Parisuhteessa oleva - ajatteletko että olette yhdessä loppuelämänne?

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan tiedä. Itse olin alun perin sillä ajatuksella, mutta mies on alkanut puhua juuri tällaisia "eihän sitä koskaan tiedä" -juttuja, että loppu voi olla lähellä. Tästä on moneen kertaan tapeltukin, mutta yhteisymmärrystä ei tunnu löytyvän. Minusta on todella pelottavaa ja nöyryyttävää, jos mies ajattelee, että aikoo joskus erota minusta. Hän taas ei tajua, mikä ongelma siinä on. En tajua, miksi pitäisi edes yrittää mitään yhdessä, jos ei edes toivota yhteistä tulevaisuutta. 

Juu, kyllä minä tiedostan elämän realiteetit, mutta kyllä minä silti toivon ja tähtään tiettyihin asioihin ja ne ei-toivotut asiat sitten tulevat jos tulevat, mutta en lietso niitä etukäteen. Voihan olla, että sairastun tai kuolen huomenna, mutta kyllä minä silti haluan ajatella ja suunnitella tervettä elämää vielä kymmenien vuosien päästäkin. Miten tällainen elämänasenne tarkoittaisi sitä, etten ymmärtäisi, että mitä vain voi käydä? 

Mutta nythän itsekin totesit, että mitä tahansa voi käydä. Selvästi se ei estä suunnittelemasta ja toivomasta tervettä ja onnellista yhteiseloa. Se vaan kun mitä tahansa voi käydä, siksi joku voi vastata tähän kysymykseen, että "mitä tahansa voi käydä" kun kaikki on tosiaan mahdollista. Onhan siinä sekin mahdolliuus, että elätte yhdessä ja onnellisina elämänne loppuun saakka, koska mitä tahansa voi käydä.

En ajattele. Olen aina ollut päivä kerrallaan (ja mies kerrallaan) tyyppi. Mieskin sanoo olleensa. Jotenkin hän sai lähes 20v uskollisuuden jälkeen päiviä kulutettua niin, että ei ollutkaan enää nainen kerrallaan.

Uskoin aina että sitten erotaan kun tulee vetoa muualle. Että rakkaudesta voi päästää toisen vapaaksi. Sellainen ajattelu leikkautuu pois kun kuulee tulleensa petetyksi ja että molemmat oli ihmisiä joihin luotti. Ei siinä. Olisivat saaneet jatkaa ilman minua mutta ilmeisesti jokin kiihotus poistui salaisuuden paljastuessa.

Ei tämä varmaan voi loppua kuin uuteen alkuun. Pitäisi miettiä mikä se alku olisi.

Lähtökohtaisesti kyllä. Tosin oli meillä puolen vuoden tauko ja palattiin takaisin yhteen. Et tietenkin mitä vain voi sattua koska vain.

Toivottavasti olemme, mutta voihan sitä sattua ja tapahtua vaikka mitä, en ole ennustaja.

Jos kysymys olisi esitetty 4-5 vuotta sitten, olisin ollut hyvinkin eri mieltä, mutta nyt olen sillä mielellä, että loppuun asti mennään. Meitä on tosin tässä liitossa kaksi, joten jos toinen lähtee niin eihän sille sitten mitään voi. Itse voisin kyllä nähdä meidät harmaahapsina vierekkäisissä keinutuoleissa. Tai samassa, jos on kahdenistuttava. Yli 20 vuotta takana.

Mä ainakin ajattelen, että yhdessä ollaan loppuun asti. Miksi edes alkaa suhteeseen, jos alista asti ajattelee ettei tule loppuelämää yhdessä viettämään?

Luulen näin, mutta olemme molemmat realistisia ja tiedostamme, että mieli voi muuttua.

Kyllä ollaan yhdessä kunnes kuolema erottaa. Mun miehellä on syöpä, johon ei ole parantavaa hoitoa ja lääkäri kerroi mulle kuukausi sitten, että pahoin pelkää aikaa olevan enää viikkoja, max. kuukausi. Mutta jos syöpää ei olisi tai se olisi pystytty parantamaan, niin tuskin oltaisiin enää yhdessä. Kun yhteen mentiin, niin toivoin, että olisin saanut hänestä loppuelämän kumppanin. Kaikki näytti lupaavalta. Jotain tapahtui ja mies muuttui kummalliseksi, eikä ole halunnut puhua asiasta.

Aion olla ainaki 10v hääpäivään asti (ens viikolla)

Totta kai tarkoitus on olla loppuelämä yhdessä, mutta elämä myös opettanut että liian varma ei saa olla koskaan. Rakkaus voi olla ikuista, mutta joskus yhdessä olo ei silti onnistu. Yhteistä elämää takana 29 vuotta.

En usko, mutta onhan se mahdollista. Olen sitoutumiskammoinen ja tämä on tapani selviytyä avioliitosta. Jos ajattelisin, että se on loppuelämän, niin alkaisi heti ahdistaa hirveästi.

N49

Kyllä ajattelen, että olemme miehen kanssa yhdessä loppuun saakka. Se idea tässä juuri on, että vuosien saatossa kertyy yhteista (hyvää) historiaa, mikä tekee jokaisesta vuodesta aina vain paremman. Rehellisesti voin sanoa, että vuosi vuodelta rakastan miestäni enemmän.

En silti ole naiivi ja kuvittele, ettei mitään voisi sattua, koska lopulta ihminen ei tunne edes itseään. Murehdin sitä sitten, mutta nyt 16 vuoden jälkeen, kävellään tosi usein edelleen käsi kädessä miehen kanssa.

Olemme yhdessä niin kauan kuin molemmat ovat hengissä. Ja senkin jälkeen varmaan toinen on toisen ajatuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi olisin parisuhteessa ellen ajattelisi että olemme loppuikämme yhdessä?

On myös toisenlaisia kuin sinä. Esimerkiksi itse olen parisuhteessa ja rakastan hänt paljon, mutta mennyt on opettanut että elämässä mitä vain voi tapahtua, enkä enää edes tavoittele loppuelämän suhdetta vaan onnellista suhdetta niin kauan kun molempien on siinä hyvä olla (jos se on loppuelämä, hienoa, jos ei, niin sitten ei). Onneksi ajattelemme molemmat samalla tavalla, ja pidämme sitä sitoutumisena, mutta vain vähän eri tavalla kun useimmat ihmiset. Yhtä ainoaa elämäänsä ei meidän mielestä kannata viettää huonossa tai huonoksi muuttuneessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta ihmetyttää millä perusteilla ihmiset peukuttavat viestejä tällaisissa ketjuissa. Aloittaja kysyy mitä vastaajat ajattelevat, ja kun ihmiset kertovat ajatuksiaan niin joitakin peukutetaan. Onko joidenkin ajatukset sitten parempia kuin toisten?

Jos on samaa mieltä voi antaa ylänuolen...

Samaa mieltä mistä? Siitä, että kaksi sinulle tuntematonta ihmistä ovat tai eivät ole yhdessä joskus kymmenien vuosien päästä? Miten sinulla voi olla asiasta mielipide?

Välillä ajattelen, että varmasti olemme yhdessä kuolemaan saakka. Olemme yhteen kasvaneet. Ja joskus mietin, että olispa kiva joskus sekstailla jonkun muunkin kanssa. Yhdessä 18 vuotta, yksi aviokriisi ollut puolivälissä. Muutaman vuoden päästä lapset muuttavat omilleen ja jää nähtäväksi millaiseksi suhteemme muuttuu, kun ollaan taas kahden.

Jotkut eivät ilmeisesti ole parisuhteessa ihmisen, vaan rakastumisen tunteen kanssa. Kun alkuhuuma häviää ja eka kriisi tulee, aletaan katsella vihreämpiä laitumia.

Siinä on vain se ongelma, että oravanpyörä vain tekee uuden rundin ja taas vaihtuu kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut eivät ilmeisesti ole parisuhteessa ihmisen, vaan rakastumisen tunteen kanssa. Kun alkuhuuma häviää ja eka kriisi tulee, aletaan katsella vihreämpiä laitumia.

Siinä on vain se ongelma, että oravanpyörä vain tekee uuden rundin ja taas vaihtuu kumppani.

En oikein näe miksi tämä on välttämättä ongelma. Onhan erot usein tuskallisia, mutta

kaikille ei ole luontaista viettää koko elämää saman ihmisen kanssa. Etenkin jos siihen liittyy myös se, että seksiä vain sen yhden ja sama kanssa, eikä muuta useimmiten "normaalissa" mallissa edes harkita. Siitähän pettämisen yleisyys kertoo, että ei se yksi ja sama ihminen riitä joka tavalla ajasta ikuisuuteen.

Pari vuotta ollaan oltu yhdessä, ja tällä hetkellä näyttää siltä, että tässä pysytään, mutta ollaan molemmat myös tiedostettu, että myös ero voi tulla eteen, ja rakennettu elämämme siten, että emme ole riippuvaisia toinen toisesta.

Tiedostamme myös, että parisuhteen kunto ei ole automaatio, vaan vaatii ylläpitoa. Siksi käymme säännöllisesti keskusteluja siitä, että olemmeko tyytyväisiä suhteeseen, onko suhteessa rasittavia elementtejä, ja jos on, pyrimme korjaamaan ongelmia. Näin saamme ongelmat ratkaistua ennen kuin ne eskaloituvat.

Toivon kyllä, että suhteemme kestää, sillä uskon, että olisi erittäin vaikeaa löytää mies joka on kiinnostunut samoista, suhteellisen marginaalisesta asioista kuin minä, ja lisäksi ei halua lapsia.

-N23

Toivon mukaan kyllä, ei olla naimisissa mutta sitten kun/jos mennään niin olisi tarkoitus olla koko loppuelämä yhdessä.