Hirveintä, mitä olet syönyt tai juonut kohteliaisuudesta?

- vuohenjuusto. Kauheaa, pahvista ja tahmeaa mautonta mössöä, jossa ei ollut yhtään suolaa. Takertui suuhun, hampaisiin, kitalakeen. Nielin menemään. Emäntä kysyi, että miltä maistui. Vastasin "mielenkiintoiselta" ja hän vaikutti hyvin tyytyväiseltä

- tee. Inhoan teetä, en juo sitä koskaan. Vastusteluista huolimatta eteeni laitettiin kuppi ja se piripintaan täyteen tuota etovaa nestettä. Yritin olla hengittämättä sitä homehtuneen saunavastan hajua ja hörpin kulauksia ja estin oksennusrefleksiä hien valuessa selkärankaa pitkin valtoimenaan. Onnistuin juomaan kupin loppuun, en oksentanut enkä yökännyt. Kun tämä teehullu emäntä oli pingahtamassa pystyyn kysyen "kenties toinen kuppi" peitin kupin kädellä ja sanoin tarmokkaasti "EI KIITOS"

Nämä ovat pahimpia. Ellei oteta laskuihin 70-luvun kouluruokaa. Sitä en halua edes ajatella.

Inhosin ennen lipeäkalaa, sitä kuolleen raadon näköistä vaaleaa limaista kalaa, jonka päälle oli laitettu yhtä karmean näköistä vaaleaa kastikelimaa. Kunnes sain vinkin, että lipeäkalan voi keittää, ja tehdä vaikka kalakeiton siitä.

Ja uskokaa pois, se on hyvän makuista. Keitetään ensin se kalamöykky, vedetään nahka pois, sitten lisätään vaikka perunaa, sipulia, mustapippuria ja suolaa sekä loraus oliiviöljyä. Lipeäkala murenee keittoon ja se on todellakin syötävää.

En tiedä mitä se kamala valkoinen kastikemössö oli mitä siihen perinteisesti kuuluu laittaa, mutta siihen en kyllä koskisi ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Inhosin ennen lipeäkalaa, sitä kuolleen raadon näköistä vaaleaa limaista kalaa, jonka päälle oli laitettu yhtä karmean näköistä vaaleaa kastikelimaa. Kunnes sain vinkin, että lipeäkalan voi keittää, ja tehdä vaikka kalakeiton siitä.

Ja uskokaa pois, se on hyvän makuista. Keitetään ensin se kalamöykky, vedetään nahka pois, sitten lisätään vaikka perunaa, sipulia, mustapippuria ja suolaa sekä loraus oliiviöljyä. Lipeäkala murenee keittoon ja se on todellakin syötävää.

En tiedä mitä se kamala valkoinen kastikemössö oli mitä siihen perinteisesti kuuluu laittaa, mutta siihen en kyllä koskisi ikinä.

Mitä lipeäkalalle pitää tehdä että siitä tulee limaista? Ohjeen mukaan tehtynä se on sellaista aika kiinteää ja kuivaa. Ihan outoa että siitä saa jotenkin limaista.

Voisin vastata, että liharuokia, mutta koska niiden syömisestä on jo 20 vuotta aikaa, niin en enää viitsi muistella.

Ehkä viime vuosien kamaluus itselle on ollut kakku yksillä synttäreillä. En pidä makeasta yhtään, saatan jonkun pienen keksin tai leivospalan tai jonkun syödä, mutta siihen se jää. Minulle leikattiin valmiiksi valtava pala täytekakkua, enkä voinut kieltäytyä sen ottamisesta. Kakussa oli kaikki, mitä saattoi keksiä. Suklaakakkua, voikreemiä, päällä jokin hyydytetty liivatekuorrute, ja vaahtokarkkeja, suklaakarkkeja ja mitä kaikkea siinä olikaan. En vain pystynyt. Osan söin, mutta lopun pidin lautasella niin pitkään, että se korjattiin pois, en voinut mitään.

Hienoissa cocktail-juhlissa tarjoiltiinkin yllättäen sahtia alkumaljoina. Ihan järkyttävän oksettavaa kuraa, mutta tilanteesta ei ollut mitään pakokeinoa, joten pakko oli vain kilistellä maljoja muiden mukana. Sitten oli sukulaistädin paljon ylistetty sienisalaatti. Tykkään sienisalaateista yleensä, joten ladoin lautaselleni oikein aimoannoksen. Mutta mutta... tässä sienisalaatissa ei maistunut mikään muu kuin etikka. Sukulaistäti itse toljotti vieressä kehuja odottaen, joten oli pakko pitää naama peruslukemilla ja vedellä se koko kasa huiviin. Sainpa vielä sanottua, että hyvää oli, mutta ei millään mahdu enempää, kiitos. 

Usein kylässä on kahvin kanssa montaa eri sorttia herkkuja ja tulee joskus otettua vähän liikaa jotain vaikka kakkua ja se ei olekaan erityisen herkullista. Ei kehtaa sanoo,että on hyvää mut otin liikaa. Muistin viel et en pidä riisipiirakoita erityisenä herkkuina mutta melko ällöjä ovat jos on viel munavoita. Suomalaisil erikoinen maku.En tiedä ketään ulkolaista joka ois rakastunu riisipiirakoihin.

Punaviinikaakaota. Kaakao kaakaona ja punkku punkkuna!

Aikuisen sukulaisen tekemä juustokakku. Maku oli melko siedettävä mutta ulkonäkö ei vastannut etukäteen kuulemaani kehuskelua.

Sukulainen oli siis jo kuukausia etukäteen kehuskellut, kuinka on alkanut valmistamaan juustokakkuja, ja lupasi tehdä sellaisen myös vierailulleni. Kyse ei siis ollut tämän leipojan ensimmäisestä juustokakusta ja leipoja on reilusti keski-ikäinen opettaja. Kun menin sitten kyläilemään, odotin pöytään kehuskelun arvoista juustokakkua. Ja mitä sukulainen asettikaan pöydälle oikein koppavan näköisenä - parin sentin korkuisen epämääräisen läjän, joka näytti lähinnä siltä kuin eläin olisi syönyt ainekset ja oksentanut lautaselle. Muut sukulaiset ympärillä selvästi seurasivat ilmettäni ja jännittivät, kuinka saan pidettyä pokan. Vähän siinä naama venähti ja menin hiljaiseksi, mutta sain pidettyä ilmeen melko peruslukemilla. Tosin katsoin pitkään sitä kakkua kun mietin olinko ymmärtänyt jotain väärin ja oliko se jotain muuta ensin ennen sitä kerskuttua juustokakkua.

En odottanut mitään kahvilatason kakkua, mutta edes sellaista jossa olisi ollut reilusti korkeutta ja tasainen maukas täyte. Nyt se oli kokkareinen ja epämääräisen makuinen ruman piirakkamaisen ulkonäön lisäksi.

Punaviini

Kamelin maidosta tehtyä juustoa ja sieniä (eri kertoja) . Yök.

Surströmmingiä...

Pariisissa Interrail-matkalla ystävä vei hienoon ravintolaan ja tilasi ostereita. Ne tuntuvat kylmältä kalaklöntiltä, joka halajaa kurkusta takaisin suuhun. Voi sitä nielemistä ja valkkarin/veden kittaamista, ennenkuin ne niljakkaat klöntit sain alas. Vieläkin ällöttää pelkkä muisto, mutta onneksi selvisin oksentamatta. Ei ikinä enää, mutta tulipahan kokeiltua.

Vierailija kirjoitti:

Inhosin ennen lipeäkalaa, sitä kuolleen raadon näköistä vaaleaa limaista kalaa, jonka päälle oli laitettu yhtä karmean näköistä vaaleaa kastikelimaa. Kunnes sain vinkin, että lipeäkalan voi keittää, ja tehdä vaikka kalakeiton siitä.

Ja uskokaa pois, se on hyvän makuista. Keitetään ensin se kalamöykky, vedetään nahka pois, sitten lisätään vaikka perunaa, sipulia, mustapippuria ja suolaa sekä loraus oliiviöljyä. Lipeäkala murenee keittoon ja se on todellakin syötävää.

En tiedä mitä se kamala valkoinen kastikemössö oli mitä siihen perinteisesti kuuluu laittaa, mutta siihen en kyllä koskisi ikinä.[/quote

Raato on jo kuollut, ei ole eläviä raatoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju, niin en muista olenko nämä jo kertonutkin... Ehkäpä en.

- teini-ikäisenä olin isovanhempien kanssa jossain tapahtumassa, jossa oli sitten illanvietto ja ruokana sellainen muuten ihan hyvä lämmin leipä, mutta kastikkeena sienikastike. En ollut enkä ole sienten ystävä. Ja tottakai sitä kastiketta ja sienenpaloja oli todella runsaasti. Muut siinä ihastelivat avokätistä sienten ja kastikkeen määrää; minä urhoollisesti nieleskelin ne tsiljoonat sienenpalaset kokonaisina.

- suhteen alkumetreillä tuleva seurustelukumppani kutsui kotiinsa ja oli tehnyt voileipäkakun merenelävistä. Tämäkin hyvin runsas versio, paljon mm. graavikalaa ja mätiä. En syö kumpaakaan; kohteliaisuudesta toki pienen palan söin, mutta olihan se aika kamala kokemus. 

Onneksi pystyn melkein mitä vaan syömään, vaikka sitten väkisin. Onneksi ei usein tarvitse.

Minulla on suu, josta tulee sellaista kuin puhe. Ja aivot. Teen niin, että ensin ajattelen nätin lauseen ja sitten suustani sen sanon, esim. näin: Kiitos, mutta en syö sieniä lainkaan. Tiedän, että ovat hyvin valmistettuja, mutta minä en ole oppinut sienistä pitämään. Tätä saa lainata ja vartioida tarpeen mukaan.

Hyvähyvä. Itse olin 13 vuotiaana sen verran kiltti, että ei tullut mieleenkään vieraassa paikassa, vieraiden ihmisten keskellä alkaa "nolaamaan" isovanhempia ja nirsoilemaan. Itsepä tuosta kärsin, ei kukaan muu.

Lapsuudessani 60-luvulla mummolassa, mummi tarjosi pannukahvia johon oli silloin tapana laittaa suolaa. Meillä kotona ei kahviin suolaa laitettu ja meinasin oksentaa kun join kahvin. En tahtonut loukata mummia, mutta myöhemmin keksin aina tekosyyn kieltäytyä kiltisti mummin kahvista.

Vierailija kirjoitti:

Vasikanaivojen siivuja. Tilasin Itävallassa vahingossa kun en ymmärtänyt saksaa. Nyt tiedän - ei ikinä enää käy vastaavaa virhettä. Toinen kerta oli kun nuorena kihlajaisissamme sulhasen kotona tarjottiin kieltä. Sitä sitten nuorikkona kakeltelin, kun en kehdannut vastaakaan laittaa.

Esittivät kovastikin kulttuuriperhettä, mutta myöhemmin selvisi että aikamoisia nousukkaita ainoastaan. Annas olla, kun siitä vanhenin en enää lähtenyt noihin pikkusormi pystyssä näytelmiin.

Kielihän on loistavaa. Vai tarjoiltiinko se kokonaisena ja raakana?

Jouluruokaa 🤢

Veripalttu. Jo se haju etoo.

Punaviini. Ja valkoviini myös. Aivan hirveän makuista. Monesti olen yrittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Savustettu nahkiainen, joita eräs vieras toi illalliskutsuille tuliaisina alkupalaksi. Toivottavasti en erehdy kalan nimestä, mutta siis todella iljettävän näköinen, matomainen imukuppisuinen otus. Tuntui ja maistui suussa kuvottavalta. Olisin sekunnissa vedonnut kala-allergiaan, mutta kun kaikki tiesivät hyvin, ettei minulla sitä ole, niin eikun ääntä kohti ja jauhamaan. Sain mitenkuten syötyä oksentamatta.

Nahkiainen ei ole kala, mutta mitäpä tuosta.