Yli 100-kiloiset, ihan ystävällinen kysymys

Ne ovat oman painoille sokeat.

Ala puhu jos et asiasta tiedä.



Minä en tiedä miksi olen päästänyt itseni tähän kuntoon, sitä kysyn itseltäni joka päivä...

Mulla soi jo kohtassa 65 kg. Sitten yritin kovasti laihduttaa kolme viikkoa, lisäsin liikuntaa, jätin pois iltasyömiset. Ei tulosta, siitä masentuneena sorruin ahmimaan ja nyt painan enemmän kuin 65. Tämmöistä jojoilua ja laidutus-ahmimiskierrettä se varmaan on monella. Moni tuttu on myös lihonut raskauksien myötä, kun lasten välissä ei ehdi palautua. Yksikin kaveri on saanut +6 kg jokaisesta lapsesta, lapsia on 4.

Mistä lie johtuu... Siitä vaan tulee hyvä olo kun syö. Ja liikunta ei kiinnosta.



Muuten: tuskin mulla vielä 70 kg:n kohdalla tarvii hälytyskellojen soida kun oon 177 cm pitkä.

Kun ajattelee kuolevansa, ei välitä. Makasin sängyssä, odotin kuolevani. Ainoa mikä piti minut tietoisena siitä että olen hengissä, oli se että sain syötyä ja hyvinä päivinä kävin jopa suihkussa. Kun vain makaa, sitä lihoo. Ja sitä ei edes ajatellut, koska kun luulee kuolevansa, mieli on pelkkää synkkyyttä, tuskaa, pahaa oloa niin ei paljon kiinnosta paljonko vaaka näyttää...



Ja nyt kun olen " parantunut" , enpä ole paljon jaksanut vielä liikkua. Normaalit päivä rutiinit vievät niin paljon aikaa. Kuntoni on myös sairauden jäljiltä heikko, pitää aloittaa varovasti. Joillakin myös masennuslääkkeet lihottavat,. minulla tosin niin ei käynyt...



Ja en kyllä paina vielä sataa kiloa, vaan n. 90kg ja pituutta 173cm. Mutta käytännössä sama asia...;)

Tupakanpolton lopettaminenkin (10v aski/pv) oli helppo juttu siihen verrattuna vaikka tosi vaikeaa oli sekin.

Ihan perussyy tähän nykypäivän tilanteeseen on kotoa puuttunut malli säännölliseen ja luontevaan liikkumiseen sekä oikein syömiseen. Äitini on lievästi sanoen hedonisti, tykkää viettää aikaa vaakatasossa kirjan tai telkun parissa ja syödä hyvin - koko ajan. Isä tuntee termin liikunta, mutta ei sitä itse harrasta.. Mistä sitä löytää sitten sen liikkumisen mallin, jos ei kotoa.



Syöminenkin jäi päälle, en ymmärtänyt yhtälöä ennenkuin liian myöhään. Aikuisena olikin kova homma saada ittensä liikkelle ja hahmottaa ne kasvikset ruokavalioon. Ei oikein suju vieläkään. Perusasiat on tiedossa, siitä ei ole kiinni, mutta toteutus ontuu.



Laihtuisin, jos ottaisin asiaksi. Vaikeaa se on, tiedän...

2: tiedän kuule varsin hyvin tilanteeni ja omaa moni asia vaikuttanut lihomiseen. Kyllä se kello soittaa aina välillä, mutta kun on tarpeeksi hankalaa, se on helppo vaijentaa syömällä...tällä hetkellä tosin yritän tosissani laihtua ja saada elämääni uomilleen.

Miksi toiset jää koukkuun ja toiset pystyvät vastustamaan, sen kun tietäisi...

Ja pituutta alle 160, eli kyllä siinä on ihan reilusti ylipainoa jo. Nyt olen havahtunut tähän, että jotain on tehtävä, ja ottanut härkää sarvista.



Kun on suht terveelliset elämäntavat niin ei osaa kiinnittää huomiota asiaan. Pidän itsestäni ja kropastani, jopa tällaisena, ja näen itseni peilistäkin kauniina (valokuvat sitten kertovatkin toista) niin on vaikeaa saada semmoista motivaatiota. Liikunta väheni muiden kiireitten takia ja samalla suklaansyönti lisääntyi, tämä kai on sitten yhteisvaikutusta. :/ Mutta todellakin, nyt tuli raja vastaan, juuri tuossa 70:n kohdalla.



En pidä ihmeenä sitäkään, että joku ei vaan osaa lopettaa entistä elämäntapaa ja alkaa laihtumaan. Siinä on aika iso viitsiminen. Jos on sinut itsensä kanssa, ei pakosti piittaa siitä, onko lihava vai laiha. Itselläni sai sairauden riski sen aikaan, en tahdo diabeetikoksi!

toiset ei. Nyt on sitten valittu lihavat (ja pedofiilit) kansakunnan sylkykupeiksi, aina pitää joku olla. Homojen haukkumisesta on hohto mennyt.

Pedofiili pahoinpitelee toista ihmistä, kaikenlisäksi pientä ja puolustuskyvytöntä.

Ylipainoinen ei läskiensä ansiosta tee mitään sinne päinkään.

Vierailija:

toiset ei. Nyt on sitten valittu lihavat (ja pedofiilit) kansakunnan sylkykupeiksi, aina pitää joku olla. Homojen haukkumisesta on hohto mennyt.

Ne nyt vaan on tällä hetkellä ihmisten hampaissa. Tietysti pedofiilit saa paljon pahempaa ryöpytystä osakseen, aiheesta.



Pointti oli se, että ottaa aivoon tämä lihavien vaino. Tietysti ymmärrän siltä kannalta, että elintasosairauksien hoito maksaa, mutta... Hyvin suuri osa kuittailua on pelkkää halua olla ilkeä, ja lihavat tarjoaa siihen " hyväksyttävän" tilaisuuden. Muut riippuvuudet, kuten joku perheen talouden tuhoava peliriippuvuus, alkoholismi (aikaisessa vaiheessaan), seksiriippuvuus, nettiriippuvuus tms. ei näy päälle. Samanlaisia riippuvuuksia kumminkin.

Mutta pedofiilit on ihmisten hampaissa syystäkin. Suututti, kun vietistäsi sain sen kuvan että on sama asia " vainota" pedofiileja tai ylipainoisia.

Koen aina olleeni jotenkin syömishäiriöinen, nuorena aikuisena eli 24v asti painoin 40-47kg. Kaikki ruoka oli pahaa ja aina sain vinoja katseita kun pitsalla en syönyt kuin neljänneksen pitsasta, samoin aina oli paha olo kun oli syönyt liian vähän. Vähitellen lasten kanssa kotona ollessa paino nousi ja jatkoi nousua töihin mennessä, en todellakaan " nähnyt" itseäni lihavana, päällimäisenä oli hyvä olo kun ei aina ollut nälkä.

Nykyisin näen kyllä peilistä lihavan possun, mutta aina kun ahdistun jostain terveelliset elämän tavat unohtuvat ja alan syödä sitä mitä kaapista löytyy.

Silti itse urheilen ja olen normaalimitoissa. Herkuttelen kyllä ja päivittäin, mutta en sellaisia määriä kuin vanhemmat.



Kodin malli ei minusta ole niin ratkaiseva. Omat kiinnostuksen kohteet enemmänkin. Minä haluan olla terve ja vanhempani polttavat myös tupakkaa. Enpä haluaisi näyttää siltä kuin vanhempani.

tosin olen myös viimeisilläni raskaana. Ylipainoa oli jo ennen raskauttakin, joten ei se kauheasti puolustele.



Minulle syöminen on jonkin sortin addiktio, niin kuin varmasti monelle ylipainoiselle. Ihan sama juttu kun että miksi tupakoitsija tupakoi vaikka tietää terveysriskit?



Mutta en mä sano, etteikö siitä olisi mahdollista päästä eroon. Mulla 80 kiloa olisi sopiva. Siinä viihdyn, enkä näytä yhtään lihavalta :)

Minä olen urheilullisessa perheessä kasvanut, ja inhonnut kaikenlaista liikuntaa yli kolmekymppiseksi. Herkkujakin meillä oli tooosi harvoin, muutenkin oli säännölliset ruoka-ajat jne. Silti itse syön holtittomasti herkkuja.



En kuitenkaan ole ylipainoinen, ja olen akjatellut että siitä kiitos lapsuudelleni :) Jos tämän mässäilyn ja makoilun olisin alloittanut jo lapsuudessani niin ehkäpä elopainoni olisi nyt toinen. Sekin kun vaatii totuttelua minkä verran rasvaista herkkua pystyy sisäänsä mättämään.

Ja kyllä, ne hälytyskellot on soineet siinä vaiheessa kun painoa oli 80 kiloa..sitten 90 kilon aikana...nyt 100 kilon mennessä rikki!



Mun ongelma on herkuttelussa..Pakko vaan syödä suklaata, pullaa, jätskiä, kakkuja..syön niin paljon että tulee paha olo (niin fyysisesti kuin henkisestikin). Ja jos kotona ei mitään herkkuja ole, olen niin v*ttumainen kuin ihminen voi olla; kiukuttelen kuin joku pikku kakara.



En oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä!!! Vuosi sitten laihduin niin paljon, että painoin jo 79 kg...nyt on kilot tulleet takaisin korkojen kera. Pelottaa alkaa laihduttamaan koska jos TAAS lihonkin vain entistä pahempiin mittoihin..



Olen kokeillut syödä hedelmiä herkkujen sijaan..Toimii ehkä kaksi päivää.



Liikuntaakin harrastan aktiivisesti n. neljä viikkoa kunnes se jotenkin " unohtuu" ja jää...



Painonvartijoiden avulla laihduin viimeksi mutta olin nälissäni aina nukkumaan mennessä vaikken omasta mielestäni käyttänyt pisteitä mihinkään turhaan.



No, hauskinta tässä on se, että peilistä näkyy omasta mielestä ihan kivan näköinen naikkonen. Karu totuus iskee vasta sitten valokuvissa..

Ensin olin 70 kg. Sain lapsen, raskausdiabetes nosti painoa 22 kg. Laihdutin ne pois, mutta aineenvaihdunta oli jäänyt säästöliekille, joten paino kipusi puolessa vuodessa takaisin, vaikka liikuin ja söin mahdollisimman terveellisesti.



Sain toisen lapsen. Raskausdiabetes ja paino nousi 19 kg. Lähtöpaino oli 15 kg korkeammalla kuin ekassa, joten paino jäi raskauden jälkeen korkealle. Taas laihdutin, mutten saanut painoa enää kunnolla tippumaan ja kun väsyin laihduttamiseen, paino nousi korkeammalle kuin lähtiessään.



Sain kolmannen lapsen. Nyt raskausdiabetes ja " vain" 17 kg. Olin saavuttanut satasen.



Ja huom. raskausdiabetesten takia olin tiukalla ruokavaliolla ja silti painoni nousi aina lähes 20 kg.



Aineenvaihduntani on näistä laihdutuksista niin mennyt sekaisin, että laihdun enää VLCD:llä ja karppauksella. Muuten ei tule mitään.



Nyt painoni on tippunut pysyvästi jo 15 kg karppaamalla ja tällä kertaa se ei nouse takaisin, koska en ole laihdutuskuurilla, en laske kaloreita enkä syömisiäni ja silti laihdun.



tsemppiä muillekin :-)