Miehen "liian läheinen" suhde lapsuudenperheeseensä

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ok, että perhe tapaa vanhempiaan usein ja säännöllisesti.

Ennen asuttiin normaalisti saman katon alla.

Surettaa yksin jäävät vanhukset

Minua ei sureta yksin jäävät vanhukset. Sopii miettiä millainen äiti/isä sellainen vanhus on ollut kun lapset ei halua nähdä. Niin makaa kun petaa.

Vierailija kirjoitti:

Menkää vaikka kylpylälomalle tai Tallinnan risteilylle keskenänne niin mieskin voi innostua kahdenkeskisistä viikonlopuista

Ehko tuollainen porkkana tosiaan auttaisi. Toisaalta jos mies ei halua itsenäistyä, vaan pistää vastaan, niin minkä sille voi? Hän välttelee sitä ahdistusta, joka itsenäistymisestä voi seurata, ja haluaa pitää kynsin hampain kiinni siitä, mitä on nyt. Jos se lähipiiri olisi kypsempää, he sanoisivat, että olepa nyt vaimosi luona. Mutta aika harva äiti on sellainen aikunsa poikansa suhteen, vaan antaa pojan paikata niitä aukkoja, jotka ovat (olleet) omassa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tervettä käytöstä on se, että aikuistuttuaan ihminen alkaa elämään ja rakentamaan omaa elämää ja lapsuuden perhe jää sivurooliin.

Jo murrosikäisil alkaa näkyä itsenäistyminen ja ei enää lähdetä niin usein sukuloimaan esim. mummolaan tms vaan halutaan viettää aikaa omien kavereiden kanssa.

Eriytyminen lapsuusperheestä vaan vahvistuu kun ikää tulee ja muodostaa oman perheen/ parisuhteen.

Kulttuirisidonnainen juttu. Suomessa tuota pidetään jotenkin ihanteena, monessa muussa maassa sukulaisten tiiviskin tapaaminen on muiden silmissä normaalia eikä tee kenestäkään aikuista. Mä olen onnellinen siitä että olen kasvanut aikaiseksi sukurakkaassa ympäristössä. Mieheni on onneksi samanlainen, joten tästä ei tule ongelmia. Molempien vanhemmat on iäkkäitä, joten tarvitsevat monessa asiassa apua jo. Minusta se on aikuisuutta pitää huolta läheisistä. Me ei olla niitä jotka hylkää vanhukset palvelutaloihin ja keskittyy vain omaan pieneen ydinperheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tervettä käytöstä on se, että aikuistuttuaan ihminen alkaa elämään ja rakentamaan omaa elämää ja lapsuuden perhe jää sivurooliin.

Jo murrosikäisil alkaa näkyä itsenäistyminen ja ei enää lähdetä niin usein sukuloimaan esim. mummolaan tms vaan halutaan viettää aikaa omien kavereiden kanssa.

Eriytyminen lapsuusperheestä vaan vahvistuu kun ikää tulee ja muodostaa oman perheen/ parisuhteen.

Kulttuirisidonnainen juttu. Suomessa tuota pidetään jotenkin ihanteena, monessa muussa maassa sukulaisten tiiviskin tapaaminen on muiden silmissä normaalia eikä tee kenestäkään aikuista. Mä olen onnellinen siitä että olen kasvanut aikaiseksi sukurakkaassa ympäristössä. Mieheni on onneksi samanlainen, joten tästä ei tule ongelmia. Molempien vanhemmat on iäkkäitä, joten tarvitsevat monessa asiassa apua jo. Minusta se on aikuisuutta pitää huolta läheisistä. Me ei olla niitä jotka hylkää vanhukset palvelutaloihin ja keskittyy vain omaan pieneen ydinperheeseen.

Huolenpito on eri asia kuin seuranpito. Silloin kun vanhemmat ovat vielä aktiivisia, he voivat auttaa lapsiaan näiden aikuisen elämässä. Myöhemmin asetelma muuttuu.

Se että jossain kulttuurissa esimerkiksi perheen matriarkka tai patriarkka on pomo, jonka ympärillä kaikki pyörii, ei välttämättä ole kovin terve systeemi. Minulla on kokemusta sellaisesta lapsuudessa, ja kyllä siinä oli paljon huonoakin, että aina mentiin vanhempiani edeltävän sukupolven ehdoilla. Sitä ei kyseenalaistettu mitenkään, vaan oletettiin vain, että niin kuuluukin olla. Lapset olivat ikään kuin yhteistä omaisuutta ja kaikkien hoidossa, mutta jälkikäteen ajateltuna me lapset olimme pitkälti yksin, koska meitä ei otettu huomioon persoonina. Jos ei ollut kuin muut, sai ikävän leiman, josta ei päässyt koskaan eroon. Mutta en tarkoita, että näin kävisi aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tervettä käytöstä on se, että aikuistuttuaan ihminen alkaa elämään ja rakentamaan omaa elämää ja lapsuuden perhe jää sivurooliin.

Jo murrosikäisil alkaa näkyä itsenäistyminen ja ei enää lähdetä niin usein sukuloimaan esim. mummolaan tms vaan halutaan viettää aikaa omien kavereiden kanssa.

Eriytyminen lapsuusperheestä vaan vahvistuu kun ikää tulee ja muodostaa oman perheen/ parisuhteen.

Kulttuirisidonnainen juttu. Suomessa tuota pidetään jotenkin ihanteena, monessa muussa maassa sukulaisten tiiviskin tapaaminen on muiden silmissä normaalia eikä tee kenestäkään aikuista. Mä olen onnellinen siitä että olen kasvanut aikaiseksi sukurakkaassa ympäristössä. Mieheni on onneksi samanlainen, joten tästä ei tule ongelmia. Molempien vanhemmat on iäkkäitä, joten tarvitsevat monessa asiassa apua jo. Minusta se on aikuisuutta pitää huolta läheisistä. Me ei olla niitä jotka hylkää vanhukset palvelutaloihin ja keskittyy vain omaan pieneen ydinperheeseen.

Huolenpito on eri asia kuin seuranpito. Silloin kun vanhemmat ovat vielä aktiivisia, he voivat auttaa lapsiaan näiden aikuisen elämässä. Myöhemmin asetelma muuttuu.

Se että jossain kulttuurissa esimerkiksi perheen matriarkka tai patriarkka on pomo, jonka ympärillä kaikki pyörii, ei välttämättä ole kovin terve systeemi. Minulla on kokemusta sellaisesta lapsuudessa, ja kyllä siinä oli paljon huonoakin, että aina mentiin vanhempiani edeltävän sukupolven ehdoilla. Sitä ei kyseenalaistettu mitenkään, vaan oletettiin vain, että niin kuuluukin olla. Lapset olivat ikään kuin yhteistä omaisuutta ja kaikkien hoidossa, mutta jälkikäteen ajateltuna me lapset olimme pitkälti yksin, koska meitä ei otettu huomioon persoonina. Jos ei ollut kuin muut, sai ikävän leiman, josta ei päässyt koskaan eroon. Mutta en tarkoita, että näin kävisi aina.

Mä taas nautin siitä lapsuuden vapaudesta, kun kaikki huomio ei ollut meissä ja lapsilla oli se ihan oma maailmansa ja saatiin vapaasti liikkua serkkujen kanssa ja tehdä asioita ilman jatkuvaa isän tai äidin läsnäoloa, kuten ydinperheissä usein on. Toi se myös rikkautta elämään että erilaisia aikuisuuden malleja oli paljon.

Kokemusta on - Minun ex-mieheni lähiomainen sairaalaan oli vielä 47 vuotiaanakin isi. Olimme tuossa kohden olleet naimisissa yli 12 v. Need I say more?

Mielenkiintoista lukea että läheiset väliin omiin vanhempiin/sukuun on jotenkin huono asia ja viestii siitä, että roikkuu heissä kiinni. Näin yli 30 vuotiaana perheellisenä soitellaan paljon vanhempieni kanssa ja nyt kun asutaan samalla paikkakunnalla niin kyllä me kerran viikossa yleensä nähdään. Lapsetkin haluavat nähdä isovanhempiaan. Mies tulee mainiosti toimeen oman isäni kanssa ja heillä on yhteinen harrastuskin. Eikä miehen tarvitse tulla mukaan jos ei halua, mutta aina haluaa tulla mukaan ja käy joskus omin päinkin siellä. Olen asunut vuosia toisella paikkakunnalla ja ulkomailla, joten osaan kyllä elää ilman heitäkin, mutta meille se on luontaista olla paljon yhteydessä jos siihen on mahdollisuus.

En sano mitään AP:n tilanteeseen, mutta näin sivukommenttina ihmetyttää vain kielteinen asenne läheisiin väleihin lapsuusperhettä kohtaan. Meillä se on vain rikkaus ja kyllä meidän vapaa-aika kuitenkin suurimmaksi osaksi on täysin meidän oman perheen kesken. Lisäksi vanhempani ansiosta on myös ns. parisuhde aikaa.

Miksei mies tapas sukulaisiaan sinun ollessa töissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ok, että perhe tapaa vanhempiaan usein ja säännöllisesti.

Ennen asuttiin normaalisti saman katon alla.

Surettaa yksin jäävät vanhukset

Minua ei sureta yksin jäävät vanhukset. Sopii miettiä millainen äiti/isä sellainen vanhus on ollut kun lapset ei halua nähdä. Niin makaa kun petaa.

Minua surettaisi, jos lapseni olisi jäänyt asumaan lähelleni vain hoitaakseen minua vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista lukea että läheiset väliin omiin vanhempiin/sukuun on jotenkin huono asia ja viestii siitä, että roikkuu heissä kiinni. Näin yli 30 vuotiaana perheellisenä soitellaan paljon vanhempieni kanssa ja nyt kun asutaan samalla paikkakunnalla niin kyllä me kerran viikossa yleensä nähdään. Lapsetkin haluavat nähdä isovanhempiaan. Mies tulee mainiosti toimeen oman isäni kanssa ja heillä on yhteinen harrastuskin. Eikä miehen tarvitse tulla mukaan jos ei halua, mutta aina haluaa tulla mukaan ja käy joskus omin päinkin siellä. Olen asunut vuosia toisella paikkakunnalla ja ulkomailla, joten osaan kyllä elää ilman heitäkin, mutta meille se on luontaista olla paljon yhteydessä jos siihen on mahdollisuus.

En sano mitään AP:n tilanteeseen, mutta näin sivukommenttina ihmetyttää vain kielteinen asenne läheisiin väleihin lapsuusperhettä kohtaan. Meillä se on vain rikkaus ja kyllä meidän vapaa-aika kuitenkin suurimmaksi osaksi on täysin meidän oman perheen kesken. Lisäksi vanhempani ansiosta on myös ns. parisuhde aikaa.

Tämäpä tämä. Suomessa ollaan usein sukuvihamielisiä. Ja samaan aikaan valitetaan yksinäisyyttä tai vaikkapa sitä ettei saa lastenhoitoapua.

Ihmettelen miniöiden mustasukkaisuutta miehen äitiä kohtaan. Eikö ihminen joka on kasvattanut sinulle maailman rakkaimman ihmisen ole sinulle tärkeä, sellainen jota kunnioitat ja kohtelet rakkaudella? Pojan rakkaus äitiin on erilaista kuin vaimoon, ei se ole pois sinulta!

Jos miehellä on läheiset välit lapsuudenperheeseen se kertoo siitä että hän osaa kiintyä ihmisiin ja välittää toisista. Kunnioittaa sukupolvien ketjua eikä ole pelkkä MINÄ itse.

Suomessa on paljon opittavaa muista kulttuureista tälläkin saralla!

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miniöiden mustasukkaisuutta miehen äitiä kohtaan. Eikö ihminen joka on kasvattanut sinulle maailman rakkaimman ihmisen ole sinulle tärkeä, sellainen jota kunnioitat ja kohtelet rakkaudella? Pojan rakkaus äitiin on erilaista kuin vaimoon, ei se ole pois sinulta!

Jos miehellä on läheiset välit lapsuudenperheeseen se kertoo siitä että hän osaa kiintyä ihmisiin ja välittää toisista. Kunnioittaa sukupolvien ketjua eikä ole pelkkä MINÄ itse.

Suomessa on paljon opittavaa muista kulttuureista tälläkin saralla!

No onhan se pois jos ap ei ede näe miestään kun tämä on aina äitinsä kanssa...

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miniöiden mustasukkaisuutta miehen äitiä kohtaan. Eikö ihminen joka on kasvattanut sinulle maailman rakkaimman ihmisen ole sinulle tärkeä, sellainen jota kunnioitat ja kohtelet rakkaudella? Pojan rakkaus äitiin on erilaista kuin vaimoon, ei se ole pois sinulta!

Jos miehellä on läheiset välit lapsuudenperheeseen se kertoo siitä että hän osaa kiintyä ihmisiin ja välittää toisista. Kunnioittaa sukupolvien ketjua eikä ole pelkkä MINÄ itse.

Suomessa on paljon opittavaa muista kulttuureista tälläkin saralla!

Onko oma puolisosi viettänyt kaiken vapaa-aikansa äitinsä luona, eikä ole haitannut sinua yhtään? Vai oletko sinä se anoppi, joka haluaa pitää aikuiset lapset tiukassa otteessaan?

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miniöiden mustasukkaisuutta miehen äitiä kohtaan. Eikö ihminen joka on kasvattanut sinulle maailman rakkaimman ihmisen ole sinulle tärkeä, sellainen jota kunnioitat ja kohtelet rakkaudella? Pojan rakkaus äitiin on erilaista kuin vaimoon, ei se ole pois sinulta!

Jos miehellä on läheiset välit lapsuudenperheeseen se kertoo siitä että hän osaa kiintyä ihmisiin ja välittää toisista. Kunnioittaa sukupolvien ketjua eikä ole pelkkä MINÄ itse.

Suomessa on paljon opittavaa muista kulttuureista tälläkin saralla!

Voi kuule, ihmiset ovat erilaisia. Ei se ollut aina mitään auvoa siihen aikaan, kun nuori isäntä toi nuorikkonsa kotiin ja vanha emäntä tätä sitten komenteli tai arvosteli. Pakko oli sietää, kun ei ollut muutakaan paikkaa.

Tärkeä asia puhua jo etukäteen ennen yhteen muuttoa. Nyt onkin nähty useampia vaimoja , jotka ovat kieltäneet mieheltä yhteydenpidon omaan lapsuuden perheeseen. Sehän onkin täysin sairasta, ettei tapaisi veljeään tai sisaruksiaan. Lasten serkut ovat normaali perheissä kyllä läheisiä. Naiset menee ja tulee äidit ja isät pysyy.  Samoin kaverit ja sisarukset Ennen asuttiinkin lähekkäin tai yhdessä.  Muualla maailmassa ei kai kukaan edes kehtaisi vaatia jättämään unholaan lapsuusperhettään..  Sehän on myös tärkeä turvaverkko,  ei kukaan selviä kaikista koettelemuksista yksin. Rahallinen ja kaikki käytännön apu tulee usein lähusuvulta. Tiedän kyllä yhden avovaimon, jonka mies joutuu käymään salaa sukulaisissa. Taitaa se soittaminenkin tapahtu kauppamatkalla tai koiralenkillä. Tiedän naisen joka soittaa siskolleen ja äidillee vain kadulta.  Mies on Euroopan ulkopuolelta kotoisin. Vaimo on lähes  "vanki ". Hän etsii salaa asuntoa itselleen ja lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Siis asutte yhdessä eli se on sinunkin kotisi? Mitä sovitte vieraista ennen yhteen muuttamista?

Meillä vieraiden tulosta sovitaan yhdessä. Mies tietää, että sosiaalisesti kuormittavan työn vastapainoksi haluan viikonloppuisin levätä eli meille kutsutaan vieraita vain harvoin. Hän itse vierailee sukulaisillaan muutaman kerran vuodessa, minä lähden mukaan vain poikkeustapauksissa.

Et voi kieltää miestä vierailemasta mutta yhteiseen kotiin tulevista vieraista päätätte yhdessä.

Meillä on näin eli yhdessä sovitaan, koska vieraita tulee. Tästä seurasi se, että ei koskaan. Mies on sitä mieltä, että jos minä en siedä hänen kavereitaan ja perhettään, niin meillä ei sitten käy minunkaan kavereitani. Omat ystäväni ovat paljon mukavampia kuin miehen moottoriurheilusta touhottavat kaverit, joten niitä ei meille tule. Olisi kyllä ihana esitellä kotia omille kavereille, mutta tiedän, että jos vietän tyttöjen iltaa, niin seuraavana viikonloppuna täällä on räyhäremmi tai anoppi.

Itselläni on pieni suku eikä sisaruksia lainkaan. Mies taas on suuresta suvusta, jossa todella tiiviit välit.

Menimme nuorena yhteen, käytännössä muutettiin melkein lapsuuden kodeista yhteen (opiskelija-asuntolaa oli molemmilla välissä). Ja kaiken lisäksi hyvin lähelle miehen lapsuuden kotia. Mies on myös sisarusparvessa vanhin ja ensimmäinen jolla oli parisuhde ja muutti ensimmäisenä pois kotoa. Joten alkuajat olivat sitä että kaikki aika vietettiin miehen kotona tai sitten hän oli siellä ja minä yksin kotona. Tai sitten joku pikkusisarus oli meillä kylässä. Voin sanoa, että hiukan jo hermostuin.

Mutta sitten oikeastaan kaksi asiaa muutti homman. Ensinnäkin me muutettiin parin sadan kilometrin päähän ja miehen vanhempi pikkusisko sai lapsen. Lapsenlapsi oli niin tärkeä, että sen kanssa vietettiin kaikki aika eikä mieskään enää jaksanut ajella koko ajan kotiinsa.

Pikkuhiljaa lapsia syntyi muillekin sisaruksille, myös meille. Suku on edelleen tiivis, mutta kaikilla on myös oma perhe. Ja lopputulema oli, että nykyään asutaan jälleen lähellä miehen lapsuudenkotia ja myös miehen sisarukset asuvat lähellä. Emme kuitenkaan välttämättä näe toisiamme kovinkaan usein, lapsemme ovat nykyään enemmän tekemisissä keskenään. Mutta tietyt perhejuhlat vietetään yhdessä ja mikä tärkeintä, lähellä on paljon ihmisiä joiden apuun voi aina luottaa. Lapsillamme on paljon ja monen ikäisiä serkkuja ja serkuilla läheiset välit vaikka ikähaarukka on 20 vuotta. Saan myöskin olla oma introvertti itseni enkä aina osallistu sukujuhliin tai muihin yhteisiin tapahtumiin. Olen myös miettinyt, että jos meille tulisi ero, tulisi tuota isoa meluisaa sukua todella ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tervettä käytöstä on se, että aikuistuttuaan ihminen alkaa elämään ja rakentamaan omaa elämää ja lapsuuden perhe jää sivurooliin.

Jo murrosikäisil alkaa näkyä itsenäistyminen ja ei enää lähdetä niin usein sukuloimaan esim. mummolaan tms vaan halutaan viettää aikaa omien kavereiden kanssa.

Eriytyminen lapsuusperheestä vaan vahvistuu kun ikää tulee ja muodostaa oman perheen/ parisuhteen.

Kulttuirisidonnainen juttu. Suomessa tuota pidetään jotenkin ihanteena, monessa muussa maassa sukulaisten tiiviskin tapaaminen on muiden silmissä normaalia eikä tee kenestäkään aikuista. Mä olen onnellinen siitä että olen kasvanut aikaiseksi sukurakkaassa ympäristössä. Mieheni on onneksi samanlainen, joten tästä ei tule ongelmia. Molempien vanhemmat on iäkkäitä, joten tarvitsevat monessa asiassa apua jo. Minusta se on aikuisuutta pitää huolta läheisistä. Me ei olla niitä jotka hylkää vanhukset palvelutaloihin ja keskittyy vain omaan pieneen ydinperheeseen.

Huolenpito on eri asia kuin seuranpito. Silloin kun vanhemmat ovat vielä aktiivisia, he voivat auttaa lapsiaan näiden aikuisen elämässä. Myöhemmin asetelma muuttuu.

Se että jossain kulttuurissa esimerkiksi perheen matriarkka tai patriarkka on pomo, jonka ympärillä kaikki pyörii, ei välttämättä ole kovin terve systeemi. Minulla on kokemusta sellaisesta lapsuudessa, ja kyllä siinä oli paljon huonoakin, että aina mentiin vanhempiani edeltävän sukupolven ehdoilla. Sitä ei kyseenalaistettu mitenkään, vaan oletettiin vain, että niin kuuluukin olla. Lapset olivat ikään kuin yhteistä omaisuutta ja kaikkien hoidossa, mutta jälkikäteen ajateltuna me lapset olimme pitkälti yksin, koska meitä ei otettu huomioon persoonina. Jos ei ollut kuin muut, sai ikävän leiman, josta ei päässyt koskaan eroon. Mutta en tarkoita, että näin kävisi aina.

Mä taas nautin siitä lapsuuden vapaudesta, kun kaikki huomio ei ollut meissä ja lapsilla oli se ihan oma maailmansa ja saatiin vapaasti liikkua serkkujen kanssa ja tehdä asioita ilman jatkuvaa isän tai äidin läsnäoloa, kuten ydinperheissä usein on. Toi se myös rikkautta elämään että erilaisia aikuisuuden malleja oli paljon.

Tuo on tietysti mukavaa. Omalla kohdallani ei ollut noin, koska olin liian erilainen. Olisin halunnut lukea kirjoja ja jutella aikuisten kanssa, mutta en juuri saanut huomiota ja lukuharrastustani pidettiin suorastaan turmiollisena. Olinkin sitten ainoa siitä suuresta serkkuparvesta, joka meni yliopistoon opiskelemaan. Vieläkin tunnen olevani vääränlainen siinä suvussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis asutte yhdessä eli se on sinunkin kotisi? Mitä sovitte vieraista ennen yhteen muuttamista?

Meillä vieraiden tulosta sovitaan yhdessä. Mies tietää, että sosiaalisesti kuormittavan työn vastapainoksi haluan viikonloppuisin levätä eli meille kutsutaan vieraita vain harvoin. Hän itse vierailee sukulaisillaan muutaman kerran vuodessa, minä lähden mukaan vain poikkeustapauksissa.

Et voi kieltää miestä vierailemasta mutta yhteiseen kotiin tulevista vieraista päätätte yhdessä.

Meillä on näin eli yhdessä sovitaan, koska vieraita tulee. Tästä seurasi se, että ei koskaan. Mies on sitä mieltä, että jos minä en siedä hänen kavereitaan ja perhettään, niin meillä ei sitten käy minunkaan kavereitani. Omat ystäväni ovat paljon mukavampia kuin miehen moottoriurheilusta touhottavat kaverit, joten niitä ei meille tule. Olisi kyllä ihana esitellä kotia omille kavereille, mutta tiedän, että jos vietän tyttöjen iltaa, niin seuraavana viikonloppuna täällä on räyhäremmi tai anoppi.

Tuo on ihan oikein ja tasa-arvoista.

Itse en edes halua kutsua ystäviäni kotiin vaan tapaan heitä mieluummin kaupungilla töiden jälkeen. Käydään syömässä, lasillisella, joskus elokuvissa tai jossain näyttelyssä. Jos haluaisin kutsua kotiin niin kutsuisin sellaisena iltana, kun miehellä on omia menoja. Vastaavasti mies pyrkii yleensä kutsumaan omat kaverinsa silloin, kun minä olen työmatkalla tai muuten poissa kotoa, koska tietää, etten pidä vieraista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis asutte yhdessä eli se on sinunkin kotisi? Mitä sovitte vieraista ennen yhteen muuttamista?

Meillä vieraiden tulosta sovitaan yhdessä. Mies tietää, että sosiaalisesti kuormittavan työn vastapainoksi haluan viikonloppuisin levätä eli meille kutsutaan vieraita vain harvoin. Hän itse vierailee sukulaisillaan muutaman kerran vuodessa, minä lähden mukaan vain poikkeustapauksissa.

Et voi kieltää miestä vierailemasta mutta yhteiseen kotiin tulevista vieraista päätätte yhdessä.

Meillä on näin eli yhdessä sovitaan, koska vieraita tulee. Tästä seurasi se, että ei koskaan. Mies on sitä mieltä, että jos minä en siedä hänen kavereitaan ja perhettään, niin meillä ei sitten käy minunkaan kavereitani. Omat ystäväni ovat paljon mukavampia kuin miehen moottoriurheilusta touhottavat kaverit, joten niitä ei meille tule. Olisi kyllä ihana esitellä kotia omille kavereille, mutta tiedän, että jos vietän tyttöjen iltaa, niin seuraavana viikonloppuna täällä on räyhäremmi tai anoppi.

Minusta tuo on todella surullista, ettei voi kutsua kotiinsa omia kavereita aina joskus. En kyllä voisi olla tuollaisessa parisuhteessa, että noin pahasti rajoitetaan elämää omassa kodissa.