80-luvulla sai rauhassa olla "tuutikki" tai nätisti meikannut hevaripoika eikä kukaan ollut tunkemassa johonkin sukupuolivähemmistölokeroon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa nähdä sitä suvaitsevana, että kaikkien oletettiin olevan cisheteroja eikä ymmärretty, että joku oma tuttu voisi olla "sellainen". Ja juu, cis-sana ei ollut vielä käytössä (tuossa merkityksessä) eikä 80-luvulla oikein vielä heterokaan.

Tajuatko, että silloin vielä ymmärrettiin, että ihmiset ovat yksilöitä. Eli erilaista käytöstä hyväksyttiin, ilman että heti oltiin pakolla tunkemassa johonkin lokeroon. Nykyään on vain laumoja, ei yksilöitä. Mikä on kaikkein primitiivisintä mahdollista ajattelua.

Ehkä Helsingissä hyväksyttiin, muualla ei.

Vierailija kirjoitti:

Ei silloin kukaan epäillyt, että joku oli homo. Sai olla jos oli. Ei siitä tehty numeroa. 

Nykyään ollaan heti vaatimassa, että pitää tulla kaapista ulos jos vähänkään vaikuttaa homolle. Oikein etsitään homoja ihmisiä ja sitten niitä vaaditaan framille. Ei saa olla itsekseen jos vähänkin joku keksii, että toi vois olla homo. Oli sitten homo tai ei tai vaikka bi tai muuten vaan epävarma.

Siinä on huomattava ero.

Täällä jankkaa nyt joku joka ei ole 80-lukua elänyt. Elää jossain haaveissaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei silloin kukaan epäillyt, että joku oli homo. Sai olla jos oli. Ei siitä tehty numeroa. 

Nykyään ollaan heti vaatimassa, että pitää tulla kaapista ulos jos vähänkään vaikuttaa homolle. Oikein etsitään homoja ihmisiä ja sitten niitä vaaditaan framille. Ei saa olla itsekseen jos vähänkin joku keksii, että toi vois olla homo. Oli sitten homo tai ei tai vaikka bi tai muuten vaan epävarma.

Siinä on huomattava ero.

80-luvulla joku ilmeisesti aidosti hyvää tarkoittanut järjestö yritti auttaa Jason Donovania pakolla ulos kaapista liimaamalla Englannissa kadut täyteen julisteita, joissa luki tämän olevan homo. 92 se haastoi jonkun lehden oikeuteen homoväitteistä ja leimautui pitkäksi aikaa homofobiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei silloin kukaan epäillyt, että joku oli homo. Sai olla jos oli. Ei siitä tehty numeroa. 

Nykyään ollaan heti vaatimassa, että pitää tulla kaapista ulos jos vähänkään vaikuttaa homolle. Oikein etsitään homoja ihmisiä ja sitten niitä vaaditaan framille. Ei saa olla itsekseen jos vähänkin joku keksii, että toi vois olla homo. Oli sitten homo tai ei tai vaikka bi tai muuten vaan epävarma.

Siinä on huomattava ero.

Täällä jankkaa nyt joku joka ei ole 80-lukua elänyt. Elää jossain haaveissaan.

Ai minä vai? No älä usko, kyllä stadissa ainakin oli just tuollaista. Pikkukylistä en tiedä. Kuten joku jo sanoikin, homo oli yleinen haukkumasana vailla syvempää merkitystä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse Tuutikki. Ja ihan hetero olen ollut aina. Kyllä mua kiusattiin siitä, että en tykännyt perinteisistä tyttöjen jutuista, en meikannut, yms. Mutta ei kyllä koskaan kukaan epäillyt lesboksi enkä sellaisena itseäni ole koskaan pitänyt.

Minäkin olin mutta meitä oli monta muutakin, maalla asuin ja mopoilla päristeltiin ympäri kyliä. Ei tosiaan meikit kiinnostaneet, enkä omistanut yhtään hametta. Olisin varmasti ollut hyvin hämmentynyt jos joku olisi pitänyt minua jotenkin vähemmän tyttönä tuon vuoksi.

Mikähän hitto mä sitten olin, kun tykkäsin hameista, mopoista, meikeistä, puihin kiipeilystä ja ihastuin vuoron perään tyttöihin ja poikiin. Nainen olen. Halusin olla mies, joskus.

Luulin, että tuo oli murrosikään kuuluva vaihe mutta ilmeisesti pitää nyt nelikymppisenä heterona ja äitinä alkaa lokeroitumaan johonkin niistä 700:stä sukupuolesta, joita kukaan ei pysty nimeämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse Tuutikki. Ja ihan hetero olen ollut aina. Kyllä mua kiusattiin siitä, että en tykännyt perinteisistä tyttöjen jutuista, en meikannut, yms. Mutta ei kyllä koskaan kukaan epäillyt lesboksi enkä sellaisena itseäni ole koskaan pitänyt.

Minäkin olin mutta meitä oli monta muutakin, maalla asuin ja mopoilla päristeltiin ympäri kyliä. Ei tosiaan meikit kiinnostaneet, enkä omistanut yhtään hametta. Olisin varmasti ollut hyvin hämmentynyt jos joku olisi pitänyt minua jotenkin vähemmän tyttönä tuon vuoksi.

Mikähän hitto mä sitten olin, kun tykkäsin hameista, mopoista, meikeistä, puihin kiipeilystä ja ihastuin vuoron perään tyttöihin ja poikiin. Nainen olen. Halusin olla mies, joskus.

Luulin, että tuo oli murrosikään kuuluva vaihe mutta ilmeisesti pitää nyt nelikymppisenä heterona ja äitinä alkaa lokeroitumaan johonkin niistä 700:stä sukupuolesta, joita kukaan ei pysty nimeämään.

Pitääkö todella? Siis jos koet olevasi heteronainen eikä asia ahdista sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei silloin kukaan epäillyt, että joku oli homo. Sai olla jos oli. Ei siitä tehty numeroa. 

Nykyään ollaan heti vaatimassa, että pitää tulla kaapista ulos jos vähänkään vaikuttaa homolle. Oikein etsitään homoja ihmisiä ja sitten niitä vaaditaan framille. Ei saa olla itsekseen jos vähänkin joku keksii, että toi vois olla homo. Oli sitten homo tai ei tai vaikka bi tai muuten vaan epävarma.

Siinä on huomattava ero.

Täällä jankkaa nyt joku joka ei ole 80-lukua elänyt. Elää jossain haaveissaan.

Ai minä vai? No älä usko, kyllä stadissa ainakin oli just tuollaista. Pikkukylistä en tiedä. Kuten joku jo sanoikin, homo oli yleinen haukkumasana vailla syvempää merkitystä. 

Homo tarkoitti ja tarkoittaa edelleen hieman äidissään kiinni olevaa epämiehekästä poikaa, joka alistuu miehille. Haukkumasanana, asiallisena sanana taas homoseksuaalia, joka voi olla millainen vaan. Ihmisiä haukutaan sellaisella sanalla, jonka oletetaan loukkaavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

En ole koskaan kuullut, että olisi.

Nyt olet.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/cbd8d5d0-e2a3-42aa-afad-6f8380…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

En ole koskaan kuullut, että olisi.

Nyt olet.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/cbd8d5d0-e2a3-42aa-afad-6f8380…

No mä luin sen jo. Ja näköjään siis "kuulutti" asian sitten kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

En ole koskaan kuullut, että olisi.

Niinpä. Todistit juuri tuon viestin oikeaksi. Koska on, ei vain huutele siitä vaan elää elämäänsä.

Tulee tosin sitten mieleen, että on vaan tavallinen nainen, joka ei erityisesti ajattele olevansa nainen, kuten suurin osa suomalaisnaisista. Muunsukupuolinen nimittäin kärsii siitä, että nähdään naisena eikä omana itsenään ja pyrkii olemaan näyttämättä naiselta yhtään.

Olet siis määrittelemässä tuntematonta ihmistä, tietämättä mitään? Todistaa ap:n pointin.

Kasarilla tytöt fanittivat Dingoa ja kuolasivat Neumannia ja pojat korkeintaan harmittelivat asiaa., koska eivät olisi itse olleet meikattuina yhtä hyvän näköisiä. 

En usko tuota. Eikö muka silloin tyttöjä sanottu poikatytöiksi? Kyllä varmasti sanottiin.

Kun 80-luku alkoi, olin juuri täyttänyt 18 v. Itänaapurin varjo ei langennut enää meidän päällemme vaan suuntasimme katseemme länteen. USAan, Britanniaan ja Eurooppaan. Elintaso nousi kohisten, kauppojen valikoimat paranivat ja kulutusjuhla alkoi. Erilaisuudesta ja persoonallisuudesta tuli pikemminkin ihailtavaa kuin paheksuttavaa. Boy George, Modern Talking....miehet saivatkin olla vähän naismaisia ja käyttää meikkejä, jos halusivat erottautua Tavis-Timosta. Tytöt saivat lähteä opiskelemaan muuallekin kuin sairaanhoitajaksi, sihteeriksi, pankkivirkailijaksi ja kosmetologiksi eikä tyttöjen ulkonäönkään tarvinnut enää olla pikkusievää ja tyttömäistä. Sai olla, jos halusi, mutta ei ollut mikään pakko. Mullakin on jossain vanhoja valokuvia, joissa mulla on mustat suorat housut, valkoinen kauluspaita ja kravatti. Lyhyet hiukset. Omasta mielestäni 80-luku oli kokeilemisen aikaa. Sai kokeilla erilaisia juttuja, erilaisia pukeutumistyylejä, kuunnella erilaista musiikkia, sai käydä yökerhoissa ja sai käydä pubeissa jne eikä silti tullut leimatuksi johonkin ahtaaseen kategoriaan. Näin siis Helsingissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hölönpölön. Selvästikään et ollut nuori 80-luvulla. Minä olin.

Olin 80-luvun lopulla isolla yläasteella. Oli punkkareita, hevareita, taviksia. Monella pojalla oli ihania permanenttikiharoita, tyyli imettiin sen ajan huippubändeiltä joissa miehet meikkasivat ja kasvattivat hiuksiaan ja se ei ollut epämiehekästä.

Ap

Anna kun arvaan. Yläasteesi oli Helsingissä.

Ei. Länsi-Suomessa.

Tämä. Länsi-Suomi on ollut aina trendeissä Helsinkiä edellä, koska Ruotsin vaikutus. Helsinkihän on kaikesta pääkaupunkihypestä ja buustaamisesta huolimatta sellainen Pietarin etäislähiö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei silloin kukaan epäillyt, että joku oli homo. Sai olla jos oli. Ei siitä tehty numeroa. 

Nykyään ollaan heti vaatimassa, että pitää tulla kaapista ulos jos vähänkään vaikuttaa homolle. Oikein etsitään homoja ihmisiä ja sitten niitä vaaditaan framille. Ei saa olla itsekseen jos vähänkin joku keksii, että toi vois olla homo. Oli sitten homo tai ei tai vaikka bi tai muuten vaan epävarma.

Siinä on huomattava ero.

Täällä jankkaa nyt joku joka ei ole 80-lukua elänyt. Elää jossain haaveissaan.

Katsoppas ihan huviksesi 80-luvun musalistoja. Montako artistia löydät sieltä, joilla oli "erilainen" tyyli ja jotka ovat sittemmin osoittautuneet myös oman tien kulkijoiksi ja tehneet yksityiselämässään omia juttujaan.

Vertaa niitä listoja 2000- ja 2010-lukuun, ja huolimatta kaikesta avoimuudesta ne eivät pääse lähellekään sitä kirjavuutta, monimuotoisuutta ja tyylien yksilöllisyyttä. Huolimatta social justice warrioreista ja näistä luokitteluista.

Up

Mielestäni tyttöjen ja poikien maailmat eivät olleet ihan yhtä eroteltuja. Muistan mm. Lego-mainoksen, jossa palikat tulivat (vain) perusväreissä, leikkijänä sukupuolineutraalisti puettu tyttö. Samoin ei ollut erikseen "Prinsessapipareita" tai "Autot"-keksejä, vaan oli "Hannun ja Kertun pipareita" sekä "Carneval"-keksejä. Mielestäni 80-luvulla ja 90-luvulla oli paljon sukupuolineutraaleja juttuja, ja sellaisia nimenomaan luontaisesti olevia; Pokemon-limu kelpasi kaikille, samoin Muumijäätelö. Ei ollut erikseen Eevee vs. Pikachu-pelisettejä(mainoksessa tytöllä Eevee ja pojalla Pikachu) eikä Muumikarkkeja, jotka oli yksilöity enemmän tytöille tai pojille. Tajuaakohan kukaan? Samoin eri matkakohteiden t-paidat olivat sukupuolineutraaleja eikä niistä ollut mitään hiton prinsessaversioita tms. 

Tämä on hyvä huomio, että ennen oli vain leluja. Me itseasiassa on eletty sukupuolineutraalissa lapsuudessa ja maailmassa jotka kasvettiin lapsina ennen 90-luvun puolta väliä. Oli vain leluja, ei tyttöjen ja poikien leluja. 

Vierailija kirjoitti:

ounou. kirjoitti:

sä et nyt oikein ymmärrä asiaa. Aikoinaan asiasta ei opuhuttu ääneen,kaikki oli vain hyshys,ei puhuta.

Eikä vieläkään puhuta kunnolla jos poika onkin tyttö tai mies huomaa olevansa sittenkin nainen.

Lue setan sivuilta,sivistä itseäsi.

Et ole tainnut elää 80-lukua? Ne meikkaavat pojat tai metsästäjämaijat eivät tosiaan olleet minkään supinan kohteina. Esim. yläasteikäiset olivat hyvin suvaosevaisia erilaisuuden suhteen nykypäivän hupparimassaan verrattuna. Jollekin "muunsukupuolisuustermille" ei ollut mitään tarvetta.

Minä elin nuoruuteni 80-luvulla ja kyllä silloin ainakin selkeästi homoseksuaalisia poikia kohtaan oltiin todella julmia. Eräs ystäväni päätyi siksi itsemurhaan. Olen jälkikäteen miettinyt, että kunpa olisin tajunnut jotenkin auttaa ja tukea häntä. Silloin noista asioista ei puhuttu niiden oikeilla nimillä, mutta kyllä osattiin kiusata julmasti esim jos poika oli ”tyttömäinen”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hölönpölön. Selvästikään et ollut nuori 80-luvulla. Minä olin.

Olin 80-luvun lopulla isolla yläasteella. Oli punkkareita, hevareita, taviksia. Monella pojalla oli ihania permanenttikiharoita, tyyli imettiin sen ajan huippubändeiltä joissa miehet meikkasivat ja kasvattivat hiuksiaan ja se ei ollut epämiehekästä.

Ap

Mutta oletus oli, että nämä olivat cis-sukupuolisia heteroita permamenteista ja meikistä huolimatta.

Ei, koska silloin ei ollut näitä keksittyjä etuliitteitäkään tavallisille ihmisille.