Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olinpa positiivisesti yllättynyt kun kuulin tänään ensimmäisen että saattohoitopotilaat nukutetaan muutamaa päivää ennen kuolemaa..
05.09.2019 |
Olen luullut aikaisemmin että siinä vaan annetaan tuijotella kattoon ja lääkäri tuo välillä buranaa ja pitää kädestä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kohdalla käytettiin voimakasta kipulaastaria joka vaivutti hänet tajuttomuuteen.
Kummallinen tapaus kaikenkaikkiaan, sillä edellisellä viikolla lekuri oli tehnyt omaisille kertomatta saattohoitopäätöksen (äiti oli aivoinfarktin jälkeen ilman tippaa, jota aloin ihmettelemään virolaisen hoitajan kanssa ja menimme lukemaan potilaskertomuksen koneelta, saattohoitopäätös), joka sitten purettiin kun mutsilta kysyttiin hoitajan ja lekurin läsnäollessa haluaako hän vielä elää.
Tottakai mutsi halusi elää!!!!!!!!!
Seuraavalla viikolla lääkäri oli määrännyt kipulaastarin joka oli vaivuttanut mutsin uneen. Tulin tietoiseksi tapahtumasta liian myöhään ja kuolemahan siitä pakkopaastosta seurasi.
Haukuin sen lekurin mengeleksi ja lupasin tehdä valituksen hänen toiminnastaan jo hieman ennen mutsin kuolemaa.
Seurauksena oli, että lääkäri soitti minulle seuraavana päivänä äidin kuoleman jälkeen ja kysyi haluanko mutsille tehtäväksi ruumiinavauksen kuoleman syyn toteamiseksi, mutta olin siinä vaiheessa jo kaikesta tapahtuneesta niin sekaisin, enkä uskonut siitä olevan mitään hyötyä, joten sanoin kirjoita mitä haluat joten asia haudattiin mutsin mukana.
They shoot horses dont they?
Oletko nyt ihan varma, ettei kyseessä ollut elvytyskielto?
Täysin varma, sillä luin hoitajan kanssa äitini hoitotiedot kanslian tietsikalta ja samoin kuin minä, ihmetteli miksei äidilläni ollut tippaa. Oli viety infarktin jälkeen ensiapuun toiseen sairaalaan, josta oli palannut takaisin edellisenä päivänä.
Eniten tilanteessa vitutti "salainen" saattohoitopäätös, sillä vaikka mutsi oli huonossa kunnossa, olisi ollut asianmukaista keskustella kanssani (ainoa omainen joka kävi jatkuvasti katsomassa) saattohoidosta.
Koko sairaalajakso oli jotenkin outo.
Esimerkiksi hoitokokous johon aioin osallistua, oli siirretty tuntia aiemmaksi kuin minulle oli ilmoitettu ja saavuin paikalle vasta kun se oli juuri päättymässä.
Kokemukseni jälkeen aloin uskoa, että vielä elinkelpoisia, vaikeahoitoisia vanhuksia vaivutetaan tajuttomuuteen ja potilaskertomukseen vain kirjoitetaan ettei enää ota ravintoa vastaan ja delaa todennäköisesti elimistön kuivumiseen muutamissa päivissä.
Tutkin annetun kipulaastarin ominaisuuksia tapahtuman jälkeen netistä ( en enää muista kauppanimeä, mutta hyvin yleisesti käytetty kivunhoitovälinen vanhuksille) ja huomasin kuinka tujusta kamasta on kyse.
Vaikkei eutanasia ei ole sallittua lain perusteella, uskon että lakia kierretään hyvin yleisesti ja lekuri voi käytännössä tappaa vanhukset, liikaa vaivaa aiheuttavat, ikiuneen määräämillään lääkkeillä.
En lopultakaan tiedä onko tämä oikein vai väärin, sillä äitinikin oli hyvin sairas ja kivulias loppuaikoinaan ja EHKÄ lääkäri teki sittenkin oikean ratkaisun ja edesauttoi äitini lähtöä nopeammin kuin se olisi tapahtunut luonnollisella tavalla.Elämä on.........ja ennenkaikkea kuolema.
Todellakin kuulostaa pikkasen oudolta, mutta älä yleistä tätä, että näin tehdään kaikille kaikkialla tai edes monille. Olen itse alalla ja ongelma on enemmänkin se, että lääkärit eivät meinaa uskaltaa lopettaa nestetyksiä ja iv-antibiootteja oikeaan aikaan, nesteytystä ja iv-lääkitystä pitkitetään ja näin ollen myös kuolevan ihmisen kärsimyksiä. Neste ei enää imeydy vaan kertyy kudoksiin ja keuhkoihin ja vaikeuttaa hengitystä entisestään.
Näinhän se on mutta yritä selittää se omaisille kun läheinen itkee janoa.
Kaikki eivät pysty juomaan, sylkevät nesteen/jääpalat pois ja silti valittavat janoa.
Surullista ja julman kuuloista mutta se tippa olisi vielä pahempi ratkaisu kuolevalle.
No tämänkin takia kipupumppu on hyvä lopussa. Eivät saattohoidettavat yleensä kyllä itke janoa. Tätä keskustelua on hankala käydä, kun ihmiset eivät ole perillä siitä, miltä kuoleva ihminen näyttää. Suuta houdetaan kostuttavilla suihkeilla ja sitruunatikuilla, huulia rasvataan jne. Ja tosiaan kipupumppu on lopussa yleensä (morfiini).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kyllä kumma että eläimet saavat armeliaan ja arvokkaan nopean lopun mutta ihmisten pitää kitua joku helkatan kuolemanprosessi.
Vierailija kirjoitti:
Saattohoitopäätös tehdään todella todella "herkästi" kun potilas on vähänkin vanhempi.
Pikemminkin päinvastoin. Elvytyskielto voidaan tehdä ja se onkin ainoa järkevä ratkaisu. Jos sairas vanhus elvytetään hengityksen loppuessa tai sydämen pettäessä, lopputulos ei todellakaan ole mikään hyvä vaan sen jälkeen vanhus kituu entistä kamalammassa kunnossa kuolemaa odottaen. Mutta saattohoitopäätöksiä ei omaisten pelossa tehdä, vaikka pitäisi. Loppuun asti nesteytetään jne. vaikka ei enää pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kohdalla käytettiin voimakasta kipulaastaria joka vaivutti hänet tajuttomuuteen.
Kummallinen tapaus kaikenkaikkiaan, sillä edellisellä viikolla lekuri oli tehnyt omaisille kertomatta saattohoitopäätöksen (äiti oli aivoinfarktin jälkeen ilman tippaa, jota aloin ihmettelemään virolaisen hoitajan kanssa ja menimme lukemaan potilaskertomuksen koneelta, saattohoitopäätös), joka sitten purettiin kun mutsilta kysyttiin hoitajan ja lekurin läsnäollessa haluaako hän vielä elää.
Tottakai mutsi halusi elää!!!!!!!!!
Seuraavalla viikolla lääkäri oli määrännyt kipulaastarin joka oli vaivuttanut mutsin uneen. Tulin tietoiseksi tapahtumasta liian myöhään ja kuolemahan siitä pakkopaastosta seurasi.
Haukuin sen lekurin mengeleksi ja lupasin tehdä valituksen hänen toiminnastaan jo hieman ennen mutsin kuolemaa.
Seurauksena oli, että lääkäri soitti minulle seuraavana päivänä äidin kuoleman jälkeen ja kysyi haluanko mutsille tehtäväksi ruumiinavauksen kuoleman syyn toteamiseksi, mutta olin siinä vaiheessa jo kaikesta tapahtuneesta niin sekaisin, enkä uskonut siitä olevan mitään hyötyä, joten sanoin kirjoita mitä haluat joten asia haudattiin mutsin mukana.
They shoot horses dont they?
Oletko nyt ihan varma, ettei kyseessä ollut elvytyskielto?
Täysin varma, sillä luin hoitajan kanssa äitini hoitotiedot kanslian tietsikalta ja samoin kuin minä, ihmetteli miksei äidilläni ollut tippaa. Oli viety infarktin jälkeen ensiapuun toiseen sairaalaan, josta oli palannut takaisin edellisenä päivänä.
Eniten tilanteessa vitutti "salainen" saattohoitopäätös, sillä vaikka mutsi oli huonossa kunnossa, olisi ollut asianmukaista keskustella kanssani (ainoa omainen joka kävi jatkuvasti katsomassa) saattohoidosta.
Koko sairaalajakso oli jotenkin outo.
Esimerkiksi hoitokokous johon aioin osallistua, oli siirretty tuntia aiemmaksi kuin minulle oli ilmoitettu ja saavuin paikalle vasta kun se oli juuri päättymässä.
Kokemukseni jälkeen aloin uskoa, että vielä elinkelpoisia, vaikeahoitoisia vanhuksia vaivutetaan tajuttomuuteen ja potilaskertomukseen vain kirjoitetaan ettei enää ota ravintoa vastaan ja delaa todennäköisesti elimistön kuivumiseen muutamissa päivissä.
Tutkin annetun kipulaastarin ominaisuuksia tapahtuman jälkeen netistä ( en enää muista kauppanimeä, mutta hyvin yleisesti käytetty kivunhoitovälinen vanhuksille) ja huomasin kuinka tujusta kamasta on kyse.
Vaikkei eutanasia ei ole sallittua lain perusteella, uskon että lakia kierretään hyvin yleisesti ja lekuri voi käytännössä tappaa vanhukset, liikaa vaivaa aiheuttavat, ikiuneen määräämillään lääkkeillä.
En lopultakaan tiedä onko tämä oikein vai väärin, sillä äitinikin oli hyvin sairas ja kivulias loppuaikoinaan ja EHKÄ lääkäri teki sittenkin oikean ratkaisun ja edesauttoi äitini lähtöä nopeammin kuin se olisi tapahtunut luonnollisella tavalla.Elämä on.........ja ennenkaikkea kuolema.
Vai elinkelpoisia vanhuksia.... Minä en ainakaan halua enää elää siinä vaiheessa, kun olen vanhus enkä pääse enää sängystä. Miksi minua pitäisi väkisin hengissä pitää? Mitä kivaa siinä on odotettavissa?
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti kuoli syöpään ja saattokodista varoitettiin milloin lääkitystä lisätään, jonka jälkeen ei enää voi keskustella potilaan kanssa. Noin neljä päivää äiti eli vielä vähän kuin koomassa.
Että kyllä tämä on ihan totta ja ainakin tuossa saattokodissa näin tehtiin kaikille.
Minunkin äiti kuoli syöpään ja 2 viimeistä päivää meni sedaatiossa. Se, mikä traumatisoi minua, oli se, että sedaatio annettiin etukäteen varottamatta kun olin jalottelemassa potilaan nukkuessa. Emme saaneet hyvästellä, vaikka olin paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kohdalla käytettiin voimakasta kipulaastaria joka vaivutti hänet tajuttomuuteen.
Kummallinen tapaus kaikenkaikkiaan, sillä edellisellä viikolla lekuri oli tehnyt omaisille kertomatta saattohoitopäätöksen (äiti oli aivoinfarktin jälkeen ilman tippaa, jota aloin ihmettelemään virolaisen hoitajan kanssa ja menimme lukemaan potilaskertomuksen koneelta, saattohoitopäätös), joka sitten purettiin kun mutsilta kysyttiin hoitajan ja lekurin läsnäollessa haluaako hän vielä elää.
Tottakai mutsi halusi elää!!!!!!!!!
Seuraavalla viikolla lääkäri oli määrännyt kipulaastarin joka oli vaivuttanut mutsin uneen. Tulin tietoiseksi tapahtumasta liian myöhään ja kuolemahan siitä pakkopaastosta seurasi.
Haukuin sen lekurin mengeleksi ja lupasin tehdä valituksen hänen toiminnastaan jo hieman ennen mutsin kuolemaa.
Seurauksena oli, että lääkäri soitti minulle seuraavana päivänä äidin kuoleman jälkeen ja kysyi haluanko mutsille tehtäväksi ruumiinavauksen kuoleman syyn toteamiseksi, mutta olin siinä vaiheessa jo kaikesta tapahtuneesta niin sekaisin, enkä uskonut siitä olevan mitään hyötyä, joten sanoin kirjoita mitä haluat joten asia haudattiin mutsin mukana.
They shoot horses dont they?
Oletko nyt ihan varma, ettei kyseessä ollut elvytyskielto?
Täysin varma, sillä luin hoitajan kanssa äitini hoitotiedot kanslian tietsikalta ja samoin kuin minä, ihmetteli miksei äidilläni ollut tippaa. Oli viety infarktin jälkeen ensiapuun toiseen sairaalaan, josta oli palannut takaisin edellisenä päivänä.
Eniten tilanteessa vitutti "salainen" saattohoitopäätös, sillä vaikka mutsi oli huonossa kunnossa, olisi ollut asianmukaista keskustella kanssani (ainoa omainen joka kävi jatkuvasti katsomassa) saattohoidosta.
Koko sairaalajakso oli jotenkin outo.
Esimerkiksi hoitokokous johon aioin osallistua, oli siirretty tuntia aiemmaksi kuin minulle oli ilmoitettu ja saavuin paikalle vasta kun se oli juuri päättymässä.
Kokemukseni jälkeen aloin uskoa, että vielä elinkelpoisia, vaikeahoitoisia vanhuksia vaivutetaan tajuttomuuteen ja potilaskertomukseen vain kirjoitetaan ettei enää ota ravintoa vastaan ja delaa todennäköisesti elimistön kuivumiseen muutamissa päivissä.
Tutkin annetun kipulaastarin ominaisuuksia tapahtuman jälkeen netistä ( en enää muista kauppanimeä, mutta hyvin yleisesti käytetty kivunhoitovälinen vanhuksille) ja huomasin kuinka tujusta kamasta on kyse.
Vaikkei eutanasia ei ole sallittua lain perusteella, uskon että lakia kierretään hyvin yleisesti ja lekuri voi käytännössä tappaa vanhukset, liikaa vaivaa aiheuttavat, ikiuneen määräämillään lääkkeillä.
En lopultakaan tiedä onko tämä oikein vai väärin, sillä äitinikin oli hyvin sairas ja kivulias loppuaikoinaan ja EHKÄ lääkäri teki sittenkin oikean ratkaisun ja edesauttoi äitini lähtöä nopeammin kuin se olisi tapahtunut luonnollisella tavalla.Elämä on.........ja ennenkaikkea kuolema.
Vai elinkelpoisia vanhuksia.... Minä en ainakaan halua enää elää siinä vaiheessa, kun olen vanhus enkä pääse enää sängystä. Miksi minua pitäisi väkisin hengissä pitää? Mitä kivaa siinä on odotettavissa?
No niinpä :-)
Noin minäkin ajattelin nuorempana, mutta elämänkokemus on osoittanut, että ihminen roikkuu elämässä kiinni viimeiseen saakka. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Ehkä olet niitä harvinaisia poikkeuksia, mutta yleensä iän kattuessa oppii huomaamaan, että päätökset joita nuoruuden uhossaan tekee, alkavat menettää merkitystään siinä vaiheessa kun erilaisia vanhuuden vaivoja/sairauksia alkaa itselle tulemaan.
Toisaalta tuollainen ehdottomuus (typeryys, ymmärtämättömyys ihmisestä) johtaa hyvin nopeasti hyvin itsekeskeiseen maailmaan, jossa oman iän seurauksena alkaa ajattelemaan ko. "faktan" koskettavan kaikkia muitakin ihmisiä, eikä todellakaan ymmärrä miksi vanhuksille yritetään taata samat hoitomahdollisuudet kuin muullekin väestölle.
Eutanasia vaan pikaisesti jos vuodeosastolle joutuu.
Vierailija kirjoitti:
Kun mä kävin musakeikalla Terhokodissa niin kyllä ne kaikki oli hereillä...
Ehkä he eivät vielä olleet ihan lähtöportilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma että eläimet saavat armeliaan ja arvokkaan nopean lopun mutta ihmisten pitää kitua joku helkatan kuolemanprosessi.
Jokunen aika sitten jouduimme luopumaan lemmikistämme, joka oli sairastunut niin vakavasti, ettei olisi ollut järkeä koittaa parantaa sitä. Vaikka eutanasia oli raskas toimenpide meille ihmisille, olin vilpittömästi kateellinen lemmikillemme, että se sai niin hienon ja lempeän kuoleman. Kysyin eläinlääkäriltä, voinko tulla hänen vastaanotolleen, jos sairastun sillä tavalla, että loppuelämä on yhtä kärsimystä. Ei aikonut auttaa minua, kehno.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä kumma että eläimet saavat armeliaan ja arvokkaan nopean lopun mutta ihmisten pitää kitua joku helkatan kuolemanprosessi.
Jokunen aika sitten jouduimme luopumaan lemmikistämme, joka oli sairastunut niin vakavasti, ettei olisi ollut järkeä koittaa parantaa sitä. Vaikka eutanasia oli raskas toimenpide meille ihmisille, olin vilpittömästi kateellinen lemmikillemme, että se sai niin hienon ja lempeän kuoleman. Kysyin eläinlääkäriltä, voinko tulla hänen vastaanotolleen, jos sairastun sillä tavalla, että loppuelämä on yhtä kärsimystä. Ei aikonut auttaa minua, kehno.
Olisi kyllä kätevä palvelu, ainakin omaisten kannalta.
Muori takapenkille ja eutanasiakeskukseen antamaan se viimeinen voitelu.
Voisi sitten kirjoitella palstalle kuinka ihana ja kivuton oli mummon lähtö. Se katseli haileilla, kaihisilla silmillään niin sydämeenkoskettavasti, heilautti kuin hyvästelläkseen yläraajaansa ja meni sinne minne aurinko ei paista.
Eutanasiapalvelu hoiti kompostoinnin muutamalla satasella.
Kaipaaman jäivät Hanna ja lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kohdalla käytettiin voimakasta kipulaastaria joka vaivutti hänet tajuttomuuteen.
Kummallinen tapaus kaikenkaikkiaan, sillä edellisellä viikolla lekuri oli tehnyt omaisille kertomatta saattohoitopäätöksen (äiti oli aivoinfarktin jälkeen ilman tippaa, jota aloin ihmettelemään virolaisen hoitajan kanssa ja menimme lukemaan potilaskertomuksen koneelta, saattohoitopäätös), joka sitten purettiin kun mutsilta kysyttiin hoitajan ja lekurin läsnäollessa haluaako hän vielä elää.
Tottakai mutsi halusi elää!!!!!!!!!
Seuraavalla viikolla lääkäri oli määrännyt kipulaastarin joka oli vaivuttanut mutsin uneen. Tulin tietoiseksi tapahtumasta liian myöhään ja kuolemahan siitä pakkopaastosta seurasi.
Haukuin sen lekurin mengeleksi ja lupasin tehdä valituksen hänen toiminnastaan jo hieman ennen mutsin kuolemaa.
Seurauksena oli, että lääkäri soitti minulle seuraavana päivänä äidin kuoleman jälkeen ja kysyi haluanko mutsille tehtäväksi ruumiinavauksen kuoleman syyn toteamiseksi, mutta olin siinä vaiheessa jo kaikesta tapahtuneesta niin sekaisin, enkä uskonut siitä olevan mitään hyötyä, joten sanoin kirjoita mitä haluat joten asia haudattiin mutsin mukana.
They shoot horses dont they?
Oletko nyt ihan varma, ettei kyseessä ollut elvytyskielto?
Täysin varma, sillä luin hoitajan kanssa äitini hoitotiedot kanslian tietsikalta ja samoin kuin minä, ihmetteli miksei äidilläni ollut tippaa. Oli viety infarktin jälkeen ensiapuun toiseen sairaalaan, josta oli palannut takaisin edellisenä päivänä.
Eniten tilanteessa vitutti "salainen" saattohoitopäätös, sillä vaikka mutsi oli huonossa kunnossa, olisi ollut asianmukaista keskustella kanssani (ainoa omainen joka kävi jatkuvasti katsomassa) saattohoidosta.
Koko sairaalajakso oli jotenkin outo.
Esimerkiksi hoitokokous johon aioin osallistua, oli siirretty tuntia aiemmaksi kuin minulle oli ilmoitettu ja saavuin paikalle vasta kun se oli juuri päättymässä.
Kokemukseni jälkeen aloin uskoa, että vielä elinkelpoisia, vaikeahoitoisia vanhuksia vaivutetaan tajuttomuuteen ja potilaskertomukseen vain kirjoitetaan ettei enää ota ravintoa vastaan ja delaa todennäköisesti elimistön kuivumiseen muutamissa päivissä.
Tutkin annetun kipulaastarin ominaisuuksia tapahtuman jälkeen netistä ( en enää muista kauppanimeä, mutta hyvin yleisesti käytetty kivunhoitovälinen vanhuksille) ja huomasin kuinka tujusta kamasta on kyse.
Vaikkei eutanasia ei ole sallittua lain perusteella, uskon että lakia kierretään hyvin yleisesti ja lekuri voi käytännössä tappaa vanhukset, liikaa vaivaa aiheuttavat, ikiuneen määräämillään lääkkeillä.
En lopultakaan tiedä onko tämä oikein vai väärin, sillä äitinikin oli hyvin sairas ja kivulias loppuaikoinaan ja EHKÄ lääkäri teki sittenkin oikean ratkaisun ja edesauttoi äitini lähtöä nopeammin kuin se olisi tapahtunut luonnollisella tavalla.Elämä on.........ja ennenkaikkea kuolema.
Vai elinkelpoisia vanhuksia.... Minä en ainakaan halua enää elää siinä vaiheessa, kun olen vanhus enkä pääse enää sängystä. Miksi minua pitäisi väkisin hengissä pitää? Mitä kivaa siinä on odotettavissa?
No niinpä :-)
Noin minäkin ajattelin nuorempana, mutta elämänkokemus on osoittanut, että ihminen roikkuu elämässä kiinni viimeiseen saakka. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Ehkä olet niitä harvinaisia poikkeuksia, mutta yleensä iän kattuessa oppii huomaamaan, että päätökset joita nuoruuden uhossaan tekee, alkavat menettää merkitystään siinä vaiheessa kun erilaisia vanhuuden vaivoja/sairauksia alkaa itselle tulemaan.
Toisaalta tuollainen ehdottomuus (typeryys, ymmärtämättömyys ihmisestä) johtaa hyvin nopeasti hyvin itsekeskeiseen maailmaan, jossa oman iän seurauksena alkaa ajattelemaan ko. "faktan" koskettavan kaikkia muitakin ihmisiä, eikä todellakaan ymmärrä miksi vanhuksille yritetään taata samat hoitomahdollisuudet kuin muullekin väestölle.
Eutanasia vaan pikaisesti jos vuodeosastolle joutuu.
Tarkoitin tässä lähinnä näitä suu ammollaan vuosia pedissä maanneita dementikkoja, jotka eivät pysty enää puhumaan eivätkä mitään tekemään. On sulaa hulluutta pitkittää sellaista elämään. Siihen päädytään, kun pakonomaisesti elvytetään ja hoidetaan.
Puhumattoman, liikkumattoman dementikon sydän pysähtyy. Mitä tehdään? No eikun deffa esiin ja jysäyttämään mummelia. Minusta tuo on elämän häpäisyä eikä sen kunnoittamista. Enkä tunne ketään, joka moista itselleen haluaa.
Olen äidiltäni kysynyt, että jos hän on vanhus ja hänen sydämensä pysähtyy tai hän saa jonkin aivotapahtuman kotona, soitanko ambulanssin vai annanko lähteä. Vastaus oli jälkimmäinen. Samaa toivon itselleni ja on vaikea kuvitella, että mieleni muuttuisi. Ei minusta elämän pitkittäminen ole mikään itseisarvo ja kaltaisiani on monia.
Yhtä hyvin voisin sanoa sinulle, että kyllä sinunkin mielesi muuttuu, kun olet maannut omissa ulosteissasi sängyssä muutaman vuoden pääsemättä ulos ja voimatta vaikuttaa itse mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kohdalla käytettiin voimakasta kipulaastaria joka vaivutti hänet tajuttomuuteen.
Kummallinen tapaus kaikenkaikkiaan, sillä edellisellä viikolla lekuri oli tehnyt omaisille kertomatta saattohoitopäätöksen (äiti oli aivoinfarktin jälkeen ilman tippaa, jota aloin ihmettelemään virolaisen hoitajan kanssa ja menimme lukemaan potilaskertomuksen koneelta, saattohoitopäätös), joka sitten purettiin kun mutsilta kysyttiin hoitajan ja lekurin läsnäollessa haluaako hän vielä elää.
Tottakai mutsi halusi elää!!!!!!!!!
Seuraavalla viikolla lääkäri oli määrännyt kipulaastarin joka oli vaivuttanut mutsin uneen. Tulin tietoiseksi tapahtumasta liian myöhään ja kuolemahan siitä pakkopaastosta seurasi.
Haukuin sen lekurin mengeleksi ja lupasin tehdä valituksen hänen toiminnastaan jo hieman ennen mutsin kuolemaa.
Seurauksena oli, että lääkäri soitti minulle seuraavana päivänä äidin kuoleman jälkeen ja kysyi haluanko mutsille tehtäväksi ruumiinavauksen kuoleman syyn toteamiseksi, mutta olin siinä vaiheessa jo kaikesta tapahtuneesta niin sekaisin, enkä uskonut siitä olevan mitään hyötyä, joten sanoin kirjoita mitä haluat joten asia haudattiin mutsin mukana.
They shoot horses dont they?
Oletko nyt ihan varma, ettei kyseessä ollut elvytyskielto?
Täysin varma, sillä luin hoitajan kanssa äitini hoitotiedot kanslian tietsikalta ja samoin kuin minä, ihmetteli miksei äidilläni ollut tippaa. Oli viety infarktin jälkeen ensiapuun toiseen sairaalaan, josta oli palannut takaisin edellisenä päivänä.
Eniten tilanteessa vitutti "salainen" saattohoitopäätös, sillä vaikka mutsi oli huonossa kunnossa, olisi ollut asianmukaista keskustella kanssani (ainoa omainen joka kävi jatkuvasti katsomassa) saattohoidosta.
Koko sairaalajakso oli jotenkin outo.
Esimerkiksi hoitokokous johon aioin osallistua, oli siirretty tuntia aiemmaksi kuin minulle oli ilmoitettu ja saavuin paikalle vasta kun se oli juuri päättymässä.
Kokemukseni jälkeen aloin uskoa, että vielä elinkelpoisia, vaikeahoitoisia vanhuksia vaivutetaan tajuttomuuteen ja potilaskertomukseen vain kirjoitetaan ettei enää ota ravintoa vastaan ja delaa todennäköisesti elimistön kuivumiseen muutamissa päivissä.
Tutkin annetun kipulaastarin ominaisuuksia tapahtuman jälkeen netistä ( en enää muista kauppanimeä, mutta hyvin yleisesti käytetty kivunhoitovälinen vanhuksille) ja huomasin kuinka tujusta kamasta on kyse.
Vaikkei eutanasia ei ole sallittua lain perusteella, uskon että lakia kierretään hyvin yleisesti ja lekuri voi käytännössä tappaa vanhukset, liikaa vaivaa aiheuttavat, ikiuneen määräämillään lääkkeillä.
En lopultakaan tiedä onko tämä oikein vai väärin, sillä äitinikin oli hyvin sairas ja kivulias loppuaikoinaan ja EHKÄ lääkäri teki sittenkin oikean ratkaisun ja edesauttoi äitini lähtöä nopeammin kuin se olisi tapahtunut luonnollisella tavalla.Elämä on.........ja ennenkaikkea kuolema.
Vai elinkelpoisia vanhuksia.... Minä en ainakaan halua enää elää siinä vaiheessa, kun olen vanhus enkä pääse enää sängystä. Miksi minua pitäisi väkisin hengissä pitää? Mitä kivaa siinä on odotettavissa?
No niinpä :-)
Noin minäkin ajattelin nuorempana, mutta elämänkokemus on osoittanut, että ihminen roikkuu elämässä kiinni viimeiseen saakka. Joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Ehkä olet niitä harvinaisia poikkeuksia, mutta yleensä iän kattuessa oppii huomaamaan, että päätökset joita nuoruuden uhossaan tekee, alkavat menettää merkitystään siinä vaiheessa kun erilaisia vanhuuden vaivoja/sairauksia alkaa itselle tulemaan.
Toisaalta tuollainen ehdottomuus (typeryys, ymmärtämättömyys ihmisestä) johtaa hyvin nopeasti hyvin itsekeskeiseen maailmaan, jossa oman iän seurauksena alkaa ajattelemaan ko. "faktan" koskettavan kaikkia muitakin ihmisiä, eikä todellakaan ymmärrä miksi vanhuksille yritetään taata samat hoitomahdollisuudet kuin muullekin väestölle.
Eutanasia vaan pikaisesti jos vuodeosastolle joutuu.
Tarkoitin tässä lähinnä näitä suu ammollaan vuosia pedissä maanneita dementikkoja, jotka eivät pysty enää puhumaan eivätkä mitään tekemään. On sulaa hulluutta pitkittää sellaista elämään. Siihen päädytään, kun pakonomaisesti elvytetään ja hoidetaan.
Puhumattoman, liikkumattoman dementikon sydän pysähtyy. Mitä tehdään? No eikun deffa esiin ja jysäyttämään mummelia. Minusta tuo on elämän häpäisyä eikä sen kunnoittamista. Enkä tunne ketään, joka moista itselleen haluaa.
Olen äidiltäni kysynyt, että jos hän on vanhus ja hänen sydämensä pysähtyy tai hän saa jonkin aivotapahtuman kotona, soitanko ambulanssin vai annanko lähteä. Vastaus oli jälkimmäinen. Samaa toivon itselleni ja on vaikea kuvitella, että mieleni muuttuisi. Ei minusta elämän pitkittäminen ole mikään itseisarvo ja kaltaisiani on monia.
Yhtä hyvin voisin sanoa sinulle, että kyllä sinunkin mielesi muuttuu, kun olet maannut omissa ulosteissasi sängyssä muutaman vuoden pääsemättä ulos ja voimatta vaikuttaa itse mihinkään.
Tuntuu käyttökelpoiselta ajatukselta, että ei soita ambulanssia, kun vanhus saa jonkin kohtauksen, jotta hän saisi nukkua pois eikä joutuisi laitoshoitoon. Voisihan se monessa tapauksessa toimiakin, mutta ei aina. Yksin asuva ätini sai aivoinfarktin ja löydettiin kotoaan viiden ja puolen vuorokauden kuluttua. Kuinka ollakaan, hän oli hengissä, mutta ei kuitenkaan kuntoutunut kävelemään eikä kovin paljon puhumaankaan. Hänen kohtalokseen tuli elää loppuelämänsä laitoksessa, vaikka on täysissä järjissään.
Eli ehkä kannattaa soittaa ambulanssi mummolle, jos sattuuu olemaan paikalla. Infarkti voidaan liuottaa ja mummo voi vielä elellä kotonaan tai palveluasunnossa.
Voi olla, että potilas ei siitä vaan kuolekaan, vaan kituu päiväkaupalla. Ole siinä sitten soittamatta ambulanssia. Koskaan ei voi etukäteen tietää, miten käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin inhottava ajatus tuokin että riutuu päiviä tiedottomana. Saataisiin vaan se kunnon eutanasia tännekin. Mitä iloa kenellekään niistä viimeisistä tajuttomuuspäivistä on?
Siinähän tavallaan näännytetään ihminen nälkään ja janoon.
No näiden ihmisten hereilläolo on usein täyttä kärsimystä. Isäni oli palliatiivisessa sedaatiossa, ja olen siitä kiitollinen, koska hänellä oli keuhkofibroosi, eikä pystynyt hengittämään kunnolla hereillä. Kamalaa katsoa toisen tukehtuvan silmiensä edessä.
Oh! Ennemmin nukutus, kuin morfiini. Mut kuitenkin ennemmin eutanasia, kuin nukutus. Jos siis joskus osuu omalle kohdalleen. Mut on pari kertaa nukutettu, eikä siinä tosiaan tajuais, jos kuolee kesken kaiken pois. Tai siis mulle nukutuslääkkeet toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi muuten jotkut fyysisesti terveet dementikot vain makaavat sängyssä kuin kuolemaa odottaen? Mitä he miettivät ja ovatko masentuneita?
Faith kirjoitti:
Tai sitten morfiinia ja jotain rauhoittavaa lääkettä annetaan niin paljon, että saattohoitopotilas kuolee käytännössä unessa. Ei siis kuole lääkkeen takia, vaan sen vaikutuksen alaisena. Tuollainen kuulostaa ihan hyvältä, lempeältä tavalta kuolla.
On kuulemma tiettyjä merkkejä potilaassa, kun kuolema alkaa olla lähellä, esim. hengityksessä. Ne eivät tietenkään ole tarkkoja ennusteita kuolinajankohdasta, mutta antavat suuntaa. Sen mukaan saattohoitajat ja -lääkärit varmaan osaavat antaa noita lääkkeitä?
Mutta tässähän on juuri se ongelma, että jotain morfiinia pihtaillaan, ettei vaan tule tilanne että näyttäisi kuolevan morfiiniin. Lääkärit antavat mielummin kärsiä, kuin ottavat tuon riskin. Eutanasia siis parantaisi myös saattohoitoa, kun nuo tilanteet voisi etukäteen sopia että ketään ei syytetä mistään jos kipulääkettä menee liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin inhottava ajatus tuokin että riutuu päiviä tiedottomana. Saataisiin vaan se kunnon eutanasia tännekin. Mitä iloa kenellekään niistä viimeisistä tajuttomuuspäivistä on?
Siinähän tavallaan näännytetään ihminen nälkään ja janoon.
Ei oikeastaan.
Lääkäri ei pidä ketään kädestä.
En ainakaan itse tahtoisi tulla nukutetuksi. Pelottava ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö olisi sitten sama jos antaa suoraan eutanasian haluaville, eikä jeesustella pitkittävien sedaatioiden kanssa tai passiivisten epäeettisten eutanasioiden (ilman ruokaa /juomaa iäkkäät). Ennen sedaatiota joillakin ihmisillä voi olla kärsimystä, eikä sitä ole varmaan ollut kaikille tarjolla. Entä jos joku on hereillä nukutuksen aikana osittain ja kärsii, jos jokin menee pieleen, eihän nukutusaineet kaikkiin vaikuta samoin.
Lääkärille kyllä voi olla aika lailla isompi kynnys aktiivisesti lopettaa elämä, kuin pakon edessä kun hoitoja ei enää ole, hyväksyä se että kuolema nyt luonnostaan tulee ja yritetään hoitaa se mahdollisimman kivuttomasti ja arvokkaasti.
Saattohoidossa työskentelevä lääkäri on väärällä alalla, jos ei halua antaa potilaalle hyvää loppua. Ne muutamat viimeiset päivät ovat silkkaa kidutusta kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri ei pidä ketään kädestä.
En ainakaan itse tahtoisi tulla nukutetuksi. Pelottava ajatus.
Minäkin ottaisin mieluummin kerralla sen viimeisen piikin.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin samaa mieltä tästä asiasta.