Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Miksi pitäisi jauhaa jotain tyhjänpäiväistä paskaa koko ajan vain siksi ettei olisi hiljaista?
Introvertti ei kaipaa turhaa hälinää ja melua vaan viihtyy muutenkin hyvin yksin omissa oloissaan hiljaisuudessa. Extrovertit alkaa kiipeillä hyvin äkkiä seinillä hullunkiilto silmissään jos joutuvat yksin hiljaisuuteen xD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle lähes poikkeuksetta sanotaan, että puheestani ei saa mitään selvää, puhun liian hiljaa ja käsketään puhumaan lujempaa. Vaikka teen kaikkeni puhuakseni selvästi ja kuuluvasti, niin jankutetaan että ei muka kuulla mitä sanon kunnes minä huudan niin lujaa kuin jaksan milloin sitten sanotaankin, että ei tarvitse huutaa. En enää yksinkertaisesti uskalla puhua kun koko ajan jankutetaan, että "En saa mitään selvää" kun sanon jotain.
Vierailija kirjoitti:
Puhun jos on kiinnostavaa tai tarpeellista keskusteltavaa. Useimmiten ei ole. Monesta asiasta olen myös eri mieltä tavanomaisen suomalaisen iltapäivälehdestä maailmankuvansa saaneen kanssa, niin helposti voi rupattelut jättää väliin. Kuin keskustelisi lapsen kanssa.
Jos on kiinnostavaa ja tarpeellista.....etkö voi itse muuttaa keskustelun suuntaa? Vai pitääkö toisten rakentaa se sellaiseksi, ettet tuntisi keskustelevasi lapsen kanssa? Mikä siis on oma panoksesi??
Mun mies puhui aluksi mutta ilmeisesti kaikki on jo sanottu. Puhun sitten itsekseni ja toinen ei jaksa edes kuunnella muuta kuin netistä tai tv stä. Sosiaalisen kiintiönkin mies saa täytettyä töissä.
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua.
Naisystävä puhuu tarpeeksi jo yksinäänkin. Mun ei enää tarvitse enkä oikein saa suunvuoroakaan.
Hanimurmeli järkyttyi kun kerroin, että ennenwanhaan Jaappanissa vaimon liika puheliaisuus oli hyväksytty syy avioeroon...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minun lapsuudessa vain puhuttu lapsille. Jos olin jotenkin näkyvä äidilleni, niin ainoastaan sen vuoksi, kun kuuntelin hänen huoliaan. Muutenkin olin aika näkymätön lapsi. Isäni myös puhui vain itsestään, mutta ei koskaan kysellyt mitään minusta tai ollut muutenkaan kiinnostunut. Olin lapsuudesta lähtien aina se kuuntelija. Äitini kyllä sanoi aikoinaan, että olen älykäs ja osasin vasta myöhemmin kysyä, että miksi pidät minua älykkäänä? Niin vastaus oli, että osasin sanoa hänelle oikeat vastaukset hänen huoliinsa. Jotenkin vain oppinut siihen, ettei minua kuunnella. Lapsuus opettanut olemaan hiljainen ja jotenkin sellainen ollu aina, että pitää olla vain toisia varten, mutta näihän se ei ole. On vaikea opetella puhumaan vanhemmiten, jos omat vanhemmat eivät ole olleet kiinnostuneita sinusta. Jos olen yrittänyt puhua tai näyttää maalaustöitäni, mitä tein lapsena, niin sain kuulla olevani itserakas ym. Minulle ei vain annettu mahdollisuutta puhua.
Sama täällä.
Ei mitään luonnollisia reaktioita vanhemmilta minuun tai siskoon. Tämä sitten näkyi koulussa, kun en uskaltanut puhua kenellekään ja sitten työelämässä ihmiset eivät kauaa jaksaneet seuraani, kun en ollut viihdyttävä, sosiaalinen ihminen :( Vasta nyt nelikymppisenä olen uskaltautunut puhumaan, mutta menneisyyteni takia olen hyvin varautunut ihmisten kanssa kanssakäymiseen ja valitsen seurani hyvin tarkkaan, todennäköisesti liiankin tarkkaan.
Kosketuksen puutekin teki minusta vähän kylmän ja kolhon oloisen ihmisen, mutta minkän lapsi sillekään voi oikein mitään. On tosi perseestä huomata, että sinun ihmisarvosi määräytyy sen mukaan, kuinka vanhempasi ovat sinut kasvattaneet.
Meillä monilla suomalaisilla saattaa olla samanlaiset lähtökohdat. En edes viitsi toistaa täällä mitä kaikkea sain kuulla jos avasin suuni diktaattorin hallitessa.
Itse kuitenkin ponnistelin irti sellaisesta elämästä. Luin esim. paljon klassikoita ja Raamattua ja hakeuduin tarkoituksella ystävällisten ihmisten seuraan (en todellakaan tuppisuiden) ja tosiaankin tein niitä virheitä alussa esim möläyttelemällä asian vierestä.
Nykyään olen seurallinen ja nautin juttelusta toisten kanssa enkä ole yhtään yksinäinen. Minua on helppo lähestyä ja huomaan hymyileväni paljon, jopa niin, että vastaan tulevat hymyilevät mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystytkö sä selittämään miksi itse ole puhuvaa sorttia?
Koska tykkään kuulla muiden ajatuksia ja kertoa omiani. Pidän keskysteluista ja eri näkökulmien kuulemisesta ja hauskoista jutuista.
Puhuminen on minusta luontevaa ja mukavaa.
Yleensä puhuvat eivät kauhiasti välitä kuunnella muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu, joka alkaa puhumaan päälle heti kun itse yritän sanoa jotain. Voimme olla hiljaakin mutta keskustella emme voi, em. syystä. En tapaa häntä enää.
Hiljaisuuteni johtuu siitä että on pinttynyt päähän sellainen ajattelumalli että se mitä minä sanon ei ole niin tärkeää kuin se mitä muut sanovat. On sitten tullut sellainen tapa että olen suosiolla hiljaa varsinkin isossa porukassa. Aiemmin tämä asia häiritsi minua paljonkin mutta nykyään on muitakin ongelmia joten olen jo turtunut tähän hilaisuuteeni..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholi saa kielen kannat liikkeelle. Siksi usein otetaankin viikoloppuisin muutamat ja pelataan korttia, pysyy parisuhde koossa, kun tulee juteltua kaikesta ei-niin-tärkeästä ja myös tärkeistäkin asioista. Arkisinkin toki puhutaan, mutta jos päivän mittaan ei ainakaan itselle tapahdu mitään, niin ei ole oikein asiaakaan. Töistäni ei hän ymmärrä mitään ja koska teen etätyötä, ei ole työpaikkajuorujakaan levitellä. Ihan tyhjästä on vaikea keksiä jutun juurta ja päivän lehtien sisältökin junnaa aika lailla paikallaan.
Minua on usein kehuttu sosiaaliseksi, mutta lähinnä tuo on varmaan kuuntelutaito. En mielestäni itse juurikaan aloita mitään keskustelunaihetta, mutta osaan lähteä mukaan toista kiinnostavaan aiheeseen, työpaikan kahvipöydissä esimerkiksi. Vaikka asia ei edes itseäni koskettaisi juurikaan, voihan sitä lämpimikseen kuunnella ja puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun niille joille haluan. En puhu niille, jotka esim aina puhuvat päälle, enkä sellaisille jotka aina vääntävät jokaisen keskustelun "taisteluksi" joka hänen pitää saada voittaa, enkä sellaisille, jotka kysyvät jotain mutta eivät halua kuulla vastausta. Ja näin edelleen. Ei jaksa tuhlata aikaani ja energiaani moisiin.
Sanonta: "Väittelyä älykkään ihmisen kanssa on hankala voittaa, mutta väittelyä idiootin kanssa on mahdoton voittaa"
Niille jotka eivät tuon sanomaa ymmärtäneet, niin tarkoittaa sitä, että itsepäisen idiootin kanssa ei voi voittaa väittelyä, koska hän vain jankuttaa omaa kantaansa eikä suostu näkemään mitään muita näkökulmia eikä vaihtoehtoja, vaan pelkästään sen että hän on oikeassa. Näin ollen väittely, ja ihan normi keskustelukin, idiootin kanssa on kuin päätä seinään hakkaisi. Ei johda mihinkään, kumpikaan ei saa "keskustelusta" mitään irti, ei mitään rakentavaa eikä opettavaa, ei yhtään mitään, pelkkää ajanhukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua.
Naisystävä puhuu tarpeeksi jo yksinäänkin. Mun ei enää tarvitse enkä oikein saa suunvuoroakaan.
Hanimurmeli järkyttyi kun kerroin, että ennenwanhaan Jaappanissa vaimon liika puheliaisuus oli hyväksytty syy avioeroon...
Sama täällä. Olen keksinyt vain yhden keinon, jolla tyttöystävän saa vaiennettua hetkeksi, mutta ei sitäkään kokoaikaa viitsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua.
Naisystävä puhuu tarpeeksi jo yksinäänkin. Mun ei enää tarvitse enkä oikein saa suunvuoroakaan.
Hanimurmeli järkyttyi kun kerroin, että ennenwanhaan Jaappanissa vaimon liika puheliaisuus oli hyväksytty syy avioeroon...
Sama täällä. Olen keksinyt vain yhden keinon, jolla tyttöystävän saa vaiennettua hetkeksi, mutta ei sitäkään kokoaikaa viitsisi. Muilta osin ei moittimista!
Puhun vähän, mutta asiaa. Melusaaste on kuluttavaa eivätkä ihmiset useinkaan ymmärrä äänekkyyttään, mikä on omiaan pilaamaan ympärillä olevan ilmaston.
Arvostan hiljaisuutta sekä nautin hiljaisista hetkistä.
Vierailija kirjoitti:
Minulle lähes poikkeuksetta sanotaan, että puheestani ei saa mitään selvää, puhun liian hiljaa ja käsketään puhumaan lujempaa. Vaikka teen kaikkeni puhuakseni selvästi ja kuuluvasti, niin jankutetaan että ei muka kuulla mitä sanon kunnes minä huudan niin lujaa kuin jaksan milloin sitten sanotaankin, että ei tarvitse huutaa. En enää yksinkertaisesti uskalla puhua kun koko ajan jankutetaan, että "En saa mitään selvää" kun sanon jotain.
Jos kaikki ovat tuota mieltä eikä kyse ole satunnaisista tilanteista, silloin puheessasi täytyy olla jotain vikaa.
Ala harrastamaan jonkin sortin esiintymistä, jolloin itseluottamuksesikin voi parantua, kun alat hallita äänenkäyttöäsi. Huutaminen kun kertoo ettet osaa käyttää ääntäsi hallitusti ja sitä on hyvin vaikea lähteä omin päin ohjaamaan oikeaan suuntaan. Puheterapia voisi myös olla kokeilemisen arvoinen sijoitus. Nämä siis ihan hyväntahtoisina neuvoina, älä loukkaannu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua tyhjänpäiväisyyksiä epäkiinnostavien ihmisten kanssa. Siksi olen usein hiljaa isommassa seurueessa.
Oonki miettiny, et tämmöset on hiljaisilla ajatukset muiden puheista. Mietipä, kun me puheliaat lopetetaan puheemme, kukas sitten puhuu?
No et ainakaan sinä, sillä sinun täytyy punnita joka sanasi niin tarkkaan, ettei sanasi lopulta läpäise julkaisukynnystä. Sitten porukassa istutaan hiljaa. Tulee oikein sellainen suomalainen perinteinen vaivaantunut hiljaisuus.
Itse olen kiinnostunut kaikista ihmisistä. Harva ihminen on sellainen, josta voisin todeta ettei kiinnosta. Minua kiinnostaa se, miksi ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. Yleensä vastaus löytynee lapsuuden perheen toimintatavoista.
Mulla oli kerran kylässä kymmenisen henkilöä, joista yksi oli ekstrovertti ja me kaikki muut introvertteja. Tämä yksi yritti kokoajan pitää puhetta yllä, ja muut olimme hieman vaivautuneita.
Hän lähti ensimmäisenä ja hänen kyydissään muutama, joten meitä jäi jäljelle muistaakseni 6+ henkilöä. Keskustelu oli verkkaista, mutta oikeaa keskustelua. Joku sanoi jotakin, toiset pohdiskeli kaikessa rauhassa ja vastaili sitten. Ei mitään kiirettä. Ehti analysoimaan toisten ilmeet ja kehonkielenkin. Kaikilla oli turvallinen olla. Uskalsi puhua ja pystyi puhumaan, kun ei ollut paineita ja vaatimuksia.
Meillä oli mukava loppuilta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua.
Naisystävä puhuu tarpeeksi jo yksinäänkin. Mun ei enää tarvitse enkä oikein saa suunvuoroakaan.
Hanimurmeli järkyttyi kun kerroin, että ennenwanhaan Jaappanissa vaimon liika puheliaisuus oli hyväksytty syy avioeroon...
Sama täällä. Olen keksinyt vain yhden keinon, jolla tyttöystävän saa vaiennettua hetkeksi, mutta ei sitäkään kokoaikaa viitsisi.
Miksi ette vain sano, että voisiko toinen olla välillä hiljaa vai eikö teidän kumppanit ymmärrä puhetta...
Luulisi normaalin ihmisen tajuavan, kun sanotaan?
Häivy sitten muiden seurasta, jos et siitä nauti.