Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihmettelyä suorittajaäiti-keskusteluun liittyen
03.09.2019 |
Teen tästä oman aloituksen, koska ketju on niin pitkä ja yksittäinen kommentti eksyy massaan. Luin tuota keskustelua hämmästyneenä. Vaikka monet olivat kanssani samoilla linjoilla, siellä näytti olevan sitkeästi myös porukkaa, jotka tosissaan tuntuivat ajattelevan, että miehen tekemättömyys/osaamattomuus on naisen vika. Tämä laittoi itseni ajattelemaan.
Joku väitti, että äidit ovat joutuneet samalla tavalla kantapään kautta opettelemaan kaikki asiat. Omalla kohdallani (eikä nopealla pohtimisella kavereidenkaan kohdalla) tämä ainakaan pidä paikkaansa. Esim. viittaus unohtuneisiin luistimiin. Isien pitäisi saada sekoilla rauhassa ja unohtaa ottaa varusteet ja pilata lapsen eskarin luistelukoulu, koska muuten ei voi muka oppia.
Kuinka moni äiti täällä on oppinut asiat niin, että lapsi on ensin laitettu kärsimään, viety ilman varusteita paikalle, jätetty yksin selviämään ja sitten jälkikäteen ihmetelty? Koska omassa tuttavapiirissäni poikkeuksetta kaikki äidit ennen uutta asiaa (esim. sitä luistelukoulua) kyselevät netistä ja tutuilta tietoja, miettivät varusteet, hankkivat sopivan kokoisia luistimia ja kivan näköisiä lapasia ja ties mitä, mistä lapselle tulisi hyvä mieli, jännittävät lapsen kanssa, valmistelevat ja ohjeistavat ja lopuksi pakkaavat niin paljon tavaraa mukaan, että lapsi pärjäisi yksinään viikon eskarin leikkimökissä. En muista ikinä tavanneeni äitiä, joka marssii paikalle ja sitten pällistelee, että "oho, jaa olisko täällä pitänyt olla pipo ja luistimet"
Toinen kohta joka ihmetyttää oli se, että isän pitää kantaa vastuu töppäilyistään, jotta hän voi oppia. Kenen mies oikeasti pyörittää arkea niin paljon, että hän ehtii oikeasti kantaa vastuun?? Toki lapsi voi syödä viikon huonomminkin isän kanssa, kun äiti sitten taas varmistaa, että lapsi syö terveellisesti. Ei ole niin vaarallista, jos läksyt joskun unohtuvat, koska äiti sitten valvoo, että lapsi opiskelee kahta kauheammin kokeisiin ettei arvosanat tipu. Ei ole niin millin päälle, jos ei ole sopivia varusteita, koska kaikki kritiikki annetaan äideille automaattisesti ja jos koulusta soitetaan jollekin lapsen asioista, se on yleensä äiti.
Kuinka paljon lapsen hyvinvoinnista pitää uhrata, että isä saa vapaasti kasvaa normaaliksi vanhemmaksi? Ja kuinka pitkään tuota sekoilua pitää sietää, ennen kuin voi todeta, että vika ei olekaan äidissä, vaan isä on vaan yksinkertaisesti p*ska?
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.
Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.
Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).
Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.
Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.
Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.
Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.
En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.
ap
^ tässä näkyy vähän tämän keskustelun pohjaongelma. Minäminäminä=kaikki naiset/äidit ja minun mies=kaikki miehet ja isät.
Teen työtä perheiden parissa ja totta, on miehiä jotka välillä tyyliin unohtaa että niillä edes on lapsia. Mutta ihan vastaavasti näitä naisiakin on, jotka ei todellakaan googlettele yökausia mitä pitää tehdä lapsen kanssa milloinkin, mitä pakata mukaan, yms. Kyllä se vanhemmuus tuntuu isommassa mittakaavassa olevan ihan tasapuolisesti hukassa. Tuttaviani mietin niin joo, on perheitä joissa äidit tuntuu tekevän vähän enemmän mutta sitten taas vastaavasti muutama äiti jotka tuntuu olevan ihan pihalla siitä mitä lapsi voisi tarvita milloinkin. Ei huolehdita harrastuksista, aina herätään liian myöhään että oho, niin pakkasta on ollut jo pari viikkoa, pitäisiköhän tässä kaivaa lapselle talvivaatetta esille kun se tulee isän luota taas pipon ja hanskojen ja paksumman takin kanssa. Ihan kaikki omalla vastuulla olevat lapsen asiat hoidetaan myöhässä, jos hoidetaan. Toinen näistä vielä kovaan ääneen valittaa kuinka hänen on aina hoidettava kaikki ja kuinka on raskasta jajaja vaikka todellisuudessa mitään ei tapahdu ja lapsetkin on pääsääntöisesti isällään joka hoitaa asiat. Ja sitten taas toiset ihmiset tuntee kaveripiirissään niitä perheitä jossa mies lorvii ja nainen kantaa vastuun ihan oikeasti.
Että on surkeita vanhempia, sukupuolesta riippumatta. Mutta sitten on MYÖS näitä suorittajaäitejä, jotka ei anna miehen osallistua ja tekee siitä lapsesta jonkun henk.koht. projektin ja sitten uupuvat sen projektinsa alle. Kaikki eivät ole tälläisiä joten jos olet oikeasti surkean miehen kanssa lisääntynyt etkä ole suorittajavanhempi, miksi yrität kieltää sen että suorittajaäitejä YLIPÄÄTÄÄN on olemassa ja kaikki ongelmat aina ja ikuisesti ohtuu vaan huonoista miehistä?
Tämän suorittajaäiti-keskustelun voisi kääntää siihen että puhutaan työholisteista miehistä jotka valittaa kun kuormittuvat töissä ja pohditaan että niin, voisi varmaan vähentää työntekoa se mies ja jakaa tasa-arvoisemmin tätä asiaa kumppanin kanssa kun kyllä se kumppanikin mielellään menisi töihin ja siellä pärjäisi jos mies vaan antaisi siihen mahdollisuuden eikä itse olisi töissä 24/7. Niin kuulostaako tosi fiksulta jos siihen miehet kuorossa vastaa että eiiii, ei onnistu, ei se nainen kuitenkaan mene töihin, mulla on vähän isompi palkka, nainen saa kuitenkin potkutkin kohta, ei millään nyt pysty, kyllä naisten paikka on kotona. Kuulostaisiko fiksulta? Mitäs hittoa valittavat jos ratkaisuehdotus ei kelpaa?
Ja muuten, ihan yhtä mokailua se on naiselta lastata mukaan hirveä määrä tavaraa "ja sitten pikku hiljaa oppia karsimaan pois se mikä ei olekaan tärkeää kun kokemusta karttuu" kuin se että mies ei heti osaa ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan. Ja jos mietitään sitä lapsen kärsimystä niin osasta lapsista voi olla kivempaa se että hanskat jää kotiin kuin se että hän kantaa mukanaan kolmeen vuodenaikaan sopivaa vaatetusta "varmuuden vuoksi". Suorittajaäiti ei siis mitenkään automaattisesti ole parempi vanhempi kuin se vähän huithapeli isä, vaikka se suorittajaäiti niin haluaakin kuvitella.
Opettajana sanoisin että yhden yhtä Wilma-merkintää ei kyllä tule jos sattuu olemaan varalta jotain. Yleensä ne on tarpeesen esim sen huithapelin isän matkaan lähettäneelle lapselle...
Ja kukaan mies (ei huithapeli, eikä pilkuntarkka) ei välitä vähääkään jostain yksittäisestä wilma-merkinnästä.
Ainoastaan naispuoliselle suorittajalle sekin merkitsee lähinnä ikuista polttomerkkiä ja rikosrekisterimerkintään verrattavissa olevaa häpeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu on niin tasotonta miesvihan ja sukupuolistereotypioiden tykitystä ettei tähän oikeastaan kannattaisi osallistuakaan. Teen sen silti.
Oli puhe matkatavaroiden pakkaamisesta. Olkoon se hyvä esimerkki. Se ei ole sukupuolikysymys eikä kerro osaamattomuudesta, jos asioihin suhtautuu eri tavoin. Osa on ylihuolehtivia varmistajia, jotka pohtivat kaikki mahdolliset tilanteet ja kriisit ja varautuvat kaikkeen. He pakkaavat mukaan koko lääkekaapin ja kahden päivän varamuonat sekä kolminkertaisen määrän vaatekertoja kaikkiin eri sääolosuhteisiin. Osa on rentoja tilanteenmukaanluovijoita, jotka pakkaavat oikeasti ihan välttämättömimmän ja ottavat varalta rahaa, niin että yllätysten edessä puuttuvat jutut voi ostaa reissun päällä.
Tämä rennompi lähestymistapa voi olla myös opittua kokemusta. Mulla on takana työn puitteissa satoja matkapäiviä ja olen hiljalleen kehittänyt pakkaamisen ja muut lähdön rutiinit aika virtaviivaisiksi. Aiemmin pakkasin kaiken varman päälle ja tuplasti, joten raahasin isoissa laukuissa turhaa tavaraa ympäri maailmaa. Opin vähitellen käsittämään oikeasti tarpeelliset asiat ja tajusin, että on suorastaan vaikeaa päätyä matkoilla sellaisiin paikkoihin, joista ei löydy ruoka- ja vaatekauppaa sekä apteekkia varten säteeltä. Viimeinen silaus ennakkovarautumisen turhuuteen tuli, kun kaikki se huolella pakattu varmuus hävisi lentokenttien syövereihin pariin otteeseen, joten mukanani olikin sitten tasan se, mitä oli ylläni.
Lasten kanssa matkatessakin ne oikeasti välttämättömät asiat on melko vähät. Suurin osa varmisteluista on sellaista mitä voi suunnitellusti täydentää tai yllätyksissä hankkia reissun päällä. Tietty perussetti tarvikkeita on sama normaali kuin kotonakin, joten jos lapsen hoidosta mitään käsittää eli sitä tekee muutenkin, niin samalla kaavalla se menee matkallakin. Toki on hyvä haukkua isiä, jotka eivät ole kotonakaan lastaan koskaan esim täyttä vuorokautta omatoimisesti hoitaneet - mutta syyllistä voi alkaa vilkuilla peilin kautta silloin.
Jos sinä olisit varautunut, niin sinulla olisi ollut mukana käsimatkatavaroissa parin päivän välttämättömät tavarat. Vaihtopaita, sukat ja alusvaatteet ei paljoa paina eikä vie tilaa. Sen lisäksi itse en ainakaan halua raahata keskellä yötä korvakivusta itkevää lasta apteekkiin särkylääkkeen vuoksi vaan laiskana mieluummin kaivelen sitä kassista.
Jep, yhden kerran jälkeen opin tämän. Särkylääkkeen kaltaiset jutut kuuluukin siihen lapsen perussettiin.
Lisäys vielä ap:ltä: yksi opinkappale tässä on sellainen, että vaikka miten huolestuisi ja varautuisi ennalta, niin saattaa silti maailma laittaa nöyräksi ja tehdä kaiken ennakkohuolehtimisen tyhjäksi. Silloin on kuitenkin pärjättävä jotenkin, joten on parempi jos on luonne, joka ei romahda ennakoimattomista vastuksista vaan sopeutuu. On siis joka tapauksessa varauduttava siihen, ettei ole varautunut kaikkeen. Näin ollen taas on kyseenalaista moittia toisenlaatuista ihmistä siitä, että tämä ei osaa/jaksa/ymmärrä varautua kaikkeen, jos kuitenkin on varautunut selviytymään kaikesta. Lopulta kyse on vain erilaisista ihmisistä ja parisuhteessa pitäisi sietää erilaisuutta, ainakin oman puolison suhteen.
Amen!
Tässä oli syvää viisautta miehenkin mielestä!
Nämä varautumiskysymykset on juuri tälläisiä. Ensin touhotetaan ja hermoillaan ja pakataan ja varaudutaan ja suunnitellaan viisi viikkoa ennen matkaa ja hermoillaan vähän lisää siitä, että toinen osapuoli (ei väliä, nainen tai mies) ei osallistu.
Sitten kun jotain meneekin sattuman oikusta vi*uiksi, niin se viisi viikkoa hössöttänyt romahtaa, kun ei mikään mennytkään suunnitelmien mukaan, mutta usein se "vetelämpi" osapuoli, joka ei juuri ole korviaan lotkauttanut siihen mennessä, osaa taikoa hatustaan kaniinin B, jonka avulla tilanne saadaan pelastettua.
Yhteispeliä se parisuhde kuitenkin on, niinkuin lastenkasvatuskin. Molemmilla osapuolilla on siihen erilaista annettavaa, kunhan sitä vain osataan arvostaa ja nähdä monenlaiset toimintatavat rikkautena, eikä jumiteta siihen "vain tämä on oikeaoppinen tapa toimia"-kuvioon.
No ei kyllä mene noin. Jos me lähdetään reissuun, minä katson vaatteet ja pesen tarvittaessa valmiiksi. Edellisenä iltana pakkaan minun ja lasten tavarat. (Olen yrittänyt jättää miehelle tämän, mutta ei halua). Lähtöaamuna mies usein kysyy, pakkasitko mullekin. Minä sanon: En pakannut, vain itselleni ja lapsille. Sitten hän kiireessä ottaa hammasharjan ja parit kalsarit mukaan. Useamman kerran on sitten joko pessyt lavuaarissa vaatteitaan tai kierrellyt kauppoja reissuissa, kun jotain on jäänyt kotiin. Ja ollut kiukkuinen.
En ylihössötä, mutta jonkun vaan on pakattava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.
Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.
Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).
Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.
Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.
Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.
Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.
En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.
ap
^ tässä näkyy vähän tämän keskustelun pohjaongelma. Minäminäminä=kaikki naiset/äidit ja minun mies=kaikki miehet ja isät.
Teen työtä perheiden parissa ja totta, on miehiä jotka välillä tyyliin unohtaa että niillä edes on lapsia. Mutta ihan vastaavasti näitä naisiakin on, jotka ei todellakaan googlettele yökausia mitä pitää tehdä lapsen kanssa milloinkin, mitä pakata mukaan, yms. Kyllä se vanhemmuus tuntuu isommassa mittakaavassa olevan ihan tasapuolisesti hukassa. Tuttaviani mietin niin joo, on perheitä joissa äidit tuntuu tekevän vähän enemmän mutta sitten taas vastaavasti muutama äiti jotka tuntuu olevan ihan pihalla siitä mitä lapsi voisi tarvita milloinkin. Ei huolehdita harrastuksista, aina herätään liian myöhään että oho, niin pakkasta on ollut jo pari viikkoa, pitäisiköhän tässä kaivaa lapselle talvivaatetta esille kun se tulee isän luota taas pipon ja hanskojen ja paksumman takin kanssa. Ihan kaikki omalla vastuulla olevat lapsen asiat hoidetaan myöhässä, jos hoidetaan. Toinen näistä vielä kovaan ääneen valittaa kuinka hänen on aina hoidettava kaikki ja kuinka on raskasta jajaja vaikka todellisuudessa mitään ei tapahdu ja lapsetkin on pääsääntöisesti isällään joka hoitaa asiat. Ja sitten taas toiset ihmiset tuntee kaveripiirissään niitä perheitä jossa mies lorvii ja nainen kantaa vastuun ihan oikeasti.
Että on surkeita vanhempia, sukupuolesta riippumatta. Mutta sitten on MYÖS näitä suorittajaäitejä, jotka ei anna miehen osallistua ja tekee siitä lapsesta jonkun henk.koht. projektin ja sitten uupuvat sen projektinsa alle. Kaikki eivät ole tälläisiä joten jos olet oikeasti surkean miehen kanssa lisääntynyt etkä ole suorittajavanhempi, miksi yrität kieltää sen että suorittajaäitejä YLIPÄÄTÄÄN on olemassa ja kaikki ongelmat aina ja ikuisesti ohtuu vaan huonoista miehistä?
Tämän suorittajaäiti-keskustelun voisi kääntää siihen että puhutaan työholisteista miehistä jotka valittaa kun kuormittuvat töissä ja pohditaan että niin, voisi varmaan vähentää työntekoa se mies ja jakaa tasa-arvoisemmin tätä asiaa kumppanin kanssa kun kyllä se kumppanikin mielellään menisi töihin ja siellä pärjäisi jos mies vaan antaisi siihen mahdollisuuden eikä itse olisi töissä 24/7. Niin kuulostaako tosi fiksulta jos siihen miehet kuorossa vastaa että eiiii, ei onnistu, ei se nainen kuitenkaan mene töihin, mulla on vähän isompi palkka, nainen saa kuitenkin potkutkin kohta, ei millään nyt pysty, kyllä naisten paikka on kotona. Kuulostaisiko fiksulta? Mitäs hittoa valittavat jos ratkaisuehdotus ei kelpaa?
Ja muuten, ihan yhtä mokailua se on naiselta lastata mukaan hirveä määrä tavaraa "ja sitten pikku hiljaa oppia karsimaan pois se mikä ei olekaan tärkeää kun kokemusta karttuu" kuin se että mies ei heti osaa ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan. Ja jos mietitään sitä lapsen kärsimystä niin osasta lapsista voi olla kivempaa se että hanskat jää kotiin kuin se että hän kantaa mukanaan kolmeen vuodenaikaan sopivaa vaatetusta "varmuuden vuoksi". Suorittajaäiti ei siis mitenkään automaattisesti ole parempi vanhempi kuin se vähän huithapeli isä, vaikka se suorittajaäiti niin haluaakin kuvitella.
Opettajana sanoisin että yhden yhtä Wilma-merkintää ei kyllä tule jos sattuu olemaan varalta jotain. Yleensä ne on tarpeesen esim sen huithapelin isän matkaan lähettäneelle lapselle...
Ja kukaan mies (ei huithapeli, eikä pilkuntarkka) ei välitä vähääkään jostain yksittäisestä wilma-merkinnästä.
Ainoastaan naispuoliselle suorittajalle sekin merkitsee lähinnä ikuista polttomerkkiä ja rikosrekisterimerkintään verrattavissa olevaa häpeää.
Ahaa. Nyt siinä uhrin vastaisessa salaliitossa on jo koululaitoskin. Voi pientä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin idea siinä on että äidin- ja isänvaistot on erilaisia ja isä ei osaa olla äiti.
Miehetkin ovat kykeneviä ottamaan asioista selvää ja hankkimaan lapsille oikeita varusteita.
Meillä on mies hoitanut lasten harrastukset, sillä hänellä on joustavampi työ.
Ihan on itse osannut ehdottaa harrastuksia ja selvittää mitä varustuksia tarvitaan.
Päiväkotiinkin ymmärsi pakata vaihtovaatteitta mukaan ja metsäretkille oikeanlaiset varustukset.Eivät nämä mitään vaisto-juttuja ole, vaan ihan omasta viitsimisestä kiinni.
Kääntöpuolella on sitten edelleenkin se suorittajaäidin itsekäs omiminen. Lasteni äidin kanssa on niin, että tämä sopii, ilmoittaa, järjestää lapsille harrastusmenot omin päin, edes multa kysymättä, ennenkuin sitten kalenteriin on jo täytetty joka illalle menot ja pitää sumplia, kuka milloinkin kerkeää kuskata. Pahimmillaan hänen äitinsä on omin päin jo sopinut jotain harrastuksia ja ilmoittanut sitten hänelle, ja hän puolestaan ilmoittanut minulle. Mainittakoon, että tämä suorittajuus taitaa kulkea suvun äitilinjassa heillä.
Toki osaisin keksiä harrastuksia lapsille ja hankkia varusteet yms, mutta mut on vaan ulkoistettu siitä prosessista ja mulle hädin tuskin sitten lyödään valmis kuljetusaikataulu eteen, kun tarvitsee hoitaa se logistiikka. Se taas on eri asia, että mun ehdotukset ja ideat harrastuksista tuskin kelpaisivat äidille, kuten ei yleensä ottaen muukaan ehdottamani.
Oletko pysähtnyt miettimään että sinä esität tyhmiä ideoita? Ja siksi käy noin.
Niin, tietenkin ideani ovat tyhmiä, koska olen mies.
Ei vaan sinusta niitä ei saa arvioida normaali arvosteluasteikolla, koska sinä olet ennen kaikkea uhri.
No kerrohan siitä arvosteluasteikostasi sitten ja perustele, miksi ehdotukseni ovat tyhmiä.
Voit päätellä sen siitä että niitä ei toteuteta. Huonot ideat yleensä jää sinne hylkypuolelle. Voit toki itse mielssäsi pohtia miksi teet surkeita ehdotuksia. Jos ehdit kaikelta marinalta.
En ole tuo, jonka kanssa kinasit, mutta tässä näkyy juuri tämä suorittaja-äidin asenne.
Ikäänkuin sillä naisella olisi kaikki valta taivaassa ja maan päällä julistaa joku idea huonoksi tai hyväksi.
Hallelujaa!
Yhden ihmisen mielipide jostain ideasta ei nimittäin todista sitä hyväksi tai huonoksi. Se on vain mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole yhtä asiaa ymmärtänyt koskaan, ja ihan omasta elämästäni nyt ammennan tätä: miksi sille "suorittajalle" kuitenkin huomautetaan joskus kärkkäästikin, kun hän jotain unohtaa tai ei olekaan ihan niin varustautunut? Sitten sille rennonlupskalle vanhemmalle ollaan aina ystävällisiä, vaikka hän olisi unohtanut lapsensakin kotiin ja huomaisi sen päiväkodin portilla?
Eli se joka yrittää, saa kurat niskaan ja se joka ei aina yritä, ei saa.
Ehkä se on vaan sitä samaa asenneilmapiiriä, jossa hommat omineen taakaksi kaadetaan kaikki muutenkin ja toista pidetään tumpelona, jolle ei edes kannata mitään yrittää kertoa. Jos "suorittaja" pitää puolisoaan tumpelona niin kyllä tämä asenne näkyy ja heijastuu ulkopuolisillekin.
Miten päiväkodin ihmisille mahtaa heijastua minun suhteeni mieheeni kun emme ikinä siellä yhdessä ole......?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.
Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.
Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).
Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.
Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.
Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.
Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.
En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.
ap
^ tässä näkyy vähän tämän keskustelun pohjaongelma. Minäminäminä=kaikki naiset/äidit ja minun mies=kaikki miehet ja isät.
Teen työtä perheiden parissa ja totta, on miehiä jotka välillä tyyliin unohtaa että niillä edes on lapsia. Mutta ihan vastaavasti näitä naisiakin on, jotka ei todellakaan googlettele yökausia mitä pitää tehdä lapsen kanssa milloinkin, mitä pakata mukaan, yms. Kyllä se vanhemmuus tuntuu isommassa mittakaavassa olevan ihan tasapuolisesti hukassa. Tuttaviani mietin niin joo, on perheitä joissa äidit tuntuu tekevän vähän enemmän mutta sitten taas vastaavasti muutama äiti jotka tuntuu olevan ihan pihalla siitä mitä lapsi voisi tarvita milloinkin. Ei huolehdita harrastuksista, aina herätään liian myöhään että oho, niin pakkasta on ollut jo pari viikkoa, pitäisiköhän tässä kaivaa lapselle talvivaatetta esille kun se tulee isän luota taas pipon ja hanskojen ja paksumman takin kanssa. Ihan kaikki omalla vastuulla olevat lapsen asiat hoidetaan myöhässä, jos hoidetaan. Toinen näistä vielä kovaan ääneen valittaa kuinka hänen on aina hoidettava kaikki ja kuinka on raskasta jajaja vaikka todellisuudessa mitään ei tapahdu ja lapsetkin on pääsääntöisesti isällään joka hoitaa asiat. Ja sitten taas toiset ihmiset tuntee kaveripiirissään niitä perheitä jossa mies lorvii ja nainen kantaa vastuun ihan oikeasti.
Että on surkeita vanhempia, sukupuolesta riippumatta. Mutta sitten on MYÖS näitä suorittajaäitejä, jotka ei anna miehen osallistua ja tekee siitä lapsesta jonkun henk.koht. projektin ja sitten uupuvat sen projektinsa alle. Kaikki eivät ole tälläisiä joten jos olet oikeasti surkean miehen kanssa lisääntynyt etkä ole suorittajavanhempi, miksi yrität kieltää sen että suorittajaäitejä YLIPÄÄTÄÄN on olemassa ja kaikki ongelmat aina ja ikuisesti ohtuu vaan huonoista miehistä?
Tämän suorittajaäiti-keskustelun voisi kääntää siihen että puhutaan työholisteista miehistä jotka valittaa kun kuormittuvat töissä ja pohditaan että niin, voisi varmaan vähentää työntekoa se mies ja jakaa tasa-arvoisemmin tätä asiaa kumppanin kanssa kun kyllä se kumppanikin mielellään menisi töihin ja siellä pärjäisi jos mies vaan antaisi siihen mahdollisuuden eikä itse olisi töissä 24/7. Niin kuulostaako tosi fiksulta jos siihen miehet kuorossa vastaa että eiiii, ei onnistu, ei se nainen kuitenkaan mene töihin, mulla on vähän isompi palkka, nainen saa kuitenkin potkutkin kohta, ei millään nyt pysty, kyllä naisten paikka on kotona. Kuulostaisiko fiksulta? Mitäs hittoa valittavat jos ratkaisuehdotus ei kelpaa?
Ja muuten, ihan yhtä mokailua se on naiselta lastata mukaan hirveä määrä tavaraa "ja sitten pikku hiljaa oppia karsimaan pois se mikä ei olekaan tärkeää kun kokemusta karttuu" kuin se että mies ei heti osaa ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan. Ja jos mietitään sitä lapsen kärsimystä niin osasta lapsista voi olla kivempaa se että hanskat jää kotiin kuin se että hän kantaa mukanaan kolmeen vuodenaikaan sopivaa vaatetusta "varmuuden vuoksi". Suorittajaäiti ei siis mitenkään automaattisesti ole parempi vanhempi kuin se vähän huithapeli isä, vaikka se suorittajaäiti niin haluaakin kuvitella.
Opettajana sanoisin että yhden yhtä Wilma-merkintää ei kyllä tule jos sattuu olemaan varalta jotain. Yleensä ne on tarpeesen esim sen huithapelin isän matkaan lähettäneelle lapselle...
Ja kukaan mies (ei huithapeli, eikä pilkuntarkka) ei välitä vähääkään jostain yksittäisestä wilma-merkinnästä.
Ainoastaan naispuoliselle suorittajalle sekin merkitsee lähinnä ikuista polttomerkkiä ja rikosrekisterimerkintään verrattavissa olevaa häpeää.
Ahaa. Nyt siinä uhrin vastaisessa salaliitossa on jo koululaitoskin. Voi pientä.
Sulla kyllä taitaa olla jotain ongelmia joko luetun ymmärtämisessä tai sitten ihan muuten vaan yleisellä tasolla.
En puhunut mistään salaliitosta mitään, totean vain, että miehelle ei ole mitenkään tärkeää varustaa lasta kouluun varahousuilla ja varasukilla ja vara-millävaan wilma-merkintöjen tai muiden VuodenÄiti-kerholaisten paheksunnan pelossa. Tämän takia äidit stressaavat ihan tolkuttomasti mitättömistä asioista, kun on koko ajan pelko perseessä, tuleeko wilma-merkintää tai katsovatko muut äidit alta kulmien vanhempainillassa äitiä, jonka lapsella oli tiistaina eriparisukat.
Relatkaa!
Taas esimerkki omasta elämästä: olemme lähdössä Thaimaahan kahdeksi viikoksi, ja olemme siellä jouluaaton. Kuluneen vuoden kesä oli ollut viileä, joten hirveästi kesävaatteita ei kaapeissa ollut ja niistäkin osa oli jo pieniä. Otin koko kasan sängylle ja aloin käydä läpi: liian pienet kirpparilaatikkoon, sopivat omaan pinoon ja sitten katsoin vielä sopivista ne käyttökelpoisimmat. En ottanut tällaisesta lajittelusta mitään stressiä, vaan kuuntelin äänikirjaa, fiilistelin tulevaa reissua ja samalla lajittelin.
Mies näki koko tilanteen kauhean ahdistavana. Että siinä se nainen taas on stressaamassa. Tosi asiassa en stressannut yhtään. Minä vain olen tällainen ihminen. Ja kun siinä lajittelun aikana totesin, että yhdellä ei ole yhtään hattua tai lippistä ja kaikki kolme lasta tarvitsee sandaalit, niin kirjoitin tarvittavat lapulle ja seuraavan kerran kun oli hetki aikaa, poikkesin paikkakunnan isoimmalle kirpputorille ja löysin sieltä kaiken mitä tarvittiin. Saman olisin voinut tehdä myös siellä Thaimaassa, jossa lapset olisivat aivan hyvin pärjänneet kangaskengillä ja se yksi vaikka minun huivi päässä. Mutta ne Suomesta löydetyt sandaalit oli saman hintaisia JA kestävämpiä.
Ainakin minulla on tässä "suorittamisessa" kyse myös joidenkin periaatteiden noudattamisesta, kuten kierrätyksestä ja rahan käytön miettimisestä.
Sinne Thaimaahan kuitenkin pakkasin meille kaikille liikaa vaatetta, koska en ollut hoksannut että siellä vaatteiden pesettäminen pesulassa on puoli-ilmaista. Mutta en ottanut siitä stressiä. En stressaa, vaikka varaudun, ennakoin ja joskus menee pieleen. Se ärsyttää, kun minut nähdään takakireänä besserwisserinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.
Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.
Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).
Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.
Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.
Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.
Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.
En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.
ap
^ tässä näkyy vähän tämän keskustelun pohjaongelma. Minäminäminä=kaikki naiset/äidit ja minun mies=kaikki miehet ja isät.
Teen työtä perheiden parissa ja totta, on miehiä jotka välillä tyyliin unohtaa että niillä edes on lapsia. Mutta ihan vastaavasti näitä naisiakin on, jotka ei todellakaan googlettele yökausia mitä pitää tehdä lapsen kanssa milloinkin, mitä pakata mukaan, yms. Kyllä se vanhemmuus tuntuu isommassa mittakaavassa olevan ihan tasapuolisesti hukassa. Tuttaviani mietin niin joo, on perheitä joissa äidit tuntuu tekevän vähän enemmän mutta sitten taas vastaavasti muutama äiti jotka tuntuu olevan ihan pihalla siitä mitä lapsi voisi tarvita milloinkin. Ei huolehdita harrastuksista, aina herätään liian myöhään että oho, niin pakkasta on ollut jo pari viikkoa, pitäisiköhän tässä kaivaa lapselle talvivaatetta esille kun se tulee isän luota taas pipon ja hanskojen ja paksumman takin kanssa. Ihan kaikki omalla vastuulla olevat lapsen asiat hoidetaan myöhässä, jos hoidetaan. Toinen näistä vielä kovaan ääneen valittaa kuinka hänen on aina hoidettava kaikki ja kuinka on raskasta jajaja vaikka todellisuudessa mitään ei tapahdu ja lapsetkin on pääsääntöisesti isällään joka hoitaa asiat. Ja sitten taas toiset ihmiset tuntee kaveripiirissään niitä perheitä jossa mies lorvii ja nainen kantaa vastuun ihan oikeasti.
Että on surkeita vanhempia, sukupuolesta riippumatta. Mutta sitten on MYÖS näitä suorittajaäitejä, jotka ei anna miehen osallistua ja tekee siitä lapsesta jonkun henk.koht. projektin ja sitten uupuvat sen projektinsa alle. Kaikki eivät ole tälläisiä joten jos olet oikeasti surkean miehen kanssa lisääntynyt etkä ole suorittajavanhempi, miksi yrität kieltää sen että suorittajaäitejä YLIPÄÄTÄÄN on olemassa ja kaikki ongelmat aina ja ikuisesti ohtuu vaan huonoista miehistä?
Tämän suorittajaäiti-keskustelun voisi kääntää siihen että puhutaan työholisteista miehistä jotka valittaa kun kuormittuvat töissä ja pohditaan että niin, voisi varmaan vähentää työntekoa se mies ja jakaa tasa-arvoisemmin tätä asiaa kumppanin kanssa kun kyllä se kumppanikin mielellään menisi töihin ja siellä pärjäisi jos mies vaan antaisi siihen mahdollisuuden eikä itse olisi töissä 24/7. Niin kuulostaako tosi fiksulta jos siihen miehet kuorossa vastaa että eiiii, ei onnistu, ei se nainen kuitenkaan mene töihin, mulla on vähän isompi palkka, nainen saa kuitenkin potkutkin kohta, ei millään nyt pysty, kyllä naisten paikka on kotona. Kuulostaisiko fiksulta? Mitäs hittoa valittavat jos ratkaisuehdotus ei kelpaa?
Ja muuten, ihan yhtä mokailua se on naiselta lastata mukaan hirveä määrä tavaraa "ja sitten pikku hiljaa oppia karsimaan pois se mikä ei olekaan tärkeää kun kokemusta karttuu" kuin se että mies ei heti osaa ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan. Ja jos mietitään sitä lapsen kärsimystä niin osasta lapsista voi olla kivempaa se että hanskat jää kotiin kuin se että hän kantaa mukanaan kolmeen vuodenaikaan sopivaa vaatetusta "varmuuden vuoksi". Suorittajaäiti ei siis mitenkään automaattisesti ole parempi vanhempi kuin se vähän huithapeli isä, vaikka se suorittajaäiti niin haluaakin kuvitella.
Opettajana sanoisin että yhden yhtä Wilma-merkintää ei kyllä tule jos sattuu olemaan varalta jotain. Yleensä ne on tarpeesen esim sen huithapelin isän matkaan lähettäneelle lapselle...
Ja kukaan mies (ei huithapeli, eikä pilkuntarkka) ei välitä vähääkään jostain yksittäisestä wilma-merkinnästä.
Ainoastaan naispuoliselle suorittajalle sekin merkitsee lähinnä ikuista polttomerkkiä ja rikosrekisterimerkintään verrattavissa olevaa häpeää.
Ahaa. Nyt siinä uhrin vastaisessa salaliitossa on jo koululaitoskin. Voi pientä.
Sulla kyllä taitaa olla jotain ongelmia joko luetun ymmärtämisessä tai sitten ihan muuten vaan yleisellä tasolla.
En puhunut mistään salaliitosta mitään, totean vain, että miehelle ei ole mitenkään tärkeää varustaa lasta kouluun varahousuilla ja varasukilla ja vara-millävaan wilma-merkintöjen tai muiden VuodenÄiti-kerholaisten paheksunnan pelossa. Tämän takia äidit stressaavat ihan tolkuttomasti mitättömistä asioista, kun on koko ajan pelko perseessä, tuleeko wilma-merkintää tai katsovatko muut äidit alta kulmien vanhempainillassa äitiä, jonka lapsella oli tiistaina eriparisukat.
Relatkaa!
Ei se mitään että sinua ei stressaa. Sinun lapsellasi voi kuitenkin olla tukalaa, ikävää tai noloa että muilla on mutta hänellä ei. Riippuu toki lapsesta, sinä tietenkin vastaat että sinun lapsesi on yhtä lunkki kuin sinäkin. Mutta ehkä olet väärässä.
Nainen voi alkaa hieman pelätä ja stressata, jos lapsi toistuvasti kertoo että opettaja haukkui pystyyn kun ei ollut mukana sitä, mitä Wilmassa kaksi viikkoa sitten pyydettiin tuomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.
Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.
Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).
Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.
Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.
Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.
Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.
En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.
ap
^ tässä näkyy vähän tämän keskustelun pohjaongelma. Minäminäminä=kaikki naiset/äidit ja minun mies=kaikki miehet ja isät.
Teen työtä perheiden parissa ja totta, on miehiä jotka välillä tyyliin unohtaa että niillä edes on lapsia. Mutta ihan vastaavasti näitä naisiakin on, jotka ei todellakaan googlettele yökausia mitä pitää tehdä lapsen kanssa milloinkin, mitä pakata mukaan, yms. Kyllä se vanhemmuus tuntuu isommassa mittakaavassa olevan ihan tasapuolisesti hukassa. Tuttaviani mietin niin joo, on perheitä joissa äidit tuntuu tekevän vähän enemmän mutta sitten taas vastaavasti muutama äiti jotka tuntuu olevan ihan pihalla siitä mitä lapsi voisi tarvita milloinkin. Ei huolehdita harrastuksista, aina herätään liian myöhään että oho, niin pakkasta on ollut jo pari viikkoa, pitäisiköhän tässä kaivaa lapselle talvivaatetta esille kun se tulee isän luota taas pipon ja hanskojen ja paksumman takin kanssa. Ihan kaikki omalla vastuulla olevat lapsen asiat hoidetaan myöhässä, jos hoidetaan. Toinen näistä vielä kovaan ääneen valittaa kuinka hänen on aina hoidettava kaikki ja kuinka on raskasta jajaja vaikka todellisuudessa mitään ei tapahdu ja lapsetkin on pääsääntöisesti isällään joka hoitaa asiat. Ja sitten taas toiset ihmiset tuntee kaveripiirissään niitä perheitä jossa mies lorvii ja nainen kantaa vastuun ihan oikeasti.
Että on surkeita vanhempia, sukupuolesta riippumatta. Mutta sitten on MYÖS näitä suorittajaäitejä, jotka ei anna miehen osallistua ja tekee siitä lapsesta jonkun henk.koht. projektin ja sitten uupuvat sen projektinsa alle. Kaikki eivät ole tälläisiä joten jos olet oikeasti surkean miehen kanssa lisääntynyt etkä ole suorittajavanhempi, miksi yrität kieltää sen että suorittajaäitejä YLIPÄÄTÄÄN on olemassa ja kaikki ongelmat aina ja ikuisesti ohtuu vaan huonoista miehistä?
Tämän suorittajaäiti-keskustelun voisi kääntää siihen että puhutaan työholisteista miehistä jotka valittaa kun kuormittuvat töissä ja pohditaan että niin, voisi varmaan vähentää työntekoa se mies ja jakaa tasa-arvoisemmin tätä asiaa kumppanin kanssa kun kyllä se kumppanikin mielellään menisi töihin ja siellä pärjäisi jos mies vaan antaisi siihen mahdollisuuden eikä itse olisi töissä 24/7. Niin kuulostaako tosi fiksulta jos siihen miehet kuorossa vastaa että eiiii, ei onnistu, ei se nainen kuitenkaan mene töihin, mulla on vähän isompi palkka, nainen saa kuitenkin potkutkin kohta, ei millään nyt pysty, kyllä naisten paikka on kotona. Kuulostaisiko fiksulta? Mitäs hittoa valittavat jos ratkaisuehdotus ei kelpaa?
Ja muuten, ihan yhtä mokailua se on naiselta lastata mukaan hirveä määrä tavaraa "ja sitten pikku hiljaa oppia karsimaan pois se mikä ei olekaan tärkeää kun kokemusta karttuu" kuin se että mies ei heti osaa ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan. Ja jos mietitään sitä lapsen kärsimystä niin osasta lapsista voi olla kivempaa se että hanskat jää kotiin kuin se että hän kantaa mukanaan kolmeen vuodenaikaan sopivaa vaatetusta "varmuuden vuoksi". Suorittajaäiti ei siis mitenkään automaattisesti ole parempi vanhempi kuin se vähän huithapeli isä, vaikka se suorittajaäiti niin haluaakin kuvitella.
Opettajana sanoisin että yhden yhtä Wilma-merkintää ei kyllä tule jos sattuu olemaan varalta jotain. Yleensä ne on tarpeesen esim sen huithapelin isän matkaan lähettäneelle lapselle...
Ja kukaan mies (ei huithapeli, eikä pilkuntarkka) ei välitä vähääkään jostain yksittäisestä wilma-merkinnästä.
Ainoastaan naispuoliselle suorittajalle sekin merkitsee lähinnä ikuista polttomerkkiä ja rikosrekisterimerkintään verrattavissa olevaa häpeää.
Höpö höpö. Kyllä kaikki koululaisten vanhemmat tietää, että wilmaan tulee joskus merkintöjä ja viestejä, ei se mikään mullistava taoahtuma ole. Mutta lukea ne kannattaa ja jotkut asiat vaatii reagointia. Lapsen pahaksi se lopulta kaatuu, jos kumpikaan vanhemmista ei välitä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen.
Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä.
Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko.
Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne.
Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä haluaisin nähdä tämän asian esitettävän toisinkin päin, että sille isälle ei anneta mahdollisuutta. Äitiyden tuomasta vallasta ei voi koskaan keskustella riittävän avoimesti, kun alkaa ulina miesvauvoista.
Tuo oli alkuperäisen artikkelin, psykologin ja perheneuvojan asiantuntijanäkökulma. Ulimamma vaan trollasi ketjun tukkoon ja nyt avasi omansa jossa ikävät faktat eivät niin paljoa häiritse volinaa.
Niin olikin, mutta se oli tosiaan vain näkökulma. Joka asiallisesti kyseenalaistettiin. Kuten myös avauksessa. Miksi kukaan ei osaa vastata ap:n kysymykseen, että miksi naiset oppivat hoitamaan lasten asiat niin että lapset eivät palele, myöhästy, ole nälissään jne ilman että heille "annetaan vastuuta" tai kädestä pitäen opetetaan, jos kerran miehet eivät tähän pysty?
(Omasta mielestäni siis miehet kykekevät tähän aivan hyvin, omani ainakin, mutta hän onkin ollut 2 vuotta kotona. ihmettelen vain tuota logiikkaa, että miehet eivät voi oppia ellei heille anneta vastuuta/mahdollisuutta/paapota...miten naiset siis pystyvät siihen?)
Miehet kykenevät tuohon aivan hyvin. Mutta kun eivät tee kaikkea juuri samalla lailla kuin superäiti, eivät äitien mielestä kykene. Olen nainen, ja varmasti näiden kotiäitiperfektionistien mielestä yhtä kelvoton vanhempi kuin miehet. Äitiysloman aikana siivoamisen sijaan tein uraani edistävää työtä koneella vauvojen päiväunien ajan, meillä siivottiin varsin maltillisesti eikä varmasti superäitien kriteerien mukaisesti, lapsille laitettiin aamulla ensimmäiset vastaantulleet vaatteet kun lähtivät perhepäivähoitajalle, syntymäpäivät muistettiin ja kaverisynttäreitä järjestettiin mutta ei lähdetty mukaan kilpailemaan näyttävimmistä sellaisista, tarhan ja koulun vanhempaisilloissa käytiin kun kerettiin, hammaslääkärit, neuvolat ja lääkärit hoisi mies tai minä, kumpi kerkesi ja molemmat auttoivat lapsia koulussa aina tarpeen mukaan. Melkoista huithapelivanhemmuutta, tyttärellä vieläkin välillä eriparisukat jalassa. Mutta tuo 23 v valmistuu kohta oikiksesta, poika 25 v viimeistelee lääkiksessä omaa tutkintoaan. Molemmat suht tasapainoisia, soittelevat molemmille vanhemmille iloistaan ja suruistaan opiskelupaikkakunniltaan ja omissa parisuhteissaan ovat hyvin tasa-arvoisia. Paljonkohan he olisivat hyötyneet jos minä äitinä olisin panostanut enemmän metatöihin, käyttänyt työn sijaan aikani oikeanlaisten juhlamekkojen etsimiseen tai istunut jokaikisessä vanhempainillassa ja lukenut jokaikisen Wilmaviestin. Oletteko supermetatyöäidit ajatelleet, että siirrätte mallioppimisen kautta omille tyttärillenne ja pojillenne malleja tasa-arvosta ja parisuhteesta?
Te ette tiedä millaisra se vanhemmuus nykyään on, kun ei ole niitä palveluja mitä te vielä nautitte.
Ja kasvatuksen tasosta ei kerro yhtikäs mitään se että onko lapsi akateeminen vai ei.
T. Akateeminen uraäiti
Sori myöhäinen vastaus, mutta näyttipä tämä ketju löytyneen taas pinnalle sopivasti taukoni aikaan. Mitä palveluja? Lapsemme olivat suurimmaksi osaksi yksityisessä päiväkodissa, terveydenhoidossa käytettiin paljon yksityistä koska silloin ajat töihin sopivat, no neuvolasta tulivat ensimmäisen tarkastuksen kotiin tekemään synnytyksen jälkeen, tuotako tarkoitat? Ei 90-luvulla ollut mitään palveluja, ainakaan meille. Ja kasvatuksen taso, tuo lienee hankala arvioida. Parhaiten sen näette myöhemmin lapsista itsestään, ei lapsen akateemisuudesta vaan pikemminkin tasapainoisuudesta, suhtautumisesta elämään ja niihin väistämättä eteen tuleviin vastoinkäymisiin. Ja lasten suhteessa vanhempiin kun ovat jo aikuisia. Meillä rento mutta rakastava tyyli toi hyvin läheiset välit, kuitenkin kumpikin vanhempi teki uraa eikä uhrannut elämäänsä lapsilleen, jonka vuoksi pystyi hyväksymään lasten itsenäistymisen, heidän omat ajatukset, kiinnostukset ja oman tilan tarpeen. Nyt välit hyvät ja heidän ehdoillaan läheiset, kertovat mitä haluavat, nauvomme ja autamme kun sitä haluavat, emme yritä kontrolloida ja määräillä heidän elämäänsä. Jos lapsistaan tekee projektin itselleen on hankala luovuttaa vastuuta aikuistuville lapsille, sen ole huomannut ikäisiäni vanhempia seuratessa. Entä jos se lapsi pakkaa matkaa varten väärin, syö vääränlaista ruokaa, hankkii vääränlaisen ammatin? Onko tuolloinkin hyvää kasvatusta sen suorittajaäidin kommentoida ja kontrolloida aikuisen/aikuistuvan lapsen elämää? Ja nyt kaikki me uraäidit takaisin töihin, eipä ne raportit ja budjetit valmistu palstaillessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen.
Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä.
Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko.
Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne.
Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.
Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.
Ihmisiä nyt vaan on erilaisia. Persoonallisuudet vaihtelevat ja ajattelu, toimintatavat, suhtautuminen asioiden järjestämiseen yms on erilaista.
Persoonallisuustesti neljässä minuutissa – 22 kysymystä paljastaa todellisen luonteesi
Täsmällinen A vai huoleton B – kumpaa ihmistyyppiä olet?
Omaa ja lähipiirin käyttäytymistä on helpompi ymmärtää, kun tiedostaa eri ihmistyyppien erot. Friedman ja Rosenmann määrittelivät persoonallisuustyypit A ja B jo vuonna 1959. Nämä kaksi tyyppiä ovat täysin toistensa vastakohtia. Suurimmassa osassa ihmisiä on piirteitä kummastakin ihmistyypistä.
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/6bf8a0a7-d39a-4224-be4a-d2ad…
Suurin osa ihmisistä on sekoitus kumpaakin tyyppiä, johonkin painottuen. Jotkut kuitenkin ovat ääripäitä. A-tyypin ääripää on kaikesta kovasti stressaava ylihuolehtija ja määräilevä pätijä. B-tyypin ääripää on virran mukana surffaileva ei huolta huomisesta -elämäntapaintiaani joka ei aidosti kykene suunnittelemaan ja valmistautumaan kaikkeen ennalta.
Jos käy niin että lähellä ääripäitä olevat sattuvat pariksi, niin siinä on sitten aineksia ongelmiin. Toki se riippuu siitä, mitenkä hyvin erilaisuutta ja toisen persoonaa kyetään ymmärtämään ja hyväksymään. Erilaisuus sinänsä ei ole este eikä ongelma, vaan eri vahvuuksillaan kumpikin voi täydentää toisen puutteita. Mutta jos kommunikaatio, ymmärrys ja hyvä tahto puuttuu tai A-tyyppi on liiaksi oman mainioutensa pauloissa, niin sitten alkaa tapahtua.
Suurin osa ihmisistä on kuitenkin muuta kuin ääripäitä, joten yhteisen elämän pitäisi onnistua. Tietenkin aina on vaarana se, että A-tyypin tiukkapipoisuus ottaa vallan ja ryhtyy väheksymään toista sekä tekee kaikille karhunpalveluksen kaappaamalla omaksi taakakiseen kaikki asiat ja ulkoistamalla toisen käskyläiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.
Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.
Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).
Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.
Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.
Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.
Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.
En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.
ap
^ tässä näkyy vähän tämän keskustelun pohjaongelma. Minäminäminä=kaikki naiset/äidit ja minun mies=kaikki miehet ja isät.
Teen työtä perheiden parissa ja totta, on miehiä jotka välillä tyyliin unohtaa että niillä edes on lapsia. Mutta ihan vastaavasti näitä naisiakin on, jotka ei todellakaan googlettele yökausia mitä pitää tehdä lapsen kanssa milloinkin, mitä pakata mukaan, yms. Kyllä se vanhemmuus tuntuu isommassa mittakaavassa olevan ihan tasapuolisesti hukassa. Tuttaviani mietin niin joo, on perheitä joissa äidit tuntuu tekevän vähän enemmän mutta sitten taas vastaavasti muutama äiti jotka tuntuu olevan ihan pihalla siitä mitä lapsi voisi tarvita milloinkin. Ei huolehdita harrastuksista, aina herätään liian myöhään että oho, niin pakkasta on ollut jo pari viikkoa, pitäisiköhän tässä kaivaa lapselle talvivaatetta esille kun se tulee isän luota taas pipon ja hanskojen ja paksumman takin kanssa. Ihan kaikki omalla vastuulla olevat lapsen asiat hoidetaan myöhässä, jos hoidetaan. Toinen näistä vielä kovaan ääneen valittaa kuinka hänen on aina hoidettava kaikki ja kuinka on raskasta jajaja vaikka todellisuudessa mitään ei tapahdu ja lapsetkin on pääsääntöisesti isällään joka hoitaa asiat. Ja sitten taas toiset ihmiset tuntee kaveripiirissään niitä perheitä jossa mies lorvii ja nainen kantaa vastuun ihan oikeasti.
Että on surkeita vanhempia, sukupuolesta riippumatta. Mutta sitten on MYÖS näitä suorittajaäitejä, jotka ei anna miehen osallistua ja tekee siitä lapsesta jonkun henk.koht. projektin ja sitten uupuvat sen projektinsa alle. Kaikki eivät ole tälläisiä joten jos olet oikeasti surkean miehen kanssa lisääntynyt etkä ole suorittajavanhempi, miksi yrität kieltää sen että suorittajaäitejä YLIPÄÄTÄÄN on olemassa ja kaikki ongelmat aina ja ikuisesti ohtuu vaan huonoista miehistä?
Tämän suorittajaäiti-keskustelun voisi kääntää siihen että puhutaan työholisteista miehistä jotka valittaa kun kuormittuvat töissä ja pohditaan että niin, voisi varmaan vähentää työntekoa se mies ja jakaa tasa-arvoisemmin tätä asiaa kumppanin kanssa kun kyllä se kumppanikin mielellään menisi töihin ja siellä pärjäisi jos mies vaan antaisi siihen mahdollisuuden eikä itse olisi töissä 24/7. Niin kuulostaako tosi fiksulta jos siihen miehet kuorossa vastaa että eiiii, ei onnistu, ei se nainen kuitenkaan mene töihin, mulla on vähän isompi palkka, nainen saa kuitenkin potkutkin kohta, ei millään nyt pysty, kyllä naisten paikka on kotona. Kuulostaisiko fiksulta? Mitäs hittoa valittavat jos ratkaisuehdotus ei kelpaa?
Ja muuten, ihan yhtä mokailua se on naiselta lastata mukaan hirveä määrä tavaraa "ja sitten pikku hiljaa oppia karsimaan pois se mikä ei olekaan tärkeää kun kokemusta karttuu" kuin se että mies ei heti osaa ottaa kaikkea tarvittavaa mukaan. Ja jos mietitään sitä lapsen kärsimystä niin osasta lapsista voi olla kivempaa se että hanskat jää kotiin kuin se että hän kantaa mukanaan kolmeen vuodenaikaan sopivaa vaatetusta "varmuuden vuoksi". Suorittajaäiti ei siis mitenkään automaattisesti ole parempi vanhempi kuin se vähän huithapeli isä, vaikka se suorittajaäiti niin haluaakin kuvitella.
Opettajana sanoisin että yhden yhtä Wilma-merkintää ei kyllä tule jos sattuu olemaan varalta jotain. Yleensä ne on tarpeesen esim sen huithapelin isän matkaan lähettäneelle lapselle...
Ja kukaan mies (ei huithapeli, eikä pilkuntarkka) ei välitä vähääkään jostain yksittäisestä wilma-merkinnästä.
Ainoastaan naispuoliselle suorittajalle sekin merkitsee lähinnä ikuista polttomerkkiä ja rikosrekisterimerkintään verrattavissa olevaa häpeää.
Ahaa. Nyt siinä uhrin vastaisessa salaliitossa on jo koululaitoskin. Voi pientä.
Sulla kyllä taitaa olla jotain ongelmia joko luetun ymmärtämisessä tai sitten ihan muuten vaan yleisellä tasolla.
En puhunut mistään salaliitosta mitään, totean vain, että miehelle ei ole mitenkään tärkeää varustaa lasta kouluun varahousuilla ja varasukilla ja vara-millävaan wilma-merkintöjen tai muiden VuodenÄiti-kerholaisten paheksunnan pelossa. Tämän takia äidit stressaavat ihan tolkuttomasti mitättömistä asioista, kun on koko ajan pelko perseessä, tuleeko wilma-merkintää tai katsovatko muut äidit alta kulmien vanhempainillassa äitiä, jonka lapsella oli tiistaina eriparisukat.
Relatkaa!
Ei se mitään että sinua ei stressaa. Sinun lapsellasi voi kuitenkin olla tukalaa, ikävää tai noloa että muilla on mutta hänellä ei. Riippuu toki lapsesta, sinä tietenkin vastaat että sinun lapsesi on yhtä lunkki kuin sinäkin. Mutta ehkä olet väärässä.
Nainen voi alkaa hieman pelätä ja stressata, jos lapsi toistuvasti kertoo että opettaja haukkui pystyyn kun ei ollut mukana sitä, mitä Wilmassa kaksi viikkoa sitten pyydettiin tuomaan.
Tämä. Tuollainen itsekäs mies ajattelee ”ihan sama, minua ei stressaa eikä haittaa.” Ja sen miehen lapsi itkee kun opettaja on vihainen ja hän ei pääse luistelemaan kun isä ei muistanut luistimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin idea siinä on että äidin- ja isänvaistot on erilaisia ja isä ei osaa olla äiti.
Miehetkin ovat kykeneviä ottamaan asioista selvää ja hankkimaan lapsille oikeita varusteita.
Meillä on mies hoitanut lasten harrastukset, sillä hänellä on joustavampi työ.
Ihan on itse osannut ehdottaa harrastuksia ja selvittää mitä varustuksia tarvitaan.
Päiväkotiinkin ymmärsi pakata vaihtovaatteitta mukaan ja metsäretkille oikeanlaiset varustukset.Eivät nämä mitään vaisto-juttuja ole, vaan ihan omasta viitsimisestä kiinni.
Kääntöpuolella on sitten edelleenkin se suorittajaäidin itsekäs omiminen. Lasteni äidin kanssa on niin, että tämä sopii, ilmoittaa, järjestää lapsille harrastusmenot omin päin, edes multa kysymättä, ennenkuin sitten kalenteriin on jo täytetty joka illalle menot ja pitää sumplia, kuka milloinkin kerkeää kuskata. Pahimmillaan hänen äitinsä on omin päin jo sopinut jotain harrastuksia ja ilmoittanut sitten hänelle, ja hän puolestaan ilmoittanut minulle. Mainittakoon, että tämä suorittajuus taitaa kulkea suvun äitilinjassa heillä.
Toki osaisin keksiä harrastuksia lapsille ja hankkia varusteet yms, mutta mut on vaan ulkoistettu siitä prosessista ja mulle hädin tuskin sitten lyödään valmis kuljetusaikataulu eteen, kun tarvitsee hoitaa se logistiikka. Se taas on eri asia, että mun ehdotukset ja ideat harrastuksista tuskin kelpaisivat äidille, kuten ei yleensä ottaen muukaan ehdottamani.
Oletko pysähtnyt miettimään että sinä esität tyhmiä ideoita? Ja siksi käy noin.
Niin, tietenkin ideani ovat tyhmiä, koska olen mies.
Ei vaan sinusta niitä ei saa arvioida normaali arvosteluasteikolla, koska sinä olet ennen kaikkea uhri.
No kerrohan siitä arvosteluasteikostasi sitten ja perustele, miksi ehdotukseni ovat tyhmiä.
Voit päätellä sen siitä että niitä ei toteuteta. Huonot ideat yleensä jää sinne hylkypuolelle. Voit toki itse mielssäsi pohtia miksi teet surkeita ehdotuksia. Jos ehdit kaikelta marinalta.
En ole tuo, jonka kanssa kinasit, mutta tässä näkyy juuri tämä suorittaja-äidin asenne.
Ikäänkuin sillä naisella olisi kaikki valta taivaassa ja maan päällä julistaa joku idea huonoksi tai hyväksi.
Hallelujaa!
Yhden ihmisen mielipide jostain ideasta ei nimittäin todista sitä hyväksi tai huonoksi. Se on vain mielipide.
Niin juuri. Suorittajaäiti jyrää muut ihmiset, on aina parempi ja oikeassa, ja halveksuu ja vähättelee muita. Onko ihme, että muut eivät sitten osallistu ja jaa tasapuolisesti vasyuuta? No ei. Kun ei anneta edes mahdollisuutta. Suorittajahirviö vaatii, että toisen pitäisi olla hänen klooninsa, osata lukea ajatuksia, ja omatoimisesti sekä ehdottaa että suorittaa asiat juuri siten kuin hänen korkea standardinsa edellyttää. Koska yllättäen ihmiset eivät ole klooneja eivätkä lue ajatuksia, niin sittenpä saa mitä tilaa. Kun kenenkään muun ideat ja teot eivät kelpaa, on kaikki suoritettava itse. Kun se on oman käytöksen tulosta ja oma tavoite, turha siitä sitten on katkerana itkeä ja ukkoa laiskaksi haukkua. Todennäköisesti on tullut loukanneeksi sitä ukkoa ja tuhonneeksi tämän itsetunnon vanhempana ja puolisona niin, ettei sitä korjaa enää terapeuttikaan. Viimeisenä silauksena voi vielä ottaa eron saamattomasta laiskurista ja lasten yksinhuoltajuuden, koska on vanhempana täysin suvereeni verrattuna toiseen, niinpä sitten onkin pedattu elinikäinen uhriutumiskitinän pohjaton kaivo, josta ammentaa vuodatusta av-palstalle kunnes viimeinen korahdus koittaa.
Isäni on koko uransa ollut rakennusmestari ja rakentanut ammattinsa osaavien timpureiden, putkimiesten, sähkömiesten jne kanssa kaiken näköistä. Minä olen pätevä ihan muilla aloilla, mutta koska isällä on aina jokin projekti kotonakin meneillään, niin olen monesti joutunut häntä auttamaan. Suurinta kitkaa aiheutta kun isä on tottunut selittämään asiat alan ammattilaisille, jotka tajuavat projektin kun vain näyttää paikan ja näyttää että tohon se pitäisi tulla, mutta minun kaltainen amatööri vaatisi enemmän rautalankaa ja tuumaustaukoja, kun hommat ei lähde samalla tavalla selkärangasta. Hänellä on myös aina tarkka visio siitä miltä homman pitäisi näyttää valmiina ja mitä kaikkea välivaiheita pitää tehdä ja muistaa, jotta homma tehtäisiin viimeisen päälle. Tämän vuoksi suvun mökillä on mm. routaeristys ja salaojat paljun alla olevalla kiveyksellä jne. Minusta suorittajaäideissä paljon samaa isäni kanssa. Tarkka visio, epäselvä ohjeistus, tinkimättömyys ja ärtyminen kun hommat ei mene just hänen suunnitelmien mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ristus taas mitä lässytystä. AP voi käydä hakemassa mitallin itselleen.
Jos te lisäännytte tuollaisen miehen kanssa, jota ei lapsen asiat kiinnosta niin se on teidän valinta. Tiedän kyllä useamman tällaisen isän, mutta heidän luonne oli nähtävillä jo kauan ennen jälkikasvun ilmestymistä.
Mutta tiedän myös paljon isejä, jotka kantavat vastuun lapsen kasvatuksesta yms. AP:n vinkuminen on taas sitä tyypillistä yleistävää p@skaa suoraan sanottuna. Ja lisäksin näissä jaksaa aina huvittaa se, että jokaisesta arkisesta puuhasta saadaan tehtyä valtaisia uroteko.
Otetaan nyt sitten esimerkiksi vastakkainen tilanne. Minä, siis isä, olen huolehtinut aamutoimet siitä asti, kun kuopus oli kaksivuotias ja lapset menivät päiväkotiin. Olen varmistanut, että kaikki tarpeellinen on mukana. Tehnyt kasvomaalauksia, kun on ollut juhlat. Olen joitanut kouluun ja harrastuksiin liittyvät ilmoittautumiset. Olen vienyt lapset käytännössä kaikkiin neuvokäynteihin, koska pystyn helpommin sumplimaan työmenojani. Minä varmistan, että lapset ovat tehneet läksyt ja käy vaikeimmat asiat lasten kanssa yhdessä läpi, jne.
Ja tämä on ihan oma valintani. Mielestäni vaimoni ei ole saamaton tai mitä muita yleisiä haukkumanimiä täällä onkaan. Mutta en ymmärrä miten tuosta voi saada noin valtaisan stressin päälle. Lasten asioiden pyörittäminen on erittäin helppoa verrattuna vaikka työelämän projekteihin. Tämä "meta-asioiden"-hallinta on noussut ihmeelliseen asemaan, enkä tosiaa ymmärrä miksi siitä vouhkataan jatkuvasti, koska se ei nyt ole mikään maailman vaikein asia.
Siis olen koko ajan ollut sitä mieltä, että jajsaisin metatyötä + lapsiperhearkea oman työni ohella ihan hyvin, jos vastuu jakautuisikin kahden aikuisen harteille. Aiinä se uupuminen tulee, kun joudun hoitamaan kaiken yksin. Töiden jälkeen ruoanlaitot, läksyt, kaverit, harrastukset, synttärit, neuvolat, vasut, vaaterumbat, varusteet, ongelmat, huolet, mitä nyt milloinkin on. Hoidatko siis kaiken oman työsi ohella yksin ja sanot, että kevyttä on? Ok, mutta älä silti väheksy niitä jotka uupuvat sen kaiken alle. Sinä olet harvinaisuus. Meillä ihmisillä on voimavaroja yksilöllisesti.
Olet oikeassa siinä että jokainen on yksilö ja yksilölliset voimavarat.
Mietin vaan listaasi, kuulostaa niin turjilta stresseiltä. Joku vasu. Mikä siinä stressaa? Jos ei siis ole erityislasta. Kerran vuodessa käy lätisemässä 30 min päiväkodilla. Joo, onhan se aika varattava, mutta töiden puolesta on muutenkin 100 kalenterimerkintää. Ja neuvola. Päiväkoti-ikäisellä. Kerran vuodessa. Oikeastiko joku ottaa stressin tällaisesta asiasta ja uupuu.
Mies ollut reissutöissä aina ja olen käytännössä aina huolehtinut nuo yksin. Harrastuskuskaukset välillä stressasi kun oli kolme urheilevaa lasta. Mutta joku neuvola ja vasu. Ei ole jäänyt millään tasolla mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä haluaisin nähdä tämän asian esitettävän toisinkin päin, että sille isälle ei anneta mahdollisuutta. Äitiyden tuomasta vallasta ei voi koskaan keskustella riittävän avoimesti, kun alkaa ulina miesvauvoista.
Tuo oli alkuperäisen artikkelin, psykologin ja perheneuvojan asiantuntijanäkökulma. Ulimamma vaan trollasi ketjun tukkoon ja nyt avasi omansa jossa ikävät faktat eivät niin paljoa häiritse volinaa.
Niin olikin, mutta se oli tosiaan vain näkökulma. Joka asiallisesti kyseenalaistettiin. Kuten myös avauksessa. Miksi kukaan ei osaa vastata ap:n kysymykseen, että miksi naiset oppivat hoitamaan lasten asiat niin että lapset eivät palele, myöhästy, ole nälissään jne ilman että heille "annetaan vastuuta" tai kädestä pitäen opetetaan, jos kerran miehet eivät tähän pysty?
(Omasta mielestäni siis miehet kykekevät tähän aivan hyvin, omani ainakin, mutta hän onkin ollut 2 vuotta kotona. ihmettelen vain tuota logiikkaa, että miehet eivät voi oppia ellei heille anneta vastuuta/mahdollisuutta/paapota...miten naiset siis pystyvät siihen?)
Miehet kykenevät tuohon aivan hyvin. Mutta kun eivät tee kaikkea juuri samalla lailla kuin superäiti, eivät äitien mielestä kykene. Olen nainen, ja varmasti näiden kotiäitiperfektionistien mielestä yhtä kelvoton vanhempi kuin miehet. Äitiysloman aikana siivoamisen sijaan tein uraani edistävää työtä koneella vauvojen päiväunien ajan, meillä siivottiin varsin maltillisesti eikä varmasti superäitien kriteerien mukaisesti, lapsille laitettiin aamulla ensimmäiset vastaantulleet vaatteet kun lähtivät perhepäivähoitajalle, syntymäpäivät muistettiin ja kaverisynttäreitä järjestettiin mutta ei lähdetty mukaan kilpailemaan näyttävimmistä sellaisista, tarhan ja koulun vanhempaisilloissa käytiin kun kerettiin, hammaslääkärit, neuvolat ja lääkärit hoisi mies tai minä, kumpi kerkesi ja molemmat auttoivat lapsia koulussa aina tarpeen mukaan. Melkoista huithapelivanhemmuutta, tyttärellä vieläkin välillä eriparisukat jalassa. Mutta tuo 23 v valmistuu kohta oikiksesta, poika 25 v viimeistelee lääkiksessä omaa tutkintoaan. Molemmat suht tasapainoisia, soittelevat molemmille vanhemmille iloistaan ja suruistaan opiskelupaikkakunniltaan ja omissa parisuhteissaan ovat hyvin tasa-arvoisia. Paljonkohan he olisivat hyötyneet jos minä äitinä olisin panostanut enemmän metatöihin, käyttänyt työn sijaan aikani oikeanlaisten juhlamekkojen etsimiseen tai istunut jokaikisessä vanhempainillassa ja lukenut jokaikisen Wilmaviestin. Oletteko supermetatyöäidit ajatelleet, että siirrätte mallioppimisen kautta omille tyttärillenne ja pojillenne malleja tasa-arvosta ja parisuhteesta?
Te ette tiedä millaisra se vanhemmuus nykyään on, kun ei ole niitä palveluja mitä te vielä nautitte.
Ja kasvatuksen tasosta ei kerro yhtikäs mitään se että onko lapsi akateeminen vai ei.
T. Akateeminen uraäiti
Sori myöhäinen vastaus, mutta näyttipä tämä ketju löytyneen taas pinnalle sopivasti taukoni aikaan. Mitä palveluja? Lapsemme olivat suurimmaksi osaksi yksityisessä päiväkodissa, terveydenhoidossa käytettiin paljon yksityistä koska silloin ajat töihin sopivat, no neuvolasta tulivat ensimmäisen tarkastuksen kotiin tekemään synnytyksen jälkeen, tuotako tarkoitat? Ei 90-luvulla ollut mitään palveluja, ainakaan meille. Ja kasvatuksen taso, tuo lienee hankala arvioida. Parhaiten sen näette myöhemmin lapsista itsestään, ei lapsen akateemisuudesta vaan pikemminkin tasapainoisuudesta, suhtautumisesta elämään ja niihin väistämättä eteen tuleviin vastoinkäymisiin. Ja lasten suhteessa vanhempiin kun ovat jo aikuisia. Meillä rento mutta rakastava tyyli toi hyvin läheiset välit, kuitenkin kumpikin vanhempi teki uraa eikä uhrannut elämäänsä lapsilleen, jonka vuoksi pystyi hyväksymään lasten itsenäistymisen, heidän omat ajatukset, kiinnostukset ja oman tilan tarpeen. Nyt välit hyvät ja heidän ehdoillaan läheiset, kertovat mitä haluavat, nauvomme ja autamme kun sitä haluavat, emme yritä kontrolloida ja määräillä heidän elämäänsä. Jos lapsistaan tekee projektin itselleen on hankala luovuttaa vastuuta aikuistuville lapsille, sen ole huomannut ikäisiäni vanhempia seuratessa. Entä jos se lapsi pakkaa matkaa varten väärin, syö vääränlaista ruokaa, hankkii vääränlaisen ammatin? Onko tuolloinkin hyvää kasvatusta sen suorittajaäidin kommentoida ja kontrolloida aikuisen/aikuistuvan lapsen elämää? Ja nyt kaikki me uraäidit takaisin töihin, eipä ne raportit ja budjetit valmistu palstaillessa.
Lähineuvola, lähiterveyskeskus, lähipäiväkoti, lähikoulu ja koulukirjat.
Edellinen lastensuojelulaki ja edellinen varhaiskasvatussuunnitelma jos sitäkään, edellinen ops.
Vierailija kirjoitti:
Jokin idea siinä on että äidin- ja isänvaistot on erilaisia ja isä ei osaa olla äiti.
Aivan paskanjauhantaa tämä kommentti.
Mun mies on hoitanut lapsia suurimman osan niiden elämästä kun itse opiskelin ja meillä näitä ongelmia ei ole ollut. Mies sanoo itse että se johtuu suomalaisesta kulttuurista, jossa miehet ovat (suora lainaus): ”suurin osa mammanpoikia”. Siis että koskaan ei ole kotona vaadittu tekemään kasvaessa mitään kotitöitä, ei ole vaadittu kesätöihin, ei ole annettu ja vaadittu vastuuta jne.
Mieheni mielestä se johtuu siitä että suomalaisessa kulttuurissa miehet ja naiset kasvatetaan niin eri tavoin. Oma mieheni on britti eikä koskaan edes kehtaisi olla niin avuton, että jos oma vauva itkee sanoisi vaimolleen: ”mee sä kun mä en osaa”. Aidosti oikeasti tiedän näitä suomalaisia isiä ja yhdenkin miehen joka ei vaan osaa olla 2-vuotiaansa kanssa kuin max tunnin itsekseen. Ja vetoaa siihen ettei osaa olla lapsen kanssa. Kuka tahansa vastuuntuntoinen aikuinen osaa olla lapsen kanssa kunnon tarvis!
Ja näitä av keskusteluja lukiessa tämä korostuu aina, millaisia suomalaiset isät ovat. Kiinnostaisi tietää, ovatko muut monikulttuurissa perheissä elävät huomanneet saman?
Alue: Aihe vapaa
Jos mikään ei mene läpi, ehdotukset on huonoja. Esitä parempia. Kyse ei ole salaliitosta.