Onko miehesi käytöksessä jotain outoa? Lue Why does he do that? täältä ilmaiseksi:

toivotaan ettei se ukkos lue tota kirjaa, muuten hän osaa varautua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Pahantekijä ei ole uhri. Käypä kierros vankilassa jututtamassa väkivaltarikollisia, niin jokaisella on nyyhkytarina koskien sitä, miksi tekivät mitä tekivät. Ja tottakai, aina se oli uhrin vika.

Siinä vaiheessa kun joku käy minuun käsiksi tai yrittää murskata itsetunnon, oma empatiani loppuu. En salli pahuutta ja tämä arvomaailma sisältää itseeni kohdistuvan pahuuden. Hyvä ei liittoudu pahan kanssa, ei edes avioliitossa.

Maailman jakaminen hyviin ja pahoihin on juuri se ajattelumaailma, josta tällainen väkivalta kumpuaa. Pahoinpitelijät listaavat itsensä hyviksiin, ja muut pahiksiin, joille saa tehdä pahaa. Minä juoksen ja juoksen aivan helvetin lujaa aina kun törmään ihmiseen, joka kuvittelee olevansa kokonaan valkoinen, koska juuri sellainen on varoitusmerkki siitä, että tämä henkilö ei ottaisi vastuuta, jos satuttaisi muita, tärkeintä olisi turvata oma ego.

Väkivaltaisessa suhteessa eläneenä olen oppinut kaiken, aivan kaiken, mitä kirjoitin kantapään kautta. Jos siitä haluaa irti, pitää opetella olemaan rehellinen itselleen ja piirtää rajat ympärilleen. Väkivalta on väärin. Piste. Sille ei ole mitään hyväksyttävää tekosyytä. Piste. Ihminen joka toistuvasti ja tahallaan satuttaa toisia on paha. Piste. Minä en sellaista pahuutta omassa elämässäni enää salli. Tottakai ihmisissä on erilaisia piirteitä ja kukaan ei ole täydellinen, en minä myöskään, mutta se on täysin eri asia kuin tahallinen jatkuva toisten satuttaminen. Sille kun ei vaan ole mitään oikeutusta. Kenenkään ei tarvitse satuttaa muita elääkseen.

Jos sinä pystyt elämään tuollaisen minäkuvan kanssa ja se sopii sinulle, niin antaa palaa. Minä en ole kokenut fyysisesti väkivaltaista parisuhdetta, mutta olen henkisesti väkivaltaisen lapsi-vanhempi suhteen, ja minä en voi väittää itselleni, että isäni olisi 100% paha. Ei ole. Itse asiassa tuo ajatus, että uhrin täytyy olla 100% hyvä ja tekijän 100% pitkän aikaa sai minut olemaan aivan hemmetin hiljaa kaikesta siitä, mitä meidän huushollissa tapahtui. En halunnut, että ihmiset eivät uskoisi minua, mutta vielä vähemmän halusin, että ihmiset näkisivät isäni 100% pahana ja sitten oikeuttaisivat sillä omaa väkivaltaansa isääni kohtaan.

Minä en pysty elämään maailmassa, jossa kuvittelen itseni yksinään hyvänä, enkä puhumaan mistään kokemastani väkivallasta maailmassa, jossa väkivallan tekijä nähdään pelkästään pahana. Enkä usko, että olen ainoa laatuani -- vaan että tuolla on monta, monta muuta ihmistä, jotka ovat minun laillani hiljaa, koska vierastavat tätä mustavalkoista narratiivia.

Luulen että tulkitset tekstiäni omien käsittelemättömien traumojesi värittämänä. Kasvoin myös väkivaltaisessa kodissa. Siksi ajauduin suhteeseen, jossa sama kaava toistui.

"You repeat what you cannot resolve."

Se on lapselle todella kova paikka, kun ne ihmiset joiden pitäisi olla tuki ja turva, ovatkin trauma ja turvattomuus. Sitä kokemusta ei voi lapsen käsityskyvyllä prosessoida ja niitä tilanteita toistaa myöhemmin elämässä kun se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Ja toiston kautta on edes toivo, että niillä tilanteilla olisi onnellinen loppu.

Kyse ei ole mustavalkoisuudesta, vaan sen ymmärtämisestä että kaikki ne valinnat joilla tahallisesti tuotetaan tarkoituksenmukaisesti kärsimystä toisille, ovat väärin eikä niitä tarvitse sietää tai suojella sitä joka näin toimii.

Ei, minä vain luulen, että meillä on erilainen maailmankuva. Kun minä aikuisena viimein päätin, että en todellakaan halua olla henkisesti pahoinpitelevä, kuten isäni, enkä myöskään käyttäytyä ketään kohtaan sillä lailla kuin käyttäydyin isääni kohtaan, minun piti myös yrittää löytää tapa järjestää ajatukseni niin, etten toistaisi sitä käytöstä. Kaikki ovat vastuussa omista tekemisistään -- minusta se loogisesti tarkoittaa myös sitä, että minä olen vastuussa omista tekemisistäni.

Hyvän ja pahan ongelma on, että ne ei pohjaa mihinkään muuhun kuin omiin mielipiteisiin. Se, että jokin teko sinusta on hyvä ei tarkoita, että sillä ei voi olla helvetin pahoja vaikutuksia. Minä en halua koskaan tehdä "hyviä" asioita, joilla on oikeasti pahoja vaikutuksia. Juuri niin pahoinpitelijät ajattelevat.

Sen sijaan minusta on huomattavasti hyödyllisempää (ja kyllä, turvallisempaa) ajatella, että teot ovat joko hyödyllisiä tai haitallisia. Ja jos joku tekee haitallisia tekoja minulle, sillä ei ole MITÄÄN VÄLIÄ, ovatko ne teot "pahoja". Silläkään ei ole mitään väliä, onko haitallisia tekoja tekevä henkilö omasta mielestään uhri vai ei. Jos hänen tekonsa ovat haitallisia, ne ovat haitallisia, ja minun täytyy suojautua.

Ja minä olen tällä tekniikalla onnistunut olemaan toistamatta tuota väkivaltaa, jota nuorempana kohtasin. En ole onnistunut vielä saamaan parisuhdetta kertaakaan, mutta minulla on ihania ystäviä, enkä ole jäänyt riippuvuussuhteeseen kenenkään kanssa. Tunnistan itsestäni halun korjata ns. rikkinäisiä pahoinpitelijöitä (samankaltaisia kuin isäni), mutta kun pysähdyn pohtimaan, olisiko sellainen käytös hyödyllistä vai haitallista minulle, saan pysäytettyä itseni.

Kiitos linkistä ja vinkistä. Aloin lukea ja olen nyt sivulla 121, kiinnostavaa asiaa tähän asti. Ja tuli mulle kreivin aikaan, koska henkiseen (ehkä fyysiseenkin) väkivaltaan taipuvainen mies, jota tapailin muutaman kuukauden, on nyt viime aikoina näyttänyt merkkejä, että yrittää ehkä pian luikerrella takaisin mun elämään. Kaipaan niitä hyviä asioita hänessä ja meidän suhteessa... vaikka uskon, että kyseessä oli hänen puoleltaan näyttely. Ihan hyvä, että kirja muistuttaa kaikista niistä syistä miksi halusin eroon koko tyypistä.

667 kirjoitti:

toivotaan ettei se ukkos lue tota kirjaa, muuten hän osaa varautua

Kirjassa itse asiassa sanotaan, että sitä ei pidä sntaa vökivaltaisen osapuolen luettavaksi. Heille on erilliset tekstit, jotka on heille tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Pahantekijä ei ole uhri. Käypä kierros vankilassa jututtamassa väkivaltarikollisia, niin jokaisella on nyyhkytarina koskien sitä, miksi tekivät mitä tekivät. Ja tottakai, aina se oli uhrin vika.

Siinä vaiheessa kun joku käy minuun käsiksi tai yrittää murskata itsetunnon, oma empatiani loppuu. En salli pahuutta ja tämä arvomaailma sisältää itseeni kohdistuvan pahuuden. Hyvä ei liittoudu pahan kanssa, ei edes avioliitossa.

Maailman jakaminen hyviin ja pahoihin on juuri se ajattelumaailma, josta tällainen väkivalta kumpuaa. Pahoinpitelijät listaavat itsensä hyviksiin, ja muut pahiksiin, joille saa tehdä pahaa. Minä juoksen ja juoksen aivan helvetin lujaa aina kun törmään ihmiseen, joka kuvittelee olevansa kokonaan valkoinen, koska juuri sellainen on varoitusmerkki siitä, että tämä henkilö ei ottaisi vastuuta, jos satuttaisi muita, tärkeintä olisi turvata oma ego.

Väkivaltaisessa suhteessa eläneenä olen oppinut kaiken, aivan kaiken, mitä kirjoitin kantapään kautta. Jos siitä haluaa irti, pitää opetella olemaan rehellinen itselleen ja piirtää rajat ympärilleen. Väkivalta on väärin. Piste. Sille ei ole mitään hyväksyttävää tekosyytä. Piste. Ihminen joka toistuvasti ja tahallaan satuttaa toisia on paha. Piste. Minä en sellaista pahuutta omassa elämässäni enää salli. Tottakai ihmisissä on erilaisia piirteitä ja kukaan ei ole täydellinen, en minä myöskään, mutta se on täysin eri asia kuin tahallinen jatkuva toisten satuttaminen. Sille kun ei vaan ole mitään oikeutusta. Kenenkään ei tarvitse satuttaa muita elääkseen.

Jos sinä pystyt elämään tuollaisen minäkuvan kanssa ja se sopii sinulle, niin antaa palaa. Minä en ole kokenut fyysisesti väkivaltaista parisuhdetta, mutta olen henkisesti väkivaltaisen lapsi-vanhempi suhteen, ja minä en voi väittää itselleni, että isäni olisi 100% paha. Ei ole. Itse asiassa tuo ajatus, että uhrin täytyy olla 100% hyvä ja tekijän 100% pitkän aikaa sai minut olemaan aivan hemmetin hiljaa kaikesta siitä, mitä meidän huushollissa tapahtui. En halunnut, että ihmiset eivät uskoisi minua, mutta vielä vähemmän halusin, että ihmiset näkisivät isäni 100% pahana ja sitten oikeuttaisivat sillä omaa väkivaltaansa isääni kohtaan.

Minä en pysty elämään maailmassa, jossa kuvittelen itseni yksinään hyvänä, enkä puhumaan mistään kokemastani väkivallasta maailmassa, jossa väkivallan tekijä nähdään pelkästään pahana. Enkä usko, että olen ainoa laatuani -- vaan että tuolla on monta, monta muuta ihmistä, jotka ovat minun laillani hiljaa, koska vierastavat tätä mustavalkoista narratiivia.

Luulen että tulkitset tekstiäni omien käsittelemättömien traumojesi värittämänä. Kasvoin myös väkivaltaisessa kodissa. Siksi ajauduin suhteeseen, jossa sama kaava toistui.

"You repeat what you cannot resolve."

Se on lapselle todella kova paikka, kun ne ihmiset joiden pitäisi olla tuki ja turva, ovatkin trauma ja turvattomuus. Sitä kokemusta ei voi lapsen käsityskyvyllä prosessoida ja niitä tilanteita toistaa myöhemmin elämässä kun se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Ja toiston kautta on edes toivo, että niillä tilanteilla olisi onnellinen loppu.

Kyse ei ole mustavalkoisuudesta, vaan sen ymmärtämisestä että kaikki ne valinnat joilla tahallisesti tuotetaan tarkoituksenmukaisesti kärsimystä toisille, ovat väärin eikä niitä tarvitse sietää tai suojella sitä joka näin toimii.

Ei, minä vain luulen, että meillä on erilainen maailmankuva. Kun minä aikuisena viimein päätin, että en todellakaan halua olla henkisesti pahoinpitelevä, kuten isäni, enkä myöskään käyttäytyä ketään kohtaan sillä lailla kuin käyttäydyin isääni kohtaan, minun piti myös yrittää löytää tapa järjestää ajatukseni niin, etten toistaisi sitä käytöstä. Kaikki ovat vastuussa omista tekemisistään -- minusta se loogisesti tarkoittaa myös sitä, että minä olen vastuussa omista tekemisistäni.

Hyvän ja pahan ongelma on, että ne ei pohjaa mihinkään muuhun kuin omiin mielipiteisiin. Se, että jokin teko sinusta on hyvä ei tarkoita, että sillä ei voi olla helvetin pahoja vaikutuksia. Minä en halua koskaan tehdä "hyviä" asioita, joilla on oikeasti pahoja vaikutuksia. Juuri niin pahoinpitelijät ajattelevat.

Sen sijaan minusta on huomattavasti hyödyllisempää (ja kyllä, turvallisempaa) ajatella, että teot ovat joko hyödyllisiä tai haitallisia. Ja jos joku tekee haitallisia tekoja minulle, sillä ei ole MITÄÄN VÄLIÄ, ovatko ne teot "pahoja". Silläkään ei ole mitään väliä, onko haitallisia tekoja tekevä henkilö omasta mielestään uhri vai ei. Jos hänen tekonsa ovat haitallisia, ne ovat haitallisia, ja minun täytyy suojautua.

Ja minä olen tällä tekniikalla onnistunut olemaan toistamatta tuota väkivaltaa, jota nuorempana kohtasin. En ole onnistunut vielä saamaan parisuhdetta kertaakaan, mutta minulla on ihania ystäviä, enkä ole jäänyt riippuvuussuhteeseen kenenkään kanssa. Tunnistan itsestäni halun korjata ns. rikkinäisiä pahoinpitelijöitä (samankaltaisia kuin isäni), mutta kun pysähdyn pohtimaan, olisiko sellainen käytös hyödyllistä vai haitallista minulle, saan pysäytettyä itseni.

Ongelma on usein juuri se, ettei kukaan tietoisesti hakeudu samanlaisiin olosuhteisiin, joissa kasvoi vaan tilanne pikkuhiljaa ajautuu siihen. Eikä kukaan valitse, että haluaa olla väkivaltaisessa tai itselle vahingollisessa suhteessa. Alussa mies esittää huomaavaista ja rakastavaa. Sitten mukaan hiipii kriittisiä kommentteja, sitten mies haluaa tietää missä ja milloin liikut kenen seurassa. Jos ahdistut tästä ja mies aistii, että ote alkaa lipsua, tulee hetkittäinen paluu alun ihanaan suhteeseen. Ja kun kyseenalaistat jotain, mies kääntää sen sinua vastaan ja kaikki ongelmat johtuvat sinusta. Ja tätä vuoristorataa se sitten on alusta loppuun. Ihanaa, kamalaa, pelottavaa, ahdistavaa, ihanaa taas. Ehkä vika on minussa? Ehkä jos tekisin noin niin mies käyttäytyisi näin?

Mielestäni sillä ei ole mitään väliä määritteleekö itselle vahingolliset asiat "pahaksi", "haitalliseksi", "huonoksi" vai miten asian oman pään sisällä muotoilee, kunhan ei jatka tilanteissa, joissa aiheutuu itselle vahinkoa ja vaaraa. Oma näkemykseni on, että toisia tahallaan satuttavat ihmiset on pahoja. Muuta selitystä en asialle keksi, kun ei ole olemassa mitään loogista, rationaalista tarvetta satuttaa muita. Eläimet joskus hyökkää toisten eläinten kimppuun ja tappaa syödäkseen, mutta ihmisellä ei tällaista tarvetta ole. Eläinmaailmassa myöskään uros ei koskaan hyökkää naaraan kimppuun, erityisesti hedelmällisessä iässä olevan naaraan.

Kiitos kovasti sille joka laittoi linkin kirjaan tälle sivustolle. Kaikkien näiden manipuloinnin ja kontrolloinnnin keinojen ja motiivien tietäminen on hyödyllistä, koska myös ns normaalit ihmiset harrastavat niitä ajoittain. Tilanteita on parisuhteen lisäksi työpaikoilla ja lasten ja vanhempien välillä.

Nostelen, sen verran tärkeä aihe

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan sellainen kirja kuin kaikki vika on miehissä? Jos ei ole niin jonkun naisen pitää kirjoittaa sellainen. Vaikka tuntuu hieman kohtuuttomalta syyttää miehiä kaikesta. Kuitenkin jonkun on oltava syyllinen. Miksei sitten vaikka reiskan?

Tätä nyt ei tässä haettu, ja sinun kommenttisikin sisältää kirjassa mainittuja taktiikoita, kuinka sekoittaa vastapuolen pää, muunnella sanomaa ja hiljentää hänet.

Kirjassa on myös hyvin tuotu ilmi, että väkivallan tekijä ei aina ole mies, nainenkin on väkivallan tekijä. Ja väkivaltaa ei tapahdu pelkästään heterosuhteissa. Mutta dialogiksi tuossa on valittu nainen uhrina ja mies väkivallantekijänä, koska näin se _usein_ on (ei siis aina!). Siihen on selitetty myös syyt yhteiskunnassa, kuinka poikia koulutetaan ympäristön asenteilla tähän käytökseen, ja miksi jotkut liittoutuvat väkivallantekijän kanssa yms. Hyvin kattava kirja, ja sitä pystyy myös hyödyntämään muihinkin kuin parisuhdekuvioihin. Löysin myös entisiä naispuolisia "ystäviäni" teksteistä, sekä entisiä työ"kavereita".

Ap

Kuinka sekoitetaan vastapuolen pää? Tämä riittää minulle, kiitos.

Menen tästä lukemaan Jordan Petersonin 12 elämänohjetta

-eri

nosto