Mihin te himosäästäjät oikein säästätte?
Tuntuu olevan trendi että säästää ja sijoittaa pitää niin isosti tänä päivänä, mutta miksi näissä jutuissa yleensä välittyy se että säästetään vaan siitä säästämisen ilosta?
Itse keskituloinen ja itsekkin pidän muutaman tonnin puskuria tilillä, mutta miksi pitäisi kituuttaa ja laittaa kaikki joutava esim. osakkeisiin?
Tälläkin palstalla oli muutama viikko sitten juttu (tosi tai ei), jossa vanhuskodissa kuolleelta oli tyyliin jäänyt 70 tuhannen perintö, itse ajattelin että tuollakin summalla vainaja olisi elämänsä aikana saanut monen monta hienoa kokemusta elettyä?!?
Itse asun omistusasunnossa ja koen että se kyllä riittävä perintö lapsille kun aika jättää eikä sen suurempaa varallisuutta tarvetta kerryttää missään muodossa, joka sitten vaikka lapsille perinnöksi jäisi.
Kommentit (361)
Jokunen sijoitusasunto on ja pienehkö sijoitussalkku. Noista saa vähän särvintä leivälle, kun siirtyy eläkkeelle ja tulot romahtavat. Jos oikein huonosti menee voi myös myydä.
Toki olemme lastemme vanhempina myös velvollisia kartuttamaan omaisuutta siten, että heille jää vähän jotain vielä hautauskulujen jälkeenkin. Yksilötason varallisuus ja hyvinvointi karttuu kunkin sukupolven jättäessä seuraavalle aina vähän enemmän.
Ei tässä nyt varsinaisesti ole kituuttaa tarvinnut silti. Mukava asunto, halutunlaiset autot, varaa matkustaa minne mieli tekee jne, mutta törsätty ei tietenkään ole. Poimin kauppamatkalla palautuspullot mukaan, koska lisätulo on aina tervetullut.
Puskuri on ihan elämistä varten, jos kodinkone hajoaa tms lähtee reissuun, kodin remppaan, säästän myös itselleni muutama kosmeettista toimenpidettä varten. Pitkällä tähtäimellä haave olisi saada pääomatuloja niin paljon että voisi vähentää töitä merkittävästä 50-vuotiaana. Tällä hetkellä bruttoeläkkeeni joku 1500e jos sinnittelen nykyisellä ansiotasolla 68-vuotiaaksi, siis puolet bruttotuloista tällä hetkellä. Eli sen varaan ei voi laskea. Perheen tavoite olisi ainakin 5 sijoitusasuntoa. Nyt on kaksi 100% velkavivulla ja oma asunto on kohta velaton.
Silti koen että elän ihan normaalista, en tuhlaile mutta tykkään kierrellä kirppiksillä. Vauva ei ymmärrä kulkeeko 50e gugguun vaatteissa vai 50c kirppisvaatteissa. En tykkää kalliista asioista enkä tuhlailusta. Elämässä on hyvin paljon ilmaisia ja halpoja elämyksiä, en koe jääväni mistään paitsi. Jos kuolen ennen aikojani niin ajattelen että olen auttanut lapsia parempaan alkuun ja ajatteluun, että kukin sukupolvi kerryttää varallisuutta seuraavalle ja kohtelee sitä hyvin. Tullaan miehen kanssa suht köyhistä olosuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, kuinka joidenkin mielestä eläminen ja sijoittaminen sulkevat toisensa pois. Minä sijoitan palkastani noin tonnin kuussa. Siitä huolimatta elän mielestäni täysillä. Ruokakaupassa ostan mitä haluan hintoja miettimättä, asun velattomassa omakotitalossa (josta minä omistan puolet ja mieheni toisen puolen), meillä käy siivooja kahdesti kuussa, minulla on kuntosalijäsenyys ja kännykässäni kirjapalvelu. Juuri eilen kävimme oopperassa (liput olivat parhaille paikoille). Tänä vuonna olemme tehneet hiihtomatkan Lappiin ja kaksi viikon matkaa Keski-Eurooppaan. Syksyllä olemme vielä menossa pifennetyksi viikonlopuksi Prahaan. Mitä minun vielä pitäisi tehdä, että jonkun kommentoijan mukaan "eläisin".
Mainittakoon vielä, että mitään perintöjä tai vanhempien avustuksia emme ole saaneet, vaan elämme ja sijoitamme ihan palkkarahoilla.
Kerro tuo sama matala-/keskipalkkaiselle yksinhuoltajalle, niin hän voi valaista, miksei sitä tonnia pysty sijoittamaan kuukaudessa.
Eli jos matalapalkkainen yh ei saa säästettyä tonnia kuussa, kukaan muukaan ei saa?
Sama päinvastoin:
Jos sinä saat velattoman omakotitalon, siivoojan, 4 lomamatkaa vuodessa, ja vielä tonnin kuukaudessa sijoituksiin, niin kaikkien muidenkin pitäisi onnistua?
No kuule ihan samoista lähtökohdista tässä on lähdetty liikkeelle itsekukin.
Elämä on valintoja ja usko tai älä niin köyhyys on Suomessa valinta.

Moittimatta ollenkaan suunnitelmaasi, niin ainahan on mahdollista eläkkeellä pistää se velaton omistusasunto ns. lihoiksi, jolloin saaduilla varoilla elää hyvinkin mukavasti elämänsä loppuun.
Ei se kyllä ihan niinkään mene, että köyhyys on Suomessa valinta. Vaikka itsekin olen rahallisesti köyhästä perheestä, meitä lapsia on kannustettu opiskelemaan ja yrittämään. On luotu mahdollisuus, että pystyy säästämään ja myös kuluttamaan. Kaikissa perheissä ei näin onnellisesti ole. Kielletty opiskelemasta. Opetetaan yhteiskunnan tuille. Tai on sairautta, joka kyllä pudottaa tulot niin sille omalle valinnalle ei paljon jää sijaa. Olen nähnyt itse sen toisen puolenkin. Jos joku kuvittelee, että yhteiskunta huolehtii sairaista, niin on väärässä. Tiettyyn rajaan korvataan ja huolehditaan, mutta kyllä se pieniin tuloihin tekee niin ison loven, että sitä ei voi käsittää, jos ei ole kokenut. Tai yhdeksänkymmentäluvun laman kokeneet appivanhemmat. Olivat silloin yrittäjiä ja valuuttakurssit nosti lainan hinnan pilviin. Nyt kesällä appiukko sai luottotiedot takaisin. Kaikkiin aisoihin ei oikein voi itse vaikuttaa.
Säästäminen on mun urheilua. En tykkää fyysisestä rääkistä enkä rajojeni tutkimisesta sillä saralla, sen sijaan mua kiinnostaa säästeliäästi eläminen. Joskus pihistelen kunnolla, joskus maltillisemmin. Joskus palkitsen itseäni antamalla hyväntekeväisyyskohteeseeni tavallista suuremman kuukausiavustuksen.
Katse peiliin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua, kuinka joidenkin mielestä eläminen ja sijoittaminen sulkevat toisensa pois. Minä sijoitan palkastani noin tonnin kuussa. Siitä huolimatta elän mielestäni täysillä. Ruokakaupassa ostan mitä haluan hintoja miettimättä, asun velattomassa omakotitalossa (josta minä omistan puolet ja mieheni toisen puolen), meillä käy siivooja kahdesti kuussa, minulla on kuntosalijäsenyys ja kännykässäni kirjapalvelu. Juuri eilen kävimme oopperassa (liput olivat parhaille paikoille). Tänä vuonna olemme tehneet hiihtomatkan Lappiin ja kaksi viikon matkaa Keski-Eurooppaan. Syksyllä olemme vielä menossa pifennetyksi viikonlopuksi Prahaan. Mitä minun vielä pitäisi tehdä, että jonkun kommentoijan mukaan "eläisin".
Mainittakoon vielä, että mitään perintöjä tai vanhempien avustuksia emme ole saaneet, vaan elämme ja sijoitamme ihan palkkarahoilla.
Kerro tuo sama matala-/keskipalkkaiselle yksinhuoltajalle, niin hän voi valaista, miksei sitä tonnia pysty sijoittamaan kuukaudessa.
Eli jos matalapalkkainen yh ei saa säästettyä tonnia kuussa, kukaan muukaan ei saa?
Sama päinvastoin:
Jos sinä saat velattoman omakotitalon, siivoojan, 4 lomamatkaa vuodessa, ja vielä tonnin kuukaudessa sijoituksiin, niin kaikkien muidenkin pitäisi onnistua?
No kuule ihan samoista lähtökohdista tässä on lähdetty liikkeelle itsekukin.
Elämä on valintoja ja usko tai älä niin köyhyys on Suomessa valinta.
No ei se aina mene niin. Perhettä, johon syntyy ei voi valita. Omien lasten lukumäärä ei aina ole valinta. Saatu opiskelupaikka ja työpaikka ei ole aina valinta. Saadut sairaudet ja geneettiset ominaisuudet ei ole valinta. Avioero ei ole aina valinta.
Itse olen keskitulon paremmalla puolella ja elän hyvää elämää. Olen kiitollinen siitä mitä olen saanut, enkä pidä tätä itsestäänselvyytenä, enkä yksin omana ansionani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullua säästää vanhuuspäiviä varten kun voi kupsahtaa huomena.nauttikaa elämästä!
Niin, tai voi olla että ei kupsahdakaan.... Mites sitten suu pannaan?
Näillä eläjillä tuntuu tosiaan olevan se oletus, etteivät eläisi eläkepäiviin saakka. Elä täysillä ja jätä nuori kaunis ruumis?
No me eletään täällä ehkä 80 vuotta, ehkä ei. Paras aika nauttia elämästä on silloin kun pystyy tekemään asioita mahdollisimman hyvissä fyysisissä ja henkisissä voimissa. Itse en ainakaan halua odottaa vanhuutta ja sitten tajuta, että olis sittenkin pitänyt matkustaa/irroitella/kokea/nauttia/juhlia jne silloin kun oli nuorempi.
Kyllä minä matkustan, koen ja nautin sekä välillä juhlinkin, silti myös sijoitan ylimääräiset, koska haluan matkustaa,kokea, nauttia ja juhliakin myös eläkkeellä - silloinhan niihin on paremmin aikaakin.
Säälittää ne vanhukset, joilla ei ole varaa oikein mihinkään pienillä eläkkeillä. Haluan varmistaa, ettei itselle käy niin.
Niillä, jotka saa ihan oikeasti pientä eläkettä, ei ole palkkakaan niin hyvä, että siitä kummoisia summia säästetään. Toki pienikin potti voi olla kiva, mutta jos ei ole ollut työssäkäyvänä varaa matkustaa, niin tuskin eläkkeelläkään.
Sinulla ei selvästikään ole niin pieni palkka eikä tulevaisuudessa niin pieni eläke.
Tässä ketjussa tuntuu moni puhuvan yhtä ristiin rastiin. Joku kertoi säästäneensä itselleen kuusinumeroisen summan tulevaisuutta varten, koska kuulemma eläkerahoilla ei tulisi toimeen. Jos on onnistunut saamaan säästöön tuollaisen summan, niin eiköhän palkka ole ollut hyvä ja sitä myöten tuleva eläke myös. Kukaan pienituloinen ei edes kituuttamalla saa sataatuhatta säästöön. Tietysti joillekin esim. parin tonnin eläke voi olla pieni, etenkin jos elää Porvoossa.
Minä säästän ihan vain siksi ettei tarvi taas ensi viikolla avata AV:lle ketjua että "vain 15 euroa loppukuuksi, mitä ostaa ruuaksi".
Vierailija kirjoitti:
Rahastosijoittaminen on ihan turhaa. Nostin tänä vuonna 10 000 ja joudun maksamaan veroa melkein tonnin. Ihan älytöntä!
Pääomatulovero puraisi. Siis se vero joka on sosialistien mielestä aivan liian matala, jos sitä nyt edes maksetaan :D

Ainakin on hyvä, että se vero on. Hyväosaiset, joilla on varaa sijoittaa merkittäviä summia, saisivat muuten ilmaiseksi 5-10% kasvua rahalleen per vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullua säästää vanhuuspäiviä varten kun voi kupsahtaa huomena.nauttikaa elämästä!
Niin, tai voi olla että ei kupsahdakaan.... Mites sitten suu pannaan?
Näillä eläjillä tuntuu tosiaan olevan se oletus, etteivät eläisi eläkepäiviin saakka. Elä täysillä ja jätä nuori kaunis ruumis?
No me eletään täällä ehkä 80 vuotta, ehkä ei. Paras aika nauttia elämästä on silloin kun pystyy tekemään asioita mahdollisimman hyvissä fyysisissä ja henkisissä voimissa. Itse en ainakaan halua odottaa vanhuutta ja sitten tajuta, että olis sittenkin pitänyt matkustaa/irroitella/kokea/nauttia/juhlia jne silloin kun oli nuorempi.
Kyllä minä matkustan, koen ja nautin sekä välillä juhlinkin, silti myös sijoitan ylimääräiset, koska haluan matkustaa,kokea, nauttia ja juhliakin myös eläkkeellä - silloinhan niihin on paremmin aikaakin.
Säälittää ne vanhukset, joilla ei ole varaa oikein mihinkään pienillä eläkkeillä. Haluan varmistaa, ettei itselle käy niin.Niillä, jotka saa ihan oikeasti pientä eläkettä, ei ole palkkakaan niin hyvä, että siitä kummoisia summia säästetään. Toki pienikin potti voi olla kiva, mutta jos ei ole ollut työssäkäyvänä varaa matkustaa, niin tuskin eläkkeelläkään.
Sinulla ei selvästikään ole niin pieni palkka eikä tulevaisuudessa niin pieni eläke.
Tässä ketjussa tuntuu moni puhuvan yhtä ristiin rastiin. Joku kertoi säästäneensä itselleen kuusinumeroisen summan tulevaisuutta varten, koska kuulemma eläkerahoilla ei tulisi toimeen. Jos on onnistunut saamaan säästöön tuollaisen summan, niin eiköhän palkka ole ollut hyvä ja sitä myöten tuleva eläke myös. Kukaan pienituloinen ei edes kituuttamalla saa sataatuhatta säästöön. Tietysti joillekin esim. parin tonnin eläke voi olla pieni, etenkin jos elää Porvoossa.
Ensinäkin, viimeistään kun 70-luvulla syntyneet tulevat eläkeikään, on eläkkeiden taso jokaisella luokkaa nykyinen takuueläke. Jotain siis saamme, mutta emme paljon paskaakaan. Hyvätuloinen joka nyt maksaa korkeaa eläkemaksua, tulee saamaan saman minieläkkeen kuin se elämäntapatyötön joka ei nyt käy töissä ollenkaan.
Toiseksi, aika on sijoittajan paras ystävä. Pienistäkin summista kertyy huomattavia summia kun aikaa on tarpeeksi. Voit itse googlata asiasta juttuja, tai vaikka jonkun laskurin. Siksi lapsista on helppo tehdä vauraita kunhan aloittaa heti kun vaippahousu on syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahastosijoittaminen on ihan turhaa. Nostin tänä vuonna 10 000 ja joudun maksamaan veroa melkein tonnin. Ihan älytöntä!
Pääomatulovero puraisi. Siis se vero joka on sosialistien mielestä aivan liian matala, jos sitä nyt edes maksetaan :D
Ainakin on hyvä, että se vero on. Hyväosaiset, joilla on varaa sijoittaa merkittäviä summia, saisivat muuten ilmaiseksi 5-10% kasvua rahalleen per vuosi.
Veroprosentti on 30 vaikka tienaisit vain kympin. Vasuri silti kitisee ettei ole tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa säästää eläkkeelle jäämistä varten. Sitten meinataan matkustella ihan hirveästi, käydä kylpylöissä ja vihdoinkin nauttia elämästä. Ja onneksi moni tekeekin niin, tosin alkava vanhuus rajoittaa jo matkustusta enemmän tai vähemmän.
Käytännössä suurin osa säästöistä jää perinnöksi koska suomalainen ei uskalla hevillä luopua omistusasunnosta.
Minä säästin (ja sijoitin!) ja jäin eläkkeelle 47-vuotiaana. Kyllä kannatti.
"Sinulla ei selvästikään ole niin pieni palkka eikä tulevaisuudessa niin pieni eläke."
On aika pieni eläke tiedossa. Juuri siksi on sijoittaminen tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahastosijoittaminen on ihan turhaa. Nostin tänä vuonna 10 000 ja joudun maksamaan veroa melkein tonnin. Ihan älytöntä!
Pääomatulovero puraisi. Siis se vero joka on sosialistien mielestä aivan liian matala, jos sitä nyt edes maksetaan :D
Ainakin on hyvä, että se vero on. Hyväosaiset, joilla on varaa sijoittaa merkittäviä summia, saisivat muuten ilmaiseksi 5-10% kasvua rahalleen per vuosi.
Veroprosentti on 30 vaikka tienaisit vain kympin. Vasuri silti kitisee ettei ole tarpeeksi.
Pikkusummissa se on ihan se ja sama. Suurissa summissa se juuri ottaisikin päähän, ettei rikkaat joutuisi maksamaan veroja. Osakesijoittaminen on helppoa kuin mikä ja jos pääomaa löytyy, niin se on ilmaista rahaa. Sitten jos vielä käy niin onnettomasti, että sössit osakekauppasi, niin eipä hätää, verottaja on armollinen ja vähentää sössimisesi lunastusvoittojen verotuksessa. Näin voit ensi kerralla veikata parempaa osaketta paremmalla onnella.
Valitettavasti juuri ne rikkaat sitten kiertävät veroja jollain väsyneellä suunnittelulla, että tuskin heiltä koskaan niitä pääomatuloveroja edes saadaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa säästää eläkkeelle jäämistä varten. Sitten meinataan matkustella ihan hirveästi, käydä kylpylöissä ja vihdoinkin nauttia elämästä. Ja onneksi moni tekeekin niin, tosin alkava vanhuus rajoittaa jo matkustusta enemmän tai vähemmän.
Käytännössä suurin osa säästöistä jää perinnöksi koska suomalainen ei uskalla hevillä luopua omistusasunnosta.
Minä säästin (ja sijoitin!) ja jäin eläkkeelle 47-vuotiaana. Kyllä kannatti.
Nyt sitten kehuskelet toimettomuuttasi vauvapalstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahastosijoittaminen on ihan turhaa. Nostin tänä vuonna 10 000 ja joudun maksamaan veroa melkein tonnin. Ihan älytöntä!
Pääomatulovero puraisi. Siis se vero joka on sosialistien mielestä aivan liian matala, jos sitä nyt edes maksetaan :D
Ainakin on hyvä, että se vero on. Hyväosaiset, joilla on varaa sijoittaa merkittäviä summia, saisivat muuten ilmaiseksi 5-10% kasvua rahalleen per vuosi.
Veroprosentti on 30 vaikka tienaisit vain kympin. Vasuri silti kitisee ettei ole tarpeeksi.
Pikkusummissa se on ihan se ja sama. Suurissa summissa se juuri ottaisikin päähän, ettei rikkaat joutuisi maksamaan veroja. Osakesijoittaminen on helppoa kuin mikä ja jos pääomaa löytyy, niin se on ilmaista rahaa. Sitten jos vielä käy niin onnettomasti, että sössit osakekauppasi, niin eipä hätää, verottaja on armollinen ja vähentää sössimisesi lunastusvoittojen verotuksessa. Näin voit ensi kerralla veikata parempaa osaketta paremmalla onnella.
Valitettavasti juuri ne rikkaat sitten kiertävät veroja jollain väsyneellä suunnittelulla, että tuskin heiltä koskaan niitä pääomatuloveroja edes saadaan.
No tyhmähän sinä sitten olet jos et sijoita kun se niin helppoakin vielä.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta säästää tai sijoittaa. Mutta kuitenkin yllättävän monella pienituloisellakin on varaa käyttää vähintään satanen kuukaudessa tupakkaan. Jos sen satasen sijoittaisi sen sijaan osakeindeksirahastoon, niin esim. 5 %:n reaalituotolla sen arvo 30 vuoden päästä olisikin jo 430 nykyeuroa vastaava summa.
Olen aina ollut paskaduuneissa enkä ole koskaan saanut säästettyä.. Mieheni kuoli v. 2011 eikä minulla ollut säästöjä ja jouduin muuttamaan takaisin 500km asumaan vanhemmilleni.. Onneksi sain kolmisen vuotta vihdoin ja viimein vakityön (osa-aikainen) ja olen onnistunut säästämään 10000€, mistä olen HYVIN ILOINEN JA YLPEÄ. En halua olla enää siinä tilanteessa että jos jotain yhtä pahaa vielä sattuu niin ei ole säästöjä..