Miksi ihmiset eivät ymmärrä miten hirveää yksinäisyys voi olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

Juu. Suomalaiset ovat tosi huonoja sosiaalisissa suhteissaan. Mustasukkaisia ja yhdenmukaista käytöstä odottavia. 

Englannissa ainakin paremmissa piireissä on kai tapa että kukaan ei istu juhlissa puolisonsa vieressä. Minusta Suomessakin voitaisiin noudattaa käytäntöä. Olen tosi ujo ja huono puhumaan vieraiden kanssa. Mutta kyllä suomalaiset ovat niin metsäläisiä ettei täällä osata käyttytyä juhlissa. Häät tms. juhla ei ole mikään parien yksityinen illallinen vaan julkinen tilaisuus jossa on tarkoitus keskustella kaikkien kanssa. Ei ole mitään ns. perhejuhlaa kuten juntit sen ymmärtävät. Kulttuuri on tässä suhteessa vinoutunut eikä täällä edes ymmärretä tuollaisen juhlan funktiota. Ei ymmärretä yksityisen ja julkisen eroa.

Olet tosi ujo ja huono puhumaan vieraiden kanssa, mutta kuitenkin haluaisit juhlissa istua jonkun tuntemattoman vieressä? Miksi ihmeessä?

https://lahdemukaan.fi/

Käyttäjä431 kirjoitti:

Yksinaisyydessa on myos se ongelma, etta jotenkin tulee vaikeaksi lahtea niihin 'ryhmiin' tai 'aktiviteetteihin' jossa sitten ehka tapaisi uusia ihmisia. Kutsukaa hyvat ihmiset niita hiukka introvertteja ihmisia ulos ja porukkaan. Let's change this world!

Ehdotuksessasi on se ongelma, että meissä suomalaisissa on aika vähän yltiösosiaalisia ihmisiä, jotka haluaisivat käyttää kaiken työltä, perheeltä, kodilta, harrastuksilta ja nukkumiselta jäävän aikansa perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa olemiseen. Monilla kun ongelmana on, ettei ehdi tai jaksa pitää yhteyttä omasta mielestään riittävästi edes kaikkein läheisimpiin ihmisiin ja podetaan mahdollisesti huonoa omaatuntoakin tilanteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

Täsmälleen näin. Ja oikeasti minäkään en ole edes kiinnostunut miettimään muiden yksinäisyyksiä, sillä en voi sille mitään. En halua pelastaa yhtään outoa tyyppiä ja alkaa kaveeraamaan heidän kanssaan väen väkisillä. Sääliystävillä ei tee mitään.

Minulla on ollut aina ystäviä ja ystävystyn helposti. Ystäväni ovat aivan upeita ihania ihmisiä, joilla kaikilla on erilaiset elämäntarinat. Yksikään heistä ei ole mikään raskas kiviriippa minulle, vaan he ovat aikuisia eri ikäisiä ihmisiä, joilla on lämmin sydän.

Jos jollakin ei ole ystäviä, niin hän ei ole edes yrittänyt löytää sellaisia. Hän ei ole varmasti edes antanut mahdollisuutta muille, vaan he vain rypevät siinä yksinäisyydessään ihan ilokseen.

Miksiköhän noin kamalalla ihmisillä on paljon ystäviä- ehkä sinä olet se porukan outo tyyppi, jota säälitään?

Ihmisten seurassa eniten tuntee yksinäisyyttä, mutta ei kyllä ikinä yksin ollessa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

Täsmälleen näin. Ja oikeasti minäkään en ole edes kiinnostunut miettimään muiden yksinäisyyksiä, sillä en voi sille mitään. En halua pelastaa yhtään outoa tyyppiä ja alkaa kaveeraamaan heidän kanssaan väen väkisillä. Sääliystävillä ei tee mitään.

Minulla on ollut aina ystäviä ja ystävystyn helposti. Ystäväni ovat aivan upeita ihania ihmisiä, joilla kaikilla on erilaiset elämäntarinat. Yksikään heistä ei ole mikään raskas kiviriippa minulle, vaan he ovat aikuisia eri ikäisiä ihmisiä, joilla on lämmin sydän.

Jos jollakin ei ole ystäviä, niin hän ei ole edes yrittänyt löytää sellaisia. Hän ei ole varmasti edes antanut mahdollisuutta muille, vaan he vain rypevät siinä yksinäisyydessään ihan ilokseen.

Miksiköhän noin kamalalla ihmisillä on paljon ystäviä- ehkä sinä olet se porukan outo tyyppi, jota säälitään?

Ohis. .. Ihmisillä, jotka ovat hauskaa seuraa, on yleensä paljon kavereita. Ei siihen sen ihmeellisempää tarvita.

Oletko minä teininä?

Ratkaisin asian siten, että opettelin olemaan yksin. En enää kaipaa ihmisiä, kun on tarpeeksi kauan "sivustaseuraaja" huomaa valtaosan ihmisistä olevan aika yksinkertaisia. Sellaisia, joilla ei loppujenlopuksi ole mitään annettavaa.

Jaa. Nykyään nautin yksinäisyydestä. En edes halua enää ystäviä. Mutta olihan se joskus 20-vuotiaana kova paikka, kun ei ollut ketään kenen kanssa mennä ulos ja matkustella ym. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

Täsmälleen näin. Ja oikeasti minäkään en ole edes kiinnostunut miettimään muiden yksinäisyyksiä, sillä en voi sille mitään. En halua pelastaa yhtään outoa tyyppiä ja alkaa kaveeraamaan heidän kanssaan väen väkisillä. Sääliystävillä ei tee mitään.

Minulla on ollut aina ystäviä ja ystävystyn helposti. Ystäväni ovat aivan upeita ihania ihmisiä, joilla kaikilla on erilaiset elämäntarinat. Yksikään heistä ei ole mikään raskas kiviriippa minulle, vaan he ovat aikuisia eri ikäisiä ihmisiä, joilla on lämmin sydän.

Jos jollakin ei ole ystäviä, niin hän ei ole edes yrittänyt löytää sellaisia. Hän ei ole varmasti edes antanut mahdollisuutta muille, vaan he vain rypevät siinä yksinäisyydessään ihan ilokseen.

Miksiköhän noin kamalalla ihmisillä on paljon ystäviä- ehkä sinä olet se porukan outo tyyppi, jota säälitään?

Tai sitten hän ei ole se säälittävä tyyppi, vaan tavallinen ihminen jolla on rajallisesti aikaa. Hän pystyy varmasti olemaan hyvä ystävä ystävilleen, mutta tutustuminen johonkin yksinäiseen ihmiseen vie aikaa liikaa ja se ei kiinnosta oikeasti. Sitä paitsi yksinäinen ei ole välttämättä ihan syyttä suotta yksinäinen, muutenhan hänellä olisi ystäviä.

Niin kuin äsken joku jo kirjoittikin, niin yksikään ihminen ei pysty omilta päivätyöltään, perheeltään ja harrastuksiltaan venymään enempää ja käyttämään aikaa vielä uusiin vaikeisiin ihmissuhteisiin. Ei ihmisten tarvitse olla mitään yliystävällisiä terapeutteja näille yksinäisille, ottaa heitä leikkeihin mukaan ja huolehtia, että yksinäiset ovat onnellisia ja hyväntuulisia. Ja tottahan se on, että koko maailmaa ei pysty pelastamaan, eli tässä tapauksessa yksinäisiä ihmisiä.

Oikea ystävyys on enimmäkseen helppoa ja tasavertaista. Joskus ystävyydessä on luonnollisesti mäkistä ja mahdollinen vetovastuu ystävyydessä saattaa vaihdella, mutta jos vetovastuu on koko ajan sillä, jolla on muitakin ystäviä, niin toisen perässä hilaaminen, jatkuva tsemppaus ja kaikki tuntuu väsyttävältä. Ystävyydestä pitää tulla levollinen hyvä mieli, siinä jos missä pitää kemioiden kohdata. Jos kemiat eivät kohtaa, niin ystävyys ei ole ystävyyttä, vaan korkeintaan kaveruutta.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä431 kirjoitti:

Yksinaisyydessa on myos se ongelma, etta jotenkin tulee vaikeaksi lahtea niihin 'ryhmiin' tai 'aktiviteetteihin' jossa sitten ehka tapaisi uusia ihmisia. Kutsukaa hyvat ihmiset niita hiukka introvertteja ihmisia ulos ja porukkaan. Let's change this world!

Ehdotuksessasi on se ongelma, että meissä suomalaisissa on aika vähän yltiösosiaalisia ihmisiä, jotka haluaisivat käyttää kaiken työltä, perheeltä, kodilta, harrastuksilta ja nukkumiselta jäävän aikansa perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa olemiseen. Monilla kun ongelmana on, ettei ehdi tai jaksa pitää yhteyttä omasta mielestään riittävästi edes kaikkein läheisimpiin ihmisiin ja podetaan mahdollisesti huonoa omaatuntoakin tilanteesta. 

Näin se on, joka sana on totta. Minulla on työ, kolme lasta, mies, aika iäkkäät vanhemmat, talo, piha ja neljä ystävää. Niiden kanssa menee yllättävän paljon aikaa ja juuri niihin haluan aikani menevänkin. Lisäksi haluan ihan ikioma aikaa, aikaa vain minulle ja ajatuksilleni.

Kauempana asuviin ystäviini pidän yhteyttä viesteillä ja puheluilla, lähellä olevien kanssa käyn joskus kävelyllä tai kahvilla, mutta heidänkin kanssaan ystävyys on enemmänkin soittelua ja viestittelyä, koska aikaa ei ole enempää. Se on silti hyvää ystävyyttä, jopa vuosikymmenien mittaista ja ehdottoman luotettavaa ystävyyttä.

Mihin väliin siihen ottaisin vielä jonkun yksinäisen ihmisen? Ihmisen, joka ei ehkä sopeutuisi tähän ajankäyttööni ja joka vaatisi enemmän kuin pystyn antamaan? En halua jakaa enää itseäni enempää, sillä jo nyt tunnen, että esimerkiksi vanhempani eivät saa niin paljoa aikaa kuin haluaisin heille antaa. Vanhempani ovat vielä aika hyvässä kunnossa, mutta viiden vuoden päästä tilanne voi ola jo täysin toinen.

En oikeastaan siis edes halua yhden yhtä uutta ystävää lisää. Jo ajatuskin on jotenkin vastenmielinen.

Miksi ap olet yksinäinen? Mikä on syy, että sinulla ei ole ystäviä? Vai olisiko sinulla ystäviä, mutta sinä et ole ystävä? Osaatko sinä ap olla ystävä vai oletko kaikille vain valittava, itsesäälinen ja syyllistävä ihminen? Syytätkö siis muita ihmisiä ystävättömyydestäsi?

Onko ystävättömyys muka syy itsariajatuksiisi ja loppuisivatko itsetuhoiset ajatuksesi olevinaan ystävyyteen?

Kaveriporukat eivät ole mitään kasvuyrityksiä, joiden tarkoituksena on kasvaa mahdollisimman suuriksi. Niiden tarkoitus on, että porukkaan kuuluvat viihtyvät toistensa seurassa ja tekevät yhdessä asioita. Mitä suuremmaksi porukka kasvaa sitä todennäköisemmin kaikki eivät viihdykään, yhteinen tekeminen ei ole kaikille mieluisaa tai yhteiseen tekemiseen on vaikea löytää kaikille sopivaa aikaa. 

Entisessä työpaikassani oli porukka, joka tykkäsi järjestää vapaa-ajoillakin yhteisiä juttuja. Kaikilla oli lapsia ja näihin yhteisiin juttuihin otettiin lapset mukaan. Tapaamiset järjestettiinkin siten, että myös lapset viihtyvät. Porukkaan tuli myöhemmin mukaan kaksi lapsetonta työkaveria eikä heitä ihan ymmärrettävästi kiinnostanut aiemmin tehdyt asiat. Alettiin järjestää yhteisiä juttuja ilman lapsia. Osa alkuperäisestä porukasta jäi samantien pois, koska he olivat kuuluneet porukkaan nimenomaan lapsille sopivien juttujen vuoksi,  ja jonkin ajan päästä myös tapaamisia eniten järjestänyt henkilö. Tapaamiset harvenivat ja lopulta porukassa ei ollut enää kuin nämä kaksi lapsetonta ja yksi perheellinen eikä yhteisiä juttuja enää järjestetty. 

Yksinäisyyteen tottuu. Olen itse ollut yksinäinen jo 15 vuotta. Olen oikeasti yksinäinen ilman perhettä, vanhempia ja ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä431 kirjoitti:

Yksinaisyydessa on myos se ongelma, etta jotenkin tulee vaikeaksi lahtea niihin 'ryhmiin' tai 'aktiviteetteihin' jossa sitten ehka tapaisi uusia ihmisia. Kutsukaa hyvat ihmiset niita hiukka introvertteja ihmisia ulos ja porukkaan. Let's change this world!

Mistä introvertin tunnistaa? Ja mistä tietää, että introvertti olisi yksinäinen? Introvertillahan saattaa hyvinkin olla ihmissuhteita eikä kaipaa niitä yhtään enempää, koska on kintrovertti. 

Kysyä voi aina, eikä tarvitse loukkantua, jos juuri sinun erinomainen seurasi ei kysytylle kelpaisikaan, vaan siinähän se syy taitaa olla miksi ei haluta kysyä yksinäisiä mukaan.

Itsekkäitä paskiaisia ne yksinäisyydestä aina volisevat on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä431 kirjoitti:

Yksinaisyydessa on myos se ongelma, etta jotenkin tulee vaikeaksi lahtea niihin 'ryhmiin' tai 'aktiviteetteihin' jossa sitten ehka tapaisi uusia ihmisia. Kutsukaa hyvat ihmiset niita hiukka introvertteja ihmisia ulos ja porukkaan. Let's change this world!

Mistä introvertin tunnistaa? Ja mistä tietää, että introvertti olisi yksinäinen? Introvertillahan saattaa hyvinkin olla ihmissuhteita eikä kaipaa niitä yhtään enempää, koska on kintrovertti. 

Kysyä voi aina, eikä tarvitse loukkantua, jos juuri sinun erinomainen seurasi ei kysytylle kelpaisikaan, vaan siinähän se syy taitaa olla miksi ei haluta kysyä yksinäisiä mukaan.

Sattumoisin olen itse introvertti ja mua ihmetyttää, mistä olet saanut päähäsi ajatuksen, että introvertit ilahtuisivat, jos heitä alettaisiin pyytää ulos ja milloin minnekin? Tiedätkö edes, mitä introvertti tarkoittaa? Ei se ole yksinäisen synonyymi. 

Masentuneen, itsetuhoisen ja surullisen ihmisen seura ei ole kovin virkistävää. Uusiin ihmisiin tutustuessa on tärkeää, ettei kohtaaminen kuormita kumpaakaan osapuolta. Kohtaamisten täytyy olla positiivisia kokemuksia, jotta toiseen haluaisi pitää yhteyttä myöhemminkin. Keskustelujen pitäisi olla hauskoja tai kiinnostavia, jotta mielenkiinto heräisi. 

Monille aikuisille riittää muiden ihmissuhteiden ja muun elämän lisäksi muutama kaveri, joita tavataan ja joihin pidetään yhteyttä silloin tällöin. Jos yksinäisyyden haluaisi poistaa kavereilla, kavereita pitäisi olla useita. Paitsi jos on erittäin introvertti ja vähempikin yhteydenpito riittää. Liian tiiviin yhteydenpidon yrittäminen todennäköisesti vain karkoittaa uuden tuttavan, ellei tämä itse ole yksinäinen tai muuten kaipaa tiivistä yhteydenpitoa. Kun tutustut johonkin uuteen ihmiseen, et voi olettaa,  että hän sinun vuoksesi vähentäisi yhteydenpitoaan muihin kavereihinsa tai muuttaisi oman elämänsä muita asioita yhtään mitenkään. Hänen elämäänsä viimeksi tulleena et voi kiilata muiden hänen elämässään jo olevien ohi. Tuskin itsekään haluaisit, että kaverisi jonkun uuden ihmisen tavattuaan alkaisi vähentää yhteydenpitoaan sinuun. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap olet yksinäinen? Mikä on syy, että sinulla ei ole ystäviä? Vai olisiko sinulla ystäviä, mutta sinä et ole ystävä? Osaatko sinä ap olla ystävä vai oletko kaikille vain valittava, itsesäälinen ja syyllistävä ihminen? Syytätkö siis muita ihmisiä ystävättömyydestäsi?

Onko ystävättömyys muka syy itsariajatuksiisi ja loppuisivatko itsetuhoiset ajatuksesi olevinaan ystävyyteen?

Jotkut yksinäiset tuntuvat hakeutuvan niiden ihmisten seuraan, jollaisia he haluaisivat olla, eivätkä niiden, jollaisia he ovat. Enkä nyt tarkoita yksinäisyyttä. Valitettavasti vaan feikkaaminen tulee ennemmin tai myöhemmin ilmi. Hyvin usein ennemmin eli ihmissuhde ei pääse edes kunnolla alkuun, kun toinen jo huomaa feikkaamisen. 

Vierailija kirjoitti:

Kauan olet ollut yksin? Jos jaksat olla 5v yksin omassa asunnossa niin sen jälkeen yksinäisyys helpottaa ja et enään kaipaa muita ihmisiä koskaan.

Itselläni on justiinsa päinvastoin. Olin vuosikausia yksin kotona (opiskelin ja kävin töissä, mutta töissä kaikki oli 30 vuotta minua vanhempia) ja olen viime aikoina yrittänyt hakea ystäviä deittipalstoja kautta.

Siteeraan V.A. Koskenniemeä, se meni jotenkin näin,

”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,

yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot,

-

-

- yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket

Ainoa uskollinen on oma varjosi vain”