Voiko vuonna -95 syntyneen (mies) ja -02 syntyneen (tyttö) välinen suhde toimia?

Mälli lentää vaikka väkisin. Itku ja hammasten kiristys seuraa.

Siks kun 17-vuotiaasta 24-vuotias voi vaikuttaa fiksulta vaikka olis todellisuudessa aivan dorka. Sitten tehdään lapsia ja ollaan kiinni siinä dorkassa koko loppuelämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tutulla lapsi joka käynyt kalliit koulut saanut yksityisopetusta harrastuksessaan ja ollut maailman parhaiden valmentajien opetuksessa. No tuli vanhempi poikakaveri ja pamautti paksuksi. Jäi siihen se urheilu-ura ja kymmenet ellei sadattuhannet meni hukkaan.

Ensimmäinen poikakaveri ja samantien lapsi.

Saattaa olla mahdollista - ehkä - että se tytär rakastaa lastaan paljon enemmän kuin urheilu-uraa.

Varmasti mutta olisi niitä lapsia kerennyt tekemään myöhemminkin vaikka ihan täysi-ikäisenä.

Varmasti olisi. Kyseinen tyttö ei ehkä vaan ajattele, että seurustelu pilasi elämän. Ehkä urheilu ei edes ollut hänelle itselleen niin tärkeää kuin vanhemmille, ei olisi mitenkään harvinaista.

Sillä nyt ei ole mitään väliä enää. Tytölle laji oli kaikki kaikessa

Tapasin ulkomailla opiskellessani 23-vuotiaana juuri 16 vuotta täyttäneen, joka tahtoi päästä neitsyydessään. Olin ohuessa ja suostuin. Suojaikäraja tuossa maassa muuten on 14 vuotta, joten lähelläkään laittomuutta emme olleet. 

Aamulla oli kömpelöä. Kumpikin vain tahtoi toisistaan äkkiä eroon.

Teini kuitenkin pysyi mielessäni, ja ilmeisesti minäkin teinin mielessä, koska nähtyään minut kaupungilla hän kysyi minua kahville.

Siitä se sitten lähti. Yhteiselo oli hämmentävää ja hävettävää ja seksikin tuntui aluksi moraalittomalta, mutta jokin kummallinen voima meidät yhdisti huolimatta suuresta kypsyyserosta.

Merkittävä vaikutin oli teinin vanhemmat, jotka suhtautuivat meihin myönteisesti ja tuomitsematta. Ilman heidän asennettaan tuskin olisin voittanut häpeääni.

Teinin ehdittyä parikymppiseksi asiat rupesivat helpottumaan selvästi. Suhteeseen alkoi syntyä henkistä syvyyttä, johon osaltaan vaikutti kehittynyt kielitaitoni.

Teinin ollessa 26 syntyi ensimmäinen lapsemme. Silloin suhde oli jo kahden täysivaltaisen aikuisen suhde. 

Nyt teini on 42. Kaikki nämä vuodet olemme olleet hyvin onnellisia tai perusonnellisia. Välillä rakkautta on ollut vähän, mutta koskaan ei ole tullut tunnetta, että se loppuisi. Se on kasvanut pienestä taimesta aina uudestaan esiin.

Tällä tahdoin kertoa, että hyvinkin kummallisista lähtökohdista alkaneet suhteet voivat onnistua, mutta todennäköistä se ei ole.

Ei, varsinkaan jos kyseessä on oma teinini ja äitiinsä tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tutulla lapsi joka käynyt kalliit koulut saanut yksityisopetusta harrastuksessaan ja ollut maailman parhaiden valmentajien opetuksessa. No tuli vanhempi poikakaveri ja pamautti paksuksi. Jäi siihen se urheilu-ura ja kymmenet ellei sadattuhannet meni hukkaan.

Ensimmäinen poikakaveri ja samantien lapsi.

Saattaa olla mahdollista - ehkä - että se tytär rakastaa lastaan paljon enemmän kuin urheilu-uraa.

Varmasti mutta olisi niitä lapsia kerennyt tekemään myöhemminkin vaikka ihan täysi-ikäisenä.

Varmasti olisi. Kyseinen tyttö ei ehkä vaan ajattele, että seurustelu pilasi elämän. Ehkä urheilu ei edes ollut hänelle itselleen niin tärkeää kuin vanhemmille, ei olisi mitenkään harvinaista.

Sillä nyt ei ole mitään väliä enää. Tytölle laji oli kaikki kaikessa

Tyttö olisi saanut abortin, jos urheilu olisi ollut tärkeämpää.

Vierailija kirjoitti:

Ei, varsinkaan jos kyseessä on oma teinini ja äitiinsä tullut.

😂

Isomummon oli syntynyt 1893 ja hänen miehensä 1869, ja kun siirrät nuo vuosikymmenluvut seuraavalle vuosisadalle, niin hoksaat kyllä että ikäeroa oli tuolla leskeksi edellisestä avioliitostaan jääneellä maatalon isäntämiehellä ja hänen  taloon tuomallaan nuorikolla (='nuori vaimo') ihan reippaasti.

Neljä lasta silti saivat ,joista vanhin oli mummoni ja  kaikki he saivat ihan kunnollisen ammatin, mutta poika ei ehtinyt oikein kauaa  olla töissäkään ,kun kuoli talvisodassa jo 20-vuotiaana.  ja isovaari saatuaan sydänkohtauksen ensimmäisten pommihälytysten aikaan. Isomummo eli vuoteen 1961 saakka ,eli kuoli mökissään 68-vuotiaana.

Toinen tyttäristä oli ollut sota-aikana lottana rintamalla  ja toinen vastavalmistuneena sotasasairaanhoitajana Viipurin sotilassairaalassa. Sodan jälkeen menivät naimisiin ja elämä jatkui. Isovaarini ja isomummoni olivat paikkakunnallaan kunnioitettuja, tunnettuja ja arvostettuja henkilöitä molemmat ja voisi sanoa:elivät ihan hyvän elämän ja kokivat hyvän, sen ajan  työntayteisin, maatalon isännän ja emännän arjen ja juhlahetket .

Eli siis: tämmöistä oli 'ennen maailman aikaan' ,(kuten sanonta kuului) eikä sitä silloin pidetty mitenkään 'tavattomana'.

Ei ihminen, siis yleisesti ottaen ,biologisessa  evoluutiossaan ole sadassa vuodessa kokenut lajina niin merkittäviä muutoksia 'otuksena', etteikö avioliitto nykyistenkin ihmisyksilöiden välillä voisi toimia yhtä hyvin.

Päätöksen naimisiin menostaan tekee kuitenkin jokainen omalta osaltaan itse, mutta kerroinpahan nyt  vain esimerkin menneiltä ajoilta.

Maailma ja yhteiskunta ja koko seurustelukulttuuri on tietystikin nykyään aivan toinen, mutta noinkin (=tuollakin ikäerolla)se on joskus toiminut, mutta olennaista on nyt vain,että annat tyttäresi tehdä itse päätöksensä omien seurustelujensa suhteen. (ei tuon esittämäsi tapauksen ikäero ole loppujen lopuksi kuin 7 vuotta, ja pitkässä juoksussa se kyllä ajastaan sitten  tasoittuu. )

Oma mieheni muuten oli  30 jsa minä 17, kun naimisiin menimme. (esikoisemme syntyessä olin 19)

Mutta : jokainen tavallaan.

Vanhempien ei kuitenkaan tulisi tuohon valintaan liikaa puuttua. (muista ulkopuolisista nyt puhumattakaan)

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt isältä asiaa?

Oma tytär on samassa tilanteessa ja olen ehdottomasti kieltänyt suhteen.

Ensin opinnot ja työ ja sitten vasta pojat tai miehet. Turpaa tulen vetämään jos jotain jannuja tulee pilaamaan tyttäreni elämän.

T: 48v mies

Haastaisit ennemmin vaikka kädenvääntömatsiin. Viisikymppisenä ei tuo nyrkkeilyssä tarvittava nopeus enää ole oikein parasta A-luokkaa. 

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kysynyt isältä asiaa?

Oma tytär on samassa tilanteessa ja olen ehdottomasti kieltänyt suhteen.

Ensin opinnot ja työ ja sitten vasta pojat tai miehet. Turpaa tulen vetämään jos jotain jannuja tulee pilaamaan tyttäreni elämän.

T: 48v mies

Haastaisit ennemmin vaikka kädenvääntömatsiin. Viisikymppisenä ei tuo nyrkkeilyssä tarvittava nopeus enää ole oikein parasta A-luokkaa. 

Puhu vaan omasta puolestasi.

Masentavaa nähdä että sitä pidetään vanhanaikaisena, jos ehdotan että antaisitte nuorten vain päättää ihan itse niistä seurusteluistaan.

(Sekö on siis vanhanaikaisuuden peruste ?)

No olkaa te sitten 'nykyaikaisia' ja pyrkikää sitten vaan ohjailemaan heidän elämäänsä kun sitä kerran mielestänne  viisaampana ja nykyakaisempana pidätte.

Minulle 'yks hailee' .

Mutta typerää alapeukuttaa historiaa ja  toisten ihmisten jo elettyä elämää.

No, eihän tämä tietysti mikään oikea ,varsinainen kirjoituspalsta olekaan, joten syy oli ihan minun kun tänne  kirjoitin ja sen toki myönnänkin .

Kai täällä nyt olisi pitänyt ruveta haukkumaan ikäeroa ja leimata poika ties miksi seksuaalirikolliseksi, ja muutamalla sanalla, niin sitten kai tuo ap:kin olisi ollut tyytyväinen (ja sitähän hän kai odottikin) Toivotan nyt  vain hyvää yötä kaikille tasapuolisesti (mutta kai joku keksii alapeukuttaa sitäkin, joten 'a Dios' vaan ,. 

Itse olin aikoinaan 12v itseäni 7v vanhemman kanssa. Seurustelu alkoi kun olin 16v. Yksi lapsikin saatiin aikaiseksi. Näin jälkeenpäin harmittaa moni asia ja olisi voinut jäädä tekemättä mutta ei se ikäerosta johtunut.