Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria

Vierailija kirjoitti:

En uskalla ostaa uutta pyörää, koska pyöräliikkeessä pitää kokeilla niitä pyöriä enkä osaa pyöräillä millään muulla kuin omalla 20 vuotta vanhalla pyörälläni.. en osaa mennä pyörän selkään jos satula on liian korkealla, ja tästä onkin seurannut noloja tilanteita esimerkiksi ollessani tehtaalla töissä, jossa piti joskus pyöräillä ”osastolta” toiselle. Piti keksiä ihme tekosyitä joilla voi välttää pyöräilyn. Työkaverini varmaan luulivat etten osaa ollenkaan pyöräillä. (Tulipas paljon pyörä-sanan toistoa!)

Toinen nolo tilanne tulee, jos joudun nostamaan jotain painavaa (ei tarvitse edes olla oikeasti painava) muiden nähden. En saa maasta mitään ylös koska minulla on olemattomat käsivoimat, tokihan niitä voisi treenata mutta laiskana en ole jaksanut eikä vuosia sitten tullut kyynärpään murtuma ole vieläkään ihan täysin parantunut. Hävetti entistä enemmän, kun viimeksi työkaveri kirjoitti faceen: ”tuli huomattua että kaikilla ei edes 30 kg painoiset esineet maasta nouse!😱😱” ja viittasi sillä siis minuun, ihmettelevien hymiöiden kera...

Kertoo kyllä enemmän sun työkaverin pätemisen tarpeesta.. törkeää kommentoida noin.

Omia tunnustuksia: en osaa pelata mitään korttipelejä, en edes pasianssia 😁 en osaa nousta pyörän selkään pyörän sivulta, umahallissa en halua mennä lasten kanssa niin syvälle ettei jalat yletä pohjaan. Yksin voin mennä, mutta pelkään, jos pitäisi lapsi poimia pinnan alta tai jos lapsi painaisi minut pinnan alle vahingossa 😌

Ja olen kamalan hidas kirjoittamaan näppiksellä, mutta pakko on töissä kirjoittaa muiden nähden. Onneksi kukaan ei ole kommentoinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen näppärä auton kanssa, olen tottunut ajamaan isoilla henkilöautoilla, pakettiautollakin. Ahtaat paikat, peruutukset, parkkeeraukset jopa kärryn kanssa sujuu, mutta en osaa tankata! Tai en edes uskalla mennä kokeilemaan... Mies on tankannut mun auton kohta 20 v, eikä se edes tiedä mun tankkauskammosta. Olen vain aina onnistunut muiluttamaan tankkauksen sille. Miettikää nyt, kuinka säälittävää. 🙈

Olin tulossa kirjoittamaan samaa😄En osaa tankata autoa.

Yllättävän yleinen ongelma. Vink: autokoulu vois ottaa ohjelmaan tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen näppärä auton kanssa, olen tottunut ajamaan isoilla henkilöautoilla, pakettiautollakin. Ahtaat paikat, peruutukset, parkkeeraukset jopa kärryn kanssa sujuu, mutta en osaa tankata! Tai en edes uskalla mennä kokeilemaan... Mies on tankannut mun auton kohta 20 v, eikä se edes tiedä mun tankkauskammosta. Olen vain aina onnistunut muiluttamaan tankkauksen sille. Miettikää nyt, kuinka säälittävää. 🙈

Olin tulossa kirjoittamaan samaa😄En osaa tankata autoa.

Yllättävän yleinen ongelma. Vink: autokoulu vois ottaa ohjelmaan tämän.

Mulle ainakin opetettiin autokoulussa tankkaaminen. Eikö muka nykyään enää? 😮

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni on hieman omituinen. Katsoimme elokuvaa sohvalla köllättäen ja hän pieraisi vahingossa. Pieru oli ihan normaali töräytys, mutta hän alkoi itkemään ja juoksi makuuhuoneesen. Itse istuin monttu auki sohvalla ihmetellen mitä tapahtui. Loppuilta meni tulevan vaimoni lohduttamiseen samalla kun hän itki tyynyyn. Oikeasti luuli, että olin valmis lopettamaan vuoden kestäneen suhteen hänen pierunsa takia. En ole vieläkään hennonnut kertoa, että hän pieraisee melkein joka ilta nukahdettuaan. Hän ei myöskään osaa käyttää perinteistä sytkää tai tulitikkuja.

Muista omituisuuksista hän on päässyt yli ja ympäri. Muutaman harjoituskäynnin jälkeen hän uskaltanut tilata leivän Subwaysta yksin. Hän on myös oppinut vaihtamaan sulakkeita ja kääntämään vikavirtasuojakytkimiä, ilman sähköiskunpelkoa. Suhteen alussa häntä myös jännitti minun koiran vieminen lenkille yksin. Hän ei pelkää koiria, mutta ei ollut ikinä vienyt koiraa yksin lenkille ja murehti esim. että hihna lipeisi kädestä ja koira juoksisi auton alle. Ostoksilla hänelle oli hyvin vaikeaa pyytää myyjien apua, koska hän ei halunnut häiritä niitä.

Ehkä hänellä on em. lisäksi "salaisia" omituisuuksia.

Hänellä täytyy kyllä olla vastapainoksi jotain todella hyviä ominaisuuksia... Muuten en ymmärrä miksi jaksat tuollaista uusavutonta pelkääjää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen näppärä auton kanssa, olen tottunut ajamaan isoilla henkilöautoilla, pakettiautollakin. Ahtaat paikat, peruutukset, parkkeeraukset jopa kärryn kanssa sujuu, mutta en osaa tankata! Tai en edes uskalla mennä kokeilemaan... Mies on tankannut mun auton kohta 20 v, eikä se edes tiedä mun tankkauskammosta. Olen vain aina onnistunut muiluttamaan tankkauksen sille. Miettikää nyt, kuinka säälittävää. 🙈

Olin tulossa kirjoittamaan samaa😄En osaa tankata autoa.

Yllättävän yleinen ongelma. Vink: autokoulu vois ottaa ohjelmaan tämän.

Mulle ainakin opetettiin autokoulussa tankkaaminen. Eikö muka nykyään enää? 😮

No ei mulle ainakaan (70-luvun lopussa).

Menen paniikkiin jos joku puhuu minulle englantia tai kysyy jotain englanniksi.

Olin autokoulussa ja mulla meni joidenkin perusjuttujen kanssa kauan aikaa oppia tekemään ne saumattomasti kun opettelin aikuisiällä. Yksin kun liksoista maksoin rahat hupenivat nopeasti eikä tulosta tullut. Yksi syy oli tämä kun luin demonisointia naiskuskien surkeudesta joka ei pidä edes paikkansa.

Ajo-opettaja koki, että ehkä joku toinen osaisi opettaa paremmin joten kokeilin toista opettajaa. Siitä ei tullut senkään vertaa mitään. Viimeinen tikki oli liukkaiden ajosimulaatio jossa koneen käyttö oli ihan hepreaa ja menin paniikkiin. Jälkeeni tullut tyttö nauroi makeasti ja toivon, että hänellekin nauretaan kun ei osaa jotain.

Kävin siis autokoulua ja suorittaminen on kesken. Opin asioita hitaasti mutta perusteellisesti joten kerralla koko homman suorittaminen olisi vienyt varmaan 4000 euroa. Aina välillä joku ihmettelee onko korttia ja miten ei muka ole.

Osaan kyllä muuten toimia yhteiskunnassa täysin itsenäisesti enkä häpeä esim. kysyä ohjeita asioissa joita en osaa, mutta tässä koen jotain vihan ja häpeän välillä kun se kortti "pitäisi olla".

Ehkä käyn sen vielä kun rahaa on ja selitän autokoulussa tilanteen. Olen joskus jäänyt auton allekin joka voi selittää suorittamisvaikeuksia.

Tuli noista ryhmäliikuntaa kammoavista mieleen taannoinen spinning-tunti. Olen 27v nainen, normaalipainoinen ja peruskuntoinen. En siis todellakaan himoliikkuja mutta ihan hikoilemaan tunnille menin, en löysäilemään liikoja.ä tai itseäni esittelemään.

Olin käynyt jo muutamia kertoja spinningissä eli tiesin miten tunti etenee. Itselle sopiva pyörän vastus selvillä jne. Tällä kertaa oli miesohjaaja, mitä nyt pidin ihan samantekevänä. Hän polki omaa pyöräänsä ja tsemppasi meitä polkijoita. Välillä hän hyppäsi pois pyörän selästä ja käveli polkijoiden joukossa kertomalla yleisellä tasolla kaikille ääneen miten kannattaa polkea ja pitämässä sopivaa tahtia yllä. Minun ohi kävellessään hän yhtäkkiä mitään sanomatta lisäsi reilusti pyöräni vastusta niin että vauhti hidastui ja putosin täysin temposta.

Siinä hetkessä vain naurahdin hämmästyneenä ja löysäsin vastuksen takaisin sellaiseksi että sain poljettua ja uudelleen kiinni polkurytmistä. Mielestäni hieman nöyryyttävää puuttua tuolla tavoin toisten polkijoiden edessä. Jälkikäteen tämä vaivasi siinä määrin etten enää kyseisen miesohjaajan tunnille ole mennyt. Anteeksi nyt vaan jos en vetänyt aivan hampaat irvessä ja maksimisykkeillä vaan poljin biisin tahtiin itselleni sopivalla vastuksella. Itse haen hikiliikuntaa ja normaalia sykkennostoa noilta tunneilta, en sen enempää. Jäi jotenkin nolo olo ja kokemus etten nyt ollutkaan tarpeeksi hyvä kyseisen ohjaajan tunneille :/

Kaveriporukan joka vuotisella mökkireissuilla en koskaan mene hakemaan liiteristä puita. Koska jos siellä ei ole valmiita klapeja, en osaa niitä pilkkoa. Asian tekee vielä nolommaksi se, että olen tosi pro nuotion sytyttäjä. Siis oon meistä se joka pahimmassakin säässä saa kosteat puut syntymään. Tästä on muille muodostunut käsitys että oon pro erätaidoissa. Vaikka en todellakaan ole, handlaan vaan tuon yhden jutun.

Olen 17v tyttö ja huhhuh, kyllä aikuisetkin osaavat olla outoja ja epävarmoja :D

Pelkään ja inhoan sitä pörräävää ja vilkkuvaa laitetta, mikä on joissain kahviloissa ja ravintoloissa ilmoittamassa milloin tilaus on valmis. Siispä yksin en koskaan mene mihinkään missä on sellainen pöristin. Mieheni kanssa voin ehkä mennä, jos se vehje on miehen puolella pöytää ja hän hakee tilauksen. Silti odotan kauhuissani sitä hetkeä kun se vekotin alkaa surisemaan ja säikähdän kun se tapahtuu :D

Vierailija kirjoitti:

Puhua englantia, tiedän osaavani kohtalaisesti ja voin puhua jos vastapuolikin puhuu. Mutta jos pitää esim. opiskellessa puhua englantia suomalaisten opiskelukaverien kuunnellessa menen lähes paniikkiin.

Jostain syystä englannin puhuminen on minulle vaikeaa, vaikka osaan englantia aika hyvinkin. Siis tajuan englanninkielistä tekstiä ja osaan kirjoittaakin englanniksi ja englanninkielisiä elokuvia voin katsoa ilman tekstityksiä, mutta sitten kun sitä englantia pitäisi puhua jonkun kanssa, niin alkaa se kangertelu. Tiedän päässäni että mitä ja miten pitäisi sanoa ja osaan lausuakin englantia, mutta suustani voi tulla sellaista "rallienglantia". :D

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan järkyttävän huono suunnanvaisto, siksi en pysty matkustamaankaan, koska eksyisin heti. En uskalla kertoa tästä kenellekään. Monta  koulutusmatkaa on tullut peruutettua kyseisen asian takia, joten se haittaa elämääni aika paljon.

Myös mulla on tämä ongelma. Pelkään tietöitä, sillä 20 vuoden aikana olen oppinut yhden reitin töihin kerrallaan, kiertotie taas voi olla todella kiertotie. En löydä autoa parkkihallista enkä yleensä mistään takaisin samaa tietä, jota olen tullut. Maisemat näyttävät aivan erilaisilta kesällä ja talvella, mikä tekee kiintopisteiden löytämisen hankalaksi. En voi mennä sieneen yksin, luonnossa en hahmota sitäkään vähää. Miehestä on suunnattoman hauskaa, että a) en juuri kehity tässä ja b) olen koulutukseltani maantieteilijä. Jokin suuntaruuvi puuttuu päästä.

Siivoamainen. Onko tarpeeksi puhdasta, käytäntö oikeita siivous aineita tai laitetta? Mies osti uuden ja kalliin imurin, en osaa käyttää sitä. Ratkaisu on että maksan meille arkisiivouksen, siivousfirmasta. Sinänsä kiva että jää omaa aikaa, mutta kalliiksi tämä siivoushäpeä tulee!

Vierailija kirjoitti:

Tuli noista ryhmäliikuntaa kammoavista mieleen taannoinen spinning-tunti. Olen 27v nainen, normaalipainoinen ja peruskuntoinen. En siis todellakaan himoliikkuja mutta ihan hikoilemaan tunnille menin, en löysäilemään liikoja.ä tai itseäni esittelemään.

Olin käynyt jo muutamia kertoja spinningissä eli tiesin miten tunti etenee. Itselle sopiva pyörän vastus selvillä jne. Tällä kertaa oli miesohjaaja, mitä nyt pidin ihan samantekevänä. Hän polki omaa pyöräänsä ja tsemppasi meitä polkijoita. Välillä hän hyppäsi pois pyörän selästä ja käveli polkijoiden joukossa kertomalla yleisellä tasolla kaikille ääneen miten kannattaa polkea ja pitämässä sopivaa tahtia yllä. Minun ohi kävellessään hän yhtäkkiä mitään sanomatta lisäsi reilusti pyöräni vastusta niin että vauhti hidastui ja putosin täysin temposta.

Siinä hetkessä vain naurahdin hämmästyneenä ja löysäsin vastuksen takaisin sellaiseksi että sain poljettua ja uudelleen kiinni polkurytmistä. Mielestäni hieman nöyryyttävää puuttua tuolla tavoin toisten polkijoiden edessä. Jälkikäteen tämä vaivasi siinä määrin etten enää kyseisen miesohjaajan tunnille ole mennyt. Anteeksi nyt vaan jos en vetänyt aivan hampaat irvessä ja maksimisykkeillä vaan poljin biisin tahtiin itselleni sopivalla vastuksella. Itse haen hikiliikuntaa ja normaalia sykkennostoa noilta tunneilta, en sen enempää. Jäi jotenkin nolo olo ja kokemus etten nyt ollutkaan tarpeeksi hyvä kyseisen ohjaajan tunneille :/

Osta itsellesi maastopyörä ja ryhdy ajelemaan sillä metsäpoluilla. Ei tarvitse olla tuollaisten "ohjaajien" armoilla ja kuunnella, katsella ja haistella muita hikoilijoita.

Minua pelottaa ylipäätään kaikki tilanteet, joissa joutuu menemään uusiin paikkoihin. Varsinkin, jos joutuu menemään yksin:D

Ihan vaikka joku lääkäriläkäynti.

Mistä ovesta menen sisään? Onko ovessa vielä kenties ovisummeri jota joutuu painamaan ja odottamaan, että joku avaa oven? Mihin suuntaan lähden kävelemään että löydän ilmoittautumistiskin, vai hoituuko ilmoittautuminen sittenkin vain johonkin automaattiin ja missä ihmeessä se automaatti sijaitsee?? Sitten sama rumba etsiessä toimenpidehuonetta ja sitten istuskella siinä penkillä odottamassa kymmenisen minuuttia, jalka jännittyksestä nytkyen ja kädet hikisenä😁

Toi ulko-oven löytäminen ja uuteen paikkaan sisään astuminen on mulle joku ongelma, varmaan sen takia kun en tiedä mitä siellä oven takana odottaa, onko siellä monta ihmistä tuijottamassa ja tajuanko heti mihin suuntaan siitä lähteä kävelemään tmv😅

Pelkään hiihtämistä, enkä ikimaailmassa uskaltaisi lasketella. Samoin jäällä käveleminen ja jopa ruotsinlaivalla oleminen pelottaa välillä aivan mielettömästi (hukkumistapaus perheessä). Lentokoneessakin pelkään mutta se on jotenkin hyväksytympää ja sen kanssa selviän.

Pelkään autolla ajoa, vaikka sen kerran, kun olen kyydinnyt joitakin ihmisiä sanovat, että olen hyvä kuski😣

Pysäköinti nolottaa. En tykkää mennä autolla minnekään missä tiedän olevan vähän vapaita paikkoja tai taskupaikkoja. Parkkiin en peruuta koskaan, jos joudunkin korjaamaan ja joku näkee ja naureskelee, mieluummin sitten jätän kauemmaksi ja kävelen. Tien varrelle pysäköidessä tuntu, että auto jää kuitenkin liian keskelle ja muiden tielle, vaikka tilaa olisikin.

Autoa ja koneita kuitenkin olen tottunut käyttämään ja ajokorttikin on ollut yli 20 vuotta. Osaan kyllä peruutella, mutta ihmisten ilmoilla en viitsi.

Vierailija kirjoitti:

Kun menette ravintolaan tai paikkaan missä ette tiedä miten toimitaan, niin kokeilkaa tätä: menkää kassalle tai henkilökunnan luo ja hymyilkää ja sanokaa: "Terve! Miten täällä toimitaan?" Ja voi lisätä vaikka "voiko mennä minne vaan istumaan" tai "maksetaanko täällä ensin".

Minä harrastan tuota, ja tuo on ihan yleinen tapa. Eli tunnustan heti ääneen että en tiedä, miten toimitaan. Myyjät ovat aina ystävällisiä ja neuvovat, se kuuluu asiakaspalveluun. Ensi kerralla sitten jo tietää valmiiksi.

Muutenkin tuo asioiden tunnustaminen ääneen poistaa asian ympäriltä mysteerin, eli vapauttaa sekä sen joka ei nyt hallitse kyseessä olevaa hommaa, ja ympärillä olevat ihmiset, jotka saattavat havaita hermostuneisuuden eivätkä tiedä miten suhtautua tai miten auttaa.

Minä olen tosi lyhyt ja palvelutiskit on poikkeuksetta korkeita. Olen huomannut, että ääneni ei kuulu, vaikka puhun ihan reippaasti jos on pakko. En minä ihmisiä pelkää. Tuntuu hölmöltä mennä siihen tiskin reunalle roikkumaan kuin lapsi.