Kun saat lapsivieraita, mistä et heidän vierailussaan pidä?

Lapsivieraat ovat kivoja ja helppoja, kun ovat käymässä ilman vanhempiaan. Menee ne vanhemmatkin jos ovat oikeasti rentoja, mutta usein saavat aikaan lähinnä ongelmia ja lapset toistelevat vanhempiensa hölmöyksiä tai roikkuvat näissä.

Itsekseen ovat usein reippaita, omatoimisia ja omaksuvat helposti, että eri kodeissa on eri säännöt.

Tämä ketju kertoo kaiken nykyajan lapsivihasta. Muista, että ole itsekin ollut siivoton lapsi.

Lapset nyt vain sattuvat useimmiten olemaan ”likaisia”, räkäisiä tahmatassuja ja huomiota vailla. Onko kaiken pakko olla kontrollissa? Jos kaappiisi jää tahmeat jäljet, niin mitä sitten? Pyyhi pois.

En jaksaisi itse kyläpaikassa vain juosta lasteni perässä vartioimassa jokaista tavaraa, herkun syöntiä, lasipinnan kosketusta. Jos kylään tullaan, niin kai olisi hyvä pystyä myös aikuisten kesken seurustelemaan. Nuo lapsen huomioinnit kesken puheen ja herkuttelu ovat usein vanhemmille keinoja, joilla pelataan lisäaikaa aikuisten jutusteluun.

Minulla on ujo lapsi, joka useimmiten istuu sylissä koko kylävierailun ajan. Toinen lapsi on meneväinen ja utelias, tutkii ja kommentoi kaikki paikat. Yritän rohkaista toista ja rauhoittaa toista, mutta ei auta.

Lapsena inhosin, kun tuttavaperhe tuli kylään, ja tuttavaäippä aina oletti, että minä siskoni kanssa huolehdimme hänen kahdesta meitä huomattavasti nuoremmista lapsista. Uskoisin, että en vielä tänä päivänäkään viihdy lasten seurassa, koska tämä lasten "kaitseminen" traumatisoi jonkin verran. Lapset aina meni minun huoneeseeni ja sotkivat siellä, ottivat lelujani ja veivät ympäri taloa. Siivoaminen jäi minun vastuulleni aina. Siskoni on minua vanhempi ja tykkää lapsista, mutta minä en ole ikinä lapsista tykännyt, enkä tykkää nyt aikuisenakaan.

Lasten käsien pesemättömyys ällöttää ehkä eniten, mutta lapsia en tästä syytä, vaan vanhempia. Lapset ovat tässä ihan syyttömiä, kritisoin vanhempia aina, jos vieraileva lapsiperhe käyttäytyy jollain tavalla sopimattomasti. Toinen asia on se, että lapset vie tosi paljon energiaa ja vaativat huomiota. Ei, en halua leikkimään kanssasi, haluan keskustella vanhempiesi kanssa ja juoda kahvini loppuun.

Ne tonkii joka paikan.

Viimeksi siskon 3v tyttö puhalsi tulemaan makkarista mun isompi dildo kädessään.

Varmaan oli jo maistanutkin ku pennut tunkee kaiken suuhunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän nämä lapsivieraita inhoavat sitten tekee, kun tulee mummoiksi :D

Kun viikonloppuisin tuodaan aina muutama lapsenlapsi hoitoon. Sehän on isovanhemmille ilo ja siunaus..

Minä mummona kasvatan lastenlapsia kuten omiani silloin kun he ovat vastuullani.

Kun ollaan kunnolla, kaikilla on kivaa.

Kun lapset tietävät, mitä saa tehdä ja mitä ei, ei tule ongelmia. Myös kodeissaan on melkolailla  samat toimintatavat, koska omani ovat sisäistäneet ne jo lapsesta, niin eipä tule konflikteja ja puolisonsa ovat samoilla linjoilla :)

Miniät ei tykkää, jos lapsilla on kovin kova kuri mummolassa. Tulevat tänne haukkumaan teitä

Nykypolvi  ainakin tuntemani - ovat aika konservatiivisia kasvattajia.

Miniämeni noudattaa tiukempaa kuria kuin minä, mutta sallii minun mummon ominaisuudessa hemmotellakin lapsiaan. Ei ole luottamuspulaa, ja tuskin syytä arvosteluihin puolin tai toisin.

Ainoa asia mistä en pidä on se jos lapsi toistuvasti keskeyttää keskustelun jonninjoutavilla jutuilla ”ÄITI ÄITI KATO”.

Jostain syystä lapset aina tykästyvät minuun ja joudun leikkimään heidän kanssaan. Sanon että joudun, koska haluaisin mieluummin jutella aikuisten kanssa. Varsinkin nuoret tytöt suorastaan liimaantuvat kiinni minuun, ja minun on sitten keksittävä heidän kanssaan jotain tekemistä. Minulla on sukulaisia, joiden kanssa en ole jutellut käytännössä koskaan, koska kaikki aikani on mennyt heidän lastensa kanssa. Ilmeisesti heitä ei kiinnostakaan jutella kanssani, vaan haluavat että olen mieluummin kiinni siinä lapsessa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju kertoo kaiken nykyajan lapsivihasta. Muista, että ole itsekin ollut siivoton lapsi.

Lapset nyt vain sattuvat useimmiten olemaan ”likaisia”, räkäisiä tahmatassuja ja huomiota vailla. Onko kaiken pakko olla kontrollissa? Jos kaappiisi jää tahmeat jäljet, niin mitä sitten? Pyyhi pois.

En jaksaisi itse kyläpaikassa vain juosta lasteni perässä vartioimassa jokaista tavaraa, herkun syöntiä, lasipinnan kosketusta. Jos kylään tullaan, niin kai olisi hyvä pystyä myös aikuisten kesken seurustelemaan. Nuo lapsen huomioinnit kesken puheen ja herkuttelu ovat usein vanhemmille keinoja, joilla pelataan lisäaikaa aikuisten jutusteluun.

Minulla on ujo lapsi, joka useimmiten istuu sylissä koko kylävierailun ajan. Toinen lapsi on meneväinen ja utelias, tutkii ja kommentoi kaikki paikat. Yritän rohkaista toista ja rauhoittaa toista, mutta ei auta.

No ei voi olla niin vaikeata kahden lapsen kanssa seurata, että pesevät ne kädet syötyään jotain sotkuista...? Kaapinovet on helppo pyyhkiä mutta sohvat, matot...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihdetaan vaippa sängyllä, sohvalla, pöydällä tai matolla. Sotku on hankala tai mahdoton siivota jos lapsi pissaa tai kakkaa kesken vaipan vaihdon ja vaikka ei kesken toimituksen pissaisi tai kakkaisikaan niin en halua paljasta pyllyä tai vaippaa edellä mainittuhin paikkoihin. En itsekään istu perseelläni pöydällä tai sohvalla esim.

Lisäksi en tykkää, että mukamas vaipattomaksi oppinut taapero joka pissaa housuun jatkuvaan tuodaan kylään ilman vaippaa. Ei haittaa laittaa kylään mennessä vaippa.

En tykkää jos annetaan pöydässä läästiä tarjottavia tai jätetään kädet ja naama putsaamatta pöydästä lähtiessä. Enkä myöskään tykkää jos annetaan aukoa kaappeja ja ottaa sieltä tavaraa.

Tuossa varmaan pahimmat.

Missä sen vaipanvaihto sitten saa vaihtaa? Pihalla?

Mun kodissa ainut hyväksyttävä paikka on vessan lattia. Ei ehkä ihanteellinen, mutta mun koti ei olekkaa mikää lastenmaa

Nämä ovat ihan niitä samoja syitä, miksi en mielelläni vieraile missään vauvan ja 2-vuotiaan kanssa. Ymmärrän ihan hyvin näitä juttuja täällä, mutta toki ymmärrän vanhempiakin ainakin sen suhteen, ettei ainakaan 0-3-vuotiaiden kanssa oikein voi ennakoida täysin miten kaikki menee. Kasvatuksen tulokset näkyvät mielestäni vasta 4-vuotiaasta eteenpäin (kun mietin esim. sukulaislapsia), ja sitä ennen hyvin käyttäytyvä lapsi on kyllä varmasti ihan perus temperamentiltaankin aika rauhallinen ja ehkä jopa varautunut vieraissa paikoissa. Mutta ei ollut tarkoitukseni siis puolustella. Itse kerta kaikkiaan välttelen toisten kotona kyläilyä, kun on niin raskasta vahtia lasta kodissa, jossa on paljon helposti rikki menevää tavaraa eikä esim. leluja johon kiinnittää huomio. Otetaan aina omia leluja mukaan, mutta kummasti 2-vuotiaalla kiinnostaa esim. kaapit enemmän. Ei anneta mennä kaapille, mutta vierailusta menee idea nopeasti kun kokoajan joutuu juoksemaan perässä kun lapsi nyt vaan on tuossa iässä luonnollisen utelias ja uhmakas.

Saako valittaa päinvastaisesta? Meillä nimittäin yksi lapseton sukulainen pyytää jatkuvasti kylään ja nimenomaan pitää ottaa lapset mukaan, ja hän ei ikinä millään halua tulla meille kylään. Kaiken lisäksi paheksuu kovasti 2-vuotiaamme käytöstä, vaikka siis todellakin vahdimme ja seuraamme vierestä, sanomme ei ja viemme pois paikasta johon ei saa mennä. Tämä sukulainen seuraa perässä kuin hai laivaa ja toistaa kaikki sanomamme eit lapselle. Kerran kun lapsi kerkesi koskea hänen kaapin oveen niin oikein syöksyi huutamaan ei ei ei, se on minun kaappi et saa koskea siihen, ja siis huusi vihaisesti kovaan ääneen tämän, ja sen jälkeen katsoi minua paheksuvasti. Paheksuva katse ja huutokin olisi ollut ymmärrettävää, jos todella olisimme sellaisia ihmisiä jotla antaisivat lapsen tehdä mitä haluaa. Tuo on rehellisesti sanottuna ainoa kunnollinen kerta, jolloin lapsi on kerennyt huomaamattani koskea johonkin siellä, enkä kerennyt puuttua. Kokemus oli nöyryyttävä, ja ehkä sen oli tarkoituskin olla? Kenties joku täällä osaa auttaa ymmärtämään paremmin tätä tyyppiä?

Yleensä kieltäydymme näistä vierailuista, mutta viimeksi sain mielenhäiriön ja suostuin menemään yksin vauvan ja esikoisen kanssa. Sanoin vielä, että voin tulla jos pystyt niinä hetkinä auttamaan kun imetän, lupasi auttaa. No ei todellakaan auttanut yhtään mitään, kokemus oli kamala. Sukulainen halusi että istun hänen ja vauvan kanssa pöydässä ja 2-vuotias menee omiaan, mutta samaan aikaan aivottoman 2-vuotiaani pitäisi maagisesti tajuta käyttäytyä oikein yksin ollessaan eri huoneessa. No en tietenkään jättänyt lasta yksin eri huoneeseen, jossa oli paljon koriste-esineitä, sakset pöydällä yms. Sitten kun olisin konkreettisesti kaivannut sitä apua niin sukulainen vain istuskeli eri huoneessa näpräten puhelinta kun minä juoksin lapsen perässä vauva tissillä. Noh sattui vahinko lapselleni ja hän loukkasi itsensä, ei pahasti mutta niin että säikähdin. Kyllä se tilanne tietysti minun vastuullani oli, mutta en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä, että luvataan auttaa ja ei auteta. Hänen kotinsa on todellakin aikuiseen tyyliin sisustettu ( ei siinä mitään, niin minunkin kotini tulee olemaan vuosien päästä, mutta pointti on etten olisi yksin mennyt sinne jos apua ei olisi luvattu) Sukulainen oli vielä moittinut minun vanhemmuuttani toisille sukulaisille tämän vahingon johdosta.

Ja ei, emme enää kyläile siellä. En muutenkaan oikeasti halua olla muille vaivaksi, en ole sellainen ihminen. En ystävienkään luona kyläile lasten kanssa ja oma lapseni ei ole mikään ADHD vaan ihan normaali aivoton ja utelias 2-vuotias, kun joku kuitenkin sen ottaa esille.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat ihan niitä samoja syitä, miksi en mielelläni vieraile missään vauvan ja 2-vuotiaan kanssa. Ymmärrän ihan hyvin näitä juttuja täällä, mutta toki ymmärrän vanhempiakin ainakin sen suhteen, ettei ainakaan 0-3-vuotiaiden kanssa oikein voi ennakoida täysin miten kaikki menee. Kasvatuksen tulokset näkyvät mielestäni vasta 4-vuotiaasta eteenpäin (kun mietin esim. sukulaislapsia), ja sitä ennen hyvin käyttäytyvä lapsi on kyllä varmasti ihan perus temperamentiltaankin aika rauhallinen ja ehkä jopa varautunut vieraissa paikoissa. Mutta ei ollut tarkoitukseni siis puolustella. Itse kerta kaikkiaan välttelen toisten kotona kyläilyä, kun on niin raskasta vahtia lasta kodissa, jossa on paljon helposti rikki menevää tavaraa eikä esim. leluja johon kiinnittää huomio. Otetaan aina omia leluja mukaan, mutta kummasti 2-vuotiaalla kiinnostaa esim. kaapit enemmän. Ei anneta mennä kaapille, mutta vierailusta menee idea nopeasti kun kokoajan joutuu juoksemaan perässä kun lapsi nyt vaan on tuossa iässä luonnollisen utelias ja uhmakas.

Saako valittaa päinvastaisesta? Meillä nimittäin yksi lapseton sukulainen pyytää jatkuvasti kylään ja nimenomaan pitää ottaa lapset mukaan, ja hän ei ikinä millään halua tulla meille kylään. Kaiken lisäksi paheksuu kovasti 2-vuotiaamme käytöstä, vaikka siis todellakin vahdimme ja seuraamme vierestä, sanomme ei ja viemme pois paikasta johon ei saa mennä. Tämä sukulainen seuraa perässä kuin hai laivaa ja toistaa kaikki sanomamme eit lapselle. Kerran kun lapsi kerkesi koskea hänen kaapin oveen niin oikein syöksyi huutamaan ei ei ei, se on minun kaappi et saa koskea siihen, ja siis huusi vihaisesti kovaan ääneen tämän, ja sen jälkeen katsoi minua paheksuvasti. Paheksuva katse ja huutokin olisi ollut ymmärrettävää, jos todella olisimme sellaisia ihmisiä jotla antaisivat lapsen tehdä mitä haluaa. Tuo on rehellisesti sanottuna ainoa kunnollinen kerta, jolloin lapsi on kerennyt huomaamattani koskea johonkin siellä, enkä kerennyt puuttua. Kokemus oli nöyryyttävä, ja ehkä sen oli tarkoituskin olla? Kenties joku täällä osaa auttaa ymmärtämään paremmin tätä tyyppiä?

Yleensä kieltäydymme näistä vierailuista, mutta viimeksi sain mielenhäiriön ja suostuin menemään yksin vauvan ja esikoisen kanssa. Sanoin vielä, että voin tulla jos pystyt niinä hetkinä auttamaan kun imetän, lupasi auttaa. No ei todellakaan auttanut yhtään mitään, kokemus oli kamala. Sukulainen halusi että istun hänen ja vauvan kanssa pöydässä ja 2-vuotias menee omiaan, mutta samaan aikaan aivottoman 2-vuotiaani pitäisi maagisesti tajuta käyttäytyä oikein yksin ollessaan eri huoneessa. No en tietenkään jättänyt lasta yksin eri huoneeseen, jossa oli paljon koriste-esineitä, sakset pöydällä yms. Sitten kun olisin konkreettisesti kaivannut sitä apua niin sukulainen vain istuskeli eri huoneessa näpräten puhelinta kun minä juoksin lapsen perässä vauva tissillä. Noh sattui vahinko lapselleni ja hän loukkasi itsensä, ei pahasti mutta niin että säikähdin. Kyllä se tilanne tietysti minun vastuullani oli, mutta en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä, että luvataan auttaa ja ei auteta. Hänen kotinsa on todellakin aikuiseen tyyliin sisustettu ( ei siinä mitään, niin minunkin kotini tulee olemaan vuosien päästä, mutta pointti on etten olisi yksin mennyt sinne jos apua ei olisi luvattu) Sukulainen oli vielä moittinut minun vanhemmuuttani toisille sukulaisille tämän vahingon johdosta.

Ja ei, emme enää kyläile siellä. En muutenkaan oikeasti halua olla muille vaivaksi, en ole sellainen ihminen. En ystävienkään luona kyläile lasten kanssa ja oma lapseni ei ole mikään ADHD vaan ihan normaali aivoton ja utelias 2-vuotias, kun joku kuitenkin sen ottaa esille.

No mutta tekstistä päätellen olet kuitenkin vastuuntuntoinen äiti ja jotkut taas eivät ole ja antavat oman mukulakultansa tehdä mitä lystää. Kyläilyssä on tietenkin plussaa että talon omistaja osallistuisi lasten perään katsomisen kun kyllähän sitä tietää millaisia termiittejä jotkut 2-vuotiaat ovat.

Jos aikuiset haluavat keskustella keskenään niin sitten tapaavat ilman lapsia. Simple as that.

Perhetutuilla on nyt jo 13-vuotias poika, jonka ruokailutavat ovat superkuvottavia. Poika syö kaiken ruuan sormin (paitsi keittoja) ja lopuksi nuolee lautasen tosi tarkkaan. Sitten alkaa sormien nuoleksinta. Jokainen sormi nuollaan ja imeksitään huolellisesti, myös kämmenet pitkillä nuolaisuilla. Tämä tapahtuu pöydässä toisten vielä ruokaillessa.

Ei puhettakaan että käsiä pestäisiin lopuksi, tai koskaan. Ällöttää kun poika koskee yhtään mihinkään. Muutenkin poika pureksii kaiket päivät taukoamatta kynsiään ja on koko ajan sormet suussa. Pienenä hän kulki peukku suussa.

Tämä ällöttää niin paljon, että en mielellään kutsu perhettä meille kylään, vaikka vanhemmat ovat hyviä ystäviämme ja mieluista seuraa.

En pidä huonosta käytäksestä - en nelivuotiaalla, en nelitoistavuotiaalla, en nelikymppisellä.

En pidä keskeyttelystä, päällehuutamisesta, tavaroiden ottamisesta ja kanniskelusta kysymättä ensin onko se ok, koirien häiritsemisestä silloin kun ne nukkuvat tai syövät. En siitä, ettei kahvi- tai välipalapöydässä osata istua ja syödä rauhassa, vaan lähdetään kipittämään ympäriinsä ja ripotellaan ruokaa ja tahmaisia kädenjälkiä ympäriinsä. En siitä, että syliini aletaan kiivetä lupia kyselemättä. Huomion kerääminen kiljumalla, raivoamalla tai tekemällä naama virneessä sitä, mistä juuri on kielletty on todella vastenmielistä. Se tuntuu oudolta, kun muistaa miten itselleni on lapsena opetettu että varsinkaan vieraisilla ollessa oteta muiden tavaroita kysymättä, että koiran annetaan syödä rauhassa ym.

Oli järkytys, kun vanha ystävä sai lapsen. Tämä paljon elämässään tehnyt aikuinen nainen jäi raivoavan vaahtosammuttimen vangiksi enkä voinut ymmärtää, miksi hän antoi lapsen hallita ja määräillä itseään. Oli mahdotonta nähdä kaupungilla tai käydä kylässä, puolin tai toisin. Heti kun ei ollut äitinsä 100% huomion keskipisteenä, lapsi alkoi kirkua, kaataa huonekasveja jne. On nyt seitsemän ja saattaa edelleen alkaa kirkua ja potkia äitiään, jos ei pikkukeisarina saakaan pyörittää tätä miten tahtoo. Todella vastenmielinen olento. Ystäväpiirissä on mukaviakin lapsia, mutta tälle ihmiselle olen joutunut sanomaan, että lapsensa ei ole meille tervetullut.

Joidenkin vanhempien suhde lastensa ulosteisiin on todella kamala. Ei useimpien, mutta joidenkin. Oli aikamoinen yllätys, kun kesämökillemme pienelle lomalle tulleen perheen toinen aikuinen meinasi pokkana ryhtyä pesemään pienen lapsensa kakkaista takamusta KEITTIÖN TISKIALTAASSA.

Mökillä on ulkovessa, ihan moderni pihasauna ja lämmintä vettä saa sinne pesuvadissa joko sisältä tai saunasta ihan erikseen lämmittämättä. Alkoi silti valittaa, että on niin hankala sellaisen vadin kanssa. Meinasi tulla isompikin riita, kun jouduin sanomaan että ulosteiden paikka ei valitettavasti ole keittiössä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju kertoo kaiken nykyajan lapsivihasta. Muista, että ole itsekin ollut siivoton lapsi.

Lapset nyt vain sattuvat useimmiten olemaan ”likaisia”, räkäisiä tahmatassuja ja huomiota vailla. Onko kaiken pakko olla kontrollissa? Jos kaappiisi jää tahmeat jäljet, niin mitä sitten? Pyyhi pois.

En jaksaisi itse kyläpaikassa vain juosta lasteni perässä vartioimassa jokaista tavaraa, herkun syöntiä, lasipinnan kosketusta. Jos kylään tullaan, niin kai olisi hyvä pystyä myös aikuisten kesken seurustelemaan. Nuo lapsen huomioinnit kesken puheen ja herkuttelu ovat usein vanhemmille keinoja, joilla pelataan lisäaikaa aikuisten jutusteluun.

Minulla on ujo lapsi, joka useimmiten istuu sylissä koko kylävierailun ajan. Toinen lapsi on meneväinen ja utelias, tutkii ja kommentoi kaikki paikat. Yritän rohkaista toista ja rauhoittaa toista, mutta ei auta.

Ei, tämä ketju kertoo siitä miten siivottomasti nykyajan lapset käyttäytyvät kylässä. Ja koska mielipiteitä ja keskustelua on tullut näin paljon, tarttis ehkä tehdä jotain? Aivan asiallinen ketju ja aiheesta, toivottavasti tästä joku pienen lapsen äiti saa jotain irti. Kun itse olin pieni 70- ja 80-luvulla, ei meidän annettu käyttäytyä kylässä tuolla tavalla, sen ajan lapsilla oli kuri ja käytöstavat.

Vierailija kirjoitti:

En pidä huonosta käytäksestä - en nelivuotiaalla, en nelitoistavuotiaalla, en nelikymppisellä.

En pidä keskeyttelystä, päällehuutamisesta, tavaroiden ottamisesta ja kanniskelusta kysymättä ensin onko se ok, koirien häiritsemisestä silloin kun ne nukkuvat tai syövät. En siitä, ettei kahvi- tai välipalapöydässä osata istua ja syödä rauhassa, vaan lähdetään kipittämään ympäriinsä ja ripotellaan ruokaa ja tahmaisia kädenjälkiä ympäriinsä. En siitä, että syliini aletaan kiivetä lupia kyselemättä. Huomion kerääminen kiljumalla, raivoamalla tai tekemällä naama virneessä sitä, mistä juuri on kielletty on todella vastenmielistä. Se tuntuu oudolta, kun muistaa miten itselleni on lapsena opetettu että varsinkaan vieraisilla ollessa oteta muiden tavaroita kysymättä, että koiran annetaan syödä rauhassa ym.

Oli järkytys, kun vanha ystävä sai lapsen. Tämä paljon elämässään tehnyt aikuinen nainen jäi raivoavan vaahtosammuttimen vangiksi enkä voinut ymmärtää, miksi hän antoi lapsen hallita ja määräillä itseään. Oli mahdotonta nähdä kaupungilla tai käydä kylässä, puolin tai toisin. Heti kun ei ollut äitinsä 100% huomion keskipisteenä, lapsi alkoi kirkua, kaataa huonekasveja jne. On nyt seitsemän ja saattaa edelleen alkaa kirkua ja potkia äitiään, jos ei pikkukeisarina saakaan pyörittää tätä miten tahtoo. Todella vastenmielinen olento. Ystäväpiirissä on mukaviakin lapsia, mutta tälle ihmiselle olen joutunut sanomaan, että lapsensa ei ole meille tervetullut.

Aika hurjaa, aivan kun mun näppikseltäni tämä teksti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat ihan niitä samoja syitä, miksi en mielelläni vieraile missään vauvan ja 2-vuotiaan kanssa. Ymmärrän ihan hyvin näitä juttuja täällä, mutta toki ymmärrän vanhempiakin ainakin sen suhteen, ettei ainakaan 0-3-vuotiaiden kanssa oikein voi ennakoida täysin miten kaikki menee. Kasvatuksen tulokset näkyvät mielestäni vasta 4-vuotiaasta eteenpäin (kun mietin esim. sukulaislapsia), ja sitä ennen hyvin käyttäytyvä lapsi on kyllä varmasti ihan perus temperamentiltaankin aika rauhallinen ja ehkä jopa varautunut vieraissa paikoissa. Mutta ei ollut tarkoitukseni siis puolustella. Itse kerta kaikkiaan välttelen toisten kotona kyläilyä, kun on niin raskasta vahtia lasta kodissa, jossa on paljon helposti rikki menevää tavaraa eikä esim. leluja johon kiinnittää huomio. Otetaan aina omia leluja mukaan, mutta kummasti 2-vuotiaalla kiinnostaa esim. kaapit enemmän. Ei anneta mennä kaapille, mutta vierailusta menee idea nopeasti kun kokoajan joutuu juoksemaan perässä kun lapsi nyt vaan on tuossa iässä luonnollisen utelias ja uhmakas.

Saako valittaa päinvastaisesta? Meillä nimittäin yksi lapseton sukulainen pyytää jatkuvasti kylään ja nimenomaan pitää ottaa lapset mukaan, ja hän ei ikinä millään halua tulla meille kylään. Kaiken lisäksi paheksuu kovasti 2-vuotiaamme käytöstä, vaikka siis todellakin vahdimme ja seuraamme vierestä, sanomme ei ja viemme pois paikasta johon ei saa mennä. Tämä sukulainen seuraa perässä kuin hai laivaa ja toistaa kaikki sanomamme eit lapselle. Kerran kun lapsi kerkesi koskea hänen kaapin oveen niin oikein syöksyi huutamaan ei ei ei, se on minun kaappi et saa koskea siihen, ja siis huusi vihaisesti kovaan ääneen tämän, ja sen jälkeen katsoi minua paheksuvasti. Paheksuva katse ja huutokin olisi ollut ymmärrettävää, jos todella olisimme sellaisia ihmisiä jotla antaisivat lapsen tehdä mitä haluaa. Tuo on rehellisesti sanottuna ainoa kunnollinen kerta, jolloin lapsi on kerennyt huomaamattani koskea johonkin siellä, enkä kerennyt puuttua. Kokemus oli nöyryyttävä, ja ehkä sen oli tarkoituskin olla? Kenties joku täällä osaa auttaa ymmärtämään paremmin tätä tyyppiä?

Yleensä kieltäydymme näistä vierailuista, mutta viimeksi sain mielenhäiriön ja suostuin menemään yksin vauvan ja esikoisen kanssa. Sanoin vielä, että voin tulla jos pystyt niinä hetkinä auttamaan kun imetän, lupasi auttaa. No ei todellakaan auttanut yhtään mitään, kokemus oli kamala. Sukulainen halusi että istun hänen ja vauvan kanssa pöydässä ja 2-vuotias menee omiaan, mutta samaan aikaan aivottoman 2-vuotiaani pitäisi maagisesti tajuta käyttäytyä oikein yksin ollessaan eri huoneessa. No en tietenkään jättänyt lasta yksin eri huoneeseen, jossa oli paljon koriste-esineitä, sakset pöydällä yms. Sitten kun olisin konkreettisesti kaivannut sitä apua niin sukulainen vain istuskeli eri huoneessa näpräten puhelinta kun minä juoksin lapsen perässä vauva tissillä. Noh sattui vahinko lapselleni ja hän loukkasi itsensä, ei pahasti mutta niin että säikähdin. Kyllä se tilanne tietysti minun vastuullani oli, mutta en vaan voi ymmärtää tällaista käytöstä, että luvataan auttaa ja ei auteta. Hänen kotinsa on todellakin aikuiseen tyyliin sisustettu ( ei siinä mitään, niin minunkin kotini tulee olemaan vuosien päästä, mutta pointti on etten olisi yksin mennyt sinne jos apua ei olisi luvattu) Sukulainen oli vielä moittinut minun vanhemmuuttani toisille sukulaisille tämän vahingon johdosta.

Ja ei, emme enää kyläile siellä. En muutenkaan oikeasti halua olla muille vaivaksi, en ole sellainen ihminen. En ystävienkään luona kyläile lasten kanssa ja oma lapseni ei ole mikään ADHD vaan ihan normaali aivoton ja utelias 2-vuotias, kun joku kuitenkin sen ottaa esille.

No mutta tekstistä päätellen olet kuitenkin vastuuntuntoinen äiti ja jotkut taas eivät ole ja antavat oman mukulakultansa tehdä mitä lystää. Kyläilyssä on tietenkin plussaa että talon omistaja osallistuisi lasten perään katsomisen kun kyllähän sitä tietää millaisia termiittejä jotkut 2-vuotiaat ovat.

Jos aikuiset haluavat keskustella keskenään niin sitten tapaavat ilman lapsia. Simple as that.

Mä niin kovasti haluaisin keskustella aikuisten kesken, mutta kun ne "termiitit" roudataan aina mukana, joka paikkaan ja kysymättä. Mä olenkin nyt tavannut lähinnä lapsettomia ystäviäni tai sellaisia joilla on jo isot lapset. En välttämättä kyllä ymmärrä sitä että miksi ne lapset täytyy joka tapaamiselle, paikasta riippumatta ottaa mukaan, mutta olen tullut siihen tulokseen että koska ne lapset ovat äidilleen maailman keskipiste ja söpöys, niin hän olettaa niiden olevan sitä muillekin? Mun mielestä epäkohteliasta toista ihmistä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsivieraat ovat kivoja ja helppoja, kun ovat käymässä ilman vanhempiaan. Menee ne vanhemmatkin jos ovat oikeasti rentoja, mutta usein saavat aikaan lähinnä ongelmia ja lapset toistelevat vanhempiensa hölmöyksiä tai roikkuvat näissä.

Itsekseen ovat usein reippaita, omatoimisia ja omaksuvat helposti, että eri kodeissa on eri säännöt.

Tää on täysin totta, mutta kun ovat kylässä ilman vanhempiaan niin niitä uskaltaa paremmin ojentaa ja sanoa mikä on sopivaa ja mikä ei....

Tuo lemmikkien ronkkiminen on kyllä ihmeellistä. Mä olen monet kerrat sanonut lapsivieraille ettei kissat tule väkisin siliteltäviksi, eikä ole mitään pehmoleluja. Vanhempia (eikä mun miestä) kiinnosta koko asia. Mä stressaan koko ajan molempien osapuolten takia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju kertoo kaiken nykyajan lapsivihasta. Muista, että ole itsekin ollut siivoton lapsi.

Lapset nyt vain sattuvat useimmiten olemaan ”likaisia”, räkäisiä tahmatassuja ja huomiota vailla. Onko kaiken pakko olla kontrollissa? Jos kaappiisi jää tahmeat jäljet, niin mitä sitten? Pyyhi pois.

En jaksaisi itse kyläpaikassa vain juosta lasteni perässä vartioimassa jokaista tavaraa, herkun syöntiä, lasipinnan kosketusta. Jos kylään tullaan, niin kai olisi hyvä pystyä myös aikuisten kesken seurustelemaan. Nuo lapsen huomioinnit kesken puheen ja herkuttelu ovat usein vanhemmille keinoja, joilla pelataan lisäaikaa aikuisten jutusteluun.

Minulla on ujo lapsi, joka useimmiten istuu sylissä koko kylävierailun ajan. Toinen lapsi on meneväinen ja utelias, tutkii ja kommentoi kaikki paikat. Yritän rohkaista toista ja rauhoittaa toista, mutta ei auta.

No ei voi olla niin vaikeata kahden lapsen kanssa seurata, että pesevät ne kädet syötyään jotain sotkuista...? Kaapinovet on helppo pyyhkiä mutta sohvat, matot...?

....koristetyynyt, peilit, ikkunat, televisio....