Lue keskustelun säännöt.
Juttele mulle ja auta mua jäsentämään elämääni?
21.09.2019 |
Tässä muutama tieto musta:
- Olen n. 35v nainen. Asun yksin, suurehkossa kaupungissa, kerrostaloasunnossa, rauhallisessa talossa kaupungin laidalla. Asumiskuvioni ovat kuitenkin jo pitkään mietityttäneet minua mm. melko pitkien työmatkojen vuoksi. Osittain olen vähän ehkä ”jämähtänyt” tähän, toisaalta kyllä usein ihan viihdynkin.
- Olen korkeakoulutettu ja oman alan töissä, joissa pääosin viihdyn. Meillä on myös hyvä työporukka, ja minulla on töistä löytynyt jo hyviä kavereita ja jopa ystäviä. Työni on kuitenkin ajoittain raskasta ja menee joskus ns. ihon alle, ja välillä joudun myös tekemään suunnittelu- ja ajatustyötä omasta vapaa-ajastani nipistäen . Välillä tulee siis mietittyä työasioita ihan liikaa myös vapaalla. Tulen kuitenkin palkallani toimeen mukavasti, ja muutenkin kokonaisuus on ehdottomasti plussan puolella. Välillä kuitenkin huomaan kaipaavani aikaa, jolloin olin työssä, joka ”vain tehtiin työpaikalla ja that’s it”. Rahaa ei tullut paljon, mutta työt sai jättää töihin, kun ei niitä olisi vapaa-aikana edes voinut edistää.
- Vapaa-aikana tarvitsen aika paljon omaa aikaa, jolloin haluan ”vain olla”. Toki sitten myös teen juttuja. Nautin monenlaisesta ja usein pienistäkin iloista. Urheilla kyllä pitäisi enemmän. Välillä tulee elettyä vastoin terveyssuosituksia ja sitä, minkä jo tässä iässä tietäisin olevan minulle hyväksi (esim. kunnollinen ruoka, liikunta, ei alkoholia liikaa/liian usein, enemmän ulkoilua, enemmän kirjojen lukemista ym.)
- Olen jo pidempään tapaillut miestä, joka on alusta asti kertonut, ettei halua varsinaista parisuhdetta. Hän ei siis esim. kutsu minua sanalla ”tyttöystävä” tms. Teemme silti aika paljon ”pariskuntamaisia” juttuja; välillä muistutammekin enemmän pariskuntaa, ja sitten välillä lähinnä ystävyksiä, ja tämä menee aalloittain. Aalloittain menevät myös tuntemukseni siitä, haluaisinko enemmän vai riittääkö tämä minulle. Olen todella iloinen miehestä ja kaikesta, mitä olen hänen kanssaan kokenut ja oppinut (niitä asioita on paljon!). Rakastan häntä omalla tavallani todella paljon, ja en ainakaan toistaiseksi vakavissani kaipaa mitään tai ketään muuta.
- Minulla on kavereita ja ystäviä sekä kummilapsia ym. Välillä silti koen lievää erakkomeininkiä, kun niin monella ystävälläni on oma perhe, jonka parissa heidän aikansa tuntuu (ymmärrettävästi!) menevän. Itse en perhe-elämää niin kaipaa - joskus aiemmin kyllä ajattelin tai luulin haluavani sitä, enää en tosiaan oikeastaan edes haluaisi. Omaan lapsuudenperheeseeni minulla on hieman ristiriitaiset välit. Kaikki on periaatteessa ihan suht ok, mutta tiettyjä ongelmakohtia on, ja erityisen läheisissä/lämpimissä väleissä me emme ole, eikä perheeni tiedä päivittäisestä tai edes viikottaisesta elämästäni juurikaan. Myöskään muita läheisiä sukulaisia tms. minulla ei ole. Sikäli olen siis paljolti aika ns. omillani.
- Mielestäni vahvuuksiani ovat mm. avarakatseisuuteni, joustavuuteni ja se, että olen ihmismyönteinen ja lempeä. Ymmärrän mielestäni hyvin erilaisia ihmisiä ja tulen yleensä toimeen monenlaisten tyyppien kanssa. Heikkouksiani taas ovat tietynlainen aikaansaamattomus ja se, etten oikein aina osaa ohjata ja ”käskeä” itseäni. Eräänlainen itsekurin puute siis, ja se aiheuttaa ongelmia useallakin elämän osa-alueella. Jätän helposti asioita roikkumaan, vaikka varsin hyvin tietäisin, että se kostautuu. Lisäksi olen välillä vähän tunteideni vietävissä ja siten varmaan minulla esim. näkyy naamasta, jos on huono päivä. Välillä myös vatvon liikaa asioita, mutta siitä olen yrittänyt opetella pois. Yritän ottaa elämän vastaan kaikkine puolineen ja ymmärtää, että synkemmätkin vivahteet ja hetket kuuluvat elämään.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tietävät miltä onni näyttää, mutta harva tietää mitä onni on.
Eksistentiaalinen ahdistus on nykyään aika yleistä. Meillä on sellaiseen aikaa ja varaa.Mitäs jos vain keskittyisit elämään sitä elämää mikä sinulla on juuri nyt ja siinä. Iloitset iloista, suret surut ja ikävystyt silloin kun on tylsää. Jos haluat jotain muuttaa, muuta se. Jos haluat pohtia ja miettiä, märehtiä asioitasi, tee sitä.
Jospa näin sunnuntaina ja kauniilla ilmalla menisit kävelylle, katsoisit lapsia jotka leikkivät puistossa ja ihmisiä jotka kävelevät. Jos hyvin käy, voit nähdä sokean tai ramman, kuten minulle tänään kävi.
Miksi käy hyvin, jos näkee sokean tai ramman? Toivotaan että toisetkin saa sinun olemassaolostasi yhtä lailla innoitusta "Kävipä hyvin, kohtasin tänään erityisen typerän ihmisen!"
Sokea, rampa tai typerys voivat olla onnellisia tai surullisia. Olen onnekas kun näen ja olen terve. Joku on minuakin typerämpi, sekin on onni.
Et voi olla onnellinen terveydestäsi ilman, että sokea rampa muistuttaa siitä että sinulla on näön ja raajojen suhteen asiat paremmin? Vammautuneita ei täydy sääliä eivätkä kaikki edes vaihtaisi erilaisuuttaan pois jos olisi mahdollisuus. Sori ot mutta ärsyttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihme siinä, että roikutaan ihmisissä ja suhteissa, joissa on alusta asti selvää, että homma ei koskaan etene mihinkään? Rakastat ihmistä, joka ei loppujen lopuksi halua olla kanssasi, miksi? Anteeksi mutta vaikutat jokseenkin säälittävältä. Arvostakaa ja rakastaa itseänne, hyvät ihmiset!
Kiitos jälleen kommenteistanne!
Vähän hurjaa, miten useampi kehottaa minua heivaamaan miehen. Hitsi kun pystyisin vielä kertomaan lisää yksityiskohtia ilman, että tulisimme liian tunnistettaviksi... Pari yksityiskohtaa nyt kumminkin: 1) Mies ei ole aivan täysin vailla ongelmia omaan terveyteensä liittyen. Asiat ovat kuintekin edenneet "yhdessä"oloaikanamme niin, että hän voi nykyään paremmin, oikeastaan jopa huomattavasti paremmin. Olen iloinen, kun hän on saanut asioita kääntymään parempaan suuntaan. 2) Olen tavannut ohimennen joitakin hänen ystäviään ja sukulaisiaan. Suurin osa on vaikuttanut ilahtuneilta meistä. Jokunen on hieman leikitellen "varoitellut" minua hänestä (varmaan siis ajatellen, kun mies ei oikein sitoudu jne), jokunen taas on suorastaan "fiilistellyt" meitä. Mies esittelee minut aina vaan etunimellä, joten en tiedä millaiseksi kukakin on meidän suhteemme laadun sitten arvellut.
Tuosta, kun jotkut sanovat minun vaikuttavan säälittävältä tai liian jämähtäneeltä tai kiltiltä tai mitä ikinä... Ehkä olenkin vähän noita kaikkia! Mitenhän sitä oppisi rebelimmäksi? En kuitenkaan oikeasti ole mikään supertossukka... Mutta ehkä minussa vähän on sellaisen suorittajan ja mukautujan vikaa! Mahtaisikohan sille voida ja kannattaa yrittää tehdä jotain? Missä määrin tällaisessa pystyy itseään muuttamaan? Olen jonkin verran kyllä tullut jo vahvaryhtisemmäksi verrattuna mitä nuorempana olin. Olen myös ylittänyt itseni monessa asiassa, joiden ajattelin olevan minulle lähes mahdotonta.
- AP
Ainiin ja vielä sellaista, että mä en jotenkin osaa ajatella ikää kauheasti. Ymmärrän toki, missä kohtaa kuvitteellista "aikajanaa" menen, ja ymmärrän, että viimeiset hetkeni alkaa pohtia lastenhankintaa alkavat mahdollisesti olla käsillä. Mutta jotenkin ihmisten iät vähän hämärtyy jo mulla - on tietenkin vauvoja, lapsia, teinejä, nuoria aikuisia... Mutta sitten onkin pitkä liuta ihan vaan aikuisia. Sitten tulee eläkeikäiset ja sitten sitä vanhemmat ja sitten sitä vanhemmat (jos sen huomaa). Myös tuo itseäni vanhempi mies on saanut minua ymmärtämään, ettei ikä ole kaikki kaikessa.
Samalla tiedostan sen, etten halua tehdä lasta/lapsia vain "hädissäni". Se on elämänmittainen juttu, sanaa "vauvakuume" esimerkiksi karsastan. Lapsista ei voi myöskään perääntyä. Minulla myös on tuttavia, jotka ovat tehneet lapsia vähän "koska se kuuluu elämään / tähän ikään/vaiheeseen ja onhan ne söpöjä" -periaatteella, ja joissain tapauksissa se on tuonut mukanaan jo olemassa olevien ongelmakohtien kasvamista tai sitten ihan vaan uusia ongelmia, ja kuitenkin vastuu pienestä on 24/7, ja monella on pakka aika pahastikin levällään. Alussa enemmän ihailin kaikkien vauva-arkea, nyt olen ehkä nähnyt tosiaan sitä muutakin aika paljonkin. En siis varauksetta enää haaveile lapsista, jos ollenkaan. Tykkään silti lapsista ja haluan heille hyvää, ja onneksi tätä puolta pystyn toteuttamaan mm. kummilapsieni ja avustusjärjestöjen ym. kautta.
- AP
Ap, lue Henriikka Tavin Tellervo, varmasti antaa ajateltavaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä vielä yksi joka kehottaa heivaamaan sen miehen, tai ainakin ottamaan etäisyyttä. Juurikin noiden lueteltujen asioiden vuoksi. Jos haluat enemmän, mutta vaan mukaudut tilanteeseen koska olet kiltti ja mukautuva, todennäköisesti jossain vaiheessa kadut että mahdollisuutesi ovat menneet ohitsesi. Et ole enää aivan nuori, joten aikaa ei ole hukattavaksi...
Sano että haluat katsella vähän ympärillesi ja miettiä mitä elämältäsi haluat. Varmasti mies tämän ymmärtää. Ja tosiaan arvosta itseäsi enemmän. Olet luultavasti ansainnut parempaa kuin pelkän hengailuseuralaisen. Muista, että olet oman elämäsi tärkein henkilö, ja sinä päätät millaisen elämän haluat itsellesi rakentaa.
Jos työt jäävät pyörimään mieleen liikaa, jokin ihan tähänastisista poikkeava harrastus. Käy laskuvarjohyppykurssi tai mene luontoon vähintään kokonaisiksi viikonlopuiksi. Vaelluksella et mieti työasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap vaikutat fiksulta ja empaattiselta ihmiseltä. Heivaa se ukko. Sun elämä lipuu ohi sen kanssa. Se ukko ei ole muuta kuin hengailuseuraa, koska ei halua olla muuta, ikävä kyllä. Ansaitset paljon parempaa.
Suoriutujassa ja mukautujassa ei sinänsä ole mitään vikaa, muuten kuin että siitä saattaa itse kärsiä eniten jos ei sitä huomaa ja antaa ihmisten pitää sua heittopussinaan. Siihen en tietenkään kannata ryhtyä. Jos itseään haluaa muuttaa, se kannattaa tehdä omien arvojen mukaisesti. Perusluonnetta ei paljon pysty muuttamaan, eikä temperamenttiaan, mutta asenteita ja ajatusmaailmaansa paljonkin.
Yksinkertaisinta lienee mennä pois mukavuus alueeltaan ja tehdä sellaista mitä ei ole ennen tehnyt tai jotain missä kokee että voittaa itsensä. Myös ihmissuhteita kannattaa harrastaa monipuolisesti. Matkustelu tunnetusti avartaa ja antaa uusia ajattelun aiheita.
Ja tosiaan arvopohdiskelu on myös hyödyllistä, jotta voi elää omien arvojensa mukaista hyvää elämää, eikä tee elämässään valintoja/ ratkaisuja muiden toiveiden/vaatimuksien pohjalta.
Mietin, kun kerroit että olet saanut auttaa miehen terveydentilan kohentamisessa.. ettei se kuitenkaan velvoita sinua mihinkään suhteessa häneen. Että olethan sen puolesta vapaa lähtemään, kiitollisuuden velkaa et jää, vaikka lähtisitkin tästä suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sillä miehellä on masennus ja se on tukeutunut suhun (mutta samalla - onneksi - ollut rehellinen että ei pysty sitoutumaan). Ja susta on tullut kannattelija. Se kannattalijan rooli palkitsee, ehkä siksi olet jäänyt tuohon kuvioon niin pitkäksi aikaa. Et kai ole läheisriippuvainen?
Ap ajattelee, että miehen tervehtyminen on osin hänen ansiotaan, tai/ja tekee yhdessä vietetystä ajasta heidän tarinassaan jotain erityistä. Nyt kun ap on auttanut, hän tuntee että heidät on sidottu yhteen ja että mieskin ehkä tavallaan olisi hänelle jotain velkaa. En huomannut mitään loogista syytä, miksi olisi tarpeellista tietää miehen terveydentilasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap ajattelee, että miehen tervehtyminen on osin hänen ansiotaan, tai/ja tekee yhdessä vietetystä ajasta heidän tarinassaan jotain erityistä. Nyt kun ap on auttanut, hän tuntee että heidät on sidottu yhteen ja että mieskin ehkä tavallaan olisi hänelle jotain velkaa. En huomannut mitään loogista syytä, miksi olisi tarpeellista tietää miehen terveydentilasta.
Jokainen meistä haluaa olla tarpeellinen ja tärkeä jollekin toiselle ihmiselle. Siitä parisuhteessa on kysymys. Ja tietenkin ap myös haluaa tuntea, että on jollekulle tarpeellinen ja tärkeä. Koska mies on tervehtynyt ap:n tukemana, niin ap tuntee itsensä tarpeelliseksi ja tärkeäksi miehelle. Ja toivoo, että mies kokee samoin.
Ikävä kyllä vaan on niin, että tuollaiset miehet, jotka suoraan sanoo, että he eivät ole valmiita kunnon parisuhteeseen, niin he eivät siihen ole valmiita (halukkaita tai kykeneväisiä). Sellaiset miehet kannattaa unohtaa kokonaan! Ap vaan ei tahdo tätä vielä hyväksyä, koska on panostanut niin paljon siihen mieheen.
Ap kirjoitat fiksusti, mutta kirjoituksistasi jotenkin puuttuu tunne ja tunnereaktiot. Mitä tunnet juuri nyt tuon hengailusuhteen suhteen? Mikä on tunnetilasi muuten juuri tällä hetkellä? Mitkä asiat parhaillaan surettaa sinua, entä raivostuttaa, entä mitä asioita elämässäsi rakastat, mitä kohtaan tunnet intohimoa? Tunteet on kuitenkin se elämän suola, hyvässä ja pahassa. En tarkoita, että et tuntisi mitään, vaan syystä tai toisesta kirjoitat kaikesta muusta kuin juuri siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin käy, voit nähdä sokean tai ramman, kuten minulle tänään kävi.
En ymmärrä tämän lauseen tarkoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin käy, voit nähdä sokean tai ramman, kuten minulle tänään kävi.
En ymmärrä tämän lauseen tarkoitusta.
No en minäkään.
Onkohan ap vielä linjoilla?
Itse taas toivon joskus, että saisin sellainen "tavallisen" elämän kuin sinulla. Olen vasta nuori ja minulla ei oikeastaan ole elämässäni yhtään mitään tällä hetkellä, eikä edes suuntaa. Siinä mielessä elämäsi kuulostaa hyvältä omaan tilanteeseen verrattuna. Itsekään en halua lapsia. Unelmia on, mutta en tiedä pystynkö niitä toteuttamaan. Kaikkea hyvää sinulle ja toivon, että mietit suhdetta, että oletko tyytyväinen siihen. Muuten en osaa neuvoa mitään, kun tarvisin itse neuvoja.
Tätä ketjua lukiessa tuli mieleen ajatus, että kyökkipsykologiassa tehdään oletuksia (ilman perusteita) ja johtopäätöksiä (hätäisesti). Molempia pyritään välttämään oikeassa psykoterapeuttisessa työskentelyssä.
Olen vielä linjoilla! Olen sekä miettinyt että yrittänyt olla miettimättä näitä nyt. Töissä on aika kiire koko tämän viikon. Kiitos tähänastisista ja palaan kyllä taas uudestaankin linjoille. Kirjoitelkaa vaan, mitä vielä tulee mieleen!
- AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvin käy, voit nähdä sokean tai ramman, kuten minulle tänään kävi.
En ymmärrä tämän lauseen tarkoitusta.
No en minäkään.
Onkohan ap vielä linjoilla?
Osui ja upposi. Miettimällä selviää, auttaa jos luopuu siitä negatiivisesta tulkinnasta.
Jotkut ihmisistä jäävät helposti asioihin kiinni eli tyytyvät ja sitten elämä menee ohitse.
Minulle tuli tuosta alkutekstistä myös heti sellainen olo, että heivaa se mies. Se on ihan totta, että hän ei ole tehnyt mitään väärää ja varmasti on antanut sinulle paljon.
Mutta huomaatko, että jos se mies kokisi, että elämästä puuttuu jotain niin hän lähtisi luultavasti silmää räpäyttämättä, koska on alunperinkin sanonut sinulle, että ei halua parisuhdeparisuhdetta. Nyt kun sinä olet siinä tilanteessa, niin mikä sinua pidättelee.
Oletko aivan varma, ettet halua lapsia? Jos et ole varma, on hyvin todennäköistä, että niitä kumminkin haluaisit, jot sinulla olisi mies, joka haluaisi oikeaa suhdetta kanssasi. Ja kun tuossa löyhässä hirressä olet, niin aika ajaa sinun ohitsesi. Voi ihan hyvin olla, että se miehesi tapaa jossain vaiheessa naisen, jonka kanssa haluaa perheen ja silloin sinä olet hukannut mahdollisuutesi löytää pysyvää oikeaa suhdetta. Monet miehet eivät halua lapsia, kunnes tulee sitten se yksi nainen vastaan, jonka kanssa haluavat. Oma miehenikin erosi edellisestä suhteesta, kun ei halunnut exän kanssa lapsia ja exä taas halusi naimisiin ja lapsia. No, meni pari vuotta ja me tavattiin ja muutaman vuoden päästä meillä oli lapsi, koska avomieheni halusi lapsia nimenomaan minun kanssani. (Minusta hieman kummallista, mutta tietysti ihanaa).
Toinen asia on, että minusta sinun täytyisi muuttaa. Saisit uusia ympyröitä ja voisit jättää sen miehen siihen edelliseen elämään.
Lastuna lainehilla tai sitten ottaa suunnan minne sitä venettä yritää vääntää. Aina ei onnistu ja kaikkea ei saa, mutta suuremmat todennäköisyydet on siihen, että onnistuu, jos edes yrittää.
Oman lapsen sain minä 39 vuotiaana ja hoitojen jälkeen, päälle nelikymppisenä raskauden ja hedelmöityshoitojen onnistumistodennäköisyys on paljon paljon pienempi kuin ennen neljää kymppiä.