Miehen "liian läheinen" suhde lapsuudenperheeseensä

Vaikea sanoa

Vierailija kirjoitti:

Täällä samanlaisia ongelmia... Anoppi tuppaisi kylään ainakin kahdesti viikossa jos mahdollista ja vielä lomat/pyhätkin pitäisi nyhjätä miehen lapsuudenperheen/suvun kanssa :x. Mies ei näe siinä mitään ongelmaa, että anoppi vain ilmoittaa että tulee nyt kylään ja tästä onkin saatu riitoja aikaiseksi. Ja mukavia ihmisiä siis ovat eikä ole mitään heitä vastaan, mutta liika on liikaa ja etenkin sosiaalisen työn vastapainona kaipaa myös omaa rauhaa eikä tuntikausien kahvitteluja työpäivän jälkeen...

Meillä sama tilanne paitsi, että anoppi tulee ilmoittamatta. Siis kävelee suoraan ovesta sisään omilla avaimilla etukäteen ilmoittamatta tulostaan eikä edes ovikelloa soita merkiksi siitä, että on tulossa nyt. Monesti on myös niin, että mies on anopin kanssa sopinut, että anoppi tulee meille, mutta mies unohtaa kertoa tästä minulle... Ja asiasta on puhuttu useasti miehen kanssa, mutta mikään ei muutu. Sanomattakin selvää, että en ole tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä samanlaisia ongelmia... Anoppi tuppaisi kylään ainakin kahdesti viikossa jos mahdollista ja vielä lomat/pyhätkin pitäisi nyhjätä miehen lapsuudenperheen/suvun kanssa :x. Mies ei näe siinä mitään ongelmaa, että anoppi vain ilmoittaa että tulee nyt kylään ja tästä onkin saatu riitoja aikaiseksi. Ja mukavia ihmisiä siis ovat eikä ole mitään heitä vastaan, mutta liika on liikaa ja etenkin sosiaalisen työn vastapainona kaipaa myös omaa rauhaa eikä tuntikausien kahvitteluja työpäivän jälkeen...

Meillä sama tilanne paitsi, että anoppi tulee ilmoittamatta. Siis kävelee suoraan ovesta sisään omilla avaimilla etukäteen ilmoittamatta tulostaan eikä edes ovikelloa soita merkiksi siitä, että on tulossa nyt. Monesti on myös niin, että mies on anopin kanssa sopinut, että anoppi tulee meille, mutta mies unohtaa kertoa tästä minulle... Ja asiasta on puhuttu useasti miehen kanssa, mutta mikään ei muutu. Sanomattakin selvää, että en ole tyytyväinen.

Oletko ajatellut vaihtaa lukot tai miehen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis asutte yhdessä eli se on sinunkin kotisi? Mitä sovitte vieraista ennen yhteen muuttamista?

Meillä vieraiden tulosta sovitaan yhdessä. Mies tietää, että sosiaalisesti kuormittavan työn vastapainoksi haluan viikonloppuisin levätä eli meille kutsutaan vieraita vain harvoin. Hän itse vierailee sukulaisillaan muutaman kerran vuodessa, minä lähden mukaan vain poikkeustapauksissa.

Et voi kieltää miestä vierailemasta mutta yhteiseen kotiin tulevista vieraista päätätte yhdessä.

Meillä on näin eli yhdessä sovitaan, koska vieraita tulee. Tästä seurasi se, että ei koskaan. Mies on sitä mieltä, että jos minä en siedä hänen kavereitaan ja perhettään, niin meillä ei sitten käy minunkaan kavereitani. Omat ystäväni ovat paljon mukavampia kuin miehen moottoriurheilusta touhottavat kaverit, joten niitä ei meille tule. Olisi kyllä ihana esitellä kotia omille kavereille, mutta tiedän, että jos vietän tyttöjen iltaa, niin seuraavana viikonloppuna täällä on räyhäremmi tai anoppi.

Minusta tuo on todella surullista, ettei voi kutsua kotiinsa omia kavereita aina joskus. En kyllä voisi olla tuollaisessa parisuhteessa, että noin pahasti rajoitetaan elämää omassa kodissa. 

Sanoin miehelle, että tämä on kotini, tänne ei tule hänen kavereitaan äijäluolaan. Mies veti herneen nenään ja kielsi minulta vieraat, koska hän katsoi, että tämä on hänen kotinsa. Pattitilanne. Kerran kaverini kävivät ja seuraavana viikonloppuna meillä oli miehen kaverit valtaamassa olohuonetta. Miehen mielestä tasapuolista, minusta ällöttävää.

Tässä asiassa olen kyllä samaa mieltä miehesi kanssa, vaikka nainen olenkin. Mikä oikeus sinulla on vaatia, että sinun kaverisi saavat käydä, mutta miehesi ei. Kyseessä on molempien koti. Yhtälailla se miehesi voi inhota sinun kavereitasi. Jos yhdessä asuminen on noin vaikeaa, niin kannattaisi ehkä pysyä niissä omissa kämpissä, niin ei ongelmaa ole. 

Meillä anoppi odottaa meidän olevan koko ajan tekemisissä. Monta kertaa kuussa pitäisi mennä koko viikonlopuksi, kaikkiin suvun juhliin osallistua.

Anopilla seitsemän sisarusta ja kaikilla isot perheet. Apella kuuden sisaruksen isot perheet. Kukaan ei asu Oulua etelämpänä. Me Espoossa.

Yhtenäkin kesänä yksi ainoa viikonloppu ilman sukujuhlaa ja se olisi pitänyt viettää appivnhempien kanssa miehen sedän mökillä.

On ollut pakko rauhoittaa noita menemisiä. Ei kukaan jaksa vapaa-aikaansa määrättä viettää autossa. Ja aina sama ongelma vuelä koirien kanssa, kuka hoitaa, minne voi ottaa.

Tunnistan tämän ongelman, oma mies haluaisi aina viettää jouluaaton ja koko joululoman lapsuudenperheissämme, olemme siis samalta paikkakunnalta kotoisin, mutta nykyisin välimatkaa on n. 200 km. Meillä on kaksi lasta ja olen jo muutaman vuoden ajan ehdottanut, että viettäisimme aaton kotona, perheen kesken. Ei, koska asumme niin kaukana suvusta, niin joko menemme aatoksi tai ei ollenkaan. Aattona mies tykkää heittäytyä lapsen rooliin ja ei auta millään tavalla. Viime joulu vietettiin ensimmäistä kertaa kotona, kun minä ja lapset halusimme olla kotona. Mies tuttuun tapaan heittäytyi lapsen rooliin ja makasi sohvalla, välillä lasten kanssa leikkien. Joulupäivänä kun anoppi soitti kertoi mies, että ”näin tänä vuonna, mutta ensi jouluna ollaan teidän luona”. En viitsinyt sanoa tuossa vaiheessa, että tästä tulee kyllä uusi perinne, otetaan se sitten kun tulee ajankohtaiseksi. :)

Mieheni, 47 v., pitää lähes joka päivä jotain yhteyttä äitiinsä. Kun ihmettelen asiaa, hän puolustelee sitä sillä, että "Se on äiti joka viestittelee, pitäiskö olla vastaamatta?". En tiedä enää mitä ajatella. Kummallinen suhde, jossa ei olla itsenäistytty kumminkaan puolin. 🙈

Meillä oli noin. Yli kymmenen vuotta pohdin miksi ei yhdessä luotu kotia, omia perinteitä ei tullut ja olin aina se jota mies mietti viimeisenä. Erottiin ja mies muutti takaisin vanhempien luokse.

Vasta 40 -vuotiaana tuntuu olevan valmis katkaisemaan napanuoransa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä samanlaisia ongelmia... Anoppi tuppaisi kylään ainakin kahdesti viikossa jos mahdollista ja vielä lomat/pyhätkin pitäisi nyhjätä miehen lapsuudenperheen/suvun kanssa :x. Mies ei näe siinä mitään ongelmaa, että anoppi vain ilmoittaa että tulee nyt kylään ja tästä onkin saatu riitoja aikaiseksi. Ja mukavia ihmisiä siis ovat eikä ole mitään heitä vastaan, mutta liika on liikaa ja etenkin sosiaalisen työn vastapainona kaipaa myös omaa rauhaa eikä tuntikausien kahvitteluja työpäivän jälkeen...

Meillä sama tilanne paitsi, että anoppi tulee ilmoittamatta. Siis kävelee suoraan ovesta sisään omilla avaimilla etukäteen ilmoittamatta tulostaan eikä edes ovikelloa soita merkiksi siitä, että on tulossa nyt. Monesti on myös niin, että mies on anopin kanssa sopinut, että anoppi tulee meille, mutta mies unohtaa kertoa tästä minulle... Ja asiasta on puhuttu useasti miehen kanssa, mutta mikään ei muutu. Sanomattakin selvää, että en ole tyytyväinen.

Voi luoja... Ota nyt herranjestas se avain pois ja määrää säännöt omassa kodissasi. Jos joku tulisi omaan kotiini ilman lupia, saisin vuosisadan raivarin.

Minulle on käsittämätön ajatus, että kenenkään luo mennään kutsumatta. Itse en mennyt edes nuorena opiskelijana vanhempieni luo sopimatta, sillä se napanuora nyt vaan kuuluu katkaista jossain vaiheessa. Enkä itse anna vara-avainta yhtään kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tämän ongelman, oma mies haluaisi aina viettää jouluaaton ja koko joululoman lapsuudenperheissämme, olemme siis samalta paikkakunnalta kotoisin, mutta nykyisin välimatkaa on n. 200 km. Meillä on kaksi lasta ja olen jo muutaman vuoden ajan ehdottanut, että viettäisimme aaton kotona, perheen kesken. Ei, koska asumme niin kaukana suvusta, niin joko menemme aatoksi tai ei ollenkaan. Aattona mies tykkää heittäytyä lapsen rooliin ja ei auta millään tavalla. Viime joulu vietettiin ensimmäistä kertaa kotona, kun minä ja lapset halusimme olla kotona. Mies tuttuun tapaan heittäytyi lapsen rooliin ja makasi sohvalla, välillä lasten kanssa leikkien. Joulupäivänä kun anoppi soitti kertoi mies, että ”näin tänä vuonna, mutta ensi jouluna ollaan teidän luona”. En viitsinyt sanoa tuossa vaiheessa, että tästä tulee kyllä uusi perinne, otetaan se sitten kun tulee ajankohtaiseksi. :)

Ehkä olisin sanonut jopa että ensi jouluna voitte kehitellä perinteet miten parhaaksi itse näette. En ole osallisena. =D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ollut ja osin siksi on ex-mies ja etäisä.

Miehen perhe piti oletuksena että heidän kuuluu määräillä myös meidän kattomme alla, ja usein onnistuikin siinä miehen kautta. Minä kyllästyin ja otin lapset ja lähdin. Enkä ole sekuntiakaan katunut.

Onnistuu vain naiselta.

Mä olen tuo alkuperäinen eroaja; se onnistui paristakin syystä. Ensimmäinen oli se, että tuossa vaiheessa elämäämme mies oli ollut reissuhommissa jo vuoden verran eri paikkakunnilla, koska asuinpaikkakunnallamme ei ollut hänelle töitä. Hän tuli viikonlopuiksi kotiin kyllä.

Toisekseen, lapset olivat pieniä ja heidän isäsuhteensa oli olematon. Osin johtuen tuosta että mies tosiaan teki reissuhommia.

Eli mulla oli tarjota elämään rutiineja ja turvaa vaikka asuinpaikka muuttuikin. Silloin tosiaan muuttui vain asuinpaikka, ei edes päiväkoti vaihtunut. Ja kun isänsä joka tapauksessa ei heistä ollut kiinnostunut kuin joskus ja jouluna, niin ei heillä varsinaisesti mikään muuttunut. 

Totta kai meillä oli avioliitossa muitakin ongelmia joita en tähän aio avata, mutta suurin oli silloisen miehen aivan liian läheinen suhde lapsuudenperheeseen, joka meni aivan kaiken muun yli, ohi ja eteen.

Kyllä se oma suku vaan on oma suku. Siitä kannattaa pitää kiinni. Miehen ja naisen.

Tietysti sillä varauksella, että ovat täyspäisiä. 

Aina ei parisuhde ja avioliitto onnistu niin hyvin kuin toivoisi, niin on mukavaa, että on sentään omaa sukua jolta saa tukea ja apua.

Minä olen kuvitellut olleeni tällasen ongelman kanssa yksin, mutta enpä taida ollakaan. Mullekin tuli ero, kun toista kiinnosti enemmän vanhemmat ja sukulaiset kuin minä. Viikonloppu kun lähesty, niin vakioriita oli, että puoliso halusi mennä vanhemmilleen ja minä jäin yksin kotiin. Appivanhemmat eivät koskaan pyytäneet minua kylään yöksi, korkeintaan käymään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se oma suku vaan on oma suku. Siitä kannattaa pitää kiinni. Miehen ja naisen.

Tietysti sillä varauksella, että ovat täyspäisiä. 

Aina ei parisuhde ja avioliitto onnistu niin hyvin kuin toivoisi, niin on mukavaa, että on sentään omaa sukua jolta saa tukea ja apua.

Hylkäänö sukusi sinut, jos et pidä heistä kiinni? Eivätkö he halua, että sinulla on omaakin elämää? Tuohon napanuoran pitoon on ne suhteesi todennäköisesti myös katkenneet.

Vierailija kirjoitti:

Niin mihin se mies sua tarvitsee? Mulla aikoinaan samaa, anoppi vielä kamalan mustasukkainen, iski kiilaa väliin joka asiassa. Kysyin mieheltä mihin hän oikein minua tarvitsee, kun olen aina tärkeysjärjestyksessä viimeinen. Olin kuulemma hänen tukipilarinsa, jota ilman hän ei selviäisi. Muisti mainita, miten hän ymmärtää niitä, jotka ottavat mukaan muita ihmisiä, kun itse tekevät lopullisen ratkaisunsa. Ratkaisuun kuulemma pakottaa toisten ihmisten pahuus ja mukaan otetaan rakkain, jottei tällä kuolleella tulisi ikävä rakastaan. Näin sairasta settiä harvoilla, mutta kerroinpa mitä joillain.

Hyi saakeli, nousi kylmät väreet tuosta. Toivottavasti on kaukainen ja etäinen eksä. Oo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se oma suku vaan on oma suku. Siitä kannattaa pitää kiinni. Miehen ja naisen.

Tietysti sillä varauksella, että ovat täyspäisiä. 

Aina ei parisuhde ja avioliitto onnistu niin hyvin kuin toivoisi, niin on mukavaa, että on sentään omaa sukua jolta saa tukea ja apua.

Hylkäänö sukusi sinut, jos et pidä heistä kiinni? Eivätkö he halua, että sinulla on omaakin elämää? Tuohon napanuoran pitoon on ne suhteesi todennäköisesti myös katkenneet.

Ei mun suhteet ole mihinkään katkenneet, teidän suhteistanne mä puhun. Teille mä tämän kirjoitin. Että pitäkää omista sukulaisistanne ja ystävistänne kiinni, älkääkä jääkö pelkän parisuhteen varaan. Elämä on kovin yksinäistä ja suppeaa jos on vain se mies ja pari lasta. Tai vaan pelkkä mies, niin kuin monella nykyään on.

Mä olen ollut naimisissa saman miehen kanssa 25 vuotta ja ollaan edelleen. 

Musta taas oli ihanaa, kun mentiin aina viikonloppuisin isovanhempien luona. Kävimme siellä kyllä perheenä.

Myöskin serkkujen luona kävimme n. kerran viikossa.

Isovanhemmat ovat kuolleet, mutta meillä on tiivis suku, ja erittäin hyvät välit. Siksi " suku on pahin" kuulostaa minusta aina kamalalta. On ihanaa , kun on ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut aina vaikka tuntevat sinut niin hyvin.

Toki ymmärrän ap.n pointin, koska hänet jätetään ulkopuolelle. ( ja joo, en jaksanut lukea ketjua, vain ap. n aloituksen)

aiettäeijaksa kirjoitti:

Mieheni, 47 v., pitää lähes joka päivä jotain yhteyttä äitiinsä. Kun ihmettelen asiaa, hän puolustelee sitä sillä, että "Se on äiti joka viestittelee, pitäiskö olla vastaamatta?". En tiedä enää mitä ajatella. Kummallinen suhde, jossa ei olla itsenäistytty kumminkaan puolin. 🙈

Siis miten ei ole itsenäistytty? Jos viestittelen siskoni kanssa vaikka päivittäin, tarkoittaako se sitä etten ole itsenäistynyt? Ihan samalla tavalla voisin viestitellä äitini kanssa, joka on hyvä ystäväni. Tai jos viestittelen kaverini kanssa, en näe mitään eroa onko se sisko, äiti vai kaverini. 

Kummallista, että pidetään kummana, jos pitää sukulaisiin yhteyttä. 

Kaikki vastaajat ei tunnu ymmärtävän, että on ihan eri asia asua samallä paikkakunnalla ja vaikka kerta viikkoon käydä kylässä kuin ap:n mies menee viettämään koko vkl vanhemmilleen. Siinä on suuri ero.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vastaajat ei tunnu ymmärtävän, että on ihan eri asia asua samallä paikkakunnalla ja vaikka kerta viikkoon käydä kylässä kuin ap:n mies menee viettämään koko vkl vanhemmilleen. Siinä on suuri ero.

Niin kumpi sitten on suurempi riesa toiselle? Me asutaan miehen synnyinpaikkakunnalla , oma sukuni asuu kauempana. Miehen suvun kanssa tulee pakosta nähtyä useammin, joten todellakin haluan että vastapainoksi näemme myös minun sukuani ( mikä vaatii sen viikonlopumatkan kerran tai kahdesti kuussa).