Ihmettelyä suorittajaäiti-keskusteluun liittyen

Olette te suorittajaäidit toisaalta oikeassakin.

Mutta, miehenä näkökulmani asiaan on myös se, että naiset ovat ihan itse luoneet sen suorittamisympäristönsä ja ne normit, joiden mukaan tämä koko systeemi pyörii. Miesten mielestä siinä on reippaasti yli puolet joutavanpäiväistä höpöhöpöä, jota ilmankin tultaisiin toimeen.

Ja koska miehet pitävät osaa teidän keksinnöistänne höpöhöpönä, eivät he myöskään ole kovin innokkaita sitten niiden eteen näkemään vaivaakaan.

Kärjistetään:

- Jos miehet saisivat päättää, ei sukulaisten luona vierailtaisi --> kenenkään ei tarvitse miettiä vähääkään, että tuliko nyt Emma-Inkerille pakattua vaippoja ja sukkia yms riittävästi.

- Jos miehet saisivat päättää, ei koulusta läheteltäisi mitään lappuja eikä wilma-viestejä, eikä pidettäisi kaiken maailman vanhempainiltoja --> kenenkään ei tarvitse miettiä, onko viestit luettu ja onko leivottu johonkin myyjäisiin ja koska sinne vanhempainiltaan pitää olla lähdössä.

- Jos miehet saisivat päättää, kotona siivottaisiin vähän isommin kerran parissa kuukaudessa --> kenekään ei tarvitsisi stressata sotkuisesta kodista, kun joka kodissa näyttäisi samalta, legoja ja vaatteita pitkin lattioita (se jota häiritsee, voi tarpeen tullen työntää vaikka lumilapiolla enimmät seinän viereen).

- Jos miehet saisivat päättää, ei mietittäisi koko ajan jotain ruuan terveellisyyttä ja hammaslääkäriaikoja ja vaatehankintoja --> kenenkään ei tarvitsisi stressata ja suunnitella, eleltäisiin vaan menemään ihan rauhassa.

- Jos miehet saisivat päättää, lapset ja aikuiset eivät harrastaisi läheskään niin paljon kuin nykyään --> kenenkään ei tarvitsisi aikatauluttaa päiväänsä ja kuljettaa autolla pikku pataljoonan verran väkeä joka ilta ympäri kaupunkia.

jne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ei ole niin vaarallista, jos läksyt joskun unohtuvat, koska äiti sitten valvoo, että lapsi opiskelee kahta kauheammin kokeisiin ettei arvosanat tipu. Ei ole niin millin päälle, jos ei ole sopivia varusteita, koska kaikki kritiikki annetaan äideille automaattisesti ja jos koulusta soitetaan jollekin lapsen asioista, se on yleensä äiti."

Antaako suorittaja äiti mitään vastuuta lapsille? Eikö lasten vastuulla ole se että he tekevät läksynsä ja jos tarvitsevat niihin apua pyytävät sitä.

Suorittaja äidin lapset syövät mitä sattuu jos äiti tai joku muu ei ole valvomassa asiaa? Käykö lapset koskaan kylässä? Tekevätkö he koskaan omia valintoja?

Läksyt ja kokeisiin lukeminen on viimekädessä lapsen vastuulla, mutta keneen otetaan yhteyttä, kun lapsi ei osaa? Mä opin kantapään kautta tämän, koska kun lapsi tipahti kärryltä matematiikassa, saatiin kuroa sitä puoli vuotta kotona kiinni. Töitä tehtiin valtavasti (erityisopettajan tuella) myös kotona. Koulusta oktiin yhteydessä minuun. Yritin puhua tästä myös miehen kanssa, mutta ei mennyt perille. Ei edes tiedä mitä kaikkea asiaan liittyi ja miten paljon tukea lapselle annettiin. Nyt seuraan tarkasti että läksyt ja tukitehtävät tulevat tehdyiksi ja lapsi ymmärtää opiskeltavat asiat. Nyt onneksi koulu sujuu aika hyvin. Matematiikassakin on ihan taitava. Itse hän pitää tosin itseään huonona ja jännittää sitä ettei osaa kokeissa. Vielä tehdään töitä sen "huonouden" kierteen katkaisemiseksi.

Olisin voinut toki lyödä hanskat tiskiin jo tokaluokalla, mutta kun välitän tuosta lapsesta niin paljon.

Minuakin hiukan rasittaa se että koulusta välillä otetaan yhteyttä vain minuun äitinä. Onneksi näitä opettajia on vain pari (naisopettajia molemmat). Muut kyllä osaavat laittaa viestit molemmille vanhemmille. Välillä asioista puhutaan yhdessä, joskus kysytään onko toinen jo huomannut viestin. Joskus viesti huomataan vasta kun se ei aiheuta toimenpiteitä, etenkin silloin käy noin kun viesti tulee vain minulle.

Kyllä meilläkin koulun viestit tulevat Wilmaan ja ovat sieltä molempien vanhempien luettavissa. Arvaa vain kumpi lukee. Mies ei välttämättä lue vaikka käskisin.

Mutta jos koulusta tai päiväkodista soitetaan, niin eivät ne mitään ryhmäpuhelua sieltä soita. Kyllä ne puhelut aina tulevat minulle, äidille.

Tuleeko soittoja useinkin? Itse muistan kaksi puhelin soittoa toinen miehelle päiväkodista (isä oli se jonka sai parhaiten kiinni ja se oli ilmoitettu päiväkotiin) Toinen koulusta ja puhelu tuli minulle koska koski minua enemmän kuin isää. Silloinkin opettaja laittoi eka tekstiviestiä koska minulle mahdollisesti voisi soittaa.

Mitään ihmeellistä minun ei ole sen eteen tarvinnut mielestäni tehdä että isä lukee Wilma viestit.

Kyllä koulusta on tullut puheluja useampi, kun lapsella oli vaikeampi vaihe. Erityisopettajan kanssa myös pitkiä puheluita. Ja aina lukukauden lopussa tilannekatsaus. En silti oleta, että kaikilla olisi tässä asiassa samanlaista!! Tämä puheluasia oli vain yksi esimerkki siitä, miten vastuu lapsista vain tuntuu kasautuvan minulle, äidille. Olen yrittänyt osallistaa miestä, mutta on kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli (ja on edelleen) arki sellaista, että minä teen kolmivuorotyötä ja mies normaalia toimistoarkea. Useammin kuin kerran kävi yövuoroputken aikana niin, että kun iltapäivällä hain lapsen päiväkodista, sain saarnan että nyt puuttui se ja se tarvittava juttu, ja loppuvaiheessa jo tyyliin että ai, ai kun on eriparit sukat eskarilaisella jalassa. Ei auttanut niille tädeille vaikka kuinka selvästi artikuloin, että kun se ISÄ aamulla lähtee ihan itse tämän lapsen kanssa, että sanokaa sille ISÄLLE nämä asiat, kun muutenkin aina kerrotte kaiken infon vanhemmille keskellä pahinta aamueteissählinkiä. 

Ehei. Minä sain syyt niskoilleni, koska kyllähän myös perheenäidin pitää nämä tietää. 

Jännä, että sillä perheen isälle oltiin mielinkielin. 

Vieläkin ärsyttää. 

Meillä on ihan sama! Pääasiassa isä kuljettaa lasta päiväkotiin ja aina sanoo ettei ollut mitään ihmeellistä ja niin mukavia hoitajia.. kun minä joskus haen niin kerrotaan kaikki miten on pienet talvikengät ja pitää nimikoida sukat ja ai että miten oli aamulla tukka harjaamatta... mikseivät sano sille isälle joka 9/10 kerrasta lasta tuo ja hakee??

Tämä keskustelu on niin tasotonta miesvihan ja sukupuolistereotypioiden tykitystä ettei tähän oikeastaan kannattaisi osallistuakaan. Teen sen silti.

Oli puhe matkatavaroiden pakkaamisesta. Olkoon se hyvä esimerkki. Se ei ole sukupuolikysymys eikä kerro osaamattomuudesta, jos asioihin suhtautuu eri tavoin. Osa on ylihuolehtivia varmistajia, jotka pohtivat kaikki mahdolliset tilanteet ja kriisit ja varautuvat kaikkeen. He pakkaavat mukaan koko lääkekaapin ja kahden päivän varamuonat sekä kolminkertaisen määrän vaatekertoja kaikkiin eri sääolosuhteisiin. Osa on rentoja tilanteenmukaanluovijoita, jotka pakkaavat oikeasti ihan välttämättömimmän ja ottavat varalta rahaa, niin että yllätysten edessä puuttuvat jutut voi ostaa reissun päällä.

Tämä rennompi lähestymistapa voi olla myös opittua kokemusta. Mulla on takana työn puitteissa satoja matkapäiviä ja olen hiljalleen kehittänyt pakkaamisen ja muut lähdön rutiinit aika virtaviivaisiksi. Aiemmin pakkasin kaiken varman päälle ja tuplasti, joten raahasin isoissa laukuissa turhaa tavaraa ympäri maailmaa. Opin vähitellen käsittämään oikeasti tarpeelliset asiat ja tajusin, että on suorastaan vaikeaa päätyä matkoilla sellaisiin paikkoihin, joista ei löydy ruoka- ja vaatekauppaa sekä apteekkia varten säteeltä. Viimeinen silaus ennakkovarautumisen turhuuteen tuli, kun kaikki se huolella pakattu varmuus hävisi lentokenttien syövereihin pariin otteeseen, joten mukanani olikin sitten tasan se, mitä oli ylläni.

Lasten kanssa matkatessakin ne oikeasti välttämättömät asiat on melko vähät. Suurin osa varmisteluista on sellaista mitä voi suunnitellusti täydentää tai yllätyksissä hankkia reissun päällä. Tietty perussetti tarvikkeita on sama normaali kuin kotonakin, joten jos lapsen hoidosta mitään käsittää eli sitä tekee muutenkin, niin samalla kaavalla se menee matkallakin. Toki on hyvä haukkua isiä, jotka eivät ole kotonakaan lastaan koskaan esim täyttä vuorokautta omatoimisesti hoitaneet - mutta syyllistä voi alkaa vilkuilla peilin kautta silloin.

Vierailija kirjoitti:

Olette te suorittajaäidit toisaalta oikeassakin.

Mutta, miehenä näkökulmani asiaan on myös se, että naiset ovat ihan itse luoneet sen suorittamisympäristönsä ja ne normit, joiden mukaan tämä koko systeemi pyörii. Miesten mielestä siinä on reippaasti yli puolet joutavanpäiväistä höpöhöpöä, jota ilmankin tultaisiin toimeen.

Ja koska miehet pitävät osaa teidän keksinnöistänne höpöhöpönä, eivät he myöskään ole kovin innokkaita sitten niiden eteen näkemään vaivaakaan.

Kärjistetään:

- Jos miehet saisivat päättää, ei sukulaisten luona vierailtaisi --> kenenkään ei tarvitse miettiä vähääkään, että tuliko nyt Emma-Inkerille pakattua vaippoja ja sukkia yms riittävästi.

- Jos miehet saisivat päättää, ei koulusta läheteltäisi mitään lappuja eikä wilma-viestejä, eikä pidettäisi kaiken maailman vanhempainiltoja --> kenenkään ei tarvitse miettiä, onko viestit luettu ja onko leivottu johonkin myyjäisiin ja koska sinne vanhempainiltaan pitää olla lähdössä.

- Jos miehet saisivat päättää, kotona siivottaisiin vähän isommin kerran parissa kuukaudessa --> kenekään ei tarvitsisi stressata sotkuisesta kodista, kun joka kodissa näyttäisi samalta, legoja ja vaatteita pitkin lattioita (se jota häiritsee, voi tarpeen tullen työntää vaikka lumilapiolla enimmät seinän viereen).

- Jos miehet saisivat päättää, ei mietittäisi koko ajan jotain ruuan terveellisyyttä ja hammaslääkäriaikoja ja vaatehankintoja --> kenenkään ei tarvitsisi stressata ja suunnitella, eleltäisiin vaan menemään ihan rauhassa.

- Jos miehet saisivat päättää, lapset ja aikuiset eivät harrastaisi läheskään niin paljon kuin nykyään --> kenenkään ei tarvitsisi aikatauluttaa päiväänsä ja kuljettaa autolla pikku pataljoonan verran väkeä joka ilta ympäri kaupunkia.

jne...

Katsopa koulujen rehtoreita, virastojen johtajia, terveyskeskusten ylilääkäreitä, poliitikkoja, sukujen päämiehiä...

Ne päättävät ja säätelevät tahot on 90-prosenttisesti miehiä. Jopa ne ratikassa päivystävät ja kauhistelevat sosiaalityöntekijät on miehiä, ja henk koht ahtaimpaan karsinaan minua on ohjannut appeni. Joka ei ole ikinä tehnyt kodin tai lasten eteen itse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lähinnä ärsyttää tässä se, että minä huolehtivaisena, yleensä hyvämuistisena ja jo ennen lapsia hyvin organisointitaitoisena naisena en saa anteeksi sitä, kun sitten unohdan jotain. Ja toisaalta saan myös kuittaulua ja naureskelua siitä, että olen pakannut mukaan pienen matka-apteekin Kreikan lomalle ja tai sullonut auton peräkontin perukoille kaikille sadevaatteet koska hei, Suomen kesä. 

Mies jos unohtaa, niin pari kertaa katsotaan läpi sormien jonka jälkeen läksytetään se miehen vaimo kahdesta asiasta: siitä että mies ei muista ja siitä, että nainen ei ole itse asiaa hoitanut koska mies ei kuitenkaan muista.

Niin ja sitten kun nainen viimein hoitaa asian ja muistaa esim. sadevaatteet, niin naista moititaan siitä ettei anna miehen hoitaa itse asioita omalla tavallaan.

Jep, ja kutsutaan suorittajaäidiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olette te suorittajaäidit toisaalta oikeassakin.

Mutta, miehenä näkökulmani asiaan on myös se, että naiset ovat ihan itse luoneet sen suorittamisympäristönsä ja ne normit, joiden mukaan tämä koko systeemi pyörii. Miesten mielestä siinä on reippaasti yli puolet joutavanpäiväistä höpöhöpöä, jota ilmankin tultaisiin toimeen.

Ja koska miehet pitävät osaa teidän keksinnöistänne höpöhöpönä, eivät he myöskään ole kovin innokkaita sitten niiden eteen näkemään vaivaakaan.

Kärjistetään:

- Jos miehet saisivat päättää, ei sukulaisten luona vierailtaisi --> kenenkään ei tarvitse miettiä vähääkään, että tuliko nyt Emma-Inkerille pakattua vaippoja ja sukkia yms riittävästi.

- Jos miehet saisivat päättää, ei koulusta läheteltäisi mitään lappuja eikä wilma-viestejä, eikä pidettäisi kaiken maailman vanhempainiltoja --> kenenkään ei tarvitse miettiä, onko viestit luettu ja onko leivottu johonkin myyjäisiin ja koska sinne vanhempainiltaan pitää olla lähdössä.

- Jos miehet saisivat päättää, kotona siivottaisiin vähän isommin kerran parissa kuukaudessa --> kenekään ei tarvitsisi stressata sotkuisesta kodista, kun joka kodissa näyttäisi samalta, legoja ja vaatteita pitkin lattioita (se jota häiritsee, voi tarpeen tullen työntää vaikka lumilapiolla enimmät seinän viereen).

- Jos miehet saisivat päättää, ei mietittäisi koko ajan jotain ruuan terveellisyyttä ja hammaslääkäriaikoja ja vaatehankintoja --> kenenkään ei tarvitsisi stressata ja suunnitella, eleltäisiin vaan menemään ihan rauhassa.

- Jos miehet saisivat päättää, lapset ja aikuiset eivät harrastaisi läheskään niin paljon kuin nykyään --> kenenkään ei tarvitsisi aikatauluttaa päiväänsä ja kuljettaa autolla pikku pataljoonan verran väkeä joka ilta ympäri kaupunkia.

jne...

Huutonaurua!

Ei ihme, että eron jälkeen miehet ovat yksinäisiä, kun kaikki yhteydenpito on ollut naisen varassa. Mies ihmettelee myöhemmin, miksei edes lapset soita tai tule käymään.

Miehille on ihan sama, miten lapset pärjäävät koulussa. Ei ihme, että pojilla menee huonosti, kun iskä on sitä mieltä, että hoida itte koulusi.

Sinulla ei taida olla hajuakaan, miten paljon työläämpää on pestä pinttynyttä likaa? Aikaa ja vaivaa menee monin verroin enemmän mitä säännöllisesti siivoamalla.

Lapsuuden huono ruokavalio näkyy viimeistään keski-iässä. Eikö sinua kiinnosta lapsen terveys, ei edes se, että hampaista pidetään huolta? Hammasta alkaa särkeä, kun reikä menee tarpeeksi syvälle ja hermosärky on kovaa. Iskäkö se pakkasaamuna ihmettelee, kun lapsille ei olekaan lämmintä vaatetta päälle? Mitä sinä itse laitat päällesi talven ensimmäisenä kunnon pakkaspäivänä?

Harrastuksesta voi saada jopa ammatin. Muuten en viitsi edes luetella, mitä hyviä puolia hyvistä harrastuksista on lapsille.

Nämä rennot miehet varmaan unohtavat vaihtaa autoon renkaat tai jos vaihtavatkin, niin vain kolme ja nekin huonosti kiinnitettyinä. Auton varoitusvalot saavat vilkkua rauhassa, mitä niistä välittämään. Ei katsastuksenkaan kanssa ole niin nuukaa ja liikennevakuutusten maksupäivä on vaan ohjeellinen asia. Liikennesäännötkin on vaan nössöjä varten. Noinhan se menee, jos miehet saisivat päättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.

Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.

Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).

Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.

Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.

Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.

Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.

En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.

ap

Ohis. Minä olen perheeni äiti, enkä ole ikinä käynyt Wilmassa. Näin ollen en osaa sanoa, mitä kaikkea mieheni on siellä unohdellut. Mutta lapset menestyvät koulussa hyvin.

Tätä täällä on yritetty selittää. Vastuunjako tarkoittaa sitä, että se vastuu Wilmasta on kenellä sitten onkaan, eikä toinen sekaannu siihen.

Näin juuri. Ja jos Wilmaan tulee viime hetken muutoksia, niin no not, koulun oma moka jos suurimmalla osalla oppilaista väärät varusteet. Omat lapset jo lukiossa enkä hirveän paljon ole Wilmaa seurannut, silloin tällöin tsekannut ja samoin mies. Hyvin on mennyt. Muutenkin tuo suorittajaäiti tai isä ajatus on meille vieras, ollaan vanhempia molemmat, meillä ollut mukavat lapset ja kiva perhe. Yhdessä viihdytään ja relataan, arki hoidetaan mahdollisimman sujuvaksi vähällä stressaamisella. Kun nyt jälkikäteen miettii paljonko parempaa vanhemmuutta olisi ollut ettei ne Villen luistimet olisi unohtuneet kolmannen luokan talvella toiselta luistelukerralta (koulussa varavälineitä joita saa lainaan), tai Ella jäänyt jälki-istunnossa tekemään kolmatta kertaa unohtuneita läksyjään... No, tuskin ängstäys ja stressaantuminen noista olisi heidän lapsuuttaan onnellisemmaksi tehnyt. Tuo suorittajuus ja pikkuasioista stressaaminen on luonteenpiirre, valitettavsti näyttää olevan yleisempää naisilla kuin miehillä. Se näkyy hartiakipuina ja pänsärkyinä, korkeana verenpaineena ja lyhyempänä odotuselinikänä. Eli siitä kannattaa opetella eroon. Lapset saa aikuisiksi ja arjen sujumaan huomattavan paljon vähemmällä metatyöhermoilulla kuin mitä täällä annetaan ymmärtää - ja kodin ilmapiirikin pysyy paljon kivempana kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelusta tulee mieleen työkaveri joka kertoi 21 vuotiaasta pojastaan joka lähti opiskelupaikkakunnalle reilun 200 km päähän kotoa poika harrasti oppiskelupaikkakunnallakin lajia jota oli harrastanut jo aikaisemmin. Lähtiessä poika oli unohtanut harrastuksessa tarvitsemansa kengät kotiin huomannut asian vasta perillä. Kenellepä muulle hän oli soittanut kuin äidille joka oli jo lähdössä viemään kenkiä pojalle, mutta omien sanojensakin mukaan tuli järkiinsä ennen lähtö ja jätti vastuu kengistä pojalle itselleen.

Tuon jälkeen en enää itse ole ihmetellyt kuka mahtaa kasvattaa niitä poikia ja miehiä jotka eivät kykene ottamaan mistään vastuuta. Tyytyväinen olen myös siitä että anoppi ei ollut suorittajaäiti vaikka ei nyt ulkopuolisilta kehuja äitiydestä tainnut saadakaan.

Mutta eikös se ole nyt sitten hyvä, jos tämä kenkänsä unohtanut lisääntyy, niin hänen lapsensa sitten kasvavat huolehtiviksi, koska vanhemmat eivät osaa mitään. Ja sitä seuraava sukupolvi taas huolettomaksi, koska vanhemmat ovat ylihuolehtivia. Siis vuorotellen tulee huoleton ja huolehtiva sukupolvi. Sun logiikalla näin.

Hänen lisääntymisestä en tiedä. Olen myöhemmin vaihtanut työpaikkaa enkä tiedä onko tuo poika lisääntynyt vai ei. Eikä se taida kuuluu sen paremmin minulle kuin sinullekkaan.

Itse olen jättänyt joskus poikaystävän sen perusteella että huomasin hänen äitinsä olevan perheessä huolehtija. Tuo mies odotti sitä että olisin ottanut suhteessa tuon saman huolehtijan roolin itselleni. Juu, ei kiitos.

Ok, ihan hauskoja juttuja ja olen samaa mieltä, mutta ei liity tähän ketjuun. Tässä ketjussa puhutaan mielestäni ihan normaaleista vanhemmuuteen kuuluvista perusasioista, eikä mistään ylihuolehtimisesta.

Edellinen viesti jälkeen kyllä pohdin onko keskustelua sinun kanssa mitään järkeä jatkaa. Niin typerä se oli, mutta menkööt nyt...

Mitään epätavallista noissa esimerkin äideissä ei ollut, kunhan nyt olivat tottuneet huolehtimasn siitä että pojilla on puhtaat vaatteet ja ne pakattuna kun ollaan lähdössä jonnekin. Paitsi tuon opiskelijan lähtiessä äiti oli "unohtanut" (todellisuudessa tuskin oli edes ajatellut että pitäisi) ne harrastuskengät tarkistaa. Äidin tekemä ruoka oli odottamassa kotona kun pojat tuli koulusta tai töistä. Minusta se toki on ylihuolehtimista, mutta monen muun mielestä ei.

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on niin tasotonta miesvihan ja sukupuolistereotypioiden tykitystä ettei tähän oikeastaan kannattaisi osallistuakaan. Teen sen silti.

Oli puhe matkatavaroiden pakkaamisesta. Olkoon se hyvä esimerkki. Se ei ole sukupuolikysymys eikä kerro osaamattomuudesta, jos asioihin suhtautuu eri tavoin. Osa on ylihuolehtivia varmistajia, jotka pohtivat kaikki mahdolliset tilanteet ja kriisit ja varautuvat kaikkeen. He pakkaavat mukaan koko lääkekaapin ja kahden päivän varamuonat sekä kolminkertaisen määrän vaatekertoja kaikkiin eri sääolosuhteisiin. Osa on rentoja tilanteenmukaanluovijoita, jotka pakkaavat oikeasti ihan välttämättömimmän ja ottavat varalta rahaa, niin että yllätysten edessä puuttuvat jutut voi ostaa reissun päällä.

Tämä rennompi lähestymistapa voi olla myös opittua kokemusta. Mulla on takana työn puitteissa satoja matkapäiviä ja olen hiljalleen kehittänyt pakkaamisen ja muut lähdön rutiinit aika virtaviivaisiksi. Aiemmin pakkasin kaiken varman päälle ja tuplasti, joten raahasin isoissa laukuissa turhaa tavaraa ympäri maailmaa. Opin vähitellen käsittämään oikeasti tarpeelliset asiat ja tajusin, että on suorastaan vaikeaa päätyä matkoilla sellaisiin paikkoihin, joista ei löydy ruoka- ja vaatekauppaa sekä apteekkia varten säteeltä. Viimeinen silaus ennakkovarautumisen turhuuteen tuli, kun kaikki se huolella pakattu varmuus hävisi lentokenttien syövereihin pariin otteeseen, joten mukanani olikin sitten tasan se, mitä oli ylläni.

Lasten kanssa matkatessakin ne oikeasti välttämättömät asiat on melko vähät. Suurin osa varmisteluista on sellaista mitä voi suunnitellusti täydentää tai yllätyksissä hankkia reissun päällä. Tietty perussetti tarvikkeita on sama normaali kuin kotonakin, joten jos lapsen hoidosta mitään käsittää eli sitä tekee muutenkin, niin samalla kaavalla se menee matkallakin. Toki on hyvä haukkua isiä, jotka eivät ole kotonakaan lastaan koskaan esim täyttä vuorokautta omatoimisesti hoitaneet - mutta syyllistä voi alkaa vilkuilla peilin kautta silloin.

Jos sinä olisit varautunut, niin sinulla olisi ollut mukana käsimatkatavaroissa parin päivän välttämättömät tavarat. Vaihtopaita, sukat ja alusvaatteet ei paljoa paina eikä vie tilaa. Sen lisäksi itse en ainakaan halua raahata keskellä yötä korvakivusta itkevää lasta apteekkiin särkylääkkeen vuoksi vaan laiskana mieluummin kaivelen sitä kassista.

Minä en ole yhtä asiaa ymmärtänyt koskaan, ja ihan omasta elämästäni nyt ammennan tätä: miksi sille "suorittajalle" kuitenkin huomautetaan joskus kärkkäästikin, kun hän jotain unohtaa tai ei olekaan ihan niin varustautunut? Sitten sille rennonlupskalle vanhemmalle ollaan aina ystävällisiä, vaikka hän olisi unohtanut lapsensakin kotiin ja huomaisi sen päiväkodin portilla? 

Eli se joka yrittää, saa kurat niskaan ja se joka ei aina yritä, ei saa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on niin tasotonta miesvihan ja sukupuolistereotypioiden tykitystä ettei tähän oikeastaan kannattaisi osallistuakaan. Teen sen silti.

Oli puhe matkatavaroiden pakkaamisesta. Olkoon se hyvä esimerkki. Se ei ole sukupuolikysymys eikä kerro osaamattomuudesta, jos asioihin suhtautuu eri tavoin. Osa on ylihuolehtivia varmistajia, jotka pohtivat kaikki mahdolliset tilanteet ja kriisit ja varautuvat kaikkeen. He pakkaavat mukaan koko lääkekaapin ja kahden päivän varamuonat sekä kolminkertaisen määrän vaatekertoja kaikkiin eri sääolosuhteisiin. Osa on rentoja tilanteenmukaanluovijoita, jotka pakkaavat oikeasti ihan välttämättömimmän ja ottavat varalta rahaa, niin että yllätysten edessä puuttuvat jutut voi ostaa reissun päällä.

Tämä rennompi lähestymistapa voi olla myös opittua kokemusta. Mulla on takana työn puitteissa satoja matkapäiviä ja olen hiljalleen kehittänyt pakkaamisen ja muut lähdön rutiinit aika virtaviivaisiksi. Aiemmin pakkasin kaiken varman päälle ja tuplasti, joten raahasin isoissa laukuissa turhaa tavaraa ympäri maailmaa. Opin vähitellen käsittämään oikeasti tarpeelliset asiat ja tajusin, että on suorastaan vaikeaa päätyä matkoilla sellaisiin paikkoihin, joista ei löydy ruoka- ja vaatekauppaa sekä apteekkia varten säteeltä. Viimeinen silaus ennakkovarautumisen turhuuteen tuli, kun kaikki se huolella pakattu varmuus hävisi lentokenttien syövereihin pariin otteeseen, joten mukanani olikin sitten tasan se, mitä oli ylläni.

Lasten kanssa matkatessakin ne oikeasti välttämättömät asiat on melko vähät. Suurin osa varmisteluista on sellaista mitä voi suunnitellusti täydentää tai yllätyksissä hankkia reissun päällä. Tietty perussetti tarvikkeita on sama normaali kuin kotonakin, joten jos lapsen hoidosta mitään käsittää eli sitä tekee muutenkin, niin samalla kaavalla se menee matkallakin. Toki on hyvä haukkua isiä, jotka eivät ole kotonakaan lastaan koskaan esim täyttä vuorokautta omatoimisesti hoitaneet - mutta syyllistä voi alkaa vilkuilla peilin kautta silloin.

Jos sinä olisit varautunut, niin sinulla olisi ollut mukana käsimatkatavaroissa parin päivän välttämättömät tavarat. Vaihtopaita, sukat ja alusvaatteet ei paljoa paina eikä vie tilaa. Sen lisäksi itse en ainakaan halua raahata keskellä yötä korvakivusta itkevää lasta apteekkiin särkylääkkeen vuoksi vaan laiskana mieluummin kaivelen sitä kassista.

Jep, yhden kerran jälkeen opin tämän. Särkylääkkeen kaltaiset jutut kuuluukin siihen lapsen perussettiin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole yhtä asiaa ymmärtänyt koskaan, ja ihan omasta elämästäni nyt ammennan tätä: miksi sille "suorittajalle" kuitenkin huomautetaan joskus kärkkäästikin, kun hän jotain unohtaa tai ei olekaan ihan niin varustautunut? Sitten sille rennonlupskalle vanhemmalle ollaan aina ystävällisiä, vaikka hän olisi unohtanut lapsensakin kotiin ja huomaisi sen päiväkodin portilla? 

Eli se joka yrittää, saa kurat niskaan ja se joka ei aina yritä, ei saa. 

Monesti ne suorittajat on niin takakireitä besserwissereitä, ärsyttävät ja rasittavat ympäristöään omalla neuroottisuudellaan. Ehkä sellaiselle ihmiselle voi joskus heittää takaisin omaa lääkettään, todennäköisesti ympristö on kuullut häneltä sen sata kertaa kuinka asiat on niin kehnosti järjestetty kun ne eivät ole tehty hänen ainoalla oikealla tavallaan...että joku likäläikkä on kerinnyt kuivua, miksi ei ole jo lennossa imetty pois ennen pintaan kostetusta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.

Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.

Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).

Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.

Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.

Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.

Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.

En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.

ap

Ohis. Minä olen perheeni äiti, enkä ole ikinä käynyt Wilmassa. Näin ollen en osaa sanoa, mitä kaikkea mieheni on siellä unohdellut. Mutta lapset menestyvät koulussa hyvin.

Tätä täällä on yritetty selittää. Vastuunjako tarkoittaa sitä, että se vastuu Wilmasta on kenellä sitten onkaan, eikä toinen sekaannu siihen.

Näin juuri. Ja jos Wilmaan tulee viime hetken muutoksia, niin no not, koulun oma moka jos suurimmalla osalla oppilaista väärät varusteet. Omat lapset jo lukiossa enkä hirveän paljon ole Wilmaa seurannut, silloin tällöin tsekannut ja samoin mies. Hyvin on mennyt. Muutenkin tuo suorittajaäiti tai isä ajatus on meille vieras, ollaan vanhempia molemmat, meillä ollut mukavat lapset ja kiva perhe. Yhdessä viihdytään ja relataan, arki hoidetaan mahdollisimman sujuvaksi vähällä stressaamisella. Kun nyt jälkikäteen miettii paljonko parempaa vanhemmuutta olisi ollut ettei ne Villen luistimet olisi unohtuneet kolmannen luokan talvella toiselta luistelukerralta (koulussa varavälineitä joita saa lainaan), tai Ella jäänyt jälki-istunnossa tekemään kolmatta kertaa unohtuneita läksyjään... No, tuskin ängstäys ja stressaantuminen noista olisi heidän lapsuuttaan onnellisemmaksi tehnyt. Tuo suorittajuus ja pikkuasioista stressaaminen on luonteenpiirre, valitettavsti näyttää olevan yleisempää naisilla kuin miehillä. Se näkyy hartiakipuina ja pänsärkyinä, korkeana verenpaineena ja lyhyempänä odotuselinikänä. Eli siitä kannattaa opetella eroon. Lapset saa aikuisiksi ja arjen sujumaan huomattavan paljon vähemmällä metatyöhermoilulla kuin mitä täällä annetaan ymmärtää - ja kodin ilmapiirikin pysyy paljon kivempana kaikille.

Siis hetkinen? Naisten stressaus näkyy miehiä lyhyempänä odotettavana elinikänä? Ehkei kuitenkaan..:

Muuten tuossa oli kyllä paljon asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole yhtä asiaa ymmärtänyt koskaan, ja ihan omasta elämästäni nyt ammennan tätä: miksi sille "suorittajalle" kuitenkin huomautetaan joskus kärkkäästikin, kun hän jotain unohtaa tai ei olekaan ihan niin varustautunut? Sitten sille rennonlupskalle vanhemmalle ollaan aina ystävällisiä, vaikka hän olisi unohtanut lapsensakin kotiin ja huomaisi sen päiväkodin portilla? 

Eli se joka yrittää, saa kurat niskaan ja se joka ei aina yritä, ei saa. 

Monesti ne suorittajat on niin takakireitä besserwissereitä, ärsyttävät ja rasittavat ympäristöään omalla neuroottisuudellaan. Ehkä sellaiselle ihmiselle voi joskus heittää takaisin omaa lääkettään, todennäköisesti ympristö on kuullut häneltä sen sata kertaa kuinka asiat on niin kehnosti järjestetty kun ne eivät ole tehty hänen ainoalla oikealla tavallaan...että joku likäläikkä on kerinnyt kuivua, miksi ei ole jo lennossa imetty pois ennen pintaan kostetusta...

Näinhän sitä näköjään monesti halutaan ajatella, mutta huomasitko että olin laittanut sanan "suorittaja" lainausmerkkeihin? 

Sellaisen leiman nainen saa hirvittävän helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli (ja on edelleen) arki sellaista, että minä teen kolmivuorotyötä ja mies normaalia toimistoarkea. Useammin kuin kerran kävi yövuoroputken aikana niin, että kun iltapäivällä hain lapsen päiväkodista, sain saarnan että nyt puuttui se ja se tarvittava juttu, ja loppuvaiheessa jo tyyliin että ai, ai kun on eriparit sukat eskarilaisella jalassa. Ei auttanut niille tädeille vaikka kuinka selvästi artikuloin, että kun se ISÄ aamulla lähtee ihan itse tämän lapsen kanssa, että sanokaa sille ISÄLLE nämä asiat, kun muutenkin aina kerrotte kaiken infon vanhemmille keskellä pahinta aamueteissählinkiä. 

Ehei. Minä sain syyt niskoilleni, koska kyllähän myös perheenäidin pitää nämä tietää. 

Jännä, että sillä perheen isälle oltiin mielinkielin. 

Vieläkin ärsyttää. 

Meillä on ihan sama! Pääasiassa isä kuljettaa lasta päiväkotiin ja aina sanoo ettei ollut mitään ihmeellistä ja niin mukavia hoitajia.. kun minä joskus haen niin kerrotaan kaikki miten on pienet talvikengät ja pitää nimikoida sukat ja ai että miten oli aamulla tukka harjaamatta... mikseivät sano sille isälle joka 9/10 kerrasta lasta tuo ja hakee??

Meillä jo kouluikäiset lapset, mutta meillä oli samaa aikoinaan. Asiaan tuli muutos, kun kerroin päiväkodissa, että isä on lasten vanhempi siinä kuin äitikin ja että myös hänelle voi infota samoista asioista kuin äidillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan tuo "pärjäisi viikon eskarin leikimökissä" varustelukin nyt ihan pimahtanutta. Ja aivan turhaa. Jos suurinpiirtein on asialliset ulkokamppeet ja ne luistimet mukana, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ei se luistelutunti nyt mikään selviytymisleiri ole.

Kyllä meillä on kuluneen 18 vuoden ja kolmen lapsen kanssa unohtunut luistimia, jäänyt lukematta viestejä, palauttamatta lomalaan, on eletty kesällä ruokailun suhteen kuin pellossa (ei tarkkoja ruoka-aikoja jne.). Silti on ihan täyspäisiä ja fiksuja nuoria kasvanut vaikkei hulluna ole suoritettukaan ja jo aika pienenä ovat osanneet ottaa vastuuta mm. harrastusvälineistä.

Ne äidit jotka pimahtavat jo jostain eskarin luistelutunnin varustelusta ovat kyllä hemmetinmoisessa pulassa kun koulu alkaa ja Wilma alkaa tuutata muutosta ja muutoksen muutosta ja vielä korjausta edelliseen muutosviestiin. Huomenna on uintia. Ei sittenkään, onkin luistelua. Eikun sisäliikuntaa (ja vika viesti tulee tietenkin klo 21 edellisenä iltana Wilmaan).

Lapsi ei kyllä mene rikki siitä jos kerran luistimet puuttuu tai kurahanskat on jääneet kotiin. Kyllä siitä selvitään, vaikkei se nyt mukavaa tietty ole kenellekään.

Tottakai se on aivan turhaa! Pointti olikin, että toisin kuin keskustelussa väitettiin, äidit eivät ole opetelleet asioita kämmäilemällä, vaan hankkimalla tietoa itsenäisesti, varautumalla vähän kaikkeen, ja sitten kokemuksen myötä osaavat karsia esim. juuri tuota luistelukassin sisältöä. Äitien ei siis tarvitse missään vaiheessa jättää lapsia itkemään yksin, ilman varusteita, vaan jostain syystä äidit ovat kykeneviä oppimaan myös itsenäisesti tietoa hankkimalla.

Kyllä minullakin asioita unohtuu, mutta ei tulisi mieleenkään uhriutua ja väittää, että se on mieheni vika, kun hän ei ole antanut minulle mahdollisuutta oppia.

Ja omat lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa, joten todellakin tiedän. Miehelläni sen sijaan ei vieläkään ole wilma-tunnuksia, kuten ei monella muullakaan tuttavaperheiden isillä. Joillakin on, mutta he kirjautuvat sinne ehkä kerran kuukaudessa, tai vuodessa.

En yritä aloituksellani keskustella mistään yksittäisestä tapahtumasta, vaan yleisesti ihmetellä niitä asenteita ja odotuksia, mitä isiin ja äiteihin kohdistetaan.

ap

Ohis. Minä olen perheeni äiti, enkä ole ikinä käynyt Wilmassa. Näin ollen en osaa sanoa, mitä kaikkea mieheni on siellä unohdellut. Mutta lapset menestyvät koulussa hyvin.

Tätä täällä on yritetty selittää. Vastuunjako tarkoittaa sitä, että se vastuu Wilmasta on kenellä sitten onkaan, eikä toinen sekaannu siihen.

Näin juuri. Ja jos Wilmaan tulee viime hetken muutoksia, niin no not, koulun oma moka jos suurimmalla osalla oppilaista väärät varusteet. Omat lapset jo lukiossa enkä hirveän paljon ole Wilmaa seurannut, silloin tällöin tsekannut ja samoin mies. Hyvin on mennyt. Muutenkin tuo suorittajaäiti tai isä ajatus on meille vieras, ollaan vanhempia molemmat, meillä ollut mukavat lapset ja kiva perhe. Yhdessä viihdytään ja relataan, arki hoidetaan mahdollisimman sujuvaksi vähällä stressaamisella. Kun nyt jälkikäteen miettii paljonko parempaa vanhemmuutta olisi ollut ettei ne Villen luistimet olisi unohtuneet kolmannen luokan talvella toiselta luistelukerralta (koulussa varavälineitä joita saa lainaan), tai Ella jäänyt jälki-istunnossa tekemään kolmatta kertaa unohtuneita läksyjään... No, tuskin ängstäys ja stressaantuminen noista olisi heidän lapsuuttaan onnellisemmaksi tehnyt. Tuo suorittajuus ja pikkuasioista stressaaminen on luonteenpiirre, valitettavsti näyttää olevan yleisempää naisilla kuin miehillä. Se näkyy hartiakipuina ja pänsärkyinä, korkeana verenpaineena ja lyhyempänä odotuselinikänä. Eli siitä kannattaa opetella eroon. Lapset saa aikuisiksi ja arjen sujumaan huomattavan paljon vähemmällä metatyöhermoilulla kuin mitä täällä annetaan ymmärtää - ja kodin ilmapiirikin pysyy paljon kivempana kaikille.

Siis hetkinen? Naisten stressaus näkyy miehiä lyhyempänä odotettavana elinikänä? Ehkei kuitenkaan..:

Muuten tuossa oli kyllä paljon asiaa.

Ei kun naisilla jolla korkea verenpaine ja negatiivinen, ahdistunut suhtautuminen elämään on alhaisempi elinikä kuin naisilla joilla verenpaine pysyy alhaisena ja positiivinen suhtautuminen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole yhtä asiaa ymmärtänyt koskaan, ja ihan omasta elämästäni nyt ammennan tätä: miksi sille "suorittajalle" kuitenkin huomautetaan joskus kärkkäästikin, kun hän jotain unohtaa tai ei olekaan ihan niin varustautunut? Sitten sille rennonlupskalle vanhemmalle ollaan aina ystävällisiä, vaikka hän olisi unohtanut lapsensakin kotiin ja huomaisi sen päiväkodin portilla? 

Eli se joka yrittää, saa kurat niskaan ja se joka ei aina yritä, ei saa. 

Rento ilmapiiri vapauttaa usein keskustelua. Kun toinen huomaa että olet jo valmiiksi kireällä tuulella yrittäessäsi suoriutua kaikesta ystävällisyys usein unohtuu ja hoidetaan asiat asiallisesti, asiallinen tyyli useinkin on melko jäykkää.

Toinen on se mihin totutaan jos tottuu siihen että toinen on aina huolehtinut kaikesta ärsyttäähän se jos niin ei joku kerta olekaan. Pätee niin parisuhteessa kuin muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole yhtä asiaa ymmärtänyt koskaan, ja ihan omasta elämästäni nyt ammennan tätä: miksi sille "suorittajalle" kuitenkin huomautetaan joskus kärkkäästikin, kun hän jotain unohtaa tai ei olekaan ihan niin varustautunut? Sitten sille rennonlupskalle vanhemmalle ollaan aina ystävällisiä, vaikka hän olisi unohtanut lapsensakin kotiin ja huomaisi sen päiväkodin portilla? 

Eli se joka yrittää, saa kurat niskaan ja se joka ei aina yritä, ei saa. 

Ehkä se on vaan sitä samaa asenneilmapiiriä, jossa hommat omineen taakaksi kaadetaan kaikki muutenkin ja toista pidetään tumpelona, jolle ei edes kannata mitään yrittää kertoa. Jos "suorittaja" pitää puolisoaan tumpelona niin kyllä tämä asenne näkyy ja heijastuu ulkopuolisillekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on niin tasotonta miesvihan ja sukupuolistereotypioiden tykitystä ettei tähän oikeastaan kannattaisi osallistuakaan. Teen sen silti.

Oli puhe matkatavaroiden pakkaamisesta. Olkoon se hyvä esimerkki. Se ei ole sukupuolikysymys eikä kerro osaamattomuudesta, jos asioihin suhtautuu eri tavoin. Osa on ylihuolehtivia varmistajia, jotka pohtivat kaikki mahdolliset tilanteet ja kriisit ja varautuvat kaikkeen. He pakkaavat mukaan koko lääkekaapin ja kahden päivän varamuonat sekä kolminkertaisen määrän vaatekertoja kaikkiin eri sääolosuhteisiin. Osa on rentoja tilanteenmukaanluovijoita, jotka pakkaavat oikeasti ihan välttämättömimmän ja ottavat varalta rahaa, niin että yllätysten edessä puuttuvat jutut voi ostaa reissun päällä.

Tämä rennompi lähestymistapa voi olla myös opittua kokemusta. Mulla on takana työn puitteissa satoja matkapäiviä ja olen hiljalleen kehittänyt pakkaamisen ja muut lähdön rutiinit aika virtaviivaisiksi. Aiemmin pakkasin kaiken varman päälle ja tuplasti, joten raahasin isoissa laukuissa turhaa tavaraa ympäri maailmaa. Opin vähitellen käsittämään oikeasti tarpeelliset asiat ja tajusin, että on suorastaan vaikeaa päätyä matkoilla sellaisiin paikkoihin, joista ei löydy ruoka- ja vaatekauppaa sekä apteekkia varten säteeltä. Viimeinen silaus ennakkovarautumisen turhuuteen tuli, kun kaikki se huolella pakattu varmuus hävisi lentokenttien syövereihin pariin otteeseen, joten mukanani olikin sitten tasan se, mitä oli ylläni.

Lasten kanssa matkatessakin ne oikeasti välttämättömät asiat on melko vähät. Suurin osa varmisteluista on sellaista mitä voi suunnitellusti täydentää tai yllätyksissä hankkia reissun päällä. Tietty perussetti tarvikkeita on sama normaali kuin kotonakin, joten jos lapsen hoidosta mitään käsittää eli sitä tekee muutenkin, niin samalla kaavalla se menee matkallakin. Toki on hyvä haukkua isiä, jotka eivät ole kotonakaan lastaan koskaan esim täyttä vuorokautta omatoimisesti hoitaneet - mutta syyllistä voi alkaa vilkuilla peilin kautta silloin.

Jos sinä olisit varautunut, niin sinulla olisi ollut mukana käsimatkatavaroissa parin päivän välttämättömät tavarat. Vaihtopaita, sukat ja alusvaatteet ei paljoa paina eikä vie tilaa. Sen lisäksi itse en ainakaan halua raahata keskellä yötä korvakivusta itkevää lasta apteekkiin särkylääkkeen vuoksi vaan laiskana mieluummin kaivelen sitä kassista.

Jep, yhden kerran jälkeen opin tämän. Särkylääkkeen kaltaiset jutut kuuluukin siihen lapsen perussettiin.

Lisäys vielä ap:ltä: yksi opinkappale tässä on sellainen, että vaikka miten huolestuisi ja varautuisi ennalta, niin saattaa silti maailma laittaa nöyräksi ja tehdä kaiken ennakkohuolehtimisen tyhjäksi. Silloin on kuitenkin pärjättävä jotenkin, joten on parempi jos on luonne, joka ei romahda ennakoimattomista vastuksista vaan sopeutuu. On siis joka tapauksessa varauduttava siihen, ettei ole varautunut kaikkeen. Näin ollen taas on kyseenalaista moittia toisenlaatuista ihmistä siitä, että tämä ei osaa/jaksa/ymmärrä varautua kaikkeen, jos kuitenkin on varautunut selviytymään kaikesta. Lopulta kyse on vain erilaisista ihmisistä ja parisuhteessa pitäisi sietää erilaisuutta, ainakin oman puolison suhteen.