Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi imee voimat koko perheestä.
10.09.2019 |
Lapsi on 1v asti ollut aina todella tulta ja tappuraa, aikaisemmin pistin aina uhman piikkiin ja toki olen tietoinen "kuningasvuodesta."
Lapsella on rajat ja yhteistä tekemistä on, sekä käy harrastuksessa. Viime kesä meillä meni mainiosti, kun loppui hoito ja oli lomaa ennen eskaria. Nyt on kuitenkin pakko purkaa tilannetta johonkin, koska olen niin uupunut lapsemme kanssa.
Koko ikänsä ajan saanut taistella pukemisesta, aamu ja iiltatoimista.lapsella ei ole kun 2 ruokalajia mistä hän tykkää. Ei suostu syömään mitään, kaikki on ällöttävää ja tuntuu suussa oudolle, Huoh. Joka päivä sama jankkaus, en syö, tahdon leivän. Kun sanotaan, että ruokaa on syötävä ja leipää saa sen jälkeen jos vielä nälkä jää, mutta ei. Sitten ilmoitetaan että en syö, ja nuristaan lattialla seuraava tunti että mulla on nälkä ja en saa ruokaa..
Kotona ei ole ollenkaan omatoiminen. Kun vaikkapa sanon, että tässä on vaatteet ja pue ne sillä välin kun käyn vaihtamassa sisarukselle vaipan ja puen hänet valmiiksi, melkein joka kerta mitään ei ole tapahtunut. Minun pitäisi kokoajan olla vieressä sanomassa, että pue tämä ja nyt tuo. Tai menee makoilemaan jonnekkin etten jaksa lähteä jne.
Yksi aamu meni jo aika pahaksi, oltiin herätty aikaisin, syöty ja puettu. Annoin katsoa aamulla lastenohjelmia sillä ehdolla, että pukee nätisti ulkovaatteet kun pitää lähteä. Lähdön aika kun koitti, lapsi intti sohvalla ettei lähde ennenkuin ohjelma loppuu. Sanoin että se ei nyt käy, myöhästyt eskarista. Puin pienempää ja monesti käskin tulemaan eteiseen pukemaan nyt heti. Kun mitään ei tapahtunut ja lapsi vain jankkasi ettei lähde, vein pienemmän jo autoon, hain lapsen eteiseen. Alkoi karkailemaan ja ei suostunut pukemaan. Otin syliin ja aloin pukea kenkiä yms kunnes sain nyrkistä silmään. Myöhästyttiin eskaristakin.
Eilen oli taas hyvä esimerkki arjestamme, lähdin pienemmän kanssa hakemaan eskarista ja sanoin että mennään tästä suoraan hänen lempipuistoonsa leikkimään. Sitten lapsi sai päähänsä että tahtoo jonkun lelunsa mukaan. Koska olimme kävellen sanoin ettei me nyt lähdetä vaan mennään puistoon, siellä leikitään leluilla mitä löytyy ja puistossa on isoimmille kiipeily yms juttuja, että tekemistä riittää. Koko matkan lapsi vain huutaa että tahdon lelun, jää minnekkin tielle makaamaan ja ei suostu kävellä. Puistoon kun päästiin sama huuto jatkui, sanoin että homma menee nyt näin, täällä olemme jonkin aikaa ja kotona voi sitten leikkiä leluilla. Suuttui vain lisää, heitteli minua kivillä yms, sitten lähdettiin kotiin. Kotona taas itki miks ei nyt saakaan tätä ja tota, kun annoin rangaistuksen. Nykyään tuntuu turhauttavalta keksiä mitään kivaa tekemistä, kaikki päättyy tappeluun ja kitinään. Kaikki on niin hankalaa kokoajan, kun lapsi suuttuu inttää ja inttää, ei kuuntele yhtään mitään, sama kun saa raivarin mitään yhteyttä ei saa, pitää estää lyömästä ja on niin äkkipikainen että vain tekee ja toimii ennenkuin miettii. Ei auta, vaikka aikuinen rauhoittelee ja kehottaa tulemaan vaikka viereen rauhoittumaan tmv.
Tuntuu, että elämä on pelkkää taistelua ja vääntämistä aamu 6 ilta 9 asti. En jaksa..
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Mä antaisin huutaa vaikka hermoille käykin. Jos ei ruoka kelpaa, niin ei kelpaa. Huutakoon. Mitään väkivaltaa ei sallita. Kivi lentää puistossa, heti kotiin ja rangaistus. Äitiä lyödään, kovempi rangaistus.
Johdonmukaisesti kaikki. Tietenkin sama toiseen suuntaan, hyvästä käytöksestä palkitaan.Kannattaa ottaa neuvolaan yhteyttä. Suljetaan pois mahdolliset sairaudet.
Näin ollaankin mielestäni tehty. Lyömisestä seuraa rangaistus heti, esim tv katselukielto siksi päiväksi, tai ettei meille saa tulla sinä päivänä kaveria eikä pääse itsekään kylään.
Kiusanteosta riippuen mitä tekee yleensä tehty niin, että ns varoitetaan 3 kertaa, jos ei usko seuraa rangaistus. Pienenä kun heittlei tavaroita suutuspäissään sitä mukaa keräsin ne uunin päälle ja sinne jäi lelut loppu päiväksi, se tepsi. Nyt vain ongelma on, ettei mikään tepsi. Lapsi onneksi alkanut oppia pyytämään anteeksi. Ja aina jutellaan asia jälkeenpäin, mikä harmitti ja sovittu miten toimitaan kun kiukku iskee. Ongelma on vain se, että kun seuraavana päivänä tilanne taas tulee lapsi ei muista, ei saa rauhoittumaan ja mitään kontaktia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toiminut se, että tekeminen loppuu jos märinä ei lopu. Siis jos kyse on jostain mistä lapsi tykkää.
Esimerkissäsi menitte puistoon ja lapsi vain kiukutteli -> puistoon meno pois.
Aina tietysti varoitetaan etukäteen "Jos et pysty leikkimään kiukuttelematta niin leikki loppuu" ja "Tuo mitä nyt teet on kiukuttelua".Muista kehua hyvistä hetkistä usein. Lapset rakastavat positiivista palautetta, mutta me aikuiset usein unohdetaan antaa sitä. Lapsi ei osaa käyttäytyä "hyvin" jos ei muista mitä se "hyvin" oli.
En ole ap, mutta aina ketuttaa yhtä paljon kun aikuinen ihminen puhuu ”kiukuttelusta”. Kiukuttelu tosiaan on aina just sitä, minkä aikuinen päättää olevan kiukuttelua.
Minun mielestäni koko kiukuttelun käsite pitäisi purkaa atomeiksi. Lapsella on tunteita, ja hän ilmaisee niitä välillä sopivilla ja välillä sopimattomilla tavoilla. Se, että kiukuttelu kielletään, ei poista kiukkua ja tee aurinkoista lasta.
T. Nälkäisenä kiukutteleva äiti.
Lapsen kaiken käytöksen taustalla ovat tunteet. Jos lapsen tunteita ei sanoiteta ja opeteta oikeanlaista reagointia tunteisiin ei lapsi opi rakentavaa käytöstä.
Kiukuttelu ei ole tunne, se on toiminta. Jos lapselle sanoo, että tuo on kiukuttelua, niin ei sanoita lapsen tunnetta, vaan aikuisen kokemusta lapsen tekemisestä.
Vierailija kirjoitti:
Älä koskaan anna palkintoa ennen suoritusta! Lastenohjelmaa ei katsota sillä puheella, että sitten mennään kiltisti pukemaan.
Juu. Sanot lapselle, että laitat vaatteet päälle ja kun on päällä, ni sit saa lastenohjelmaa. Mitä enemmän vitkuttelee, sen vähempi jää aikaa katsomiselle. Tää toimii meillä
Meidän kaikkien muidenkin lapset haluavat katsoa lastenohjenlman loppuun asti. Siksi lapsen ei anneta edes aloittaa katsomaan sellaista ohjelmaa, jota ei ehdi katsoa loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä antaisin huutaa vaikka hermoille käykin. Jos ei ruoka kelpaa, niin ei kelpaa. Huutakoon. Mitään väkivaltaa ei sallita. Kivi lentää puistossa, heti kotiin ja rangaistus. Äitiä lyödään, kovempi rangaistus.
Johdonmukaisesti kaikki. Tietenkin sama toiseen suuntaan, hyvästä käytöksestä palkitaan.Kannattaa ottaa neuvolaan yhteyttä. Suljetaan pois mahdolliset sairaudet.
Näin ollaankin mielestäni tehty. Lyömisestä seuraa rangaistus heti, esim tv katselukielto siksi päiväksi, tai ettei meille saa tulla sinä päivänä kaveria eikä pääse itsekään kylään.
Kiusanteosta riippuen mitä tekee yleensä tehty niin, että ns varoitetaan 3 kertaa, jos ei usko seuraa rangaistus. Pienenä kun heittlei tavaroita suutuspäissään sitä mukaa keräsin ne uunin päälle ja sinne jäi lelut loppu päiväksi, se tepsi. Nyt vain ongelma on, ettei mikään tepsi. Lapsi onneksi alkanut oppia pyytämään anteeksi. Ja aina jutellaan asia jälkeenpäin, mikä harmitti ja sovittu miten toimitaan kun kiukku iskee. Ongelma on vain se, että kun seuraavana päivänä tilanne taas tulee lapsi ei muista, ei saa rauhoittumaan ja mitään kontaktia. Ap
Hyvin sä vedät. Jatkat vain sinnikkäästi, ja jonakin päivänä huomaat että lapsen otsalohko on kehittynyt. Kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos kesällä meni loistavasti, on suurin syy ongelmiin arjen liiallinen kuormitus. Pystyisikö eskaripäiviä jotenkin keventämään?
No ei oikein. Mä olen siis kotona tämän pienemmän kanssa, niin lapsi käy eskarissa sen klo 8-12.00 asti. Virtaa on liiakseenkin eskarin jälkeen. Käy kerran viikossa liikuntaharrastuskessa. Ja eskarin jälkeen toivoo kylään kaveria tai itse pääsevänsä jonkun luokse. Eskarissa ja hoidossa aina ollut kiltisti ja toimii moitteetta, kotona sitten homma ihan eri. :( apä
Lapsesi kuulostaa siltä, että vaatii ennakointia asioihin. Ei välttämättä riitä, että ruuan jälkeen sanoo, että saat katsoa ohjelmaa, jos puet päälle, vaan katsot minkä ohjelman lapsi ehtii katsomaan loppuun ja sanot sen ohjelman aikana, että tämän jälkeen telkkari kiinni. Ja sit se telkkari menee kiinni ohjelman loppumisen jälkeen. Näin lapsi ei sit ehdi alottamaan uutta ohjelmaa, joka harmittaa kun ei näe loppuun.
Sama juttu ulkoilussa. Sanot sopivan ajoissa, että lähdetään ulos, mieti mitä haluat mukaan. Ja jos joku unohtuu, niin siitä keskustellaan, että hänellä oli mahdollisuus valita lelu mukaan. Jos kiukuttelu jatkuu, niin varoituksen jälkeen takaisin sisälle ja unohdetaan puistoilu.
En tiedä, oletko osallistuttanut lasta mukaan ruuanlaittoon, mutta jos et, niin ota hänet mukaan. Joillain lapsilla ruoka maistuu paremmin, kun näkevät, mitä ja miten tehdään. Samalla voi kertoa, miksi mitäkin raaka-ainetta kannattaa syödä, voi antaa maistaa raakana, jne.
Mä olen sellanen (ja olin lapsena, omakin lapseni on), että sellainen ylhäältä alas käskyttäminen ei auta, vaan kun asioista kertoo koko ajan ja johdonmukaisesti perustelee asioita, niin yhteistyö käy paljon helpommin. Miten lapsi syö ja käyttäytyy eskarissa?
Jatkuvien rangaistusten viljely ei auta, niinkuin olet huomannut. Joten kannattaa pyrkiä kuitenkin positiivisen kautta tekemään asioita ja pyrkiä luomaan tilanteet niin, ettei tarvitse joutua tappelemaan ollenkaan. Eikä toki kannata poistaa mahdollisuutta siihen, että lapsi saattaa olla yliherkkä, jonka takia ruokailut, pukemiset ja harjaamiset tuntuu kamalilta. Siitä kannattaa keskustella lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä koskaan anna palkintoa ennen suoritusta! Lastenohjelmaa ei katsota sillä puheella, että sitten mennään kiltisti pukemaan.
Juu. Sanot lapselle, että laitat vaatteet päälle ja kun on päällä, ni sit saa lastenohjelmaa. Mitä enemmän vitkuttelee, sen vähempi jää aikaa katsomiselle. Tää toimii meillä
Hyvä jos teillä toimii. Meilläkin ehtona aamulla on, että ensin oltava vaatteet ja syöty aamupala, sitten jos lähtöön esim 30min aikaa saa katsoa ohjelmia. Ongelma sitten vain se lähtö, kun pitäisi alkaa tekemään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toiminut se, että tekeminen loppuu jos märinä ei lopu. Siis jos kyse on jostain mistä lapsi tykkää.
Esimerkissäsi menitte puistoon ja lapsi vain kiukutteli -> puistoon meno pois.
Aina tietysti varoitetaan etukäteen "Jos et pysty leikkimään kiukuttelematta niin leikki loppuu" ja "Tuo mitä nyt teet on kiukuttelua".Muista kehua hyvistä hetkistä usein. Lapset rakastavat positiivista palautetta, mutta me aikuiset usein unohdetaan antaa sitä. Lapsi ei osaa käyttäytyä "hyvin" jos ei muista mitä se "hyvin" oli.
En ole ap, mutta aina ketuttaa yhtä paljon kun aikuinen ihminen puhuu ”kiukuttelusta”. Kiukuttelu tosiaan on aina just sitä, minkä aikuinen päättää olevan kiukuttelua.
Minun mielestäni koko kiukuttelun käsite pitäisi purkaa atomeiksi. Lapsella on tunteita, ja hän ilmaisee niitä välillä sopivilla ja välillä sopimattomilla tavoilla. Se, että kiukuttelu kielletään, ei poista kiukkua ja tee aurinkoista lasta.
T. Nälkäisenä kiukutteleva äiti.
Lapsen kaiken käytöksen taustalla ovat tunteet. Jos lapsen tunteita ei sanoiteta ja opeteta oikeanlaista reagointia tunteisiin ei lapsi opi rakentavaa käytöstä.
Kiukuttelu ei ole tunne, se on toiminta. Jos lapselle sanoo, että tuo on kiukuttelua, niin ei sanoita lapsen tunnetta, vaan aikuisen kokemusta lapsen tekemisestä.
Aikuisen tunnetta lapsen tekemisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, vaadit lapselta kyllä mahdottomia. Esim. pukeminen. Pilko se pieniin osiin. Usko pois, että lapselle "Tässä on vaatteet pue ne päällesi sillä aikaa kun vaihdan pikkusiskolle vaipan" on aivan liian monimutkainen asia. Lyhennä pyyntöjä, ole itse paikalla. "Pue housut", "Pue paita" "Nyt laita sukat" jne on tuossa vaiheessa kehitystä se, mitä lapsi pystyy sisäistämään. Ja älä tosiaankaan sovi lapsen kanssa mitään, että nyt voi katsoa lastenohjelmia kun lupaat että puet sitten kiltisti ulkovaatteet. Syyn ja seurauksen suhde opetellaan tuossa iässä toisinpäin...
Eilen kaupassa todistin kyllä todella painajaismaista tilannetta. Perhe ostoksilla, noin 2-3 v lapsi istui kärryssä. Lapsi haki huomiota vanhemmiltaan, ei saa. Lapsi käy huutamaan. Äiti sanoo, että älä huuda tai et saa herkkuja tällä reissulla (saako sitten joka kauppareissulla, en tiedä?) Huuto jatkuu. Äiti toteaa, että jos et lopeta huutoa, lähdetään pois kaupasta. Huuto yltyy. Kaupasta ei poistuta. Jätsihyllyn kohdalla alkaa valtava "Haluun häätelööööööö!" -karjunta. Vanhemmat käskee olemaan hiljaa, isä ottaa poskesta kiinni ja kiukkuisena toteaa, että nyt tuo huuto saa luvan loppua. Loppui hetkeksi. No, lopputulema oli, että kassajonossa perässäni oli lapsi, joka oli kyllä hiljaa, mutta jolla oli jäätelö käsissään. Pakkaus avaamattomana sentään.
No joo ei liittynyt ap:n tilanteeseen, mutta tuli mieleen. Itsellä oli vaikeuksia olla hiljaa tilanteessa. "En ole töissä nyt, ei kuulu mulle" piti itseään rauhoittaa.
Perheneuvola voisi oikeasti olla teidän paikka. Tutkittaisiin, onko mitä neurologista 8aistiyliherkkyyttä tms.) ja saisit ihan kunnon vinkkejä tilanteisiin, jotka nyt tunnut tekevän ihan väärin päin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi kuulostaa siltä, että vaatii ennakointia asioihin. Ei välttämättä riitä, että ruuan jälkeen sanoo, että saat katsoa ohjelmaa, jos puet päälle, vaan katsot minkä ohjelman lapsi ehtii katsomaan loppuun ja sanot sen ohjelman aikana, että tämän jälkeen telkkari kiinni. Ja sit se telkkari menee kiinni ohjelman loppumisen jälkeen. Näin lapsi ei sit ehdi alottamaan uutta ohjelmaa, joka harmittaa kun ei näe loppuun.
Sama juttu ulkoilussa. Sanot sopivan ajoissa, että lähdetään ulos, mieti mitä haluat mukaan. Ja jos joku unohtuu, niin siitä keskustellaan, että hänellä oli mahdollisuus valita lelu mukaan. Jos kiukuttelu jatkuu, niin varoituksen jälkeen takaisin sisälle ja unohdetaan puistoilu.
En tiedä, oletko osallistuttanut lasta mukaan ruuanlaittoon, mutta jos et, niin ota hänet mukaan. Joillain lapsilla ruoka maistuu paremmin, kun näkevät, mitä ja miten tehdään. Samalla voi kertoa, miksi mitäkin raaka-ainetta kannattaa syödä, voi antaa maistaa raakana, jne.
Mä olen sellanen (ja olin lapsena, omakin lapseni on), että sellainen ylhäältä alas käskyttäminen ei auta, vaan kun asioista kertoo koko ajan ja johdonmukaisesti perustelee asioita, niin yhteistyö käy paljon helpommin. Miten lapsi syö ja käyttäytyy eskarissa?
Jatkuvien rangaistusten viljely ei auta, niinkuin olet huomannut. Joten kannattaa pyrkiä kuitenkin positiivisen kautta tekemään asioita ja pyrkiä luomaan tilanteet niin, ettei tarvitse joutua tappelemaan ollenkaan. Eikä toki kannata poistaa mahdollisuutta siihen, että lapsi saattaa olla yliherkkä, jonka takia ruokailut, pukemiset ja harjaamiset tuntuu kamalilta. Siitä kannattaa keskustella lapsen kanssa.
Kiitos neuvoista. Joo olen silloin tällöin kysellyt tahtooko tulla tekemään ruokaa, saa laittaa mausteita yms ja maistella. Joskus tulee ja joskus ei. Nyt tosin eskarin alettua mä oon tehnyt ruuan sillä välin kun on eskarissa, kun kuopuskin nukkuu päiväunet. Olen jotenkin ajatellut, että meillä jää sitten yhteistä aikaa enemmän kun ei tarvitse laittaa ruokaa myöhemmin. Mutta taidankinbjoku päivä ennakoida niin, että teen seuraavan ruuan kun lapsi on kotona ja otna mukaan ruuanlaittoon, kiitos neuvosta! :) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita se nurkkaan seisomaan. Riittävän kauan kun tuijottelee nurkkaa ääneti ja liikkumatta, niin alkaa sääntöjen noudattaminen tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Vaikka 3-4 min välein voi käydä kysymässä, että onko nyt halukas noudattamaan sääntöjä vai onko tarpeen seistä vielä lisää.
Kuulostaa meidän add-pojalta jolla ongelmia myös oman toiminnan ohjauksessa. Yks käsky kerralla ja kun se on tehty, niin seuraava.
Puhu neuvolassa, eskarissa ja/tai ota yhteyttä perheneuvolaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä koskaan anna palkintoa ennen suoritusta! Lastenohjelmaa ei katsota sillä puheella, että sitten mennään kiltisti pukemaan.
Juu. Sanot lapselle, että laitat vaatteet päälle ja kun on päällä, ni sit saa lastenohjelmaa. Mitä enemmän vitkuttelee, sen vähempi jää aikaa katsomiselle. Tää toimii meillä
Hyvä jos teillä toimii. Meilläkin ehtona aamulla on, että ensin oltava vaatteet ja syöty aamupala, sitten jos lähtöön esim 30min aikaa saa katsoa ohjelmia. Ongelma sitten vain se lähtö, kun pitäisi alkaa tekemään. Ap
Jaa lapsenko pitäisi ymmärtää aikakäsitys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kesällä meni loistavasti, on suurin syy ongelmiin arjen liiallinen kuormitus. Pystyisikö eskaripäiviä jotenkin keventämään?
No ei oikein. Mä olen siis kotona tämän pienemmän kanssa, niin lapsi käy eskarissa sen klo 8-12.00 asti. Virtaa on liiakseenkin eskarin jälkeen. Käy kerran viikossa liikuntaharrastuskessa. Ja eskarin jälkeen toivoo kylään kaveria tai itse pääsevänsä jonkun luokse. Eskarissa ja hoidossa aina ollut kiltisti ja toimii moitteetta, kotona sitten homma ihan eri. :( apä
Kuulostaa siltä, että nimenomaan eskaripäivä ottaa lapsen voimille. Minulla on ollut samantyyppisiä lapsia, koulussa/eskarissa ovat kuin enkeleitä, mutta kotona näkyy aina se hälyn ja tsemppauksen määrä.
Voi olla että ongelma helpottaa itsestään kun lukuvuosi etenee ja ryhmän toiminta vakiintuu.
Mutta katso silti, että eihän virikkeitä ole liikaa eikä lapsi mene ylikierroksille. Telkkarin tilalle kirjoja esimerkiksi. Itse juoksutin vilkasta keskimmäistäni ihan liikaa eskarivuonna, kun olin kotona taaperon kanssa. Jälkikäteen tajusin, että rauhoittumistakin olisi pitänyt opetella.
Meidän esikoinen oli helppo ja aurinkoinen lapsi kunnes täytti 2v. Sitten alkoivat tajuttomat raivarit. Alkuun luulin uhmaksi mutta sitten tajusin että lapsi tekemällä teki raivon. Muutaman kuukauden kuluttua tajuttiin sattumalta että raivarit tuli aikalailla kellontarkasti 2 tunnin kuluttua pähkinöiden syönnistä. Kun pähkinät jätettiin pois ruokavaliosta niin lapsi palasi ennalleen. Toki oli lievää uhmaa mutta järjetön raivoaminen jäi. Mitään muuta ongelmaa ei noista kaksivuotiaana ruokavalioon otetuista pähkinöistä ollut.
Myöhemmin raivarit palasivat ja huomattiin että ne tuli aina tiettyjen mausteiden, lisäaineiden ja tiettyjen ruoka-aineiden syönnin jälkeen. Kun ruokavaliosta jätettiin nämä aineet pois oli lapsi taas ihan ok. Ja ennen kiviryöppyä muiden verikokeiden yhteydessä otettiin allergiatesti. Ja siinä näkyi myös esim vehnä ja kanamuna oli vasta-aineet yli raja-arvojen ja nämä olinkin huomannut jo lapsen käytöksestä. Ja ihan lääkärin suostumuksella pidettiin ruokavaliota.
Jos lapsi söi jokapäivä sopimatonta oireilu ei ollut niin selvää raivaamista vaan enemmän tuollaista apn kuvaamaa jatkuvaa taistelua ja kitinää kaikesta.
Apn kohdalla näkisin ruoka-aine allergiat yhtenä vaihtoehtona lapsen käytökselle. Jos koet että olet valmis selvittämään onko ruualla vaikutusta niin valmistele syysviikolle lapselle yksinkertainen ja selkeä ruokalista. Mahdollisimman vähän ja puhtaita aineita käyttöön. Ja tarkka kirjanpito mitä lapsi syö siis kirjataan jokainen mauste, lisäaine jne. Ja kirjataan myös tarkkaan miten lapsi voi. Ja jos mahdollista niin mitään ruoka-ainetta ei syödä joka päivä. Tarkkailujaksolta jättäisin pois kaikki limpparit, pähkinät, sitruksen, mansikan, kanamunan, vehnän jne. jos ruokailu ei vaikuttaisi lainkaan lapsen oloon niin unohtaisin asian. Jos vaikuttaisi niin selvittäisin lisää asiaa.
Tsemppiä ap
Rangaistukset on syvältä,niistä ei ole mitään hyötyä. Eikä jatkuvasta jäkätyksestäkään. Kysy vaikka ennemmin,mihin sua koskee kun noin suututtaa. Saattaa olla että sanookin että vatsaan/päähän/selkään/väsyttää! Ikinä ei voi tietää. Ja tuo telkkarijuttu! Ihan itse aikuiset opettaa telkkarin orhaksi! Ei kannata! Aamulla ei lainkaan niin ei tarvi tapella sen lähdön kanssa,muuten on ylivirittyneessä tilassa heti amusta. Onko pakko katsoa.EI. Meillä ei ikinä aamulla edes avattu telkkaria,ihan turhaa touhua.
Rauhoita se aamu,ei meteliä ja hälinää telkkarin kautta. Pistä kaukosäädin piiloon ja vierta pois. SÄ olet aikuinne ja määräät...tällä viikolla ei katsota ohjelmia, ei kukaan!
Ja anna olla syömättä jos ei kelpaa. Terve lapsi ei kuole vaikka ei söis joka hetki.
JA puistossa kun haastaa riitaa,otat kainaloon ja sanot "nyt kotiin" ei muuta,älä selittele.
Vierailija kirjoitti:
Huh, vaadit lapselta kyllä mahdottomia. Esim. pukeminen. Pilko se pieniin osiin. Usko pois, että lapselle "Tässä on vaatteet pue ne päällesi sillä aikaa kun vaihdan pikkusiskolle vaipan" on aivan liian monimutkainen asia. Lyhennä pyyntöjä, ole itse paikalla. "Pue housut", "Pue paita" "Nyt laita sukat" jne on tuossa vaiheessa kehitystä se, mitä lapsi pystyy sisäistämään. Ja älä tosiaankaan sovi lapsen kanssa mitään, että nyt voi katsoa lastenohjelmia kun lupaat että puet sitten kiltisti ulkovaatteet. Syyn ja seurauksen suhde opetellaan tuossa iässä toisinpäin...
Eilen kaupassa todistin kyllä todella painajaismaista tilannetta. Perhe ostoksilla, noin 2-3 v lapsi istui kärryssä. Lapsi haki huomiota vanhemmiltaan, ei saa. Lapsi käy huutamaan. Äiti sanoo, että älä huuda tai et saa herkkuja tällä reissulla (saako sitten joka kauppareissulla, en tiedä?) Huuto jatkuu. Äiti toteaa, että jos et lopeta huutoa, lähdetään pois kaupasta. Huuto yltyy. Kaupasta ei poistuta. Jätsihyllyn kohdalla alkaa valtava "Haluun häätelööööööö!" -karjunta. Vanhemmat käskee olemaan hiljaa, isä ottaa poskesta kiinni ja kiukkuisena toteaa, että nyt tuo huuto saa luvan loppua. Loppui hetkeksi. No, lopputulema oli, että kassajonossa perässäni oli lapsi, joka oli kyllä hiljaa, mutta jolla oli jäätelö käsissään. Pakkaus avaamattomana sentään.
No joo ei liittynyt ap:n tilanteeseen, mutta tuli mieleen. Itsellä oli vaikeuksia olla hiljaa tilanteessa. "En ole töissä nyt, ei kuulu mulle" piti itseään rauhoittaa.
Perheneuvola voisi oikeasti olla teidän paikka. Tutkittaisiin, onko mitä neurologista 8aistiyliherkkyyttä tms.) ja saisit ihan kunnon vinkkejä tilanteisiin, jotka nyt tunnut tekevän ihan väärin päin.
Niin ehkä olen sitten yliarvioinut tilanteen, et 6v osaa pukea housut, pitkän paidan ja sukat. Ja nii kuin mainitsin, lapsi ei omatoimisesti nyt oikein pue, joten juurikin sisävaatteet laitamme yhdessä, autan vetskareissa tai sukissa. Tämä siis koski enemmänkin ulkovaatteita, jotka laitan eteisen lattialle, siis takki ja kengät näillä keleillä. Tottakai autan lasta pukemisessa ja aina neuvon että laita ensin paita, sitten nämä housut yms. Mutta ymmärrät varmaan, että jos lapsi vain hokee etten jaksa ja halua, makaa x asennossa lattialla ja kello käy, pitäisi alkaa lähtemään ja huomaat että toisella on kakka housuissa yms, tulee tilanteita että joudun sanomaan, että kokeilee nyt itse pukea ne mitä osaa ja saa, vaihdan vaipan ja puen toisen ja autan sitten ne mitä ei mennyt. Lapseni ei ole tyhmä, on oikeasti tosi fiksu, osaa pelata korttia, shakkia yms. Edelleenkin korostan, etten oleta hänen osaavansa tehdä kaikkea, mutta minusta ei ole liikaa vaadittu, että 6v laittaa kumpparit jalkaan itse. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekä lisään vielä, jatkuva kiusanteko saipa sitten huomiota miten paljon tahansa. Joko alkaa härnäämään meitä aikuisia tai pienempää sisarusta. Ymmärrän, että osaksi huomionhakua varmasti. Mutta kun kokoajan, jotakuta on härnåttävä, ei usko komentamista, kun seuraa rangaistus alkaa heti huuto ja tappelu. Niin väsyttävää vuodesta toiseen taistella samoista asioista! Katson ihan ihmeissäni muita samanikäisiä, jotka kotonaan harjaa nätisti hampaat tai pukevat sillä välin kun vanhempi pukee itselleen vaatteita yms, meille ihan vierasta sellainen. Kuulostan varmaan aika hirveältä äidiltä tai etten nää lapsessa mitään hyvää, ei se ole niin. Olen vain niin loppu ja väsynyt, se kaikki hyvä jää jatkuvan temppuilun yms alle.. Ap
Ei sussa ole mitään vikaa, vaan sun lapses on vammainen. Mun lapsella tuo samanlainen käytös jatkuu edelleen vaikka hän on jo 20v. Ei auttanut aikoinaan äidin syyllistäminen, eikä rutiinit, meillä oli ihan sitä varten ihminen katsomassa miten hommat arjessa sujuu.
Ei normilasten vanhempi ymmärrä tuota kun heidän lapsensa toimivat siten kuin pyydetään ja on opetettu.
Eikö vammainen olisi vammainen koko ajan? Nythän kesä oli mennyt ap:n sanoin "loistavasti". Arjessa on jotakin, mikä hiertää.
Alue: Aihe vapaa
Lisäisin vielä, että rankaiseminen ei opeta lapselle mitään, vaan aikaansaa vain katkeruutta rangaistuksen antanutta aikuista kohtaan. Rangaistu lapsi on edelleen yhtä hukassa tunteidensa kanssa ja päälle päätteeksi vielä oppii inhoamaan vanhempiaan.