Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vähäpukeinen enkä vaivaannu hiljaisuudesta.

Oletko miettinyt, että se vähäpukeisuutesi voi aiheuttaa sitä hiljaisuutta aika ajoin? :D

Olen ujo, toisinaan myös hieman pelokaskin (ennalta tuntemattomassa, isossa seurueessa) ja olen tämänkaltainen, hiljainen ihminen myös juotuani, mikäli seurueessa ei ole paljoa tuttuja.

Mua on satutettu ja petetty niin monilla sosiaalisilla tavoilla menneessä, että traumat ovat yhä päällä enkä oikein edes uskalla päästää toisia ihmisiä kuoreni sisään.

Kyllä mä puhumaan kykenen, se vaan vaatii itseltäni aika paljon, kun olen vielä yksinäinenkin ihminen, joka ei tietenkään u ksinäisyydestään johtuen saa päivittäin paljoa sosiaalista kontaktia.

Olen oravanpyörässä tämän asian suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat ihmiset eivät ole mitenkään erityisen mielenkiintoisia, joten en viitsi ylläpitää puhetta ilman merkittävää sisältöä. Mitään vaikeutta tai jännittävää siinä ei ole, pystyn löpisemään niin aidasta kuin aidanseipäästäkin, jos tilanne niin vaatii. Olen kuitenkin mieluiten ja enimmäkseen omissa ajatuksissani. Jep, epäsosiaalinen introvertti.

Minusta tällaiset ajatukset ovat aina todella kummallisia. Ettäkö on niin itseensä käpertynyt, ettei kykene näkemään muita ihmisiä mielenkiintoisina? Minusta melkein jokaisessa on jotain mielenkiintoista ja olenkin kiinnostunut ihmisistä, heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan, vaikken kaikkien kanssa samaa mieltä olisikaan tai ehkä juuri silloin vasta olenkin kiinnostunut. Ihmiset ovat mielenkiintoisia, komplekseja ja moniulotteisia, jos viitsii antaa hetken itsestään

t. maailmasta kiinnostunut Mensan jäsen, kun joku kuitenkin sen älyn tähän kohta vetää 

Olet ekstrovertti, eli näet ihmiset sinänsä jo mielenkiintoisina eivätkä kohtaamiset kuormita sinua. Minä introverttinä ymmärrän tuon pointin ja tiedän että jokaisella on tarinansa kerrottavanaan, en vain jaksa olla itse se joka nämä kaikki ihmiset kohtaa ja kuuntelee tarinat, koska se kuormittaa ja paljon. Priorisoin kohtaamiset sellaisiin jotka itseäni kiinnostavat, koska sellaista jaksan hieman pitempään.

Ekstrovertti voi olla kiinnostunut muista ihmisistä, mutta niin voi olla introverttikin, he vain käyttäytyvät eritavalla muiden ihmisten seurassa. Eikä extroverttius tarkoita sitä että he aina haluaisivat tutustua muihin ihmisiin. Sosiaalisesti kömpelö ja epäkohtelias tai vihamielinen extrovertti on ehkä kaikkein kamalin ihmistyyppi.

Minä uskon enemmän semmoiseen "best of the both worlds" ajatteluun eli harva ihminen on pelkästään ekstrovertti tai introvertti. Kun on omissa oloissaan ja tekee jotain keskittyneesti, niin sitten sen vastapainoksi syntyy tiettyä sosiaalista nälkää ja on mukava tavata ihmisiä. Yksinollessa voi keskittyä mm. musiikin kuuntelun, kirjan lukemiseen, elokuvan katseluun, kestävyysjuoksuun, ruuanlaitton tai muuhun vastaavan toimintaan mistä itse pitää ja siinä samalla saa uusia ideoita. Kun välillä lataa akkuja luovan yksinolon kautta, niin sitten ei ole seurassakaan mikään hiljainen hissukka vaan osaa nauttia sosiaalisuudesta ja heittää herjaa ja osallistua väittelyihin.

todennäköisemmin ihminen joka puhuu olman asiaa on ärsyttävämpi.

Itse on hiljainen, mies puhuu kuin papupata. Puhun silloin kun minulla on sanottavaa enkä vain puhumisen takia, mies pälpättää vaikka itsekseen. Meillä on parisuhde kuitenkin kestänyt yli 20 vuotta.

Olen ujo ja arka uusien tuttavuuksien kanssa, enkä koe tarpeelliseksi olla jatkuvasti äänessä tai pätemässä. Eikä häiritse vaikka muut ovat puheliaita.

Olen melko hiljainen introvertti, mutta onnekseni löysin ihmisen, joka ei pidä hiljaisuutta ahdistavana. Kyllä me kommunikoimme sen mitä tarvii. Joskus tulee juteltua enemmänkin, mutta useimmiten tykätään olla toistemme seurassa vaikka ihan hiljaa vaan.

Nuorempana minut jätti 2 viikon seurustelunjälkeen ihminen, joka ei kestänyt hiljaisuutta. Ja meni kuukausi, kun se alkoi ruikuttamaan mua takaisin. teki kuulemma virheen, oli liian hätäinen kun ei ymmärtänyt, että avaudun hitaammin. No, jos ei sitä ymmärtänyt niin ajatelin, ettei muutakaan ymmärrystä välttämättä sitten löydy... Ja mitä nyt huvikseni välillä stalkkailen ihmisiä joita olen ennen tuntenut, niin kyllä, tämän henkilön ajatuksenjuoksu on aika hmm villiä ja kummallista, ja some -profiilit julkisia joten ei tarvitse edes paljoa nähdä vaivaa jos haluaa hänen elämästään tietää. 

Puhun mieheni, äitini, appivanhempien ja kavereideni kanssa. Tuntemattomille en puhu.

Olin koulukiusattu ja muutenkin kotonakin "lynkatty", joten en usko, että edelleenkään ketään tuntematonta kiinnostaa puhumiseni tai ajatukseni. Välillä puheliaammilta ei saa edes suunvuoroa. Sama olla sitten hiljaa kuin yrittää väkisin sanoa johonkin väliin jotain.

Mä olen kans tavannut tosi hyvännäköisen ja muuten ihanan miehen, mutta on hiljainen ja eleetön. Ei pahemmin edes hymyile. :/ Vastaa kun kysytään eikä juuri itse kommentoi mitään. Jotenkin itseä vähän häiritsee kun olen aika ilmeikäs ja semmonen sosiaalisesti hyvin taitava, niin tuntuu vaan hassulta että vastapuoli ei reagoi mihinkään asiaan juuri mitenkään. Ei varmaan onnistu tää suhde pidemmän päälle vaikka hänestä pidänkin.

Jokin aika sitten oli kurja olla, siksi en puhunut.

En mene draamaa.

On tosi rasittavaa yrittää saada hiljaista ihmistä keskusteluun mukaan, jos hän ei itse tee mitään asian eteen. Miksi tulla kylään kuuntelemaan muiden keskustelua? Minusta on kummallista, ettei hiljainen tyyppi kysy muilta mitään. Esim jos kysyn, miten kesä meni, vastaa kyllä mutta ei kysy minulta tai muilta, miten minun /muiden kesä on mennyt. Vaikuttaa siltä, että tällainen ihminen ei ole kiinnostunut muista, mikä on tavallaan ihan ok mutta miksi sitten mennä toisen kotiin olemaan hiljaa?

Olen itsekin introvertti mutta sosiaaliset taitoni ovat ok. Mietin mihin tilaisuuksiin osallistun, enkä esim lähde kylään, jos tiedän, että en jaksa seurustella. Osaan silloinkin esittää mutta se vie energiaa.

Kysymys kuuluu miksi tulet perheesi kanssa meille olemaan hiljaa? Voisithan jäädä kotiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Riiippuu ihmisen avarakatseiiisuudesta ja luonteeeesta. Ihmisellle on tyyyypillistä luoda ennakkoluuuloja ja niiistä taaas mielikuvitus maaalaaa mieleiseeensä edes jonkinlaiiisen kuvan jottta ihminen kykeneee käsitttämäään. Ihminen pyrkiii aina luomaaan käsityksen ja sitä koohti pyrkimykseeet syntyyyvät. Joss ihminen asetttuu kuulijan roooliiin eikä luo erityiiisiä vaikutelmia itsestäään vaikka olisivatkin osana hänen persooonaaansa niin tlllöin ihmisellle on helpompi puhua ja avauuutua.

mikä sinuakin hullu vaivaa kun kirjoitat aina tolla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Useimmat ihmiset eivät ole mitenkään erityisen mielenkiintoisia, joten en viitsi ylläpitää puhetta ilman merkittävää sisältöä. Mitään vaikeutta tai jännittävää siinä ei ole, pystyn löpisemään niin aidasta kuin aidanseipäästäkin, jos tilanne niin vaatii. Olen kuitenkin mieluiten ja enimmäkseen omissa ajatuksissani. Jep, epäsosiaalinen introvertti.

Kyllä semmosen small talkin opettelu on ihan piristävää. En usko että itsekään olet mikään erityisen mielenkiintoinen henkilö.

itse olen mielummin hiljaa kuin aloitan keskustelun koska omaan änkytysvian sekä kärsin pahasta jännittämisestä.nuorempana yritti itseään sosiaalisemmaksi lähinnä alkoholilla mutta kauan kesti oppia ettei sekään toimi.näin keski-ikäisenä on jo todennut et parasta olla hiljaa ja yksin vain loppuelämänsä :/

Oman kokemukseni mukaan moni ujo ja epävarma ihminen verhoaa sosiaalisen taidottomuutensa ylemmyydentuntoon ("en puhu turhanpäiväisiä, muut vain hölisevät mitä sattuu"), kun todellinen syy on että he eivät osaa jutella ihmisten kanssa.

Sanon tämän ihan kokemuksella. Kärsin itse vuosikausia lähes sairaalloisesta ujoudesta ja pelkäsin jutella ihmisille. Vasta terapia ja väkisin ulkomailla vietetty aika pakotti minut ulos kuorestani ja nykyään juttelu onnistuu todella hyvin.

Mielestäni jokaisen tulisi pyrkiä kantamaan kortensa kekoon keskusteltaessa, sellaisista hiljaisista mököttäjistä tulee lähinnä olo että he odottavat että toinen osapuoli tekee kaikki aloitteet ja keskustelunavaukset ja itse pääsee vähällä.

Itselleni hiljaisuus oli tapa. Olen hyvin vahvasti introvertti ja vaikka pidän muiden ihmisten seurasta, niin koostan ajatuksiani pari sekunnin murto-osaa pidempään kuin muut - eli sen verran, etten ehdi hyödyntää keskustelun luonnollisia taukoja puhuakseni. Erot korostuvat Suomen ulkopuolella, täältä sentään löytyy rauhallisempiakin ihmisiä! Esimerkiksi espanjalaisporukassa en saa suunvuoroa laisinkaan, vaikka olen natiivitasoinen kielen puhuja. Terhakkaluonteisen mieheni kanssa keskustellessa avaan suuni siinä vaiheessa, kun hän on ehtinyt jo sanoa 1-2 tavua uudesta lauseestaan, mikä on minusta erittäin noloa ja töykeää. Onneksi hän ei ota itseensä päälle puhumisestani...

Jotkut ihmiset on sellaisia, että mitä puheliaampi toinen on, sen hiljaisemmiksi he tulevat. Koita vaikka itse puhua vähän vähemmän ja katsoa, josko tältä mieheltä alkaisi tulla enemmän juttua. Joillakin myös kestää jonkun aikaa lämmetä uusiin ihmisiin, niin siitäkin voi johtua.

Ootteko keskustelutilanteissa olleet kahden kesken? Jotkut ihmiset ovat tosi hiljaisia ryhmässä mutta kahden kesken paljon puheliaampia.

Mutta ymmärrän kyllä, että varmaan alkaa jossain välissä käydä raskaaksi, jos keskustelun ylläpitäminen jää kokonaan sinun harteillesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat ihmiset eivät ole mitenkään erityisen mielenkiintoisia, joten en viitsi ylläpitää puhetta ilman merkittävää sisältöä. Mitään vaikeutta tai jännittävää siinä ei ole, pystyn löpisemään niin aidasta kuin aidanseipäästäkin, jos tilanne niin vaatii. Olen kuitenkin mieluiten ja enimmäkseen omissa ajatuksissani. Jep, epäsosiaalinen introvertti.

Kyllä semmosen small talkin opettelu on ihan piristävää. En usko että itsekään olet mikään erityisen mielenkiintoinen henkilö.

Ehkä sinusta. Minusta se on tarpeetonta ja sellaisena jokseenkin ärsyttävää, joten säästän sen pakkotilanteisiin. En varmasti olekaan, eikä sillä ole mitään merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on sellainen, joka ei tunnu kuuntelevan minua tai kuulevan minua ja viihtyy kännykkänsä kans ja tv kans. Musta tuntuu välillä, että mä kuolen tähän.

Tiedeykköseltä tuli juuri podcast, joka kertoi että näkymättömänä pitäminen voi ajaa ihmisen hulluksi. Se aiheuttaa niin suurta eksistentiaalista kipua, ettei siitä välttämättä selviä järjissään. Kuuntele se podcast!

Riippuu niin ihmisestä, onko mielestäni hänen kanssaan mitään puhuttavaa. Toisten kanssa vain ei jaksa/halua erityisemmin puhua pakollista kohteliaisuutta enempää. Toisten kanssa taas juttua riittää ja on todella antoisaa keskustella. Heitä on vähemmän. Siksi kai monen silmissä olen turhan puhumaton, mutta en vain jaksa tyhjänpäiväistä diipadaapaa. Mieluummin olen omissa ajatuksessani, niin onpahan edes älykästä seuraa sitten oman pääni sisällä 😀

Jos olen väsynyt, niin ylimääräinen puhuminen on rasittavaa aivotyötä. Ei meinaa keksiä sanottavaa tai löytää sanoja ja puhekin saattaa joskus kangerella. Muutenkaan en aina meinaa keksiä puhumista sellaisten kanssa joita en tunne hyvin, vaikka se olisi suotavaa minun työssäni.