Miksi ihmiset eivät ymmärrä miten hirveää yksinäisyys voi olla?

Riippuu ihan millainen oot

"Miksi ihmiset eivät ymmärrä miten hirveää yksinäisyys voi olla?"

Miten se vaikuttaisi yksinäisyyteesi vaikka kaikki maailman ihmiset ymmärtäisivät miten hirveää se on?

Helpottaisiko se oloasi? Olla ymmärretty?

Yksinäisyyteenhän on aina joku syy, ei ihminen syrjäydy ihan ilman aikojaan. Jos sille syylle ei mitään tee, ei mikään muutu.

Kukaan ei väkisin voi ystäväksi alkaa, ystävyys on molemminpuolista tai sitä ei ole ollenkaan.

Ystävyys on osattava ja uskallettava ottaa vastaan. Toisen muurin yli tai läpi ei kukaan voi tunkeutua kun vastus on niin kova. Sanotaan että minua on kiusattu, olen kokenut sitä ja tätä. Mikään ei kuitenkaan muutu jos ei aloita omasta itsestään ja ala tehdä asialle jotain.

Mitään valmista ystävyyden pakettia ei kukaan kenellekään voi tuoda ja tarjota, valmista käyttöön.

Kun yksinäisyyttä valittava vetäytyy pois, ei osallistu. Jo pelkkä asento ja ilme on torjuva, ei se todellakaan ketään houkuttele eikä rohkaise lähestymään. Sitä ajattelee että tuo haluaa olla rauhassa, enpä häiritse. 

Silloin on turha syyttää niitä muita. Kun itse tekee asennoitumisellaan selväksi että älä lähesty.

Asioista valittaminen ja syyttely ei johda mihinkään. Kyllä se omasta itsestä on lähdettävä, syitten ja seurausten tajuaminen ja aito ja vahva halu tehdä jotain ongelmiensa eteen. Valmista ei todellakaan eteen tuoda. 

Vähänpä tiedät. Ei ystävää tai edes mukavaa tuttavuutta oteta tuosta vaan vaikka kuinka olisi helppoa alkaa jutella vieraidenkin kanssa. Olen yrittänyt päästä tekemään edes satunnaista vapaaehtoistyötä, esim. ulkoiluttamaan vanhuksia, mutta eiväthän järjestöt vastaa saatika hoivakodit. Aika tyhjältä elämä tuntuu. Ja toki itse siitä olen vastuussa, eivät toiset. Mutta jos minun kohtalo on olla ilman ystävää, pitää vain pärjätä. Viihdynkin paljon yksikseni, mutta rajansa silläkin. Pidemmän päälle alkaa huomata jo sosiaalisissa taidoissa, että nekin ruostuvat kun kontaktit rajoittuvat kaupan kassaan. 

Totaaliyksinäisyydessä on selvästi erilaisia vaiheita tai siis ainakin mulla on. Ensi alkuun ja myöhemminkin aina jaksoittain sitä pitää yksinäisyyttä noin 100x parempana kuin niitä huonoja / itselle vääränlaisia kavereita, mutta sitten taas aikansa yksinäisenä oltuaan sitä kummasti alkaa miettiä, että ehkä ne huonot / itselle vääränlaisetkin kaverit (tai edes tutut) olisi sitten kuitenkin parempi kuin tämä, ettei ole kerrassaan yhtään ketään.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti mieluummin yksin kuin väärien ihmisten seurassa.

Suurta yksinäisyyttä voi kokea huonossa ja väärässä seurassa, vaikka sadan ihmisen keskellä. Tämän lisäksi ei kannata sotkea keskenään yksinäisyyttä ja yksin oloa. Viimeksimainitussa on tultava juttuun itsensä kanssa. Sekään ei onnistu kaikilta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

No vähän näin itsekin ajattelen. Yksinäinen voisi myös itse tehdä aktiivisesti jotain sille, ettei ole yksin: mennä harrastuksiin, joissa tapaa muita ihmisiä, osallistua seurakunnan tapahtumiin, lähteä tekemään jotain vapaaehtoistyötä jne.

Ei se meidän "ei yksinäistenkään" elämä sen ihmeellisempää ole. Itse käyn töissä ja se täyttää sosiaaliset tarpeet ja vähän ylikin. Ei mulla ole vapaa-ajalla ystäviä. En edes harrasta mitään kodin ulkopuolella. Mutta olen tyytyväinen näin. 

Jumala auttaisi jos vaan haluaisit Hänen apua

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyteen tottuu. Olen itse ollut yksinäinen jo 15 vuotta. Olen oikeasti yksinäinen ilman perhettä, vanhempia ja ystäviä.

Tottuu ja turtuu, mutta silti mun on edelleen pakko olla pääsääntöisesti ajattelematta koko asiaa eli olen ulkoistanut itseni omasta elämäntilanteestani ja oikeastaan elämästänikin. Olen lähinnä vain elossa mutten elä.

Esim tämä ketju sai aikaan sen saman musertavan möykyn sisuksiin enkä toisaalta nytkään pysty ajattelemaan sitä miltä tämä yksinäisyys oikeasti tuntuu. Kaikki on hyvin tai siis ok, kunhan en vain tunne mitään enkä ns keikuta venettä.