Lue keskustelun säännöt.
Onko miehesi käytöksessä jotain outoa? Lue Why does he do that? täältä ilmaiseksi:
20.09.2019 |
https://www.docdroid.net/py03/why-does-he-do-that.pdf
Luin kirjan, ja löysin sanat miehen käytökselle. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Aiemmin mies oli saanut manipuloitua ajatuksiani niin, että minussa on vika, ja se mitä koen, ei ole väkivaltaa. Kirjassa on siis purettu erilaisia tapausesimerkkejä erityypisistä väkivallantekijöistä, sekä kuinka asiaa lähdetään purkamaan. Pariterapia ei välttämättä ole se ratkaisu, kun väkivallan tekijä pystyy manipuloimaan omiin tarkotuksiinsa terapeutin!
(Kiitos sille joka linkkasi tämän kirjan johonkin toiseen keskusteluun, nyt minä laitan hyvän kiertämään!)
Jos siis koet, että miehesi käytöksessä on jotain kummallista, jolle et löydä sanoja, lue tuo kirja, edes alun tyyppiesimerkit eri väkivallan muodoista. Väkivalta tuntui mielestäni rajulta ilmaisulta, ja ajattelin että ei minun parisuhteessani sellaista ole, joten olin vältellyt aiheesta lukemista. Nyt kirjan luettua tiedän toisin.
Kommentit (89)
Sille, joka ihmetteli, miksi kukaan olisi sellaisessa suhteessa.
Olen lukenut sen kirjan useaan kertaan ja myös jatko-osat.
Pystyn helposti nimeämään kohtia suhteessamme, jollpin mies on ollut henkisesti väkivaltainen ja muutaman kerran fyysisesti väkivaltainen. Silti minun on vaikea analysoida asioita objektiivisesti ja koen olevani jotenkin itse syyllinen.
Arviointikyky hämärtyy ja itsetunto heikkenee. Esimerkiksi pidän objektiivisena totuutena nykyään, että olen ruma. Ennen luulin olevani kaunis. Mutta ios uskoo olevansa jonkinlainen, niin sitä on vaikea ellei mahdotonta alkaa kyseenalaistamaan. On vaikea enää tietää, onko se, että on alkanut kokea niin, henkisen väkivallan seurausta vai ihan vaan normaalisti ja asiallisesti totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei anteeksi saanko kysyä, koska tämä minua vaivaa aivan valtavasti. Miten ihmeessä teillä ei hälytyskellot soi jo siinä vaiheessa, kun mies alkaa haukkumaan/kiristämään/uhkailemaan teitä? Olen ymmärtänyt että useimmiten hullulle mustasukkaiselle nämä piirteet nousevat esiin jo ensimmäisten kuukausien aikana. Eikö ero ole vaihtoehto, kun suhteessa alkaa tuntumaan pahalta? En ymmärrä, on vain niin vaikea kuvitella, että tämä tapahtuisi itselleni. Tuskin olen ainoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
Henistä väkivaltaa käyttää sama henkilö, joka käyttää fyysistä väkivaltaa. Et selvästikään ymmärrä ongelman luonnetta. Kannattaisi lukea tup kirja.
En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä, joka ei missään tilanteessa käyttäisi verbaalista tai emotionaalista väkivaltaa. Yhdentyyppinen väkivalta ei oikeuta toisentyyppistä väkivaltaa, mutta maailma ei ole mustavalkoinen. Ei ole pelkästään täydellisiä uhreja ja täydellisiä pahoinpitelijöitä, ja pahoinpitelijöillä usein on se käsitys, että he ovat uhreja.
Self-help kirjat ovat siitä ongelmallisia, että niissä ei voi avata tätä, koska siitä puhuminen on vahingollista ihmiselle, jonka päässä kaikuvat sanat "sinä ansaitset tämän väkivallan koska teit (jokin asia josta pahoinpitelijä loukkaantui)", eikä sitä viestiä tule vahvistaa. Mutta myös "uhrit ei koskaan käytä henkistä väkivaltaa" on mustavalkoista ajattelua, juuri sellaista joka synnyttää lisää draamaa ja henkistä väkivaltaa. Sen sanoessaan myös julistaa, että jos uhri ON käyttänyt henkistä väkivaltaa esim. yrittäessään puolustautua, niin ilmeisesti sitten hän ei ole jotenkin yhtä lailla uhri?
ihan kaikki miehet , ölliöööööööööööööööööööööööööö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.
"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.
Minö tai kukaan tuntemani ei ajattele, että muita saa seksuaalisesti ahdistella, joten ilmeisesti kulttuurissamme ei piirteitä jotka voivat rohkaista seksuaalista ahdistelua?
Se, että sinä et ajattele niin ei tarkoita, etteikö sellainen ajattelu ole voinut pesiytyä yhteiskunnan asenteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.
"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.
Tämä on tosiaan kirjassa hyvin käsitelty. Onko kyseessä siis se, että nainen on Vesikiduttaja, ja ajaa miehen ahtaalle, vai onko tässä kyseessä miehen oma kierouma arvomaailmassa, mitä kirjassakin paljon käydään läpi. Jokatapauksessa väkivalta on väkivaltaa, eikä sille ole mitään hyväksyttävää syytä. Miehellä ei ole oikeutta lyödä naista, ainoastaan itsepuolustustapauksessa näkisin että jos muuta mahdollisuutta ei ole (nainen käy käsiksi, eli on fyysisesti väkivaltainen ja mies yrittää paeta tilanteesta).
Se on kyllä ihan totta, että miesten kokemaan perheväkivaltaa varmasti väheksytään, koska se on niin harvinaista, tai stigmatisoitua ja stereotypisoitua. Mutta tässäkin mies kärsii siitä mitä yhteiskunta syöttää meille; että miehen on oltava vahva, ja jos se saa henkisesti tai fyysisesti turpiin naiselta, niin mies on nössö, eikä sellaista voi olla olemassa.
Tottakai miehetkin kohtaa väkivaltaa parisuhteissa, fyysistä ja henkistä, ja kirjasta on heille myös apua. Mutta varmasti iso osa parisuhteissa väkivaltaa kokevista on naisia, jolloin kirjan dialogi on helpompi toteuttaa näin. Ihan hyvä että aiheesta kertyy keskustelua, kaikki väkivalta on väärin! Toivon että mahdollisimman moni rohkaistuu, ja uskaltaa hakea apua tilanteeseensa häpeilemättä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sille, joka ihmetteli, miksi kukaan olisi sellaisessa suhteessa.
Olen lukenut sen kirjan useaan kertaan ja myös jatko-osat.
Pystyn helposti nimeämään kohtia suhteessamme, jollpin mies on ollut henkisesti väkivaltainen ja muutaman kerran fyysisesti väkivaltainen. Silti minun on vaikea analysoida asioita objektiivisesti ja koen olevani jotenkin itse syyllinen.
Arviointikyky hämärtyy ja itsetunto heikkenee. Esimerkiksi pidän objektiivisena totuutena nykyään, että olen ruma. Ennen luulin olevani kaunis. Mutta ios uskoo olevansa jonkinlainen, niin sitä on vaikea ellei mahdotonta alkaa kyseenalaistamaan. On vaikea enää tietää, onko se, että on alkanut kokea niin, henkisen väkivallan seurausta vai ihan vaan normaalisti ja asiallisesti totta.
Pitäisi lukea myös nuo jatko-osat. Harmi kun niitä ei kai ole netissä samaan tapaan? Fyysistä kirjaa on paljon hankalampi piilotella, kuin sähköistä sivuhistoriasta.
Manipulointi saa todellankin mielen mutkalle. Minullakin on ollut monesta syyllinen olo, ja kun olen nyt tuon kirjan kanssa käynyt tilanteita läpi, olen tajunnut että ihan turhaan! Niinkuin minulla on ollut siihen se pieni kutina, että turhaan syylistyn, vaan mies on onnistunut kääntää kaiken mutkalle ja omaksi parhaakseen. Se nyt ei tarkoita, etteikö ikinä kannattaisi katsoa omaa käytöstään, mutta henkisen väkivallan tapauksessa sitä katsetta kannattaa siirtää siihen toiseen suuntaan, vaikka vastapuoli yrittäisi muuta ja harhauttaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei anteeksi saanko kysyä, koska tämä minua vaivaa aivan valtavasti. Miten ihmeessä teillä ei hälytyskellot soi jo siinä vaiheessa, kun mies alkaa haukkumaan/kiristämään/uhkailemaan teitä? Olen ymmärtänyt että useimmiten hullulle mustasukkaiselle nämä piirteet nousevat esiin jo ensimmäisten kuukausien aikana. Eikö ero ole vaihtoehto, kun suhteessa alkaa tuntumaan pahalta? En ymmärrä, on vain niin vaikea kuvitella, että tämä tapahtuisi itselleni. Tuskin olen ainoa?
Varmasti on hankala kuvitella, että tuo tapahtuisi itselleen. Minunkin mieleni suojeli minua erittäin pitkälle, en minä voi olla väkivaltaisessa suhteessa, ei minun hyvä mieheni ole sellainen. Sehän on ihan kamalaa tunnustaa itselleen. Suosittelen sinulle kirjan lukua, vaikka et kokisikaan olevasi huonossa suhteessa.
"Hullu mustasukkainen" on vain yhdenlainen väkivallan muoto, mutta kun niitä on muita, ja ei ne piirteet välttämättä sieltä äkkiä tule esille. Kirjassakin on annettu esimerkkejä, kuinka mies voi saada puolelleen oman sukunsa, naisen vanhemmat ja perheen, ja terapeutteja yms. Silloin naisen on helpompi uskoa, että silloin vika täytyy olla hänessä itsessään, kun miksei mies käyttäydy huonosti muita kohtaan? Silloin kun ne hälytyskellot soi, mies hiljentää ne puhumalla tilanteet parhain päin, syyllistämällä naista. Hankala sitä on selittää kuinka sellaista voi tapahtua, mutta niin se on. Ja pahimmilleen mies aloittaa väkivaltansa, kun nainen on saatu jo sitoutettua, on talolainat, lapset ja muut. Silloin lähteminen on aina vain hankalampaa, jolloin mies "uskaltaa" käyttäytyä pahemmin.
Jännä fakta joka kirjassa oli, josta haluaisin lukea lisää oli "tribal" -siis ilmeisesti jotkut alkukantaiset heimot? Niissä nainen ja mies on tasaveroisia, joten tällaisia ongelmia ei ole. Kun näihin alkukantaisiin yhteisöihin on alkanut valua moderneja arvoja, alkoi lisäntyvästi tulla ongelmia perheväkivallasta, ja nimenomaan miesten harjoittamaa väkivaltaa. Ne on moderneja nykyajan arvoja, joita meille syöttyy vähän kaikkialta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.
"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.Tämä on tosiaan kirjassa hyvin käsitelty. Onko kyseessä siis se, että nainen on Vesikiduttaja, ja ajaa miehen ahtaalle, vai onko tässä kyseessä miehen oma kierouma arvomaailmassa, mitä kirjassakin paljon käydään läpi. Jokatapauksessa väkivalta on väkivaltaa, eikä sille ole mitään hyväksyttävää syytä. Miehellä ei ole oikeutta lyödä naista, ainoastaan itsepuolustustapauksessa näkisin että jos muuta mahdollisuutta ei ole (nainen käy käsiksi, eli on fyysisesti väkivaltainen ja mies yrittää paeta tilanteesta).
Se on kyllä ihan totta, että miesten kokemaan perheväkivaltaa varmasti väheksytään, koska se on niin harvinaista, tai stigmatisoitua ja stereotypisoitua. Mutta tässäkin mies kärsii siitä mitä yhteiskunta syöttää meille; että miehen on oltava vahva, ja jos se saa henkisesti tai fyysisesti turpiin naiselta, niin mies on nössö, eikä sellaista voi olla olemassa.
Tottakai miehetkin kohtaa väkivaltaa parisuhteissa, fyysistä ja henkistä, ja kirjasta on heille myös apua. Mutta varmasti iso osa parisuhteissa väkivaltaa kokevista on naisia, jolloin kirjan dialogi on helpompi toteuttaa näin. Ihan hyvä että aiheesta kertyy keskustelua, kaikki väkivalta on väärin! Toivon että mahdollisimman moni rohkaistuu, ja uskaltaa hakea apua tilanteeseensa häpeilemättä.
Ap
Minustakin ihana päästä keskustelemaan aiheesta hieman enemmän! Itse olen ollut pitkään kiinnostunut psykologiasta ja kriminaalipsykologiasta varsinkin, toivoin voivani opiskella alaa ennen kuin ahdistushäiriö alkoi oireilla niin pahasti ettei koulunkäynti enää onnistunut.
En edelleenkään ole ehtinyt lukea kirjaa loppuun (koska pitäisi tässä samalla keskustella ja tehdä kotihommia), mutta minulla on jonkin verran ennakkotietoa pahoinpitelijöistä muista lähteistä, ja käsittääkseni he nimenomaan rakentavat ympärilleen ns. uhrinarratiivin, jossa heitä vastaan on toimittu väärin ja heidän toimintansa on oikeutettua itsensä puolustamista. Kun heitä sitten yrittää haastaa, he kokevat sen usein uhrin syyttämisenä. Tästä uhrimentaliteetistä pääseminen on avainkysymys siinä, että osaavatko he lopettaa väkivaltaisen käytöksensä toisia kohtaan. Heidän täytyy hyväksyä, että kyllä, joskus ihmiset ovat väkivaltaisia heitä kohtaan, ainakin verbaalisesti tai emotionaalisesti, ja heillä on oikeus suojella itseään siltä, mutta se suojelu ei tarkoita täyttä hyökkäystä toisen kimppuun.
Valitettavasti aika usein yhteiskunnan ideaali mieskuva on sellainen, että miehen kuuluu kantaa vastuu, mikä sitten voi näkyä siinä, että mies yrittää olla vahva ja vastuullinen vaikka oikeasti hyödyllisempää olisi ääneen sanoa, että sanomasi asia x satutti. Sitten muilla ei ole edes mahdollisuutta korjata käytöstään ja ottaa miestä huomioon, mikä voi johtaa siihen, että hän alkaa rakentaa narratiivia jossa hänen tunteistaan ei välitetä. Ja joissain tapauksissa esim. yhteiskunta vahvistaa tätä.
Mä niin kovasti haluaisin keskustella tästä, mutta yleensä kun puhutaan väkivallan eri muodoista, keskustelu on tasoa "väkivalta on pahaa ja suurin osa kaiken väkivallan tekijöistä on miehiä ja naiset ovat uhreja PISTE!!!", mikä turhauttaa minua aivan hemmetisti. Mustavalkoisesta ajattelusta johtuvaa väkivaltaongelmaa ei ratkaista lisäämällä mustavalkoista ajattelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
Henistä väkivaltaa käyttää sama henkilö, joka käyttää fyysistä väkivaltaa. Et selvästikään ymmärrä ongelman luonnetta. Kannattaisi lukea tup kirja.
En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä, joka ei missään tilanteessa käyttäisi verbaalista tai emotionaalista väkivaltaa. Yhdentyyppinen väkivalta ei oikeuta toisentyyppistä väkivaltaa, mutta maailma ei ole mustavalkoinen. Ei ole pelkästään täydellisiä uhreja ja täydellisiä pahoinpitelijöitä, ja pahoinpitelijöillä usein on se käsitys, että he ovat uhreja.
Self-help kirjat ovat siitä ongelmallisia, että niissä ei voi avata tätä, koska siitä puhuminen on vahingollista ihmiselle, jonka päässä kaikuvat sanat "sinä ansaitset tämän väkivallan koska teit (jokin asia josta pahoinpitelijä loukkaantui)", eikä sitä viestiä tule vahvistaa. Mutta myös "uhrit ei koskaan käytä henkistä väkivaltaa" on mustavalkoista ajattelua, juuri sellaista joka synnyttää lisää draamaa ja henkistä väkivaltaa. Sen sanoessaan myös julistaa, että jos uhri ON käyttänyt henkistä väkivaltaa esim. yrittäessään puolustautua, niin ilmeisesti sitten hän ei ole jotenkin yhtä lailla uhri?
Maailma ei tosiaankaan ole mustavalkoinen. Jos olisi, mieheni olisi selvästi paha, ja minä vain lähtisin suhteesta. Minäkään en ole selvästi vain hyvä, vaan minulla on omat ongelmani joita työstän. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi väkivallan uhri. Sitä suuremmalla syyllä olen tarkastellut omaa käytöstäni, jotta mies ei ole sieltä saanut lyömäasetta minua vastaan, että minä "ajan häntä hänen käytökseen". Mutta ymmärrän kyllä että kuinka vaarallista tuota olisi laittaa kirjoihin, kun sitä väkivallantekijä jo tekee, syyllistää hänen väkivallastaan toista. Minä olen jo vuosia hionut omaa käytöstäni miehen palautteen perusteella, koska hänen mielestä vika on aina minussa, ja minä aiheutan riitoja turhaan yms. Ja ei hän minua turpaan lyönyt, kun kuvittelin vain... Fyysistä väkivaltaa on helpompi todentaa (vaikka siinäkin voi vängätä vastaan, tiedän, ja kirjassa oli esimerkkejä), henkinen väkivalta on sitten hankalampi.
Ap
Älkää hyvät ihmiset jääkö näihin suhteisiin analysoimaan, terapioimaan (itseänne tai miestä) tai odottamaan, että asiat muuttuvat. En tiedä miksi kommentti ensimmäisellä sivulla sai niin paljon alapeukkuja, koska asia on juuri näin: siinä vaiheessa kun joku tuhoaa sinun itsetuntoa, henkistä hyvinvointia tai jopa terveyttä ja fyysistä hyvinvointia, ei ole enää mitään väliä MIKSI tai MITEN hän sen tekee. Pitää suojella itseä ja etenkin lapsia, jos niitä on. Vaikka mies ei tekisi lapsille mitään, ei ole hyväksi että lapset kasvavat kodissa, jossa isä tekee pahaa äidille, joko sanoin tai teoin. Lapset eivät ole tyhmiä, he kyllä aistivat ja näkevät nämä asiat ja sitten myöhemmin oireilevat psyykkisesti.
Sen sijaan, että lukee terapiakirjoja voisi alkaa suunnitella omaa pakoa. Ja fyysistä väkivaltaa on suhteessa, turvakoti on oikea paikka. Vaikka mies vaan vähän tönii tai läpsii, sitä ei voi ikinä tietää mihin vaikka läpsäisy tai kaatuminen voi johtaa. Jotkut halvaantuu, toiset saa aivovaurioita ja kolmannen lapset traumatisoituu lopuniäksi kun näkee äidin makaamassa verissäpäin. Älkää jääkö huonoihin suhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.
"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.Tämä on tosiaan kirjassa hyvin käsitelty. Onko kyseessä siis se, että nainen on Vesikiduttaja, ja ajaa miehen ahtaalle, vai onko tässä kyseessä miehen oma kierouma arvomaailmassa, mitä kirjassakin paljon käydään läpi. Jokatapauksessa väkivalta on väkivaltaa, eikä sille ole mitään hyväksyttävää syytä. Miehellä ei ole oikeutta lyödä naista, ainoastaan itsepuolustustapauksessa näkisin että jos muuta mahdollisuutta ei ole (nainen käy käsiksi, eli on fyysisesti väkivaltainen ja mies yrittää paeta tilanteesta).
Se on kyllä ihan totta, että miesten kokemaan perheväkivaltaa varmasti väheksytään, koska se on niin harvinaista, tai stigmatisoitua ja stereotypisoitua. Mutta tässäkin mies kärsii siitä mitä yhteiskunta syöttää meille; että miehen on oltava vahva, ja jos se saa henkisesti tai fyysisesti turpiin naiselta, niin mies on nössö, eikä sellaista voi olla olemassa.
Tottakai miehetkin kohtaa väkivaltaa parisuhteissa, fyysistä ja henkistä, ja kirjasta on heille myös apua. Mutta varmasti iso osa parisuhteissa väkivaltaa kokevista on naisia, jolloin kirjan dialogi on helpompi toteuttaa näin. Ihan hyvä että aiheesta kertyy keskustelua, kaikki väkivalta on väärin! Toivon että mahdollisimman moni rohkaistuu, ja uskaltaa hakea apua tilanteeseensa häpeilemättä.
Ap
Minustakin ihana päästä keskustelemaan aiheesta hieman enemmän! Itse olen ollut pitkään kiinnostunut psykologiasta ja kriminaalipsykologiasta varsinkin, toivoin voivani opiskella alaa ennen kuin ahdistushäiriö alkoi oireilla niin pahasti ettei koulunkäynti enää onnistunut.
En edelleenkään ole ehtinyt lukea kirjaa loppuun (koska pitäisi tässä samalla keskustella ja tehdä kotihommia), mutta minulla on jonkin verran ennakkotietoa pahoinpitelijöistä muista lähteistä, ja käsittääkseni he nimenomaan rakentavat ympärilleen ns. uhrinarratiivin, jossa heitä vastaan on toimittu väärin ja heidän toimintansa on oikeutettua itsensä puolustamista. Kun heitä sitten yrittää haastaa, he kokevat sen usein uhrin syyttämisenä. Tästä uhrimentaliteetistä pääseminen on avainkysymys siinä, että osaavatko he lopettaa väkivaltaisen käytöksensä toisia kohtaan. Heidän täytyy hyväksyä, että kyllä, joskus ihmiset ovat väkivaltaisia heitä kohtaan, ainakin verbaalisesti tai emotionaalisesti, ja heillä on oikeus suojella itseään siltä, mutta se suojelu ei tarkoita täyttä hyökkäystä toisen kimppuun.
Valitettavasti aika usein yhteiskunnan ideaali mieskuva on sellainen, että miehen kuuluu kantaa vastuu, mikä sitten voi näkyä siinä, että mies yrittää olla vahva ja vastuullinen vaikka oikeasti hyödyllisempää olisi ääneen sanoa, että sanomasi asia x satutti. Sitten muilla ei ole edes mahdollisuutta korjata käytöstään ja ottaa miestä huomioon, mikä voi johtaa siihen, että hän alkaa rakentaa narratiivia jossa hänen tunteistaan ei välitetä. Ja joissain tapauksissa esim. yhteiskunta vahvistaa tätä.
Mä niin kovasti haluaisin keskustella tästä, mutta yleensä kun puhutaan väkivallan eri muodoista, keskustelu on tasoa "väkivalta on pahaa ja suurin osa kaiken väkivallan tekijöistä on miehiä ja naiset ovat uhreja PISTE!!!", mikä turhauttaa minua aivan hemmetisti. Mustavalkoisesta ajattelusta johtuvaa väkivaltaongelmaa ei ratkaista lisäämällä mustavalkoista ajattelua.
Se miksi minusta niin tartutaan tuohon, että naiset usein on uhreja, on se, että se on yhteiskunnallinen ongelma. Se tulee arvoista, joita meillä on yhteiskunnassa, ja ne samat arvot myös vaikeuttavat uhri-miesten avunhakua. Tutkimusten mukaan naiset tekevät enemmän kotitöitä. Mutta se ei poista faktaa, että on olemassa myös miehiä, jotka tekevät enemmän kotitöitä kuin naiset. Koska naisia on enemmän, se avunhaku on helpompaa, ja on helpompi löytää muita saman kokeneita. Ja se on tietty yhteiskunnan kannalta "hyväksytympää".
Kirjassa painotettiin, että kyseessä on arvomaailmaongelma. Että mies kokee olevansa ylivertainen naista kohtaan. Ja siellä oli myös erikseen tämä Uhri, joka käyttää uhrinarratiivia omiin väkivaltatarkoituksiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
Henistä väkivaltaa käyttää sama henkilö, joka käyttää fyysistä väkivaltaa. Et selvästikään ymmärrä ongelman luonnetta. Kannattaisi lukea tup kirja.
En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä, joka ei missään tilanteessa käyttäisi verbaalista tai emotionaalista väkivaltaa. Yhdentyyppinen väkivalta ei oikeuta toisentyyppistä väkivaltaa, mutta maailma ei ole mustavalkoinen. Ei ole pelkästään täydellisiä uhreja ja täydellisiä pahoinpitelijöitä, ja pahoinpitelijöillä usein on se käsitys, että he ovat uhreja.
Self-help kirjat ovat siitä ongelmallisia, että niissä ei voi avata tätä, koska siitä puhuminen on vahingollista ihmiselle, jonka päässä kaikuvat sanat "sinä ansaitset tämän väkivallan koska teit (jokin asia josta pahoinpitelijä loukkaantui)", eikä sitä viestiä tule vahvistaa. Mutta myös "uhrit ei koskaan käytä henkistä väkivaltaa" on mustavalkoista ajattelua, juuri sellaista joka synnyttää lisää draamaa ja henkistä väkivaltaa. Sen sanoessaan myös julistaa, että jos uhri ON käyttänyt henkistä väkivaltaa esim. yrittäessään puolustautua, niin ilmeisesti sitten hän ei ole jotenkin yhtä lailla uhri?
Maailma ei tosiaankaan ole mustavalkoinen. Jos olisi, mieheni olisi selvästi paha, ja minä vain lähtisin suhteesta. Minäkään en ole selvästi vain hyvä, vaan minulla on omat ongelmani joita työstän. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi väkivallan uhri. Sitä suuremmalla syyllä olen tarkastellut omaa käytöstäni, jotta mies ei ole sieltä saanut lyömäasetta minua vastaan, että minä "ajan häntä hänen käytökseen". Mutta ymmärrän kyllä että kuinka vaarallista tuota olisi laittaa kirjoihin, kun sitä väkivallantekijä jo tekee, syyllistää hänen väkivallastaan toista. Minä olen jo vuosia hionut omaa käytöstäni miehen palautteen perusteella, koska hänen mielestä vika on aina minussa, ja minä aiheutan riitoja turhaan yms. Ja ei hän minua turpaan lyönyt, kun kuvittelin vain... Fyysistä väkivaltaa on helpompi todentaa (vaikka siinäkin voi vängätä vastaan, tiedän, ja kirjassa oli esimerkkejä), henkinen väkivalta on sitten hankalampi.
Ap
Itse en ole koskaan kokenut parisuhdeväkivaltaa koska en ole koskaan ollut parisuhteessa, mutta osaan samaistua muiden suhteiden kautta. Oma isäni on mm. uhannut kahdesti tappaa minut lapsena, kun taas naishenkilö kiusasi minua kouluaikana sekä jatkuvalla seksuaalisävytteisellä huomauttelulla (oli ihan hetero, kyse oli puhtaasta pilkasta ja vallankäytöstä koska minulla oli nuorena suuret rinnat), ja tunnistan tuon "oman käytöksen hiomisen" täysin. Halusin välttää lisää väkivaltaa, joten yritin käyttäytyä niin, ettei sitä tulisi, mutta se oli aivan mahdotonta. Mitä hyvänsä teinkin, aina tein jotain väärin.
Ehkä siksi olen itse niin tätä "uhri ei tee mitään väärää koskaan"-narratiivia vastaan, että minä en koskaan syyttänyt itseäni tuosta kokemasta väkivallasta ENNEN KUIN törmäsin tällaiseen puheeseen. SE sai minut kyseenalaistamaan, olinko sittenkin pahoinpitelijä, koska enhän minä ollut täydellinen. Isäni laukoi humalassa tuollaisia kommentteja, joten haukuin hänet selvin päin tuurijuopoksi -- selvästikään minä en siis ollut tällainen täydellinen uhri, kun käytin henkistä väkivaltaa. Samoin koulukiusaamisen kanssa: minä en todellakaan vain hiljaa paikallani itkenyt, vaan sanoin takaisin jos minua haukuttiin. Olinko minä siis sittenkin pahoinpitelijä?
Lopulta olen tullut nyt siihen tulokseen, että ei, en ollut. Koska vaikka olisin joskus voinut toimia paremmin, niin minä olen silti vastuussa vain omasta käytöksestäni, eivätkä ne kerrat kun tein jotain ikävää millään tapaa oikeuttaneet sitä pahempaa väkivaltaa. Mutta yhtä lailla minä voin parantaa, ilmaista itseäni rakentavammin ja niin edespäin, eikä minun tarvitse heittäytyä uhrimentaliteettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.
Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.
Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.
Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.
En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.
Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.
Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.
Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.
Ap
Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.
Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.
Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?
En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.
"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.Tämä on tosiaan kirjassa hyvin käsitelty. Onko kyseessä siis se, että nainen on Vesikiduttaja, ja ajaa miehen ahtaalle, vai onko tässä kyseessä miehen oma kierouma arvomaailmassa, mitä kirjassakin paljon käydään läpi. Jokatapauksessa väkivalta on väkivaltaa, eikä sille ole mitään hyväksyttävää syytä. Miehellä ei ole oikeutta lyödä naista, ainoastaan itsepuolustustapauksessa näkisin että jos muuta mahdollisuutta ei ole (nainen käy käsiksi, eli on fyysisesti väkivaltainen ja mies yrittää paeta tilanteesta).
Se on kyllä ihan totta, että miesten kokemaan perheväkivaltaa varmasti väheksytään, koska se on niin harvinaista, tai stigmatisoitua ja stereotypisoitua. Mutta tässäkin mies kärsii siitä mitä yhteiskunta syöttää meille; että miehen on oltava vahva, ja jos se saa henkisesti tai fyysisesti turpiin naiselta, niin mies on nössö, eikä sellaista voi olla olemassa.
Tottakai miehetkin kohtaa väkivaltaa parisuhteissa, fyysistä ja henkistä, ja kirjasta on heille myös apua. Mutta varmasti iso osa parisuhteissa väkivaltaa kokevista on naisia, jolloin kirjan dialogi on helpompi toteuttaa näin. Ihan hyvä että aiheesta kertyy keskustelua, kaikki väkivalta on väärin! Toivon että mahdollisimman moni rohkaistuu, ja uskaltaa hakea apua tilanteeseensa häpeilemättä.
Ap
Minustakin ihana päästä keskustelemaan aiheesta hieman enemmän! Itse olen ollut pitkään kiinnostunut psykologiasta ja kriminaalipsykologiasta varsinkin, toivoin voivani opiskella alaa ennen kuin ahdistushäiriö alkoi oireilla niin pahasti ettei koulunkäynti enää onnistunut.
En edelleenkään ole ehtinyt lukea kirjaa loppuun (koska pitäisi tässä samalla keskustella ja tehdä kotihommia), mutta minulla on jonkin verran ennakkotietoa pahoinpitelijöistä muista lähteistä, ja käsittääkseni he nimenomaan rakentavat ympärilleen ns. uhrinarratiivin, jossa heitä vastaan on toimittu väärin ja heidän toimintansa on oikeutettua itsensä puolustamista. Kun heitä sitten yrittää haastaa, he kokevat sen usein uhrin syyttämisenä. Tästä uhrimentaliteetistä pääseminen on avainkysymys siinä, että osaavatko he lopettaa väkivaltaisen käytöksensä toisia kohtaan. Heidän täytyy hyväksyä, että kyllä, joskus ihmiset ovat väkivaltaisia heitä kohtaan, ainakin verbaalisesti tai emotionaalisesti, ja heillä on oikeus suojella itseään siltä, mutta se suojelu ei tarkoita täyttä hyökkäystä toisen kimppuun.
Valitettavasti aika usein yhteiskunnan ideaali mieskuva on sellainen, että miehen kuuluu kantaa vastuu, mikä sitten voi näkyä siinä, että mies yrittää olla vahva ja vastuullinen vaikka oikeasti hyödyllisempää olisi ääneen sanoa, että sanomasi asia x satutti. Sitten muilla ei ole edes mahdollisuutta korjata käytöstään ja ottaa miestä huomioon, mikä voi johtaa siihen, että hän alkaa rakentaa narratiivia jossa hänen tunteistaan ei välitetä. Ja joissain tapauksissa esim. yhteiskunta vahvistaa tätä.
Mä niin kovasti haluaisin keskustella tästä, mutta yleensä kun puhutaan väkivallan eri muodoista, keskustelu on tasoa "väkivalta on pahaa ja suurin osa kaiken väkivallan tekijöistä on miehiä ja naiset ovat uhreja PISTE!!!", mikä turhauttaa minua aivan hemmetisti. Mustavalkoisesta ajattelusta johtuvaa väkivaltaongelmaa ei ratkaista lisäämällä mustavalkoista ajattelua.
Se miksi minusta niin tartutaan tuohon, että naiset usein on uhreja, on se, että se on yhteiskunnallinen ongelma. Se tulee arvoista, joita meillä on yhteiskunnassa, ja ne samat arvot myös vaikeuttavat uhri-miesten avunhakua. Tutkimusten mukaan naiset tekevät enemmän kotitöitä. Mutta se ei poista faktaa, että on olemassa myös miehiä, jotka tekevät enemmän kotitöitä kuin naiset. Koska naisia on enemmän, se avunhaku on helpompaa, ja on helpompi löytää muita saman kokeneita. Ja se on tietty yhteiskunnan kannalta "hyväksytympää".
Kirjassa painotettiin, että kyseessä on arvomaailmaongelma. Että mies kokee olevansa ylivertainen naista kohtaan. Ja siellä oli myös erikseen tämä Uhri, joka käyttää uhrinarratiivia omiin väkivaltatarkoituksiin.
Ap
Itse näin yhteiskunnalliset ongelmat yleensä niin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ehkä se on kummallinen ajattelutapa, ja ehkä en vain osaa keskittyä yhteen asiaan, mutta joissakin jutuissa siitä on ehkä hyötyä. Esimerkiksi näen, että tuo "naiset tekevät kotitöitä enemmän kuin miehet ja se on yhteiskunnallinen ongelma" on vain osa ongelmaa. Saman ajattelumallin ("naiset pysykööt kotona ja miehet hankkikoot elannon") toinen puoli näyttäytyy minusta sitten siinä, että miehet tekevät enemmän ylitöitä töissä.
Ymmärrän, että joskus voi olla tarvetta nostaa esille vain yhtä puolta, mutta nettikeskustelussa on kiva saada välillä katsoa myös koko kuvaa. Minun mielestäni esimerkiksi nuo yllä mainitut ylityöt vs. kotityöt heijastelevat molemmat samaa ongelmaa, joten on vain loogista muuttaa niitä yhdessä.
Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.
Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".
Toivoisin kovasti, että ne, jotka eivät ole väkivaltaisessa suhteessa, vaan tosi hyvässä ja terveessä suhteessa, lukisivat tuon kirjan. Haluaisin tietää, tuntuvatko siinä kerrotut asiat toteutuvan omalla kohdalla? Siis tapahtuuko niin kuin kirjassa kerrotaan, terveissä suhteissa myös tai edes osittain?
Haluaisin tosiaan tähän kommentteja, voisitteko käydä lukemassa sen? Minusta tuntuu, että tunnistan kirjasta mieheni n 80%:sti, mutta en silti tiedä, onko hän henkisesti väkivaltainen vai olenko minä se ongelma jollain lailla kuitenkin ja hän normaali.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.
Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".
Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.
Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.
Karmea mies aloittajalla ! Oikein täytyy lukea kaikenmaailman kirjojoja jaksaakseen liitossa mielenvikaisn kanssa, ja erota ei voToivottavasti eroaa ennenkuin henki lähtee. Jotensakin epätoivoiselta ja sekavalta aloittaja kyllä vaikuttaa. Tuota menoa sairastuu pian itsekin ellei ole jo sairastanut.
Hyvin tärkeä kirja! Jos haluaa sen ihan fyysisenä kappaleena omaksi, Book Depositorysta löytyy ilmaisilla postikuluilla uutena ja Better World Booksista ilmaisilla postikuluilla käytettynä
https://www.bookdepository.com
https://www.betterworldbooks.com
Henistä väkivaltaa käyttää sama henkilö, joka käyttää fyysistä väkivaltaa. Et selvästikään ymmärrä ongelman luonnetta. Kannattaisi lukea tup kirja.