Miksi jotkut lapset leikkipuistossa alkaa heti roikkua vieraassa aikuisessa? Se ärsyttää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten tässäkin ketjussa väännetään kättä sosiaalisesta/epäsosiaalisesta luonteesta lapsilla kun AP selkeästi tarkoitti niitä lapsia joilla on epäterve tarve takertua vieraaseen aikuiseen ja vaatia tältä jakamatonta huomiota, syynä mitä todennäköisimmin laiminlyövät vanhemmat jotka eivät anna lapselle tämän tarvitsemaa positiivista huomiota. Ei ole kyse mistään nätistä jutustelusta vaan tungettelevasta takertumisesta joka on varmasti oireilua jostain.

Normaalisti teilaan palstalla kaikki vähänkään vasemmalle heilahtavat pitäkää-huolta-minun-ihan-kaikesta-kommentit, mutta jos lapsi hakee normaalia kontaktia normaaliin ihmiseen, en missään nimessä leimaisi sitä tungettelevaksi. En tietenkään jää hoivaamaan kyseistä lasta ja ottamaan vastuuta hänen koko elämästään, mutta jos voin antaa kenellekään inhimillisen ja tasapainoisen kokemuksen kanssakäymisestä, en jätä sitä väliin.

Kun ei ole kyse siitä että hakee kontaktia. Vaan että liimaantuu kiinni niin täysillä että yrittää estää kaiken kontaktin muihin myös siihen omaan lapseen. Ei lapsi tuollaista tietenkään tahallaan tee vaan joku asia on hänellä pielessä.

Eli lapsella on aika pashkat olot itsellään? En tiedä, en tiedä mitä sanoisin. Haluatko antaa jotain positiivista ihan tuntemattomalle sielulle? Tämä on kysymys, jonka parissa jokainen painii.

Voin hyvin antaa muutaman minuutin verran positiivista huomiota vaikka kenelle vieraalle lapselle. Mutta en koko puistoaikaa, koska haluan antaa sen huomion omalle lapselleni. Ja nämä tässä ketjussa kuvaamani lapset takertuu ja liimaantuu sitä enemmän ja tiiviimmin mitä enemmän heille jotain puhuu. Ei se mene niin, että heidän kanssa juttelisi hetken ja sitten he siirtyisi muualle. Vaan jos heille alkaa juttelemaan, niin he eivät ihan oikeasti jätä enää sekunniksikaan rauhaan, ei sitten millään. Ap

Tiedän täysin mistä puhut. Mä kuuntelen kohteliaasti sen hetken ja juttelen, sitten jatkan puuhiani taaperon kanssa/vaihdan paikkaa/alan "lempeästi ignoroida" näitä lapsia ja kiinnitän huomion kokonaan omaani. Joskus kehotan menemään kertomaan jutut äidille, isälle tai puistotädille tai sanon että nyt mä en enää juttele sun kanssa, nähdään joku toinen kerta.

Viimeksi tein noin kun kuvasit eli aloin vain keskittyä omaan yksivuotiaaseeni, joka istui sellaisessa vauvakeinussa ja sanoin sille liimautuvalle tuntemattomalle tytölle että menehän noiden muiden lasten seuraan. Ja tyttö alkoi repimään siitä vauvakeinusta ja heiluttamaan sitä (jossa siis tämä pari viikkoa sitten 1 täyttänyt oma lapseni (melkein siis vauva vielä) istui). Sanoin päästä irti. Ei päästänyt. Otin sitten lapseni ja lähdimme pois koko puistosta. Tällaista näin pahaa takertumista ei onneksi ole tapahtunut aiemmin, mutta ärsytti niin paljon, että oli pakko kirjoittaa tämä aloitus tänne että miksi tällaista tapahtuu. Ap

Sanoitko napakasti? Minä olen vastaavissa tilanteissa huudahtanut terävästi "älä tee noin! Lopeta!" Ja asettunut lapsen ja omani väliin. Ei ole vielä tullut vastaan tapausta joka ei olisi silloin lopettanut.

Vierailija kirjoitti:

On se kiva kun Suomessa lytätään ihmisten vilpittömyys ja tutustumishalu jo hiekkalaatikolta lähtien, ja sitten myöhemmin ihmetellään kun on niin paljon yksinäisiä ja syrjäytyneitä, mieleltään jopa järkkyneitä.

Pitääkö teidän nujertaa jo pikkulapsetkin? :'/

No mutta, onhan se oma lapsi kaikkein tärkein ja jos menet sen oman lapsen kanssa viettämään aikaa, niin et silloin välttämättä halua alkaa jutella jonkun muun kakaran kanssa, koska silloin et voi täysin huomioida omaasi.

Sitäpaitsi todennäköisesti ne yksinäiset ja syrjääntyvät lapset on siellä puistossa niitä jotka eivät uskalla ottaa kontaktia kehenkään.

Tuota ap:n kuvailemaa ihmistyyppiä on aikuisissakin. Baareissa näitä useimmiten tapaa. Ensin jutellaan hetki ystävällisesti. Osa tyytyy tähän, ja sitten toivotetaan mukavaa iltaa, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Osa jatkaa, usein selittää itsestään ja omasta elämästään. Osa lisäksi toivoo jatkuvaa reagointia, ja silloin pitäisi näytellä kiinnostuneempaa kuin on ja jos ei näin tee niin henkilö turhautuu ja selitys jatkuu entistä maanisempana.

Osa tajuaa sitten kun alkaa vastailla jo nihkeämmin, osalle pitää sanoa että "Oli kiva jutella mutta meillä on ystävän kanssa jutut kesken. Mukavaa iltaa!" Osa lähtee tässä vaiheessa. Toisille joutuu sanomaan että "Anteeksi, mutta voitko poistua", ja lopulta joillekin joutuu sanomaan että "Nyt painu h*****iin".

Leikkipuistossa toimii sama. Baarissa voi tosin viittoa portsarille joka hakee takiaiset pois. Leikkipuisto on siitä vaikeampi, että portsaria ei ole, ja voimakeinoja ei voi itse käyttää jos lapsi on kaikesta huolimatta edelleen kimpussa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, kai sulla on aina joku iso kyltti mukana, että "älkää kukaan puhuko minulle". Koska kauhistus, muuten joku vieras aikuinenkin voi erehtyä puhumaan sinulle.

Ap:han sanoi, että juttelee ihan mielellään näille lapsille hetkisen?

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävän siskolla oli tällainen lapsi. Tämä äiti oli sellainen että hän selitti kaikki asiat lapselleen juurta jaksaen, mitä ikinä lapsi keksikin kysyä. Päiväkodista sitten olivat tehneet huomion että lapsi ei keskity toisten lasten kanssa leikkimiseen vaan kuluttaa aikaa hoitajien kanssa kyselemällä kaikenlaista. Syyksi selvisi juurikin se että äiti oli antanut jopa liikaa huomiota lapselleen, se aiheutti sen että lapsi oli kiinnostunut vain aikuisten seurasta.

Mielenkiintoinen arviointi. Omat lapset ovat aina olleet tuollaisia rasittavia kyselijöitä. Uteliaisuus on ollut ihan käsittämätöntä (ja omaksumiskyky myös, vaikken tarkoita, että he olisivat jotenkin poikkeuksellisen älykkäitä). Meidän lapset ovat aina esim rakastaneet museoita, ja jossain Turun Linnassa meni 5-vuotiaan kanssa koko päivä kun hänelle piti lukea joka ikinen opastaulu jne. Toisaalta he kyllä ovat olleet toisten lasten kanssa ihan sosiaalisia ja ’pidettyjä’. Mutta muistan myös sen, miten joku ”itsensä pätevöittämä” meille opasti miten vahingollista on lapselle jos sille selittää asiat ”oikein” koska lapsi vaurioituu, jos se tajuaa liian aikaisin, että sianliha on possusta tai kananmunista tulee myös tipuja. Ehkäpä hän sitten olisi osannut antaa meidän lapsille sopivat oireyhtymät, vaikka me kuvittelimme sen olevan vain puhdasta uteliaisuutta ja tiedonjanoa.

Mutta pointti siis lienee: lapsia on erilaisia ja ehkäpä kaverisi siskon lapsi on sen laatuinen, että hän pitää järkevistä selityksistä eikä mistään lässytyksistä?

Ja toisaalta, jos lapsi on sosiaalisesti heikko, eikö ole hyvä jos tuo yh-äiti (?) viettää paljon aikaa lapsensa kanssa. Päiväkoti ei voi olla siitä huolissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävän siskolla oli tällainen lapsi. Tämä äiti oli sellainen että hän selitti kaikki asiat lapselleen juurta jaksaen, mitä ikinä lapsi keksikin kysyä. Päiväkodista sitten olivat tehneet huomion että lapsi ei keskity toisten lasten kanssa leikkimiseen vaan kuluttaa aikaa hoitajien kanssa kyselemällä kaikenlaista. Syyksi selvisi juurikin se että äiti oli antanut jopa liikaa huomiota lapselleen, se aiheutti sen että lapsi oli kiinnostunut vain aikuisten seurasta.

Mielenkiintoinen arviointi. Omat lapset ovat aina olleet tuollaisia rasittavia kyselijöitä. Uteliaisuus on ollut ihan käsittämätöntä (ja omaksumiskyky myös, vaikken tarkoita, että he olisivat jotenkin poikkeuksellisen älykkäitä). Meidän lapset ovat aina esim rakastaneet museoita, ja jossain Turun Linnassa meni 5-vuotiaan kanssa koko päivä kun hänelle piti lukea joka ikinen opastaulu jne. Toisaalta he kyllä ovat olleet toisten lasten kanssa ihan sosiaalisia ja ’pidettyjä’. Mutta muistan myös sen, miten joku ”itsensä pätevöittämä” meille opasti miten vahingollista on lapselle jos sille selittää asiat ”oikein” koska lapsi vaurioituu, jos se tajuaa liian aikaisin, että sianliha on possusta tai kananmunista tulee myös tipuja. Ehkäpä hän sitten olisi osannut antaa meidän lapsille sopivat oireyhtymät, vaikka me kuvittelimme sen olevan vain puhdasta uteliaisuutta ja tiedonjanoa.

Mutta pointti siis lienee: lapsia on erilaisia ja ehkäpä kaverisi siskon lapsi on sen laatuinen, että hän pitää järkevistä selityksistä eikä mistään lässytyksistä?

Ja toisaalta, jos lapsi on sosiaalisesti heikko, eikö ole hyvä jos tuo yh-äiti (?) viettää paljon aikaa lapsensa kanssa. Päiväkoti ei voi olla siitä huolissaan.

Uteliaisuus ja sosiaalinen rohkeus/uhkarohkeus/rajattomuus ovat eri asioita. Mun molemmat lapset ovat uteliaita, mutta esikoinen kyselee vain meiltä vanhemmiltaan (ja nyt myös lukee kirjoista). Kuopus on sellainen että mielellään juttelee vieraiden kanssa ja kyselee myös heiltä, jos vieraat siihen ryhtyvät.

Voisko tollaiselta lapselta vain kysyä osaako tämä olla ollenkaan hiljaa. Kysyt minkä ikäinen lapsi on kerrot että hänen tulisi osata olla hiljaa paikoillaan yhtä monta minuuttia, kuin on vanhakin. Sitten otat kellon esiin ja alat laskea aikaa...jos lapsi puhuu, aika alkaa alusta. Luulisi häpöttäjän kyllästyvän leikkiin ja menevän matkoihinsa. 

Haluavat vain tutustua mielestään mielenkiintoiseen ihmiseen. Pienillä lapsilla ei vielä ole tajua häpeästä tai rajoista samalla tavoin kuin teineillä ja aikuisilla.

Itse rakastin lapsena vauvoja ja näytin sen myös. Kävin kysymättä kurkkimassa vieraisiin lastenvaunuihin, enkä kokenut sitä tuolloin mitenkään vääräksi tai noloksi. Varmaan ärsytin monia vanhempia suunnattomasti.

Ap olet itse ärsyttävä niuho.

Kuulostaa siltä, että nuo lapset eivät saa huomiota kotona. Voi olla hyvin heitteilläkin. 

Sanoisin ystävällisesti, että on epäkohteliasta keskeyttää kun muut keskustelevat. Jos vielä jatkaa, niin tiukemmin, että minä ja x äiti keskustelemme nyt kahdestaan ja mene leikkimään.

Mulla on yhden tutun lapsi pienestä pitäen ollut tosi takertuvainen ja huomionkipeä. Vanhemmilla on tosi paljon ongelmia ja mielestäni lapsen huomionkipeys johtuu siitä. Hänelle olen yrittänyt antaa huomiota, kun nähdään, kun tiedän, ettei sitä kotona saa. Oma lapseni on sosiaalinen ja avoin, mutta käy rohkeasti kysymässä leikkikaveria puistossa, mutta ei sekaannu aikuisten juttuihin ja kysyy toista leikkimään kanssaan, jos kysytty ei halua leikkiä. Sosiaalisuudella ja huomionkipeydellä on selvä ero.

Sääliksi mua käy noita lapsia, mutta ymmärrän ap, että haluaa olla rauhassa. On tervettä pitää omat rajansa ja esimerkillään omalle lapselleenkin opettaa, miten kunnioitetaan itseään.

Tiedän tän tyypin, meil on pihapiirissä sellainen, tosin enää ei ongelmaksi kun sanoin hänelle suoraan toruvasti ja napakasti, että sellainen utelu ja kysely on epäkohteliasta ja ettei aikuisille puhuta noin ja ettei me edes tunneta. Oi anteeksi hän vastasi aidosti hämillään. Hän oli aina siellä tungettelemassa, utelemassa, kurkkimassa. En minä ole hälle tilivelvollinen. Voi luoja, et otti päähän. Onneksi saatiin se loppumaan. Olin jo marssimas heidän kotiovelle meinaan. Meinaan me emme kyl suvaitse loputonta kyselytyulkvaa, tuppautumista, pimpottaimista ja pihoilla juoksentelua. Piste. Vaikka jotkut muut naapurit ovatkin kohtaloonsa tytytyneet. Et vaiks olenkin tällainen helposti lähestyttävä, niin osaan nykyään kyl onneksi napakasti myös saamaan lopun touhuille. Se on johtajuutta. Ei muuta ku tilanne haltuun. Vähän pontta peliin. En muuten tiedä miks ne on aina tyttöjä, mielenkiintoinen havainto. Pitäis kyl ja varsinkin tytöille tehdä selväksi, et kaikki aikuiset ei todellakaan ole kivoja ja kilttejä.

Olin kerran päiväkodin toimintaan tutustumassa. Lapseni oli siis jo ollut siellä, mutta sinne sai mennä vanhemmat tutustumaan. Yhdeltä lapselta putosi lapanen maahan ja nostin sen ylös ja laitoin lapsen käteen. Kohta oli edessäni muutama muukin, joilla oli "pudonnut lapanen" kädessään ja halusi minun  apuani. Jotenkin liikuttavaa ja tällaisella yliherkällä tuli ihan kyyneleet silmiin. Enkä ole mikään äidillisen tyypin perikuva. Tietenkin minun oli poistuttava töihin, joten en päässyt/joutunut olemaan kauaa lasten seurana. Meteli oli kyllä korviahuumaava, en tajua, miten hoitajat kestävät ilman kuulosuojaimia.

Tuollaisilla lapsilla on yleensä kotioloissa jotain vikaa.

Meidän asuinalueella asuu yksi tuollainen. On jo kouluikäinen. Luuhaa kaiket päivät ulkona ja menee täysin ventovieraille aikuisille hölisemään juttujaan ikään kuin oltaisiin hyvinkin hyviä tuttuja. Ei siis huomioi yhtään sitä että aikuinen vaikkapa on lenkillä koiransa kanssa, kantaa kauppakasseja autosta tai muulla tavoin on selvästi "varattu".

Minä hoidan tilanteen yleensä keskeyttämällä sen jutun alkuunsa sanomalla: "Tädillä on nyt kiire, juoksepa siitä leikkeihisi." Jos tädillä ei ole kiire, täti voi vaikka sanoa: "Täti leikkii nyt oman lapsensa kanssa, juoksepa sinä omiin leikkeihisi."

Vierailija kirjoitti:

Eikö niille lapsille enää nykyään opeteta ettei vieraille aikuisille mennä juttelemaan? Aika huolestuttavalta nimittäin kuulostaa, jos pieni lapsi on ilman vanhempiaan leikkipuistossa ja hakeutuu vieraiden aikuisten seuraan. Koskaan ei tiedä vaikka siellä olisi joku pedari istumassa.

Itselläni lapset on jo isoja, mutta muistan hyvin nämä vieraisiin aikuisiin liimaantuvat lapset.

Aika moni näistä olisi välttämättä halunnut tulla meille kotiin.

Kaikille selitin, ettei kenenkään vieraan mukaan lähdetä.

Toivottavasti kukaan pedofiili ei vienyt lapsia mukanaan. Puiston henkilökuntaa kiinnosti lähinnä juoruilu.

Vierailija kirjoitti:

Tuota ap:n kuvailemaa ihmistyyppiä on aikuisissakin. Baareissa näitä useimmiten tapaa. Ensin jutellaan hetki ystävällisesti. Osa tyytyy tähän, ja sitten toivotetaan mukavaa iltaa, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Osa jatkaa, usein selittää itsestään ja omasta elämästään. Osa lisäksi toivoo jatkuvaa reagointia, ja silloin pitäisi näytellä kiinnostuneempaa kuin on ja jos ei näin tee niin henkilö turhautuu ja selitys jatkuu entistä maanisempana.

Osa tajuaa sitten kun alkaa vastailla jo nihkeämmin, osalle pitää sanoa että "Oli kiva jutella mutta meillä on ystävän kanssa jutut kesken. Mukavaa iltaa!" Osa lähtee tässä vaiheessa. Toisille joutuu sanomaan että "Anteeksi, mutta voitko poistua", ja lopulta joillekin joutuu sanomaan että "Nyt painu h*****iin".

Leikkipuistossa toimii sama. Baarissa voi tosin viittoa portsarille joka hakee takiaiset pois. Leikkipuisto on siitä vaikeampi, että portsaria ei ole, ja voimakeinoja ei voi itse käyttää jos lapsi on kaikesta huolimatta edelleen kimpussa.

Koirapuistoissa on näitä myös. Siis ihan ihmisiä. Alkavat oksentaa koko elämäntarinaansa sinulle. Seisovat liian lähellä, jos astut taka-askeleen, seuraavat. Jos teet sen virheen että kuuntelet, saat ikuisen riipan koska ne päättävät yksipuolisesti että nyt olette ystäviä ikuisesti. Tyyliin näkevät ikkunastaan että olet menossa puistoon ja juoksevat perään jne.

Ongelmaperheistähän tuollaiset aina tulee, se on selvä.

Ja todellakin normaali sosiaalisuus ja puheliaisuus on aivan eri asia kuin takertujat, sekä lapset että aikuiset.

Suomalaiset on ihan järkyttävän kylmiä ihmisiä. Täällä ihan pokkana vielä sanotaan, että "joo niillä on varmaan jotain ongelmia, turvattomuutta jne." No eikö hyvänen aika jokaikinen ihminen, ainakin joka on vanhempi itsekin, tekisi kaikkensa auttaakseen lapsia joilla ei ehkä ole kaikki hyvin? Varsinkin, jos apua voi olla pelkästä kuuntelemisesta ja keskustelmisesta. Tämä ei todellakaan ole pois omalta herrantertulta, vaan hän oppii samalla tärkeitä sosiaalisia taitoja myös, ja voi myös osallistua kanssakäymiseen. Eikä herranjestas ole liian vaikeaa sanoa, jos nyt ihan överiksi menee höpöttäminen, että oli tosi kiva jutella, mutta nyt pitää keskittyä omiin hommiin. Vuorovaikutuksella voi olla todella tärkeä rooli lapselle, joka kotonaan ehkä kärsii normaalin vuorovaikutuksen puutteesta. Täällä ei tosiaan toimi "koko kylä kasvattaa"-metodi, kaikkia kiinnostaa vain omat ja korkeintaan lähimpien asiat. Aikuiset ihmiset, hyi. Näin moni komppaa täällä, että kyllä, on ihan tosi järkyttävää että lapset tulevat juttelemaan, vieläpä LASTEN leikkipuistossa.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisilla lapsilla on yleensä kotioloissa jotain vikaa.

Meidän asuinalueella asuu yksi tuollainen. On jo kouluikäinen. Luuhaa kaiket päivät ulkona ja menee täysin ventovieraille aikuisille hölisemään juttujaan ikään kuin oltaisiin hyvinkin hyviä tuttuja. Ei siis huomioi yhtään sitä että aikuinen vaikkapa on lenkillä koiransa kanssa, kantaa kauppakasseja autosta tai muulla tavoin on selvästi "varattu".

Minä hoidan tilanteen yleensä keskeyttämällä sen jutun alkuunsa sanomalla: "Tädillä on nyt kiire, juoksepa siitä leikkeihisi." Jos tädillä ei ole kiire, täti voi vaikka sanoa: "Täti leikkii nyt oman lapsensa kanssa, juoksepa sinä omiin leikkeihisi."

Mä en voi antaa sulle kumpaakaan peukkua.

Tunnistit lapsityypin mistä ap taitaa puhua. 👍

Samalla olen niin pohjattoman surullinen siitä, ettei meiltä muilta liikene aikaa antaa sitä kovasti kaivattua huomiota 👎 miksei?

Ja siis ei liikene minultakaan yleensä ihan muutamaa mukavaa small talk-tyyppistä viestimistä enempää, eli tämä ei ole syyte eikä moite. Surullinen silti olen näiden ’hylkiölasten’ puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisilla lapsilla on yleensä kotioloissa jotain vikaa.

Meidän asuinalueella asuu yksi tuollainen. On jo kouluikäinen. Luuhaa kaiket päivät ulkona ja menee täysin ventovieraille aikuisille hölisemään juttujaan ikään kuin oltaisiin hyvinkin hyviä tuttuja. Ei siis huomioi yhtään sitä että aikuinen vaikkapa on lenkillä koiransa kanssa, kantaa kauppakasseja autosta tai muulla tavoin on selvästi "varattu".

Minä hoidan tilanteen yleensä keskeyttämällä sen jutun alkuunsa sanomalla: "Tädillä on nyt kiire, juoksepa siitä leikkeihisi." Jos tädillä ei ole kiire, täti voi vaikka sanoa: "Täti leikkii nyt oman lapsensa kanssa, juoksepa sinä omiin leikkeihisi."

Mä en voi antaa sulle kumpaakaan peukkua.

Tunnistit lapsityypin mistä ap taitaa puhua. 👍

Samalla olen niin pohjattoman surullinen siitä, ettei meiltä muilta liikene aikaa antaa sitä kovasti kaivattua huomiota 👎 miksei?

Ja siis ei liikene minultakaan yleensä ihan muutamaa mukavaa small talk-tyyppistä viestimistä enempää, eli tämä ei ole syyte eikä moite. Surullinen silti olen näiden ’hylkiölasten’ puolesta.

Minua ei ainakaan kiinnosta antaa muutamaa sanaa enempää huomiota ventovieraille lapsille. Tutuille lapsille kyllä.

Tuollaisella takertuja-lapsella saattaa olla jokin autismikirjon häiriö, jonka takia käyttäytyy noin. Oma autistini saattaa höpöttää ihan outoja ja jopa koskettaa vieraita ihmisiä. Ei ymmärrä eroa vieraan ja tuttujen aikuisten välillä, joten höpöttää kaikille. 

Olkaa ymmärtäväisiä ja sanokaa suoraan takertuja lapselle että menee leikkimään muualle. 

En ole lasten kanssa tekemisissä juurikaan, mutta tunnen paljon aikuisia jotka tekevät samaa. Minä olen sellainen yli-kiltti kuuntelija tyyppi ja nämä ilmaista terapeuttia etsivät tuntuvat aina löytävän minut. Tosin yllättäen itsekin olen jäänyt vaille huomiota lapsena, mutta persoonani mukaan se oireilee eri tavalla. Silti aina ärsyttää että nämä äänekkäät lätisijät jyräävät hiljaiset (lapset)jalkoihinsa ja hiljaiset ja kohteliaat eivät sitten saa murujakaan siitä huomiosta. Huudolla saa aina paremmin huomiota kuin käytöstavoilla.