Lue keskustelun säännöt.
Onkohan normaalia, ettei muista lapsuudestaan paljoakaan
02.09.2019 |
Muistan kyllä useita yksittäisiä erinäisiä tapauksia lapsuudestani, alle kouluiältä ja kouluajalta, mutta en muista yhtään esim. millaista ruokaa meillä syötiin, millaisia vaatteita minulla oli, mitä leikin sisarusteni kanssa, millainen sisustus huoneessani oli... Leluistani muistan vain pari ja nekin luultavasti siksi, että ne on säilytetty aikuisuuteen asti.
Ensimmäiset tällaiset arkimuistot alkavat jostain teini-iästä.
Tiedän kyllä, että ihmiset muistavat asioita eri tavoin, esim. toiset visuaalisesti ja toiset enemmän, miltä asiat tuntuivat. Mutta en muista sen kummemmin, miltä asiat tuntuivat, kuulostivat tai tuoksuivat. Ei vain ole tallentunut mitään.
Miten paljon te muistatte?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi, joka muistaa jopa sen, kun minulta vaihdettiin vaippoja.
Ja huom! En ollut vaipoissa yhtään keskivertoa pitempää aikaa. 😂
Muistan muutenkin todella hyvin asioita lapsuudesta.Luulet vain. On olemassa ns. valemuistoja.
Jos olet jossain yövaipoissa ollut vielä yli kolmivuotiaana, niin nippa nappa on mahdollista.
Aivotutkimuksen mukaan ei vain ole mahdollista syntyä pysyviä muistoja ennen kolmen vuoden ikää. Ja yleensä oikeat muistot synytvät vasta 4-5 v. vanhoina ja hyvin hataria nekin
Mutta jos vaippoja tosiaan on tämän kolmen ikävuoden jälkeen vaihdettu (vaihdetaanhan niitä yökastelijoille paljon vanhempinakin), niin ihan hyvin voit muistaa.
Monikin muistaa 2-vuotiaana tapahtuneita asioita. Erikoista on, jos muistaa vielä aikaisempia tapahtumia, mutta autisteille se on ilmeisesti mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi, joka muistaa jopa sen, kun minulta vaihdettiin vaippoja.
Ja huom! En ollut vaipoissa yhtään keskivertoa pitempää aikaa. 😂
Muistan muutenkin todella hyvin asioita lapsuudesta.Luulet vain. On olemassa ns. valemuistoja.
Jos olet jossain yövaipoissa ollut vielä yli kolmivuotiaana, niin nippa nappa on mahdollista.
Aivotutkimuksen mukaan ei vain ole mahdollista syntyä pysyviä muistoja ennen kolmen vuoden ikää. Ja yleensä oikeat muistot synytvät vasta 4-5 v. vanhoina ja hyvin hataria nekin
Mutta jos vaippoja tosiaan on tämän kolmen ikävuoden jälkeen vaihdettu (vaihdetaanhan niitä yökastelijoille paljon vanhempinakin), niin ihan hyvin voit muistaa.
Kaikki muistaminenhan perustuu ylipäätään tapahtumien (ja muistojen) uudelleentulkinnoille aina myöhemmissä vaiheissa, ajan kuluessa.
Tuo kolmen vuoden ikäraja (saati myöhempi) vaikuttaa varsin myöhäiseltä, kyseenalaiseltakin. Eipä ole kyllä tarkkaa tietoa, millaisin päättelyin siihen fysiologian pohjalta on tultu. Suhtautuisin kohtalaisin varauksin.
Joidenkin ihmisten kohdalla tiedetään lapsuuden ajan muistojen "puuttumisen" tietty kytkeytyneen traumaattisiin kokemuksiin ja niiden torjumiseen pois tietoisesta mielestä (psyykkinen suojautumiskeino).
Tietenkin monia muitakin syitä on sille, että jotkut muistavat varhaisia vaiheita vähemmän eivätkä niin pitkälle kuin toiset. Kuten muutenkin ihmiset ovat ominaisuuksiltaan erilaisia.
Usein tulee väärinkäsityksiä, jos joku muistaa tietyn asian ja olettaa toisenkin muistavan, ja sitten toinen onkin unohtanut koko jutun täysin.
Ohis
En ymmärrä kuinka identiteettiin pitäisi vaikuttaa ympäröivä maailma. Ihminenhän on tietynlainen vauvasta alkaen. Lopulta kyse mitä omaksumme itseemme ympäriltä. Jolloin ainakin plussaa jos vähän huono perhe vauvasta 5v ettei muista paljoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistin laatu toimii yksilöllisesti. Yksi muistaa enemmän hajuja, toinen visuaalisia kokemuksia, kolmas musiikkia, neljäs motorisia juttuja jne. Ainakin näin olen käsittänyt. Mutta entä ne, jotka eivät muista mitään? (vaikka vanhemmiten muistavat) Onko kyse siitä, että heillä jatkuu... vauvoille ominainen kyky? (miksi?) Vai ovatko tietyntyyppiset vanhemmat tekijä, jonka mukaan on parempi olla muistamatta (ehkä ilman suoranaista väkivaltaakin), eli persoonallisuuden piirre?
Muistot syntyvät tunnekokemusten yhteydessä, joten voi olla, että sinun perheessäsi tunteiden ilmaisu on ollut hyvin rajallista. Minullakin on kohtalaisen vähän muistoja lapsuudesta. Vanhempani ovat vakavia ja persoonattomia puupökkelöitä, joille tunteiden ilmaisu on mahdotonta ja jopa "kiitos" ja "anteeksi" puuttuvat heidän sanavarastostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen todella lahjakas unohtaja :D Muistan kyllä ne asiat, joiden kanssa puuhailen juuri ko. hetkellä. Töissä pystyn paneutumaan todella syvällisesti johonkin asiaan ja hallitsemaan siitä laajoja kokonaisuuksia yksityiskohdilla kuorrutettuna. Menneitä tapahtumia en muista hyvin, joitakin välähdyksiä ja nekin tuntuvat siltä, kuin ne olisivat tapahtuneet toiselle ihmiselle. Olen päätellyt, että keskittymiskykyni ja "tehokkuuteni" salaisuus on juuri tuo, että unohdan muut kuin ne asiat, joiden kanssa puuhaan juuri kyseisellä hetkellä. Tavallaan koko aivokapasiteettini on vapautettu sen hetkistä ongelmaa ratkaisemaan. Onhan tästä hyötyä, mutta usein harmittakin; olisi hyödyllistäkin muistaa työasioista ja muistakin asioista menneitä juttuja. Joskus on tullut työkaveri sanomaan, että teit tällaisen selvityksen ja raportin kaksi vuotta sitten. Mitenkäs tässä ja tässä tapauksessa soveltaisit samaa tekniikka? Ja itse olen sitten ihan, että häh? en ole tehnyt... ja kyllä, siinä raportin kannessa komeilee oma nimi ja päiväys. Yleensä vähän ajan kuluttua alkaa muistikuvia kuitenkin palautumaan. :o :D Olisin varmaan juuri se tyyppi, joka asuttuaan ulkomailla pari vuotta, unohtaisi oman äidinkielensäkin, mikäli ei jotenkin aktivoisi kielitaitoa jatkuvasti. Hyvää tässä on se, etteivät vanhat negatiiviset kokemukset ja niihin liittyvät tunteet kummittele loputtomasti. Exälläni oli ilmiömäinen tapahtumamuisti. Muisti päivämääriä ja kellonaikoja lapsuudesta ja nuoruudesta, mitä oli tapahtunut ja milloin. Muisti lähes kaiken ja palasi niihin tunnemaailmoihin mitä ko. tapahtumiin liittyi. Ei ikään kuin päässyt ikinä yli ikävistä kokemuksistaan.
Osa muistaa tarkkaan lapsuuden ajan tapahtumia siksi, että äiti ja isä on silloin tapahtumien aikoihin jutelleet hänen kanssaan niistä niin paljon eli tavallaan siis kerranneet niitä tapahtumia. Esim. jos ollaan käyty mökillä niin on saatettu sen jälkeinen viikko joka ilta yhdessä muistella sitä mökkimatkaa ja mökillä olleita juttuja ääneen keskustellen. Tällaisesta asioiden kertaamisesta muodostuu vahvemmat muistijäljet. Sitten taas jotkut vanhemmat ei juurikaan juttele lastensa kanssa muuta kuin käskee syömään ja lukee iltasadun ja sellaista, heidän lapsille ei muodostu niin vahvoja muistikuvia lapsuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm itse muistan edes jotain järkevää alkaen 12 vuotiaasta.. Sitä ennen muutama epämääräinen huono muisto mitä en pysty edes ajoittamaan mihinkään.. Joskus joku sanonut että ihmismieli on viisas eikä muista mitään sellaista mitä ei kannata muistaa.. Meillä kyllä alkoholistiperhe niin voihan se olla ettei siellä ole mitään muistamisen arvoista.. Jokainen muisto mitä lapsuudesta muistan liittyy vanhempien juomiseen tavalla tai toisella..
Jos elämässä on lapsena tapahtunut jotain traumaattista, ei lapsuutta muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kuinka identiteettiin pitäisi vaikuttaa ympäröivä maailma. Ihminenhän on tietynlainen vauvasta alkaen. Lopulta kyse mitä omaksumme itseemme ympäriltä. Jolloin ainakin plussaa jos vähän huono perhe vauvasta 5v ettei muista paljoakaan.
Kuulostaa aika ristiriitaiselta ja sekavalta.
En muista muuta kuin kipuja ja ikäviä tilanteita ennen kouluikää. Tulirokon ja vesirokon, pyörällä kaatumisen kivut, sen kun sain aivotärähdyksen liukastuttuani saunassa ja kaaduttuani, sen kun naapurin poika heitti silmiini hiekkaa hiekkalaatikolla, sen miten pelkäsin joulupukkia, sen miten jossain 4 vuoden iässä aloin tuntea valtavaa erillisyyttä muusta perheestä: en ole kuten he, en kuulu tänne.
Ja minulla oli tosiaan ihan hyvä, tavallinen perhe eikä mitään erityisen traumaattista tapahtunut lapsuudessani. Pieni pessimisti olen ollut aina jo perustemperamentiltani, joten mieli kai päätti että täytyy painaa muistiin vain ikävät asiat. Osaapa sitten jatkossa varoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa muistaa tarkkaan lapsuuden ajan tapahtumia siksi, että äiti ja isä on silloin tapahtumien aikoihin jutelleet hänen kanssaan niistä niin paljon eli tavallaan siis kerranneet niitä tapahtumia. Esim. jos ollaan käyty mökillä niin on saatettu sen jälkeinen viikko joka ilta yhdessä muistella sitä mökkimatkaa ja mökillä olleita juttuja ääneen keskustellen. Tällaisesta asioiden kertaamisesta muodostuu vahvemmat muistijäljet. Sitten taas jotkut vanhemmat ei juurikaan juttele lastensa kanssa muuta kuin käskee syömään ja lukee iltasadun ja sellaista, heidän lapsille ei muodostu niin vahvoja muistikuvia lapsuudesta.
Ei tuo ainakaan sitä selitä, miksi jotkut muistavat lapsuudestaan asioita, joita ei tiedä kukaan muu kuin he itse. Eikä sitä, miksi muistetaan jotain riitoja ja housuihin kusemisia, joita ei varmaan ole jälkeenpäin hirveästi yhdessä muisteltu.
Vierailija kirjoitti:
Jos elämässä on lapsena tapahtunut jotain traumaattista, ei lapsuutta muista.
On vissiin tullut katseltua paljonkin draamasarjoja ja -leffoja? No, voihan tuokin toki olla mahdollista, mutta ei se kääntäen tarkoita sitä, että jos ei paljoa lapsuudestaan muista, on pakosta kokenut jotain traumaattista lapsena...
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kirous-vai-siunaus-nainen-ei-muista…
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/2016041221404623
"Susie onkin tavallaan myös erityisen onnekas. Häntä ei vaivaa ikävien muistojen turha painolasti."
Tässä pari juttua eräästä naisesta joka ei muista juuri mitään.
Itsekään en muista kuin välähdyksiä lapsuudesta ja nuoruudesta. Enkä kyllä muista sitä asiasisältöäkään järin hyvin, kuten mitä koulussa opin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi, joka muistaa jopa sen, kun minulta vaihdettiin vaippoja.
Ja huom! En ollut vaipoissa yhtään keskivertoa pitempää aikaa. 😂
Muistan muutenkin todella hyvin asioita lapsuudesta.Luulet vain. On olemassa ns. valemuistoja.
Jos olet jossain yövaipoissa ollut vielä yli kolmivuotiaana, niin nippa nappa on mahdollista.
Aivotutkimuksen mukaan ei vain ole mahdollista syntyä pysyviä muistoja ennen kolmen vuoden ikää. Ja yleensä oikeat muistot synytvät vasta 4-5 v. vanhoina ja hyvin hataria nekin
Mutta jos vaippoja tosiaan on tämän kolmen ikävuoden jälkeen vaihdettu (vaihdetaanhan niitä yökastelijoille paljon vanhempinakin), niin ihan hyvin voit muistaa.
Monikin muistaa 2-vuotiaana tapahtuneita asioita. Erikoista on, jos muistaa vielä aikaisempia tapahtumia, mutta autisteille se on ilmeisesti mahdollista.
Yksittäisiä erittäin erikoisia muistoja jotkut muistavat alle 3- vuotiaana. Itse muistan joitain tapahtumia kun olin 3- vuotias.
Enpä minäkään mitään kovin laajasti muista. Jotain erityisiä juttuja on jäänyt mieleen.
Muistan sellaisen tapahtuman, josta ei ole kuvia ja joka voidaan selkeästi ajoittaa. Muistan nimittäin muuttomme toiseen kerrostaloasuntoon, jossa oli erikoiset tapetit. Olin tuolloin 2v 1kk vanha.
Minusta on käsittämätöntä, että joku ei muista lapsuus tai kouluvuosiaan.