Parisuhteessa oleva - ajatteletko että olette yhdessä loppuelämänne?

Tottakai mitä vain voi sattua, elämä osaa yllättää. Mutta siitä huolimatta ajattelen, että ollaan.

Miksi olisin parisuhteessa ellen ajattelisi että olemme loppuikämme yhdessä?

Vakaa aikomus olisi, mutta eihän sitä voi varmaksi tietää. Yli 20 vuotta on yhdessä oltu ja suhde on monessa liemessä keitetty. Välillä rakastetaan enemmän toisinaan vähemmän, mutta niin kauan kuin arki sujuu, yhdessä pysytään. Tiedän, että se arki muuttuu lähivuosina, kun lapset kasvavat ja minun työkuvioni muuttuvat. Katsotaan, miten kumpikin siihen sopeutuu.

Joo, 50 v jo oltu yhdessä.

En ajattele. Olen oikeastaan aika kyllästynyt puolisoni negatiivisuuteen ja tapaan levittää pahaa oloaan ympäristöönsä.

Haluamme olla yhdessä loppuelämämme ja vaalimme suhdettamme. Kymmenen yhteistä vuotta on vain vahvistanut tätä ajatusta. Tiedostan, että elämässä voi sattua ja tapahtua kaikenlaista ja toivon, että osaamme myös päästää irti ja erota, mikäli parisuhteeseen tulee ratkaisemattomia ja perusluottamuksen rikkovia ongelmia. On kamalaa seurata sivusta pariskuntia, jotka tuhoavat toisiaan ja itseään toimimattomassa liitossa vuosikausia.

Kyllä. Ei ole ollut syytä erota 20 vuoteen ja vaikea kuvitella että tulisikaan.

En ole. Nyt 15 vuotta suhdetta takana ja lasten takia vielä yhdessä. Kunhan ne vähän kasvaa niin lusikat jakoon. Ei sinänsä mitään vikaa mutta ei mitään muutakaan. Seksiä koko kesänä kerran. Yksi pikapano aamulla. Siinä se. En halua tällaista viettää lopun elämääni joten kun aika on kypsä niin morjens...

Toivon että ollaan. Varmahan mistään ei voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta ihmetyttää millä perusteilla ihmiset peukuttavat viestejä tällaisissa ketjuissa. Aloittaja kysyy mitä vastaajat ajattelevat, ja kun ihmiset kertovat ajatuksiaan niin joitakin peukutetaan. Onko joidenkin ajatukset sitten parempia kuin toisten?

Samalla lailla peukuttelen kuin missä tahansa muussakin keskustelussa. Ei tämä eroa niistä mitenkään.

Ajatus on se, että yhdessä ollaan loppuun asti, mutta samalla tiedostetaan että ei se 100 % varmaa koskaan ole.

Hmmmm.. ainakin toistaiseksi. Kyllä tässä on ollut ero lähellä jo niin monta kertaa (nyt menee taas hyvin) että en menisi vannomaan. Aviossa kuitenkin ollaan ilman ehtoa ja on lapsia.

Olemme molemmat urpoja ja käymme läpi henkilökohtaisia kriisejä epärakentavasti, joten onhan tämä suhde välillä koetuksella. Tapasimme jo teininä, joten aika arvalla tuli valittua vastaparimme. Toisaalta olemme kasvaneet aika samansuuntaisesti ja jakaneet jo lähes koko elämämme.

Jos eroaisimme niin uskon, että olisimme sitten niitä pareja, jotka palaisivat yhteenkin. Mitään niin tökeröä ei ole tehty, ettei toisiamme voitaisi katsoa silmiin. Mutta joskus sitten v*tuttaa niin enkä halua v*tutukseen kuolla. Aika näyttää.

Tää on hyvä ketju nimenomaan ku osa on että ei oo järkeä olla suhteessa jossei oo varma ja osa taas että aika näyttää :D

Kyllä ajattelen parisuhteemme kestävän loppuelämämme. Takana jo 30 yhteistä vuotta, niistä naimisissa 27 vuotta. Ollaan tunnettu lapsesta saakka, opiskeltu yhdessä ja saatu neljä lasta. 

Nainen 45-v

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ajattelen parisuhteemme kestävän loppuelämämme. Takana jo 30 yhteistä vuotta, niistä naimisissa 27 vuotta. Ollaan tunnettu lapsesta saakka, opiskeltu yhdessä ja saatu neljä lasta. 

Nainen 45-v

Siis työtä se tietysti vaatii ja lähinnä työtä itsensä kanssa. Ja tietenkin se, että satumme sopimaan hyvin yhteen, jaamme samanlaisen arvomaailman, omaamme samanlaisen huumorintajun, vapaudenkaipuun ja toiseen luottamisen halun ja kyvyn. Sekä halun asettaa parisuhteemme tärkeimmäksi asiaksi (tietty lapset myös ja muut läheiset) ja kohdella toinen toisiamme kunnioittavasti ja lempeästi. Vaikka oikeesti oomme myös tosi erilaiset, niin hyväksymme sen erilaisuuden. 

Tietysti uskon ja toivon suhteemme kestävän. Ei huomisesta tule yhtään varmempaa maalailemalla piruja seinälle.

Ajattelen kyllä näin, en usko että löytäisin minulle yhtä täydellistä kumppania muualta. Mutta eihän sitä ikinä tiedä mitä elämässä tulee vastaan. 

Olemme sitoutuneet toisiimme. Uskon, että ollaan aina yhdessä. ♡

Kyllä, olemme alle kaksikymppisiä mutta molemmilla vahva ajatus siitä että nyt tosiaankin ollaan yhdessä koko loppuelämä. Omalta puoleltani voin allekirjoittaa sitä että en hylkää miestäni edes vakavan onnettomuuden sattuessa. Hän lupasi samoin. Kyseessä hyvin luotettava ja vakaa mies :)

En todellakaan tiedä. Itse olin alun perin sillä ajatuksella, mutta mies on alkanut puhua juuri tällaisia "eihän sitä koskaan tiedä" -juttuja, että loppu voi olla lähellä. Tästä on moneen kertaan tapeltukin, mutta yhteisymmärrystä ei tunnu löytyvän. Minusta on todella pelottavaa ja nöyryyttävää, jos mies ajattelee, että aikoo joskus erota minusta. Hän taas ei tajua, mikä ongelma siinä on. En tajua, miksi pitäisi edes yrittää mitään yhdessä, jos ei edes toivota yhteistä tulevaisuutta. 

Juu, kyllä minä tiedostan elämän realiteetit, mutta kyllä minä silti toivon ja tähtään tiettyihin asioihin ja ne ei-toivotut asiat sitten tulevat jos tulevat, mutta en lietso niitä etukäteen. Voihan olla, että sairastun tai kuolen huomenna, mutta kyllä minä silti haluan ajatella ja suunnitella tervettä elämää vielä kymmenien vuosien päästäkin. Miten tällainen elämänasenne tarkoittaisi sitä, etten ymmärtäisi, että mitä vain voi käydä?