80-luvulla sai rauhassa olla "tuutikki" tai nätisti meikannut hevaripoika eikä kukaan ollut tunkemassa johonkin sukupuolivähemmistölokeroon

Suomen historiaa kun lukee niin huomaa että kaikki sai olla rauhassa ennen kristinuskon ja sotien tuloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ounou. kirjoitti:

sä et nyt oikein ymmärrä asiaa. Aikoinaan asiasta ei opuhuttu ääneen,kaikki oli vain hyshys,ei puhuta.

Eikä vieläkään puhuta kunnolla jos poika onkin tyttö tai mies huomaa olevansa sittenkin nainen.

Lue setan sivuilta,sivistä itseäsi.

Et ole tainnut elää 80-lukua? Ne meikkaavat pojat tai metsästäjämaijat eivät tosiaan olleet minkään supinan kohteina. Esim. yläasteikäiset olivat hyvin suvaosevaisia erilaisuuden suhteen nykypäivän hupparimassaan verrattuna. Jollekin "muunsukupuolisuustermille" ei ollut mitään tarvetta.

Hmm... Mä en nyt ihan osta tätä. Menin itse yläasteelle 90-luvun alussa, eikä ainakaan silloin kauhean suvaitsevasti suhtauduttu erilaisuuteen. 

Kävin yläkoulun 1986-1988. En ollut Tuutikki enkä hevari, vaan tavallinen hiljainen tyttö. Joku keksi että mun hiukset näyttää tyhmiltä. Siitä alkoi jatkuva huutelu, kiusaaminen ja simputus. Kaikki mitä sanoin ja tein oli väärää. Mietin vakavissani itsemurhaa. Oli tosi ihana 80-luku joo.

Tämä oli etelä-suomessa 30000 asukkaan kaupungissa ja mulla oli juurikin ne permanenttikiharat.

Eikö melkein kaikilla tytöillä ollut? Eli olit juurikin hyvin tavallinen?

Olin tavallinen. Vain liian hiljainen. Siksi en kelvannut ja alkoi helvetti.

En oikein osaa nähdä sitä suvaitsevana, että kaikkien oletettiin olevan cisheteroja eikä ymmärretty, että joku oma tuttu voisi olla "sellainen". Ja juu, cis-sana ei ollut vielä käytössä (tuossa merkityksessä) eikä 80-luvulla oikein vielä heterokaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa nähdä sitä suvaitsevana, että kaikkien oletettiin olevan cisheteroja eikä ymmärretty, että joku oma tuttu voisi olla "sellainen". Ja juu, cis-sana ei ollut vielä käytössä (tuossa merkityksessä) eikä 80-luvulla oikein vielä heterokaan.

Tajuatko, että silloin vielä ymmärrettiin, että ihmiset ovat yksilöitä. Eli erilaista käytöstä hyväksyttiin, ilman että heti oltiin pakolla tunkemassa johonkin lokeroon. Nykyään on vain laumoja, ei yksilöitä. Mikä on kaikkein primitiivisintä mahdollista ajattelua.

Vierailija kirjoitti:

Oli tosiaan sallivampaa ja hyväksyvämpää aikaisemmin. Siitä ei vain huudeltu somessa, vaan elettiin vain sitä arkea, missä ihmiset saivat olla mitä olivat.

Ei huudeltu somessa, koska sitä ei ollut. Ja homobaarien edustalla odotti porukka valmiina hakkaamaan ulostulijat.

Alueellisia eroja on varmaan paljon, olin itse pikkukylällä koulussa 80-luvulla ja erilaisuus oli kova pilkan ja naureskelun kohde. Ihan aikuiset osallistuivat tähän, myös opettajat. Ehkä isoissa kaupungeissa on ollut helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

En ole koskaan kuullut, että olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa nähdä sitä suvaitsevana, että kaikkien oletettiin olevan cisheteroja eikä ymmärretty, että joku oma tuttu voisi olla "sellainen". Ja juu, cis-sana ei ollut vielä käytössä (tuossa merkityksessä) eikä 80-luvulla oikein vielä heterokaan.

Tajuatko, että silloin vielä ymmärrettiin, että ihmiset ovat yksilöitä. Eli erilaista käytöstä hyväksyttiin, ilman että heti oltiin pakolla tunkemassa johonkin lokeroon. Nykyään on vain laumoja, ei yksilöitä. Mikä on kaikkein primitiivisintä mahdollista ajattelua.

Homon hakkaaminenko on hyväksyntää sinun maailmassasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa nähdä sitä suvaitsevana, että kaikkien oletettiin olevan cisheteroja eikä ymmärretty, että joku oma tuttu voisi olla "sellainen". Ja juu, cis-sana ei ollut vielä käytössä (tuossa merkityksessä) eikä 80-luvulla oikein vielä heterokaan.

Tajuatko, että silloin vielä ymmärrettiin, että ihmiset ovat yksilöitä. Eli erilaista käytöstä hyväksyttiin, ilman että heti oltiin pakolla tunkemassa johonkin lokeroon. Nykyään on vain laumoja, ei yksilöitä. Mikä on kaikkein primitiivisintä mahdollista ajattelua.

Ei se ainakaan siltä tuntunut, että oltaisiin tajuttu. Sain jatkuvasti kuulla miksen ole kuin muut tytöt ja ei muutkaan tytöt sitä ja tätä. Teki mieli huutaa, että no kun ne sun muut tytöt ei ole lesboja. Mutta oli vaan pakko olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

En ole koskaan kuullut, että olisi.

Niinpä. Todistit juuri tuon viestin oikeaksi. Koska on, ei vain huutele siitä vaan elää elämäänsä.

Ei saanut olla. Muista ysärilläkin ettei hyvällä katsottu jos miehellä oli pitkät hiukste ja kuunteli jotain muuta musiikkia kuin massa koulussa. Näin ainakin syrjäkylillä Suomessa, joita vielä tänäkin päivänä johtavat joko laestadiolaiset, luterilaiset tai helluntalaiset.

Olin nuori 80 luvulla, ei niitä hevaripoikia kukaan kyllä tytöiksi luullut. Farkut, risaset bändipaidat, farkkutakit, rasvanen ja pitkä tukka. Vähän semmonen luolamies vaikutelma. Hyvin maskuliinisen kuvan näistä sai.

Meikkiä esiintyjillä max konserteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

En ole koskaan kuullut, että olisi.

Niinpä. Todistit juuri tuon viestin oikeaksi. Koska on, ei vain huutele siitä vaan elää elämäänsä.

Tulee tosin sitten mieleen, että on vaan tavallinen nainen, joka ei erityisesti ajattele olevansa nainen, kuten suurin osa suomalaisnaisista. Muunsukupuolinen nimittäin kärsii siitä, että nähdään naisena eikä omana itsenään ja pyrkii olemaan näyttämättä naiselta yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa uskoa, että joku terapeutti väkisin tyrkyttää kenellekään muunsukupuolisuutta. Nykyisin se mahdollisuus vaan tiedostetaan. Enkä varsinaisesti ymmärrä mitä eroa on siinä, jos koulun feminiinistä poikaa haukutaan muunsukupuoliseksi homon sijasta. 80- ja 90-luvulla vanhemmat ja terapeutit nauroi ja hymyili hyväntahtoista hymyä kertoessani olevani poika tai kiinnostuessani naisista. Se kaikki oli normaalia cisheterotytölle. Olin sitä, mikään muu ei ollut mahdollista. Alle 30-vuotias ei voinut tietää olevansa homo tai lesbo, heterouden kyllä sitten kummasti saattoi tietää. Transsukupuolisuutta ei ollut olemassakaan, transmiehet oli lesboja vaikka olisivat kiinnostuneet miehistä. Nyt olen elänyt n. 15 vuotta miehenä ja toki helpottaa, kun saa elää omana itsenään, mutta pieni masennus seurannee koko elämäni mukana, koska tunteeni mitätöitiin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Se ei olisi haitannut niin paljon, jos mua oltaisiin vaikka inhottu, vaan se, ettei mua ollut olemassa eikä uskottu, että tunteeni eivät ole vaihe ja olihan se jo koomista, kun psykiatri selittää 100 % jätkälle, kuinka ihastuminen tyttöihin on ihan normaali vaihe matkalla heteronaiseuteen, kyse on vaan siitä, kuinka samaistut ja ihailet naisia.

Transsukupuolisuus varmasti olikin vaikeaa mutta tämä ketju ei käsittele sitä.

Mitä tämä ketju sitten käsittelee? Sitä, että muunsukupuolisuus kaventaa sukupuolirooleja? Ehkä, mutta ei kenekään tarvitse olla muunsukupuolinen. Ja jos joku on, sitten on.

Kuka tahansa voi sanoa olevansa muunsukupuolinen ja se on ihan yhtä tyhjä termi kuin mikä tahansa mikä ei näy missään, eikä ole mitään. Minäkin olen aseksuaali ja se näkyy tasan 0% muille ihmisille. Voisin alkaa huudella siitä ja tehdä muista ihmistä ongelman mutta tosiasia on että minun aseksuaalisuuteni ei vaikuta mihinkään.  Onhan Katariina Sourikin muunsukupuolinen ja se vaikuttaa miten? Niin ei yhtään mitenkään.

En ole koskaan kuullut, että olisi.

Niinpä. Todistit juuri tuon viestin oikeaksi. Koska on, ei vain huutele siitä vaan elää elämäänsä.

Tulee tosin sitten mieleen, että on vaan tavallinen nainen, joka ei erityisesti ajattele olevansa nainen, kuten suurin osa suomalaisnaisista. Muunsukupuolinen nimittäin kärsii siitä, että nähdään naisena eikä omana itsenään ja pyrkii olemaan näyttämättä naiselta yhtään.

Niin, en tiedä sitten. En nyt viitsi puhua toisen puolesta. Näköjään lehdissä ollut juttua. Onhan kyllä niin, että osa naisista on enemmän hieman jätkämäisiä eikä sukupuolta enää ajattele tuossa iässä niin ja sillä tavalla kokee olevansa sukupuoleton.

Oli kyllä kamalaa aikaa. Edes homoudesta ei voinut puhua asiallisesti. Jos pohdin oliko joku homo aikuiset naiset suorastaan huusivat, ettei tietenkään ole ja lopeta se haukkuminen. Sai olla persoonallinen ilman että tungettiin muottiin, joo, koska kukaan ei uskonut, että 100 km säteellä itsestä voisi olla jotain muita kuin cisheteroja.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä. Ennen myös ymmärrettin että nämä saattavat olla kehitysvaiheita eikä pistetty leimaa otsaan. Vaikka kaikesta ei ehkä puhuttu ääneen eikä kaikelle ollut nimeä ihmisiä saatettiin silti ymmärtää ja hyväksyä. Tämä nykyajan nimeäminen ja julistaminen....hrr

Ennen ei ymmärretty, että saattaa olla, ettei kyseessä ole vaihe. Kaikkien oletettiin aina olevan kehitysvaiheessa. Jopa vielä 2-kymppisenäkin. Leimaa ei otsaan, juu, mitä nyt cisheteron leima istui otsassa tiukasti.

Vierailija kirjoitti:

Oli tosiaan sallivampaa ja hyväksyvämpää aikaisemmin. Siitä ei vain huudeltu somessa, vaan elettiin vain sitä arkea, missä ihmiset saivat olla mitä olivat.

Lopettakaa nyt tämä paskanpuhuminen, onko oikeasti noin huono omatunto, että pitää esittää ettei näissä asioissa ole tapahtunut edistystä?

Ei silloin kukaan epäillyt, että joku oli homo. Sai olla jos oli. Ei siitä tehty numeroa. 

Nykyään ollaan heti vaatimassa, että pitää tulla kaapista ulos jos vähänkään vaikuttaa homolle. Oikein etsitään homoja ihmisiä ja sitten niitä vaaditaan framille. Ei saa olla itsekseen jos vähänkin joku keksii, että toi vois olla homo. Oli sitten homo tai ei tai vaikka bi tai muuten vaan epävarma.

Siinä on huomattava ero.