Lue keskustelun säännöt.
Harhaluuloisuushäiriö ikäihmisellä
Tytär
26.08.2019 |
Onkohan kenelläkään kokemusta oman iäkkään, tai ainakin yli 60 v. vanhempansa harhaluuloisuushäiriöstä? Olisin kiinnostunut tietämään oireista ja harhojen sisällöstä.
Oma äitini saikin tämän diagnoosin kun tutkittiin alzheimer-oletuksella. Harhat ovat aika perinteisiä: naapurit kiusaavat monin tavoin, minä olen liittynyt salajuoneen lääkäreiden kanssa ja tapailen näitä lääkäreitä kuulemma vapaa-ajallanikin (vaikka asunkin eri kaupungissa), kadulla seisoi kaksi naista jutellen ja naureskellen - nauroivat äidilleni ja juoruilivat hänen asioistaan jne.
Hoitoon saaminen oli parin vuoden operaatio. Pari viikkoa pidettiin sisällä ja päästettiin jälleen naapurien riesaksi kotiin. Jätti samantien lääkityksensä pois, vaikka kunto parani sairaalassa lähes normiksi ja on nyt taas täysin sekaisin. Varmaan sanomattakin on selvää, ettei hänen kanssaan keskustella mistään, eikä hän huoli minkäänlaista apua. Huutopuheluita muistaa soittaa päivittäin niillekin vähille sukulaisille, jotka häntä enää viime vuosina ovat jaksaneet katsoa.
Kommentit (92)
No eikös kaikki hullut mellasta vapaana, jos omaiset eivät hoitoa järjestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tädilläni, nyt jo edesmenneellä, oli monenmoisia harhaluuloja, jotka kohdistuivat esim. hänen kanssaan asuvaan sisareen, joihinkin tuttaviin jne. Vähitellen sitten alkoi kehittyä muistisairaus, jota poti tavattoman monta vuotta, ensin kotona useita vuosia sisarensa hoidossa, sitten intervallihoidossa 2+2 viikkoa hoitokodissa ja lopulta sitten kokonaan laitoksessa.
No ei läheskään kaikilla ole omaisia. Ja jotenkin nekin silti hoidetaan.
Tuo kuuluu vanhuuteen. Ei ole vaarallista, jos pysyy kohtuuden rajoissa. Geriatrian erikoislääkäri voisi tutkia pitääkö asialle tehdä jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tytär kirjoitti:
Äitini ei käytä alkoholia. Ikääntyminenkään tuskin hänen oireita helpottaa. Hän alkoi oirehtimaan vain muutama vuosi sitten ja on nyt 70-vuotias. Oli siis 66-67 v. sairastuessaan.
Hoitoon joutui tai pääsi lopulta kun heitteli raivoissaan tavaroita ja laukkasi lääkäreillä vaatimassa mitä ihmeellisempien sairauksien tutkimista.
Ottaa niin päähän, että jätti lääkkeet pois juuri kun oli toipunut lähes entiselleen. Ilmeisesti minun pitää taas oman jaksamiseni äärirajoilla ryhtyä hommaamaan häntä taas hoitoon.
Jos sä et pysty, niin voisiko kotihoito käydä päivittäin varmistamassa lääkkeiden oton?
Jos hän on itse lopettanut lääkkeiden oton, niin ei niitä kotihoito voi pakottaa ottamaan.
Tappamisella uhkailu ei takaa minkäänlaista hoitoa. Jos niin olisi, äitini olisi ollut jo aikoja sitten hoidossa ja pidempään kuin pari viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän noita laajennettuja itsemurhia tapahtuu, mitä en ihmettele. Kyllä esim. harhaluuloisen ihmisen kanssa eläminen on niin voimia syövää, ettei sitä tajua kuin toinen sellainen, jolla on itsellään kokemuksua sairaasta omaisesta.
Jos on vielä niin, että vaikkapa pariskunnan toinenkin osapuoli on vanha ja vaivainen, kysyy se hermoja, että jaksaa hullun riehumista katsoa.
Kun näitä ei saa edes lääkitä, kun voi tulla paha mieli potilasraukalle, niin eipä ihme, että toisinaan se ysimillinen Burana tuntuu parhaalta ratkaisulta päästä vapaaksi tästä kärventävästä helvetistä.
Siihen yhteiskunta ilmeisesti pyrkiikin.
Joku totesi, että on se hyvä, ettei ihmistä pakkolääkitä vain siksi, että hän on jonkun mielestä "rasittava".
Rasittava on väärä sana. Lääkitsemätön harhaluuloinen on ihmisen irvikuva, muiden ihmisten elämän vievä mätäpaise.
Yksi ihminen kertoi minulle, että oli tehnyt äitini huutamista tappouhkauksista ilmoituksen poliisille, mutta poliisit olivat vaan naureskelleet. Eivät olleet ottaneet asiaa käsittelyyn, koska eihän nyt tuommoinen vanha mummeli oikeasti mitään tarkoita tai tee, kunhan vaan höpisee..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohis, mutta MITEN näitä hoidetaan hos omaisia ei ole? En ole ollut 20 vuoteen väleissä vanhempiini, hirveät lapsenhakkaajat ja kaltoinkohtelijat, koko lapsuus ja nuoruus oli aivan kärsimystä. Välit meni lopullisesti kun isä kövi kimppuuni ollessani aikuinen. En aio auttaa enkä hoitaa, mitään en ole hirviöille velkaa.
Äitini on ilmeisesti alkanut höpsähtää ja varmaan etenee tuohon tilaan, suvyssa alzheimeria. Jos kukaan omainen ei ota koppia niin miten käy? Nuo juoksee ja riehuu ympäri kyliä? Alkaako kukaan sossu etsimään niiöle laitospaikkaa?En sure asiaa ilkeiden vanhempieni takia vaan viartomien naapureiden ja kyläyhteisön ihmisten takia.
Periaatteessa hoito ei eroa mitenkään sen perusteella onko omaisia vai ei.
Usein hoitoon hakeutuminen tietenkin viivästyy jos kukaan ei ole patistamassa lääkäriin. Naapurit saattaa ilmoittaa esim. kotihoitoon että muistisairas ei enää tunnu pärjäävän kotona. Joskus kotona pärjäämättömyys huomataan lääkärin vastaanotolla tai vuodeosastolla kun muistisairas hakeutuu hoitoon esim. infektion tai jonkun muun syyn vuoksi. Sosiaalipuoli kartoittaa kotihoidon tarpeen ja järjestää tarvittavat palvelut jos asiakas niihin suostuu. Väkisin ei kuitenkaan voi kenenkään kotiin mennä jos lääkärillä ei ole syytä tehdä psyk. puolelle tahdosta riippumattomaan hoitoon, jos sellainen on tarvittaessa vaikka poliisi voi olla apuna hoitoon viemisessä.
Tämähän vaikuttaisi olevan ikävän yleistä. Mieheni isällä puhkesi noin vuosi eläköitymisestä harhainen käytös ja puhe. Hän kokee että häntä vainotaan ja hänelle halutaan pahaa. Jos lapsilleen tapahtuu jotain ikävää, se jollain tavalla liittyy häneen. Alkuun yksittäiset jutut kuulosti ihan mahdollisilta, mutta sitten jutut saivat sellaisia piirteitä, että ne eivät voi mitenkään pitää paikkansa. Tilanne on ollut aika samanaikainen nyt useamman vuoden ja järjellä yritetään reagoida hänen puheisiinsa. Tilanne on ehkä lapsilleen kaikkein ikävin, kumpikaan ei kykene kunnolla myöntämään että isän jutut eivät ole normaaleja.
Luulen että isälle on muistisairaus kehittymässä (sukurasite) ja tämä on ensi oire siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Poliisit viis veisaa, ellei sitten ole kysymys siitä että tarvitaan virka-apua ihmisen toimittamiseksi tahdonvastaiseen hoitoon.
Osittainhan nykyään vallalla oleva lääkevastaisuus ja suorastaan lääkefobia on saanut tämän aikaiseksi. Nähdään, että ihmusen on mukavampi elää kylähulluna omat asiansa kusten kuin elää normaalia elämää lääkityksen varassa.
Tytär kirjoitti:
Joo. Poliisit viis veisaa, ellei sitten ole kysymys siitä että tarvitaan virka-apua ihmisen toimittamiseksi tahdonvastaiseen hoitoon.
Osittainhan nykyään vallalla oleva lääkevastaisuus ja suorastaan lääkefobia on saanut tämän aikaiseksi. Nähdään, että ihmusen on mukavampi elää kylähulluna omat asiansa kusten kuin elää normaalia elämää lääkityksen varassa.
Jos sairas ei oikeasti halua ottaa lääkkeitä ei niitä kyllä oikeasti ole oikein mahdollista väkisin syöttää.
Väkisin voi ehkä pistää lääkärin määräyksestä tai valvonnan alaisena jotakin rauhoittavia pistoksia mutta niiden käyttö on kyllä rajattu lähinnä sairaala olosuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä niin.
Ajatelkaa - meistä kuka tahansa voi olla tuossa tilanteessa joskus ja saamme aivan rauhassa hulluilla, mikäli tauti on niin raju, että sairaudentunto puuttuu.
Itse olisin taipuvainen ajattelemaan niin että jos sekoan äitini tavoin, paras palvelus olisi jos joku toimittaisi minut välittömästi hoitoon ...
Tytär kirjoitti:
Niinpä niin.
Ajatelkaa - meistä kuka tahansa voi olla tuossa tilanteessa joskus ja saamme aivan rauhassa hulluilla, mikäli tauti on niin raju, että sairaudentunto puuttuu.
Itse olisin taipuvainen ajattelemaan niin että jos sekoan äitini tavoin, paras palvelus olisi jos joku toimittaisi minut välittömästi hoitoon ...
Samaa mieltä. Jäin miettimään, että jos tämän kirjoittaisi hoitotahtoonsa, siis että ko. tapauksissa pitää viedä hoitoon ja lääkitä joko väkisin tai salaa, niin onko sillä jotain merkitystä?
Hoitoon toimittaminen ratkaisee asian vain hyvin väliaikaisesti. Tahdon vastaisessa hoidossa voidaan pitää vain hyvin lyhyen aikaa. Ja jos tahdon vastaiselle hoidolle ei aihetta ole ei ketään voi pakottaa vastaanottamaan mitään hoitoa tai jäämään sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on ns vanhuusiän paranoiasta. Siis sairaudesta on kyse ja sitä ei voi parantaa. Yleensä pahenee iän myötä.
Ennen puhuttiin kansankielellä " luulotaudista" kun vanhat ihmiset alkoivat luulla yhtä sun toista. Taustalla usein jokin dementian muoto tai skitsofrenia.
Ei ole näin.
Kyse on ihan omadta psykoosisairaudesra. Harhaluuloisuushäiriö.
Gpogle auttaa
Mä olen saanut vertaistukea facebookissa Muistisairaiden läheiset ryhmässä. Siellä on ymmärrystä, miltä tuntuu olla harhaisen läheinen.
Yllättävän yleistä tämä tosiaan näyttää olevan. :/ En oikein tiedä, mitä ajatella. En toivoisi kenellekään samaa.
Aika vähän tästä sairaudesta missään puhutaan. Siis nimenomaan harhaluuloisuushäiriöstä.
Vähän ohis, mutta MITEN näitä hoidetaan hos omaisia ei ole? En ole ollut 20 vuoteen väleissä vanhempiini, hirveät lapsenhakkaajat ja kaltoinkohtelijat, koko lapsuus ja nuoruus oli aivan kärsimystä. Välit meni lopullisesti kun isä kövi kimppuuni ollessani aikuinen. En aio auttaa enkä hoitaa, mitään en ole hirviöille velkaa.
Äitini on ilmeisesti alkanut höpsähtää ja varmaan etenee tuohon tilaan, suvyssa alzheimeria. Jos kukaan omainen ei ota koppia niin miten käy? Nuo juoksee ja riehuu ympäri kyliä? Alkaako kukaan sossu etsimään niiöle laitospaikkaa?
En sure asiaa ilkeiden vanhempieni takia vaan viartomien naapureiden ja kyläyhteisön ihmisten takia.