Lue keskustelun säännöt.
As-lapsi tuhoaa perheen
Repsa
27.08.2019 |
Meillä on erittäin vaikea as-lapsi. Väkivaltainen, rääkyvä, haistatteleva ja tuhoava.
Koulua ei juurikaan pysty käymään ja me kaikki muut aletaan olla jo tosi rikki. Sisarukset kärsii ja me tapellaan miehen kanssa. (muuten suhteemme olisi hyvä, mutta tuo lapsi tuhoaa sen) apua ei saa mistään eikä voi pyytää, kun tässä kaupungissa ainoa apu on huostaanotto. Hoitoon ei ole voinut laittaa enää vuosiin kenellekään, joten koti on vankila.
Kommentit (256)
Oletko varma ettei ole as-diagnoosin lisäksi jotain muuta?
Mun veljellä löytyi teiniässä kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tai no aluksi tietysti joku muu epämääräisempi diagnoosi, mutta kun oli täysi-ikäinen ja diagnoosi voidaan antaa varmuudella, niin tuo kaksisuuntainen tuli. Epäilyjä oli myös skitsofreniasta.
Ja veli oli kamala. Ihan hirveä monta vuotta. Löi, varasti, rikkoi, vahingoitti tavaroita koulussa ja kotona. Uhkaili itsemurhalla ja vahingoitti myös itseään. Puhui omituisia. Huusi. Mun huoneen ovessa oli lukko ja laitoin oven lukkoon joka yö ja joskus koko illaksi. Äiti oli töistä poissa melkein puoli vuotta kun veljeä ei voinut jättää hetkeksikään yksin eikä se mennyt edes kouluun kaikkina päivinä. Pari jaksoa veli oli sairaalassa, en muista tarkasti miten pitkiä aikoja.
Sen muistan, että oli ihanaa kun veli oli sairaalassa ja kotona oli rauhallista, äidin ja isän kanssa pystyi tekemään reissuja ja molemmat pääsi katsomaan mun pelejä.
Nyt veli on eläkkeellä. Äiti ja isä on edelleen yhdessä. Äiti voi harrastaakin nyt jotain kun veli asuu valvotusti muualla.
Ai joo, ja vielä tuolle yhdelle joka sanoi ettei as-lapsen jälkeen pitäisi tehdä toista, niin ei voi mitään: mä synnyin kun veli oli 2 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä as?
Autismin spektri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hänelle tehty neurologiset testit? Oletteko hakeneet terapiaa? Tuo nyt on liioiteltua, että huostaanotto olisi ainoa apu. Itse asun hyvin pienellä paikkakunnalla ja aina olemme as-lapselle saaneet apuja neuvolasta, lastenlääkäriltä lähete tutkimuksiin ja sitä myöten esim toimintaterapiaa ja lääkitystä
Lääkitystä?? Lapselle!? Lapsihan voi vielä kehittyä helposti - jos vaimennatte lääkkeillä, eikö siinä menetetä mahdollisuutta korjata niitä persoonallisuuden piirteitä, joita ongelmaksi koetaan.
Lapsella vakava-asteinen masennus, jota tietenkin hoidettava. Sekä lääkkeillä, että terapialla. Hänellä lääkitys myös nukkumisen tueksi, kun valvoo muuten yöt.
Meillä oli lähes samanlainen tilanne. Suomessa näiden lasten "hoito" on lähinnä sitä, että rampataan psykalla ja syyllistetään vanhempia. Näin se meni meidänkin tapauksessa. Viikottain käytiin haukuttavina pahimmillaan. Lause, joka jäi elävästi mieleeni oli "Mitä te olette oikein tehneet, että lapsesta tuli tuollainen?". Ja nämä oli siis lasten psykiatriaan erikoistuneita työntekijöitä.
Apua haettiin siitä asti kun tämä lapsi oli taapero. Käytöksensä oli epäsosiaalista ja siinä oli klassiset autismin merkit, jotka kaikki paitsi ammattilaiset huomasivat. Apua oli vaikea saada, päiväkodissa tai koulussa ei pärjätty lapsen kanssa ollenkaan. Kotielämä oli jokaiselle perheenjäsenelle yhtä helvettiä. Siinä vaiheessa kun pikkusisarus alkoi pelkäämään tätä assia, löin osaltani hanskat tiskiin ja seuraavana päivänä lapsi huostaanotettiin muualle.
Kumma kyllä, vasta se sai pyörät pyörimään: alkoi tulemaan kaikenmaailman tutkimuksia, selvityksiä, mitälie. Ja aivan oikeassa olin, autistinenhan lapsi oli ollut, pienestä asti! Nyt sitten tuskailivat hänen kanssaan kunnan/valtion piikkiin.
Nykytilanne on se, että tapaamme lasta säännöllisesti, mutta hänen käytöksensä ei ole juuri muuttunut. Välittää vain itsestään, on helposti tulistuva ja väkivaltainen. On kiinnostunut vain pelaamisesta ja syömisestä, varastaa osastolta ruokaa jos mahdollisuus tulee. Ei tahdo käydä koulua, peseytyä, vaihtaa vaatteita. Jankuttaa vaan vastaan kaikessa ja jumittaa. On syönyt itsensä niin lihavaksi että lääkitys ei tule kuuloonkaan (aloitus on riippuvainen rasva-arvoista).
En kadu päivääkään sitä, että annoimme hänet pois. Kotielämä rauhottui, pikkusisarus erityisesti. Pääsin aloittamaan työelämän pitkästä aikaa (ei onnistunut kaikenmaailman parin tunnin koulupäivien ym. ansiosta aiemmin). Meillä on nyt normaali, hyvä elämä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli lähes samanlainen tilanne. Suomessa näiden lasten "hoito" on lähinnä sitä, että rampataan psykalla ja syyllistetään vanhempia. Näin se meni meidänkin tapauksessa. Viikottain käytiin haukuttavina pahimmillaan. Lause, joka jäi elävästi mieleeni oli "Mitä te olette oikein tehneet, että lapsesta tuli tuollainen?". Ja nämä oli siis lasten psykiatriaan erikoistuneita työntekijöitä.
Apua haettiin siitä asti kun tämä lapsi oli taapero. Käytöksensä oli epäsosiaalista ja siinä oli klassiset autismin merkit, jotka kaikki paitsi ammattilaiset huomasivat. Apua oli vaikea saada, päiväkodissa tai koulussa ei pärjätty lapsen kanssa ollenkaan. Kotielämä oli jokaiselle perheenjäsenelle yhtä helvettiä. Siinä vaiheessa kun pikkusisarus alkoi pelkäämään tätä assia, löin osaltani hanskat tiskiin ja seuraavana päivänä lapsi huostaanotettiin muualle.
Kumma kyllä, vasta se sai pyörät pyörimään: alkoi tulemaan kaikenmaailman tutkimuksia, selvityksiä, mitälie. Ja aivan oikeassa olin, autistinenhan lapsi oli ollut, pienestä asti! Nyt sitten tuskailivat hänen kanssaan kunnan/valtion piikkiin.
Nykytilanne on se, että tapaamme lasta säännöllisesti, mutta hänen käytöksensä ei ole juuri muuttunut. Välittää vain itsestään, on helposti tulistuva ja väkivaltainen. On kiinnostunut vain pelaamisesta ja syömisestä, varastaa osastolta ruokaa jos mahdollisuus tulee. Ei tahdo käydä koulua, peseytyä, vaihtaa vaatteita. Jankuttaa vaan vastaan kaikessa ja jumittaa. On syönyt itsensä niin lihavaksi että lääkitys ei tule kuuloonkaan (aloitus on riippuvainen rasva-arvoista).
En kadu päivääkään sitä, että annoimme hänet pois. Kotielämä rauhottui, pikkusisarus erityisesti. Pääsin aloittamaan työelämän pitkästä aikaa (ei onnistunut kaikenmaailman parin tunnin koulupäivien ym. ansiosta aiemmin). Meillä on nyt normaali, hyvä elämä.
Miksi on annettu syödä niin paljon? Kauhea asenne sinulla, toivottavasti on provo. Keneltä lapsi geeninsä saa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai miksi on "annettu syödä"? Koska nykypäivän Suomessa minkäänlainen rajoittaminen, edes syömisessä, on ilmeisesti kohtuuton vaatimus näille laitoksille. Lapsi oli normaalipainoinen vielä kotona ollessaan (tosin silloinkin herkkujen ja ruoan perään).
Ja kiitos vaan geeni-heitosta, samoilla geeneillä on myös saatu aikaan aivan päinvastainen, ihana lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Ai miksi on "annettu syödä"? Koska nykypäivän Suomessa minkäänlainen rajoittaminen, edes syömisessä, on ilmeisesti kohtuuton vaatimus näille laitoksille. Lapsi oli normaalipainoinen vielä kotona ollessaan (tosin silloinkin herkkujen ja ruoan perään).
Ja kiitos vaan geeni-heitosta, samoilla geeneillä on myös saatu aikaan aivan päinvastainen, ihana lapsi.
Annoitte sitten yhden pois että nyt voitte leikkiä täydellistä kiiltokuvamaista pikkuperhettä ja unohtaa että se toinen lapsi on edes olemassa.
Hyi h*elvetti minkälainen äiti olet! 🤬
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli lähes samanlainen tilanne. Suomessa näiden lasten "hoito" on lähinnä sitä, että rampataan psykalla ja syyllistetään vanhempia. Näin se meni meidänkin tapauksessa. Viikottain käytiin haukuttavina pahimmillaan. Lause, joka jäi elävästi mieleeni oli "Mitä te olette oikein tehneet, että lapsesta tuli tuollainen?". Ja nämä oli siis lasten psykiatriaan erikoistuneita työntekijöitä.
Apua haettiin siitä asti kun tämä lapsi oli taapero. Käytöksensä oli epäsosiaalista ja siinä oli klassiset autismin merkit, jotka kaikki paitsi ammattilaiset huomasivat. Apua oli vaikea saada, päiväkodissa tai koulussa ei pärjätty lapsen kanssa ollenkaan. Kotielämä oli jokaiselle perheenjäsenelle yhtä helvettiä. Siinä vaiheessa kun pikkusisarus alkoi pelkäämään tätä assia, löin osaltani hanskat tiskiin ja seuraavana päivänä lapsi huostaanotettiin muualle.
Kumma kyllä, vasta se sai pyörät pyörimään: alkoi tulemaan kaikenmaailman tutkimuksia, selvityksiä, mitälie. Ja aivan oikeassa olin, autistinenhan lapsi oli ollut, pienestä asti! Nyt sitten tuskailivat hänen kanssaan kunnan/valtion piikkiin.
Nykytilanne on se, että tapaamme lasta säännöllisesti, mutta hänen käytöksensä ei ole juuri muuttunut. Välittää vain itsestään, on helposti tulistuva ja väkivaltainen. On kiinnostunut vain pelaamisesta ja syömisestä, varastaa osastolta ruokaa jos mahdollisuus tulee. Ei tahdo käydä koulua, peseytyä, vaihtaa vaatteita. Jankuttaa vaan vastaan kaikessa ja jumittaa. On syönyt itsensä niin lihavaksi että lääkitys ei tule kuuloonkaan (aloitus on riippuvainen rasva-arvoista).
En kadu päivääkään sitä, että annoimme hänet pois. Kotielämä rauhottui, pikkusisarus erityisesti. Pääsin aloittamaan työelämän pitkästä aikaa (ei onnistunut kaikenmaailman parin tunnin koulupäivien ym. ansiosta aiemmin). Meillä on nyt normaali, hyvä elämä.
Miksi on annettu syödä niin paljon? Kauhea asenne sinulla, toivottavasti on provo. Keneltä lapsi geeninsä saa..
Oisko sinusta tuon perheen tilanne parantunut sillä, että olisi jatkettu vaan samaan malliin ja pidetty lapsi kotona? Miten? Vai olisiko pikkusiskonkin elämä pitänyt pilata pelossa elämisellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai miksi on "annettu syödä"? Koska nykypäivän Suomessa minkäänlainen rajoittaminen, edes syömisessä, on ilmeisesti kohtuuton vaatimus näille laitoksille. Lapsi oli normaalipainoinen vielä kotona ollessaan (tosin silloinkin herkkujen ja ruoan perään).
Ja kiitos vaan geeni-heitosta, samoilla geeneillä on myös saatu aikaan aivan päinvastainen, ihana lapsi.
Annoitte sitten yhden pois että nyt voitte leikkiä täydellistä kiiltokuvamaista pikkuperhettä ja unohtaa että se toinen lapsi on edes olemassa.
Hyi h*elvetti minkälainen äiti olet! 🤬
Niin että parempi olisi ollut, kun kaikki olisivat jatkaneet kärsimistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tottakai annoin lapsen pois, ihan vaan ilkeyttäni.
Eihän kyse ollut suinkaan siitä että tämä meidän assi oli väkivaltainen kaikkia kohtaan, alkaen ventovieraista ja päättyen meihin perheenjäseniin.
Että hän raivosi, riehui ja hajoitti paikkoja päivittäin.
Että raivari tuli ihan vaan siitä, kun jouduttiin kävelemään kotimatka eri reittiä pitkin tietyön vuoksi.
Että päiväkodin erityisopettaja soitteli minulle töihin itkien, kun ei enää tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Ihan kevyin perustein annoin hänet pois, tottakai. Ja vika on automaattisesti juuri minussa, äidissä.
Vierailija kirjoitti:
Joo, tottakai annoin lapsen pois, ihan vaan ilkeyttäni.
Eihän kyse ollut suinkaan siitä että tämä meidän assi oli väkivaltainen kaikkia kohtaan, alkaen ventovieraista ja päättyen meihin perheenjäseniin.
Että hän raivosi, riehui ja hajoitti paikkoja päivittäin.
Että raivari tuli ihan vaan siitä, kun jouduttiin kävelemään kotimatka eri reittiä pitkin tietyön vuoksi.
Että päiväkodin erityisopettaja soitteli minulle töihin itkien, kun ei enää tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Ihan kevyin perustein annoin hänet pois, tottakai. Ja vika on automaattisesti juuri minussa, äidissä.
Kun kehut nykyistä elämäänne se tuntuu pahalta. Kun haukut lastasi lihavaksi pelintuijottajaksi, sekin tuntuu pahalta. Tulee surullinen olo lapsenne puolesta, hän kuulostaa onnettomalta. Ei välttämättä voi itselleen mitään ♥️ Toivon että veisit hänelle pehmolelun, lohduttaa isoakin, tai koiran käymään, tai joku uintireissu, tai maatilamatka. Ne säilyy mielessä vaikka koko reissu olisi katastrofi. Siellä on ihminen sisällä! Halaa vaikka hän ei vastaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai miksi on "annettu syödä"? Koska nykypäivän Suomessa minkäänlainen rajoittaminen, edes syömisessä, on ilmeisesti kohtuuton vaatimus näille laitoksille. Lapsi oli normaalipainoinen vielä kotona ollessaan (tosin silloinkin herkkujen ja ruoan perään).
Ja kiitos vaan geeni-heitosta, samoilla geeneillä on myös saatu aikaan aivan päinvastainen, ihana lapsi.
Annoitte sitten yhden pois että nyt voitte leikkiä täydellistä kiiltokuvamaista pikkuperhettä ja unohtaa että se toinen lapsi on edes olemassa.
Hyi h*elvetti minkälainen äiti olet! 🤬
Niin että parempi olisi ollut, kun kaikki olisivat jatkaneet kärsimistä?
No ei kun ehdottomastihan oli oikein vaan heivata yksi perheenjäsen pois perheestä että muut saavat leikkiä onnellista kotia. Eiku.
Siis oikeasti mikä sinua vaivaa??? Jokaisesta perheenjäsenestä pidetään huolta eikä ketään karkoiteta. Tarvittaessa järjestetään kotiin lisäapua. Ketään ei kuitenkaan potkaista perheestä pois ja ”tavata säännöllisesti” (mitä se lieneekin) omaa omaatuntoa helpottaakseen.
Onko tällä pois potkitulla nyt sitten paremmin myös asiat? Hän näyttää kertomasi mukaan taantuneen ja menneen pahempaan kuntoon. Kukaan ei näytä oikein välittävän hänen syömisistään ja tekemisistään yms kun on nyt poissa kotoa. Mutta heitähän se ei haittaa. Hän ei ole enää osa perhettänne, vain pakollinen paha.
Jos ette välitä tuon vertaa niin olisitte samantien vieneet piikille Hollantiin. Ei olisi teidän tarvinnut vaivautua säännöllisesti häntä sitten katsomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tottakai annoin lapsen pois, ihan vaan ilkeyttäni.
Eihän kyse ollut suinkaan siitä että tämä meidän assi oli väkivaltainen kaikkia kohtaan, alkaen ventovieraista ja päättyen meihin perheenjäseniin.
Että hän raivosi, riehui ja hajoitti paikkoja päivittäin.
Että raivari tuli ihan vaan siitä, kun jouduttiin kävelemään kotimatka eri reittiä pitkin tietyön vuoksi.
Että päiväkodin erityisopettaja soitteli minulle töihin itkien, kun ei enää tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Ihan kevyin perustein annoin hänet pois, tottakai. Ja vika on automaattisesti juuri minussa, äidissä.
Kun kehut nykyistä elämäänne se tuntuu pahalta. Kun haukut lastasi lihavaksi pelintuijottajaksi, sekin tuntuu pahalta. Tulee surullinen olo lapsenne puolesta, hän kuulostaa onnettomalta. Ei välttämättä voi itselleen mitään ♥️ Toivon että veisit hänelle pehmolelun, lohduttaa isoakin, tai koiran käymään, tai joku uintireissu, tai maatilamatka. Ne säilyy mielessä vaikka koko reissu olisi katastrofi. Siellä on ihminen sisällä! Halaa vaikka hän ei vastaisi.
Juuri tämä. 100%.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten lapsi teidän riitoihinne vaikuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli lähes samanlainen tilanne. Suomessa näiden lasten "hoito" on lähinnä sitä, että rampataan psykalla ja syyllistetään vanhempia. Näin se meni meidänkin tapauksessa. Viikottain käytiin haukuttavina pahimmillaan. Lause, joka jäi elävästi mieleeni oli "Mitä te olette oikein tehneet, että lapsesta tuli tuollainen?". Ja nämä oli siis lasten psykiatriaan erikoistuneita työntekijöitä.
Apua haettiin siitä asti kun tämä lapsi oli taapero. Käytöksensä oli epäsosiaalista ja siinä oli klassiset autismin merkit, jotka kaikki paitsi ammattilaiset huomasivat. Apua oli vaikea saada, päiväkodissa tai koulussa ei pärjätty lapsen kanssa ollenkaan. Kotielämä oli jokaiselle perheenjäsenelle yhtä helvettiä. Siinä vaiheessa kun pikkusisarus alkoi pelkäämään tätä assia, löin osaltani hanskat tiskiin ja seuraavana päivänä lapsi huostaanotettiin muualle.
Kumma kyllä, vasta se sai pyörät pyörimään: alkoi tulemaan kaikenmaailman tutkimuksia, selvityksiä, mitälie. Ja aivan oikeassa olin, autistinenhan lapsi oli ollut, pienestä asti! Nyt sitten tuskailivat hänen kanssaan kunnan/valtion piikkiin.
Nykytilanne on se, että tapaamme lasta säännöllisesti, mutta hänen käytöksensä ei ole juuri muuttunut. Välittää vain itsestään, on helposti tulistuva ja väkivaltainen. On kiinnostunut vain pelaamisesta ja syömisestä, varastaa osastolta ruokaa jos mahdollisuus tulee. Ei tahdo käydä koulua, peseytyä, vaihtaa vaatteita. Jankuttaa vaan vastaan kaikessa ja jumittaa. On syönyt itsensä niin lihavaksi että lääkitys ei tule kuuloonkaan (aloitus on riippuvainen rasva-arvoista).
En kadu päivääkään sitä, että annoimme hänet pois. Kotielämä rauhottui, pikkusisarus erityisesti. Pääsin aloittamaan työelämän pitkästä aikaa (ei onnistunut kaikenmaailman parin tunnin koulupäivien ym. ansiosta aiemmin). Meillä on nyt normaali, hyvä elämä.
Tämänkin alapeukuttajat eivät ole kohdanneet hankalaa autistia. Jokainen joka on, ymmärtää tämän. Oikea päätös! Olette rohkeita!
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi teidän riitoihinne vaikuttaa?
Huoh. Etkö oikeasti ymmärrä, kuinka kuormittavaa noiden assien kanssa voi olla. Siinä on niin uupunut ja väsynyt, eikä muuta elämää ole, että riitelee vaikka kärpäsen kanssa.
Hei sinä yksi suunsoittaja, veikkaan että sinulla ei ole lähipiirissä yhtään autistia.
Nämä ihmiset, lapsia tai aikuisia, voivat olla ihan pienen lapsen tasolla taidoissaan ja käytöksessään.
Joku tuolla aiemmin kuvasi että 10-vuotiaalta voi olettaa n. 3-vuotiaan taitoja, mutta aina tilanne ei ole niinkään optimistinen.
Joukossa on kaikenlaisia tyyppejä; oikeasti fiksuja jossain, osa vähemmän fiksuja. Osa osaa käyttäytyä, osa ei. Osan kanssa opetellaan joka ikinen päivä uudestaan ne asiat, joita on toistettu kaikkien mahdollisten tukitoimien kanssa viimeiset 12 vuotta, ilman menestystä.
On aika törkeää olettaa etteikö assin kanssa elänyt olisi kaikkeaan yrittänyt. Tavallinen ihminen ei ole lääkäri. Me emme oli yli-ihmisiä. Meilläkin on tarve omaan elämään, edes joskus, johon ei kuulu loputtomat terapiakäynnit, jatkuvat raivarit ja väkivalta, pelkääminen ja vastaava.
Kaikki lapset eivät etene mihinkään, vaikka heille antaisi resursseja enemmän kuin tavallista. Osa on vaipoissa vielä yläasteellakin, osa ei kommunikoi juuri mitenkään vaikka teoriassa osaisivat mm. tukiviittomat sekä kirjoittaa. Autisti ei ole aivoiltaan tavallinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapsi teidän riitoihinne vaikuttaa?
Huoh. Etkö oikeasti ymmärrä, kuinka kuormittavaa noiden assien kanssa voi olla. Siinä on niin uupunut ja väsynyt, eikä muuta elämää ole, että riitelee vaikka kärpäsen kanssa.
Ei ole kokemusta, siksi kysyinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai miksi on "annettu syödä"? Koska nykypäivän Suomessa minkäänlainen rajoittaminen, edes syömisessä, on ilmeisesti kohtuuton vaatimus näille laitoksille. Lapsi oli normaalipainoinen vielä kotona ollessaan (tosin silloinkin herkkujen ja ruoan perään).
Ja kiitos vaan geeni-heitosta, samoilla geeneillä on myös saatu aikaan aivan päinvastainen, ihana lapsi.
Annoitte sitten yhden pois että nyt voitte leikkiä täydellistä kiiltokuvamaista pikkuperhettä ja unohtaa että se toinen lapsi on edes olemassa.
Hyi h*elvetti minkälainen äiti olet! 🤬
Niin että parempi olisi ollut, kun kaikki olisivat jatkaneet kärsimistä?
No ei kun ehdottomastihan oli oikein vaan heivata yksi perheenjäsen pois perheestä että muut saavat leikkiä onnellista kotia. Eiku.
Siis oikeasti mikä sinua vaivaa??? Jokaisesta perheenjäsenestä pidetään huolta eikä ketään karkoiteta. Tarvittaessa järjestetään kotiin lisäapua. Ketään ei kuitenkaan potkaista perheestä pois ja ”tavata säännöllisesti” (mitä se lieneekin) omaa omaatuntoa helpottaakseen.
Onko tällä pois potkitulla nyt sitten paremmin myös asiat? Hän näyttää kertomasi mukaan taantuneen ja menneen pahempaan kuntoon. Kukaan ei näytä oikein välittävän hänen syömisistään ja tekemisistään yms kun on nyt poissa kotoa. Mutta heitähän se ei haittaa. Hän ei ole enää osa perhettänne, vain pakollinen paha.
Jos ette välitä tuon vertaa niin olisitte samantien vieneet piikille Hollantiin. Ei olisi teidän tarvinnut vaivautua säännöllisesti häntä sitten katsomaan.
Sitä kun väkivaltaisella lapsella alkaa olla kokoa 100kg ja aggrevoimaa, jota ei pelkää käyttää, niin siinä ei pehmopuput ja kukkahattutörpöt auta.
Terveisin lapsuutensa omansa ja muiden hengen puolesta pelännyt.
Mulla on aspa-lapsi, tosin jo aikuinen. Hyvin pärjää, suuressa firmassa !