isoja elämänvalintojaan työpaikan ehdoilla.

Eli minä en valintaani kadu.

"Yllärinä tuli, kuinka äkkiä päätös lapsen pitämisestä tuleekaan tehdä."

Äkkiä? Raskaudenhan voi keskeyttää viikolle 12 saakka. Sinullahan on hyvässä lykyssä kuukausikin aikaa miettiä.

Liian myöhäistä valita. Uusi elämä on jo sisälläsi. Ei se häviä sinusta vaikka sen poistaisit, kannat sitä aina mukanasi. Jos päädyt päättämään elämän arvioit aina lapsia kadulla että omasi olisi tuossa iässä ja ihmettelet minkälainen elämäsi olisi lapsen kanssa, tuntisit surua.

Ainoa oikea ratkaisu jonka kanssa voit elää on pitää lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saman ikäinen ja tilanteeni lasten tekemiselle olisi myös ihan ok, mutta päädyin silti raskaudenkeskeytykseen ihan tässä vähän aikaa sitten. Ehkäisy meillä oli kunnossa (yhdistelmäpillerit), mutta mikään ei ole 100% varmaa.

Harkitsimme miehen kanssa asiaa viikonlopun yli ja kumpikin tuli samaan tulokseen, vaikka loppujen lopuksi ristiriitatilanteessa päätös olisikin ollut minun ja tämän mies ymmärsi.

Päätös ei missään nimessä ollut helppo ja vieläkin mielen valtaa välillä suunnaton suru, vaikka rationaalisesti ajateltuna tein oikean ja järkevän päätöksen. Kaikenlaiset "mitä jos?" -ajatukset pyörivät mielessä ja tulevat ehkä pyörimään lopun ikää, vaikka negatiiviset tunteet varmasti helpottavatkin ajan myötä. En silti missään nimessä tekisi toisin, jos voisin palata ajassa taaksepäin.

Miksi päädyin keskeytykseen:

-Vapaus matkustaa ja viettää aikaa oman mielen mukaan

-Vastuun ottaminen lapsesta tuntuu liian suurelta tehtävältä

-Miehellä ADHD ja itselläni ollut erinäisiä mielenterveydellisiä ongelmia menneisyydessä

-Miehellä valtavan pitkät työpäivät ja raskas työ, josta huolimatta minä tienaan yli 3x enemmän, toimeentulo äitiysloman aikana vaikeaa

-Työni luonne saattaisi aiheuttaa lapselle turvallisuusriskin, mikäli jatkaisin ammatissani lapsen synnyttyä

-Oma mukavuudenhalu, puran työn luomaa stressiä esimerkiksi pelaamalla, josta varmaankin joutuisin lapsen myötä luopumaan

-Puhdas itsekkyys

Päädyit sitten mihin tahansa, se on varmasti oikea päätös sinulle.

Tsemppiä.

En ymmärrä alapeukkua tässä. Monta hyvää perustelua valinnalleen. Miksi jotain ulkopuolista häiritsee, että jotkut ei halua lapsia?

Tämän palstsn aborttikeskusteluissa on aina paljon ihmisiä, jotka eivät hyväksy aborttia joko sosiaalisista syistä tai mistään syystä. Se voisi selittää alapeukut.

Vierailija kirjoitti:

Liian myöhäistä valita. Uusi elämä on jo sisälläsi. Ei se häviä sinusta vaikka sen poistaisit, kannat sitä aina mukanasi. Jos päädyt päättämään elämän arvioit aina lapsia kadulla että omasi olisi tuossa iässä ja ihmettelet minkälainen elämäsi olisi lapsen kanssa, tuntisit surua.

Ainoa oikea ratkaisu jonka kanssa voit elää on pitää lapsi

Ei todellakaan ole. Ei ole kenenkään etu pitää lasta tässä tilanteessa.

Eikä aborttia mieti loppuelämäänsä lapsia nähdessään tai muutenkaan.

Nyt sinusta tulee kirjaimellisesti lapsellinen. Muussa merkityksessä jo oletkin sitä

En nyt ihan ymmärrä tätä vela asiaa.

Miksei joku voi olla vaikka vapaaehtoisesti lapseton vaikka siihen asti, että elämäntilanne on hyvä ja suotuisa lasten tekoon?

Jos on vapaaehtoisesti lapseton, täytyykö sitä sitten olla koko ikänsä ja mieltä ei saa ikinä muuttaa?

Vierailija kirjoitti:

En nyt ihan ymmärrä tätä vela asiaa.

Miksei joku voi olla vaikka vapaaehtoisesti lapseton vaikka siihen asti, että elämäntilanne on hyvä ja suotuisa lasten tekoon?

Jos on vapaaehtoisesti lapseton, täytyykö sitä sitten olla koko ikänsä ja mieltä ei saa ikinä muuttaa?

Joo. Täytyy. Jos muutat mieltäsi tai edes punnitset asiaa , et ole Oikea Vela vaan surkea wannabe. Oikea Vela ei muuta mieltään. Oikean Velan prioriteetti numero yksi kaikissa mahdollisissa tilanteissa on raskauden ehkäisy. Oikea Vela on ollut sterilisaatiojonossa 12-vuotiaasta asti ja teettää sen ensimmäisenä mahdollisena päivänä. Oikealle Velalle raskaus ei ole pelkästään epätoivottava, vaan pahin painajainen jonka maa voi päällään kantaa. Oikealle Velalle lapsettomuus on identiteetti. Ei riitä, ettet usko haluavasi lapsia ikinä vaan sinun on sitouduttava henkisesti ja fyysisesti lapsettomuuteen nyt ja tässä, aina ja iankaikkisesti, aamen.

Vela, joka ei ole huolehtinut ehkäisystä riittävästi. 😏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos todella olet aina ennen päätynyt analyyseissasi siihen, että haluat olla lapseton, älä anna raskaushormonien ja pelkkään biologiaan pohjautuvan hetkellisen halun lisääntyä sekoittaa päätäsi. Siitä tuskin hyvää seuraa.

Kiitos. Juuri tällaista järjen ääntä kaipaan!

Suurin ongelma kait on, että rakastan miestäni yli kaiken. Hän on nyt jotenkin aivan totaalisen rakastunut minuunkin, katsoo lempeästi, ottaa syliin, sanoo että ei hätää, mietitään rauhassa. Joskus suhteen alkuaikoina vuosia sitten hän sanoi, että olisi ihanaa nähdä meidät kaksi meidän yhteisessä lapsessa, ja tiedän, että sitä hän nytkin ajattelee vaikkei sano ääneen, koska tietää minun tuntemukseni. En voi toisaalta itsekään olla miettimättä, millainen ihanuus vauvamme mielestämme olisi.. Mutta toisaalta osaan hyvinkin kuvitella myös kuinka se rääkyisi kaikki yöt, veisi ”vaiheillaan” hermomme ja todennäköisesti lopulta myös tuhoaisi kotimme, taloutemme ja lopulta parisuhteemmekin.

-Vela-85

Ota myös huomioon, että on aivan sallittua ja ok muuttaa mieltään. Voit sallia itsellesi sen, että luovutkin siitä vela-asiasta. Itse asiassa aika monelle lapsettomuutta vannoneelle kolmekymppiselle käy niin.

Jos olet vela, niin olet osannut itsekin tehdä sen ainoan päätöksen, mikä tässä on mahdollinen. Se, että kyselet apua täällä kertoo minulle, ettet ole vela. Ei siinä mitään, mutta on tympeää, että tällaisten keskusteluiden pohjalta ihmisille muodostuu kuva velaudesta ja siitä, että mielipide on hetkessä muutettavissa, jos vahinko käy.