Miksi jotkut ihmiset puhuvat työstään vapaa-ajalla?

Vierailija kirjoitti:

Vi== taa tyypit jotka yrittää hallita puheenaheita. Ihmisillä on tapana puhua tutussa seurassa asioista jotka ovat mielenpäällä.

Miksi joku toinen aihe on yhtään parempi kuin toinenkaan?

Puolituttujen kanssa puhutaan yhdistävästä tekijästä esim. Lapsen kaverin vanhemman kanssa lapsista, harrastetutun kanssa haastuksesta.

Monesti kuulee, kun joku möläyttää, että ei puhuta tästä aiheesta. Missä on käyöstavat? Voi sen keskustelun ihan toisesa asiasta puhumallakin ohjata toisee aiheeseen.

Tollasen ei puhuta tästä kommentin jälkeen yleensä seuraa vaivautunut hiljaisuus, kun kellään ei yhtääkkiä tule mtään uutta keskustelua mieleen tai jos tuleekin alkaa miettiä, että kelpaakohan tämäkään aihe tuolle nurisijalle.

Minusta töistään puhuvat puhuvat ongelmista töissään. Eihän esim hammashoitaja puhu ”kuinka sen ja sen hampaan hoito oli sellaista ja sellaista” tai varastotyöntekijä ”olipa laatikko korkealla”. Yleensä puhutaan siis ongelmista töissä tai ikävästä työkaverista. Mutta miksi kuormittaa ystävää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkuthan ovat sellaisia, että rakentavat koko identiteettinsä työnsä/ammattinsa varaan. Sitten vapaa-ajalla ei osata keskustella mistään muusta kuin töistä ja työmatkasta ja työkavereista.

Sinulla raukalla ei ole edes töitä. :(

Kylläpä oot ilkeämielinen ihminen. 

Tottahan se on, että raskasta kuunnella kenenkään työasioista, on se kumma kun se 8 tuntia päivässä siellä työpaikalla ei riitä?

Yleensä myös kun tutustuu ihmisiin, niin ensimmäinen kysymys on: "Mitä teet työksesi?", joten kyllä sillä moni pitkälti toisen ihmisen määrittää. Osalle työ ja siitä puhuminen on osa kulissinpitoa, onhan se kivempi nostaa itsensä jalustalle, kun on sentään edes työ. Suomessa on maassa makaavaa potkittu aina, yhteishenkeä täällä ei tunneta, eikä ihmiset kehtaa olla tekemisissä "alempiarvoisten" kanssa. Minäkuvaa kiillotetaan lahjoittamalla Unicefille ja Joulupataan.

Kukaan ei yhtä ihmistä työpaikalla kaipaa, vaikka kuinka raataa, ja aina olet korvattavissa. 

Tittelinkipeät ihmiset väistän aina, he eivät kuulu mun lähipiiriin.

Oletpa äärimmäisen tunteeton ihminen. Työstä puhuminen voi olla jollekin tärkeää ja terapeuttista. 

Mutta kuulijalle hirveän raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei edes kotona puhuta työasioista, eikä töissä lätistä kotiasioista.

Kaksi eri maailmaa.

Onneksi puolisoni ei ole kuin sinä, joka, määrä mitä kotona voi puhua.  Luojan kiitos voin puhua puolisolleni, jos on ollut huono päivä töissä. 

Meillä ei puhuta töistä kotona. Ohimennen voi sanoa jotain, mutta max 5 min riittää. Jauhaminen kuormittaa itseä ja kuuntelijaa. Kannattaa olla ratkaisukeskeinen eikä kuormittaa puolisoa.

Aika pieneksi palkka jää jos myös vapaa-ajallaan miettii töitään. Eli on töissä 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan halua kuulla sanaakaan kenenkään työasioista vapaa-ajallani.

Ap. Oikeastaan tästä oli kyse. Itse en siis jaksa kuunnella kun joku puhuu töistään jatkuvasti.

Ok. No, monesti minäkään en jaksa(isi) kuunnella, kun joku avautuu sairauksistaan, unistaan tai parisuhteestaan, lörpöttelee lapsistaan (varsinkaan vauvojen ruumiintoiminnoista), kuvailee lomareissujensa yksityiskohtia tai höpöttää jostain harrastuksistaan, jotka ei itseäni kiinnosta. Itseasiassa useimmat aiheet on aika rasittavia, jos niistä puhuu _jatkuvasti_.

Mutta ei se kyllä mitenkään estä minua ymmärtämästä, miksi jotkut ihmiset jossain voisi haluta puhua näistä edellä mainituista. Eikä tulisi mieleenkään alkaa valittaa jossain keskustelupalstoilla, että näistä ei saisi puhua, kun minä kuormitun.

Meillä molemmilla vaitiolovelvollisuus, työasioista keskustellaan tasolla "millainen päivä?" - "ihan ok" tai "järkyttävä, haluan rauhoittua hetken". Samoin lähes kaikilla tutuilla. Jotenkin omituista ajatella, että muut keskustelisivat työasioistaan vapaallakin. Mitä työtä te teette, jotka saatte puhua työpaikan asioista ulkopuolisille?

Mä työskentelen kirja-alalla ja lukeminen on rakkain harrastukseni. Menetättekö te siis ihan oikeasti hermonne, jos puhun teille kirjoista?