Millä tavoin äitisi tuki sinua naiseksi kasvamisessa?

Vierailija kirjoitti:

Äitini opetti mulle kun olin 13, kuinka vaihdetaan autoon renkaat. Hän opetti myös perustyökalujen käytön, nuotion ja takan sytyttämisen, sen kuinka ammutaan piekkarilla/ilmakiväärillä, miten asp-tili toimii.. Hän opetti minut kunnioittamaan itseäni, arvostamaan muita, kantamaan vastuuni, keskustelemaan ja kyseenalaistamaan. Ottamaan selvää asioista, uskomaan omiin unelmiin.

Olen molemmille vanhemmilleni kiitollinen siitä, miten he valmensivat elämää varten. Siitä, että sain olla itseni ja tehdä nuorena jo omat päätökseni, kunhan osasin perustella ne ja ymmärsin niiden seuraamukset.

Minunkin äitini oli henkisesti joiltain osin ns. äijä. Harmi, että minä olin luonteeltani sellainen, että olisin kaivannut pehmeämpää ja feminiinisempää roolimallia itselleni sukupuolten välisiä raja-aitoja murtavan "hyvän jätkän" sijasta.

Seksistä ei meidän kodissa puhuttu mitään. Jos kysyin vähän jotain siihen viittaavaa sain huudot niskaani. Samaten jos itkin niin se sai hänet pihisemään kiukusta. Äitini on syntynyt -59 joten hänet on kasvatettu häpeämään seksuaalisuutta ja tunteiden näyttämistä. Mutta kuukautisista puhuttiin ja hän osti siteitä. Varoitti lihomasta, mutta tämä johtui luultavasti ennemmin terveysasioista kuin miesten miellyttämisestä. Saman kaltaisia äitikokemuksia olen saanut kuulla muiltakin kolmikymppisiltä kavereiltani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini opetti mulle kun olin 13, kuinka vaihdetaan autoon renkaat. Hän opetti myös perustyökalujen käytön, nuotion ja takan sytyttämisen, sen kuinka ammutaan piekkarilla/ilmakiväärillä, miten asp-tili toimii.. Hän opetti minut kunnioittamaan itseäni, arvostamaan muita, kantamaan vastuuni, keskustelemaan ja kyseenalaistamaan. Ottamaan selvää asioista, uskomaan omiin unelmiin.

Olen molemmille vanhemmilleni kiitollinen siitä, miten he valmensivat elämää varten. Siitä, että sain olla itseni ja tehdä nuorena jo omat päätökseni, kunhan osasin perustella ne ja ymmärsin niiden seuraamukset.

Minunkin äitini oli henkisesti joiltain osin ns. äijä. Harmi, että minä olin luonteeltani sellainen, että olisin kaivannut pehmeämpää ja feminiinisempää roolimallia itselleni sukupuolten välisiä raja-aitoja murtavan "hyvän jätkän" sijasta.

Harmi, että jäit ilman kaipaamaasi roolimallia - ja hyvä muistutus siitä, kuinka erilaisia ihmiset ovat. Itse en koskaan kokenut jääneeni mistään paitsi, vaikka äitini ei järin feminiininen ollutkaan. En ole minäkään, mutta en myöskään koe sitä puutteeksi, pidän itsestäni tällaisena kun olen. Meistä pikkuveljeni on se herkempi tapaus, hänelle taisi olla jollain tasolla vaikeampaa. Ehkä olisi kaivannut jollain tavalla pehmeämpää kotiympäristöä, minulle taas jopa stoalainen ja puhtaaseen logiikkaan perustuva maailma, jossa ihmisen määrittää vain ja ainoastaan yksilö itse, on enemmän omalta tuntuva. Ja joo, sukupuoli on minulle enemmän välttämätön paha kun mikään erityisesti korostamani asia. En häpeä todellakaan, mutta ehkä pidän sukupuolta hyvin merkityksettömänä oikeastaan kaikkien kohdalla.

Uusi päivä, uudet kujeet. Jakakaa kokemuksianne!