Onko miehesi käytöksessä jotain outoa? Lue Why does he do that? täältä ilmaiseksi:

Vierailija kirjoitti:

Kirjassa on alussa heti sarja ajatuksia ja kysymyksiä joita on saattanut pyöritellä omassa päässään, ja joiden pitäisi olla varoitusmerkkejä (silloin varsinkin kannattaa lukea tuo kirja!). Käännän tuossa nämä (anteeksi käännöksen huonoa tasoa, mutta tulee pääpiirteittäin ilmi asia):

-Mies vaikuttaa olevan, kuin kaksi ihmistä, kuin Jekyl ja Hyde.

-Hän ei tarkoittanut loukata minua, hän vain menetti malttinsa.

-Kaikki muut pitävät hänestä, joten en tiedä mikä minussa saa hänet hermostumaan.

-Hän on ihana kun on selvänä, mutta kännissä minun pitää varoa häntä.

-Hän on pelästyttänyt minut muutamat kerrat, mutta on hyvä isä lapsille, eikä koskaan koskisi heihin.

-Hän loukkaa minua nimittelemällä, ja tunnin päästä haluaa seksiä. En tajua.

-Hän sekoittaa ajatuksiani.

-Hän todella ymmärtää minua.

-Miksi hän tekee niin?

Ap

Jes. Aivopesua miesvihaan. Jes.

On kyllä niin debiiliä settiä taas että huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no minä olen pitänyt sen ohjeen elämässäni, että jos toinen saa sinulle pahan olon, välttele häntä. Puolisoksi en kelpuuttaisi ihmistä joka haukkuu ulkonäköäni, älykkyyttäni tms. Tykkään keskustella vaikeistakin asioista, mutta haukkumista en siedä. Se, joka ei jaksa kirjaa lukea, voisi opetella ymmärtämään sen, ettei kannata roikkua ihmisessä, joka ei arvosta sinua.

Helpommin sanottu kuin tehty. Ei ole vain mustaa ja valkoista, vaan on myös harmaata sillä välillä. Ihmiset eivät ole vain täysin läpeensä hyviä ja pahoja. Se on myös yksi asia, mikä estää hakemasta apua. Häpeä. Nainen häpeää sitä, kuinka on saattanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, ja on sellaisen miehen kanssa. Joten häpeä voi myös estää sen, että näkee tilanteen kirkkaasti.

Ongelma tässä onkin juuri kuin sammakolla kattilassa, joka hiljalleen keitetään kuoliaaksi. Sammakko ei sitä hoksaa, koska asia tapahtuu niin hitaasti (vai mitenkä se vertaus nyt menikään). Aluksi mies on mukava, eikä tietenkään tuo kaikkia nuita negatiivisia asioita ilmi. Ja vaikka jotain merkkejä olisikin ilmassa, niin yleensä ihmiset ajattelee toisista hyvää, joten ne pystyy neutralisoimaan mielessään, että "no sillä nyt oli huono päivä" tms.

Kyse on manipulaatiosta. Mies on enimmäkseen ihana. Aluksi. Kun ongelmia alkaa tulla, niitä ei ole jatkuvasti. Mies selittää ne parhain päin. Varsinkin tuo mainittu Herra Herkkä osaa kiertää omat ongelmansa psykologisten ilmiöiden taakse, ja välttää vastuun ottoa. Ja kun niitä ongelmia alkaa tulla jatkuvasti, niin niihin vastapainoksi on myös sitä hyvää. Mies saattaa hyvitellä tekojaan. Ja tosiaan kaasuvalottaa tekojaan niin, että nainen ajattelee muistavansa väärin, olevansa hullu, tai ottaa syyt omille niskoilleen. Kun sitä hyvääkin on, niin nainen ajattelee, että ei mies ole tyypillinen väkivallantekijä, joten se mitä hän on kokenut, ei voi olla väkivaltaa. Kirjassa nämä asiat ja myytit on tosi hyvin selitetty. Vastuu väkivallasta on aina miehellä. Taustalla saattaa olla miehellä itsellään väkivaltainen lapsuus, tai miehellä voi olla alkoholiongelma, mutta nämä ei ole mitään lieventäviä seikkoja että naisen tarvitsisi sen takia väkivaltaa sietää, tai koittaa miestä ymmärtää.

Ap

Höpsis. Kun olet hereillä seurusteluajan, huomaat kyllä kun toisella ei ole kaikki kotona. Se, että ummistat silmäsi huonolta käytökseltään, "kun se osaa olla mukavakin", on suuri moka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

No se on kyllä totta, että kyllähän väkivaltaa saa osakseen ihan sukupuolesta riippumatta. Se tehtiin heti kirjan alusta selväksi. Dialogin kannalta se oli helpompi rakentaa niin, että pahoinpitelijä on mies, ja uhri nainen, ja pitää tämä sama asetelma läpi kirjan. Näkisin että tästä kirjasta hyötyy myös mies, joka saa osakseen henkistä (tai fyysistä) väkivaltaa naiseltaan. Kirjassa on selitetty yhteiskunnallista näkökulmaa, miksi niin usein nainen on se uhri, ja selitetty kuinka rakenteet ja populaarikulttuuri naistahalventavaa käytöstä kannustaa. Se että naiset useimmiten ovat uhreja, ei poista sitä faktaa että myös miehet on uhreja ja muissakin kuin heterosuhteissa on uhreja. Itsein löysin kirjasta esimerkkejä myös parisuhteen ulkopuolelta, kaveri- ja työsuhteista. Se että kirja stereotypisoi pahoinpitelijän ja uhrin noin, ei mielestäni poista sitä sen informatiivisuutta ja apua mitä se antaa. Tietty se osaltaan kertoo tästä yhteiskunnasta, kuinka tiukassa ajatukset millaisia naisten ja miesten kuuluu olla, on.

Henkisestä väkivallasta on muuten kauhean hankala löytää kirjoja! Yritin etsiä kirjastostamme aiheesta, ja ei tullut kuin muutamaa opusta! Ja koko parisuhdeväkivallasta oli yllättävän vähän tarjolla. Se oli aika yllättävä huomata, kun aloin tämän luettua kaipaamaan lisää luettavaa.

Ap

Henkisestä väkivallasta ei yksinään ole kirjoja, mutta "transactional analysis" (en ole varma miten tuo kääntyy) ja draaman kolmio käytännössä käsittelevät aihetta aika paljon. Käytännössä kaikessa draamassa on kyseessä henkistä väkivaltaa puolelta tai toiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjassa on alussa heti sarja ajatuksia ja kysymyksiä joita on saattanut pyöritellä omassa päässään, ja joiden pitäisi olla varoitusmerkkejä (silloin varsinkin kannattaa lukea tuo kirja!). Käännän tuossa nämä (anteeksi käännöksen huonoa tasoa, mutta tulee pääpiirteittäin ilmi asia):

-Mies vaikuttaa olevan, kuin kaksi ihmistä, kuin Jekyl ja Hyde.

-Hän ei tarkoittanut loukata minua, hän vain menetti malttinsa.

-Kaikki muut pitävät hänestä, joten en tiedä mikä minussa saa hänet hermostumaan.

-Hän on ihana kun on selvänä, mutta kännissä minun pitää varoa häntä.

-Hän on pelästyttänyt minut muutamat kerrat, mutta on hyvä isä lapsille, eikä koskaan koskisi heihin.

-Hän loukkaa minua nimittelemällä, ja tunnin päästä haluaa seksiä. En tajua.

-Hän sekoittaa ajatuksiani.

-Hän todella ymmärtää minua.

-Miksi hän tekee niin?

Ap

Jes. Aivopesua miesvihaan. Jes.

On kyllä niin debiiliä settiä taas että huh huh.

Ei ole kyse miesvihasta. Ihan asiallista keskustelua. Itseasiassa tuo kommenttisi on myös purettu kirjassa (jos oikein musitan), että väkivallantekijät voivat kommentoida jonkin olevan miesvihaa, niin että saadaan keskustelu tyssäämään. Nämä samat ajatukset voi koskea myös naista. Nainen on selvinpäin ihana, mutta kännissä häntä pitää varoa.

Ap

Kiitos linkityksestä. Olisinpa saanut lukea tämän jo ennenkuin ”uskalsin” erota. Olisin ehkä välttänyt pahimmat sudenkuopat.

Onneksi ymmärsin jo silloin, että pariterapia ei olisi pelastanut mitään.

Ongelmallista on, että kun taistellaan lapsista tuollaisen isän kanssa, niin pakotetaan perheterapiaan, joka ei tietenkään voi toimia, koska lasten isä puhuu terapeutin puolelleen vääristelemällä totuutta ja yhtäkkiä olet todellisessa pulassa. Henkinen väkivalta vain jatkuu terapeutin tuella!

Onneksi olen irrottautunut nykyään henkisesti jo aika hyvin tyypistä (erosta 7 vuotta aikaa). Ikävää on, miten tukea lapsia, sillä nyt hän käyttää henkistä väkivaltaa myös heihin, kun ovat isompia. Sitäkään ei voi mitenkään todistaa, koska kukaan ei usko/halua uskoa lapsia.

Ap, olet kai tiedostanut, että sinulla on tasan yksi vaihtoehto? Nimittäin erota. Et pysty muuttamaan toista ihmistä. Onneksi maailmassa on myös ihanan normaaleja miehiä. Löysin sellaisen ja on uskomattoman helpottavaa olla normaalissa suhteessa niiden väkivalta vuosien jälkeen. Kaasuvalottaminen on jotain niin hirveää ja sitä ei ymmärrä kukaan, joka ei ole kokenut sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no minä olen pitänyt sen ohjeen elämässäni, että jos toinen saa sinulle pahan olon, välttele häntä. Puolisoksi en kelpuuttaisi ihmistä joka haukkuu ulkonäköäni, älykkyyttäni tms. Tykkään keskustella vaikeistakin asioista, mutta haukkumista en siedä. Se, joka ei jaksa kirjaa lukea, voisi opetella ymmärtämään sen, ettei kannata roikkua ihmisessä, joka ei arvosta sinua.

Helpommin sanottu kuin tehty. Ei ole vain mustaa ja valkoista, vaan on myös harmaata sillä välillä. Ihmiset eivät ole vain täysin läpeensä hyviä ja pahoja. Se on myös yksi asia, mikä estää hakemasta apua. Häpeä. Nainen häpeää sitä, kuinka on saattanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, ja on sellaisen miehen kanssa. Joten häpeä voi myös estää sen, että näkee tilanteen kirkkaasti.

Ongelma tässä onkin juuri kuin sammakolla kattilassa, joka hiljalleen keitetään kuoliaaksi. Sammakko ei sitä hoksaa, koska asia tapahtuu niin hitaasti (vai mitenkä se vertaus nyt menikään). Aluksi mies on mukava, eikä tietenkään tuo kaikkia nuita negatiivisia asioita ilmi. Ja vaikka jotain merkkejä olisikin ilmassa, niin yleensä ihmiset ajattelee toisista hyvää, joten ne pystyy neutralisoimaan mielessään, että "no sillä nyt oli huono päivä" tms.

Kyse on manipulaatiosta. Mies on enimmäkseen ihana. Aluksi. Kun ongelmia alkaa tulla, niitä ei ole jatkuvasti. Mies selittää ne parhain päin. Varsinkin tuo mainittu Herra Herkkä osaa kiertää omat ongelmansa psykologisten ilmiöiden taakse, ja välttää vastuun ottoa. Ja kun niitä ongelmia alkaa tulla jatkuvasti, niin niihin vastapainoksi on myös sitä hyvää. Mies saattaa hyvitellä tekojaan. Ja tosiaan kaasuvalottaa tekojaan niin, että nainen ajattelee muistavansa väärin, olevansa hullu, tai ottaa syyt omille niskoilleen. Kun sitä hyvääkin on, niin nainen ajattelee, että ei mies ole tyypillinen väkivallantekijä, joten se mitä hän on kokenut, ei voi olla väkivaltaa. Kirjassa nämä asiat ja myytit on tosi hyvin selitetty. Vastuu väkivallasta on aina miehellä. Taustalla saattaa olla miehellä itsellään väkivaltainen lapsuus, tai miehellä voi olla alkoholiongelma, mutta nämä ei ole mitään lieventäviä seikkoja että naisen tarvitsisi sen takia väkivaltaa sietää, tai koittaa miestä ymmärtää.

Ap

Höpsis. Kun olet hereillä seurusteluajan, huomaat kyllä kun toisella ei ole kaikki kotona. Se, että ummistat silmäsi huonolta käytökseltään, "kun se osaa olla mukavakin", on suuri moka.

Pääsääntöisesti mustavalkoinen ajattelu juuri johtaa väkivaltaan, oli se verbaalista, emotionaalista tai fyysistä. "Kaikki normaalit ihmiset osaavat pysyä poissa väkivaltaisista suhteista" on yksi tapa ajatella mustavalkoisesti. Me kaikki toki ajattelemme mustavalkoisesti joskus (yleensä jos tunteet tulevat peliin), mutta nimenomaan tuollaiset mustavalkoiset väitteet ovat sellaisia, joita kannattaa varoa.

Naisellakin voi olla todella outoa käytöstä. Myönsi olleensa väärässä eikä sillä ole edes kuumetta. Hoitoon kait tuo pitää laittaa ennenkuin enemmän sekoaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, no minä olen pitänyt sen ohjeen elämässäni, että jos toinen saa sinulle pahan olon, välttele häntä. Puolisoksi en kelpuuttaisi ihmistä joka haukkuu ulkonäköäni, älykkyyttäni tms. Tykkään keskustella vaikeistakin asioista, mutta haukkumista en siedä. Se, joka ei jaksa kirjaa lukea, voisi opetella ymmärtämään sen, ettei kannata roikkua ihmisessä, joka ei arvosta sinua.

Helpommin sanottu kuin tehty. Ei ole vain mustaa ja valkoista, vaan on myös harmaata sillä välillä. Ihmiset eivät ole vain täysin läpeensä hyviä ja pahoja. Se on myös yksi asia, mikä estää hakemasta apua. Häpeä. Nainen häpeää sitä, kuinka on saattanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, ja on sellaisen miehen kanssa. Joten häpeä voi myös estää sen, että näkee tilanteen kirkkaasti.

Ongelma tässä onkin juuri kuin sammakolla kattilassa, joka hiljalleen keitetään kuoliaaksi. Sammakko ei sitä hoksaa, koska asia tapahtuu niin hitaasti (vai mitenkä se vertaus nyt menikään). Aluksi mies on mukava, eikä tietenkään tuo kaikkia nuita negatiivisia asioita ilmi. Ja vaikka jotain merkkejä olisikin ilmassa, niin yleensä ihmiset ajattelee toisista hyvää, joten ne pystyy neutralisoimaan mielessään, että "no sillä nyt oli huono päivä" tms.

Kyse on manipulaatiosta. Mies on enimmäkseen ihana. Aluksi. Kun ongelmia alkaa tulla, niitä ei ole jatkuvasti. Mies selittää ne parhain päin. Varsinkin tuo mainittu Herra Herkkä osaa kiertää omat ongelmansa psykologisten ilmiöiden taakse, ja välttää vastuun ottoa. Ja kun niitä ongelmia alkaa tulla jatkuvasti, niin niihin vastapainoksi on myös sitä hyvää. Mies saattaa hyvitellä tekojaan. Ja tosiaan kaasuvalottaa tekojaan niin, että nainen ajattelee muistavansa väärin, olevansa hullu, tai ottaa syyt omille niskoilleen. Kun sitä hyvääkin on, niin nainen ajattelee, että ei mies ole tyypillinen väkivallantekijä, joten se mitä hän on kokenut, ei voi olla väkivaltaa. Kirjassa nämä asiat ja myytit on tosi hyvin selitetty. Vastuu väkivallasta on aina miehellä. Taustalla saattaa olla miehellä itsellään väkivaltainen lapsuus, tai miehellä voi olla alkoholiongelma, mutta nämä ei ole mitään lieventäviä seikkoja että naisen tarvitsisi sen takia väkivaltaa sietää, tai koittaa miestä ymmärtää.

Ap

Höpsis. Kun olet hereillä seurusteluajan, huomaat kyllä kun toisella ei ole kaikki kotona. Se, että ummistat silmäsi huonolta käytökseltään, "kun se osaa olla mukavakin", on suuri moka.

Ei ole niin yksinkertaista. Esim. Vesikiduttajan keinot on sellaisia, että vähitellen saa naisen räjähtämään itselleen, ja itse säilyttää pokan. Kiusaa hiljakseltaan niin kauan, että toisen hermot pettää. Kiusaaminen on niin hienoista, että toista on hankala laittaa siitä tilille. Kirjassa on näistä hyvät esimerkit.

Tuo on tietenkin puolustusta itseltäsi. Et halua myöntää, että tällaista voi sattua myös omalle kohdallesi, joten helpompi ajatella, että se sattuu "jollekkin muulle, naiiville, joka ei osaa vaan pitää silmiään auki". Tällainen ajattelutapa hankaloittaa uhrin avunhakua. Se häpeä, että miksei ole aiemmin hoksannut, kun "tottakai" sitä pitäisi tajuta jos itseään kohtaan tehdään väkivaltaa. Kyse on manipulaatiosta, ja ei kai se tottakai toimi, jos se tehdään huonosti. Tässä on paljon samaa, kuin miksi psykopaatit sun muut menestyy elämässä, ei ne näytä kaikille sitä pahaa puolta itsestään. Tässä on myös sitä uhrin syyllistystä tietyssä määrin, niinkuin raiskauksen uhrille sanottaisiin, että et olisi pukenut sellaisia vaatteita, tai liikkunut siellä alueella tai mitä lie, että kai se nyt pitäisi tajuta että sitten sattuu. Vika ei ole uhrissa, vika on aina väkivallantekijässä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

No se on kyllä totta, että kyllähän väkivaltaa saa osakseen ihan sukupuolesta riippumatta. Se tehtiin heti kirjan alusta selväksi. Dialogin kannalta se oli helpompi rakentaa niin, että pahoinpitelijä on mies, ja uhri nainen, ja pitää tämä sama asetelma läpi kirjan. Näkisin että tästä kirjasta hyötyy myös mies, joka saa osakseen henkistä (tai fyysistä) väkivaltaa naiseltaan. Kirjassa on selitetty yhteiskunnallista näkökulmaa, miksi niin usein nainen on se uhri, ja selitetty kuinka rakenteet ja populaarikulttuuri naistahalventavaa käytöstä kannustaa. Se että naiset useimmiten ovat uhreja, ei poista sitä faktaa että myös miehet on uhreja ja muissakin kuin heterosuhteissa on uhreja. Itsein löysin kirjasta esimerkkejä myös parisuhteen ulkopuolelta, kaveri- ja työsuhteista. Se että kirja stereotypisoi pahoinpitelijän ja uhrin noin, ei mielestäni poista sitä sen informatiivisuutta ja apua mitä se antaa. Tietty se osaltaan kertoo tästä yhteiskunnasta, kuinka tiukassa ajatukset millaisia naisten ja miesten kuuluu olla, on.

Henkisestä väkivallasta on muuten kauhean hankala löytää kirjoja! Yritin etsiä kirjastostamme aiheesta, ja ei tullut kuin muutamaa opusta! Ja koko parisuhdeväkivallasta oli yllättävän vähän tarjolla. Se oli aika yllättävä huomata, kun aloin tämän luettua kaipaamaan lisää luettavaa.

Ap

Henkisestä väkivallasta ei yksinään ole kirjoja, mutta "transactional analysis" (en ole varma miten tuo kääntyy) ja draaman kolmio käytännössä käsittelevät aihetta aika paljon. Käytännössä kaikessa draamassa on kyseessä henkistä väkivaltaa puolelta tai toiselta.

Kiitos tästä vinkistä! Otan kyllä tuon selvityksen alle. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

No se on kyllä totta, että kyllähän väkivaltaa saa osakseen ihan sukupuolesta riippumatta. Se tehtiin heti kirjan alusta selväksi. Dialogin kannalta se oli helpompi rakentaa niin, että pahoinpitelijä on mies, ja uhri nainen, ja pitää tämä sama asetelma läpi kirjan. Näkisin että tästä kirjasta hyötyy myös mies, joka saa osakseen henkistä (tai fyysistä) väkivaltaa naiseltaan. Kirjassa on selitetty yhteiskunnallista näkökulmaa, miksi niin usein nainen on se uhri, ja selitetty kuinka rakenteet ja populaarikulttuuri naistahalventavaa käytöstä kannustaa. Se että naiset useimmiten ovat uhreja, ei poista sitä faktaa että myös miehet on uhreja ja muissakin kuin heterosuhteissa on uhreja. Itsein löysin kirjasta esimerkkejä myös parisuhteen ulkopuolelta, kaveri- ja työsuhteista. Se että kirja stereotypisoi pahoinpitelijän ja uhrin noin, ei mielestäni poista sitä sen informatiivisuutta ja apua mitä se antaa. Tietty se osaltaan kertoo tästä yhteiskunnasta, kuinka tiukassa ajatukset millaisia naisten ja miesten kuuluu olla, on.

Henkisestä väkivallasta on muuten kauhean hankala löytää kirjoja! Yritin etsiä kirjastostamme aiheesta, ja ei tullut kuin muutamaa opusta! Ja koko parisuhdeväkivallasta oli yllättävän vähän tarjolla. Se oli aika yllättävä huomata, kun aloin tämän luettua kaipaamaan lisää luettavaa.

Ap

Henkisestä väkivallasta ei yksinään ole kirjoja, mutta "transactional analysis" (en ole varma miten tuo kääntyy) ja draaman kolmio käytännössä käsittelevät aihetta aika paljon. Käytännössä kaikessa draamassa on kyseessä henkistä väkivaltaa puolelta tai toiselta.

Kiitos tästä vinkistä! Otan kyllä tuon selvityksen alle. :)

Ap

Ole hyvä! En aina uskalla suositella, kun draaman kolmiota ei yleensä käsitellä self-help muodossa vaan enemmän sellaisessa "ota vastuu omasta käytöksestäsi"-muodossa, mut ehkä se tän kirjan jälkeen ei haittaa. Esim. Nykymaailmassa, missä "victim blaming" on kirosana, ei ihmisille välttämättä uppoa, että yksi draaman kolmion kulmista on tuo "victim". Mut henkilö, joka aloittaa draamaa eli henkistä pahoinpitelyä menemällä tuohon uhrimentaliteettiin toimii vissiin aika samoin kuin tuo kuvailtu "vesikiduttaja": yrittää pakottaa toisen väkisin pahoinpitelijäksi, jotta saa uhriasemansa vakaammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos linkityksestä. Olisinpa saanut lukea tämän jo ennenkuin ”uskalsin” erota. Olisin ehkä välttänyt pahimmat sudenkuopat.

Onneksi ymmärsin jo silloin, että pariterapia ei olisi pelastanut mitään.

Ongelmallista on, että kun taistellaan lapsista tuollaisen isän kanssa, niin pakotetaan perheterapiaan, joka ei tietenkään voi toimia, koska lasten isä puhuu terapeutin puolelleen vääristelemällä totuutta ja yhtäkkiä olet todellisessa pulassa. Henkinen väkivalta vain jatkuu terapeutin tuella!

Onneksi olen irrottautunut nykyään henkisesti jo aika hyvin tyypistä (erosta 7 vuotta aikaa). Ikävää on, miten tukea lapsia, sillä nyt hän käyttää henkistä väkivaltaa myös heihin, kun ovat isompia. Sitäkään ei voi mitenkään todistaa, koska kukaan ei usko/halua uskoa lapsia.

Ap, olet kai tiedostanut, että sinulla on tasan yksi vaihtoehto? Nimittäin erota. Et pysty muuttamaan toista ihmistä. Onneksi maailmassa on myös ihanan normaaleja miehiä. Löysin sellaisen ja on uskomattoman helpottavaa olla normaalissa suhteessa niiden väkivalta vuosien jälkeen. Kaasuvalottaminen on jotain niin hirveää ja sitä ei ymmärrä kukaan, joka ei ole kokenut sitä.

Pitääkin ottaa asiaksi linakata tätä mahdollisimman useaan ketjuun jotka voisi liipata aihetta, niin mahdollisimman moni saisi avun.

Hankala tilanne sinulla, kun on lapsetkin joutuneet kokemaan samaa. Harmi ettet pääse täysin miehestä eroon. Voimia sinulle ja lapsillesi! Sen kyllä tietää, että toinen osaa manipuloida ja muunnella totuutta, jolloin itse on hankala saada toisia uskomaan. :(

Tiedän kyllä että tässä ei kauheana ole vaihtoehtoja. Työstän nyt omia ajatuksiani rauhassa, koska niitä voimia ja selkeää ajattelua tarvitsee kun lähtee asioista tappelemaan. En tiedä kuinka tällaisen jälkeen uskaltaa luottaa enää kehenkään. Onneksi olet löytänyt normaalin miehen rinnallesi!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.

Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

No se on kyllä totta, että kyllähän väkivaltaa saa osakseen ihan sukupuolesta riippumatta. Se tehtiin heti kirjan alusta selväksi. Dialogin kannalta se oli helpompi rakentaa niin, että pahoinpitelijä on mies, ja uhri nainen, ja pitää tämä sama asetelma läpi kirjan. Näkisin että tästä kirjasta hyötyy myös mies, joka saa osakseen henkistä (tai fyysistä) väkivaltaa naiseltaan. Kirjassa on selitetty yhteiskunnallista näkökulmaa, miksi niin usein nainen on se uhri, ja selitetty kuinka rakenteet ja populaarikulttuuri naistahalventavaa käytöstä kannustaa. Se että naiset useimmiten ovat uhreja, ei poista sitä faktaa että myös miehet on uhreja ja muissakin kuin heterosuhteissa on uhreja. Itsein löysin kirjasta esimerkkejä myös parisuhteen ulkopuolelta, kaveri- ja työsuhteista. Se että kirja stereotypisoi pahoinpitelijän ja uhrin noin, ei mielestäni poista sitä sen informatiivisuutta ja apua mitä se antaa. Tietty se osaltaan kertoo tästä yhteiskunnasta, kuinka tiukassa ajatukset millaisia naisten ja miesten kuuluu olla, on.

Henkisestä väkivallasta on muuten kauhean hankala löytää kirjoja! Yritin etsiä kirjastostamme aiheesta, ja ei tullut kuin muutamaa opusta! Ja koko parisuhdeväkivallasta oli yllättävän vähän tarjolla. Se oli aika yllättävä huomata, kun aloin tämän luettua kaipaamaan lisää luettavaa.

Ap

Henkisestä väkivallasta ei yksinään ole kirjoja, mutta "transactional analysis" (en ole varma miten tuo kääntyy) ja draaman kolmio käytännössä käsittelevät aihetta aika paljon. Käytännössä kaikessa draamassa on kyseessä henkistä väkivaltaa puolelta tai toiselta.

Kiitos tästä vinkistä! Otan kyllä tuon selvityksen alle. :)

Ap

Ole hyvä! En aina uskalla suositella, kun draaman kolmiota ei yleensä käsitellä self-help muodossa vaan enemmän sellaisessa "ota vastuu omasta käytöksestäsi"-muodossa, mut ehkä se tän kirjan jälkeen ei haittaa. Esim. Nykymaailmassa, missä "victim blaming" on kirosana, ei ihmisille välttämättä uppoa, että yksi draaman kolmion kulmista on tuo "victim". Mut henkilö, joka aloittaa draamaa eli henkistä pahoinpitelyä menemällä tuohon uhrimentaliteettiin toimii vissiin aika samoin kuin tuo kuvailtu "vesikiduttaja": yrittää pakottaa toisen väkisin pahoinpitelijäksi, jotta saa uhriasemansa vakaammaksi.

Totta! Ja näissä on kyllä ihan syytäkin olla hieman herkkänä. Itse olen vuosia tuosta kärsinyt, että kun on mielessä käynyt että vika olisikin miehessä, niin sitten on tullut tämä "ota vastuu omasta käytöksestä", ja olen vain kääntynyt tuijottelemaan mitä minä tein. Varsinkin miehen manipuloimana monet asiat saa omaksi viaksi, niin että sitä vikaa ei lopulta ole miehessä laisinkaan. Tottakai omaakin käytöstä pitää tarkastella, mutta edelleenkään väkivalta ei ole uhrin vika. Draamakolmio kuulostaa mielenkiintoiselta, selvitän kyllä tätä!

Ap

Se on todella hyvä kirja, suosittelen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Kirjan alkusanoista:

"In addition, I have chosen to use the terms he to refer to the abusive person and she to the abused partner. I selected these terms for convenience and because they correctly describe the great majority of relationships in which power is being abused. However, control and abuse are also a widespread problem in lesbian and gay male relationships, and the bulk of what I describe in this book is relevant to same-sex abusers."

Kappale 2, Mythology:

"MYTH #14:

There are just as many abusive women as abusive men.

Abused men are invisible because they are ashamed to tell.

 

There certainly are some women who treat their male partners badly, berating them, calling them names, attempting to control them. The negative impact on these men’s lives can be considerable. But do we see men whose self-esteem is gradually destroyed through this process? Do we see men whose progress in school or in their careers grinds to a halt because of the constant criticism and undermining? Where are the men whose partners are forcing them to have unwanted sex? Where are the men who are fleeing to shelters in fear for their lives? How about the ones who try to get to a phone to call for help, but the women block their way or cut the line? The reason we don’t generally see these men is simple: They’re rare. I don’t question how embarrassing it would be for a man to come forward and admit that a woman is abusing him. But don’t underestimate how humiliated a woman feels when she reveals abuse; women crave dignity just as much as men do. If shame stopped people from coming forward,no one would tell. Even if abused men didn’t want to come forward, they would have been discovered by now.

Neighbors don’t turn a deaf ear to abuse the way they might have ten or twenty years ago. Now, when people hear screaming, objects smashing against walls, loud slaps landing on skin, they call the police. Among my physically abusive clients, nearly one-third have been arrested as a result of a call to the police that came from someone other than the abused woman. If there were millions of cowed, trembling men out there, the police would be finding them. Abusive men commonly like to play the role of victim, and most men who claim to be “battered men” are actually the perpetrators of violence, not the victims. In their efforts to adopt victim status, my clients try to exaggerate their partners’ verbal power: “Sure, I can win a physical fight, but she is much better with her mouth than I am, so I’d say it balances out.” (One very violent man said in his group session, “She stabs me through the heart with her words,” to justify the fact that he had stabbed his partner in the chest with a knife.) But

abuse is not a battle that you win by being better at expressing yourself. You win it by being better at sarcasm, put-downs, twisting everything around backward, and using other tactics of control—an arena in which my clients win hands down over their partners, just as they do in a violent altercation. Who can beat an abuser at his own game? Men can be abused by other men, however, and women can be abused by women, sometimes through means that include physical intimidation or violence. If you are a gay man or lesbian who has been abused by a partner or who is facing abuse now, most of what I explain in this book will ring loud bells for you. The “he and she” language that I use obviously won’t fit your experience, but the underlying dynamics that I describe largely will. We’ll explore this issue further in Chapter 6."

Itse avioiduin ja sain lapsen miehen kanssa, jota tosiaan luulin rakastavani.

Mutta: se mies johon tutustuin ja jonka kanssa seurustelin oli aivan eri mies, jonka kanssa menin avioon. Tuntui jotenkin äärimmäisen idioottimaiselta löytää itseni pienen vauvan kanssa suhteesta, joka oli miehen osalta lähinnä hyväksikäyttöä.

Kun maistraatin ovet sulkeutuivat, alkoi vähittäinen tie kohti vähättelyä, haukkumista ja vahtaamista. Lyöminen alkoi myöhemmin. samoin kuin pidättyminen seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Kesti itselleni monta vuotta tunnustaa, että olen naimisissa tyypin kanssa, joka halusi vain vaimon, joka ansaitsee hyvin, mutta myös hoitaa kodin kuin 50-luvun kotirouva ikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.

Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.

Ap

Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.

Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.

Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.

Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.

Ap

Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.

Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.

Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?

En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.

"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.

Vierailija kirjoitti:

Itse avioiduin ja sain lapsen miehen kanssa, jota tosiaan luulin rakastavani.

Mutta: se mies johon tutustuin ja jonka kanssa seurustelin oli aivan eri mies, jonka kanssa menin avioon. Tuntui jotenkin äärimmäisen idioottimaiselta löytää itseni pienen vauvan kanssa suhteesta, joka oli miehen osalta lähinnä hyväksikäyttöä.

Kun maistraatin ovet sulkeutuivat, alkoi vähittäinen tie kohti vähättelyä, haukkumista ja vahtaamista. Lyöminen alkoi myöhemmin. samoin kuin pidättyminen seksuaalisesta kanssakäymisestä.

Kesti itselleni monta vuotta tunnustaa, että olen naimisissa tyypin kanssa, joka halusi vain vaimon, joka ansaitsee hyvin, mutta myös hoitaa kodin kuin 50-luvun kotirouva ikään.

Tämä juuri. Kun on se harha, että eihän tätä nyt minulle voi käydä, ja kyllä mies käyttäytyy myös hyvin. Sen alle peittyy ne pahat asiat, ja häpeä hankaloittaa sitä asian läpikäymistä, saati että tuen pyytämistä muilta. Kun on ollut toisen kanssa pitkään, se lähteminen on aina vain hankalampaa. Silloin niitä sidoksia on enemmän, on sitä yhteistä historiaa, voi olla talo tai lapsia, ja se kuva minkä sukulaiset ja ystävät on saaneet miehestä on ihan muuta kuin mitä mies todellisuudessa on (silloin uhri saa herkemmin vähättelyä osakseen, että liioittelee, ja miehen on helpompi manipuloida muita puolelleen).

En tiedä missä tilanteessa nyt olet, mutta tuo tiedostaminen on jo erittäin hyvä alku! Jos olet jo päässyt hänen otteestaan, niin onnittelen, jos et, toivon sinulle voimia jaksaa taistella!

Ap