Lue keskustelun säännöt.
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, sanotaan. Onko näin?
09.09.2019 |
Minä inhosin sinkkuvuosiani. Olen parisuhteessa ollut huomattavan paljon onnellisempi, vaikka on ollut pitkiä vaikeita aikoja ja nytkin sellainen on taas. Niin vaikea, että en tiedä, selvitäänkö tästä ja toisaalta miksi edes yrittää, koska tunnen meidät, ja tiedän, että vaikeuksia tulee taatusti tulevaisuudessakin. Silti ajatus sinkkuudesta tympii, elämä on yksinkertaisesti minun kohdallani ollut parempaa, kun sitä on joku jakamassa.
Mihin tuo usein kuultu lause perustuu, että yksin parempi kuin huonossa suhteessa? Onko teillä kokemuksia, miten elämä parani kun erosimme? Meillä suhteessa ei ole väkivaltaa, pettämistä eikä alkoholismia tms, mutta en silti sanoisi suhdetta hyväksi, niin paljon henkistä kuormaa kannettavana. Kommunikaatiovaikeuksia, vaikea luottaa toiseen ja tulevaan. En kuitenkaan näe, miten elämäni paranisi eroamalla. Kuorman laji ehkä vähän muuttuisi, mutta jatkossa kantaisin kaiken yksin. Ajatuksia?
Kommentit (86)
Kyllä on juuri noin. Yksin on ihanaa!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuossa minusta on perää. Vaikka olisikin sellainen ihminen, joka viihtyy paremmin suhteessa kuin yksin, niin huonosta suhteesta lähtemällä antaa itselleen mahdollisuuden löytää paremman suhteen. Niin kauan kuin olet siinä huonossa suhteessa, kohtalosi on sinetöity.
Toki huonoa suhdetta kannattaa ensin (tietyissä rajoissa) pyrkiä parantamaan, mutta jos ei mikään auta niin eroaisin.
Tottakai yksin on parempi kuin huonossa suhteessa.
Pitää olla ihmisen sekasin, jos haluaisi vaikka edes väkivaltaisen suhteen kuin yksin elämisen.
Luottamusongelmat pelkästään ovat minulle jo sellainen tikki, että mieluummin yksin.
50/50. Molemmissa puolensa.
Kaipaan kyllä sitä, että oli turvallisempi olo, kun toinen oli siinä samassa taloudessa ja välillä saatoimme yhdessä käydä jossain. Nyt pitää kaikki tehdä yksin.
En ole edes mikään kaunotar niin 40++ iässä kumppanin löytäminen hankalaa. Taitaa mennä loppuelämä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mun exällä oli alkoholiongelma. Todellakin olen onnellisempi yksin. Ei tarvitse katsoa lähes jokailtaista tissuttelua ja kuunnella tyhmiä kännijuttuja. Ei tarvitse keräillä tyhjiä kaljatölkkejä pitkin asuntoa ja siivota toisen sotkuja. Ei tarvitse kulkea munankuorilla kun ei koskaan tiedä mistä mitättömästä asiasta mies keksii humalassa alkaa haastamaan riitaa. Jääkaapista ei katoa yön aikana seuraavan päivän ruuat ja työlounaaksi ajatellut omat eväät. Ei tarvitse keräillä miehen paskaisia sukkia ja t-paitoja lattioilta ja pistää roskikseen hänen humalapäissään pitkin poikin jättämiä roskia. Voi suunnitella omat menonsa eikä tarvitse pelätä, että suunnitelmat menevät mönkään toisen juopottelun takia. Voisin keksiä sata asiaa lisää, mutta tuskin tarvitsee kun tuossakin on jo tarpeeksi.
Itse nautin yksinolosta ja vapaudestani niin paljon, että en hevin suhteeseen ryhtyisi. Tilaisuuksia on kyllä ollut ja välillä ihastun, mutta pitkällä tähtäimellä näen seurustelussa enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Sinkkuus päihittää huonon suhteen 6-0!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai yksin on parempi kuin huonossa suhteessa.
Pitää olla ihmisen sekasin, jos haluaisi vaikka edes väkivaltaisen suhteen kuin yksin elämisen.
Itse olin joskus niin sekaisin. Tapasin väkivaltaisen alkoholiin menevän miehen, joka petti minua.. Oli hänessä paljon sympaattisiakin piirteitä, mutta selvä persoonallisuushäiriö, joka teki parisuhteessa elämisestä helvettiä. Hän kuitenkin sanoi toistuvasti rakastavansa minua. Kukaan elämässäni ikinä ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua ennen häntä. Hän tavallaan pelasti henkeni. Tosin olisin ehkä jopa haudassa, jos olisin jäänyt siihen suhteeseen .
Minulla on niin ihana elämä yksin, että en edes usko että se parisuhteessa voisi muuttua paremmaksi. Ei sellaista miestä ole olemassakaan, jonka kanssa haluaisin asua. Yhdessä asuminen on liian monimutkaista ja ahdistavaa. En kestä että joku on jatkuvasti samassa asunnossa kuin minä, levittelee tavaroitaan ja haisee ja pitää ääntä. Mitä siitä saa sellaista mitä minulla ei ole jo nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin on hyvä olla. Seksiä vain pitää jostain saada ja siksi on pakko myös tapailla naisiakin.
Kiitos kommenteistanne. En ehkä tarkentanut riittävästi sitä, että kaipailisin ajatuksia erityisesti sellaisilta, jotka kokevat samoin kuin minä, että suhteessa on ollut elämä parempaa: miten elämä silti kohentui eroamalla? Nyt on tullut monta kommenttia siitä, että ”tottakai yksin on parempaa” - miten niin se on tottakai, jos lähtökohta on se että ei haluaisi olla yksin. Tietenkin se on parempi sellaisille, jotka kokevat, etteivät edes tekisi suhteella mitään. Ymmärrän, että tämä on yleinen ajattelutapa, mutta haluaisin myös ymmärtää, _miksi_. Ja en minäkään pohtisi esim. alkoholin sairastuttamassa suhteessa, kumpi on parempi, mutta minähän kerroin, ettei mitään sellaista ”vakavaa” ongelmaa ole, joka vaatisi melkeinpä ehdottomasti eroamista. Totta on kyllä se, että luottamusasia on iso juttu, sen kommentin ymmärrän. En tiedä, voiko sitä enää työstää kuntoon. Yritetty on, mutta en osaa sanoa, olisko vielä mahdollista tehdä jotain. Luottamus ei koske uskollisuutta, vaan on jotenkin enemmän sellaista perusturvallisuuteen ja jatkuvuuteen liittyvää, luottoa näihin on vaikea pitää yllä koska vaikeuksia on ollut niin paljon.
Kyllä minä ”osaan” olla yksin, olen ollut sinkkuna vuosikausia, osaan hoitaa asiani itsenäisesti ja pärjään taloudellisesti, viihdyn omassa seurassani. En vain halua(isi) olla sinkku. Elämä ei suhteen vaikeuksista huolimatta ole tuntunut suhteessa ollessa niin raskaalta kuin yksin. Uutta kumppania en oikeastaan usko löytäväni, sillä en ole aikuisiällä montakaan sellaista ihmistä tuntenut, joista olisin vakavissani voinut kiinnostua. Ihastun ilmeisesti sitten aika harvoin? Toisaalta en osaa nyt ainakaan kuvitella edes haluavani ketään muuta. Kumppani ei halua erota. Meillä ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa höllää omassa päässään niin ettei ota liian vakavasti sillä minulla auttoi se. Ei voi toista omistaa eikä alkaa liikaa rajoittamaan. Ensin pitää muuttaa omaa itseään eikä toista ihmistä koittaa muuttaa.
Eli, olet yksi niistä monista jolle riittää vaan, että on joku. Ajatuksena jo ihan kauhea, ikinä itse halua olla sellaisessa suhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla ollut turvattomuutta lapsuudessa ja vanhempien rikkinäinen suhde niin on vaikeaa luottaa tai antaa vapauksia toiselle että takerrut liikaa. Minulla oli se ongelma ja auttoi kun aloin omia ongelmiani käsittelemään.
Vierailija kirjoitti:
Eli, olet yksi niistä monista jolle riittää vaan, että on joku. Ajatuksena jo ihan kauhea, ikinä itse halua olla sellaisessa suhteessa
Kyllä se monella siihen menee, jos on lapset jo tehty ja erottu. Ollut pettymyksiä puoleen ja toiseen. Sen jälkeen alkaa olla sama, mihin paineensa purkaa. Olkoon se joku satunnainen hoito tai vaikkapa thai-hieroja.
Vierailija kirjoitti:
Eli, olet yksi niistä monista jolle riittää vaan, että on joku. Ajatuksena jo ihan kauhea, ikinä itse halua olla sellaisessa suhteessa
??? Juurihan kerroin, että en edes haluaisi ketään muuta. Ja että en ole montakaan sellaista ihmistä tavannut, jonka olisin halunnut. Ollut vuosia sinkkuna. Mutta sä sitten onnistuit tulkitsemaan, että mulle riittää se, että kunhan vaan on joku. Ok.
Olin huonossa suhteessa. Tein yksin kaiken. Maksoin 80% taloutemme kuluista, maksoin yksin lasten kaikki jutut mopoa, mopokorttia ym myöten. Mies eli vain itselleen. Minut lytättiin täysin tuossa suhteessa.
Nyt olen lasten kanssa keskenään. Saan elää lapsilleni ja itselleni. Lasten isä ei ole oikeastaan mitenkään lasten elämässä. Paska mies oli jo suhteessa. Nyt näkee kaikki muutkin mikä ällötys. Hyvin itsekäs eikä ajatellut toisten hyvää.
Kyllä minä haluaisin suhteen. Sellaisen normaalin, joita olen kuullut jollain ihmisillä olevan.
Itselläni on ollut vain suhteita kontrollifriikkien tai muuten henkisesti epävakaiden miesten kanssa. Todellakin olen mieluummin yksin kuin sellaisessa suhteessa. Ei kukaan halua joka päivä kuunnella jotain negaamista.
Nyt ei ole kukaan kitisemässä, mihin menen, kenen kanssa ja yrittämässä kieltää harrastuksiani tai vähättelemässä ja haukkumassa. Lisättäköön vielä, etten mielestäni ole antanut aihetta haukkumiseen, tienaan itse rahani hyvässä ammatissa, olen peruskaunis urheilullinen nainen, enkä flirttaile tai paneskele ympäriinsä edes sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ollut turvattomuutta lapsuudessa ja vanhempien rikkinäinen suhde niin on vaikeaa luottaa tai antaa vapauksia toiselle että takerrut liikaa. Minulla oli se ongelma ja auttoi kun aloin omia ongelmiani käsittelemään.
Ei ole turvatonta lapsuutta ja vanhemmilla on ehjä suhde ollut kohta jo 50 vuotta. Ei meillä takertumista suhteessa myöskään ole. Tähän ei liity nyt mitään sen kummempaa traumataustaa, haluan vaan pohtia ja keskustella ihan rauhallisesti ja analyyttisesti, että miten elämäni paranisi jos eroaisimme, koska sitä yksin olemisen paremmuutta tuntuu moni hokevan.
...kun erositte siis, ei kun erosimme.