Millä tavoin äitisi tuki sinua naiseksi kasvamisessa?

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen läheinen äitini kanssa, mutta nyt kun miettii niin tukihan se; kysyi kaupassa haluanko harjoitusrintaliivit kun rintani olivat alkaneet kasvaa, myöhemmin ostettiin yhdessä oikeat liivit. Ostettiin myös muita vaatteita ja alusvaatteita yhdessä. Meillä oli kaapissa usemapi side- ja tamponipaketti, mutta ei niistä sen kumemmmin puhuttu. Tiesin kuitenkin että olisin halutessani voinut puhua. Kun minulla puhkesi akne, niin vei apteekkiin ja osti milloin mitäkin kalliita rasvoja ja lopulta mentiin sitten ihotautilääkärille. Ei ole kertaakaan valittanut meikki- tai tyylikokeiluistani, pikemminkin kannustanut olemaan oma itseni vaikka olisin näyttänyt kuinka typerältä. Olisin halutessani saanut käydä kampaajalla ja värjätä tukkani tai leikata vaikka kaljuksi. Äiti on aika temperamenttinen ja äkkipikainen luonne, eikä hyväksynyt esimerkiksi itkemistä, joten pelkäsin häntä vähän lapsena. Siksi välit ei ole niin läheiset, vaikka onhan se selvästi kaikkensa yrittänyt niillä eväillä mitä sille on suotu

N22

Minut kasvatettiin häpeällä. Mitä vaan teki, niin äiti hoki 'Häpeä!'

Olen kohta 50v ja nyt pääsemässä pahimmasta häpeastä.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen läheinen äitini kanssa, mutta nyt kun miettii niin tukihan se; kysyi kaupassa haluanko harjoitusrintaliivit kun rintani olivat alkaneet kasvaa, myöhemmin ostettiin yhdessä oikeat liivit. Ostettiin myös muita vaatteita ja alusvaatteita yhdessä. Meillä oli kaapissa usemapi side- ja tamponipaketti, mutta ei niistä sen kumemmmin puhuttu. Tiesin kuitenkin että olisin halutessani voinut puhua. Kun minulla puhkesi akne, niin vei apteekkiin ja osti milloin mitäkin kalliita rasvoja ja lopulta mentiin sitten ihotautilääkärille. Ei ole kertaakaan valittanut meikki- tai tyylikokeiluistani, pikemminkin kannustanut olemaan oma itseni vaikka olisin näyttänyt kuinka typerältä. Olisin halutessani saanut käydä kampaajalla ja värjätä tukkani tai leikata vaikka kaljuksi. Äiti on aika temperamenttinen ja äkkipikainen luonne, eikä hyväksynyt esimerkiksi itkemistä, joten pelkäsin häntä vähän lapsena. Siksi välit ei ole niin läheiset, vaikka onhan se selvästi kaikkensa yrittänyt niillä eväillä mitä sille on suotu

N22

Olen vähän kateellinen! Akne alkoi jo teininä ja jatkuu jatkuu yhä, vaikka olen jo lähellä keski-ikää. Vanhemmat eivät opettaneet mitään ihonhoidosta tai vieneet lääkäriin. Nyt vuosien ihon repiminen verille säännöllisesti näkyy syvinä arpina eivätkä hoitorituaalit vieläkään ole kunnossa, kun häpeän ihoani.

Syyllistämällä ja sättimällä. Ymmärrän häntä, hän oli teini 1942-1948, eikä päässyt ikinä niskan päälle omista ongelmistaan ja tuon ajan moralismista, jossa miehenkin käytös oli naisen vastuulla (!). Samaa hapatustahan näkee yhä päivittäin henkisesti kehittymättömillä.

Ei meillä ollut mitään naisten juttuja. Olen yrittänyt omien tytärten kanssa vähän toista tyyliä ja uskon onnistuneeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osti sidepaketin vessan kaappiin ja thäts it. Niin ja varoitti, että kaikki miehet haluaa vaan sitä ja kotiintuloaika klo21 18v asti.

Minun äitini ei kertonut mitään kuukautisista ja ymmärsin kyllä olla puhumatta niistä hänelle, kun ne alkoivat. Varastin sitten hänen siteitään koko nuoruuteni ja hän teeskenteli, että ei huomannut, että edes tarvitsin siteitä.[/quote

Meillä sama! Onneksi tyttäreni kertoi, vaikka en itse ole oikein hänelle osannut näistä asioista puhua. 

Ei minua muutenkaan mitenkään erityisesti naiseksi kasvatettu. Samanlaisen kasvatuksen olemme veljeni kanssa saaneet.

Miten se vaikutti sinuun? Osaatko olla ylpeä omasta naiseudestasi?

Jäin nyt pohtimaan, mitä on naiseus ja miten siitä pitäisi olla ylpeä sen kummemmin kuin muistakaan asioista tai ominaisuuksista. Ihan tavallinen nainen olen ja siihen ihan tyytyväinen sitä erityisemmin ajattelematta. 

Miksi ei olisi itsestään naisena ylpeä? Onhan naiseus kuitenkin osa omaa identiteettiä.

Toki siitä voi ja saakin olla. Minulle naiseus tai sen korostaminen ei vain ole niin tärkeä osa identiteettiäni kuin muut asiat. Määrittelen itseäni ennemmin esim. luonteeni, työni, harrastusteni, arvojeni yms kautta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osti sidepaketin vessan kaappiin ja thäts it. Niin ja varoitti, että kaikki miehet haluaa vaan sitä ja kotiintuloaika klo21 18v asti.

Minun äitini ei kertonut mitään kuukautisista ja ymmärsin kyllä olla puhumatta niistä hänelle, kun ne alkoivat. Varastin sitten hänen siteitään koko nuoruuteni ja hän teeskenteli, että ei huomannut, että edes tarvitsin siteitä.[/quote

Meillä sama! Onneksi tyttäreni kertoi, vaikka en itse ole oikein hänelle osannut näistä asioista puhua. 

Ei minua muutenkaan mitenkään erityisesti naiseksi kasvatettu. Samanlaisen kasvatuksen olemme veljeni kanssa saaneet.

Miten se vaikutti sinuun? Osaatko olla ylpeä omasta naiseudestasi?

Jäin nyt pohtimaan, mitä on naiseus ja miten siitä pitäisi olla ylpeä sen kummemmin kuin muistakaan asioista tai ominaisuuksista. Ihan tavallinen nainen olen ja siihen ihan tyytyväinen sitä erityisemmin ajattelematta. 

Miksi ei olisi itsestään naisena ylpeä? Onhan naiseus kuitenkin osa omaa identiteettiä.

Toki siitä voi ja saakin olla. Minulle naiseus tai sen korostaminen ei vain ole niin tärkeä osa identiteettiäni kuin muut asiat. Määrittelen itseäni ennemmin esim. luonteeni, työni, harrastusteni, arvojeni yms kautta

Lapset saatuani olen huomannut joutuvani tietoisesti pohtimaan sitä millainen naisen malli olen heille. Tämä pohdinta on ollut vaikeaa, koska en saanut kotoani oikeastaan mitään eväitä naiseksi kasvamista varten. Minua se on haitannut, kun juuri missään ei ole voinut ottaa mallia omasta äidistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, että onko Suomessa yleisesti ollut erilainen kulttuuri, että sille ei ole niin hirveästi annettu painoa. Jos kuvittelisi vaikka, millaista jossain Italiassa (?) Venäjällä tai jossain olisi ollut? On Suomi kai tasa-arvoisempikin, ei ole ehkä miehiä niin tarvetta ollut miellyttää ulkonäöllä?

Miksi laittautumisessa on sinusta kyse nimenomaan miesten miellyttämisestä?

Ymmärsit väärin. En itse ainakaan aloittanut laittautumista poikia miellyttääkseni eikä minulle opetettu edes niin. Triggeröidyit nyt jostain omasta ajatuksestasi.

Suora lainaus kommentistasi: On Suomi kai tasa-arvoisempikin, ei ole ehkä miehiä niin tarvetta ollut miellyttää ulkonäöllä?

Yritin siis miettiä maita, joissa naiseutta on korostettu ja siitä minulla oli kyllä asenne, että mistä se korostus on mahtanut johtua. Ottamatta kantaa miten tervettä on asennoitua naiseuteen siten. Nykyaikana on varmaan eri tavalla, mutta viittasin nyt noin 60-luvulle.

Ja en tiedä miten uskonto sitten on vaikuttanut asenteisiin. Sanon tämän kristittynä laittautuvana (jos huvittaa) naisena. Raamatussahan on kohtia joissa kauneutta ihaillaan mutta toisaalta turhamaisuudestakin on varoitettu (tästä olen samaa mieltä, elämä valuu hukkaan jos koko ajan miettii apua miltähän nyt näytän, tämä on suurinpiirtein oma helmasyntini josta toivon pääseväni vielä kokonaan vapaaksi) Mutta jos on tulkittu että itseään laittava nainen on viettelijä ja turhamainen (töitäkin piti tehdä) niin ei sitä varmaan sitten ole kannustettu.

Äitini oli saanut seksuaalikielteisen kasvatuksen ja niinpä minäkin sain. Joskus leikittelin ajatuksella, että hän oli lesbo. Biologisen puolen kuuli koulussa. Siteitä ostettiin ja niin ne ekat toppimalliset rintsikatkin, vaikka uusien vaatteiden osto olikin vaikeaa äidilleni, kaikki olisi pitänyt saada halvalla. Meikkaaminen oli syntiä. Siisteys sentään hyvä asia. En kai osaa meikata vieläkään enkä ole tukan laitossakaan kunnostautunut.

Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein kuulu "naiseksi kasvaminen" vaan kasvetaan ihmiseksi ja tietty tasa-arvo ainakin vaaditaan. Tosin nainen pääsee helpommalla joissakin kohdin, kuten työttömäksi jäädessään; rouva voi olla miehen elätettävänä, mutta mies ei naisen. Eteläamerikkalaisessa kulttuurissa tyttö "saavuttaa naiseuden" 15v ja asiaa juhlitaan koko suvun voimin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa hengeltään negatiivinen ketju.

Nähtävästi äidit ovat tehneet parhaansa tähän henkeen. Toivottavasti uudet sukupolvet vetää vähän paremmin

Sotien aiheuttamat traumat ovat vaikuttaneet suomalaiseen naisen rooliin vahvasti. Ellei miehistä ole ollut kantamaan omaa osaansa, ovat naiset silloin perheissä joutuneet äärimmäisen koville.

Menkoista meillä jakutettiin jatkuvasti. Jostain syystä koko suvun naisilla on alkanut ensimmäiset aina samaan aikaan, joten oli helppo laskea koska minunkin alkaa. Kuitenkin tehtiin yleisesti selväksi ettei rahaa ole käytettävissä liikoja, joten yritin parhaani mukaan säästää mm. siteissä. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt että nämä "säästötoimenpiteeni" olisivat voineet aiheuttaa vakavankin tulehduksen.

Rintsikoita sain vain siskojen vanhoja, uusia ei suostuttu ostamaan koska en kuulemma niitä tarvinnut. Joskus äiti oli oamtoimisesti ostanut jotkut toppityyliset tai pelkästä kankaasta tehdyt, joissa ei ollut tukia, ja nekin pari numeroa liian pieninä. Joku vastustusnäytti oelvan siis kasvavia rintojani kohtaan.

Tehtiin selväksi että raskaaksi tullaan helposti ja se on naisen vastuulla. Saman ikäisenä veljeni sai lähteä teininä tyttökaverille yöksi, se oli lisäksi hirveän hauskaa, minulla oli ongelmia päästä poikakaverin luo yöksi vaikka olin lähes täysikäinen. Äitini ei "ymmärtänyt" miksi joku tyttö haluaa ylipäänsä yöksi, meidän äiti on kuitenkin saanut teini-ikäisenä kaksi lasta. Ehkäisyn hoidin poikakaverien kanssa, onneksi niiden suhteen olin aika järkevästi valinnyt.

Naaman piti olla kunnossa, joten meikit sai kotoa. Jostain syystä niissä ei säästetty rahaa.

Varoiteltiin jatkuvasti lihomasta vaikka sitä vaaraa ei juuri ollut. Ainut mitä siitä aiheutui, on edelleen lähes nelikymppisenä epävarmuutta omasta kehosta. 

Eipä tämän listan jälkeen tarvitse ihmetellä miksi kulutuin muutaman vuoden yhteiskunnan varoja terapiassa. Vanhempanihan sen laskun olisi pitänyt maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli saanut seksuaalikielteisen kasvatuksen ja niinpä minäkin sain. Joskus leikittelin ajatuksella, että hän oli lesbo. Biologisen puolen kuuli koulussa. Siteitä ostettiin ja niin ne ekat toppimalliset rintsikatkin, vaikka uusien vaatteiden osto olikin vaikeaa äidilleni, kaikki olisi pitänyt saada halvalla. Meikkaaminen oli syntiä. Siisteys sentään hyvä asia. En kai osaa meikata vieläkään enkä ole tukan laitossakaan kunnostautunut.

Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein kuulu "naiseksi kasvaminen" vaan kasvetaan ihmiseksi ja tietty tasa-arvo ainakin vaaditaan. Tosin nainen pääsee helpommalla joissakin kohdin, kuten työttömäksi jäädessään; rouva voi olla miehen elätettävänä, mutta mies ei naisen. Eteläamerikkalaisessa kulttuurissa tyttö "saavuttaa naiseuden" 15v ja asiaa juhlitaan koko suvun voimin.

Minusta olisi mukava asia, jos suomalaisessa kulttuurissa korostettaisiin sitä, että naiseus tai mieheys voi olla iloisia asioita ja kannustettaisiin tietoisesti ihmisiä etsimään omanlaisiaan, heille sopivia tapoja elää elämäänsä naisena, miehenä tai jonkun muun sukupuolen edustajana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osti sidepaketin vessan kaappiin ja thäts it. Niin ja varoitti, että kaikki miehet haluaa vaan sitä ja kotiintuloaika klo21 18v asti.

Minun äitini ei kertonut mitään kuukautisista ja ymmärsin kyllä olla puhumatta niistä hänelle, kun ne alkoivat. Varastin sitten hänen siteitään koko nuoruuteni ja hän teeskenteli, että ei huomannut, että edes tarvitsin siteitä.[/quote

Meillä sama! Onneksi tyttäreni kertoi, vaikka en itse ole oikein hänelle osannut näistä asioista puhua. 

Ei minua muutenkaan mitenkään erityisesti naiseksi kasvatettu. Samanlaisen kasvatuksen olemme veljeni kanssa saaneet.

Miten se vaikutti sinuun? Osaatko olla ylpeä omasta naiseudestasi?

Jäin nyt pohtimaan, mitä on naiseus ja miten siitä pitäisi olla ylpeä sen kummemmin kuin muistakaan asioista tai ominaisuuksista. Ihan tavallinen nainen olen ja siihen ihan tyytyväinen sitä erityisemmin ajattelematta. 

Miksi ei olisi itsestään naisena ylpeä? Onhan naiseus kuitenkin osa omaa identiteettiä.

Toki siitä voi ja saakin olla. Minulle naiseus tai sen korostaminen ei vain ole niin tärkeä osa identiteettiäni kuin muut asiat. Määrittelen itseäni ennemmin esim. luonteeni, työni, harrastusteni, arvojeni yms kautta

Lapset saatuani olen huomannut joutuvani tietoisesti pohtimaan sitä millainen naisen malli olen heille. Tämä pohdinta on ollut vaikeaa, koska en saanut kotoani oikeastaan mitään eväitä naiseksi kasvamista varten. Minua se on haitannut, kun juuri missään ei ole voinut ottaa mallia omasta äidistä.

Minulla ei ole tyttöjä enkä enää saa lapsia. En siis tulevaisuudessa pääse jakamaan omien lasteni kanssa kokemusta siitä millaista naiseksi kasvaminen voi olla, vaikka sen olisinkin toivonut kokevani. Näkökulma asiaan olisi vanhempana voinut olla niin erilainen ja ehkä se olisi auttanut minua ottamaan etäisyyttä omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Mutta tämä meni nyt tällä kertaa näin.

Osti siteitä ja varoitteli että saan helpon maineen jos jaan persettä kaveripojille.

Hyvin vähän, ja sekin huonosti. Ensimmäiset rintsikat sain 3 vuotta sen jälkeen, kun olisin alkanut tarvita niitä. Ja olivat kokoa A, kun rinnat olivat kokoa B, jos ei C. Kuukautisista hän mongersi häpeissään jotain käsittämätöntä, siteitä kutsuttiin "aikuisten vaipoiksi", ettei nyt vaan kukaan saa selville että kyseessä on oikeasti joku kamala häpeällinen veripimppi-juttu. Sen verran kerrottiin, ettei siteitä saa vetää vessasta alas, tosin oli kalastellut niitä siteitä useamman kerran sieltä pöntöstä ennen kuin uskaltautui kertomaan tästäkin kamalasta ja häpeällisestä asiasta. Tamppooneista ei edes mainittu.

Kyllä vaan elää helpottui kun sain ensimmäisen kesätyöpaikan teininä, ostelin siteitä ja rintsikoita ja meikkejä, oh my!

Onneksi teininä myös sain hyviä ystäviä joiden kanssa vihdoin voi puhua niistä asioista. Kylläpä helpotti! Siihen asti kuukautiset olivat kamala häpeällinen asia, ja rintsikkaostokset todella vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osti sidepaketin vessan kaappiin ja thäts it. Niin ja varoitti, että kaikki miehet haluaa vaan sitä ja kotiintuloaika klo21 18v asti.

Minun äitini ei kertonut mitään kuukautisista ja ymmärsin kyllä olla puhumatta niistä hänelle, kun ne alkoivat. Varastin sitten hänen siteitään koko nuoruuteni ja hän teeskenteli, että ei huomannut, että edes tarvitsin siteitä.[/quote

Meillä sama! Onneksi tyttäreni kertoi, vaikka en itse ole oikein hänelle osannut näistä asioista puhua. 

Ei minua muutenkaan mitenkään erityisesti naiseksi kasvatettu. Samanlaisen kasvatuksen olemme veljeni kanssa saaneet.

Miten se vaikutti sinuun? Osaatko olla ylpeä omasta naiseudestasi?

Jäin nyt pohtimaan, mitä on naiseus ja miten siitä pitäisi olla ylpeä sen kummemmin kuin muistakaan asioista tai ominaisuuksista. Ihan tavallinen nainen olen ja siihen ihan tyytyväinen sitä erityisemmin ajattelematta. 

Miksi ei olisi itsestään naisena ylpeä? Onhan naiseus kuitenkin osa omaa identiteettiä.

Toki siitä voi ja saakin olla. Minulle naiseus tai sen korostaminen ei vain ole niin tärkeä osa identiteettiäni kuin muut asiat. Määrittelen itseäni ennemmin esim. luonteeni, työni, harrastusteni, arvojeni yms kautta

Ilmeisesti siis kuitenkin määrität itsesi jossain määrin myös sukupuolen kautta? Eli identiteettisi on tältä osin jäsentynyt jollain tavalla tietynlaiseksi? Eihän sukupuolen merkitys itselle missään tapauksessa tarkoita sitä, että kaikki muu olisi naiseuden tai mieheyden rinnalla aivan toissijaista. Identiteetti rakentuu yleensä monista erilaisista osista ja on hyvä jos ne ovat keskenään tasapainossa.

Ei tukenut yhtään mitenkään. Äiti heitti jo vuosia sitten veivinsä eikä rehellisesti sanottuna ole ollut pahemmin ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osti sidepaketin vessan kaappiin ja thäts it. Niin ja varoitti, että kaikki miehet haluaa vaan sitä ja kotiintuloaika klo21 18v asti.

Minun äitini ei kertonut mitään kuukautisista ja ymmärsin kyllä olla puhumatta niistä hänelle, kun ne alkoivat. Varastin sitten hänen siteitään koko nuoruuteni ja hän teeskenteli, että ei huomannut, että edes tarvitsin siteitä.[/quote

Meillä sama! Onneksi tyttäreni kertoi, vaikka en itse ole oikein hänelle osannut näistä asioista puhua. 

Ei minua muutenkaan mitenkään erityisesti naiseksi kasvatettu. Samanlaisen kasvatuksen olemme veljeni kanssa saaneet.

Miten se vaikutti sinuun? Osaatko olla ylpeä omasta naiseudestasi?

Jäin nyt pohtimaan, mitä on naiseus ja miten siitä pitäisi olla ylpeä sen kummemmin kuin muistakaan asioista tai ominaisuuksista. Ihan tavallinen nainen olen ja siihen ihan tyytyväinen sitä erityisemmin ajattelematta. 

Miksi ei olisi itsestään naisena ylpeä? Onhan naiseus kuitenkin osa omaa identiteettiä.

Toki siitä voi ja saakin olla. Minulle naiseus tai sen korostaminen ei vain ole niin tärkeä osa identiteettiäni kuin muut asiat. Määrittelen itseäni ennemmin esim. luonteeni, työni, harrastusteni, arvojeni yms kautta

Ilmeisesti siis kuitenkin määrität itsesi jossain määrin myös sukupuolen kautta? Eli identiteettisi on tältä osin jäsentynyt jollain tavalla tietynlaiseksi? Eihän sukupuolen merkitys itselle missään tapauksessa tarkoita sitä, että kaikki muu olisi naiseuden tai mieheyden rinnalla aivan toissijaista. Identiteetti rakentuu yleensä monista erilaisista osista ja on hyvä jos ne ovat keskenään tasapainossa.

Toki se on osa identiteettiäni, että olen nainen ja varmastikin sukupuoleni on vaikuttanut identiteetin rakentumiseen. Mutta en ole koskaan ajatellut, että olisin siitä erityisen ylpeä, en tosin ole hävennytkään. Sukupuoli on minulle (oma ja muiden) neutraali asia, jonka ei tarvitse määrittää sitä millainen olet tai mitä teet. En tosin kannata (äärimmäisyyksiin menevää) sukupuolineutraalia kasvatustakaan, vaan nainen saa olla nainen ja mies saa olla mies ihan niin stereotyyppisellä tavalla kuin haluaa. Kuitenkin tärkeämpää on nähdä yksilö yksilönä, eikä sukupuolensa edustajana.

Vierailija kirjoitti:

[ Kuitenkin tärkeämpää on nähdä yksilö yksilönä, eikä sukupuolensa edustajana.

Tämä taas on aivan eri asia kuin se miten iso sisäinen merkitys ihmiselle itselleen on hänelle rakentuneella tai jäsentymättömäksi jääneellä sukupuoli-identiteetillä. Selkeä, hyvin jäsentynyt identiteetti tarkoittaa usein sitä, että ihminen on sinut itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osti sidepaketin vessan kaappiin ja thäts it. Niin ja varoitti, että kaikki miehet haluaa vaan sitä ja kotiintuloaika klo21 18v asti.

Minun äitini ei kertonut mitään kuukautisista ja ymmärsin kyllä olla puhumatta niistä hänelle, kun ne alkoivat. Varastin sitten hänen siteitään koko nuoruuteni ja hän teeskenteli, että ei huomannut, että edes tarvitsin siteitä.[/quote

Meillä sama! Onneksi tyttäreni kertoi, vaikka en itse ole oikein hänelle osannut näistä asioista puhua. 

Ei minua muutenkaan mitenkään erityisesti naiseksi kasvatettu. Samanlaisen kasvatuksen olemme veljeni kanssa saaneet.

Miten se vaikutti sinuun? Osaatko olla ylpeä omasta naiseudestasi?

Jäin nyt pohtimaan, mitä on naiseus ja miten siitä pitäisi olla ylpeä sen kummemmin kuin muistakaan asioista tai ominaisuuksista. Ihan tavallinen nainen olen ja siihen ihan tyytyväinen sitä erityisemmin ajattelematta. 

Miksi ei olisi itsestään naisena ylpeä? Onhan naiseus kuitenkin osa omaa identiteettiä.

Miksi juuri naiseudesta pitäisi olla ylpeä? Mitä erinomaista siinä on? Sehän on vain biologinen fakta. Kuulostaa hassulta ajatukselta. Eiväthän miehetkään ole ylpeitä siitä, että ovat juuri miehiä.  Ei ole ainakaan ikinä tullut vastaan miestä, joka olisi hehkuttanut sitä kuinka hän on ylpeä siitä, että on mies. :D

Sukupuolihan ei ole mitenkään omaa ansioita. 

Miksei olisi ylpeä kaikesta siitä mitä on?? Naiseudesta, terveydestä, ehkä älykkyydestä, ehkä empaattisuudesta.. se on tervettä, kunnioittaa itseään ja olla ylpeä itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osti sidepaketin vessan kaappiin ja thäts it. Niin ja varoitti, että kaikki miehet haluaa vaan sitä ja kotiintuloaika klo21 18v asti.

Minun äitini ei kertonut mitään kuukautisista ja ymmärsin kyllä olla puhumatta niistä hänelle, kun ne alkoivat. Varastin sitten hänen siteitään koko nuoruuteni ja hän teeskenteli, että ei huomannut, että edes tarvitsin siteitä.[/quote

Meillä sama! Onneksi tyttäreni kertoi, vaikka en itse ole oikein hänelle osannut näistä asioista puhua. 

Ei minua muutenkaan mitenkään erityisesti naiseksi kasvatettu. Samanlaisen kasvatuksen olemme veljeni kanssa saaneet.

Miten se vaikutti sinuun? Osaatko olla ylpeä omasta naiseudestasi?

Jäin nyt pohtimaan, mitä on naiseus ja miten siitä pitäisi olla ylpeä sen kummemmin kuin muistakaan asioista tai ominaisuuksista. Ihan tavallinen nainen olen ja siihen ihan tyytyväinen sitä erityisemmin ajattelematta. 

Miksi ei olisi itsestään naisena ylpeä? Onhan naiseus kuitenkin osa omaa identiteettiä.

Miksi juuri naiseudesta pitäisi olla ylpeä? Mitä erinomaista siinä on? Sehän on vain biologinen fakta. Kuulostaa hassulta ajatukselta. Eiväthän miehetkään ole ylpeitä siitä, että ovat juuri miehiä.  Ei ole ainakaan ikinä tullut vastaan miestä, joka olisi hehkuttanut sitä kuinka hän on ylpeä siitä, että on mies. :D

Sukupuolihan ei ole mitenkään omaa ansioita. 

Miksei olisi ylpeä kaikesta siitä mitä on?? Naiseudesta, terveydestä, ehkä älykkyydestä, ehkä empaattisuudesta.. se on tervettä, kunnioittaa itseään ja olla ylpeä itsestään.

Olen samaa mieltä! Jos tyytyväinen itseensä, niin on paljon helpompi osoittaa arvostavansa toisiakin sellaisina kuin he ovat.