Lue keskustelun säännöt.
Emme usko opettavamme suomea tulevalle lapselle, mielipiteitä
01.09.2019 |
Hei, kaipaisin mielipiteitä ja kokemuksia suomen kielen opettamiseen lapselle ulkomailla. Olen asunut ulkomailla parikymppisestä lähtien, eli nyt lähes 10 vuotta, sekä ensimmäiset 11 vuotta lapsuudestani, ja olemme nyt suunnitelleet lapsen hankkimista sveitsiläisen mieheni kanssa. Asumme Sveitsissä saksankielisellä alueella. Kotikielenämme on englanti, sillä se on molempien ensimmäinen kieli, ja puhun sen ja suomen lisäksi ranskaa ja ruotsia. Olemme suunnitelleet puhuvamme lapsellemme kotona englantia, ja sen lisäksi lapsi oppisi saksan ja ranskan, jotka ovat täällä käytetyt kielet.
Siteeni Suomeen eivät ole vahvat, vierailen Suomessa kerran vuodessa ja käytän kieltä noin kerran viikossa viestitellessäni perheeni/vanhojen ystävieni kanssa. Emme ole läheisiä, enkä usko muuttavani takaisin Suomeen. Toki lapsi varmaan oppii helppoja juttuja, mutta kielen oppiminen ei ole meille prioriteetti. Mikäli neljäs kieli ei ole lapselle liikaa, uskon ruotsin kielestä olevan lapselle enemmän hyötyä.
Toivoisin mielipiteitä erityisesti ulkosuomalaisilta vanhemmilta, jos teillä on samankaltaisia kokemuksia :)
Kommentit (154)
Ja sekään ei ihan pidä paikkaansa että lapsi aina oppii vaikka kuinka monta kieltä. Neurologisesti poikkeavia lapsia on pilvin pimein ja kun palikat sattuu sopivasti, yhdenkin kielen oppiminen ottaa aikaa. Ystäväni kolmikielinen poika oppi varsinaisesti puhumaan vasta 4-vuotiaana. Voitte kuvitella että jos pelkkä puheen oppiminen ottaa näin kauan, miten se vaikuttaa tunteiden ilmaisuun ja muiden asioiden oppimiseen ja sosiaaliseen puoleen. Olisi ehkä ollut helpompaa kun olisi ollut vain yksi kieli. Sillä vaan että suunnitellahan voi, mutta vähän varauksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittaja itse on ns puolikielinen? Jos ”ensimmäinen kieli” on englanti, mutta äidinkieli suomi..? Näin ollen aloittaja ei pysty ehkä ymmärtämään kokonaisen äidinkielen hallinnan kauneutta ja tärkeyttä mm itseilmaisun (jota kautta itsetunnon, minä-käsityksen...) kehittymiselle...
Molemmat vanhemmat puhukoon lapselleen äidinkieltään. Eli sitä, millä kielellä osaat juurikin hassutella, loruilla, keksiä lempinimiä, käyttää loogisesti näissä yhteyksissä.
Esim nyt keksin päästäni lorun joka kertoo pupuista: ”vipsis vopsis vipeltää, puput loikkii ja pupeltaa”. Vipeltäminen on vips ja vops (ei esim hips ja hops tai vips ja vaps), pupeltaa liittyy pupun tapaan syödä. Jne. Tämmöistä ihminen yleensä osaa ”vain” äidinkielellään tai ainakin sujuvimmin selkäytimestä sillä.
Jos aloittaja on puolikielinen eli rikasta satuilu- ja loruilukieltä ei ole, puhu vahvinta, etenkin jos se on sama kuin miehesi äidinkieli. Tämmöisessä tapauksessa lapsi hyötynee eniten ”yksikielisestä” perheestä.
Puhutaanko lapsille oikeasti noin? Mitä ihmettä tuo on olevinaan? Eikö vaan voi sanoa että puput hyppii ja syö, tai englanniksi the rabbits jump and eat.
Jos on tylsimys eikä muuta osaa, voi sanoa, että puput hyppii ja syö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittaja itse on ns puolikielinen? Jos ”ensimmäinen kieli” on englanti, mutta äidinkieli suomi..? Näin ollen aloittaja ei pysty ehkä ymmärtämään kokonaisen äidinkielen hallinnan kauneutta ja tärkeyttä mm itseilmaisun (jota kautta itsetunnon, minä-käsityksen...) kehittymiselle...
Molemmat vanhemmat puhukoon lapselleen äidinkieltään. Eli sitä, millä kielellä osaat juurikin hassutella, loruilla, keksiä lempinimiä, käyttää loogisesti näissä yhteyksissä.
Esim nyt keksin päästäni lorun joka kertoo pupuista: ”vipsis vopsis vipeltää, puput loikkii ja pupeltaa”. Vipeltäminen on vips ja vops (ei esim hips ja hops tai vips ja vaps), pupeltaa liittyy pupun tapaan syödä. Jne. Tämmöistä ihminen yleensä osaa ”vain” äidinkielellään tai ainakin sujuvimmin selkäytimestä sillä.
Jos aloittaja on puolikielinen eli rikasta satuilu- ja loruilukieltä ei ole, puhu vahvinta, etenkin jos se on sama kuin miehesi äidinkieli. Tämmöisessä tapauksessa lapsi hyötynee eniten ”yksikielisestä” perheestä.
Puhutaanko lapsille oikeasti noin? Mitä ihmettä tuo on olevinaan? Eikö vaan voi sanoa että puput hyppii ja syö, tai englanniksi the rabbits jump and eat.
Ei tietenkään puhuta, mutta kyllähän tuo sanoilla ja äänteillä leikkiminen, riimittely ym. on aika iso osa kieltä. Kaikki lastenlorut ainakin on täynnä niitä, pallo pomppii pompompom, tuu tuu tupakkarulla, piipii pikkuinen lintu jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on niin vaikea kieli, että ehdottomasti paras ratkaisu on opettaa se ensimmäisenä kielenä. Puhut lapselle suomea, miehesi omaa äidinkieltään ja keskenänne englantia. Saksan ja ranskan lapsi oppii taatusti siellä päikyssä, koulussa ja kavereiden kanssa. Ne kuitenkin ovat rakenteeltaan hyvin lähellä englantia vrt. suomi, joka on todellinen tuska persauksissa jos sen haluaa opiskella myöhemmin. Myös englanti on helppo hioa täydelliseksi myöhemmin, kun sitä kuulee kaikkialla.
Kaiken lisäksi, jos suomi jää väliin, niin lapsella ei välttämättä koskaan tule "tunnekieltä". Hän ei opi lässytyksiä, loruja, ja olen lukenut että se voi myös vaikuttaa lapsen ja vanhemman suhteeseenkin kun vanhempi puhuu itselleen vierasta kieltä lapselle. Jos puhut suomea, luultavasti käytät niitä samoja lurituksia ja höpötyksiä kuin äitisi käytti sinulle.
Englannin kielessä on huomattavan paljon enemmän sanoja kuin suomen kielessä, joten eiköhän se loruilu ja tunnehöpsötys onnistu englanniksikin. Se kuitenkin on kieli, jota lapsen vanhemmat parhaiten osaavat.
Suomen kieli on natiivipuhujalle paljon vivahteikkaampi ja sillä on mahdollista leikitellä, mikä usein on todella vaikeaa vieraalla kielellä. Lisäksi, vähän pahaa pelkään että se englannin kielen taitotaso ei kuitenkaan ehkä ole niin hyvä. Todella monella on kovat luulot omasta taitotasostaan, mutta loppupeleissä se oma osaaminen voi rajoittua pitkälti ymmärtämiseen. Itsenäinen ilmaisu ja kielen opettaminen toiselle voi olla aivan ihan eri juttu. Lapsi kaipaa luovaa kielenkäyttöä, ja valitettavasti vuosikymmeniäkin ulkomailla asunut voi hyvin puhua kovin mekaanisesti. C2-kielitaitokin on loppupeleissä vielä todella vähän.
Tunnehöpsötys ei välttämättä todellakaan onnistu englanniksi. Usein vanhemmat periyttävät lapsilleen omilta vanhemmiltaan oppimiaan juttuja, ja joku "rabbits jump and eat" ei kyllä vielä pitkälle edistä. Mielikuvitus, luovuus, leikittely kielellä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se lapsi suomea tietenkään tarvitse, jos ei Suomeen ole siteitä. Suomesta ja ruotsista valitsisin ehdottomasti kuitenkin suomen, koska ruotsi on kuoleva kieli. Neljänneksi kieleksi venäjä olisi hyödyllisin
Enpä oikein näe venäjän kielellä merkittävää hyötyä sveitsiläiselle.
Niin, koska hän varmaan ei koskaan lähde Sveitsistä muualle kuten vanhempansa tekivät eikä lähde kansainvälisiin tehtäviin yms.
Ruotsin opettelemisesta sen sijaan ei ole hyötyä muille kuin Ruotsin maaseudulla asuville.
Enpä keksi oikein mitään kansainvälistä tehtävää, jossa tarvittaisiin venäjän kieltä. Venäjästä ei ole hyötyä missään muualla kuin Venäjällä, ja harva sveitsiläinen näkee sinne muuttamisen minään onnenpotkuna.
Ei ole mikään ihme, että sinä et niitä keksi. Sinulla on mielipiteeseesi oikeus, mutta enköhän omakohtaisella kokemuksellani kuitenkin tiedä paremmin.
Ja vinkkinä vielä, että Venäjälle ei ole pakko muuttaa tehdäkseen yhteistyötä, mutta kieltä on syytä osata.
Venäjä on talouspoliittisesti todella pieni tekijä, varsinkin nyt kun pakotteet purevat. Keskieurooppalaisille se on myös kulttuurisesti kaukainen maa, toisin kuin meille suomalaisille.
Jos oikeasti mielii kansainvälisiin tehtäviin, kannattaa opetella kiinaa tai espanjaa/portugalia.
Jos haluaa uida virran mukana, niin asia varmasti on noin. Itse en ole espanjaa tarvinnut kuin vapaa-ajalla ja kiina se vasta kulttuurisesti kaukainen maa onkin eurooppalaiselle. Enpä jaksa tästä enempää kanssasi jankata.
No jos haluaa uida vastavirtaan, niin voihan sitä opetella vaikka ukrainaa! Mutta tässä keskusteltiin siitä, mitkä kielet ovat tärkeitä sveitsiläiselle, joka haluaa kansainvälisiin tehtäviin.
Näin on. Ja espanja ei ole sellainen kieli, jos ei halua puutarhuriksi Yhdysvaltoihin.
Espanjaa puhuu äidinkielenään lähes puoli miljardia ihmistä, kolme kertaa enemmän kuin sitä tarjottelemaasi venäjää. Mutta täytyy kyllä myöntää, että puutarhurina Yhdysvalloissa englanti on tarpeellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on miehesi äidinkieli?
Mieheni on myös viettänyt lapsuutensa englanninkielisessä maassa, ja puhuu englantia ja saksaa yhtä hyvin. Olemme aina puhuneet yhdessä englantia, koska se on kummankin helpoin kieli.
Pitävätkö natiivit englanninpuhujat sinua natiivitasoisena puhujana? Ihan uteliaisuudesta kysyn.
Puhun englantia täysin natiivisti. Suomeksi osaan kirjoittaa hyvin (tosin siihen tarvitsen enemmän aikaa ja googlea) mutta minulla on aksentti ja olen aika kankea puhumaan, koska käytän kieltä tosi vähän ja opin sen kunnolla vasta teini-iässä. Käytän töissä englantia ja ranskaa ja ajattelen aina englanniksi.
Tuo kertoo jo paljon, että ajattelet englanniksi ja suomen puhuminen on kankeaa. Jos haluat lapsen oppivan suomea, suomenkielinen aupair voisi auttaa. Mikäli siis jaksaa vierasta ihmistä kotonaan.
Vierailija kirjoitti:
Plaa plaa plaa. Kukaan kommentoijista ei tiedä kuinka vaikeata on puhua suomea lapselle kun on ainoa joka sitä puhuu lapsen lähiympäristössä. Asun ite ulkomailla ja lapseni puhuvat täkäläistä kieltä. En enää edes viitsi lomailla paljoa Suomessa kun kuulee vain marinaa siitä miksei lapset puhu suomea.
Mun isä kans aina narisee, kun lapset ei puhu suomea. Puhun lapsille vain suomea, mutta kun olen arjessa ainoa suomea lapsille puhuva, niin se nyt vaan jää paikallisen kielen ja kansainvälisen koulun englannin varjoon. Ihan pakosta. Lapset, 5v ja 7v, ymmärtää suomea, mutta eivät puhu. Kiva mennä käymään mummolassa, kun eka kommentti on tyyliä "eikö vieläkään tipu suomen sanaa" ja tämä sanotaan tietenkin leikkimielisellä äänellä, ettei minulla ole varaa ärsyyntyä tai ylipäätään reagoida mitenkään negatiivisesti. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi oppii helposti kolmea kieltä. Itse olen suomenkielinen, lasten isä suomenruotsalainen ja puhuu ruotsia lapsille. Minä suomea. Lapset ruotsinkielisessä koulussa ja päiväkodissa, kotikieli suomi. Molemmilla kavereina lapsia, joilla toinen vanhempi suomenruotsalainen ja toinen toiselta puolelta maailmaa. Nämä lapset käytännössä kolmikielisiä, koulussa tavanomaiset kieliopinnot tähän lisäksi.
Lapselle saa puhua itselle vierasta kieltä silloin tällöin, ei pilaa lapsen kielitaitoa.
Itse opettaisin lapselle suomea, on vaikea kieli oppia vasta aikuisena. Lapsi ei osaa ajatella, että nyt kuulen liikaa eri kieliä.
Jätetäänkö venäjä ja espanja tästä keskustelusta. Ap miettii, puhuuko suomea vai englantia tulevalle lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen ulkosuomalainen. Lapsemme puhuvat neljää kieltä sujuvasti. Minun ja sukulaisteni kanssa suomea, isänsä ja isän sukulaisten kanssa urdua, päiväkodissa /koulussa englantia ja arabiaa koulun ja päiväkodin kautta. Ystävien kanssa urdu, arabia ja englanti. Meillä luetaan, keskustellaan ja pelaillaan strategialautapelejä paljon, eikä lapsille ole ollut mikään kummoinen saavutus oppia nuo eri kielet. Minä en hetkeäkään miettinyt, puhunko lapsille suomea vai englantia, vaikka englanti on työkieleni ja lähes natiivipuhujaa vastaavaa. Suomi on kuitenkin tunnekieleni ja haluan, että lapseni pääsevät käsiksi minun puolen kulttuuriperintöön. Lisäksi minusta on plussaa, että isompana he voivat halutessaan lähteä esim opiskelijavaihtoon Suomeen.
Mutta jos Apn ensimmäinen kieli ja tunnekieli on englanti, niin tottakai puhuu englantia. Toisaalta kannattaa muistaa, että kyllä normaalilla tiedonkäsittelyn kapasiteetilla varustettu lapsi oppii helposti useammankin kuin kaksi kieltä, mutta jotta kaikissa kielissä sanavarasto kehittyisi riittävän laajaksi, on kodissa vanhempien tehtävä muutakin kuin näprätä puhelinta. Keskusteluun, lukemiseen, leikkimiseen lapsen kanssa eri kielillä pitää varata aikaa ja jos sitä (tai motivaatiota) ei ole, niin silloin vähemmän kieliä on ehkä parempi.
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittaja itse on ns puolikielinen? Jos ”ensimmäinen kieli” on englanti, mutta äidinkieli suomi..? Näin ollen aloittaja ei pysty ehkä ymmärtämään kokonaisen äidinkielen hallinnan kauneutta ja tärkeyttä mm itseilmaisun (jota kautta itsetunnon, minä-käsityksen...) kehittymiselle...
Molemmat vanhemmat puhukoon lapselleen äidinkieltään. Eli sitä, millä kielellä osaat juurikin hassutella, loruilla, keksiä lempinimiä, käyttää loogisesti näissä yhteyksissä.
Esim nyt keksin päästäni lorun joka kertoo pupuista: ”vipsis vopsis vipeltää, puput loikkii ja pupeltaa”. Vipeltäminen on vips ja vops (ei esim hips ja hops tai vips ja vaps), pupeltaa liittyy pupun tapaan syödä. Jne. Tämmöistä ihminen yleensä osaa ”vain” äidinkielellään tai ainakin sujuvimmin selkäytimestä sillä.
Jos aloittaja on puolikielinen eli rikasta satuilu- ja loruilukieltä ei ole, puhu vahvinta, etenkin jos se on sama kuin miehesi äidinkieli. Tämmöisessä tapauksessa lapsi hyötynee eniten ”yksikielisestä” perheestä.
Alapeukutin, kielen rikkaus on tärkeää, mutta oletukset ap:stä rumia.
Ap kirjoittaa vieläpä sangen kauniisti suomea, joka ei ole hänen vahvin kielensä. Eiköhän hänen englannistaan ja ranskastaankin löydy leikkisyyttä ja vivahteita. Kielitajua ja kielen tärkeyden ymmärrys selvästi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on niin vaikea kieli, että ehdottomasti paras ratkaisu on opettaa se ensimmäisenä kielenä. Puhut lapselle suomea, miehesi omaa äidinkieltään ja keskenänne englantia. Saksan ja ranskan lapsi oppii taatusti siellä päikyssä, koulussa ja kavereiden kanssa. Ne kuitenkin ovat rakenteeltaan hyvin lähellä englantia vrt. suomi, joka on todellinen tuska persauksissa jos sen haluaa opiskella myöhemmin. Myös englanti on helppo hioa täydelliseksi myöhemmin, kun sitä kuulee kaikkialla.
Kaiken lisäksi, jos suomi jää väliin, niin lapsella ei välttämättä koskaan tule "tunnekieltä". Hän ei opi lässytyksiä, loruja, ja olen lukenut että se voi myös vaikuttaa lapsen ja vanhemman suhteeseenkin kun vanhempi puhuu itselleen vierasta kieltä lapselle. Jos puhut suomea, luultavasti käytät niitä samoja lurituksia ja höpötyksiä kuin äitisi käytti sinulle.
Englannin kielessä on huomattavan paljon enemmän sanoja kuin suomen kielessä, joten eiköhän se loruilu ja tunnehöpsötys onnistu englanniksikin. Se kuitenkin on kieli, jota lapsen vanhemmat parhaiten osaavat.
Suomen kieli on natiivipuhujalle paljon vivahteikkaampi ja sillä on mahdollista leikitellä, mikä usein on todella vaikeaa vieraalla kielellä. Lisäksi, vähän pahaa pelkään että se englannin kielen taitotaso ei kuitenkaan ehkä ole niin hyvä. Todella monella on kovat luulot omasta taitotasostaan, mutta loppupeleissä se oma osaaminen voi rajoittua pitkälti ymmärtämiseen. Itsenäinen ilmaisu ja kielen opettaminen toiselle voi olla aivan ihan eri juttu. Lapsi kaipaa luovaa kielenkäyttöä, ja valitettavasti vuosikymmeniäkin ulkomailla asunut voi hyvin puhua kovin mekaanisesti. C2-kielitaitokin on loppupeleissä vielä todella vähän.
Tunnehöpsötys ei välttämättä todellakaan onnistu englanniksi. Usein vanhemmat periyttävät lapsilleen omilta vanhemmiltaan oppimiaan juttuja, ja joku "rabbits jump and eat" ei kyllä vielä pitkälle edistä. Mielikuvitus, luovuus, leikittely kielellä...
Jos AP 30-vuotta on asunut elämästään kaksi kolmasosaa ulkomailla, on puhunut englantia lapsuutensa ja opiskellut englanniksi, vaikeaa kuvitella ettei se olisi täysin sujuvaa. AP:n tilanteessa unohtaisin suomen, se kuulostaa täysin turhalta tilanteessanne, jos kerta vierailettekin Suomessa noin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on niin vaikea kieli, että ehdottomasti paras ratkaisu on opettaa se ensimmäisenä kielenä. Puhut lapselle suomea, miehesi omaa äidinkieltään ja keskenänne englantia. Saksan ja ranskan lapsi oppii taatusti siellä päikyssä, koulussa ja kavereiden kanssa. Ne kuitenkin ovat rakenteeltaan hyvin lähellä englantia vrt. suomi, joka on todellinen tuska persauksissa jos sen haluaa opiskella myöhemmin. Myös englanti on helppo hioa täydelliseksi myöhemmin, kun sitä kuulee kaikkialla.
Kaiken lisäksi, jos suomi jää väliin, niin lapsella ei välttämättä koskaan tule "tunnekieltä". Hän ei opi lässytyksiä, loruja, ja olen lukenut että se voi myös vaikuttaa lapsen ja vanhemman suhteeseenkin kun vanhempi puhuu itselleen vierasta kieltä lapselle. Jos puhut suomea, luultavasti käytät niitä samoja lurituksia ja höpötyksiä kuin äitisi käytti sinulle.
Englannin kielessä on huomattavan paljon enemmän sanoja kuin suomen kielessä, joten eiköhän se loruilu ja tunnehöpsötys onnistu englanniksikin. Se kuitenkin on kieli, jota lapsen vanhemmat parhaiten osaavat.
Suomen kieli on natiivipuhujalle paljon vivahteikkaampi ja sillä on mahdollista leikitellä, mikä usein on todella vaikeaa vieraalla kielellä. Lisäksi, vähän pahaa pelkään että se englannin kielen taitotaso ei kuitenkaan ehkä ole niin hyvä. Todella monella on kovat luulot omasta taitotasostaan, mutta loppupeleissä se oma osaaminen voi rajoittua pitkälti ymmärtämiseen. Itsenäinen ilmaisu ja kielen opettaminen toiselle voi olla aivan ihan eri juttu. Lapsi kaipaa luovaa kielenkäyttöä, ja valitettavasti vuosikymmeniäkin ulkomailla asunut voi hyvin puhua kovin mekaanisesti. C2-kielitaitokin on loppupeleissä vielä todella vähän.
Tunnehöpsötys ei välttämättä todellakaan onnistu englanniksi. Usein vanhemmat periyttävät lapsilleen omilta vanhemmiltaan oppimiaan juttuja, ja joku "rabbits jump and eat" ei kyllä vielä pitkälle edistä. Mielikuvitus, luovuus, leikittely kielellä...
Ap kertoo puhuvansa Suomea kankeasti, joten tunnehöpsötys varmasti onnistuu paremmin englanniksi.
Englanti on todella rikas kieli, jos sen osaa kunnolla. Sanakirjoissakin on moninkertainen määrä sanoja suomeen verrattuna, ja lorutteluun saa apua lastenkirjoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on niin vaikea kieli, että ehdottomasti paras ratkaisu on opettaa se ensimmäisenä kielenä. Puhut lapselle suomea, miehesi omaa äidinkieltään ja keskenänne englantia. Saksan ja ranskan lapsi oppii taatusti siellä päikyssä, koulussa ja kavereiden kanssa. Ne kuitenkin ovat rakenteeltaan hyvin lähellä englantia vrt. suomi, joka on todellinen tuska persauksissa jos sen haluaa opiskella myöhemmin. Myös englanti on helppo hioa täydelliseksi myöhemmin, kun sitä kuulee kaikkialla.
Kaiken lisäksi, jos suomi jää väliin, niin lapsella ei välttämättä koskaan tule "tunnekieltä". Hän ei opi lässytyksiä, loruja, ja olen lukenut että se voi myös vaikuttaa lapsen ja vanhemman suhteeseenkin kun vanhempi puhuu itselleen vierasta kieltä lapselle. Jos puhut suomea, luultavasti käytät niitä samoja lurituksia ja höpötyksiä kuin äitisi käytti sinulle.
Englannin kielessä on huomattavan paljon enemmän sanoja kuin suomen kielessä, joten eiköhän se loruilu ja tunnehöpsötys onnistu englanniksikin. Se kuitenkin on kieli, jota lapsen vanhemmat parhaiten osaavat.
Suomen kieli on natiivipuhujalle paljon vivahteikkaampi ja sillä on mahdollista leikitellä, mikä usein on todella vaikeaa vieraalla kielellä. Lisäksi, vähän pahaa pelkään että se englannin kielen taitotaso ei kuitenkaan ehkä ole niin hyvä. Todella monella on kovat luulot omasta taitotasostaan, mutta loppupeleissä se oma osaaminen voi rajoittua pitkälti ymmärtämiseen. Itsenäinen ilmaisu ja kielen opettaminen toiselle voi olla aivan ihan eri juttu. Lapsi kaipaa luovaa kielenkäyttöä, ja valitettavasti vuosikymmeniäkin ulkomailla asunut voi hyvin puhua kovin mekaanisesti. C2-kielitaitokin on loppupeleissä vielä todella vähän.
Tunnehöpsötys ei välttämättä todellakaan onnistu englanniksi. Usein vanhemmat periyttävät lapsilleen omilta vanhemmiltaan oppimiaan juttuja, ja joku "rabbits jump and eat" ei kyllä vielä pitkälle edistä. Mielikuvitus, luovuus, leikittely kielellä...
Jaksat jankuttaa, ettei ap osaa englantia, koska ilmeisesti olet vain itse päättänyt niin. Ihme mammasplainausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on miehesi äidinkieli?
Mieheni on myös viettänyt lapsuutensa englanninkielisessä maassa, ja puhuu englantia ja saksaa yhtä hyvin. Olemme aina puhuneet yhdessä englantia, koska se on kummankin helpoin kieli.
Pitävätkö natiivit englanninpuhujat sinua natiivitasoisena puhujana? Ihan uteliaisuudesta kysyn.
Puhun englantia täysin natiivisti. Suomeksi osaan kirjoittaa hyvin (tosin siihen tarvitsen enemmän aikaa ja googlea) mutta minulla on aksentti ja olen aika kankea puhumaan, koska käytän kieltä tosi vähän ja opin sen kunnolla vasta teini-iässä. Käytän töissä englantia ja ranskaa ja ajattelen aina englanniksi.
Minäkin ajattelen lähes aina englanniksi, vaikka olen muuttanut ulkomaille vasta kaksi vuotta sitten ja sitä ennen puhuin juuri ja juuri lukiotasoista englantia. Ei se välttämättä kerro vielä mitään. Natiivit kehuvat aina ja kaikkia, mutta suosittelen laajaa kielitason kartoitusta.
Voi olla, ettei sinulla itselläkään ole oikein kunnolla äidinkieltä, jos olet lapsena jäänyt paitsi omasta äidinkielestäsi. Tällaisia on paljon, esim. venäläinen ystäväni jonka äiti päätti Suomeen muuttaessaan puhua pelkkää suomea jättääkseen taakseen venäläisen kulttuurin. Tuloksena on se, että ystävällä ei ole kovin laaja sanavarasto suomeksi ja virheitä tulee satunnaisesti, mutta venäjääkään hän ei osaa.
Silloin kehottaisin puhumaan miehen äidinkieltä ja englantia, jos suomi on yksinkertaisesti vastenmielistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on miehesi äidinkieli?
Mieheni on myös viettänyt lapsuutensa englanninkielisessä maassa, ja puhuu englantia ja saksaa yhtä hyvin. Olemme aina puhuneet yhdessä englantia, koska se on kummankin helpoin kieli.
Pitävätkö natiivit englanninpuhujat sinua natiivitasoisena puhujana? Ihan uteliaisuudesta kysyn.
Puhun englantia täysin natiivisti. Suomeksi osaan kirjoittaa hyvin (tosin siihen tarvitsen enemmän aikaa ja googlea) mutta minulla on aksentti ja olen aika kankea puhumaan, koska käytän kieltä tosi vähän ja opin sen kunnolla vasta teini-iässä. Käytän töissä englantia ja ranskaa ja ajattelen aina englanniksi.
Minäkin ajattelen lähes aina englanniksi, vaikka olen muuttanut ulkomaille vasta kaksi vuotta sitten ja sitä ennen puhuin juuri ja juuri lukiotasoista englantia. Ei se välttämättä kerro vielä mitään. Natiivit kehuvat aina ja kaikkia, mutta suosittelen laajaa kielitason kartoitusta.
Voi olla, ettei sinulla itselläkään ole oikein kunnolla äidinkieltä, jos olet lapsena jäänyt paitsi omasta äidinkielestäsi. Tällaisia on paljon, esim. venäläinen ystäväni jonka äiti päätti Suomeen muuttaessaan puhua pelkkää suomea jättääkseen taakseen venäläisen kulttuurin. Tuloksena on se, että ystävällä ei ole kovin laaja sanavarasto suomeksi ja virheitä tulee satunnaisesti, mutta venäjääkään hän ei osaa.
Silloin kehottaisin puhumaan miehen äidinkieltä ja englantia, jos suomi on yksinkertaisesti vastenmielistä.
Mikä saa sinut päättelemään, ettei ap:llä olisi äidinkieltä? Se, että hän kirjoittaa erinomaista suomea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on niin vaikea kieli, että ehdottomasti paras ratkaisu on opettaa se ensimmäisenä kielenä. Puhut lapselle suomea, miehesi omaa äidinkieltään ja keskenänne englantia. Saksan ja ranskan lapsi oppii taatusti siellä päikyssä, koulussa ja kavereiden kanssa. Ne kuitenkin ovat rakenteeltaan hyvin lähellä englantia vrt. suomi, joka on todellinen tuska persauksissa jos sen haluaa opiskella myöhemmin. Myös englanti on helppo hioa täydelliseksi myöhemmin, kun sitä kuulee kaikkialla.
Kaiken lisäksi, jos suomi jää väliin, niin lapsella ei välttämättä koskaan tule "tunnekieltä". Hän ei opi lässytyksiä, loruja, ja olen lukenut että se voi myös vaikuttaa lapsen ja vanhemman suhteeseenkin kun vanhempi puhuu itselleen vierasta kieltä lapselle. Jos puhut suomea, luultavasti käytät niitä samoja lurituksia ja höpötyksiä kuin äitisi käytti sinulle.
Englannin kielessä on huomattavan paljon enemmän sanoja kuin suomen kielessä, joten eiköhän se loruilu ja tunnehöpsötys onnistu englanniksikin. Se kuitenkin on kieli, jota lapsen vanhemmat parhaiten osaavat.
Suomen kieli on natiivipuhujalle paljon vivahteikkaampi ja sillä on mahdollista leikitellä, mikä usein on todella vaikeaa vieraalla kielellä. Lisäksi, vähän pahaa pelkään että se englannin kielen taitotaso ei kuitenkaan ehkä ole niin hyvä. Todella monella on kovat luulot omasta taitotasostaan, mutta loppupeleissä se oma osaaminen voi rajoittua pitkälti ymmärtämiseen. Itsenäinen ilmaisu ja kielen opettaminen toiselle voi olla aivan ihan eri juttu. Lapsi kaipaa luovaa kielenkäyttöä, ja valitettavasti vuosikymmeniäkin ulkomailla asunut voi hyvin puhua kovin mekaanisesti. C2-kielitaitokin on loppupeleissä vielä todella vähän.
Tunnehöpsötys ei välttämättä todellakaan onnistu englanniksi. Usein vanhemmat periyttävät lapsilleen omilta vanhemmiltaan oppimiaan juttuja, ja joku "rabbits jump and eat" ei kyllä vielä pitkälle edistä. Mielikuvitus, luovuus, leikittely kielellä...
Jaksat jankuttaa, ettei ap osaa englantia, koska ilmeisesti olet vain itse päättänyt niin. Ihme mammasplainausta.
Minä vastasin minulle osoitettuun kommenttiin, en kommentoinut aloittajan tapausta. Mutta fakta on, että moni ulkomailla asuva luottaa omaavansa erinomaisen, natiivitasoisen kielitaidon. Miksikö? Siksi, että he ymmärtävät lähes sataprosenttisesti sitä toista kieltä. Oman ilmaisun puutteiden suhteen on usein sokea, koska esimerkiksi sanavaraston laajuus ja kyky käyttää monipuolisia rakenteita ei usein ilmene arkielämässä. Kun selviää arjessa ongelmitta, usein ajattelee että asiat ovat hyvin. Ja niin ovatkin, kun pystyy välittämään viestejä ja vastaanottamaan niitä, mutta kielitaito ei kyllä siinä vaiheessa ole vielä lähelläkään ylittämässä omaa äidinkieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on miehesi äidinkieli?
Mieheni on myös viettänyt lapsuutensa englanninkielisessä maassa, ja puhuu englantia ja saksaa yhtä hyvin. Olemme aina puhuneet yhdessä englantia, koska se on kummankin helpoin kieli.
Pitävätkö natiivit englanninpuhujat sinua natiivitasoisena puhujana? Ihan uteliaisuudesta kysyn.
Puhun englantia täysin natiivisti. Suomeksi osaan kirjoittaa hyvin (tosin siihen tarvitsen enemmän aikaa ja googlea) mutta minulla on aksentti ja olen aika kankea puhumaan, koska käytän kieltä tosi vähän ja opin sen kunnolla vasta teini-iässä. Käytän töissä englantia ja ranskaa ja ajattelen aina englanniksi.
Minäkin ajattelen lähes aina englanniksi, vaikka olen muuttanut ulkomaille vasta kaksi vuotta sitten ja sitä ennen puhuin juuri ja juuri lukiotasoista englantia. Ei se välttämättä kerro vielä mitään. Natiivit kehuvat aina ja kaikkia, mutta suosittelen laajaa kielitason kartoitusta.
Voi olla, ettei sinulla itselläkään ole oikein kunnolla äidinkieltä, jos olet lapsena jäänyt paitsi omasta äidinkielestäsi. Tällaisia on paljon, esim. venäläinen ystäväni jonka äiti päätti Suomeen muuttaessaan puhua pelkkää suomea jättääkseen taakseen venäläisen kulttuurin. Tuloksena on se, että ystävällä ei ole kovin laaja sanavarasto suomeksi ja virheitä tulee satunnaisesti, mutta venäjääkään hän ei osaa.
Silloin kehottaisin puhumaan miehen äidinkieltä ja englantia, jos suomi on yksinkertaisesti vastenmielistä.
Mikä saa sinut päättelemään, ettei ap:llä olisi äidinkieltä? Se, että hän kirjoittaa erinomaista suomea?
Ei, vaan se, että hän on oppinut suomen vasta teininä. Silloin on usein kaksi vähän vajaata äidinkieltä tai ei ollenkaan "varsinaista" äidinkieltä, eli sitä joka opitaan vauvavaiheessa äänteineen päivineen niin, että oma äiti on natiivipuhuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on niin vaikea kieli, että ehdottomasti paras ratkaisu on opettaa se ensimmäisenä kielenä. Puhut lapselle suomea, miehesi omaa äidinkieltään ja keskenänne englantia. Saksan ja ranskan lapsi oppii taatusti siellä päikyssä, koulussa ja kavereiden kanssa. Ne kuitenkin ovat rakenteeltaan hyvin lähellä englantia vrt. suomi, joka on todellinen tuska persauksissa jos sen haluaa opiskella myöhemmin. Myös englanti on helppo hioa täydelliseksi myöhemmin, kun sitä kuulee kaikkialla.
Kaiken lisäksi, jos suomi jää väliin, niin lapsella ei välttämättä koskaan tule "tunnekieltä". Hän ei opi lässytyksiä, loruja, ja olen lukenut että se voi myös vaikuttaa lapsen ja vanhemman suhteeseenkin kun vanhempi puhuu itselleen vierasta kieltä lapselle. Jos puhut suomea, luultavasti käytät niitä samoja lurituksia ja höpötyksiä kuin äitisi käytti sinulle.
Englannin kielessä on huomattavan paljon enemmän sanoja kuin suomen kielessä, joten eiköhän se loruilu ja tunnehöpsötys onnistu englanniksikin. Se kuitenkin on kieli, jota lapsen vanhemmat parhaiten osaavat.
Suomen kieli on natiivipuhujalle paljon vivahteikkaampi ja sillä on mahdollista leikitellä, mikä usein on todella vaikeaa vieraalla kielellä. Lisäksi, vähän pahaa pelkään että se englannin kielen taitotaso ei kuitenkaan ehkä ole niin hyvä. Todella monella on kovat luulot omasta taitotasostaan, mutta loppupeleissä se oma osaaminen voi rajoittua pitkälti ymmärtämiseen. Itsenäinen ilmaisu ja kielen opettaminen toiselle voi olla aivan ihan eri juttu. Lapsi kaipaa luovaa kielenkäyttöä, ja valitettavasti vuosikymmeniäkin ulkomailla asunut voi hyvin puhua kovin mekaanisesti. C2-kielitaitokin on loppupeleissä vielä todella vähän.
Tunnehöpsötys ei välttämättä todellakaan onnistu englanniksi. Usein vanhemmat periyttävät lapsilleen omilta vanhemmiltaan oppimiaan juttuja, ja joku "rabbits jump and eat" ei kyllä vielä pitkälle edistä. Mielikuvitus, luovuus, leikittely kielellä...
Jaksat jankuttaa, ettei ap osaa englantia, koska ilmeisesti olet vain itse päättänyt niin. Ihme mammasplainausta.
Minä vastasin minulle osoitettuun kommenttiin, en kommentoinut aloittajan tapausta. Mutta fakta on, että moni ulkomailla asuva luottaa omaavansa erinomaisen, natiivitasoisen kielitaidon. Miksikö? Siksi, että he ymmärtävät lähes sataprosenttisesti sitä toista kieltä. Oman ilmaisun puutteiden suhteen on usein sokea, koska esimerkiksi sanavaraston laajuus ja kyky käyttää monipuolisia rakenteita ei usein ilmene arkielämässä. Kun selviää arjessa ongelmitta, usein ajattelee että asiat ovat hyvin. Ja niin ovatkin, kun pystyy välittämään viestejä ja vastaanottamaan niitä, mutta kielitaito ei kyllä siinä vaiheessa ole vielä lähelläkään ylittämässä omaa äidinkieltä.
Ap kirjoittaa suomeakin niin hyvin, että hän kävisi natiivista. Jos hän tiedostaa heikkoutensa suomen suhteen, miksi hänen käsityksensä omasta englannin taidosta ei voisi olla realistinen?
Puhun englantia täysin natiivisti. Suomeksi osaan kirjoittaa hyvin (tosin siihen tarvitsen enemmän aikaa ja googlea) mutta minulla on aksentti ja olen aika kankea puhumaan, koska käytän kieltä tosi vähän ja opin sen kunnolla vasta teini-iässä. Käytän töissä englantia ja ranskaa ja ajattelen aina englanniksi.