Onko miehesi käytöksessä jotain outoa? Lue Why does he do that? täältä ilmaiseksi:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin kovasti, että ne, jotka eivät ole väkivaltaisessa suhteessa, vaan tosi hyvässä ja terveessä suhteessa, lukisivat tuon kirjan. Haluaisin tietää, tuntuvatko siinä kerrotut asiat toteutuvan omalla kohdalla? Siis tapahtuuko niin kuin kirjassa kerrotaan, terveissä suhteissa myös tai edes osittain?

Haluaisin tosiaan tähän kommentteja, voisitteko käydä lukemassa sen? Minusta tuntuu, että tunnistan kirjasta mieheni n 80%:sti, mutta en silti tiedä, onko hän henkisesti väkivaltainen vai olenko minä se ongelma jollain lailla kuitenkin ja hän normaali.

Hän on väkivaltainen, jos 80% osuu kohdilleen. Uhri kuvittelee näissä tapauksissa poikkeuksetta, että minussa itsessäni on vikaa, minä ärsytän, minä en osaa olla sellainen ettei mies ärsyynny.

Sinulla on väkivaltainen mies ja myrkyllinen parisuhde. Tasapainoisissa parisuhteissa tulee ajoittain kärhämää, mutta ne selvitetään eivätkä ne toistu jatkuvasti. Tasapainoisessa parisuhteessa ollaan nenät samaan suuntaan tasa-arvoisina kumppaneina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin kovasti, että ne, jotka eivät ole väkivaltaisessa suhteessa, vaan tosi hyvässä ja terveessä suhteessa, lukisivat tuon kirjan. Haluaisin tietää, tuntuvatko siinä kerrotut asiat toteutuvan omalla kohdalla? Siis

Hän on väkivaltainen, jos 80% osuu kohdilleen. Uhri kuvittelee näissä tapauksissa poikkeuksetta, että minussa itsessäni on vikaa, minä ärsytän, minä en osaa olla sellainen ettei mies ärsyynny.

Sinulla on väkivaltainen mies ja myrkyllinen parisuhde. Tasapainoisissa parisuhteissa tulee ajoittain kärhämää, mutta ne selvitetään eivätkä ne toistu jatkuvasti. Tasapainoisessa parisuhteessa ollaan nenät samaan suuntaan tasa-arvoisina kumppaneina.

Vastasit minulle.

Oikeastaan pitäisi sanoa, että vaikka 80% osui kohdilleen, kun luin kirjan, niin olen alkanut pohtia, että olenko oikeassa siinä, että se osuu kohdilleen, vai olenko vain kuvitellut sen itse. Minulla on aika hyvä mielikuvitus ja olen taipuvainen dramatisoimaan asioita ihan oikeastikin. On todella vaikea tietää, osuuko se kohdilleen oikeasti vai kuvittelenko sen vain osuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin kovasti, että ne, jotka eivät ole väkivaltaisessa suhteessa, vaan tosi hyvässä ja terveessä suhteessa, lukisivat tuon kirjan. Haluaisin tietää, tuntuvatko siinä kerrotut asiat toteutuvan omalla kohdalla? Siis

Hän on väkivaltainen, jos 80% osuu kohdilleen. Uhri kuvittelee näissä tapauksissa poikkeuksetta, että minussa itsessäni on vikaa, minä ärsytän, minä en osaa olla sellainen ettei mies ärsyynny.

Sinulla on väkivaltainen mies ja myrkyllinen parisuhde. Tasapainoisissa parisuhteissa tulee ajoittain kärhämää, mutta ne selvitetään eivätkä ne toistu jatkuvasti. Tasapainoisessa parisuhteessa ollaan nenät samaan suuntaan tasa-arvoisina kumppaneina.

Vastasit minulle.

Oikeastaan pitäisi sanoa, että vaikka 80% osui kohdilleen, kun luin kirjan, niin olen alkanut pohtia, että olenko oikeassa siinä, että se osuu kohdilleen, vai olenko vain kuvitellut sen itse. Minulla on aika hyvä mielikuvitus ja olen taipuvainen dramatisoimaan asioita ihan oikeastikin. On todella vaikea tietää, osuuko se kohdilleen oikeasti vai kuvittelenko sen vain osuvan.

Onko sillä lopulta mitään väliä? Jos pystyt kivuttomasti muuttamaan käytöstäsi niin, ettet tuota miehellesi pahaa mieltä, niin tee se. Jos miehellesi tuottaa pahaa mieltä sellainen käytös, jota et pysty kivuttomasti muuttamaan tai jota et halua muuttaa, sinun on parempi lähteä tai ottaa etäisyyttä vähintään etäisyyttä.

Toki se on sinun valintasi, mutta minusta ainut hyödyllinen kysymys on "satuttaako tämä minua". Jos miehen ärsyyntyminen satuttaa, eikä mies osaa sitä lopettaa, onko sillä mitään väliä onko hän väkivaltainen vai ei? Sinä olet tärkein. Suojele aina ensin itseäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.

Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.

Ap

Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.

Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.

Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?

En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.

"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.

Minö tai kukaan tuntemani ei ajattele, että muita saa seksuaalisesti ahdistella, joten ilmeisesti kulttuurissamme ei piirteitä jotka voivat rohkaista seksuaalista ahdistelua?

Se, että sinä et ajattele niin ei tarkoita, etteikö sellainen ajattelu ole voinut pesiytyä yhteiskunnan asenteisiin.

Joo no sanoin kyllä siinä myös että en näe että kukaan muukaan ajattelisi niin, että jospa lukisit ennenkuin kommentoit. Mistä tämä väite "miehen pitää vaan kestää väkivaltaa" tulee? Missä sellainen sanoma on? Missä rakenteissa tällainen idea on mitä tulee parisuhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.

Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.

Ap

Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.

Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.

Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, .

Minö tai kukaan tuntemani ei ajattele, että muita saa seksuaalisesti ahdistella, joten ilmeisesti kulttuurissamme ei piirteitä jotka voivat rohkaista seksuaalista ahdistelua?

Se, että sinä et ajattele niin ei tarkoita, etteikö sellainen ajattelu ole voinut pesiytyä yhteiskunnan asenteisiin.

Joo no sanoin kyllä siinä myös että en näe että kukaan muukaan ajattelisi niin, että jospa lukisit ennenkuin kommentoit. Mistä tämä väite "miehen pitää vaan kestää väkivaltaa" tulee? Missä sellainen sanoma on? Missä rakenteissa tällainen idea on mitä tulee parisuhteeseen?

Avaa oma ketju erilaisesta filosofisesta yhteiskunnallisesta tutkimuksests. Tämä ketju ei käsittele sitä aihetta. Ihan kuin jotkut täällä yrittäisivät harhauttaa keskustelun pois aloituksen aiheesta eli siitä, miten voi oppia tunnistamaan, onko mies (tai nainen) parisuhdeväkivaltainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Pahantekijä ei ole uhri. Käypä kierros vankilassa jututtamassa väkivaltarikollisia, niin jokaisella on nyyhkytarina koskien sitä, miksi tekivät mitä tekivät. Ja tottakai, aina se oli uhrin vika.

Siinä vaiheessa kun joku käy minuun käsiksi tai yrittää murskata itsetunnon, oma empatiani loppuu. En salli pahuutta ja tämä arvomaailma sisältää itseeni kohdistuvan pahuuden. Hyvä ei liittoudu pahan kanssa, ei edes avioliitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.

Kirjassa käsitellään tätä aihetta ja kirjoittajan, joka on parisuhdeväkivallan asiantuntija, havaintojen ja kokemuksen mukaan vakavimmat ja pitkäkestoisimmat ongelmat tällä alueella kohdistuvat naisiin. Mielenkiintoinen muuten tuo näkemyksesi siitä, että miehet olisivat alakynnessä naisten kanssa sosiaalisesti. Kirjan näkemys ei oikein tue sitä, lähinnä päinvastoin. Minusta se näyttää pikemminkin miehiä palvelevalta harhalta, koska se saa miehet näyttämään lähtökohtaisesti uhreilta parisuhteessa.

Mutta kyllä, nainenkin voi olla henkisellä puolella pahoinpitelevä, eikä kirja tätä kiistä.

En ole lukenut kirjaa vielä, vasta alun. Alku kuitenkin antaa ymmärtää, että kirjan kirjoittaja on työskennellyt ammatikseen väkivaltaisten miesten parissa, joten luonnollisesti he ovat hänen erikoisalaansa. Sen sijaan henkilö, joka ammatikseen työskentelee kotiväkivaltaa kokeneiden miesten kanssa, kirjoittaisi todennäköisesti aivan erilaisen kirjan.

Ajatukseni siitä, että henkilö, jolla on paremmat sosiaaliset taidot on paremmassa tilanteessa, pohjaa vahvasti omiin kokemuksiini. Kärsin ahdistushäiriöstä, joka on niin paha, että olen käynyt useissa syrjäytyneille tarkoitetuissa tukipalveluissa. Siellä olen huomannut, että usein esim. verbaalisesti aggressiivisesti käyttäytyvät tekevät niin siksi, että eivät osaa ilmaista milloin ovat tulleet loukatuksi, tai miksi. Siksi voi olla vaikea osoittaa, milloin sosiaalisesti vöhemmän lahjakas on oikeasti tullut kiusatuksi ja yrittänyt puolustautua, ja milloin taas itse kiusaa muita.

Kirjoittaja on tosiaan enimmäkseen työskennellyt väkivaltaisten miesten parissa, sekä heidän uhrien, naisten kanssa. Joten aika luonnollista, että kirjan näkökulmakin on näin. Se ei kuitenkaan vaikuta mielestäni siihen, ettei nuita kirjan neuvoja voisi ottaa vastaan, vaikka tilanne olisi toisin päin. Minusta kirjassa väkivallantekijöiden käyttävät metodit pätee ihan hyvin kaikkiin. Se mihin kirjassa vielä paneudutaan sukupuolisidonnaisesti on se, miksi naiset niin usein on uhreja, ja miksi ympäristökin sallii tämän herkemmin, ja miksi poikalapset niin helposti omaksuu näitä asenteita.

Tuossa esimerkissäsi on kyllä ihan pohjaa siinä mielessä, että kirjassa mainittu Vesikiduttaja käyttää tätä konstia. Eli kiusaa toista vaivihkaa, niin että saa toisen suuttumaan.

Ap

Mitä olen kirjan alkua lukenut, se on erittäin ammattimainen ja hyvin kirjoitettu. Ongelma on enemmänkin se, miten nämä asiat suuremmalla skaalalla esitetään. Samoin kuin ympäristö voi vahvistaa sitä, että miehet käyttäytyvät herkemmin väkivaltaisesti, se vahvistaa myös sitä, että miesten pitäisi kestää enemmän väkivaltaa. Olen satunnaisesti lukenut kommenttiketjuja ja nettisivustoja, jossa miehet avautuvat huonoista suhteistaan ja yhtä lailla heille tekee mieli linkittää tuota opasta. Kun sulkee pois ne ajatukset että miehet varmasti aina värittävät tarinaa koska ovat itse väkivaltaisia, sielläkin on ihan kaameita kokemuksia.

Tästä on kuitenkin vaikea puhua ilman, että joku tulee esim. tässäkin ketjussa lainaamaan sitä, kuinka miehet ei kohtaa fyysistä väkivaltaa tai fyysisen väkivallan uhkaa yhtä paljon. Ei, miehet ei kohtaa yhtä paljon fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta on niin näkymätöntä, että siitä en uskalla näillä tiedoilla mennä sanomaan mitään.

Usein väkivaltaiset miehet käyttävät toisen osapuolen henkistä väkivaltaa tekosyynä omalle fyysiselle väkivaltaisuudelleen. Se on tekosyy, koska henkinen väkivalta ei oikeuta fyysistä väkivaltaa. Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä, ja väittäisin, että ajatus siitä että miesten "pitää vain kestää" ja että he eivät koe henkistä väkivaltaa, on osa sitä, miksi heitä on niin paljon. Jos useampi mies henkistä väkivaltaa kohdatessaan ajattelisi "minun ei tarvitse sietää tätä" ja lähtee sen sijaan, että pysyy suhteessa ja hautoo pahantahtoisia ajatuksia, eikö se ole kaikkien etu?

En ollenkaan ajattele että miesten pitäisi vain kestää väkivaltaa, enkä näe että kukaan muukaan ajattelisi. Miksi ihmeessä pitäisi? Ei kenenkään pidä sietää huonoa kohtelua.

"Mutta väkivaltaisia miehiä ei tupsahda tuolta noin vain tyhjästä" -> tätäkin käsitellään kirjassa ja sille on oma, sisällysluettelossa näkyvä lukunsa, 13. The making of an abusive man.

Minö tai kukaan tuntemani ei ajattele, että muita saa seksuaalisesti ahdistella, joten ilmeisesti kulttuurissamme ei piirteitä jotka voivat rohkaista seksuaalista ahdistelua?

Se, että sinä et ajattele niin ei tarkoita, etteikö sellainen ajattelu ole voinut pesiytyä yhteiskunnan asenteisiin.

Joo no sanoin kyllä siinä myös että en näe että kukaan muukaan ajattelisi niin, että jospa lukisit ennenkuin kommentoit. Mistä tämä väite "miehen pitää vaan kestää väkivaltaa" tulee? Missä sellainen sanoma on? Missä rakenteissa tällainen idea on mitä tulee parisuhteeseen?

Esimerkiksi usein mediassa, joka on suunnattu miehille, ihannoidaan sitä, että mies on vahva ja ei anna esimerkiksi verbaalisten hyökkäysten haitata itseään. Miehet, jotka myöntävät tällaiset tunteet, kuvataan usein esimerkiksi nörtteinä, pieninä tai muuten sellaisina, jona moni mies ei haluaisi itseään kuvattavan. Mieskuva, jossa salilla käyvä, toimintaelokuvia katsova "tosimies" olisi myös kosketuksissa tunteisiinsa, tuntuu usein puuttuvan. Lähin tällaisesta on ehkä MGTOW, jonka päällimmäinen voimaannuttava viesti ("miesten pitäisi keskittyä itsensä kehittämiseen ja korkeintaan sitten miettiä parisuhdetta, nykyisessä yhteiskunnassa miehet [kokevat tulevansa] hyväksikäytetyiksi, avioliittolaki suosii naisia) on valitettavasti vesittynyt kun liian moni liikkeeseen hakeutuva mies itsetutkiskelun sijaan uppoaa naisvihaan.

Parisuhteeseen tämä heijastuu esimerkiksi niin, että tällainen kestävyyttä ihannoiva mies, joka ei halua nähdä itseään uhrina. Hänen halunsa ei kuitenkaan mitenkään vaikuta siihen, että myös häntä verbaalinen ja emotionaalinen väkivalta satuttaa, joten sitä kokiessaan hän joutuu päätöksen eteen: alkaako muuttaa minäkuvaansa siihen kohtaan, ettei hän vastaakaan ihannettaan tosimiehestä johon ei henkinen väkivalta vaikuta, vai alkaako kehittämään tilanteesta dramaattista narratiivia jossa kaikki hänen tunteitaan satuttavat ovat demoneita ja hän on kostaja, joka oikeutetusti sivaltaa takaisin.

Osaan samaistua tällaisiin tunteisiin itse, koska minäkään en koe uhriasemaa miellyttävänä. Siksi tuo selviytyjäksi kutsuminen on paljon parempi käsite: selviytyjä tekee mitä tarvitsee, jotta pääsee elämästä läpi, vaikka tulisikin kolhuja matkalla. Valitettavasti selviytyjänarratiivi ei pure sellaiseen ihmiseen, jonka mielestä esimerkiksi riidasta perääntyminen on pelkurimaista, tai joiden mielestä maailmassa on selvä oikea ja selvä väärä ja se on selvää vääryyttä jos minua kohtaan käyttäydytään huonosti. Ja tätä narratiivia usein tyrkytetään, ja varsinkin miehille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Pahantekijä ei ole uhri. Käypä kierros vankilassa jututtamassa väkivaltarikollisia, niin jokaisella on nyyhkytarina koskien sitä, miksi tekivät mitä tekivät. Ja tottakai, aina se oli uhrin vika.

Siinä vaiheessa kun joku käy minuun käsiksi tai yrittää murskata itsetunnon, oma empatiani loppuu. En salli pahuutta ja tämä arvomaailma sisältää itseeni kohdistuvan pahuuden. Hyvä ei liittoudu pahan kanssa, ei edes avioliitossa.

Maailman jakaminen hyviin ja pahoihin on juuri se ajattelumaailma, josta tällainen väkivalta kumpuaa. Pahoinpitelijät listaavat itsensä hyviksiin, ja muut pahiksiin, joille saa tehdä pahaa. Minä juoksen ja juoksen aivan helvetin lujaa aina kun törmään ihmiseen, joka kuvittelee olevansa kokonaan valkoinen, koska juuri sellainen on varoitusmerkki siitä, että tämä henkilö ei ottaisi vastuuta, jos satuttaisi muita, tärkeintä olisi turvata oma ego.

Onkohan jollain tässä keskustelussa hukassa se, että kaikki väkivalta lähtee tekijästä ja väkivalta on tietoinen valinta, josta aikuinen ihminen itse kantaa vastuun? Väkivalta on rikoslaissa tuomittava teko, eli se on tässä yhteiskunnassa väärin, vaikka vaimo olisi pyytänyt miestä laittamaan tiskit tiskikoneeseen ja mies olisi kokenut tämän emaskuloivaksi nalkuttamiseksi ja päättänyt lyödä tätä.

Nämä miehet nauttivat alistamisesta ja sadismista. He kokevat naisen uhkana miehuudelleen, jos eivät ole jatkuvasti niskanpäällä ja kontrolloi naista. Tällainen käytös ei ole naisen provosoimaa. Nainen voi olla vaikka maailman mukautuvin kynnysmatto eikä se miehen luonnetta tai käytöstä muuta. Kannattaa myös muistaa se, että jos mies on normaalitilassa "vain" verbaalisesti ja emotionaalisesti väkivaltainen, tilanne voi elämänkriisissä tai erotilanteessa eskaloitua fyysiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Pahantekijä ei ole uhri. Käypä kierros vankilassa jututtamassa väkivaltarikollisia, niin jokaisella on nyyhkytarina koskien sitä, miksi tekivät mitä tekivät. Ja tottakai, aina se oli uhrin vika.

Siinä vaiheessa kun joku käy minuun käsiksi tai yrittää murskata itsetunnon, oma empatiani loppuu. En salli pahuutta ja tämä arvomaailma sisältää itseeni kohdistuvan pahuuden. Hyvä ei liittoudu pahan kanssa, ei edes avioliitossa.

Maailman jakaminen hyviin ja pahoihin on juuri se ajattelumaailma, josta tällainen väkivalta kumpuaa. Pahoinpitelijät listaavat itsensä hyviksiin, ja muut pahiksiin, joille saa tehdä pahaa. Minä juoksen ja juoksen aivan helvetin lujaa aina kun törmään ihmiseen, joka kuvittelee olevansa kokonaan valkoinen, koska juuri sellainen on varoitusmerkki siitä, että tämä henkilö ei ottaisi vastuuta, jos satuttaisi muita, tärkeintä olisi turvata oma ego.

Väkivaltaisessa suhteessa eläneenä olen oppinut kaiken, aivan kaiken, mitä kirjoitin kantapään kautta. Jos siitä haluaa irti, pitää opetella olemaan rehellinen itselleen ja piirtää rajat ympärilleen. Väkivalta on väärin. Piste. Sille ei ole mitään hyväksyttävää tekosyytä. Piste. Ihminen joka toistuvasti ja tahallaan satuttaa toisia on paha. Piste. Minä en sellaista pahuutta omassa elämässäni enää salli. Tottakai ihmisissä on erilaisia piirteitä ja kukaan ei ole täydellinen, en minä myöskään, mutta se on täysin eri asia kuin tahallinen jatkuva toisten satuttaminen. Sille kun ei vaan ole mitään oikeutusta. Kenenkään ei tarvitse satuttaa muita elääkseen.

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea suhtautua positiivisesti kirjaa, joka sukupuoluttaa varsinkin henkisen ja tunteiden tasolla olevan pahoinpitelyn. Sellainen pahoinpitely tulee harvoin esiin, ja sukupuolistereotypioiden vuoksi ajatellaan, että se ei ole yhtä vakavaa kun sitä tehdään miehiä kohtaan. Esim. Jos mies valittaa, että vaimo nalkuttaa ihmisten reaktio on yleensä että miehessä on jotain vikaa -- ei, että tämä on miehen tapa yrittää kommunikoida, että hänen vaimonsa on verbaalisesti tai tunteellisesti pahoinpitelevä. Naisilla on keskiarvoisesti paremmat sosiaaliset taidot kuin miehillä, mikä tarkoittaa, että miehet ovat tällaisissa tilanteissa alakynnessä, samoin kuin fyysisesti pienemmät naiset fyysisessä väkivallassa.

Varmasti hyvää tarkoittava opus ja ihanaa, että jotkut ovat löytäneet apua tästä! Mutta minusta vahvistaa sukupuolistereotypioita.[/quote

Kauankos sulla kesti kirjan luku?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan jollain tässä keskustelussa hukassa se, että kaikki väkivalta lähtee tekijästä ja väkivalta on tietoinen valinta, josta aikuinen ihminen itse kantaa vastuun? Väkivalta on rikoslaissa tuomittava teko, eli se on tässä yhteiskunnassa väärin, vaikka vaimo olisi pyytänyt miestä laittamaan tiskit tiskikoneeseen ja mies olisi kokenut tämän emaskuloivaksi nalkuttamiseksi ja päättänyt lyödä tätä.

Nämä miehet nauttivat alistamisesta ja sadismista. He kokevat naisen uhkana miehuudelleen, jos eivät ole jatkuvasti niskanpäällä ja kontrolloi naista. Tällainen käytös ei ole naisen provosoimaa. Nainen voi olla vaikka maailman mukautuvin kynnysmatto eikä se miehen luonnetta tai käytöstä muuta. Kannattaa myös muistaa se, että jos mies on normaalitilassa "vain" verbaalisesti ja emotionaalisesti väkivaltainen, tilanne voi elämänkriisissä tai erotilanteessa eskaloitua fyysiseksi.

Oletan, että tällä "jollain" viittaa minuun. En ole missään kohtaa väittänyt, että väkivalta olisi kenenkään muun kuin tekijän itsensä vastuu. Sen sijaan väitän, että väkivaltaa voi olla muukin kuin vain se rikoslaissa määritelty, ja voit olla väkivallan uhri, vaikka rikoslain merkit fyysisestä väkivallasta eivät täyttyisi (esim. verbaalinen ja emotionaalinen väkivalta). Se ei oikeuta siihen, että itse vastaat vielä pahemmalla väkivallalla -- mutta ei se myöskään pyyhi pois sitä, että kohtasit myös itse väkivaltaa, vaikkakin lievempää. Olet aina vastuussa omasta väkivallastasi, mutta sinun väkivaltaisuutesi ei pyyhi pois toisen ihmisen väkivaltaisuutta.

Samoin toisin päin. Jos olet esimerkiksi fyysisen väkivallan uhri, sillä EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ vaikka olisit ollut ensin verbaalisesti väkivaltainen. Se EI TEE sinusta "huonompaa uhria". Toki näiden mustavalkoajattelijoiden silmissä saattaa tehdä, mutta he, minun mielestäni, ovat nimenomaan se ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Pahantekijä ei ole uhri. Käypä kierros vankilassa jututtamassa väkivaltarikollisia, niin jokaisella on nyyhkytarina koskien sitä, miksi tekivät mitä tekivät. Ja tottakai, aina se oli uhrin vika.

Siinä vaiheessa kun joku käy minuun käsiksi tai yrittää murskata itsetunnon, oma empatiani loppuu. En salli pahuutta ja tämä arvomaailma sisältää itseeni kohdistuvan pahuuden. Hyvä ei liittoudu pahan kanssa, ei edes avioliitossa.

Maailman jakaminen hyviin ja pahoihin on juuri se ajattelumaailma, josta tällainen väkivalta kumpuaa. Pahoinpitelijät listaavat itsensä hyviksiin, ja muut pahiksiin, joille saa tehdä pahaa. Minä juoksen ja juoksen aivan helvetin lujaa aina kun törmään ihmiseen, joka kuvittelee olevansa kokonaan valkoinen, koska juuri sellainen on varoitusmerkki siitä, että tämä henkilö ei ottaisi vastuuta, jos satuttaisi muita, tärkeintä olisi turvata oma ego.

Väkivaltaisessa suhteessa eläneenä olen oppinut kaiken, aivan kaiken, mitä kirjoitin kantapään kautta. Jos siitä haluaa irti, pitää opetella olemaan rehellinen itselleen ja piirtää rajat ympärilleen. Väkivalta on väärin. Piste. Sille ei ole mitään hyväksyttävää tekosyytä. Piste. Ihminen joka toistuvasti ja tahallaan satuttaa toisia on paha. Piste. Minä en sellaista pahuutta omassa elämässäni enää salli. Tottakai ihmisissä on erilaisia piirteitä ja kukaan ei ole täydellinen, en minä myöskään, mutta se on täysin eri asia kuin tahallinen jatkuva toisten satuttaminen. Sille kun ei vaan ole mitään oikeutusta. Kenenkään ei tarvitse satuttaa muita elääkseen.

Jos sinä pystyt elämään tuollaisen minäkuvan kanssa ja se sopii sinulle, niin antaa palaa. Minä en ole kokenut fyysisesti väkivaltaista parisuhdetta, mutta olen henkisesti väkivaltaisen lapsi-vanhempi suhteen, ja minä en voi väittää itselleni, että isäni olisi 100% paha. Ei ole. Itse asiassa tuo ajatus, että uhrin täytyy olla 100% hyvä ja tekijän 100% pitkän aikaa sai minut olemaan aivan hemmetin hiljaa kaikesta siitä, mitä meidän huushollissa tapahtui. En halunnut, että ihmiset eivät uskoisi minua, mutta vielä vähemmän halusin, että ihmiset näkisivät isäni 100% pahana ja sitten oikeuttaisivat sillä omaa väkivaltaansa isääni kohtaan.

Minä en pysty elämään maailmassa, jossa kuvittelen itseni yksinään hyvänä, enkä puhumaan mistään kokemastani väkivallasta maailmassa, jossa väkivallan tekijä nähdään pelkästään pahana. Enkä usko, että olen ainoa laatuani -- vaan että tuolla on monta, monta muuta ihmistä, jotka ovat minun laillani hiljaa, koska vierastavat tätä mustavalkoista narratiivia.

[/quote]

Oletan, että tällä "jollain" viittaa minuun. En ole missään kohtaa väittänyt, että väkivalta olisi kenenkään muun kuin tekijän itsensä vastuu. Sen sijaan väitän, että väkivaltaa voi olla muukin kuin vain se rikoslaissa määritelty, ja voit olla väkivallan uhri, vaikka rikoslain merkit fyysisestä väkivallasta eivät täyttyisi (esim. verbaalinen ja emotionaalinen väkivalta). Se ei oikeuta siihen, että itse vastaat vielä pahemmalla väkivallalla -- mutta ei se myöskään pyyhi pois sitä, että kohtasit myös itse väkivaltaa, vaikkakin lievempää. Olet aina vastuussa omasta väkivallastasi, mutta sinun väkivaltaisuutesi ei pyyhi pois toisen ihmisen väkivaltaisuutta.

Samoin toisin päin. Jos olet esimerkiksi fyysisen väkivallan uhri, sillä EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ vaikka olisit ollut ensin verbaalisesti väkivaltainen. Se EI TEE sinusta "huonompaa uhria". Toki näiden mustavalkoajattelijoiden silmissä saattaa tehdä, mutta he, minun mielestäni, ovat nimenomaan se ongelma.[/quote]

.

.

.

.

Hyvät lukijat, tässä taitaa olla yksi parisuhdeväkivaltainen henkilö paikalla.

Hön yrittää sisäänrakentaa keskusteluun asetelman, jossa miehen fyysinen väkivalta olisi reaktio naisen väitettyyn henkiseen väkivaltaan.

Todellisuudessa on niin, että se väkivaltainen henkilö on ensin henkisesti väkivaltainen ja sitten etenee fyysiseen väkivaltaan. Hän lisäksi syyllistää uhriaan niistä molemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan jollain tässä keskustelussa hukassa se, että kaikki väkivalta lähtee tekijästä ja väkivalta on tietoinen valinta, josta aikuinen ihminen itse kantaa vastuun? Väkivalta on rikoslaissa tuomittava teko, eli se on tässä yhteiskunnassa väärin, vaikka vaimo olisi pyytänyt miestä laittamaan tiskit tiskikoneeseen ja mies olisi kokenut tämän emaskuloivaksi nalkuttamiseksi ja päättänyt lyödä tätä.

Nämä miehet nauttivat alistamisesta ja sadismista. He kokevat naisen uhkana miehuudelleen, jos eivät ole jatkuvasti niskanpäällä ja kontrolloi naista. Tällainen käytös ei ole naisen provosoimaa. Nainen voi olla vaikka maailman mukautuvin kynnysmatto eikä se miehen luonnetta tai käytöstä muuta. Kannattaa myös muistaa se, että jos mies on normaalitilassa "vain" verbaalisesti ja emotionaalisesti väkivaltainen, tilanne voi elämänkriisissä tai erotilanteessa eskaloitua fyysiseksi.

Oletan, että tällä "jollain" viittaa minuun. En ole missään kohtaa väittänyt, että väkivalta olisi kenenkään muun kuin tekijän itsensä vastuu. Sen sijaan väitän, että väkivaltaa voi olla muukin kuin vain se rikoslaissa määritelty, ja voit olla väkivallan uhri, vaikka rikoslain merkit fyysisestä väkivallasta eivät täyttyisi (esim. verbaalinen ja emotionaalinen väkivalta). Se ei oikeuta siihen, että itse vastaat vielä pahemmalla väkivallalla -- mutta ei se myöskään pyyhi pois sitä, että kohtasit myös itse väkivaltaa, vaikkakin lievempää. Olet aina vastuussa omasta väkivallastasi, mutta sinun väkivaltaisuutesi ei pyyhi pois toisen ihmisen väkivaltaisuutta.

Samoin toisin päin. Jos olet esimerkiksi fyysisen väkivallan uhri, sillä EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ vaikka olisit ollut ensin verbaalisesti väkivaltainen. Se EI TEE sinusta "huonompaa uhria". Toki näiden mustavalkoajattelijoiden silmissä saattaa tehdä, mutta he, minun mielestäni, ovat nimenomaan se ongelma.

Tästä sekavasta sepustuksesta ei kyllä saa mitään selvää, mitä yrität sanoa. Mikä on "huono uhri"? Sellainen joka ei miellyttänyt tekijää ennen tekoa? Mitä oikein yrität sanoa. Se joka eskaloi väkivallan fyysiseksi on tekijä lain edessä. Suomen laki tuntee myös kunnianloukkauksen, eli myös asiattomasta nimittelystä voi joutua vastuuseen. Ja jos kokee olevansa emotionaalisesti väkivaltaisessa suhteessa, se on omalla vastuulla lähteä. Kukaan ulkopuolinen taho, viranomainen tai muu, ei voi valvoa miten ihmiset voivat parisuhteissaan. Jos on paha olla, pitää lähteä eikä pahoinpidellä sitä toista.

Vierailija kirjoitti:

Oletan, että tällä "jollain" viittaa minuun. En ole missään kohtaa väittänyt, että väkivalta olisi kenenkään muun kuin tekijän itsensä vastuu. Sen sijaan väitän, että väkivaltaa voi olla muukin kuin vain se rikoslaissa määritelty, ja voit olla väkivallan uhri, vaikka rikoslain merkit fyysisestä väkivallasta eivät täyttyisi (esim. verbaalinen ja emotionaalinen väkivalta). Se ei oikeuta siihen, että itse vastaat vielä pahemmalla väkivallalla -- mutta ei se myöskään pyyhi pois sitä, että kohtasit myös itse väkivaltaa, vaikkakin lievempää. Olet aina vastuussa omasta väkivallastasi, mutta sinun väkivaltaisuutesi ei pyyhi pois toisen ihmisen väkivaltaisuutta.

Samoin toisin päin. Jos olet esimerkiksi fyysisen väkivallan uhri, sillä EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ vaikka olisit ollut ensin verbaalisesti väkivaltainen. Se EI TEE sinusta "huonompaa uhria". Toki näiden mustavalkoajattelijoiden silmissä saattaa tehdä, mutta he, minun mielestäni, ovat nimenomaan se ongelma.

.

.

.

.

Hyvät lukijat, tässä taitaa olla yksi parisuhdeväkivaltainen henkilö paikalla.

Hön yrittää sisäänrakentaa keskusteluun asetelman, jossa miehen fyysinen väkivalta olisi reaktio naisen väitettyyn henkiseen väkivaltaan.

Todellisuudessa on niin, että se väkivaltainen henkilö on ensin henkisesti väkivaltainen ja sitten etenee fyysiseen väkivaltaan. Hän lisäksi syyllistää uhriaan niistä molemmista.

Ei, en yritä rakentaa keskusteluun sellaista asemaa. Enkä ole parisuhdeväkivaltainen. Olen nuori nainen, joka on kärsinyt lapsuudessaan henkistä väkivaltaa isältä, joka ei todellakaan ollut 100% hyvä tai 100% paha. Olin myös nuori teini, joka ei aina ymmärtänyt ilmaista pahaa oloani isän henkistä väkivallasta ja juomisesta kovin hyvin, joten myös oli henkisesti väkivaltainen takaisin. En tykkää yleensä puhua tästä, koska en sovi tuohon "UHRI EI KOSKAAN OLE VÄKIVALTAINEN"-narratiiviin, eli teidän mielestänne olen siis ilmeisesti isäni pahoinpitelijä?

Mutta kiitos, että demonstroit. On todella, todella julmaa syyttää väkivallan uhria, jonka kokemus ei sovi valtavirran narratiiviin väkivallasta, itse väkivaltaiseksi. Toivottavasti mietit, mistä helvetistä tämä tarpeesi satuttaa muita kumpuaa ja sitten ehkä hoksaat, että ehkä siinä "kukaan ei ole mustavalkoinen"-ajatuksessa olikin jotain perää. Ehkä sinä et ole 100% julma ja paha, vaan sinulla vain paloi käämi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan jollain tässä keskustelussa hukassa se, että kaikki väkivalta lähtee tekijästä ja väkivalta on tietoinen valinta, josta aikuinen ihminen itse kantaa vastuun? Väkivalta on rikoslaissa tuomittava teko, eli se on tässä yhteiskunnassa väärin, vaikka vaimo olisi pyytänyt miestä laittamaan tiskit tiskikoneeseen ja mies olisi kokenut tämän emaskuloivaksi nalkuttamiseksi ja päättänyt lyödä tätä.

Nämä miehet nauttivat alistamisesta ja sadismista. He kokevat naisen uhkana miehuudelleen, jos eivät ole jatkuvasti niskanpäällä ja kontrolloi naista. Tällainen käytös ei ole naisen provosoimaa. Nainen voi olla vaikka maailman mukautuvin kynnysmatto eikä se miehen luonnetta tai käytöstä muuta. Kannattaa myös muistaa se, että jos mies on normaalitilassa "vain" verbaalisesti ja emotionaalisesti väkivaltainen, tilanne voi elämänkriisissä tai erotilanteessa eskaloitua fyysiseksi.

Oletan, että tällä "jollain" viittaa minuun. En ole missään kohtaa väittänyt, että väkivalta olisi kenenkään muun kuin tekijän itsensä vastuu. Sen sijaan väitän, että väkivaltaa voi olla muukin kuin vain se rikoslaissa määritelty, ja voit olla väkivallan uhri, vaikka rikoslain merkit fyysisestä väkivallasta eivät täyttyisi (esim. verbaalinen ja emotionaalinen väkivalta). Se ei oikeuta siihen, että itse vastaat vielä pahemmalla väkivallalla -- mutta ei se myöskään pyyhi pois sitä, että kohtasit myös itse väkivaltaa, vaikkakin lievempää. Olet aina vastuussa omasta väkivallastasi, mutta sinun väkivaltaisuutesi ei pyyhi pois toisen ihmisen väkivaltaisuutta.

Samoin toisin päin. Jos olet esimerkiksi fyysisen väkivallan uhri, sillä EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ vaikka olisit ollut ensin verbaalisesti väkivaltainen. Se EI TEE sinusta "huonompaa uhria". Toki näiden mustavalkoajattelijoiden silmissä saattaa tehdä, mutta he, minun mielestäni, ovat nimenomaan se ongelma.

Tästä sekavasta sepustuksesta ei kyllä saa mitään selvää, mitä yrität sanoa. Mikä on "huono uhri"? Sellainen joka ei miellyttänyt tekijää ennen tekoa? Mitä oikein yrität sanoa. Se joka eskaloi väkivallan fyysiseksi on tekijä lain edessä. Suomen laki tuntee myös kunnianloukkauksen, eli myös asiattomasta nimittelystä voi joutua vastuuseen. Ja jos kokee olevansa emotionaalisesti väkivaltaisessa suhteessa, se on omalla vastuulla lähteä. Kukaan ulkopuolinen taho, viranomainen tai muu, ei voi valvoa miten ihmiset voivat parisuhteissaan. Jos on paha olla, pitää lähteä eikä pahoinpidellä sitä toista.

Huonolla uhrilla viittaan tilanteeseen, jossa uhria on helppo syyttää. Esimerkiksi tuossa kirjassa on ilmeisesti myöhemmin kuvailtu tilanne nimeltä "vesikiduttaja", jossa henkilö nimenomaan pienin tavoin koettelee toisen mielenterveyttä, kunnes toinen räjähtää, ja sitten heittäytyy uhriksi.

Jokainen on vastuussa omasta väkivallastaan. Jos tällainen "vesikiduttaja" saa sinut hampaisiinsa, ja sinä lyöt tätä henkilöä, sinä olet vastuussa omasta lyönnistäsi, mutta tämän "vesikiduttajan" tekemiset eivät silti pyyhkiydy pois. Hän on myös vastuussa omasta käytöksestään.

Anteeksi, jos olen sekava, helvetin ahdistavaa kun ihmiset verbaalisesti hyökkäävät kimppuun kun yrität puhua herkästä asiasta. Mut juuri tää on sitä mustavalkoajattelua: he ovat nyt leimanneet minut "mustaksi", eli pahoinpitelijäksi, joten minulle saa sanoa mitä vain he haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. Tästä huolimatta kukaan ei ansaitse kiusaamista, vähättelyä, julmaa kielenkäyttöä, jatkuvaa arvostelua, manipulointia, henkistä väkivaltaa tai tulla pahoinpidellyksi omassa kodissaan. En ihan oikeasti tajua, miten te jaksatte kääntää näitä asioita itseänne vastaan "No kun mies sanoin näin, niin se varmasti oli oma vikani/ansaitsin sen/olen sellainen". Te mahdollistatte omaa uhriuttanne.

Toisekseen, kukaan ihminen ei ole pelkästään hyvä tai paha. Tässä maailmassa on sarjamurhaajia, jotka ovat työskennelleet ammateissa joissa autetaan muita. Ted Bundy työskenteli auttavassa puhelimessa, joka ehkäisi itsemurhia ja hän oli kuulemma todella hyvä työssään. Golden State Killer -sarjamurhaaja työskenteli poliisina samaan aikaan kuin itse r_aiskasi ja m_urhasi naisia. Vaikka maailma ei ole mustavalkoinen, itseään pitää suojella pahuudelta, vaikka se olisikin vain jonkun "paha puoli".

Ei se yleensä ole jaksamisesta kiinni. Ajatusharhat ilmestyvät, kun joku kohtelee sinua pitkän aikaa ikävällä tavalla, joten sosiaalisena eläimenä opit sitten mukautumaan. Jos et ole aivan narsisti, niin kunhan tarpeeksi moni ihminen sinulle kertoo että olet aivan arvoton, sinäkin alat epäillä itseäsi.

Draaman kolmioon tutustuminen voi auttaa. Jos joku jatkuvasti lähestyy sinua draaman merkissä, etkä osaa suojella itseäsi, voit itsekin joutua imaistuksi tilaan, jossa et osaa ajatella sen ulkopuolelta.

Ymmärrän tämän kyllä. Mutta tarkoitin viestilläni tilannetta, jossa moni tämän ketjun kirjoittaja on: he lukevat kirjoja, tunnistavat itsensä ja tunnistavat miehensä, mutta silti valitsevat yrittää miellyttää miestä, mukautua ja hakea vikaa itsestään. Sen sijaan, että lähtisivät. Valitettavasti totuus usein on, että mies tietää ja tiedostaa tasan tarkkaan mitä on tekemässä. Hän haluaa alistaa ja satuttaa. Toistuva käytös ei ole vahinko. Mies ei ole "uhri", vaan uhriutuminen on jälleen uusi manipulaatiotaktiikka, jolla kaikki käännetään naista vastaan.

Kyseenalaistan kovasti tuon ajatuksesi, että mies "tasan tarkkaan" tiedostaa, mitä on tekemässä. Kaiken lukemani materiaalin perusteella ei todellakaan tiedosta. He ovat rakentaneet ympärilleen narratiivin, jossa he ovat uhreja, ja uskovat siihen 100%sti. Siksi lähteminen on niin vaikeaa: tuntuu julmalta hylätä tämä henkilö, joka niin uskottavasti matkii uhria, koska todella uskoo olevansa sellainen.

Pahantekijä ei ole uhri. Käypä kierros vankilassa jututtamassa väkivaltarikollisia, niin jokaisella on nyyhkytarina koskien sitä, miksi tekivät mitä tekivät. Ja tottakai, aina se oli uhrin vika.

Siinä vaiheessa kun joku käy minuun käsiksi tai yrittää murskata itsetunnon, oma empatiani loppuu. En salli pahuutta ja tämä arvomaailma sisältää itseeni kohdistuvan pahuuden. Hyvä ei liittoudu pahan kanssa, ei edes avioliitossa.

Maailman jakaminen hyviin ja pahoihin on juuri se ajattelumaailma, josta tällainen väkivalta kumpuaa. Pahoinpitelijät listaavat itsensä hyviksiin, ja muut pahiksiin, joille saa tehdä pahaa. Minä juoksen ja juoksen aivan helvetin lujaa aina kun törmään ihmiseen, joka kuvittelee olevansa kokonaan valkoinen, koska juuri sellainen on varoitusmerkki siitä, että tämä henkilö ei ottaisi vastuuta, jos satuttaisi muita, tärkeintä olisi turvata oma ego.

Väkivaltaisessa suhteessa eläneenä olen oppinut kaiken, aivan kaiken, mitä kirjoitin kantapään kautta. Jos siitä haluaa irti, pitää opetella olemaan rehellinen itselleen ja piirtää rajat ympärilleen. Väkivalta on väärin. Piste. Sille ei ole mitään hyväksyttävää tekosyytä. Piste. Ihminen joka toistuvasti ja tahallaan satuttaa toisia on paha. Piste. Minä en sellaista pahuutta omassa elämässäni enää salli. Tottakai ihmisissä on erilaisia piirteitä ja kukaan ei ole täydellinen, en minä myöskään, mutta se on täysin eri asia kuin tahallinen jatkuva toisten satuttaminen. Sille kun ei vaan ole mitään oikeutusta. Kenenkään ei tarvitse satuttaa muita elääkseen.

Jos sinä pystyt elämään tuollaisen minäkuvan kanssa ja se sopii sinulle, niin antaa palaa. Minä en ole kokenut fyysisesti väkivaltaista parisuhdetta, mutta olen henkisesti väkivaltaisen lapsi-vanhempi suhteen, ja minä en voi väittää itselleni, että isäni olisi 100% paha. Ei ole. Itse asiassa tuo ajatus, että uhrin täytyy olla 100% hyvä ja tekijän 100% pitkän aikaa sai minut olemaan aivan hemmetin hiljaa kaikesta siitä, mitä meidän huushollissa tapahtui. En halunnut, että ihmiset eivät uskoisi minua, mutta vielä vähemmän halusin, että ihmiset näkisivät isäni 100% pahana ja sitten oikeuttaisivat sillä omaa väkivaltaansa isääni kohtaan.

Minä en pysty elämään maailmassa, jossa kuvittelen itseni yksinään hyvänä, enkä puhumaan mistään kokemastani väkivallasta maailmassa, jossa väkivallan tekijä nähdään pelkästään pahana. Enkä usko, että olen ainoa laatuani -- vaan että tuolla on monta, monta muuta ihmistä, jotka ovat minun laillani hiljaa, koska vierastavat tätä mustavalkoista narratiivia.

Luulen että tulkitset tekstiäni omien käsittelemättömien traumojesi värittämänä. Kasvoin myös väkivaltaisessa kodissa. Siksi ajauduin suhteeseen, jossa sama kaava toistui.

"You repeat what you cannot resolve."

Se on lapselle todella kova paikka, kun ne ihmiset joiden pitäisi olla tuki ja turva, ovatkin trauma ja turvattomuus. Sitä kokemusta ei voi lapsen käsityskyvyllä prosessoida ja niitä tilanteita toistaa myöhemmin elämässä kun se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Ja toiston kautta on edes toivo, että niillä tilanteilla olisi onnellinen loppu.

Kyse ei ole mustavalkoisuudesta, vaan sen ymmärtämisestä että kaikki ne valinnat joilla tahallisesti tuotetaan tarkoituksenmukaisesti kärsimystä toisille, ovat väärin eikä niitä tarvitse sietää tai suojella sitä joka näin toimii.