Miehen "liian läheinen" suhde lapsuudenperheeseensä

Kuinka kaukana miehen vanhemmat asuu? Kerrot, että miehesi on menossa lounaalle äitinsä kanssa. Entä loppupäivä?

Oletatko siis, että mies olisi ihan koko viikonlopun kanssasi? Vai eikö ehdi olla ollenkaan?

Vähän kummastelen, jos "täytyisi" koko viikonloppu olla kanssasi, jos siis ei mitään erityistä ole.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä miehen suvussa on aina niin kamalaa? Tavallisia ihmisiä ne kai useimmiten kuitenkin on. Niin kuin omakin suku on. Paitsi tietysti niissä tapauksissa missä on alkoholismia ja muuta ikävää. Mutta jos ei sellaista ole niin ihan kivaahan se on, että on ihmisiä, joiden luona voi kyläillä.

Ei ole hyvä jos aikuinen ihminen ei ole irtautunut asianmukaisesti. Siitä tulee vääjäämättä ongelmia ennen pitkää.

Pysyn todella kaukana äitinsä nänneihin imeytyneistä aikuisista äijistä. On sekä lapsellista että häiriintynyttä hyysätä jatkuvasti oman ikiaikaisen ”perheensä” kanssa - se aika oli ja meni. Ja näitä äidin tisuliivit päässä hengaavia setämiehiä on ihan 50+ ikäisissäkin. Aina ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Pysyn todella kaukana äitinsä nänneihin imeytyneistä aikuisista äijistä. On sekä lapsellista että häiriintynyttä hyysätä jatkuvasti oman ikiaikaisen ”perheensä” kanssa - se aika oli ja meni. Ja näitä äidin tisuliivit päässä hengaavia setämiehiä on ihan 50+ ikäisissäkin. Aina ongelmia.

Voi nainenkin olla liian kiinni vanhemmissaan. Anoppi on edelleen täysin kiinni omissaan ja on opettanut tyttärensä olemaan kiinni hänessä. 35-vuotiaat menee jokaiknen viikonloppu äidin tai äidinäidin luo.

Ja meidän pitäisi notkua siellä myös koko ajan. Ja ei, Helsingistä Ouluun ei mennä vain kahville. Siellä sitten nökötetään miehen mummon pienessä kaksiossa kylki kyljessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pysyn todella kaukana äitinsä nänneihin imeytyneistä aikuisista äijistä. On sekä lapsellista että häiriintynyttä hyysätä jatkuvasti oman ikiaikaisen ”perheensä” kanssa - se aika oli ja meni. Ja näitä äidin tisuliivit päässä hengaavia setämiehiä on ihan 50+ ikäisissäkin. Aina ongelmia.

Voi nainenkin olla liian kiinni vanhemmissaan. Anoppi on edelleen täysin kiinni omissaan ja on opettanut tyttärensä olemaan kiinni hänessä. 35-vuotiaat menee jokaiknen viikonloppu äidin tai äidinäidin luo.

Ja meidän pitäisi notkua siellä myös koko ajan. Ja ei, Helsingistä Ouluun ei mennä vain kahville. Siellä sitten nökötetään miehen mummon pienessä kaksiossa kylki kyljessä.

Mikä on liian kiinni.

Ennen asuttiin yhdessä. Se on luonnollisin tapa kautta aikojen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette sitten sovi yhteen. Minulle sukulaiset ovat rakkaita, ja näen heitä aina innoissani, vaikka olenkin introvertti. Näen myös kavereita paljon. Ehkä yhden kerran kuussa on viikonloppu, jolloin olen kahdestaan mieheni kanssa. Rakastan nähdä myös mieheni sukua. Töissä en ole hirveänä tekemisissä ihmisten kanssa, ja siksi ehdinkin työpäivien aikana ladata akkujani. Anna miehen elää elämäänsä niin kuin haluaa, et voi häntä muuttaa.

Mahdatkohan tietää, mikä on introvertti?

Mahdatko itse? Kyllä introverttikin voi haluta sosiaalista elämää, kunhan saa myös riittävästi yksinoloa, kuten tuon kirjoittaja on työpäivät yksikseen ja viikonloppuisin näkee ystäviä ja sukulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Eipä siinä muuta voi kuin puhua miehelle ja sopia linjat. En minä ainakaan todellakaan joka viikko jaksaisi edes omia sukulaisiani!

Sopia linjat = vaimo päättää ketä sukua milloinkin nähdään?

Ja sitten vielä ihmetellään kun miespuoliset sukulaiset vetäytyvät eivätkä pidä yhteyttä.

Väittäisin, et me suomalaiset ollaan harvinaisen vähän läheistemme ja sukulaistemme kanssa tekemisissä. On rikkaus, että on ihmisiä ympärillä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä miehen suvussa on aina niin kamalaa? Tavallisia ihmisiä ne kai useimmiten kuitenkin on. Niin kuin omakin suku on. Paitsi tietysti niissä tapauksissa missä on alkoholismia ja muuta ikävää. Mutta jos ei sellaista ole niin ihan kivaahan se on, että on ihmisiä, joiden luona voi kyläillä.

Ei ole hyvä jos aikuinen ihminen ei ole irtautunut asianmukaisesti. Siitä tulee vääjäämättä ongelmia ennen pitkää.

Mitä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Pysyn todella kaukana äitinsä nänneihin imeytyneistä aikuisista äijistä. On sekä lapsellista että häiriintynyttä hyysätä jatkuvasti oman ikiaikaisen ”perheensä” kanssa - se aika oli ja meni. Ja näitä äidin tisuliivit päässä hengaavia setämiehiä on ihan 50+ ikäisissäkin. Aina ongelmia.

Jostain syystä mies ei saa olla enää yhteydessä sukuun (varsinkaan äitiinsä!!) aikuistuttuaan. Naisista ei koskaan puhuttais tuolla tavalla. Oikeastaan päinvastoin! Mitä enemmän vaimo pitää sukuun yhteyttä, sekin lasketaan metatyölistaan, jolla voi uhriutua riitojen yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä siinä muuta voi kuin puhua miehelle ja sopia linjat. En minä ainakaan todellakaan joka viikko jaksaisi edes omia sukulaisiani!

Sopia linjat = vaimo päättää ketä sukua milloinkin nähdään?

Ja sitten vielä ihmetellään kun miespuoliset sukulaiset vetäytyvät eivätkä pidä yhteyttä.

Väittäisin, et me suomalaiset ollaan harvinaisen vähän läheistemme ja sukulaistemme kanssa tekemisissä. On rikkaus, että on ihmisiä ympärillä!

Puhu ihan vain omasta puolestasi, älä yleistä. Minäkin tapaisin mielelläni aikuista poikaani useamminkin kuin noin kerran kuukaudessa, mutta olisin kokenut epäonnistuneeni kasvattajana pahasti, jos minun seurani olisi ollut hänelle tärkeämpää kuin tyttöystävänsä (nykyisin puolisonsa) kanssa oleminen. Miniää tapaan 2-4 kertaa vuodessa. Tämä sopii meille erinomaisen hyvin. Veljeni perhettä en välimatkan takia tapaa enää kuin 1-2 kertaa vuodessa, vanhempia ei enää ole. Muita sukulaisia en tapaa ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pysyn todella kaukana äitinsä nänneihin imeytyneistä aikuisista äijistä. On sekä lapsellista että häiriintynyttä hyysätä jatkuvasti oman ikiaikaisen ”perheensä” kanssa - se aika oli ja meni. Ja näitä äidin tisuliivit päässä hengaavia setämiehiä on ihan 50+ ikäisissäkin. Aina ongelmia.

Voi nainenkin olla liian kiinni vanhemmissaan. Anoppi on edelleen täysin kiinni omissaan ja on opettanut tyttärensä olemaan kiinni hänessä. 35-vuotiaat menee jokaiknen viikonloppu äidin tai äidinäidin luo.

Ja meidän pitäisi notkua siellä myös koko ajan. Ja ei, Helsingistä Ouluun ei mennä vain kahville. Siellä sitten nökötetään miehen mummon pienessä kaksiossa kylki kyljessä.

Mikä on liian kiinni.

Ennen asuttiin yhdessä. Se on luonnollisin tapa kautta aikojen.

Niin kiinni että normaali kasvu ja kehitys häiriintyy. Että kuuskymppinen nainen käyttäytyy kuin pikkutyttö ja päättää omien ja öastensa asioista yhdessä äitinsä, eikä miehensä kanssa.

Tai kuvittelee että 30-vuotias akateemisesti koulutettu poikansa kuolee nälkään jos hän ja äitinsä ei valvo syömisiään? Tai pktää hyvänä asiana että 35-vuotiaat tyttärensä elää nuoren teinin tavoin ilman miestä, lapsia tai omaa elämää?

Narsistit haluaa etäännyttää puolison suvustaan ja ystävistään. Ei sais olla ketään muuta kuin Hänen Ylhäisyytensä, jota palvoa ja joka kontrolloi kaikkea ihmissuhteista lähtien. Muut vievät huomiota Häneltä. Muut ovat uhka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä miehen suvussa on aina niin kamalaa? Tavallisia ihmisiä ne kai useimmiten kuitenkin on. Niin kuin omakin suku on. Paitsi tietysti niissä tapauksissa missä on alkoholismia ja muuta ikävää. Mutta jos ei sellaista ole niin ihan kivaahan se on, että on ihmisiä, joiden luona voi kyläillä.

Ei ole hyvä jos aikuinen ihminen ei ole irtautunut asianmukaisesti. Siitä tulee vääjäämättä ongelmia ennen pitkää.

Mitä tarkoitat?

Googleta. Esim teini-ikäisen terve kasvu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä siinä muuta voi kuin puhua miehelle ja sopia linjat. En minä ainakaan todellakaan joka viikko jaksaisi edes omia sukulaisiani!

Sopia linjat = vaimo päättää ketä sukua milloinkin nähdään?

Ja sitten vielä ihmetellään kun miespuoliset sukulaiset vetäytyvät eivätkä pidä yhteyttä.

Väittäisin, et me suomalaiset ollaan harvinaisen vähän läheistemme ja sukulaistemme kanssa tekemisissä. On rikkaus, että on ihmisiä ympärillä!

Puhu ihan vain omasta puolestasi, älä yleistä. Minäkin tapaisin mielelläni aikuista poikaani useamminkin kuin noin kerran kuukaudessa, mutta olisin kokenut epäonnistuneeni kasvattajana pahasti, jos minun seurani olisi ollut hänelle tärkeämpää kuin tyttöystävänsä (nykyisin puolisonsa) kanssa oleminen. Miniää tapaan 2-4 kertaa vuodessa. Tämä sopii meille erinomaisen hyvin. Veljeni perhettä en välimatkan takia tapaa enää kuin 1-2 kertaa vuodessa, vanhempia ei enää ole. Muita sukulaisia en tapaa ollenkaan.

Ei toikaan ihan tervettä ole, jos koet epäonnistuneesi jos poikasi haluaisi tavata äitiään useammin kuin kerran kuussa.  Tietysti jos välimatkaa on useita satoja kilometrejä niin sitten tietysti ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä miehen suvussa on aina niin kamalaa? Tavallisia ihmisiä ne kai useimmiten kuitenkin on. Niin kuin omakin suku on. Paitsi tietysti niissä tapauksissa missä on alkoholismia ja muuta ikävää. Mutta jos ei sellaista ole niin ihan kivaahan se on, että on ihmisiä, joiden luona voi kyläillä.

Ei ole hyvä jos aikuinen ihminen ei ole irtautunut asianmukaisesti. Siitä tulee vääjäämättä ongelmia ennen pitkää.

Mitä tarkoitat?

Googleta. Esim teini-ikäisen terve kasvu.

Tuolta edelliseltä mä halusin kysyä, en googlelta.

AP: momentum voi olla nyt irrottautua ennenkin on liian myöhäistä.

Meille sama tilanne, mutta ollaan yli 40 vee, kaksi teini-ikäistä. Miehellä 2 pikkusiskoa (35-40v), toinen sinkku, toisella on-off-suhde samaan mieheen. Miehen siskot ja vanhemmat roikkuvat miehessäni, joka viikonloppu menevät ”kotiin”, eli lapsuuskotiinsa, jossa koko ajan puuhaa ja remonttia, jonne mun mies tarvitaan. Kun aloimme seurustella, tulin nopeasti raskaaksi ja samanaikaisesti miehen sisko ja äiti masentui, siskolla masennuslääkitys ja äidillä myös unilääkitys. Toisen sisko parisuhde meni tuolloin poikki ja sisko tarvitsi paljon tukea: kaikki parisuhdeongelmat ruotivat primaariperheessä keskenään. Mies kärkkyy koko ajan mahdollisuutta päästä käymään lapsuuskodissaan. Siellä selvästi lepää ja viihtyy. Pikkusiskojen seura on parasta.

Oon tietysti onneton ja hyväksikäytetty hölmö, eikä voimia ole ollut tehdä sitä yhtä ja ainoaa ratkaisua, joka nyt pitäisi.

Mutta sulle AP. Tällaisen taustalla voi olla ihan sieltä varhaislapsuudesta tulevia kuvioita ja näiden sulle vieraiden ihmisten välinen dynamiikka on jotain, mihin et ehkä itse koskaan pysty vaikuttamaan. Jos oot nuori ja lapsia ja muita sitoumuksia ei vielä ole, niin helpointa olisi lähteä. Vuosien varrella ongelma vain korostuu, kun appivanhempasi ikääntyvät, sairastuvat ja tarvitsevat OIKEasti läsnäoloa.

Vierailija kirjoitti:

Narsistit haluaa etäännyttää puolison suvustaan ja ystävistään. Ei sais olla ketään muuta kuin Hänen Ylhäisyytensä, jota palvoa ja joka kontrolloi kaikkea ihmissuhteista lähtien. Muut vievät huomiota Häneltä. Muut ovat uhka.

Totta. Tai muuten häiriintyneet. Narsisteja on muuten naisissakin. Kannattaa juosta karkuun jos kumppanissa alkaa näkyä sellaisia oireita. 

Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ei koe toisen sukua uhkana. 

Vierailija kirjoitti:

Narsistit haluaa etäännyttää puolison suvustaan ja ystävistään. Ei sais olla ketään muuta kuin Hänen Ylhäisyytensä, jota palvoa ja joka kontrolloi kaikkea ihmissuhteista lähtien. Muut vievät huomiota Häneltä. Muut ovat uhka.

Ei ole tästä kyse, vaan siitä että aikuisessa parisuhteessa ja jos on jo perhettäkin, niin yleensä olisi kivaa viettää viikonloppuja ja lomia sen oman puolison ja lasten kanssa keskenäänkin. Mutta jos puolison täytyy joka viikonloppu käydä vanhempiensa luona viettämässä aikaa niin se alkaa pitemmän päälle haittaamaan sitä yhteistä perhe-elämää. Paitsi toki jos molemmat viettävät mielellään kaiken vapaa-ajan siellä anoppilassa. Yleensä näissä tapauksissa sitten ei kuitenkaan käydä siellä toisen puolison vanhemmilla juuri koskaan, koska miksi siellä nyt pitäisi käydä... ja sitten tietysti vielä se ongelma, että puolison vanhemmat puuttuu aikuisten lastensa elämään liikaa. Ei aina ole narsismista kyse vaikka tällä palstalla se onkin suosikkidiagnoosi kaikille.

Muistan kun miehen äiti soitteli "alkuaikoina" vähintään 5 kertaa päivässä. Meinasi pää lahota, kun oman äidin kanssa ei soiteltu edes kerran viikkoon. Kerran anoppi tuli jopa vara-avaimella sisälle meidän kotiin, se oli viimeinen niitti.

Sanoin, että en aio jäädä tähän suhteeseen, jos soitteluun/näkemiseen ei tule tolkkua. Ahdistun moisesta määrästä sosiaalista kanssakäymistä. Hrrr. Mies myönsi, että tuntee liikaa velvollisuutta äitiään kohtaan ja ei ole uskaltanut olla itsenäisempi, kun äitinsä sitten loukkaantuu.

Nykyään ollaan vieläkin yhdessä, mutta anoppi on saanut jäädä vähemmälle huomiolle ja ei enää käy hermoille.

Ette näe viikolla. Ja viikonloputkin mies haluaa viettää oman perheensä kanssa, eikä ilmeisesti edes pyydä sinua mukaansa.

Sinä et vain ole riittävän tärkeä hänelle. Jos hän rakastaisi sinua, sinun ei tarvitsisi anella häneltä huomiota. Päin vastoin, sinun tarpeesi olisi hänelle ykkösprioriteetti.

Maailmalla on varmasti monta miestä, jotka oikeasti haluaisivat viettää aikaa kanssasi. Itse en jaksaisi olla suhteessa, jossa en kokisi saavavani arvostusta ja huomiota.