Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Juttele mulle ja auta mua jäsentämään elämääni?
21.09.2019 |
Tässä muutama tieto musta:
- Olen n. 35v nainen. Asun yksin, suurehkossa kaupungissa, kerrostaloasunnossa, rauhallisessa talossa kaupungin laidalla. Asumiskuvioni ovat kuitenkin jo pitkään mietityttäneet minua mm. melko pitkien työmatkojen vuoksi. Osittain olen vähän ehkä ”jämähtänyt” tähän, toisaalta kyllä usein ihan viihdynkin.
- Olen korkeakoulutettu ja oman alan töissä, joissa pääosin viihdyn. Meillä on myös hyvä työporukka, ja minulla on töistä löytynyt jo hyviä kavereita ja jopa ystäviä. Työni on kuitenkin ajoittain raskasta ja menee joskus ns. ihon alle, ja välillä joudun myös tekemään suunnittelu- ja ajatustyötä omasta vapaa-ajastani nipistäen . Välillä tulee siis mietittyä työasioita ihan liikaa myös vapaalla. Tulen kuitenkin palkallani toimeen mukavasti, ja muutenkin kokonaisuus on ehdottomasti plussan puolella. Välillä kuitenkin huomaan kaipaavani aikaa, jolloin olin työssä, joka ”vain tehtiin työpaikalla ja that’s it”. Rahaa ei tullut paljon, mutta työt sai jättää töihin, kun ei niitä olisi vapaa-aikana edes voinut edistää.
- Vapaa-aikana tarvitsen aika paljon omaa aikaa, jolloin haluan ”vain olla”. Toki sitten myös teen juttuja. Nautin monenlaisesta ja usein pienistäkin iloista. Urheilla kyllä pitäisi enemmän. Välillä tulee elettyä vastoin terveyssuosituksia ja sitä, minkä jo tässä iässä tietäisin olevan minulle hyväksi (esim. kunnollinen ruoka, liikunta, ei alkoholia liikaa/liian usein, enemmän ulkoilua, enemmän kirjojen lukemista ym.)
- Olen jo pidempään tapaillut miestä, joka on alusta asti kertonut, ettei halua varsinaista parisuhdetta. Hän ei siis esim. kutsu minua sanalla ”tyttöystävä” tms. Teemme silti aika paljon ”pariskuntamaisia” juttuja; välillä muistutammekin enemmän pariskuntaa, ja sitten välillä lähinnä ystävyksiä, ja tämä menee aalloittain. Aalloittain menevät myös tuntemukseni siitä, haluaisinko enemmän vai riittääkö tämä minulle. Olen todella iloinen miehestä ja kaikesta, mitä olen hänen kanssaan kokenut ja oppinut (niitä asioita on paljon!). Rakastan häntä omalla tavallani todella paljon, ja en ainakaan toistaiseksi vakavissani kaipaa mitään tai ketään muuta.
- Minulla on kavereita ja ystäviä sekä kummilapsia ym. Välillä silti koen lievää erakkomeininkiä, kun niin monella ystävälläni on oma perhe, jonka parissa heidän aikansa tuntuu (ymmärrettävästi!) menevän. Itse en perhe-elämää niin kaipaa - joskus aiemmin kyllä ajattelin tai luulin haluavani sitä, enää en tosiaan oikeastaan edes haluaisi. Omaan lapsuudenperheeseeni minulla on hieman ristiriitaiset välit. Kaikki on periaatteessa ihan suht ok, mutta tiettyjä ongelmakohtia on, ja erityisen läheisissä/lämpimissä väleissä me emme ole, eikä perheeni tiedä päivittäisestä tai edes viikottaisesta elämästäni juurikaan. Myöskään muita läheisiä sukulaisia tms. minulla ei ole. Sikäli olen siis paljolti aika ns. omillani.
- Mielestäni vahvuuksiani ovat mm. avarakatseisuuteni, joustavuuteni ja se, että olen ihmismyönteinen ja lempeä. Ymmärrän mielestäni hyvin erilaisia ihmisiä ja tulen yleensä toimeen monenlaisten tyyppien kanssa. Heikkouksiani taas ovat tietynlainen aikaansaamattomus ja se, etten oikein aina osaa ohjata ja ”käskeä” itseäni. Eräänlainen itsekurin puute siis, ja se aiheuttaa ongelmia useallakin elämän osa-alueella. Jätän helposti asioita roikkumaan, vaikka varsin hyvin tietäisin, että se kostautuu. Lisäksi olen välillä vähän tunteideni vietävissä ja siten varmaan minulla esim. näkyy naamasta, jos on huono päivä. Välillä myös vatvon liikaa asioita, mutta siitä olen yrittänyt opetella pois. Yritän ottaa elämän vastaan kaikkine puolineen ja ymmärtää, että synkemmätkin vivahteet ja hetket kuuluvat elämään.
Kommentit (62)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekstisi olisi voinut olla kuin sanasta sanaan minun näppäimistöltä joitakin vuosia sitten, kun olin 34-vuotias. Oikeastaan jokainen kohta täsmää. Nyt olen 40-vuotias ja minulla on mies ja lapsi, ja elämä tuntuu vihdoin löytäneen tarkoituksensa ja olen onnellinen ja minulla on sellainen ihan uusi merkityksentuntu kaikesta (mitä ei ollut ennen, ennen jotenkin ajelehdin vaikka tein vaativaa merkityksellistä työtä jne).
Ensimmäinen ajatus tekstistäsi oli, että heivaa äkkiä tuo mies elämästäsi pois. Hän ei tee sinulle eikä elämällesi hyvää vaan estää sinua saavuttamasta asioita joita haluat. Ja etsi uusi mies, jolla on samat tulevaisuudenhaaveet kuin sinulla.
Sitten tuli mieleen, että oletkohan jotenkin vähän masentunut. Tekstistäsi tuli sellainen olo kuin se olisi jotenkin ulkokohtaisesti ja intohimottomasti kirjoitettu. Voin olla väärässäkin, mutta tuli mieleen tuo.
Mutta sinun pitäisi oikeastaan itse esittää meille muille joku kysymys elämästäsi. Mihin tarkalleen ottaen haluat kommenttia tai näkemystä? Mikä sinua itseäsi mietityttää eniten elämässäsi? Mikä sinua eniten elämässäsi ahdistaa?
Ainakin sulla on liikaa aikaa miettiä elämääsi. Ja juutut vatvomaan sitä. Tee lapsi niin et ehdi enää koskaan ajatella.
Niin kaipaat tunnetta, että saisit otteen ruorista ja näin ohjaisit elämää, omaasi, oikeaan suuntaan.
Kuitenkin olet avoin tapahtumille, monelle vaihtoehtoiselle polulle.
Tämä on jokin identiteetin tilinpäätöshetki. Neuvoa ei ole antaa.
Mutta oletko sattumalta lukenut kirjan "pikku prinssi".
Jos et, ehkä sellainen seisahdus tekisi hyvää vaikka tuon kirjan parissa. Alle sata sivua, lasten kirja.
Pysähtyminen ehkä voi viedäkin eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jäsentämistä tuossa enää on?
Ap:ltahan puuttuu suunta täysin. Hän on hukassa itsensä kanssa, ei oikein tiedä kuka on ja mitä haluaa elämältään. Osaa kyllä älykkäänä ihmisenä jäsentää elämänsä eri puolia hyvinkin tarkasti, mutta ei osaa ollenkaan jäsentää sitä että "mitä tarttis tehdä, jotta elämä maistuisi joltain".
Vierailija kirjoitti:
Tekstisi olisi voinut olla kuin sanasta sanaan minun näppäimistöltä joitakin vuosia sitten, kun olin 34-vuotias. Oikeastaan jokainen kohta täsmää. Nyt olen 40-vuotias ja minulla on mies ja lapsi, ja elämä tuntuu vihdoin löytäneen tarkoituksensa ja olen onnellinen ja minulla on sellainen ihan uusi merkityksentuntu kaikesta (mitä ei ollut ennen, ennen jotenkin ajelehdin vaikka tein vaativaa merkityksellistä työtä jne).
Ensimmäinen ajatus tekstistäsi oli, että heivaa äkkiä tuo mies elämästäsi pois. Hän ei tee sinulle eikä elämällesi hyvää vaan estää sinua saavuttamasta asioita joita haluat. Ja etsi uusi mies, jolla on samat tulevaisuudenhaaveet kuin sinulla.
Sitten tuli mieleen, että oletkohan jotenkin vähän masentunut. Tekstistäsi tuli sellainen olo kuin se olisi jotenkin ulkokohtaisesti ja intohimottomasti kirjoitettu. Voin olla väärässäkin, mutta tuli mieleen tuo.
Mutta sinun pitäisi oikeastaan itse esittää meille muille joku kysymys elämästäsi. Mihin tarkalleen ottaen haluat kommenttia tai näkemystä? Mikä sinua itseäsi mietityttää eniten elämässäsi? Mikä sinua eniten elämässäsi ahdistaa?
Kiitos vastauksestasi! Mukava kuulla, että olet löytänyt merkityksellisyyttä ja suuntaa elämällesi. Kaikkea hyvää sinulle jatkossakin! 😊
Kiitos kommenteistasi ja vinkeistäsi. Tuota miesasiaa kieltämättä välillä mietin itsekin. Silti koen saavani häneltä jatkuvasti paljon, myös henkisellä tasolla, ja teemme toisillemme hyvää. Arvostan myös sitä, että hän on ollut alusta asti minulle erittäin rehellinen siinä, mitä meistä voi tai ei voi tulla. Ei siis ole halunnut johtaa harhaan. Pystymme myös puhumaan asioista tosi avoimesti. Mutta täytyy varmaan tätä vielä tuumailla!
Masennusasiaa olen joskus miettinyt. Ehkä minulla voi hieman olla taipumusta sellaiseen. Toisaalta tätä tällaista tekstiä kun kirjoitan tai pohdintaa kun käyn läpi, olen automattisesti ns. ”tarkkailu”kannalla itseni suhteen, en siis mutkattoman iloinen tms (sitäkin kyllä osaan olla). Kiitos huomiosta! Ehkä tätäkin pitää tuumailla!
Ja lopuksi vielä en tosiaan osaa esittää yhtä hyvää kysymystä, johon haluaisin vastauksen. Nimenomaan nuo sinunkin mainitsemasi pointit ja kaikki vastaava on tervetullut... Vähän tällaista ajatuksen virtaa ehkä. Kiitos paljon sinulle jo nyt!
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap seisoo eräänlaisessa tienhaarassa ja katsoo vierestä, kun elämä lipuu ohitse eikä osaa tarttua kiinni mihinkään, jolla pääsisi mukaan siihen elämäänsä. Yrittää kyllä haroa ja haroa, jotta saisi otteen, mutta se lipeää. Ja hän jämähtää seisomaan siihen tienhaaraan. Ei osaa valita mennäkö oikealle, vasemmalle, suoraan vai taaksepäin.
Miksi? Ap pelkää. MItä? Elämää. Haavoittumista, sitä että sattuu, sitä että menettää. Mutta ilman riskinottoa ei oikein voi saada täyttä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin sulla on liikaa aikaa miettiä elämääsi. Ja juutut vatvomaan sitä. Tee lapsi niin et ehdi enää koskaan ajatella.
Kiitos kommentista, näin se kai on että yksineläjänä ehtii miettiä tällaista välillä liikaakin (en enyt sentään kaiket illat tällaista vatvo, kunhan joskus huomaan pysähtyväni miettimään). Monella ystävälläni taas kun on lapsia, puhuvat välillä, että jotenkin on siinä hurlumheissa ja välillä meinaa pahimmillaan hukata itsensä... Joku välimuoto ehkä olisi hyvä?
Mukavaa viikonlopunjatkoa sinulle!
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekstisi olisi voinut olla kuin sanasta sanaan minun näppäimistöltä joitakin vuosia sitten, kun olin 34-vuotias. Oikeastaan jokainen kohta täsmää. Nyt olen 40-vuotias ja minulla on mies ja lapsi, ja elämä tuntuu vihdoin löytäneen tarkoituksensa ja olen onnellinen ja minulla on sellainen ihan uusi merkityksentuntu kaikesta (mitä ei ollut ennen, ennen jotenkin ajelehdin vaikka tein vaativaa merkityksellistä työtä jne).
Ensimmäinen ajatus tekstistäsi oli, että heivaa äkkiä tuo mies elämästäsi pois. Hän ei tee sinulle eikä elämällesi hyvää vaan estää sinua saavuttamasta asioita joita haluat. Ja etsi uusi mies, jolla on samat tulevaisuudenhaaveet kuin sinulla.
Sitten tuli mieleen, että oletkohan jotenkin vähän masentunut. Tekstistäsi tuli sellainen olo kuin se olisi jotenkin ulkokohtaisesti ja intohimottomasti kirjoitettu. Voin olla väärässäkin, mutta tuli mieleen tuo.
Mutta sinun pitäisi oikeastaan itse esittää meille muille joku kysymys elämästäsi. Mihin tarkalleen ottaen haluat kommenttia tai näkemystä? Mikä sinua itseäsi mietityttää eniten elämässäsi? Mikä sinua eniten elämässäsi ahdistaa?
Kiitos vastauksestasi! Mukava kuulla, että olet löytänyt merkityksellisyyttä ja suuntaa elämällesi. Kaikkea hyvää sinulle jatkossakin! 😊
Kiitos kommenteistasi ja vinkeistäsi. Tuota miesasiaa kieltämättä välillä mietin itsekin. Silti koen saavani häneltä jatkuvasti paljon, myös henkisellä tasolla, ja teemme toisillemme hyvää. Arvostan myös sitä, että hän on ollut alusta asti minulle erittäin rehellinen siinä, mitä meistä voi tai ei voi tulla. Ei siis ole halunnut johtaa harhaan. Pystymme myös puhumaan asioista tosi avoimesti. Mutta täytyy varmaan tätä vielä tuumailla!
Masennusasiaa olen joskus miettinyt. Ehkä minulla voi hieman olla taipumusta sellaiseen. Toisaalta tätä tällaista tekstiä kun kirjoitan tai pohdintaa kun käyn läpi, olen automattisesti ns. ”tarkkailu”kannalla itseni suhteen, en siis mutkattoman iloinen tms (sitäkin kyllä osaan olla). Kiitos huomiosta! Ehkä tätäkin pitää tuumailla!
Ja lopuksi vielä en tosiaan osaa esittää yhtä hyvää kysymystä, johon haluaisin vastauksen. Nimenomaan nuo sinunkin mainitsemasi pointit ja kaikki vastaava on tervetullut... Vähän tällaista ajatuksen virtaa ehkä. Kiitos paljon sinulle jo nyt!
- AP
Uskon kyllä, että koet saavasi tuolta mieheltä paljon ja teillä on hyvää aikaa yhdessä. Olen itse ollut vastaavassa suhteessa. Mutta tiedätkö mitä? Se mitä et saa häneltä, on tulevaisuus. Olet siinä iässä, että pitää tehdä valintoja tulevaisuuden suhteen. Minun mielestä sinun kannattaa päättää miltä haluat elämäsi näyttävän esim. viiden tai kymmenen vuoden päästä. Ja alkaa tähtäämään siihen. On nimittäin paljon miehiä, joilta saat saman mitä tuoltakin, mutta lisäksi saat mieheltä tulevaisuuden yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin sulla on liikaa aikaa miettiä elämääsi. Ja juutut vatvomaan sitä. Tee lapsi niin et ehdi enää koskaan ajatella.
Kiitos kommentista, näin se kai on että yksineläjänä ehtii miettiä tällaista välillä liikaakin (en enyt sentään kaiket illat tällaista vatvo, kunhan joskus huomaan pysähtyväni miettimään). Monella ystävälläni taas kun on lapsia, puhuvat välillä, että jotenkin on siinä hurlumheissa ja välillä meinaa pahimmillaan hukata itsensä... Joku välimuoto ehkä olisi hyvä?
Mukavaa viikonlopunjatkoa sinulle!
- AP
Haluaisitko lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikutat mukavalta tyypiltä ja elämäsi hyvältä elämältä. Ei kai mitään ristiriidatonta elämää/elämäntilannetta olekaan.
Jos huomenna alkaisi Unelmiesi Elämä, mikä olisi toisin kuin nykyisessä?
Vierailija kirjoitti:
Niin kaipaat tunnetta, että saisit otteen ruorista ja näin ohjaisit elämää, omaasi, oikeaan suuntaan.
Kuitenkin olet avoin tapahtumille, monelle vaihtoehtoiselle polulle.
Tämä on jokin identiteetin tilinpäätöshetki. Neuvoa ei ole antaa.
Mutta oletko sattumalta lukenut kirjan "pikku prinssi".
Jos et, ehkä sellainen seisahdus tekisi hyvää vaikka tuon kirjan parissa. Alle sata sivua, lasten kirja.Pysähtyminen ehkä voi viedäkin eteenpäin.
Olen lukenut. Mutta ehkä tekisi hyvää lukea uudestaan! Kiitos! 😊
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen, että koska olet oikein kunnolla repäissyt ja heittäytynyt? Esim. tunnin varoitusajalla hypännyt johonkin lentokoneeseen ja yksin matkustanut vaikkapa Italiaan vailla suunnitelmaa mitä tehdä siellä?
Vierailija kirjoitti:
Mitä jäsentämistä tuossa enää on?
Jotain on, kun tekee mieli saada muilta kommentteja ja näkemyksiä. Ehkä tähän kietoutuu se, kun minulla ei ole niin paljon perhettä ja sukua ym. joiden kanssa luontevasti keskustella tällaisesta. Ystäviä on, mutta he ovat suunnilleen samanikäisiä jne. Täällä palstalla on paljon eri-ikäisiä ja -taustaisia! 😊
- AP
Minusta vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä ajatuksinesi. Olen saman ikäinen, mutta minulla on mies ja lapsia, ja kuitenkin pohdiskelen asioita samalla tavalla ja olen pitänyt sitä aivan normaalina asiana. Elämää täytyy välillä pohdiskella, sehän sen hienous juuri onkin. Tosin tällaisia pohdiskelijoita taitaa olla yleisesti ottaen vähemmän, mutta se ei tee siitä yhtään epänormaalimpaa.
Sen sijaan mitään masennukseen viittaavaa en sinussa huomaa. Ihmiselle tekee hyvää punnita ajatuksiaan ja kuunnella itseään ja huomata mikä on hyvin, mikä huonosti. Se että huonon päivän näkee naamasta, on mulle aivan tuttua, ja sitäkin pidän ihmisessä aivan normaalina asiana! 😄
Vierailija kirjoitti:
Minusta vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä ajatuksinesi. Olen saman ikäinen, mutta minulla on mies ja lapsia, ja kuitenkin pohdiskelen asioita samalla tavalla ja olen pitänyt sitä aivan normaalina asiana. Elämää täytyy välillä pohdiskella, sehän sen hienous juuri onkin. Tosin tällaisia pohdiskelijoita taitaa olla yleisesti ottaen vähemmän, mutta se ei tee siitä yhtään epänormaalimpaa.
Sen sijaan mitään masennukseen viittaavaa en sinussa huomaa. Ihmiselle tekee hyvää punnita ajatuksiaan ja kuunnella itseään ja huomata mikä on hyvin, mikä huonosti. Se että huonon päivän näkee naamasta, on mulle aivan tuttua, ja sitäkin pidän ihmisessä aivan normaalina asiana! 😄
Jollain tapaa ap on kuitenkin tyytymätön elämäänsä. Hän kokee, että jotain puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jäsentämistä tuossa enää on?
Ap:ltahan puuttuu suunta täysin. Hän on hukassa itsensä kanssa, ei oikein tiedä kuka on ja mitä haluaa elämältään. Osaa kyllä älykkäänä ihmisenä jäsentää elämänsä eri puolia hyvinkin tarkasti, mutta ei osaa ollenkaan jäsentää sitä että "mitä tarttis tehdä, jotta elämä maistuisi joltain".
Kiitos kommentistasi. Olen kyllä yksinasuvana usein väkisinkin hyvin ”silmästä silmään” itseni kanssa. Varmaan silti tuotakin toki on, etten aina ihan tiedä, mitä haluan. Siksipä kai näitä tässä mietin... Hyvää viikonlopun jatkoa!
- AP
Vielä tämän lauseen yleisesti pohdittavaksi heitän:
Vaikean päätöksen ei tarvitse olla _oikea_ kunhan se on _totta_.
Vaikka menisi siis pieleen joskus, tulisi päätettyä väärin, on oltava rehellinen itselleen päätöstä tehdessä.
Siis, kuunneltava sitä ääntä, joka sisimmästä jotain kuiskii. Ja tärkeimmät asiathan me nähdään sydämellä, kuten pikku prinssikin päätyi pähkäilemään.
Mutta vielä, ei kai elämässä ole kiire mihinkään? Vai onko? Jos tavoitteet vaativat, niiden kimppuun sitten ensin.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuu:
Huomaan olevani taas näin syksyn tullen jonkinlaisen ”tilannekatsauksen” tarpeessa elämäni suhteen. Osaisitko minua auttaa? Mitä ajatuksia kertomani herätti? Kommentoi, kysy tai kerro itsestäsi. Välillä tuntemattomilta saa parhaat huomiot. Ethän kuitenkaan tahallisesti ilkeile tai provoile, kiitos. Kiitos! 😊