Lue keskustelun säännöt.
"Et tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, koska sinulla ei ole lapsia."
Ei äiti, mutta väsynyt
05.09.2019 |
Tuossapa lausahdus, joka nostaa verenpainetta joka kerta, kun sattuu nuo sanat kuulemaan.
Ymmärrän, että äiti-ihmiset ovat väsyneitä lapsiperheen arjesta, he ovat varmasti kovilla jaksamisensa kanssa, mutta mielestäni kenelläkään ei ole silti oikeutta tulla vähättelemään muiden ihmisten väsymystä. Monet psyykkiset ja fyysiset seikat vaikuttavat väsymyksen tunteisiin. Läheltä olen seurannut, kuinka esimerkiksi sisäilmaongelmista krooniseen väsymysoireyhtymään sairastunut läheiseni kamppailee arjen tavallisten asioiden kanssa: jopa tiskaaminen voi olla niin rankkaa, että sen jälkeen tarvitsee lepoa. Päässä humisee ja suhisee, olo on jatkuvasti huono. Joka paikkaa koskee. Se väsyttää. Niinpä esimerkiksi tuollaisessa tilanteessa tuntuu kohtuuttomalta vähätellä toisen ihmisen väsymystä ja tuntemuksia muutenkin.
Emme me omasta tahdosta riippuen tai riippumatta lapsettomatkaan vähättele teidän äiti-ihmisten väsymystä. Mikä oikeus heillä siis on vähätellä muiden tuntemuksia?
Ja Huom! Kyllä, näitä asioita ei voi yleistää, kaikki eivät toimi samoin. Kaikki äidit eivät vähättele.
Asiallista keskustelua, kiitos!
Kommentit (1165)
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Et osaa pitää itsestäsi ja voimavaroista huolta, koska olet superäiti.
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Jaksat silti surffailla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Jaksat silti surffailla...
Surffailu ei vaadi aivotyötä. Järkevä argumentointi vaatii.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ketutti vuosia nämä kommentit. Naapurin kakarat möykkää yläkerrassa "et ymmärrä että lapsista lähtee ääntä kun et ole äiti" tai "kyllä sä sit ymmärrät ku sul on lapsia" "nyt tiedän mitä naiseus on kun olen äiti" blaa blaa.
No nytpä olen äiti ja en edelleenkään ymmärrä näitä idiootteja, jotka sheimaa naisia joilla ei ole lapsia. Miettiikö nämä koskaan sitä, että osa naisista on myös tahattomasti lapsettomia ja tuollainen kommentointi voi ihan tosissaan satuttaa!
Nämä vähättelijät on oma idiootti ihmisrotunsa, joista ei ole muuhun kuin lastentekoon, joten sitä omaa supermaman roolia ja erinomaisuutta pitää korostaa vähättelemällä niitä jotka ei kuulu tähän maagiseen klubiin.. Nämä samat on myös niitä, joiden face ja insta muuttuu lasten tileiksi heti syntymän jälkeen ja äidinkin synttärit vietetään hop lopissa.
N35
Sama kokemus. Lisään vielä, että toki käy sääliksi vanhempia, jotka saaneet taakseen niin raskaat lapset ja perhe-elämän, ettei mikään vedä sillä kamaluudelle vertoja. Minulle lapset ja perhe ovat olleet lähinnä voimavara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Jaksat silti surffailla...
Surffailu ei vaadi aivotyötä. Järkevä argumentointi vaatii.
Tämänkin ajan voisi käyttää nukkumiseen. Tai vaikka pieneen happihyppelyyn. Tai olla läsnä lapsille.
Olen äiti itsekin, mutta mietin sitä, että miten mahdottomia muiden lapset ovat tai kuinka vähän haastavia muiden työt ovat, jos se, että pitää muistaa helmit, vilmat, läksyt, hammaslääkärit ja uinnit sekä treenit ja kodinhoito on muka niiiiin raskasta metatyötä. Helppoa se on päivätyöhön verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi tietää mitä suru on, jos et ole menettänyt lastasi.
Et voi tietää mitä kipu on, jos et ole jäänyt auton alle.
Et voi tietää mitä euforia on, jos et ole juossut maratonia.
Näitä "totuuksia" kyllä piisaa, mutta oikeasti KUKAAN ei voi tietää, miltä toisesta tuntuu eikä arvottaa omia kokemuksiaan merkityksellisemmiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Jaksat silti surffailla...
Surffailu ei vaadi aivotyötä. Järkevä argumentointi vaatii.
Tämänkin ajan voisi käyttää nukkumiseen. Tai vaikka pieneen happihyppelyyn. Tai olla läsnä lapsille.
Lapset ”nukkuu” eli mihinkään happihyppelyihin ei pysty lähtemään kun ne jäis keskenään (mies töissä). Eikä todellakaan ole voimia mihinkään kävelyillä. Tuo kommentti jo kertoo, ettet todellakaan tajua tästä uupumuksesta mitään.
Siksi lainausmerkeissä sana nukkuu, koska meillä nukkuminen on sitä, että herätään 1-3 kertaa tunnissa läpi yön! Mun keho ja mieli on niin järkyttävässä stressitilassa ja ylivirittynyt kuuntelemaan pienimpiäkin ääniä, että en oo kohta vuoteen oikein nukkunut. Aivan hirveää.. Koko ajan vaan odottaa, joko se taas herää?! Mies antaa joskus aamuisin mun jäädä sänkyyn makoilemaan ja nousee lasten kans. Ei siitä sen enempää, hänellä on omia haasteita myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Olen elänyt aikuisen elämää sekä lapsettomana että äitinä. En todellakaan lähde väittämään, että äitiydessä on jotain sellaista kamalaa uuvuttavuutta, mitä eivät muut voi edes käsittää. Elämässä on muita paljon rankempia ja uuvuttavampia asioita - valitettavasti. Mutta jos joku lapset äärettömän uuvuttaviksi kokee, niin ei nyt ainakaan lisää kannata tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Muutama vuosi meni väsyneenä. Ei pelkkä nukkuminen, vaan se pelko... pienestä on vastuussa, koskaan ei tiennyt kauanko unta oli tarjolla.
Koskaan ei tiennyt, milloin herätys tulee. Uskaltaako nukahtaa, jos vauva herää saman tien karjumaan. Ja pahinta oli herääminen ihanasta, syvästä unesta ja ensimmäinen ajatus oli tunkea vauva vaikka pakastimeen että olisi saanut nukkua, mutta joku äidinvaisto sai vaan hyssyttämään, kuristamisen sijaan silittämään lohduttavasti.
Vankilatuomion päättymisen tietää etukäteen. Vauvan kanssa huomaa vasta jälkeenpäin, että oho, nukuin viime yön. Jos joku olisi sanonut, että viiteen vuoteen et tule nukkumaan kokonaista yötä, olisin paennut äitiydestä.
Tosin viimeinen puoli vuotta lapset jo nukkuivat, mutta oli noustava tarkistamaan että kaikki on kunnossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Jaksat silti surffailla...
Surffailu ei vaadi aivotyötä. Järkevä argumentointi vaatii.
Tämänkin ajan voisi käyttää nukkumiseen. Tai vaikka pieneen happihyp
pelyyn. Tai olla läsnä lapsille.Lapset ”nukkuu” eli mihinkään happihyppelyihin ei pysty lähtemään kun ne jäis keskenään (mies töissä). Eikä todellakaan ole voimia mihinkään kävelyillä. Tuo kommentti jo kertoo, ettet todellakaan tajua tästä uupumuksesta mitään.
Siksi lainausmerkeissä sana nukkuu, koska meillä nukkuminen on sitä, että herätään 1-3 kertaa tunnissa läpi yön! Mun keho ja mieli on niin järkyttävässä stressitilassa ja ylivirittynyt kuuntelemaan pienimpiäkin ääniä, että en oo kohta vuoteen oikein nukkunut. Aivan hirveää.. Koko ajan vaan odottaa, joko se taas herää?! Mies antaa joskus aamuisin mun jäädä sänkyyn makoilemaan ja nousee lasten kans. Ei siitä sen enempää, hänellä on omia haasteita myös.
Monta lasta sulla on? Pieniä ilmeisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lukea ketjua, mutta ihan oikeasti hei... jos joutuu heräämään vuosien ajan useita kertaa yössä lapsen takia, niin kyllä se vaatii veronsa.
Omat lapset 17v ja 21v joten heidän puolesta yövalvomisia ei ole ollut aikoihin. Harva se yö nukun kuitenkin huonosti saatan valvoa useamman tunnin mutta silti. Ei vaan voi verrata pikkulapsi aikaan.
Moni muukin vaatii ennemmin tai myöhemmin veronsa. Öisin voi joutua heräilemään monen muunkin syyn kuin lasten takia, tai sitten ei tarvitse heräillä, kun ei ole nukahtanutkaan... Pikkulapsiaika on epäilemättä raskasta, minusta siihen ei olisi, mutta yrittäkää nyt hitto vie ymmärtää, että maailmassa on lukuisia muitakin uuvuttavia tekijöitä! Rahahuolet valvottaa, terveyshuolet valvottaa, stressi valvottaa, työhuolet valvottaa, huoli läheisistä valvottaa... miksi mikään niistä olisi lapsia vähäisempi väsyttäjä?
Tottakai ne väsyttää, mutta juuri noita samoja huolia on kaikilla, vanhemmillakin. Ja huoli lapsistakin. Tietysti täysin terve 20 vuotiaskin lapseton voi olla kuolemanväsynyt ja täynnä raskaita huolia. Tässä kuitenkin keskustellaan siitä että vanhemmilla on siinä huolien päällä vielä lapset huolehdittavana. Olen itsekkin ollut tilanteessa kun lapset oli pieniä ja makasin lattialla pystymättä kivuilta liikkumaan yhtään ja siinä tilanteessa huolehdin lapsista paljon enemmän kuin itsestäni. Tai kun pyörtyilin kivusta mihin sattuu, milloin sattuu, ei herätessä ensin todellakaan ollut huoli itsestä vaan siitä onko lapset kunnossa. Tai miten sydän itki verta kun en päässyt lasten (takia tai kanssa) äitini viimeisille hetkille.
Kenenkään huolia ei saa vähätellä eikä mitätöidä. Sitä tässä on kuitenkin yritetty sanoa että vanhemmilla on siinä se plus eli lapset. Ehkä suututan nyt monet mutta luulen että moni lapseton ei osaa kuvitella sitä huolta mikä on omasta lapsesta, aikuinen on täysin vastuussa siitä pienestä ihmisestä, lapsen henki on sinun vastuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on lapsia, mutta yövuorojen aiheuttama väsymys & fyysinen huonovointisuus kyllä voittaa minulla lasten vauva-aikaisen väsymyksen. Pahin on se kohta, kun olen aamulla lähtenyt töistä, vireystila on laskenut ja pitäisi välittömästi päästä kellahtamaan pitkäkseen, mutta pitääkin kävellä pysäkille, pitää itsensä hereillä bussissa, käyttää koira lenkillä, pestä hampaat, vaihtaa yöpuku ja sitten vasta pääsee petiin. Tuntuu, että kuolen siihen vielä joku kerta. Saan välillä kammiolisälyöntejä siitä väsymyksestä, mutta useammin on vaan se tunne, että lisälyönnit meinaavat alkaa, mutta eivät alakaan, jotain siinä tapahtuu kuitenkin. Silloin kun olin heräillyt tai valvonut vauvan kanssa öisin, se pelasti paljon, kun päivisin ei tarvinnut harrastaa mitään fyysistä aktiviteettia, jos väsytti hirveästi ja pystyi ottamaan pieniä torkkuja myös päivisin. Toki olin myös nuorempi silloin.
Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihan yhtä hyvin voisi monelta äidiltä kysyä, mitä tietävät älykkyydestä, sairastamisesta, yksinäisyydestä, hylätyksi tulemisesta.... Äidiksi tuleminenhan ei automaattiseti tarkoita noita asioita. Hyvä tuttuni on äiti mutta ei ikinä kokenut mitään noista. Yritä siinä sitten selittää elämän realiteetteja. En yritäkään, ihan turha vaiva.
Vaikka minä olen kolmen pikkulapsen äiti, en koskaan kehtaisi sanoa lapsettomalle ystävälleni että hänen väsymyksensä on omaani vähäpätöisempää. Ylipäätäänkin kilpaileminen siitä kuka on eniten väsynyt on typerintä ikinä.
Eikö toisen tunteiden vähättelyn sijaan voisi kysyä "mikä on vialla" tai "voinko auttaa". Silloin varmasti saa apua itsekin kun sitä tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lukea ketjua, mutta ihan oikeasti hei... jos joutuu heräämään vuosien ajan useita kertaa yössä lapsen takia, niin kyllä se vaatii veronsa.
Omat lapset 17v ja 21v joten heidän puolesta yövalvomisia ei ole ollut aikoihin. Harva se yö nukun kuitenkin huonosti saatan valvoa useamman tunnin mutta silti. Ei vaan voi verrata pikkulapsi aikaan.
Moni muukin vaatii ennemmin tai myöhemmin veronsa. Öisin voi joutua heräilemään monen muunkin syyn kuin lasten takia, tai sitten ei tarvitse heräillä, kun ei ole nukahtanutkaan... Pikkulapsiaika on epäilemättä raskasta, minusta siihen ei olisi, mutta yrittäkää nyt hitto vie ymmärtää, että maailmassa on lukuisia muitakin uuvuttavia tekijöitä! Rahahuolet valvottaa, terveyshuolet valvottaa, stressi valvottaa, työhuolet valvottaa, huoli läheisistä valvottaa... miksi mikään niistä olisi lapsia vähäisempi väsyttäjä?
Tottakai ne väsyttää, mutta juuri noita samoja huolia on kaikilla, vanhemmillakin. Ja huoli lapsistakin. Tietysti täysin terve 20 vuotiaskin lapseton voi olla kuolemanväsynyt ja täynnä raskaita huolia. Tässä kuitenkin keskustellaan siitä että vanhemmilla on siinä huolien päällä vielä lapset huolehdittavana. Olen itsekkin ollut tilanteessa kun lapset oli pieniä ja makasin lattialla pystymättä kivuilta liikkumaan yhtään ja siinä tilanteessa huolehdin lapsista paljon enemmän kuin itsestäni. Tai kun pyörtyilin kivusta mihin sattuu, milloin sattuu, ei herätessä ensin todellakaan ollut huoli itsestä vaan siitä onko lapset kunnossa. Tai miten sydän itki verta kun en päässyt lasten (takia tai kanssa) äitini viimeisille hetkille.
Kenenkään huolia ei saa vähätellä eikä mitätöidä. Sitä tässä on kuitenkin yritetty sanoa että vanhemmilla on siinä se plus eli lapset. Ehkä suututan nyt monet mutta luulen että moni lapseton ei osaa kuvitella sitä huolta mikä on omasta lapsesta, aikuinen on täysin vastuussa siitä pienestä ihmisestä, lapsen henki on sinun vastuulla.
Mutta minä en edelleenkään käsitä, miksi hankkia lapsia, jos on jo ennestään valtavan väsynyt ja kuormittunut. Voisiko joku kertoa, mikä järki siinä on? Samoin kertoisitteko, että miten se kuolemanväsynyt äiti on hyvä äiti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikon väittämä todellakin on totta. Ette lapsettomat voi sitä ymmärtää, jos ei ole kokemusta. En voinut minäkään ennen lapsien saantia.. Oon niin uupunut etten jaksa edes kirjoittaa kunnon perusteluja tälle. Alapeukutus alkakoon.
Jaksat silti surffailla...
Surffailu ei vaadi aivotyötä. Järkevä argumentointi vaatii.
Tämänkin ajan voisi käyttää nukkumiseen. Tai vaikka pieneen happihyp
pelyyn. Tai olla läsnä lapsille.Lapset ”nukkuu” eli mihinkään happihyppelyihin ei pysty lähtemään kun ne jäis keskenään (mies töissä). Eikä todellakaan ole voimia mihinkään kävelyillä. Tuo kommentti jo kertoo, ettet todellakaan tajua tästä uupumuksesta mitään.
Siksi lainausmerkeissä sana nukkuu, koska meillä nukkuminen on sitä, että herätään 1-3 kertaa tunnissa läpi yön! Mun keho ja mieli on niin järkyttävässä stressitilassa ja ylivirittynyt kuuntelemaan pienimpiäkin ääniä, että en oo kohta vuoteen oikein nukkunut. Aivan hirveää.. Koko ajan vaan odottaa, joko se taas herää?! Mies antaa joskus aamuisin mun jäädä sänkyyn makoilemaan ja nousee lasten kans. Ei siitä sen enempää, hänellä on omia haasteita myös.Monta lasta sulla on? Pieniä ilmeisesti?
2 lasta, 8v ja 11kk. Vähän alkoi jo helpottaa esikoisen kanssa, vaikka huono on nukkumaan hänkin vieläkin, joten luulin että jaksetaan/pärjätään toisenkin kanssa. No ei jakseta eikä pärjätä. Enempää ei takuulla tule. Ollaan kaiken mahdollisen tuen piirissä, että silloin tällöin on onneksi arjessa apua perhetyöntekijästä, mutta unettomat yöt on vain kestettävä yksin. Lapset on parasta ja pahinta mun elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli voidaanko todeta faktana että vanhemmuus tekee kaikesta kamalasta vielä huimasti kamalanpaa? Minä kyllä voin hyväksyä tuon, koska se on yksi niistä syistä miksi en ole koskaan lapsia halunnut. Lasten kanssa elämä vaan on paljon hankalampaa ja väsyttävämpää.
Niin, tässä se juuri tulee: jos on lapseton, saa hyväksyttävästi sanoa, ettei halua lapsia, koska ei jaksaisi perhe-elämää. Mutta jos lapsiperheellinen sanoo vastaavan, lapseton loukkaantuu, koska on hänelläkin rankkaa.
Ei sillä, en mä koskaan sanoisi lapsettomalle kaverille, että et voi olla väsynyt, koska sulla on lapsia. Mitäpä se häntä auttaisi. Jokainen kärsii omat väsymyksensä ja muut vaikeutensa. Mutta jos miettii, mistä tuo avauksessa kerrottu ilmiö kumpuaa, niin voi miettiä, mikä on pahin väsymys, jota on kokenut, ja sitten miettiä, miltä se tuntuisi, jos pitäisi hoitaa vielä lasten asiat siihen päälle.
Jos minulle joku lapsiperheellinen ihminen tulisi sanomaan, ettei jaksa perhe-elämää, en minä siitä loukkaantuisi. Huolestuisin toki sen toisen ja hänen lastensa puolesta, mutta miksi ihmeessä itseeni ottaisin tuollaisesta? Juu, on minullakin rankkaa, mutta ei tämä asia mikään kilpailu ole. Miksi ihmeessä siis se, että toisella ihmisellä on myös rankkaa, loukkaisi minua?
Minä ymmärrän että aloituksessa kuvattu ilmiö kumpuaa väsymyksestä, mutta en ymmärrä logiikkaa sen taustalla. Miksi lapsettoman ihmisen väsymys loukkaa lapsiperheellistä? Onko se jotenkin sen perheellinen väsymyksestä pois, että hän ei olekaan ainoa ihminen maailmassa, joka kärsii väsymyksestä? Miksi tällainen asia on lapsiperheelliselle kilpailu ja vieläpä niin päin, että se voittaa jolla menee kaikkein huonoiten?
En jaksa koko ketjua lukea, mutta kun meillä oli yksi pikkuinen ja keskosvauva, kenellä oli vielä korvatulehduskierre, olin aika poikki. Yhden ainoan kerran uskalsin sanoa, että olen todella uupunut ja väsynyt, että en jaksa lähteä kahvittelemaan sinkkuystäväni kanssa. Hän räjähti silmille, että meinaanko, että äitiys jotenkin antaa minulle kruunun ja luulen olevani muita väsyneempi. Että kyllä hänkin on töiden jälkeen väsynyt, mutta silti jaksaa pitää itsestään huolen ja ystävyyssuhteistaan ja käydä heidän kanssa shoppailemassa ja kahvilla.
Sen jälkeen en enää kenellekään uskaltanut sanoa, että olin välillä niin kuilun partaalla huolen ja jaksamisen kanssa, että jälkeen päin ihmettelen, että miten selvisin täysissä järjissäni.