Mihin te himosäästäjät oikein säästätte?
Tuntuu olevan trendi että säästää ja sijoittaa pitää niin isosti tänä päivänä, mutta miksi näissä jutuissa yleensä välittyy se että säästetään vaan siitä säästämisen ilosta?
Itse keskituloinen ja itsekkin pidän muutaman tonnin puskuria tilillä, mutta miksi pitäisi kituuttaa ja laittaa kaikki joutava esim. osakkeisiin?
Tälläkin palstalla oli muutama viikko sitten juttu (tosi tai ei), jossa vanhuskodissa kuolleelta oli tyyliin jäänyt 70 tuhannen perintö, itse ajattelin että tuollakin summalla vainaja olisi elämänsä aikana saanut monen monta hienoa kokemusta elettyä?!?
Itse asun omistusasunnossa ja koen että se kyllä riittävä perintö lapsille kun aika jättää eikä sen suurempaa varallisuutta tarvetta kerryttää missään muodossa, joka sitten vaikka lapsille perinnöksi jäisi.
Kommentit (361)
Tällä sukulaisella oli talousalan koulutus.
Se on varmaan geeneissä.
Isäni on ollut aina säästäväinen ja niin olen minäkin. En vaan tykkää kuluttaa, joten rahaa jää säästöön. En nauti kampaajalla käymisestä, en hieronnoista, en jaksa sisustaa eikä kiinnosta meikit. Nivean perusrasva sinisessä purkissa toimii vuodesta toiseen.
Ruokaan ja matkusteluun käytetään eniten rahaa. Niistä tykätään.
Kyllä mä silti ymmärrän ihmisiä, jotka ajautuu esim. velkavankeuteen, vaikka en ole itse samanlainen. Me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja saadaan nautintoa erilaisista asioista. Säästäväinen ei kuitenkaan ole synonyymi sellaisella sairaalloisella piheydelle, jossa varastetaan työpaikalta vessapaperitkin ja käytetään teepussit viiteen kertaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä yhtään kituuttamiselta tunnu. Sijoitan vuosittain vain osinkotuottoni tai osan niistä riippuen siitä tarviiko tehdä jotain isompaa hankintaa tai haluanko tehdä jonkin ultrapitkän maailmanympärimatkan vuoden aikana. Alussa ihan työuran alussa tietysti vähän piti kituuttaakin mutta se loppui parissa, kolmessa vuodessa jonka jälkeen tilistä jäänyt säästöön vain pari sataa kuussa talletustilille äkillisiä menoja varten ja asuntolainan lyhennys. Salkku hoitaa muuten omilla tuotoillaan salkun kasvattamisen. Saa nähdä jos vielä kolmas lapsikin tehdään tässä neljänkympin lähestyessä kun aika hyvällä tolalla nuo raha-asiat. Ilman sijoituksia ei kolmanteen olisi varaa ja muutenkin eläkesäästäminen voisi olla vaikeaa. Terv. Keskituloinen ja mediaanituloinen pariskunta kahdella lapsella.
XDDDD miksi vtussa sinne loppuun pitää aina lisätä joku nolo "t. Nainen jolla meillämies ja pienetlapset"
Minä olen omistanut 90 000 euron edestä sijoituksia ja voin kertoa sinun puolestasi totuuden: hyvin harvoin sieltä tulee mitään hyviä osinkoja. Kerran sain 400 € ja siihen ne hyvät osingot jäivätkin. Osakkeiden arvot vaihtelevat ja kuten olen monesti täällä sanonut, saatat mennä nukkumaan omistaen vaikka 10 tuhatta euroa, ja herätä seuraavana aamuna omistaen enää esim. 9 800 €. Niin se minäkin odotin kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun sijoitukseni pompsahtavat taivaisiin. Eipä sitä tapahtunut, vaan arvo heitteli jatkuvasti tai pysyi samana. Ei ollutkaan niin maagista.
Kyllä huonoja osakkeita olet ostanut jos tuolla rahalla olet kerran saanut 400e :,D
Tukia saavat ikänsä loisineet, eivät tavalliset ihmiset. Poislukien ansiosidonnainen, vaan sekin on lyhennetty niin että pääsee vain hetken työttömyyden yli. Minä olen jo keski-ikäinen, uutta työtä tuskin löytäisin pelkän ikärasismin vuoksi. En halua muuttaa talostani, myydä venettäni, siksi olen säästänyt.
Tyhmää elää minusta niin, ettei koskaan omista mitään, istuu siellä neukkukuutiossa vaan vuodesta toiseen. Köyhää sanan varsinaisessa merkityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Minä, keski-ikäinen, laitan tilin tullessa satkun eläkesäästöihin/sijoituksiin. Elän kuukauden ja ennen tilipäivää siirrän jäljelle jääneet säästöön. Ei siis pihistelyä, vaan sitä rahaa vaan jää yli enkä sille väkisin keksi jotain hassauskohdetta vaan työnnän sijoituksiin odottamaan että mieli muuttuu.
Osan äitini perinnöstä jätin sivuun sillä ajatuksella että niillä reissataan muksun kanssa maailmalla, äitini kun piti matkustelusta. Nyt tuo lapsi on sen ikäinen että hänen kanssan voisi lähteä....mutta eipä hänkään ole vielä mitään sikakallista reissua keksinyt ja ihan palkkatuloilla ollaan kuljettu.
Kannattaa vasta tilipäivänä siirtää säästöön, että bonuksia saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia maailmanlopun visioita teillä täällä. Voisitte heräillä todellisuuteen ja havaita mm. että tuo ns. eläkäpommi on ihan kus*tusta. Silläkin vaan koetetaan saada kansa hiljaisiksi. Eläkerahastoissa on tälläkin hetkellä joku rapiat 400 mrd euroa säästössä,
Aivan varmasti eläkettä saa joskus vielä jotain. Mutta huom, tuo 400mrd. Ne on negatiivisen koron papereissa. Ja inflaatio jyllää. Ja jo kerran on huononnettu mun eläke ehtoj ja lisää lienee tulossa.
Joten en todellakaan pysty luottamaan siihen että ois tulossa jotain joka sallisi minun jatkaa asuntoni omistamista edes velattomana.
Minkä ihmeen koron? Hyvin pientä osaa sijoituksista pidetään nykyisin kiinni koroissa. Ne on kiinni kotimaisissa ja ulkomaisissa osinko yhtiöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla todella tyhmä, jos säästää että voi sitten lakisääteisen sosiaaliturvan sijaan maksaa omasta pussistaan!
Mieluummin maksan itse elämäni ja elän sellaista elämää kuin haluan, enkä kituuta tukihelvetissä, määräyksineen kaikkineen...
Tämä. Minä ihmettelin myös säästäjiä mutta sitten sain pari kertaa kokea mitä se on kun haet vaikeassa tilanteessa niitä tukia ja NIITÄ EI MYÖNNETÄKÄÄN. Se ei ole mitään helppoa ja ihanaa yrittää pennittömänä ja väsyneenä selviytyä elämästä ja miettiä miten ratkaisen tämän. Nykyään olen keski-ikäinen ja opiskelen itselleni uutta parempipalkkaista ammattia, ja olen opetellut säästämään jotta seuraavan kerran kun olen pohjalla, voin elää säästöilläni. En aio kieltää itseltäni matkustelua ja kaikkia mukavuuksia, mutta olen karsinut menojani rankalla kädellä ja oikeasti säästän kunnon puskurirahastoa.
En ihannoi tuilla elämistä, mutta fakta on se, että jos sinulle ei Suomessa myönnetä tukia, et niitä todellisuudessa tarvitse. Eli toisin sanoen sinulla on esimerkiksi sijoituksia tai sijoitusasunto, kallis auto, jotain mitä lie säästöjä... Mitä tahansa. Eli tukea kyllä saa, kun sitä OIKEASTI tarvitsee eikä vain halua.
Voi kuule, ei tarvitse olla kuin velkainen omistusasunto johon ei asumistukea tipu ja puoliso joka käy töissä (hänkin voi olla todella pienipalkkainen) ja perhe elää sossuelättejäkin pienemmillä tuloilla. Ei tarvitse olla mitään sijoitusasuntoja. Sitten taas ne jotka eivät ole koskaan osanneet lainkaan käyttää rahaa suorastaan palkitaan siitä!
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Aika moni "säästäjä" säästää mm. työttömyyden varalle. Muuten täällä käydään päivittäin keskustelua, että työttömien saamat tuet on liian suuria...
Ei ole ristiriitaa. Jos on säästöjä työttömänä voi vähän matkustaa yms. Työttömyysturva on vain kaikkein välttämättömään, ei hupiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä yhtään kituuttamiselta tunnu. Sijoitan vuosittain vain osinkotuottoni tai osan niistä riippuen siitä tarviiko tehdä jotain isompaa hankintaa tai haluanko tehdä jonkin ultrapitkän maailmanympärimatkan vuoden aikana. Alussa ihan työuran alussa tietysti vähän piti kituuttaakin mutta se loppui parissa, kolmessa vuodessa jonka jälkeen tilistä jäänyt säästöön vain pari sataa kuussa talletustilille äkillisiä menoja varten ja asuntolainan lyhennys. Salkku hoitaa muuten omilla tuotoillaan salkun kasvattamisen. Saa nähdä jos vielä kolmas lapsikin tehdään tässä neljänkympin lähestyessä kun aika hyvällä tolalla nuo raha-asiat. Ilman sijoituksia ei kolmanteen olisi varaa ja muutenkin eläkesäästäminen voisi olla vaikeaa. Terv. Keskituloinen ja mediaanituloinen pariskunta kahdella lapsella.
XDDDD miksi vtussa sinne loppuun pitää aina lisätä joku nolo "t. Nainen jolla meillämies ja pienetlapset"
Minä olen omistanut 90 000 euron edestä sijoituksia ja voin kertoa sinun puolestasi totuuden: hyvin harvoin sieltä tulee mitään hyviä osinkoja. Kerran sain 400 € ja siihen ne hyvät osingot jäivätkin. Osakkeiden arvot vaihtelevat ja kuten olen monesti täällä sanonut, saatat mennä nukkumaan omistaen vaikka 10 tuhatta euroa, ja herätä seuraavana aamuna omistaen enää esim. 9 800 €. Niin se minäkin odotin kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun sijoitukseni pompsahtavat taivaisiin. Eipä sitä tapahtunut, vaan arvo heitteli jatkuvasti tai pysyi samana. Ei ollutkaan niin maagista.
Hassua että vain kerran sait. Minulla on tuota pienempi salkku ja osinkoja tulee joka kuukausi. Tosin vaihtelee 200 eurosta reilusti yli 1000€/kk, keskimäärin yli 400 €/kk. Salkun arvokin nousee ihan kivasti ja on mukavan summan vihreällä.
Kuitenkin osakkeilla ja tuotoilla saa helpot mätkyt. Minulla oli tosi hyvät osakkeet, koska sain ne perintönä ja viisas sukulaiseni oli ostanut hyvistä firmoista aikoinaan. Ei sieltä silti tullut mitään tuloja.
Ei saa, eikä ollut hyvät osakket kun eivät mitään tuottaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä yhtään kituuttamiselta tunnu. Sijoitan vuosittain vain osinkotuottoni tai osan niistä riippuen siitä tarviiko tehdä jotain isompaa hankintaa tai haluanko tehdä jonkin ultrapitkän maailmanympärimatkan vuoden aikana. Alussa ihan työuran alussa tietysti vähän piti kituuttaakin mutta se loppui parissa, kolmessa vuodessa jonka jälkeen tilistä jäänyt säästöön vain pari sataa kuussa talletustilille äkillisiä menoja varten ja asuntolainan lyhennys. Salkku hoitaa muuten omilla tuotoillaan salkun kasvattamisen. Saa nähdä jos vielä kolmas lapsikin tehdään tässä neljänkympin lähestyessä kun aika hyvällä tolalla nuo raha-asiat. Ilman sijoituksia ei kolmanteen olisi varaa ja muutenkin eläkesäästäminen voisi olla vaikeaa. Terv. Keskituloinen ja mediaanituloinen pariskunta kahdella lapsella.
XDDDD miksi vtussa sinne loppuun pitää aina lisätä joku nolo "t. Nainen jolla meillämies ja pienetlapset"
Minä olen omistanut 90 000 euron edestä sijoituksia ja voin kertoa sinun puolestasi totuuden: hyvin harvoin sieltä tulee mitään hyviä osinkoja. Kerran sain 400 € ja siihen ne hyvät osingot jäivätkin. Osakkeiden arvot vaihtelevat ja kuten olen monesti täällä sanonut, saatat mennä nukkumaan omistaen vaikka 10 tuhatta euroa, ja herätä seuraavana aamuna omistaen enää esim. 9 800 €. Niin se minäkin odotin kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun sijoitukseni pompsahtavat taivaisiin. Eipä sitä tapahtunut, vaan arvo heitteli jatkuvasti tai pysyi samana. Ei ollutkaan niin maagista.
Kyllä huonoja osakkeita olet ostanut jos tuolla rahalla olet kerran saanut 400e :,D
Todella huonoja. Suomalaisista osinkoyhtiöistä Nordeakin maksoi tänä vuonna 8.9% osinkoa omistukselle ja moni muukin maksaa osinkoa 2-6% väliltä, että tuo vaatii jo legendaarista taloustaidottomuutta onnistuakseen.
Me säästetään asuntolainaa pois. Aina kun säästössä on isompi könttäsumma rahaa, teemme ylimääräisen lyhennyksen tai lyhennyksiä. Muutaman tonnin puskuri pidetään jatkuvasti.
Mulla on alkava nivelrikko lonkissa, ja varmaan myös polvissakin. Rauhoittaa mieltä kun voin sitten jonottamatta käydä leikkuuttamassa yksäripuolella jos/kun tulee ajankohtaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä yhtään kituuttamiselta tunnu. Sijoitan vuosittain vain osinkotuottoni tai osan niistä riippuen siitä tarviiko tehdä jotain isompaa hankintaa tai haluanko tehdä jonkin ultrapitkän maailmanympärimatkan vuoden aikana. Alussa ihan työuran alussa tietysti vähän piti kituuttaakin mutta se loppui parissa, kolmessa vuodessa jonka jälkeen tilistä jäänyt säästöön vain pari sataa kuussa talletustilille äkillisiä menoja varten ja asuntolainan lyhennys. Salkku hoitaa muuten omilla tuotoillaan salkun kasvattamisen. Saa nähdä jos vielä kolmas lapsikin tehdään tässä neljänkympin lähestyessä kun aika hyvällä tolalla nuo raha-asiat. Ilman sijoituksia ei kolmanteen olisi varaa ja muutenkin eläkesäästäminen voisi olla vaikeaa. Terv. Keskituloinen ja mediaanituloinen pariskunta kahdella lapsella.
XDDDD miksi vtussa sinne loppuun pitää aina lisätä joku nolo "t. Nainen jolla meillämies ja pienetlapset"
Minä olen omistanut 90 000 euron edestä sijoituksia ja voin kertoa sinun puolestasi totuuden: hyvin harvoin sieltä tulee mitään hyviä osinkoja. Kerran sain 400 € ja siihen ne hyvät osingot jäivätkin. Osakkeiden arvot vaihtelevat ja kuten olen monesti täällä sanonut, saatat mennä nukkumaan omistaen vaikka 10 tuhatta euroa, ja herätä seuraavana aamuna omistaen enää esim. 9 800 €. Niin se minäkin odotin kuin kuuta nousevaa sitä päivää, kun sijoitukseni pompsahtavat taivaisiin. Eipä sitä tapahtunut, vaan arvo heitteli jatkuvasti tai pysyi samana. Ei ollutkaan niin maagista.
Sinä olet vain huono sijoittaja. Ei se mitään, ei kaikki ole hyviä. Se pitäisi vaan ymmärtää ajoissa itse ja laittaa ne rahat suosiolla muuhun. Eu sijoittaminen ole kaikille, vaikka sitä nykyisessä sijoitushuumassa mainostetaankin pomminvarmana vaurastumiskeinona kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Kumpa olisin ymmärtänyt alkaa säästämään nuorempana. Nyt säästössä 25000 pahan päivän varalle, olen sinkku eli kukaan ei auta jos sairastun tai jään työttömäksi. Pienestäkin tilistä kun laittaa esim. 100e kk säästöön tulee vuoden mittaan mukavaa puskuria.
Ajattelepa sitä, että monella ei ole mitään säästössä. On se kumma, kun ihminen ei ole ikinä mihinkään tyytyväinen. Ja varmasti sairastut, jos elämänasenteesi on noin stressaava.
Hautaan ja yhteiskunnalle. Tiettyä mielenrauhaa raha tuo mutta oikeastaan mitään hankintoja ei voi tehdä. Perillisiä ei ole eikä tule. Muutama kymppitonni kun ei riitä mihinkään, eläisin ihan samalla tavalla sossun tuilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy olla todella tyhmä, jos säästää että voi sitten lakisääteisen sosiaaliturvan sijaan maksaa omasta pussistaan!
Mieluummin maksan itse elämäni ja elän sellaista elämää kuin haluan, enkä kituuta tukihelvetissä, määräyksineen kaikkineen...
Tämä. Minä ihmettelin myös säästäjiä mutta sitten sain pari kertaa kokea mitä se on kun haet vaikeassa tilanteessa niitä tukia ja NIITÄ EI MYÖNNETÄKÄÄN. Se ei ole mitään helppoa ja ihanaa yrittää pennittömänä ja väsyneenä selviytyä elämästä ja miettiä miten ratkaisen tämän. Nykyään olen keski-ikäinen ja opiskelen itselleni uutta parempipalkkaista ammattia, ja olen opetellut säästämään jotta seuraavan kerran kun olen pohjalla, voin elää säästöilläni. En aio kieltää itseltäni matkustelua ja kaikkia mukavuuksia, mutta olen karsinut menojani rankalla kädellä ja oikeasti säästän kunnon puskurirahastoa.
En ihannoi tuilla elämistä, mutta fakta on se, että jos sinulle ei Suomessa myönnetä tukia, et niitä todellisuudessa tarvitse. Eli toisin sanoen sinulla on esimerkiksi sijoituksia tai sijoitusasunto, kallis auto, jotain mitä lie säästöjä... Mitä tahansa. Eli tukea kyllä saa, kun sitä OIKEASTI tarvitsee eikä vain halua.
Mun tapauksessa ulkomailta töistä Suomeen palattuani tiesin olevani oikeutettu tukiin. Mutta en ollut varautunut siihen että niiden saamisessa kesti yli 3kk ... elin tuon ajan luottokortilla joka onneksi ei ollut tapissa! Siinä vaiheessa kun tukirahat tuli tilille olinkin jo työllistynyt. Mutta en halua toista kertaa löytää itseäni vastaavasta tilanteesta, olisi ahdistanut vähemmän jos olisi ollut pientä puskuria.
Suurin osa säästää eläkkeelle jäämistä varten. Sitten meinataan matkustella ihan hirveästi, käydä kylpylöissä ja vihdoinkin nauttia elämästä. Ja onneksi moni tekeekin niin, tosin alkava vanhuus rajoittaa jo matkustusta enemmän tai vähemmän.
Käytännössä suurin osa säästöistä jää perinnöksi koska suomalainen ei uskalla hevillä luopua omistusasunnosta.
Rahastosijoittaminen on ihan turhaa. Nostin tänä vuonna 10 000 ja joudun maksamaan veroa melkein tonnin. Ihan älytöntä!
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa säästää eläkkeelle jäämistä varten. Sitten meinataan matkustella ihan hirveästi, käydä kylpylöissä ja vihdoinkin nauttia elämästä. Ja onneksi moni tekeekin niin, tosin alkava vanhuus rajoittaa jo matkustusta enemmän tai vähemmän.
Käytännössä suurin osa säästöistä jää perinnöksi koska suomalainen ei uskalla hevillä luopua omistusasunnosta.
Toi eläkkeelle säästäminen on jokin jäänne menneisyydestä. Vähän sama kuin 80-luvulla oli pakko syödä aina lautanen tyhjäksi, kun sen ajan vanhemmat olivat saaneet traumoja pula-ajoista. Tokihan vieläkin halutaan viettää eläkkeellä mukavaa elämää, mutta ei se ole enää nykyaikaa hamstrata hädissään omaisuuksia vanhuuden varalle, ettei vaan sattuisi mitään.