Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

Minulla syy hiljaa oloon on yleensä se, etten saa suunvuoroa ja jos aloitan sanomaan jotain, joku muu puhuu päälleni. Jos tätä ei tapahdu, otan kyllä kohteliaasti osaa keskusteluun, vaikkei aihe ja ihmiset niin kiinnostaisikaan. Hiljaisemmassa porukassa olen usein se, joka vie keskustelua eteenpäin ja yrittää rohkaista kaikkia ottamaan osaa keskusteluun jättämällä heille tilaa tai kysymällä heiltä suoraan. Joskus tulee näitä tilanteita, että joku jäätyy minuuteiksi miettimään omaa superfiksua superargumentoitua vastaustaan. Sosiaalisen tilanteen kannalta ne hienot argumentit ovat kuitenkin merkityksettömiä, jos keskustelu ehtii mennä muualle. Totaalihiljaisuuden sijaan voisi olla parempi ilmaista ääneen, että tätä täytyy nyt vähän pohtia tms.

Puhesaastetta, sanatulvaa, merkityksettömiä lauseita vailla mitään sisältöä, puhutaan vain puhumisen vuoksi, rakastetaan omaa ääntä, pelätään hiljaisuutta, kuvitellaan että kaikki omat aivoitukset pitää tuoda julki puhuen...ei sellaista jaksa. Olen hiljainen, mutta joskus huvikseni lähden mukaan siihen kälättämiseen ja jälkikäteen totean, että aivan yhtä hyvin olisin voinut olla osallistumatta koko keskusteluun, mitään siitä ei jäänyt ns. käteen, korkeintaan väsyin totaalisesti. Voin sanoa aloittajalle, että minä taas ihmettelen välillä, että miten ihmiset jaksaa kälättää samoista, moneen kertaan puiduista asioista päivät pitkät.

Suomalaiset ei uskalla puhua mm. politiikasta, uskonnosta, vaan keskustelu loppuu heti, jos et ole valtavirran kanssa samaa mieltä. Suomalaiset ei myöskään kestä tai oikeastaan tajua, että keskustelussa voidaan käyttää vähän yliampuvia toteamuksia vain sen takia, että se herättäisi vilkasta keskustelua, vaan yleensä tällainen tapa tyrehdyttää keskustelun ja se koetaan aivan kuin sodanjulistukseksi. Suomessa pitää aina vähän varoa, että miten asioita esittää, pitää mielistellä ja pitää eriävät mielipiteet visusti omana tietonaan.Esim. jos keskustelua vilkastuttaaksesi ja saadaksesi sen mielenkiintoiseksi sanot vaikka, että ”Trumpin asenteet Meksikoon ovat osittain ihan ymmärrettävissä”, niin kyllähän tulee hiljaista, siis ei osata keskustella, vaan vetäydytään niskat kyyryssä kuppikuntiin.

Usein,kun näkee vaikka jonkun tutun jonkun ajan jälkeen, on niin että usein se toinen kaappaa keskustelun ja alkaa jaarittelemaan vaikka omia kuulumisia; ihan sellaisiakin, mikä ei oikeasti ole tärkeää. Sellaiseen puhetulvaan voi myötäillä, muttei se sytytä minussa vastavuoroista keskustelua. Itse vaadin hetken aikaa,rauhaa ja kohtaamista,että pääsen virittymään tyypin kanssa samoille aalloille. Sitten voin hyvin jutella avoimesti mitä vain ja jotenkin tälle tyypille suunnattua puhetta. Mutta jos toinen nappaa pölötyksellä huomion, menee oma asettautuminen sekaisin ja vie aikaa saada kiinni siitä, mitä nyt tälle puhutaan.

En siis lainkaan tykkää jutella jotain turhanpäiväistä (ellei tämä sovi tämän tyypin ja minun väliseen suhteeseen, mikä on aika harvinaista, se on sellainen pinnallisempi suhde). Ihmiset ovat minulle tärkeitä,siksi haluan jakaa merkityksellisiä ja oikeita asioita.

Vierailija kirjoitti:

Puhesaastetta, sanatulvaa, merkityksettömiä lauseita vailla mitään sisältöä, puhutaan vain puhumisen vuoksi, rakastetaan omaa ääntä, pelätään hiljaisuutta, kuvitellaan että kaikki omat aivoitukset pitää tuoda julki puhuen...ei sellaista jaksa. Olen hiljainen, mutta joskus huvikseni lähden mukaan siihen kälättämiseen ja jälkikäteen totean, että aivan yhtä hyvin olisin voinut olla osallistumatta koko keskusteluun, mitään siitä ei jäänyt ns. käteen, korkeintaan väsyin totaalisesti. Voin sanoa aloittajalle, että minä taas ihmettelen välillä, että miten ihmiset jaksaa kälättää samoista, moneen kertaan puiduista asioista päivät pitkät.

Aivan näin!

Samaa mieltä!

En tykkää jonninjoutavista asioista. Joku muu voi taas olla ujo. Joku on mykkä ja jonkun aivot lyö tyhjää.

Luin vasta ehkä juuri täällä av:lla, miten jollain yksin viihtyvällä oli kokemus, että ensin on pähkäillyt jotain ns. syvällistä asiaa itsekseen, joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, ja huomaa, että ihmiset puhuvat hyvin arkipäiväisiä ja ns. pinnallisia asioita. Itse olen huomannut saman. Kun ihmiset small talkaavat, jään hiljaisena ikään kuin odottamaan, koska se oikea keskustelu alkaa. Se monien ylläpitämä jutustelu tuntuu sellaiselta "täytepuheelta". Sen kommentoiminen tuntuu turhalta, joten olen hiljaa.

Itse seurustelin useita vuosia tälläisen hiljaisen kanssa. Ajattelin, että on vain sellainen persoona. Eipäs ollutkaan. Vaan pahin mahdollinen passiivis-aggressiivinen & patologinen valehtelija selkäni takana.

Hänellä ei todellakaan ollut ongelmia puheen tuottamisessa kun valehteli sekä minulle että muille. Tai haukkui minua, juttua tuli tunteja ja viestit olivat romaanien pituisia. Ongelma tuli kaikkien kanssa heti jos yritti selvittää jotain ongelmaa tai ristiriitaa miehen puheissa.

Kannattaa todella miettiä mikä on puhumattomuuden syy, mitä vähemmän kertoo ja puhuu, sitä helpompi on valehdella. Tämä päti tähän mieheen ja on pääkaupunkiseudulta. Pelottava ihminen näin jälkikäteen ajateltuna.

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä juttelen jos joku aloittaa puhumisen. En osaa aloittaa juttelua. Tulee lähinnä sellainen olo että kiinnostaako ketään edes asiani. En kyllä rupea väkisinkään mistään puhumaan jos se ei ole luontevaa.

Mulle ei tule enää kun olen ymmärtänyt että ei tosiaan kiinnosta. Niin usein mun päälle on puhuttu tai vaihdettu kokonaan aihetta johonkin muuhun etten edes kuvittele sanomisieni olevan mitenkään merkityksellisiä kenellekään. Just viimeksi eilen puhuin kaverini kanssa puhelimessa ja yht'äkkiä vaan tajusin että joku muu keskustelee kaverini kanssa samaan aikaan livenä eikä minua edes kuunnella. Tätä käy itseasiassa todella usein ja monen ihmisen kanssa. Ja siis sejkä just tuollalailla puhelimessa että ihan livenä. Joskus olen ajatellut että puhunko mä oikeasti edes ääneen, kun sitä ei tunnu kukaan kuulevan.

Vierailija kirjoitti:

Meidän lukiossa on valikoivasti hiljainen tyttö. Alun alkaen se ei sanonut juuri muuta kuin yksittäisiä sanoja, mutta kuiteskii aina tuli norkoilemaan meidän muiden kanssa, no annettiin sen norkoilla kerta oli ihan harmiton, ei siinä. Vasta vuoden norkoiltuaan se alkoi puhumaan edes kutakuinkin ymmärrettäviä lauseita ja ny kahen vuoden kuluttua siitä on alkanut paljastua vitsikäskin puoli. Hihittelee toisinaan itsekseenkin.  Erikoinen sairaus vai mikä?

Ehkä koulukiusattu?

Joillakin kestää kauemmin varmistaa ympäristön turvallisuus, siis sen ettei lytätä tai jätetä ulkopuolelle.

Kertoohan tuokin jotain, että "annettiin sen norkoilla" ettei varmaan ihan tervetulleeksi itseään tuntenut, eikä saman henkiseksi.

Kun huomasi, että miten teidän ryhmässä toimitaan, niin uskaltaa osallistua enemmän.

Ootko koskaan kokenut, että sanot jotain ja kukaan ei reagoi mitenkään.

Mietit kuuliko kukaan, sanoinko jotain tyhmää vai eikö juttuni kiinosta?

Tai kerrot jotain joku muu alkaa toisessa reunassa puhua, niin yhtääkkiä huomaat puhuvasi yksinäsi?

Tai kuulet jälkikäteen naureskeluja siirä mitä sanoi tai miten sanoit?

Onhan näitä syitäinullakin miksi ei aina kitaansa huvita avata. Esim. Jos muut jauhaa paskaa tai puhuu asiasta josta en juurikasn tiedä olen hiljaa. Huomaan kyllä, että moni pätee ja kertoo asioita ja neuvoouita väärin vain siitä ilosta, että saa puhua ja olla tärkeä ja tietäväinen. En itse viitsi alentua moiseen.

Puhun vain pakollisen. Minun ei kiinnosta jakaa itseäni ihmisille ja sitä enemmän mua ei kiinnosta teidän jutut jne.

Olen kameleonttityyliä, myötäinen ettei kukaan kysele lisää ja yritän parhaani esittää kiinnostusta vaikka tosi asiassa haluan kotiin lasten ja puolison luo tai lenkille.

Vierailija kirjoitti:

Puhesaastetta, sanatulvaa, merkityksettömiä lauseita vailla mitään sisältöä, puhutaan vain puhumisen vuoksi, rakastetaan omaa ääntä, pelätään hiljaisuutta, kuvitellaan että kaikki omat aivoitukset pitää tuoda julki puhuen...ei sellaista jaksa. Olen hiljainen, mutta joskus huvikseni lähden mukaan siihen kälättämiseen ja jälkikäteen totean, että aivan yhtä hyvin olisin voinut olla osallistumatta koko keskusteluun, mitään siitä ei jäänyt ns. käteen, korkeintaan väsyin totaalisesti. Voin sanoa aloittajalle, että minä taas ihmettelen välillä, että miten ihmiset jaksaa kälättää samoista, moneen kertaan puiduista asioista päivät pitkät.

Juuri näin.

Itse ihmettelen ihan samaa, että miten ihmiset jaksaa olla koko ajan äänessä ja höpistä jotain jonninjoutavaa. Usein sellaiset pälättäjät eivät edes kuuntele toisia. Tärkeintä on se oma, loputon puhuminen puhumisen vuoksi.

Minä olen hiljainen vieraammassa seurassa, koska olen niin ujo ja jännitän sosiaalisia tilanteita. En osaa olla rento. Tutustun aika hitaasti ihmisiin. Isossa porukassa jään hiljaiseksi, koska en saa suunvuoroa. Joidenkin kanssa kyllä on helppo olla heti alusta lähtien. Ehkä olemme niin samanhenkisiä tai löytyy joku yhteys. 

On kyllä aika hämmentävää, jos joku luulee, että olen aina yhtä hiljainen. Kyllä minäkin puhun kotona ja tutussa seurassa paljon. En ole todellakaan huumorintajuton tai vakava. Kaikki muutkin tuntemani ujot ja hiljaiset ovat turvallisessa ympäristössä aivan erilaisia. Sen takia en tuomitsisi ketään ennen kuin tutustun kunnolla. Ujot tarvitsevat aikaa ja vähän rohkaisua ja keskusteluun mukaan ottamista. 

Vierailija kirjoitti:

Useimmat ihmiset eivät ole mitenkään erityisen mielenkiintoisia, joten en viitsi ylläpitää puhetta ilman merkittävää sisältöä. Mitään vaikeutta tai jännittävää siinä ei ole, pystyn löpisemään niin aidasta kuin aidanseipäästäkin, jos tilanne niin vaatii. Olen kuitenkin mieluiten ja enimmäkseen omissa ajatuksissani. Jep, epäsosiaalinen introvertti.

Minusta tällaiset ajatukset ovat aina todella kummallisia. Ettäkö on niin itseensä käpertynyt, ettei kykene näkemään muita ihmisiä mielenkiintoisina? Minusta melkein jokaisessa on jotain mielenkiintoista ja olenkin kiinnostunut ihmisistä, heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan, vaikken kaikkien kanssa samaa mieltä olisikaan tai ehkä juuri silloin vasta olenkin kiinnostunut. Ihmiset ovat mielenkiintoisia, komplekseja ja moniulotteisia, jos viitsii antaa hetken itsestään

t. maailmasta kiinnostunut Mensan jäsen, kun joku kuitenkin sen älyn tähän kohta vetää 

Pelkään ihmisten pitävän minua typeränä jos avaan suuni. Liian paljon ivaa, matkimistaja tyrskähtelyä kuultu vaikka sanoisin ihan normaaleja asioita

Itsellä monta syytä miksi en puhu. Ensinnäkin jännitän jonkin verran sosiaalisia tilanteita ja varsinkin keskustelun aloitus ja uuteen ihmiseen tutustuminen vaikeaa. Minua on paljon kiusattu ja olen oppinut olemaan hiljaa, etteivät muut pilkkaisi lisää. Jonkinlainen "näkymättömyys" ja varovaisuus on jäänyt niistä vuosista. Sen lisäksi olen muutenkin aika introvertti ihminen. Myös "turhasta" puhuminen ei aina innosta ja niiden aiheiden pitäisi olla mieleenkiintoisia ja toisaalta pelkään sitä, että puhun myös väärin tai mokaan jotenkin ja sen takia en mielelläni aloita puhumaan esim jostain jutusta mistä en itse tiedä mitään. Lyhyesti sanottuna minua pelottaa vaan "avata suuni" ja mietin sitä toisen reaktiota. Oikeastaan mitä rohkeammasta ja itsevarmemmasta ihmisestä kyse sen enemmän jännitän. Se toisen "karismaattisuus" jännittää, kun itsellä aika huono itsetunto. Pystyn paremmin samaistumaan niihin joilla tiedän joskus olevan samanlaista ongelmaa ja sellaisessa seurassa helpompi puhua. Olen muutnekin liikaa saanut kuulla sitä, että pitäisi olla rohkeampi ihminen. Tämä välillä ärsyttää, kun olen persoonaltakin sellainen introvertimpi ihminen. Oikeassa seurassa ja sellaisessa missä minut vihdoin otettiin hyvin vastaan pystyin viimein puhumaankin enemmän ja ei tarvinnut miettiä mitä toiset sanovat.

Auttaako allergialääke limaneritykseen? Olen yskinyt koko yön taukoamatta kun räkää nousee ihan solkenaan. Kun saa edelliset yskittyä pois, niin jo uusi satsi korisee kurkussa ja katkominen alkaa taas. Lima kyllä irtoaa ihan helposti ja on kirkasta väriltään, mutta tympii tämä yskiminen, pääkin on jo siitä kipeä. Katsoin, että meillä olisi allergialääkettä, olisikohan siitä hyötyä, vai auttaako se vain allergiseen nuhaan? Nuha alkaa olemaan voiton puolella, mutta yskä jäi.

Mun mies on sellainen, joka ei tunnu kuuntelevan minua tai kuulevan minua ja viihtyy kännykkänsä kans ja tv kans. Musta tuntuu välillä, että mä kuolen tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmat ihmiset eivät ole mitenkään erityisen mielenkiintoisia, joten en viitsi ylläpitää puhetta ilman merkittävää sisältöä. Mitään vaikeutta tai jännittävää siinä ei ole, pystyn löpisemään niin aidasta kuin aidanseipäästäkin, jos tilanne niin vaatii. Olen kuitenkin mieluiten ja enimmäkseen omissa ajatuksissani. Jep, epäsosiaalinen introvertti.

Minusta tällaiset ajatukset ovat aina todella kummallisia. Ettäkö on niin itseensä käpertynyt, ettei kykene näkemään muita ihmisiä mielenkiintoisina? Minusta melkein jokaisessa on jotain mielenkiintoista ja olenkin kiinnostunut ihmisistä, heidän kokemuksistaan ja ajatuksistaan, vaikken kaikkien kanssa samaa mieltä olisikaan tai ehkä juuri silloin vasta olenkin kiinnostunut. Ihmiset ovat mielenkiintoisia, komplekseja ja moniulotteisia, jos viitsii antaa hetken itsestään

t. maailmasta kiinnostunut Mensan jäsen, kun joku kuitenkin sen älyn tähän kohta vetää 

Niin. Minäkin olen kiinnostunut maailmasta, mutta en ihmisistä tai kulttuurista. Luulisi mensalaisen ymmärtävän lähtökohtaisen eromme.

Mitä tässä nyt on vuosien aikana huomannut niin yleensä en tiedä puheenaiheesta mitään tai minulla ei ole kokemusta asiasta, paha mennä sanomaan mitään lemmikkien kasvattamiseen, autoiluun, viinan juontiin, jonkun never-heard julkkiksen tekemisiin jne... jos joku haluaisi keskustella harrastamistani asioista alkaisi puhetta tulemaan vaikka moneksi tunniksi.