Miksi ihmiset eivät ymmärrä miten hirveää yksinäisyys voi olla?

Olen vanhempi ja eräässä yhdistyksessä aktiivinen. Vaikka olemme "kaikki" koolla joskus, olen huomannut että parhaiten ihmisiin tutustuu kun juttelee yhden tai kahden kanssa kerrallaan.

Ei koskaan puhuta pahaa muista, ei haittaa vaikka muut kuulisi.

Mutta sellainen että jokainen tulee kohdatuksi yksilönä, eikä vain ulvo lauman mukana.

Nuorisoporukoidenkin kanssa auttaisi, jos juttelee yhden kanssa kerrallaan, jotta jokainen kokisi tulleensa kuulluksi.

Asutko syrjässä AP? Kaupungeissa on ryhmiä ja yhdistyksiä. Ja nyt, kuten aina syksyllä, pitää aloittaa uusi harrastus. Projekteja olla pitää.

Yksinäisyys on eri asia kuin yksin oleminen. Yksinäisyys on tunne. Ja se tunne tulee usein yksin olemisesta. Kaikki eivät koe itseään yksinäiseksi olleessaan yksin. Tämä keskustelu koskee kuitenkin nimenomaan yksinäisyyttä joten yksin viihtyvät voisivat jättää kommentoimatta. 

Korkea älykkyys vie väkisin asemaan jossa on vaan vähän seuraa josta nauttii. Tosin se estää myös ikävystymisen ja negailun usein. Mutta hyvin älykkäillä on konflikteja henkilösuhteissa usein ja helposti koska heitä on vaikeaa muitten seurata ja tulevat väärinymmärretyksi usein. Tämä johtaa yksinäisyyteen.

Yksinaisyydessa on myos se ongelma, etta jotenkin tulee vaikeaksi lahtea niihin 'ryhmiin' tai 'aktiviteetteihin' jossa sitten ehka tapaisi uusia ihmisia. Kutsukaa hyvat ihmiset niita hiukka introvertteja ihmisia ulos ja porukkaan. Let's change this world!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä moni sen varmaan ymmärtää tai voi kuvitella. Minkä ne ihmiset kuitenkaan sinun yksinäisyydellesi voivat? Ei heillä myöskään ole velvollisuutta ryhtyä kenellekään seuraa pitämään.

Täsmälleen näin. Ja oikeasti minäkään en ole edes kiinnostunut miettimään muiden yksinäisyyksiä, sillä en voi sille mitään. En halua pelastaa yhtään outoa tyyppiä ja alkaa kaveeraamaan heidän kanssaan väen väkisillä. Sääliystävillä ei tee mitään.

Minulla on ollut aina ystäviä ja ystävystyn helposti. Ystäväni ovat aivan upeita ihania ihmisiä, joilla kaikilla on erilaiset elämäntarinat. Yksikään heistä ei ole mikään raskas kiviriippa minulle, vaan he ovat aikuisia eri ikäisiä ihmisiä, joilla on lämmin sydän.

Jos jollakin ei ole ystäviä, niin hän ei ole edes yrittänyt löytää sellaisia. Hän ei ole varmasti edes antanut mahdollisuutta muille, vaan he vain rypevät siinä yksinäisyydessään ihan ilokseen.

Käyttäjä431 kirjoitti:

Yksinaisyydessa on myos se ongelma, etta jotenkin tulee vaikeaksi lahtea niihin 'ryhmiin' tai 'aktiviteetteihin' jossa sitten ehka tapaisi uusia ihmisia. Kutsukaa hyvat ihmiset niita hiukka introvertteja ihmisia ulos ja porukkaan. Let's change this world!

Mistä introvertin tunnistaa? Ja mistä tietää, että introvertti olisi yksinäinen? Introvertillahan saattaa hyvinkin olla ihmissuhteita eikä kaipaa niitä yhtään enempää, koska on kintrovertti. 

Miten olet yrittänyt löytää ystäviä ap? Mitä olet tehnyt sen eteen?

Omat ystäväni ovat löytyneet milloin mistäkin matkan varrelta. Osa on minun ikäisiä noin 45 vuotiaita, osa hieman vanhempia ja pari on minua yli 45 vuotta vanhempia. Vanhin oikea ystäväni on 93 vuotias aivan ihana kotonaan yksin asuva rouva. Olemme olleet ystäviä jo yli seitsemän vuotta.

Teen vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa ja kun sitä hommaa tekee, niin vastaan voi tulla todella mahtavia ihmisiä. Kaksi tällaista senioriystävääni olen jo haudannut, mutta koskaan he eivät unohdu.

Ystävien ei siis tarvitse olla mitään samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Ystävien kanssa ei mennä myöskään oma napa edellä, vaan avoimin ystävällisin mielin.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä431 kirjoitti:

Yksinaisyydessa on myos se ongelma, etta jotenkin tulee vaikeaksi lahtea niihin 'ryhmiin' tai 'aktiviteetteihin' jossa sitten ehka tapaisi uusia ihmisia. Kutsukaa hyvat ihmiset niita hiukka introvertteja ihmisia ulos ja porukkaan. Let's change this world!

Mistä introvertin tunnistaa? Ja mistä tietää, että introvertti olisi yksinäinen? Introvertillahan saattaa hyvinkin olla ihmissuhteita eikä kaipaa niitä yhtään enempää, koska on kintrovertti. 

siis on introvertti eikä kintrovertti :D

Minä olen juuri se yksinäinen muiden keskellä.

Tiedostan että on oma vika, en ole niin sosiaalinen että jaksaisin lähteä kaikkeen mukaan niin kyselyt harvenee vuosi vuodelta.

Lapset, yrittäjyys ja metsän keskellä asuminen hankaloittaa sosiaalista elämää ja omat ongelmat siinä sivussa.

Olen jättäytynyt monesta pois joka on supistanut piirin sitten pieneksi. Niitä ihmisiä ja minua yhdisti vain ne asiat mutta toihan se kuitenin sosiaalista kanssakäymistä elämään.

Vaatii ihmiseltä itseltäänkin kuitenkin panostusta se että on ystäviä ja tuttuja. Kukaan ei tule kotoa hakemaan. Minulla on kuitenkin mies ja lapset, muutama ystävä. Riittää minulle mutta välillä tulee yksinäinen olo, ehkä suurimpana yksittäisenä asiana sen tekee se ettei minulla ole työkavereita. Tänä vuonna minulla olisi pyöreät synttärit mutta taidan jättää juhlimatta koska eipä ole juuri ketä kutsua.

Korkes ÄO ja se että ihminen kokee jonkinlaista vierauden tunnetta muiden kanssa. Riippuu toki missä seurassa on. Itse tunnen todella väsyneeksi oltuani ihmisten kanssa. En jaksaisi kuunnella, kaikki mitä he juttelevat kuulostaa yhdentekevältä jossain määrin ja mitään ei kukaan koskaan sano mikä olisi jollain lailla mielenkiintoista tai uutta. Tuntuu että sulautuakseen porukkaan pitää jopa esittää yksinkertaisempaa kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

En ymmärrä tätä "kaveriporukka" ajatusta ollenkaan. Miksi pitäisi päästä johonkin ihmeen porukkaan mukaan? Mikä siinä porukassa on niin hienoa? Porukan tyypeissä on jo niin monta erilaista ihmistä, että vaikka he jotain yhteistä harrastaisivatkin, niin se voi olla siinä ja muuta yhteistä ei ole. Mitä iloa sellaisesta porukasta siis on? Tuollaiset kaveriporukat ovat mielestäni jotenkin niin teinimäistä ja teennäisiä, että eipä paljon kiinnosta. Porukoissa on usein myös omia kuppikuntia ja vaikka ne olisivatkin mukavia, niin ei niihin oikeasti kaivata yhtään ylimääräistä. Ei ainakaan mitään muuten vaan mukana hengaajaa, sellaista kiintiötyyppiä, joka kaipaa pelastajaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri se yksinäinen muiden keskellä.

Tiedostan että on oma vika, en ole niin sosiaalinen että jaksaisin lähteä kaikkeen mukaan niin kyselyt harvenee vuosi vuodelta.

Lapset, yrittäjyys ja metsän keskellä asuminen hankaloittaa sosiaalista elämää ja omat ongelmat siinä sivussa.

Olen jättäytynyt monesta pois joka on supistanut piirin sitten pieneksi. Niitä ihmisiä ja minua yhdisti vain ne asiat mutta toihan se kuitenin sosiaalista kanssakäymistä elämään.

Vaatii ihmiseltä itseltäänkin kuitenkin panostusta se että on ystäviä ja tuttuja. Kukaan ei tule kotoa hakemaan. Minulla on kuitenkin mies ja lapset, muutama ystävä. Riittää minulle mutta välillä tulee yksinäinen olo, ehkä suurimpana yksittäisenä asiana sen tekee se ettei minulla ole työkavereita. Tänä vuonna minulla olisi pyöreät synttärit mutta taidan jättää juhlimatta koska eipä ole juuri ketä kutsua.

No niin, tässäpä on yksi syy yksinäisyyteen. Eli se, että yksinäisellä ei ole haluja ja aikaa olla ystävä. Hänellä ei ole mitään kiinnostusta vaivautua olemaan ystävä kenellekään, vaan aina löytyy tuhat syytä miksi ei nyt viitsi, jaksa ja kehtaa. Siihen mukaan vielä marttyyrinviitta, eli "ei minusta kuitenkaan kukaan välitä", niin vain itseään voi syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Korkea älykkyys vie väkisin asemaan jossa on vaan vähän seuraa josta nauttii. Tosin se estää myös ikävystymisen ja negailun usein. Mutta hyvin älykkäillä on konflikteja henkilösuhteissa usein ja helposti koska heitä on vaikeaa muitten seurata ja tulevat väärinymmärretyksi usein. Tämä johtaa yksinäisyyteen.

Minkä diagnoosin olet saanut? Asperger?

No hanki kavereita?

Voin olla sun kaveri :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei koe yksinäisyyttä niin pahana. Itse kaipaan todella harvoin seuraa, nautin eniten kun ei ole ihmisiä ympärillä. Itselleni yksin oleminen on siis pääsääntöisesti pelkästään positiivinen asia.

Sama täällä. Joillekin tuntuu olevan vaikea käsittää, että toiset todella viihtyvät yksin. Joskus olen tuntenut huonoa omaatuntoa, kun yksinäinen on pyrkinyt seuraani ja halunnut tutustua, mutten ole pystynyt antamaan hänelle tarvitsemaansa. Voin kyllä silloin tällöin tavata, esim. kerran viikossa, mutta usein se ei sitten toiselle tunnu riittävän. Lopulta ihmissuhde on muuttunut liian kuluttavaksi. Varmaan sanomattakin selvää, että aikanaan oli yhtä tuskaa kuulua tiiviisiin kaveriporukoihin, joiden kanssa olisi pitänyt hengata lähes joka ilta.

Tämäkin on ongelma. Naapuriimme muutti joskus äiti, jolla oli täsmälleen saman ikäinen lapsi kuin nuorimmaiseni oli. Tottakai saatoimme silloin tällöin nähdä, käydä kärryttelemässä jne. mutta minulla oli muutakin elämää kuin mitä se oli. Vanhemmat lapseni olivat kuitenkin jo kerhossa ja koulussa, joten tottakai heidän kanssaan elämä oli toisenlaista kuin tämän yhden pienen lapsen äidin elämä oli.

Tämä äiti ei asiaa voinut ymmärtää millään, vaan hänen mielestään meidän olisi pitänyt leikityttää saman ikäisiä lapsiamme ainakin 3-4 kertaa viikossa yhdessä tietenkin hänen aikatauluillaan. Kun en siihen lähtenyt, koska en halunnut, voinut ja muitakin juttuja oli, myös muita äitikavereita, niin hän veti siitä pultit ja sain kuulla olevani huono ystävä.

Ihan sama minulle, en tarvinnut hänen "ystävyyttään" ja vaikka lapset olisivatkin yhdessä viihtyneet, niin se ei paljon enää painanut siinä asiassa. Perhe muuttikin muutaman vuoden päästä taas toisaalle ja sen koommin en ole heistä kuullut mitään. Enkä ole edes kiinnostunut. Valitsen itse ystäväni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

Juu. Suomalaiset ovat tosi huonoja sosiaalisissa suhteissaan. Mustasukkaisia ja yhdenmukaista käytöstä odottavia. 

Englannissa ainakin paremmissa piireissä on kai tapa että kukaan ei istu juhlissa puolisonsa vieressä. Minusta Suomessakin voitaisiin noudattaa käytäntöä. Olen tosi ujo ja huono puhumaan vieraiden kanssa. Mutta kyllä suomalaiset ovat niin metsäläisiä ettei täällä osata käyttytyä juhlissa. Häät tms. juhla ei ole mikään parien yksityinen illallinen vaan julkinen tilaisuus jossa on tarkoitus keskustella kaikkien kanssa. Ei ole mitään ns. perhejuhlaa kuten juntit sen ymmärtävät. Kulttuuri on tässä suhteessa vinoutunut eikä täällä edes ymmärretä tuollaisen juhlan funktiota. Ei ymmärretä yksityisen ja julkisen eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

En ymmärrä tätä "kaveriporukka" ajatusta ollenkaan. Miksi pitäisi päästä johonkin ihmeen porukkaan mukaan? Mikä siinä porukassa on niin hienoa? Porukan tyypeissä on jo niin monta erilaista ihmistä, että vaikka he jotain yhteistä harrastaisivatkin, niin se voi olla siinä ja muuta yhteistä ei ole. Mitä iloa sellaisesta porukasta siis on? Tuollaiset kaveriporukat ovat mielestäni jotenkin niin teinimäistä ja teennäisiä, että eipä paljon kiinnosta. Porukoissa on usein myös omia kuppikuntia ja vaikka ne olisivatkin mukavia, niin ei niihin oikeasti kaivata yhtään ylimääräistä. Ei ainakaan mitään muuten vaan mukana hengaajaa, sellaista kiintiötyyppiä, joka kaipaa pelastajaa.

Somen myötä ihmissuhteista on tullut pinnallisempia. Porukkaan kuuluminen nostaa yksilön sosiaalista statusta enemmän kuin yksittäiset kaverit tai läheisetkään ystävät. Kuulumalla porukkaan osoitat olevasi suosittu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkea älykkyys vie väkisin asemaan jossa on vaan vähän seuraa josta nauttii. Tosin se estää myös ikävystymisen ja negailun usein. Mutta hyvin älykkäillä on konflikteja henkilösuhteissa usein ja helposti koska heitä on vaikeaa muitten seurata ja tulevat väärinymmärretyksi usein. Tämä johtaa yksinäisyyteen.

Minkä diagnoosin olet saanut? Asperger?

äo 156 sellaisen joten tiedän mistä puhun. Konflikteja tulee koska ajattelen eri tavalla useimmista asioista tietystikin kuin ne yksioikoisemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat fiilikset, paitsi että mieluummin yksin kuin huonossa seurassa. Myrkyllisten ja omaan seuraan sopimattomien tyyppien kanssa omakin mieli mustuu. Koettu on, ei tehnyt hyvää mielenterveydelle. Kaikki hankalat ihmiset olen heivannut elämästäni pois, ja paremmin menee minulla nyt kuin silloin kun sellaisten ihmisten kanssa pyöriessä. Pitäisi vain löytää se oma porukka, tai vaikka edes yksi ystävä mutta sellainen on vaikeaa näin aikuisiällä. Kaikilla tuntuu olevan ne omat kaveriporukkansa, ei niihin oikein pääse sisälle.

Kaveriporukoihin on vaikea päästä sisälle, koska kaikkien porukkaan kuuluvien pitäisi haluta uusi tulija mukaansa. Ei riitä, että yksi tai kaksi porukkaan kuuluvaa haluaa. Uuden tulijan pitää myös sopia porukkaan siten, ettei porukan yhdessäolemisen perusteet muutu. Ts uuden tulijan pitäisi olla kiinnostunut just niistä samoista jutuista kuin muutkin porukasta ja mitä porukka yhdessä tekee.  Lisäksi uusi tulija hankaloittaa aikataulujen yhteensovittamista entisestään, koska ihmisillä on työt, opiskelut, puolisot, lapset sekä mohdolliset muut ystävät ja kaverit.

Juu. Suomalaiset ovat tosi huonoja sosiaalisissa suhteissaan. Mustasukkaisia ja yhdenmukaista käytöstä odottavia. 

Englannissa ainakin paremmissa piireissä on kai tapa että kukaan ei istu juhlissa puolisonsa vieressä. Minusta Suomessakin voitaisiin noudattaa käytäntöä. Olen tosi ujo ja huono puhumaan vieraiden kanssa. Mutta kyllä suomalaiset ovat niin metsäläisiä ettei täällä osata käyttytyä juhlissa. Häät tms. juhla ei ole mikään parien yksityinen illallinen vaan julkinen tilaisuus jossa on tarkoitus keskustella kaikkien kanssa. Ei ole mitään ns. perhejuhlaa kuten juntit sen ymmärtävät. Kulttuuri on tässä suhteessa vinoutunut eikä täällä edes ymmärretä tuollaisen juhlan funktiota. Ei ymmärretä yksityisen ja julkisen eroa.

Meghan narsistina meni Harryn viereen vaikka rikkoi järjestyksen, tulos oli ettei kutsuta enää.