Lue keskustelun säännöt.
Mieheni löysi töistä uuden naispuolisen ystävän jonka kanssa viettää välillä vapaa-aikaa. Nyt hän valittaa, miksi en hyväksy naispuolisia ystäviä.
01.09.2019 |
Minun siis pitäisi hyväksyä hänen ja tämän uuden naisen tiivis ystävyys, sillä nykyään kuulemma monilla miehillä on naispuolisia ystäviä vaimon lisäksi ja tämän pitäisi olla kaikille osapuolille ok. Jokainen saa tottakai valita ystävänsä, olenko julma jos kiellän häneltä tämän uuden ystävän...
Kommentit (327)
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se nyt on kiistämätöntä biologiaa, että läheisyys luo intiimisyyttä ja intiimisyys seksuaalista jännitettä.
Kun viihtyy jonkun seurassa, häneen alkaa heijastaa toiveitaan ja odotuksiaan ja fantasioitaan. Ellei kyse ole puhtaasti harrastuksista tai tietystä rajatusta elämänosasta. Intiimi ystävyys on etenkin naisille suuri osa rakastumisen tunnetta. Ehkä ap.n mies ei tätä ymmärrä ja leikkii tulella?
En kieltäisi, mutta selittäisin tämän miten vaaralliseen touhuun mies ryhtyy jos syventää ystävyyttä vapaa-ajalle. Valitettavasti se ei auta, että mies sanoisi että tuo toinen nainen ei viehätä niin paljon kuin oma. Koska jos oma on saavuttamattomissa riidan tms. vuoksi, niin sinne se mies ryömii tarpeinensa 100% tapauksista. Ross-Rachel "we were on the break!" on täyttä totta.
Tätähän tässä on jo sivutolkula yritetty selittää, mutta kun osa ei vaan tajua :D
Ei kyse ole mistään mustasukkaisuudesta, vaan tervestä järjestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten taas oikein ymmärrä näitä, jotka haluavat kieltää puolisoltaan uudet ystävät tms. Ajattelen, että jos kumppanini minua pettää, niin silloin ei oo mun arvoiseni ja joutaa mennä. Miksi yrittäisin väkisin elämässäni sellaista ihmistä pitää, joka ei rakasta eikä arvosta minua? Ihmistä, joka ei petä minua vain siksi, että minä sen saan jotenkin estettyä? Ei mitään järkeä. Pitäköön ystävänsä, uudet ja vanhat, mutta jos pettää niin meidän juttu on sitten siinä.
Tämä niin maan pirusti, vihdoin saatiin järjen ääni tähänkin keskusteluun. Mä itse nimenomaan haluan parisuhteen, missä mies ei petä mua VAIKKA siihen olisi mahdollisuus.
Oon myös vahvasti siinä uskossa, että jos ihminen haluaa pettää, se kyllä ennen pitkää löytää siihen tilaisuuden vaikka kuinka sitä yrittäisin estellä. En ite pystyis elää suhteessa, missä toiseen ei voi luottaa ja sen vuoksi pitää hänen elämäänsä ja ihmissuhteitaan rajoittaa. Sama toisinpäin, ahdistuisin hyvin äkkiä jos miehellä olis valta päättää mun ystävyyssuhteista ja siitä, keihin saan tutustua ja keihin en.
Kumma kyllä, kun se sattuu kohdalle ei olekaan niin helppo vannoa että eroaisi heti. Kumma kyllä, tulee syyteltyä itseä siitä, että ei estellyt sitä kun ystävyys syveni. Sitä miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ei ole enää niin selvää kuka pettää ja ketä, jos itse on venynyt niin paljon että on mahdollistanut sen.
Niitä riitoja ja heikkoja aikoja kun osuu jokaiseen suhteeseen. Toinen on siellä valmiina. Lähes 40% kaikista miehistä - kuinkahan paljon suurempi osuus niistä, joilla on "nainen katsottuna valmiiksi". Hyvät todennäköisyydet ystävänaiselle.
Jep. Mä olen ollut monenkin miehen ystävä, ja kun heillä on mennyt kotona huonosti, niin minulle on sielua purettu, JA sen jälkeen yritetty suudella tms. En ole lähtenyt leikkiin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Olen huomannut tuon saman. Lisäksi on muutama pettämisellä trollaava ihminen, jotka tykkäävät aiheuttaa muille ahdistusta. Oman puolisoni ei ole pakko olla minun kanssani ihan kuten minunkaan ei ole pakko olla hänen kanssaan. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, yhteistä omaisuutta eikä yhteistä velkaa, joka sitoisi vasten tahtoamme. Olemme yhdessä rakkaudesta ja siihen sisältyy 100 % luottamus. Sinä päivänä, kun suhde tuottaa enemmän ahdistusta ja huolta kuin rakkautta ja iloa, on aika erota.
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Petoksia on niin monenlaisia.
Minulla oli mielestäni loistava suhde ja mies sanoi samaa. Tuntui, että meillä oli jotain, mitä monet eivät löydä koskaan. Mies alkoi kai kuitenkin pitää minua itsestäänselvyytenä vuosien saatossa. Hänellä on aina saanut olla uusia ystäviä, miehiä ja naisia. Mutta tämä yksi uusi ystävä meni ohitseni. Kun me molemmat tarvitsimme apua, mies auttoi tätä uutta naisystäväänsä - nuorta ja kaunista. Minä sain pärjätä yksin. Kun sanoin asiasta, olin kuulemma mustasukkainen ja huono itsetuntoinen (totta, tapaus suisti minut tasapainosta ja heikensi itsetuntoani). Meillä oli riitoja ja aina mies puolusti itseään ja ystäväänsä. Jätin miehen muutamaan kertaan, aina hän vakuutteli itsensä takaisin.
Ystävä on poissa, ollut jo yli vuoden, mutta eihän meidän suhde minun osaltani tietenkään ole palannut ennalleen. Ennen kuvittelin, että olen miehelle tärkeä ja hän tuntee itsensä onnekkaaksi löydettyään minut. Enääen sellaista kuvittele. Se oli joskus ja meni. Mies ei tajua, miten asia voi enää vaikuttaa mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten taas oikein ymmärrä näitä, jotka haluavat kieltää puolisoltaan uudet ystävät tms. Ajattelen, että jos kumppanini minua pettää, niin silloin ei oo mun arvoiseni ja joutaa mennä. Miksi yrittäisin väkisin elämässäni sellaista ihmistä pitää, joka ei rakasta eikä arvosta minua? Ihmistä, joka ei petä minua vain siksi, että minä sen saan jotenkin estettyä? Ei mitään järkeä. Pitäköön ystävänsä, uudet ja vanhat, mutta jos pettää niin meidän juttu on sitten siinä.
Tämä niin maan pirusti, vihdoin saatiin järjen ääni tähänkin keskusteluun. Mä itse nimenomaan haluan parisuhteen, missä mies ei petä mua VAIKKA siihen olisi mahdollisuus.
Oon myös vahvasti siinä uskossa, että jos ihminen haluaa pettää, se kyllä ennen pitkää löytää siihen tilaisuuden vaikka kuinka sitä yrittäisin estellä. En ite pystyis elää suhteessa, missä toiseen ei voi luottaa ja sen vuoksi pitää hänen elämäänsä ja ihmissuhteitaan rajoittaa. Sama toisinpäin, ahdistuisin hyvin äkkiä jos miehellä olis valta päättää mun ystävyyssuhteista ja siitä, keihin saan tutustua ja keihin en.
Kumma kyllä, kun se sattuu kohdalle ei olekaan niin helppo vannoa että eroaisi heti. Kumma kyllä, tulee syyteltyä itseä siitä, että ei estellyt sitä kun ystävyys syveni. Sitä miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ei ole enää niin selvää kuka pettää ja ketä, jos itse on venynyt niin paljon että on mahdollistanut sen.
Niitä riitoja ja heikkoja aikoja kun osuu jokaiseen suhteeseen. Toinen on siellä valmiina. Lähes 40% kaikista miehistä - kuinkahan paljon suurempi osuus niistä, joilla on "nainen katsottuna valmiiksi". Hyvät todennäköisyydet ystävänaiselle.
Mä en tajua tuota, miten niin mahdollistanut pettämisen? Pallo jalassako sillä puolisolla pitää olla? Mun miehen lähimmät työkaverit on kaikki naisia. Jos mies haluaa pettää jonkun työkaverinsa kanssa, ei siihen tarvita kuin työpaikan vessa. Miten hemmetissä senkin voisi estää?
Jos tuo mies pettää, se on miehen oma, aktiivinen valinta. Toiminnallaan hän osoittaa, ettei enää kunnioita ja rakasta niin paljon että hänen kanssaan suhdetta kannattaisi jatkaa muutenkaan, vaikkei olisi pettänytkään. Mikään riita ei käy tekosyyksi ja oikeutukseksi. Jos sellaista käyttää, ei ole oikea mies minulle muutenkaan ja saa mennä. Eikö ihmiset oikeasti tajua, että rakkaus (eli aika sen jälkeen, kun rakastuminen on hiipunut ja suhde muuttunut arkiseksi) on valinta? Toki se on molemminpuolinen valinta, rakkautta on vaikea ylläpitää yksin, jos toinen ei tee samaa valintaa tahollaan. Kukaan ei jaksa yksin kannatella sitä, siihen tarvitaan molemmat. Pettäminen kertoo siitä, että kumppani ei enää siinä tilanteessa ole valinnut rakkautta puolisoonsa, vaan jotain ihan päinvastaista.
Alapeukku siksi koska et ymmärrä että ihmiset tekevät pieniä valintoja, jotka tuntuvat sillä hetkellä siltä että "eihän tässä mitään pahaa ole", itselleen oikeuttaen, näkemättä sitä että ne pienet mitättömältä tuntuvat valinnat kertautuvat ja ajavat tietynlaiseen lopputulokseen. Sitten kun kriisintynkää pukkaa päälle suhteessa, niin ihmetellään että miten tässä nyt näin kävi, ja ei ollut tarkoitus. Tätä pystyy estämään valitsemalla elämässään muutakin kuin rakastaa sitä omaa puolisoa. Kun ihminen järjestelee itselleen sinne työpaikalle läheisiä naisia, niin illanvietossa askel väärään kainaloon on lyhempi, kuin se olisi muutoin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Petoksia on niin monenlaisia.
Minulla oli mielestäni loistava suhde ja mies sanoi samaa. Tuntui, että meillä oli jotain, mitä monet eivät löydä koskaan. Mies alkoi kai kuitenkin pitää minua itsestäänselvyytenä vuosien saatossa. Hänellä on aina saanut olla uusia ystäviä, miehiä ja naisia. Mutta tämä yksi uusi ystävä meni ohitseni. Kun me molemmat tarvitsimme apua, mies auttoi tätä uutta naisystäväänsä - nuorta ja kaunista. Minä sain pärjätä yksin. Kun sanoin asiasta, olin kuulemma mustasukkainen ja huono itsetuntoinen (totta, tapaus suisti minut tasapainosta ja heikensi itsetuntoani). Meillä oli riitoja ja aina mies puolusti itseään ja ystäväänsä. Jätin miehen muutamaan kertaan, aina hän vakuutteli itsensä takaisin.
Ystävä on poissa, ollut jo yli vuoden, mutta eihän meidän suhde minun osaltani tietenkään ole palannut ennalleen. Ennen kuvittelin, että olen miehelle tärkeä ja hän tuntee itsensä onnekkaaksi löydettyään minut. Enääen sellaista kuvittele. Se oli joskus ja meni. Mies ei tajua, miten asia voi enää vaikuttaa mihinkään.
Minulla sama juttu. Ei noin pahana onneksi. Mies salaa lähetteli hali viestejä "kaverina" toiselle naiselle töistä. Mieheni ei ole sosiaalinen ihminen ja siksi tämä kaveri joka salattiin ja yhteyden pidot jemmattiin loukkasi. Ei se että oli luultavasti ihastunut ja viestitteli vaan se salailu.kysyin asiasta suoraan parikertaa ja valehteli päin naamaa sujuvasti. En luota enää mieheeni. Se juna meni. Suhde ei vain enää voi olla sama mitä se on ollut. Varsinkaan kun toinen ei näe aaian ydintä. Surullista. Tiedänpä kerätä rahaa ja eväitä talteen jos sellainen tilanne tulee että tiet eroavat. En ennen olisi ikinä näin ajatellut mutta en luota enää ja varaudun pahimpaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat itse jo pettää kun epäilet heti pettämistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Petoksia on niin monenlaisia.
Minulla oli mielestäni loistava suhde ja mies sanoi samaa. Tuntui, että meillä oli jotain, mitä monet eivät löydä koskaan. Mies alkoi kai kuitenkin pitää minua itsestäänselvyytenä vuosien saatossa. Hänellä on aina saanut olla uusia ystäviä, miehiä ja naisia. Mutta tämä yksi uusi ystävä meni ohitseni. Kun me molemmat tarvitsimme apua, mies auttoi tätä uutta naisystäväänsä - nuorta ja kaunista. Minä sain pärjätä yksin. Kun sanoin asiasta, olin kuulemma mustasukkainen ja huono itsetuntoinen (totta, tapaus suisti minut tasapainosta ja heikensi itsetuntoani). Meillä oli riitoja ja aina mies puolusti itseään ja ystäväänsä. Jätin miehen muutamaan kertaan, aina hän vakuutteli itsensä takaisin.
Ystävä on poissa, ollut jo yli vuoden, mutta eihän meidän suhde minun osaltani tietenkään ole palannut ennalleen. Ennen kuvittelin, että olen miehelle tärkeä ja hän tuntee itsensä onnekkaaksi löydettyään minut. Enääen sellaista kuvittele. Se oli joskus ja meni. Mies ei tajua, miten asia voi enää vaikuttaa mihinkään.
Minulla sama juttu. Ei noin pahana onneksi. Mies salaa lähetteli hali viestejä "kaverina" toiselle naiselle töistä. Mieheni ei ole sosiaalinen ihminen ja siksi tämä kaveri joka salattiin ja yhteyden pidot jemmattiin loukkasi. Ei se että oli luultavasti ihastunut ja viestitteli vaan se salailu.kysyin asiasta suoraan parikertaa ja valehteli päin naamaa sujuvasti. En luota enää mieheeni. Se juna meni. Suhde ei vain enää voi olla sama mitä se on ollut. Varsinkaan kun toinen ei näe aaian ydintä. Surullista. Tiedänpä kerätä rahaa ja eväitä talteen jos sellainen tilanne tulee että tiet eroavat. En ennen olisi ikinä näin ajatellut mutta en luota enää ja varaudun pahimpaan.
Meillä samantyylinen tilanne. Tosin minulta viestien salaaminen johtui muusta kuin petäämisestäni tai siitä että mies olisi ihastunut tähän naiseen, mutta jos näin pienestä pystyi valehtelemaan, miten on isompien asioiden laita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Petoksia on niin monenlaisia.
Minulla oli mielestäni loistava suhde ja mies sanoi samaa. Tuntui, että meillä oli jotain, mitä monet eivät löydä koskaan. Mies alkoi kai kuitenkin pitää minua itsestäänselvyytenä vuosien saatossa. Hänellä on aina saanut olla uusia ystäviä, miehiä ja naisia. Mutta tämä yksi uusi ystävä meni ohitseni. Kun me molemmat tarvitsimme apua, mies auttoi tätä uutta naisystäväänsä - nuorta ja kaunista. Minä sain pärjätä yksin. Kun sanoin asiasta, olin kuulemma mustasukkainen ja huono itsetuntoinen (totta, tapaus suisti minut tasapainosta ja heikensi itsetuntoani). Meillä oli riitoja ja aina mies puolusti itseään ja ystäväänsä. Jätin miehen muutamaan kertaan, aina hän vakuutteli itsensä takaisin.
Ystävä on poissa, ollut jo yli vuoden, mutta eihän meidän suhde minun osaltani tietenkään ole palannut ennalleen. Ennen kuvittelin, että olen miehelle tärkeä ja hän tuntee itsensä onnekkaaksi löydettyään minut. Enääen sellaista kuvittele. Se oli joskus ja meni. Mies ei tajua, miten asia voi enää vaikuttaa mihinkään.
Eli olisiko lopputulos ollut jotenkin toinen, jos olisit ollut mustasukkainen, pelokas ja ahdistunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt on kiistämätöntä biologiaa, että läheisyys luo intiimisyyttä ja intiimisyys seksuaalista jännitettä.
Kun viihtyy jonkun seurassa, häneen alkaa heijastaa toiveitaan ja odotuksiaan ja fantasioitaan. Ellei kyse ole puhtaasti harrastuksista tai tietystä rajatusta elämänosasta. Intiimi ystävyys on etenkin naisille suuri osa rakastumisen tunnetta. Ehkä ap.n mies ei tätä ymmärrä ja leikkii tulella?
En kieltäisi, mutta selittäisin tämän miten vaaralliseen touhuun mies ryhtyy jos syventää ystävyyttä vapaa-ajalle. Valitettavasti se ei auta, että mies sanoisi että tuo toinen nainen ei viehätä niin paljon kuin oma. Koska jos oma on saavuttamattomissa riidan tms. vuoksi, niin sinne se mies ryömii tarpeinensa 100% tapauksista. Ross-Rachel "we were on the break!" on täyttä totta.
Tätähän tässä on jo sivutolkula yritetty selittää, mutta kun osa ei vaan tajua :D
Ei kyse ole mistään mustasukkaisuudesta, vaan tervestä järjestä.
Samaa mieltä. Se nuotio, johon puita heittää, se palaa. Se ihminen, jonka kanssa viettää aikaa, siitä tulee läheinen suhde. Se suhde, jossa jakaa unelmiaan ja huoliaan, siitä tulee emotionaalinen suhde.
Kerroin aiemmin ketjussa, kuinka minun exäni löysi kaverin. Uskon, että suhde oikeasti alkoi kaveruudesta. Mutta se muuttui.
Tämän jälkeen en ole uskonut varauksettomasti miehen ja naisen ystävyyteen. En ikinä itse lähtisi sillä tulella leikkimään. Siis aktiivisesti viettämään yhdessä aikaa. Koska yhteinen aika on tulelle happea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidat itse jo pettää kun epäilet heti pettämistä
Ei, en petä enkä salaile
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt on kiistämätöntä biologiaa, että läheisyys luo intiimisyyttä ja intiimisyys seksuaalista jännitettä.
Kun viihtyy jonkun seurassa, häneen alkaa heijastaa toiveitaan ja odotuksiaan ja fantasioitaan. Ellei kyse ole puhtaasti harrastuksista tai tietystä rajatusta elämänosasta. Intiimi ystävyys on etenkin naisille suuri osa rakastumisen tunnetta. Ehkä ap.n mies ei tätä ymmärrä ja leikkii tulella?
En kieltäisi, mutta selittäisin tämän miten vaaralliseen touhuun mies ryhtyy jos syventää ystävyyttä vapaa-ajalle. Valitettavasti se ei auta, että mies sanoisi että tuo toinen nainen ei viehätä niin paljon kuin oma. Koska jos oma on saavuttamattomissa riidan tms. vuoksi, niin sinne se mies ryömii tarpeinensa 100% tapauksista. Ross-Rachel "we were on the break!" on täyttä totta.
Tätähän tässä on jo sivutolkula yritetty selittää, mutta kun osa ei vaan tajua :D
Ei kyse ole mistään mustasukkaisuudesta, vaan tervestä järjestä.
Samaa mieltä. Se nuotio, johon puita heittää, se palaa. Se ihminen, jonka kanssa viettää aikaa, siitä tulee läheinen suhde. Se suhde, jossa jakaa unelmiaan ja huoliaan, siitä tulee emotionaalinen suhde.
Kerroin aiemmin ketjussa, kuinka minun exäni löysi kaverin. Uskon, että suhde oikeasti alkoi kaveruudesta. Mutta se muuttui.
Tämän jälkeen en ole uskonut varauksettomasti miehen ja naisen ystävyyteen. En ikinä itse lähtisi sillä tulella leikkimään. Siis aktiivisesti viettämään yhdessä aikaa. Koska yhteinen aika on tulelle happea.
Näin. Itse haluan läheisimmän suhteeni mieheeni, jotenka priorisoin hänet kaiken muun yli. Ystävyydessä minulle merkkaa paljon se, että tunnemme toisemme ystävän kanssa kuin omat taskumme. Tällaista ei tule enää vanhemmalla iällä, koska tuollainen tutustuminen vaatii paljon yhdessäoloa. Jos minulla olisi kaipuu tällaiseen ystävyyteen, jota kasvatetaan vuosikymmenten ajan, niin suhteessani olisi jotain vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Et selvästikään ole koskaan rakastunut. Ehkä olet vain läheisriippuvainen, jolla vain pitää olla joku samassa kämpässä. Kukaan mies ei sanotaanko kestä loputtomasti naisen painetta, jos jatkuvasti ollaan läheisissä tekemisissä kauniin naisen kanssa ja vielä siviilissä. On vain lapsellista kuvitella, että jo vuosia kestänyt suhde kestää tuon paineen ja uuden naiskontaktin, varsinkin jos nainen osoittaa kiinnostusta miestä kohtaan.
mies51v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset tuplastandardeillaan taas huutelee täällä.
Miehen TULEE SALLIA naisen ihanat mies"ystävät", jotka toivovat aina 100% ajasta seksiä tämän "ystävänsä" kanssa.
Mutta miehellä ei saa olla naisystäviä, koska nainen tuntee naisen luonnon ja tietää että naiset haluavat varattuja miehiä ja se nainen tulee viettelemään miehen.
Naiset tuntee naiset. Siksi naiset vihaavat naisia.
Itse naisena en koe tarvitsevani miespuolisia ystäviä, mulla on paras ystävä ja se on mieheni. Naisystäviä mulla kyllä on.
Minulla on ihan sama. Mieheni on paras ystävä ja mihin yhtäkkiä tarvitsisin toista miestä ystäväksi. Miksi menisin toisen miehen kanssa, vaikka elokuviin. Kavereita on muutama nuoruudesta, mutta en minä heidänkään kanssa kahden käy missään tai soittele kuulumisia. Jutellaan jos törmäillään. Itse en myöskään usko sellaiseen, että yhtäkkiä joku tulee pelkäksi ystäväksi ja sellasen kanssa sitteen vietetään aikaa ja kotona ihmetellään.
Joku ei tarvitse ja joku tarvitsee. Minulla on ollut aina useita naispuolisia ystäviä, olen myös kieltäytynyt seksistä heidän kanssaan. Kuinka vaikeaa ruotakin on ymmärtää? Olen tehnyt tämän kumppaneille heti suhteen alussa selväksi. Jos ei ystäviäni hyväksy, saa etsiä toisen miehen. Nyt en oikein enää parisuhdetta haluakkaan, koska koen sen järjettömäksi. Naisesta saa hyvän ystävän, mutta kumppanina en ole enää niinkään varma. Kuitenkin ystävät pysyy.
Ai oikein kieltäydyit seksistä? Miten syvää voi ystävyys tosiaan olla. Ei stana... =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Petoksia on niin monenlaisia.
Minulla oli mielestäni loistava suhde ja mies sanoi samaa. Tuntui, että meillä oli jotain, mitä monet eivät löydä koskaan. Mies alkoi kai kuitenkin pitää minua itsestäänselvyytenä vuosien saatossa. Hänellä on aina saanut olla uusia ystäviä, miehiä ja naisia. Mutta tämä yksi uusi ystävä meni ohitseni. Kun me molemmat tarvitsimme apua, mies auttoi tätä uutta naisystäväänsä - nuorta ja kaunista. Minä sain pärjätä yksin. Kun sanoin asiasta, olin kuulemma mustasukkainen ja huono itsetuntoinen (totta, tapaus suisti minut tasapainosta ja heikensi itsetuntoani). Meillä oli riitoja ja aina mies puolusti itseään ja ystäväänsä. Jätin miehen muutamaan kertaan, aina hän vakuutteli itsensä takaisin.
Ystävä on poissa, ollut jo yli vuoden, mutta eihän meidän suhde minun osaltani tietenkään ole palannut ennalleen. Ennen kuvittelin, että olen miehelle tärkeä ja hän tuntee itsensä onnekkaaksi löydettyään minut. Enääen sellaista kuvittele. Se oli joskus ja meni. Mies ei tajua, miten asia voi enää vaikuttaa mihinkään.
Eli olisiko lopputulos ollut jotenkin toinen, jos olisit ollut mustasukkainen, pelokas ja ahdistunut?
Jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt jo riittävän aikaisessa vaiheessa laittaa mies valitsemaan. Luultavasti hän olisi pitänyt minua hulluna ja valinnut vapautensa, mutta ainakin itse olisin säästynyt paljolta. Surullisinta on se, että suhteemme ei ollutkaan niin vahva ja molemmille tärkeä, miksi sen kuvittelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten taas oikein ymmärrä näitä, jotka haluavat kieltää puolisoltaan uudet ystävät tms. Ajattelen, että jos kumppanini minua pettää, niin silloin ei oo mun arvoiseni ja joutaa mennä. Miksi yrittäisin väkisin elämässäni sellaista ihmistä pitää, joka ei rakasta eikä arvosta minua? Ihmistä, joka ei petä minua vain siksi, että minä sen saan jotenkin estettyä? Ei mitään järkeä. Pitäköön ystävänsä, uudet ja vanhat, mutta jos pettää niin meidän juttu on sitten siinä.
Tämä niin maan pirusti, vihdoin saatiin järjen ääni tähänkin keskusteluun. Mä itse nimenomaan haluan parisuhteen, missä mies ei petä mua VAIKKA siihen olisi mahdollisuus.
Oon myös vahvasti siinä uskossa, että jos ihminen haluaa pettää, se kyllä ennen pitkää löytää siihen tilaisuuden vaikka kuinka sitä yrittäisin estellä. En ite pystyis elää suhteessa, missä toiseen ei voi luottaa ja sen vuoksi pitää hänen elämäänsä ja ihmissuhteitaan rajoittaa. Sama toisinpäin, ahdistuisin hyvin äkkiä jos miehellä olis valta päättää mun ystävyyssuhteista ja siitä, keihin saan tutustua ja keihin en.
Kumma kyllä, kun se sattuu kohdalle ei olekaan niin helppo vannoa että eroaisi heti. Kumma kyllä, tulee syyteltyä itseä siitä, että ei estellyt sitä kun ystävyys syveni. Sitä miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ei ole enää niin selvää kuka pettää ja ketä, jos itse on venynyt niin paljon että on mahdollistanut sen.
Niitä riitoja ja heikkoja aikoja kun osuu jokaiseen suhteeseen. Toinen on siellä valmiina. Lähes 40% kaikista miehistä - kuinkahan paljon suurempi osuus niistä, joilla on "nainen katsottuna valmiiksi". Hyvät todennäköisyydet ystävänaiselle.
Tämä. Tapasin opiskeluun liittyvässä harjoittelussa todella mukavan miehen. Huumori ja kaikki natsasi todella hyvin. Oltiin hyviä kavereita ja kummallakaan ei paikkakunnalla ollut juuri muita tuttuja. Pikkuhiljaa vietettiin yhdessä aikaa enemmän ja enemmän . Suhde muuttui intiimiksi ja loppuaika asuttiin käytännössä samassa kämpässä. Syksy tuli ja kumpikin siirryttiin taas opiskelukuvioihin ja jatkettiin seurustelua viikkonloppuisin, eri paikkakunnilla kun asuttiin. Sitten kävi ilmi yllättäen , että miehen pitkäaikainen tyttöystävä palaa harjoittelusta ulkomailta. Sanallakaan tästä ei ollut ollut puhetta koko aikana. Totesin, että nyt sun pitää valita toinen meistä ja mies vannoi rakkauttaan minuun ja jätti tämän toisen. Arvatkaapa olenko tämän jälkeen antanut hänelle tilaisuutta ryhtyä kaveeraamaan muiden naisten kanssa.
Miehesi rakastui ja ihastui sinuun joten niin hän tekee kaikkien muidenkin naisten kanssa? Onko rajoittava suhde teistä ideaali elämän malli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten taas oikein ymmärrä näitä, jotka haluavat kieltää puolisoltaan uudet ystävät tms. Ajattelen, että jos kumppanini minua pettää, niin silloin ei oo mun arvoiseni ja joutaa mennä. Miksi yrittäisin väkisin elämässäni sellaista ihmistä pitää, joka ei rakasta eikä arvosta minua? Ihmistä, joka ei petä minua vain siksi, että minä sen saan jotenkin estettyä? Ei mitään järkeä. Pitäköön ystävänsä, uudet ja vanhat, mutta jos pettää niin meidän juttu on sitten siinä.
Tämä niin maan pirusti, vihdoin saatiin järjen ääni tähänkin keskusteluun. Mä itse nimenomaan haluan parisuhteen, missä mies ei petä mua VAIKKA siihen olisi mahdollisuus.
Oon myös vahvasti siinä uskossa, että jos ihminen haluaa pettää, se kyllä ennen pitkää löytää siihen tilaisuuden vaikka kuinka sitä yrittäisin estellä. En ite pystyis elää suhteessa, missä toiseen ei voi luottaa ja sen vuoksi pitää hänen elämäänsä ja ihmissuhteitaan rajoittaa. Sama toisinpäin, ahdistuisin hyvin äkkiä jos miehellä olis valta päättää mun ystävyyssuhteista ja siitä, keihin saan tutustua ja keihin en.
Kumma kyllä, kun se sattuu kohdalle ei olekaan niin helppo vannoa että eroaisi heti. Kumma kyllä, tulee syyteltyä itseä siitä, että ei estellyt sitä kun ystävyys syveni. Sitä miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ei ole enää niin selvää kuka pettää ja ketä, jos itse on venynyt niin paljon että on mahdollistanut sen.
Niitä riitoja ja heikkoja aikoja kun osuu jokaiseen suhteeseen. Toinen on siellä valmiina. Lähes 40% kaikista miehistä - kuinkahan paljon suurempi osuus niistä, joilla on "nainen katsottuna valmiiksi". Hyvät todennäköisyydet ystävänaiselle.
Mä en tajua tuota, miten niin mahdollistanut pettämisen? Pallo jalassako sillä puolisolla pitää olla? Mun miehen lähimmät työkaverit on kaikki naisia. Jos mies haluaa pettää jonkun työkaverinsa kanssa, ei siihen tarvita kuin työpaikan vessa. Miten hemmetissä senkin voisi estää?
Jos tuo mies pettää, se on miehen oma, aktiivinen valinta. Toiminnallaan hän osoittaa, ettei enää kunnioita ja rakasta niin paljon että hänen kanssaan suhdetta kannattaisi jatkaa muutenkaan, vaikkei olisi pettänytkään. Mikään riita ei käy tekosyyksi ja oikeutukseksi. Jos sellaista käyttää, ei ole oikea mies minulle muutenkaan ja saa mennä. Eikö ihmiset oikeasti tajua, että rakkaus (eli aika sen jälkeen, kun rakastuminen on hiipunut ja suhde muuttunut arkiseksi) on valinta? Toki se on molemminpuolinen valinta, rakkautta on vaikea ylläpitää yksin, jos toinen ei tee samaa valintaa tahollaan. Kukaan ei jaksa yksin kannatella sitä, siihen tarvitaan molemmat. Pettäminen kertoo siitä, että kumppani ei enää siinä tilanteessa ole valinnut rakkautta puolisoonsa, vaan jotain ihan päinvastaista.
On aivan mahdollista rakastaa puolisoaan ja haluta jatkaa parisuhdetta tämän kanssa ja samaan aikaan pitää sivusuhdetta tai irtopanoja. Kaikki ei suhtaudu seksiin ja uskollisuuteen samalla tavoin ehdottomasti. Kyllähän niissä pettämisketjuissa on niitä, jotka sanovat kaipaavansa jännitystä , vaihtelua, erilaista seksiä kuin puolison kanssa. Toteavat vielä päälle, että mitä kumppani ei tiedä, siitä hän ei kärsi. Jotenkin naivia olettaa asioiden olevan mustavalkoisia. Siinä välissä on laaja alue harmaan eri sävyjä.
Tällaista seksiriippuvuutta varten on avoimet suhteet. Toisen luottamuksen rikkominen on niin kaukana rakkaudesta kuin olla ja voi. Se on narsismia ja opportunismia. Hyväksikäyttöä.
Mutta minkäs teet? Ihmiset ovat erilaisia.
On. Murhia ja raiskauksiakin tehdään. Ei niitä kuitenkaan tarvitse hyväksyä
mies51v
Mutta pettämistä, mur@hia ja raisk@auksia tapahtuu hyväksyttiinpä niitä yleisesti tai ei. Näin on ollut maailman sivu.
Pettäminen liittyy ihmissuhteisiin ja ihmisten keskinäiseen kommunikointiin, aika kaukana rikoksesta jota raisk@us ja murha edustaa. Aivan älyvapaa vertaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av:lla. vallitsee aivan järjetön pettämisen pelko! Ettekö te pärjää omillanne vai miksi se mies on niin tärkeä olla?
Exäni petti minua monta vuotta ja se sattui, kyllä. Mutta nykyistä puolisoani en ole epäillyt koskaan, enkä epäile. En halua olla kanssaan, jos hän ei enää halua olla kanssani. Itse olen sitoutunut uskollisuuteen ja se on ainoa asia mihin voin vaikuttaa. Puolisoni tekee omat ratkaisunsa. Ja meillä on kaksi lasta eli paljon on pelissä. Mutta silti, jos mieheni pettää ja tulee ero, pärjään kyllä. Sydän särkyisi ja olisin täysin hajalla, tiedän kokemuksesta. Mutta silti pärjäisin. Avioliittomme kuitenkin perustuu vapaaehtoisuuteen.
Enkä se todellakaan olisi minä, jolle nauretaan jos mieheni pettää. Se olisi hänen häpeänsä ja tyhmyytensä.
Petoksia on niin monenlaisia.
Minulla oli mielestäni loistava suhde ja mies sanoi samaa. Tuntui, että meillä oli jotain, mitä monet eivät löydä koskaan. Mies alkoi kai kuitenkin pitää minua itsestäänselvyytenä vuosien saatossa. Hänellä on aina saanut olla uusia ystäviä, miehiä ja naisia. Mutta tämä yksi uusi ystävä meni ohitseni. Kun me molemmat tarvitsimme apua, mies auttoi tätä uutta naisystäväänsä - nuorta ja kaunista. Minä sain pärjätä yksin. Kun sanoin asiasta, olin kuulemma mustasukkainen ja huono itsetuntoinen (totta, tapaus suisti minut tasapainosta ja heikensi itsetuntoani). Meillä oli riitoja ja aina mies puolusti itseään ja ystäväänsä. Jätin miehen muutamaan kertaan, aina hän vakuutteli itsensä takaisin.
Ystävä on poissa, ollut jo yli vuoden, mutta eihän meidän suhde minun osaltani tietenkään ole palannut ennalleen. Ennen kuvittelin, että olen miehelle tärkeä ja hän tuntee itsensä onnekkaaksi löydettyään minut. Enääen sellaista kuvittele. Se oli joskus ja meni. Mies ei tajua, miten asia voi enää vaikuttaa mihinkään.
Tutulta kuulostaa. Kun lapset meni kouluun, niin vaimo totesi että nyt on hänen aikansa elää. Siis harrastaa ja viettää tyttöjen iltoja. Ymmärsin sen tiettyyn rajaan asti, mutta ihmettelin koska olisi se meidän tai minun aika. Sitä kun ei juuri ollut talon rakennuksen ja lasten harrastekuskausten välissä. Ei omassa ajassa ole mitään pahaa, päin vastoin, mutta jos yhteistä aikaa ei ole ollenkaan, niin ei se suhde kauaa kukoista.
Sitten löytyi se uusi työkaveri joka oli niin hauska ja mukava. Totta kai minä olin se tylsä, kun minun kanssa hoidettiin vain tylsää lapsiarkea ja toisen kanssa käytiin virkistyspäivissä ja saunailloissa (tietenkin vain kaverina osana isompaa työporukkaa). Siinä vaiheessa kun työkaverin auttaminen muutossa/sisustuksessa/erossa oli tärkeämpää kuin minun auttaminen omakotitalon viimeistelyssä tiesin, etten voi enää koskaan luottaa vaimon apuun. Pettämiseenhän se aikanaan johti. Kehtasi vielä jälkikäteen pistää minun syyksi kun ei tuntenut itseään kotona halutuksi eikä enää yhteyttäkään ollut. Minä olin kuitenkin se joka ne pakit aina sai kun ehdotti yhteistä aikaa tai haki läheisyyttä. Ei pariterapiastakaan mitään hyötyä ollut, kun toinen löytää aina tekosyyn miksei yhteinen aika käynyt. Ei se riitä, että ymmärtää miten huonoihin aikoihin on päädytty, jos ei ole valmis tekemään mitään suhteen muuttamiseksi. Antaa olla ja mennä. Kunhan lasten asiat saisi sovittua ja talon myytyä, en välittäisi tavata koko naista enää.
Mutta pettämistä, mur@hia ja raisk@auksia tapahtuu hyväksyttiinpä niitä yleisesti tai ei. Näin on ollut maailman sivu.