Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

Ei vaan ole mitään muita kiinnostavaa asiaa. Ehkä työjuttuja, mutta ketäpä ne kiinnostaa.

Oman kokemukseni mukaan ihmiset, jotka ovat hyvin kiinostuneita muiden yksityisasioista, haluavat saamiensa tietojen perusteella muodostaa toisesta ihmisestä omassa päässään jonkin mielikuvan. Ja tähän mielikuvaan vaikuttavat monet asiat. Ihan vaikka se, asuuko Westendissä vai Korsossa. Onko lapsia vai ei. Onko yksinhuoltaja vai ei. Onko puoliso lääkäri vai työtön autonasentaja. Matkustaako lomalla Hawaijille vai onko vain kotona. Omistaako Audin, Toyotan vai polkupyörän. Kannattaako liberaaleja vai konservatiivisia arvoja. Uteliaalle saattaa olla jopa sietämätöntä, jos toinen ei suostu kertomaan itsestään mitään, koska silloin mielikuvaa ei pysty muodostamaan. Toinen jää mysteeriksi eikä häntä voi lokeroida mihinkään. 

Tietyllä tavalla tuo on ihan ymmärrettävää. Ihmiselle on luontaista hakeutua samanhenkisten seuraan. Tutustua heihin ja kenties jopa ystävystyä. Tai sitten dumpata, jos toinen ei vastaakaan omia vaatimuksia. Mysteeri-ihmisestä ei tiedä, onko hän lintu vai kala. Mysteeri-ihminen ei anna mahdollisuutta ystävystymiseen. Siitäkin huolimatta, että kertomalla itsestään tarpeeksi hän saattaisi olla täsmälleen sitä, mitä utelias ystävältään edellyttää. Utelias kokee tulleensa dumpatuksi, vaikka hän haluaisi olla se, joka päättää asiasta.  Erityisesti silloin, jos hän on ehtinyt kertoa itsestään jo paljon. 

Vierailija kirjoitti:

vauvaihmettelijä kirjoitti:

Te ihmiset, joita askarruttaa jonkun läheisen käytös mutta ette osaa kysyä häneltä itseltään, vaan ventovierailta internetissä - kertokaa, miksi?

Ihmetyttää vaan, miksi kommunikaatio on niin vaikeaa, vaikka on omasta mielestään ns. puhelias

Kyllä on kysytty asianosaisilta itseltäänkin, asiallisestikin. Silloin vaihtoehtoina on joko puolustus- tai hyökkäysreaktio tai sitten vastaus on "en tiedä". Yritä siinä sitten keskustella. Tai vaihtoehtoisesti kun kertoo, miltä toisen käytös, toimintatavat tai tekemättäjättämiset tms. tuntuvat, niin silloinkin saa vain vihaa tai kiistämistä osakseen.

Eihän sitä saisi "vaatia" hyvää kohtelua eihän?

Siinä vaiheessa pitäisi varmaan ymmärtää jättää toinen rauhaan. Oikeasti, etsi sellaista seuraa, joka haluaa kanssasi jutella ja jätä sellaiset rauhaan, jotka eivät halua. Hyvin yksinkertaista. Jos taas kukaan ei halua kanssasi jutella, sitten on syytä katsoa peiliin ja miettiä, mikä on pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hiljainen, mulla ei yksinkertaisesti ole yhtäkään asiaa päässä mistä puhuisi. Voi olla etten edes mieti mitään. Esimerkiksi jos olen työkavereiden kanssa ruokatauolla yhtä aikaa, ei mulla juuri ole yhtään ajatusta päässä, syön vaan ja mietin vaikka sitä lihapullaa. Tai vaikka tulevaa kuntosaleilua työpäivän jälkeen.

Osaan mä tarvittaessa puhua, esim kylässä tai siis uusille ihmisille tai jos ihmiset vaan olettaa mun puhuvan. Kyllä mä sitten puhun, mutta se on ihan opittua, ei mulle kovin luontaista. Mieluummin kuuntelisin. Sitten puhumisien jälkeen olenkin jo väsynyt enkä jaksa puhua.

On myös ystäviä, enemmän oon se, että kuuntelen heidän juttuja ja otan kantaa niihin tai tekemisten/pelien kautta jutellaan ja nauretaan. Mutta en myös hyville ystäville oikeastaan avaa tuntojani, en oikeastaan avaa niitä juuri kellekkään. Pidän ajatukset sisälläni, se on varmaan huono juttu mutta en osaa niitä uloskaan tuoda.

Ite mietin puheliaita ihmisiä, miten niillä yksinkertaisesti riittää puhetta? Onko oikeasti heillä koko ajan joku ajatus, mikä on hyvä päästää valloilleen? En siis paheksu, mutta ihmettelen vaan ihmisten erilaisuutta

Minä puhun paljon ja kuuntelen ja keskustelen mielelläni. Minä taas en ymmärrä ihmisiä joita ei kiinnosta mikään. Maailmassa on niin paljon tapahtumia ja ilmiöitä, että miten niitä ei voi olla edes ajattelematta?

Miksei riittäisi keskusteltavaa? Nytkin on maailmalla menossa suuret valtataistelut. Taloudesta riittäisi puhuttavaa viikoiksi. Luonnontila ja teknologiset näkymät. Kuinka paljon niistäkin voisi keskustella asiasta tietävien kanssa. Teknologia ja taide, musiikki ja elokuvat. Niistä nyt varsinkin voisi puhua tunteja. Entä ihmisisuhteet tai psykologiset ilmiöt? Onko hauskempaa kuin puhua ihmisten käytöksestä ja motiiveista? Entä ihan jokapäiväiset asiat? Ruoka, matkat, urheilu, vaatteet, meikit ja käsityöt, niissä riittää vaikka millaista keskustelua. Mitä tekee, mistä tykkäisi, mitä on suunnitellut, kuinka joku muu oli ratkaissut asian jne.

Mutta kun ei kiinnosta mikään, niin ei kiinnosta mikään ja silloin muiden puheet tuntuvat varmaan tylsiltä. Ei ole sanottavaa, eikä ole tietoa asioista.

Itselleni tämän kaltaisista ihmisistä tulee mieleen ettei heillä oikein ajatus kulje noin ylipäätään kovasti.

Olen eri, mutta mä olen yksinkertaisesti tullut vanhaksi. En jaksa olla enää kiinnostunut samoista asioista kuin nuorempana. Enkä jaksa puhua samoista asioista, joista olen puhunut sadat kerrat ennenkin. Mun on vaikea kuvitella, että ketään ihan oikeasti kiinnostaisi tietää, mitä söin tänään tai mitä aion syödä huomenna. Tai että jälleen kerran olen ihan hetken päästä lähdössä koiran kanssa iltalenkille. Teen koirani kanssa iltalenkin 365 kertaa vuodessa, joten en keksi siitäkään mitään muita kiinnostavaa keskusteltavaa. En myöskään jaksa olla enää kiinnostunut taloudesta. Ihmiskunta selvisi 1990-luvun lamastakin ja tulee selviämään myös pandemian aiheuttamasta lamasta. Asiat, jotka tapahtuvat ehkä 50 tai 100 vuoden päästä, eivät nekään jaksa enää kiinnostaa. 

Monen mielestä mun vaatimaton ja yksinkertainen elämäni on varmasti tosi tylsää, mutta mulle tämä on ihan täydellistä. Olen aiemmin ollut varsin aktiivinen ja nuorena jopa eläinsuojeluaktivisti, mutta kaikella on aikansa. Teen toki erilaisia asioita ja on mulla suunnitelmiakin eläkepäiviäni varten, mutta en saa mitään keskusteluista, missä muut kertovat, mitä he aikovat eläkkeellä tehdä ja mä kertoisin, mitä mä aion tehdä.  En tarvitse enää muilta ideoita, mitä voisin tehdä. Toisaalta en koe tarpeelliseksi selittää kenellekään, miksi en aio eläkepäivinäni tehdä maailmanympärysmatkaa tai ryhtyä pelaamaan golfia. Ihmiset, jotka tuntevat mut hyvin,  ovat varmasti jo pidemmän aikaa tienneet, että musta tulee eläkkeellä "crazy cat lady". 

N63

Mitähän sitä kieltämään, että muista olet varmasti aika tylsää seuraa ja flegmaattinen ihminen. Mikään uusi ei kiinnosta ja mistään ei ole sanottavaa ja muiden jutut kiinnostavat vielä vähemmän. Et saa itse mitään mistään ja muille ei sinulla ole mitään annettavaa tai halua antaa. Tämän tyyppiset tekstit vahvistavat vain sitä ajatusta, että hiljaisilla ei todellakaana ole mitään annettavaa muille, vaikka suunsa avaisivatkin joskus. Ja muilla, vaikka heillä olisi annettavaa, niin heidän annettava ei voisi vähemmän kiinnostaa näitä ihmisiä.

Toinen jalka haudassa ja tulevaisuuden näkymät olettomat ja kaikki lähtee ajatuksista kannattaako, onko tarpeellista, saanko hyötyä, ei ole kannattavuuden kannalta enää ajankohtaista, en tarvitse mitään muilta jne.

Minäkään en ole enää nuorukainen, mutta joka päivä ympärillä on kiinnostavia asioita. Ympäristö muuttuu joka tasolla. Minua kiinnostaa muiden asiat jopa enemmän kuin omani. Enkä puhu nyt mistään juoruista. Ihmisten elämä ja heidän kertomuksensa voivat olla todella mielenkiintoisia ja eri näkökulmat varsinkin tuovat paljon uusia ajatuksia myös itselle.

En usko, että itse voisin tai ennenkaikkea haluaisin olla ns. hiljainen crazy cat lady. Joita kiinnostaa vaan katsoa kissoja ja syöttää niitä ja nyhjätä yksin kotona ja olla jämähtänyt siihen maailmaan joka oli ajankohtainen kun olin 25-vuotias. Mutta sinäänsä mielenkiintoista lukea näitä sinunkin ajatuksia ja ehkä joskus tulen keskustelemaan jonkun kanssa tästäkin ilmiöstä, koska sinäänsä se on aika mielenkiintoinen ilmiö.

Mutta eikö olekin ihan hyvä, että sinä ja hänen kaltaisensa ette koskaan työpaikan kahvihuoneessa puhuisi keskenänne mitään? Sinua ei kiinnostaisi hänen juttunsa eikä häntä sinun juttusi, joten miksi teidän edes pitäisi puhua yhtään mistään? Voit puhua muille ja hän on hiljaa. Win-win.

En todennäköisesti puhuisikaan hänen kanssaan. Miksi tekisin sitä edes? Minä en kiinnosta häntä ja hänellä ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa, koska mikään ei kiinnosta häntä, mutta se on väärin sanoa etteikö hänen juttunsa voisi kiinnostaa, jos hän ne ilmaisisi tai niitä olisi. Mutta kuten sanoin, monesta tekstistä tulee selkeästi esille, ettei niitä ole.

Hiljainen on toisaalta kuin esine. Paitsi, että ehkä esineestäkin on monesti enemmän iloa ympäristölle. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä turhimmiksi hiljaiset ihmiset tulevat ihmiskunnalle. Jos kone voi hoitaa heidän työnsä heidän oleminen siellä työyhteisössä muuttuu täysin turhaksi. Heidän olemistaan työpaikalla ei voi edes selittää inhimillisillä näkökulmilla.

Yksinäisiä puurtajamuurahaisia, jotka eivät ajattelutasolla tuo mitään ihmisyydelle. Koska ajatukset, jos niitä ei koskaan ilmaista ovat yhtä tyhjän kanssa.

Onko se hyvä asia, että ihmiset eivät ajattele, heitä ei kiinnosta mikään tai eivät ilmaise itseään? Ei minusta. Minusta siinä ei ole mitään win puolta, jos toinen ei ajattele mitään tai toinen ei niitä upeita ajatuksiaan suostu jakamaan muille.

Oletpas tökerö! Ihmisen puheliaisuus on hänen seuransa laatumittari. Hyvässä seurassa puhuvat kaikki - ennemmin tai myöhemmin. Ehkä et osaa olla loukkaamatta ja sohimatta ampiaispesiä puhuessasi, minkä takia sinulle ei haluta avautua? Vaikutat kiusaajalta, et mukavalta rupattelutoverilta. Kirjoittaessasi saat sentään punnita jokaisen sanasi ennen, kuin lähetät viestin...!

Luen tekstiä, jossa kirjoitetaan ihan suoraan kuinka mikään eikä kukaan muu kuin omat ajatukset kiinnosta. Miten tämä pitäisi tulkita? Jos jonkun pitäisi loukkaantua niin se on juuri he, joita kyseinen ihminen ei pidä edes puhumisen tai jakamisen arvoisena. Hyvässä seurassa näiden kommenttejen perusteella ei keskustella välttämättä yhtään sen enempää, vai onko jostain syystä aina ne muut vaan niin kauheaa seuraa? Sinä olet ihanaa seuraa ja muut huonoa ja rasittavaa ja länkyttävät ja mitä muuta inhottavaa nyt olivatkaan?

Minä en kirjoita kuinka muissa ei ole mitään kiinnostavaa, kuinka muut ovat rasittavia ja kuinka ei halua kuulla heitä ja kuinka win tilanne se on heille, kun en puhu heille. Minulle se ei ole win tilanne, että joku pitää minua niin hirveänä etten ole puheiden tai ajatuksien arvoinen. Että minun asiani ovat niin arvottomia, että hiljaisuus on aina parempi vaihtoehto. Minä näen sen aika halveksivana ja vihamielisenä kohteluna. Joten mieti oikein kuka se törkeä on. Hän joita muut ja heidän ajatuksensa kiinnostaa ja joka haluaa puhua muiden kanssa, vai hän jota ei muut ja heidän ajatuksensa kiinnostaa yhtään ja tuo sen omalla hiljaisuudellaan joka päivä esille muille.

Tarkoittaako tuo, että hiljaisen ihmisen seurassa susta tulee epävarma? Ja itsentuntosi romahtaa, jos et koe olevasi KAIKILLE muille arvokas? Miksi sun edes pitäisi olla kaikille arvokas? Miksi sulle ei riitä, että olet arvokas vanhemmillesi, sisaruksillesi, puolisollesi, lapsillesi ja ystävillesi? Miksi sun pitäisi olla arvokas työkavereillesikin? Tai naapureillesi? Tai jollekin muulle?

Minun arvoni ei muutu muiden johdosta, mutta onhan sen nyt varmasti suurimmasta osasta ihmisiä aika epäreilua, kun sinut ja juttusi ja asiasi koetaan turhina ja täysin epärelevantteina. Evvk asenne ei ole mikään kunnianosoitus ketään kohtaan.

Ei vaikka puhuttaisiin ihan ihmisarvon tasolla.

Onko joku luvannut sulle, että maailma olisi reilu? Ikävä tosiasia on, että on paljon ihmisiä, joiden mielestä sinunkin juttusi ovat kuolettavan tylsiä ja turhia. Ainakin osa niistä. Ehkä se on mielestäsi epäreilua, mutta se on kuitenkin totuus. Ja miksi sinua kohtaan pitäisi esittää kunnianosoituksia? Anteeksi nyt vaan, arvon ylhäisyys, mutta kirjoituksistasi tulee tunne, että pidät itseäsi kaikkia muita ylempänä ja parempana ja sen vuoksi ärsyynnyt, jos joku ei pidäkään. 

Ei, maailma ei ole reilu ja ylimieliset ihmiset tekevät siitä vielä monesti aika inhottavan muille. En minä tarvitse mitään kunniansoituksia, mutta etkai sinä nyt sentään väitä, että se on jotenkin hienoa, kun ihmiset sinua kohtaan ovat täysin välinpitämättömiä? Että välinpitämättömyys saa aikaan muissa hyvää oloa. Että jotenkin hienoa, kun voi todeta, että ketään ei kiinnosta.

Olet aivan oikeassa, että totuus on juuri tuota. Ketään ei kiinnosta ja naapurikin saattaa maata mädäntyneenä kuukausia kunnes haju paljastaa ja silloinkin se kiinnostaa, koska se oma nenä kärsii.

Minä en pidä itseäni yhtään sen parempana kuin muut. Minä en koe, että aikani on liian arvokasta etten voisi puhua muille. Minä en ajattele ettei muut ole tarpeeksi kiinnostavia, jotta voisin keskittyä heihin. Joten kun puhut kuka kokee itsensä ylemmäksi, niin se on juuri sinunlaiset, jotka kokevat muiden olevan liian länkyttäviä, epäkiinnostavia, vääristä aiheista puhuvia, jotta heille voisi puhua. Asenteesi on ihmisiä kohtaan vihamielinen, eikä minua häiritse yhtään, jos et puhu minulle. Parempi vaan, koska puhun mielummin ihmisten kanssa, joilla on positiivisempi asenne ja joita asiat kiinnostavat. Mutta edustat kuitenkin ryhmääsi, eikä se näyttäydy kovin positiivisena, vaikka äärettömän yleisenä.

Ei välinpitämättömyys ole mitään erityisen hienoa, se on yksinkertaisesti vain merkityksetöntä. Sinäkin takuulla kävelet joka ainoa päivä ohi ihmisten, joita et millään tavalla huomioi. Mulle se, että joku suhtautuu muhun välinpitämättömästi, on aivan normaalia. Joka ainoa kerta, kun esim kävelen Helsingin keskustassa Elielin aukion läpi, vastaan tulee ihmisiä, joita en huomioi yhtään mitenkään. Väistän ainoastaan, jos meinaan törmätä. Eivät hekään huomioi mua mitenkään ja jos pari tuntia myöhemmin näyttäisi jonkun vastaan tulleen valokuvaa, ei pystyisi sanomaan, onko nähnyt kyseisen henkilön vai ei. 

Kotiinsa yksin mädäntyneet ihmiset ovat ehkä niitä, jotka ovat aikoinaan työpaikalla kuvitelleet olleensa työkavereilleen kovinkin tärkeitä ja kun ovat jääneet pois työelämästä, eivät ole olleetkaan. Työyhteisöön on pois lähteneen tilalle tullut joku uusi. Tai että entinen naapuri tulisi vieläkin katsomaan, vaikka asuu jo ihan muualla. Surullistahan se on, jos kukaan ei välitä, mutta yleensä ihmisillä on kuitenkin ne läheiset ihmiset, jotka välittävät.

Puhun kyllä työkavereideni kanssa työasioista, mutta en yksityiselämästäni tai mielipiteistäni vaikkapa Myanmarin tilanteeseen. Naapurini kanssa voin puhua taloyhtiöön tehtävistä remonteista, mutta en työasioistani. Läheiset, ystävät ja kaverit ovat sitten eri asia, heidän kanssaan voin  puhua melkein mistä vaan. Toisaalta en viitsi tylsistyttää heitä puhumalla työasioistani vaan pitää olla jotain yhteistä, mikä kiinnostaa kumpaakin osapuolta. En ihan oikeasti kaipaa keskustelua sellaisten ihmisten kanssa, jotka vain kohteliaisuuttaan teeskentelevät olevansa kiinnostuneita aiheesta. Olen ollut työssä, jossa on ollut kansainvälisiä tilaisuuksia ja small talkikin on mulle ihan tuttua ja onnistuu hyvin, mutta koen sen työksi, koska sillä ei loppujen lopuksi ole muuta tarkoitusta kuin firman etu. Onneksi siitä työstä maksettiin varsin hyvin. 

Oletko hölmö, vai etkö muuten vain ymmärrä missä kontekstissa puhumme asiasta? Me emme puhu nyt siitä, että kaikkien kanssa pitäisi puhua. Että jokainen vastaantulija pitäisi nähdä keskustelukumppanina ja heille pitäisi sanoa jotain. Emmekä siitä, että äänessä kuuluu olla taukoamatta. Emme edes siitä, että jokaisen pitää puhua yksityisasiat kaikille vastaantulijoille. Tai siitä, että suu käy taukoamatta taukohuoneessa.

Vaan ihmisistä, joilla ei oikeasti ole mitään syytä vastata kysymyksiin vain yhdellä sanalla, jos edes sillä. Heitä, joiden kiinnostus ei riitä edes sen vertaan siihen työkaveriin, että tietäisi onko tällä vaikka lapsia tai asuuko hän edes kyseisellä paikkakunnalla. Näitä, joille muiden normaalit jokapäiväiset puhumiset ovat. ” turhaa länkyttämistä”. Joista on aivan kauheaa puhua normaalisti toiselle ihmiselle. Siis sille luokkakaverille, työkaverille, naapurille, lasten kavereiden äidille tms. Mitä muuta se on kuin ylimielisyyttä?

Sinä lähdet taas itsestäsi. Sinä et kaipaa, sinulla on jo juttuseuraa, sinä määrittelet mikä on toiselle tylsää puheenaihetta jne. Olethan sinä jos sitä ja tätä. No, hienoa sinulle. Joku muu nyt saattaisi haluta kuuntelevaa korvaa. Tuntea olonsa huomatuksi. Vahvistusta itsetunnolleen. Kuka mitäkin. Mutta kuten aiemmin luki. Maailma on julma paikka, eikä siellä ajatella muita, vaan itseään ja omia tarpeita. Hiljaisuutta arvostavat ihmiset voivat olla hiljaisuuudessa tunteja päivittäin. Mutta nämä jotka haluaisivat puhua, mitä heille on tarjolla, kun ympäristössä olevat kokevat heidät vaan länkyttävuksi rasitteiksi?

Minä taas en pidä siitä, että puolitutut kuten työkaverit utelevat minulta yksityiselämääni kuuluvia asioita, kuten perhe- ja asumiskuviot ja muut henkilökohtaiset asiat. Kunnioitan myös muiden yksityisyyttä, enkä utele niistä asioista. Jos joku alkaa kertoa niistä ja selvästi tarvitsee kuuntelijaa, voin kuunnella, mutta en silloinkaan jaa omia asioitani, koska yksityisasiat ovat yksityisasioita. Kuten tuo edellinen kirjoittaja sanoi (ja on sanonut jo monta kertaa mutta kun et kuuntele) työkavereiden kanssa voi kyllä puhua työasioista, naapureiden kanssa taloyhtiöön ja asumiseen liittyvistä jne. Läheisten kanssa sitten voi puhua mistä vaan.

Kyllä minä ymmärrän mitä kirjoitat, mutta se ei liity kovinkaan aiheeseen suuremmin mitä sinä yksilönä teet.

Puhumme yleisellä tasolla ja silloin sinun yksittäiset kokemukset ovat aika epäolennaisia. Olitko tiistaina hiljaisempi ja puhuitko naapurin kanssa kasveista vai hänen kuolleesta mummostaan. Puhumme määrätynlaisesta hiljaisuudesta, jossa muut syystä tai toisesta alistetaan siihen. On se sitten omat vanhemmat, jotka eivät puhu tai naapuri joka ei saa edes moikattua tai se työkaveri joka ei koskaan avaa suutaan, mutta aina on siinä kuuntelemassa.

Keskustelun aihe on "Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi". En puhu paljoa, en puhu kaikkien kanssa, joten mielestäni minulla on oikeus vastata kysyttyyn kysymykseen. Päin vastoin voisi kysyä, mitä sinä, puhelias ihminen tässä keskustelussa teet, eihän sinulta edes alunperin kysytty mitään?

Sivusta, hän ajatteli (jälleen kerran) pyytämättä avautua mielipiteestään. Se on kato sitä sosiaalisuutta. Hän pitää tätäkin puhumattomien keskustelua yllä, se risti kun hänelle aina lankeaa.

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan ihmiset, jotka ovat hyvin kiinostuneita muiden yksityisasioista, haluavat saamiensa tietojen perusteella muodostaa toisesta ihmisestä omassa päässään jonkin mielikuvan. Ja tähän mielikuvaan vaikuttavat monet asiat. Ihan vaikka se, asuuko Westendissä vai Korsossa. Onko lapsia vai ei. Onko yksinhuoltaja vai ei. Onko puoliso lääkäri vai työtön autonasentaja. Matkustaako lomalla Hawaijille vai onko vain kotona. Omistaako Audin, Toyotan vai polkupyörän. Kannattaako liberaaleja vai konservatiivisia arvoja. Uteliaalle saattaa olla jopa sietämätöntä, jos toinen ei suostu kertomaan itsestään mitään, koska silloin mielikuvaa ei pysty muodostamaan. Toinen jää mysteeriksi eikä häntä voi lokeroida mihinkään. 

Tietyllä tavalla tuo on ihan ymmärrettävää. Ihmiselle on luontaista hakeutua samanhenkisten seuraan. Tutustua heihin ja kenties jopa ystävystyä. Tai sitten dumpata, jos toinen ei vastaakaan omia vaatimuksia. Mysteeri-ihmisestä ei tiedä, onko hän lintu vai kala. Mysteeri-ihminen ei anna mahdollisuutta ystävystymiseen. Siitäkin huolimatta, että kertomalla itsestään tarpeeksi hän saattaisi olla täsmälleen sitä, mitä utelias ystävältään edellyttää. Utelias kokee tulleensa dumpatuksi, vaikka hän haluaisi olla se, joka päättää asiasta.  Erityisesti silloin, jos hän on ehtinyt kertoa itsestään jo paljon. 

Näin se taitaa olla. Osa ihmisistä haluaa myös ihan tietoisesti pysyä mysteereinä, kuten minä. En pidä siitä, että minua yritetään lokeroida, en muutenkaan oikein istu mihinkään lokeroon, ja mun mielestä noi mielikuvat aika usein ei osu kohdilleen, koska ovat hyvin stereotyyppisiä. Minulla on myös riittävästi ystäviä jo, en kaipaa lisää, siksikään en helposti anna mahdollisuutta ystävyyteen. Paitsi ehkä niille, jotka pitävät mysteeri-ihmisistä :)

Ei vaan tee mieli aina puhua. Välillä sitä huomaa, että ihmiset puhuu vaan puhumisen takia eikä niillä ole mitään merkityksellistä sanottavaa. Sellaiset tyhjänpuhujat ovat raskaita...

Usein perua lapsuudesta, jolloin on ollut selvä sääntö ettei puhuta, mikäli ei erikseen kysytä. Lapsena alistettu..

Sananlaskut 10:19

Paljossa puheessa vaanii synti, viisas se, joka kielensä hillitsee.

Jaakobin kirje 3:7-8

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.

Saarnaaja 5:2

Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat.

Koska suomalaiseen keskustelukulttuuriin kuuluu toisten häpäiseminen, nolaaminen, nauraminen niin sitä on varautuneempi ja on mielummin hiljaa. Semmoinen toisten peruskunnioitus ei ole itsestään selvää. Tämä tietysti ohitetaan alkoholilla, mikä on vähän surullista. 

Semmoista että sanoo muutaman sanasen ja tiedustelee vointia tai kyseee kuulumisisa, niin sitäkään ei pidetä Suomessa kohteliaisuuden osoituksena, vaan enemmänkin uteeraamisena ja toisten häiritsemisenä. Niin sitten on mielummin hiljaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tyhmille ei kannata puhua.

Tässä puhuu hiljaisen ylemmyydentunto. 

Jonka kehtit aiemmista loukkauksista joita sait kuulla. 

Niin olet sitten hiljaa ja saat pitää omanarvontuntosi.

En ole tottunut jakamaan mietteitäni kenenkään kanssa. Olen ollut niin yksinäinen aina. Ja samalla tuntuu, ettei mun ajatukset kuitenkaan kiinnosta ketään, tai niillä ei ole arvoa, tai ne on liian outoja. Koska muuten en olisi ollut niin yksinäinen aina. Ja oon siis nainen, mutta kuitenkin. 

Äitini sanoi, että tyhmäkin on viisas kun pitää suunsa kiinni.

Kun pitää suunsa kiinni ja ei puhu niin voidaan lulla viisaammaksi kuin onkaan.

Sekö pelko puhumattomilla onkin, että pelkäävät paljastaa, että ei ole mitään sanottavaa.

Kun myhäilee hiljaa sivusta, niin kukaan ei ota selvää mikä on miehiään/naisiaan.

Äitu sanoi myös, että varo hiljaisia ja salamyhkäisiä myhäilijöitä, niistä voi paljastua mitä vaan.

Ne saattavat olla pahimpia.

Minulle tehtiin hirveitä asioita lapsena...

https://open.spotify.com/track/1111XRKFuaWGKmbr57LW03?si=22dNwp7VRcqiyr…

Kaikki mitä sanot voidaan ja _tullaan_ käyttämään sinua vastaan.

Kai on vaan liian tylsä elämä. Ei tule mieleen mitään sanottavaa niin paljon kuin muilla, jotka tekevät ja kokevat enemmän asioita. En myöskään tykkää puhua kellekään mitään sellaista minkä tiedän/arvelen olevan kyseiselle ihmiselle epäkiinnostavaa. Pelkään usein jääväni ilman vastausta, saavani kummastuneita katseita tai että toinen menettää kiinnostustaan minuun, jos puhun liian vapautuneesti mitä sylki suuhun tuo. Usein vatvon lauseitani jopa viikkokausia, että olisi pitänyt jättää sanomatta tämä ja tuo tai sanoa toisella tavalla tai lisätä siihen vielä jotain.

Miesystävä melkeinpä ainoa, jonka kanssa ei tarvitse miettiä mitä ja miten sanoo, vaikka joskus hänellekin jätän sanomatta jotain mihin tiedän hänen kiinnostuksen olevan tasan nolla. Joskus hän jättää vastaamatta, mutta häneltä se ei tunnu niin pahalta. Ei hän kiusallaan niin tee.

Mulla alko pikkujouluissa (viimeisimmissä, jotka sai pitää) työkaverimies keuhkoomaan, miksen mä puhu mitään.

Oli varmaan just käänteinen tilanne aloitukselle.

Vierailija kirjoitti:

Äitini sanoi, että tyhmäkin on viisas kun pitää suunsa kiinni.

Kun pitää suunsa kiinni ja ei puhu niin voidaan lulla viisaammaksi kuin onkaan.

Sekö pelko puhumattomilla onkin, että pelkäävät paljastaa, että ei ole mitään sanottavaa.

Kun myhäilee hiljaa sivusta, niin kukaan ei ota selvää mikä on miehiään/naisiaan.

Äitu sanoi myös, että varo hiljaisia ja salamyhkäisiä myhäilijöitä, niistä voi paljastua mitä vaan.

Ne saattavat olla pahimpia.

Tarviitko lisää foliota kenties?!

En puhu jos seuralaiset ovat älykkyysosamäärältään alemmalla tasolla ja keskustelunaiheemme eivät kohtaa. Viisaimmat ihmiset on aina ne hiljaisimmat.